Tuesday, August 20, 2019

Koulu alkoi

Eipä kukaan tullut maininneeksi 20 vuotta sitten, kun kaksoset vielä kulkivat kompaktisti mukana että sitä kantamista riittää hamaan tulevaan. Muutimme pojan jälleen yliopistolle, toinen opiskeluvuosi käynnistyi. 


Tunnelma oli hyvin erilainen kuin vuosi sitten. Parasta oli, että yliopisto-opiskelun rutiinit ovat tuttuja. Vielä parempi juttu taisi kuitenkin olla uusi koti. Ei enää ankeaa dormroomia, vaan ihan aikuisten oikea kimppakämppä. Poika kolmen kaverinsa kanssa vuokrasi kampusta vastapäätä asunnon. Jokaisella on nyt oma huone, jossa on tilava vaatehuone ja oma kylppäri. Keittiö ja oleskelutila ovat yhteisiä. 

Itselleni selvisi vasta paikan päällä mitä kaikkea muuta vähän yli 700 dollarin kuukausivuokraan kuuluu: hulppea uima-allasalue, kuntosali, grillauspaikkoja, nuotioita, biljardihuone, opiskelutiloja.  


Sisätilatkaan eivät olleet pössömmät. Huonekaluja ei tarvinnut muuttaa mukana, riitti kun toi astioita ja liinavaatteita. Asunto on uuden uusi. Osa kompleksista on valmistunut pari vuotta sitten ja osaa vielä rakennetaan. Lauantaina odotettiin 500 asukasta ja kaiken kaikkiaan kompleksissa asuu 800 henkeä. 




Viime vuotiseen verraten oma pesukone ja kuivain ovat jättiparannus. Eipä tarvitse enää palkata kaveria ruokapalkalla vahtimaan, että ottaa kuivurista kuivat vaatteet ajallaan pois jos itsellä vähän pitää kiirettä. Sänkykin on jo reilumman kokoinen. 

Lapsi on aavistuksen mallia happy-go-lucky, ja jouduin vähän arvuuttelemaan vuoteen kokoa, kylpyhuoneen ja keittiön varustelua. Vuodevaatteisiin varasin mukaan sekä full- että queen-size lakanoita ja petauspatjoja. Hyvä kun varasin. Periaatteessa sänky oli full, mutta extra long. Queen oli sitten sopiva koko. Kylpyhuoneeseen toin varmuuden varoiksi suihkuverhon ja se olikin tarpeen. Keittiössä kämppiksillä on riittävästi kattiloita, patoja ja pannuja: jokainen oli tuonut omansa. Kahvinkeittimetkään eivät lopu kesken. 






Kun kaikki oli saatu valmiiksi ja opiskelija asettunut aloilleen kävi mielessä, että voisin itsekin jäädä asustelemaan. Oli nimittäin aika viihtyisää. Nyt vain pitää laittaa peukut pystyyn, että opiskelu maittaa ja uusi ympäristö inspiroi. 

Kävimme ennen kotimatkalle lähtöä ostamassa pojan kanssa ruokatarvikkeita. Viime vuonna ei oikeastaan kulunut muuta kuin välipaloja, sillä ruokaohjelmaan kuului aamuvarhaisesta yömyöhään auki olevat yliopiston ravintolat. Tänä vuonna opiskelija aikoo kokata itse. Ruokakaupassa äkkäsin, että tätä lajia olisi voinut harjoitella ehkä enemmän. Miten löytää hyvät tarjoukset, vertailla hintoja, mitä tarkoittaa kun kamppiksessa sanotaan "buy one, get one free" tai "buy two, get two free". (Nämähän ovat ihan eri asioita. Ensimmäinen tarkoittaa, että tuote on puoleen hintaan, jälkimmäisessä pitää ostaa kaksi että saa paljousalennuksen.) Huvitti myös pojan päivittely hinnoista. Täähän on ihan älyttömän hintaista! Onks nää näin kalliita?

Kotimatkalle lähtö viivästyi puolisentoista tuntia aiotusta. Olimme miehen kanssa vähän väsyksissä ja hajamielisesti yritin pitää keskustelua yllä. Tien poskessa oli valotaulu, jossa varoitettiin edessä olevasta kolarista. Sataa tihrusti. Sitten liikenne stoppasi eikä pääsyä ollut eteen eikä taakse, sivuista puhumattakaan. Kaikki viisi kaistaa suuntaansa olivat tukossa. Yli tunti kului pariin hassuun mailiin ja edessä oli taistelutanner täynnä vilkkuvaloja. Kolaripaikan ohittaessa laskin n. 20 romuautoa. Autot näyttivät siltä, että ihmishenkiä kolari ei vaatinut. Uutisista sitten myöhemmin näimme, että osallisia autoja oli viitisenkymmentä (50). Enää ei kovin haitannut, vaikka kotimatkalle lähtö myöhästyi ja jonossakin meni aikaa. 

Niskoja vieläkin aavistuksen kiristää. Välimatkat olivat pitkiä ja rahdattavaa aika paljon, yritin varustaa lasta kaikenlaisiin skenaarioihin. Mutta kävi kyllä mielessä, että poikien kanssa pääsee niin paljon helpommalla: yksi isä oli päästä varpaisiin varustettu vaaleanpunaisella, glitterillä, hapsuilla ja tupsuilla. Tyttölapsen sisustustarvikkeita siinä kannettiin. Siellä me vanhemmat puursimme kuin muurahaisarmeija, kunnia-asia on muuttaa lapsi mahdollisimman mukavasti uuteen kotiinsa. Ja ehkä taas vuoden päästä uusiksi. 

❤:lla Johanna, muuttonaisena

Sunday, August 4, 2019

Tuolit, vanhasta uutta with little help from my neighbors

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Tai ainakin jo illansuuta, pimeää ja hämärää. Ennen iltaa oli ollut päivä, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Tarkkasilmäinen havainnoitsija kotiin autoillessaan huomasi, että muuttoatekevä naapuri oli hylännyt kaksi tuolinraatoa tienposkeen. Edellisenä päivänä siitä samasta paikasta oli pelastettu lasten askartelupöytä


Tuolit polttelivat mieltä loppupäivän ja alkuillan. Sitten piti käydä katsomassa. Tuolit eivät olleetkaan enää mitään varsinaisia raatoja, vaan niiden kunnostus oli aloitettu tyylin shabby chic. Vain istuimet puuttuivat. Tarkkaavainen havainnoitsija kirmasi kotiin ja lahjoi nuorimman lapsen kantopuuhiin. Tuolit viettivät autotallissa leppoisasti nökötellen vuoden, pari. Tänä kesänä tuli laiskottelulle stoppi ja tuolit pääsivät jälleen kutsumusammattiinsa, istuimiksi. 


Itseltäni nämä olisivat jääneet tekemättä, tunnustan. Sen sijaan meidän nuoret miehet isänsä johdolla saivat tuolit henkiin. Vanerista istuinten runko, superlonia päälle ja loppusilaus mun kirpputorilta löytämistä kankaista. Kankaat olen ostanut varmaankin 6-7 vuotta sitten. Samankuvioisia mutta erivärisiä paloja on neljä ja nyt niistä kaksi pääsi käyttöön. Kankaat ovat kauniisti kudottu, ehkä jonkun sisustussuunnittelijan mallikappaleita. 

Mies aina välillä (leikkisästi? - en ole ihan varma) epäilee oman isänsä hengen siirtyneen muhun. Appeni harrasti huutokauppoja ja pelasti kaikenlaisia aarteita maailmalta. Mulla on vähän samanlaista vikaa...


Vaan sittenpä pitää miettiä loppusijoituspaikkaa. Ainakin ruokahuoneen pöydän ääreen nämä pääsevät, kun ruokailijoita on enemmän. Mallailin vähän sinne ja tänne. Rappujen juureen...



...takan eteen (kesällä varsin toimiva ratkaisu)...



...eteisen nurkkia...



...toinen takka.


Tuoleja ei koskaan ole liikaa. Kun mä näissä tulevana (toivottavasti ihan tavattoman kylmänä) talvena istuskelen teekuppi hyppysissä, niin muistan kuinka pojat projektia touhusivat. Eivät he ihan kamalan innokkaita olleet aloittamaan, mutta työn edistyessä huomasi kuinka omilla käsillä aikaansaaminen ilahdutti. 

Projektin hinta oli kohtuullinen: nuorimmaisen lapsen lahjonta 10, superloni 15, kankaat 4, niitit ja mutterit 10 (näitä piti ostaa suurissa pakkauksissa), yhteensä 39 dollaria. 


Lampaan olen ostanut Felixille lahjaksi. Felix ei tykkää lampaasta, päinvastoin se tuntuu pelottavan. Felix on muuten aina keskellä siellä, missä jotain tapahtuu. Nytkin karvaturria piti vähän estellä, etteivät niitit ja muut sinkoillevat esineet harhateille joutuessaan tekisi vahinkoa. 

Elokuisia suloisia päiviä!

❤:lla Johanna