Saturday, May 11, 2019

Äitienpäivän aattona

Äitienpäivä voi olla vähän ristiriitainen. Suhde äitiin on jokaisella omanlaisensa. Ja omat lapset luku sinsänsä. Joissakin perheissä juhlitaan pitkän kaavan mukaan ja toisissa ei. Meitä äitejä on joka lähtöön. 

Pari päivää sitten toivotin yhdelle äidille hyvää äitienpäivää. Hän sanoi: sinä olet meille toinen äiti; lapset, sanokaas Ms. Johannalle hyvää äitienpäivää. Sitten hän lisäsi: olet minullekin toisinaan kuin toinen äiti. Mun sydämeen hiipi iso kiitos, sellainen keskiverto kaupungin kokoinen. Ja vähän yli. 

Perheiden lemmikeistä pitää huolehtia myös. Palkinnoksi saa paljon märkiä pusuja. Yksi veijari tapittaa herkeämättä silmiin pallo hampaissaan ja haluaa leikkiä. Jos istahdan alas on sylissäni hyvin nopeasti karvaturri.


Amerikkalaiset ovat erinomaisia kertomaan kiitollisuudestaan. Mulla on tällä hetkellä muutama perhe joita autan enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Viikossa on monta luppopäivääkin. Aloitin uuden perheen kanssa jokunen aika sitten. Olen tutustunut lapsiin ja yrittänyt päästä selville miten perheessä toimitaan. Sain äidiltä viestin muutaman yhteisen päivän jälkeen: "They really like you, a lot! Tuesday they were talking about something and M said "well Ms. Johanna or Grandma can just come and stay with us"..."you make a difference in our lives. Already, this soon after you starting we have noticed a decrease in our stress level. We all enjoy you work with our kids!". Olen aika otettu, että hoidettava rinnastaa mut isoäitiin :) 


Kolmivuotias oli harjoitellut mun nimen kirjoittamista. Ihan parasta on mennä töihin ja huomata olevansa odotetettu. 

Viime aikaisia ilon lähteitä on ollut yhden perheen koiranpentu. Perhe kyllä ehdotti, että pentu voidaan viedä päivähoitoon siksi aikaa, kun olen lasten kanssa. Onhan siinä oma vaivansa, kun huolehtii ettei vahinkoja satu, käyttää ulkona säännöllisesti ja leikkiäkin pitää. Toisaalta sitä vastarakkauden määrää! Pari aamua sitten mua oli vastassa kolme koiraa ja yksi kissa. Naapurin koirakin oli liittynyt tervehdyskomiteaan. Jokainen tuli rapsuteltavaksi, taputeltavaksi. Suukoista kieltäydyin kohteliaasti. 


Yhden äidin kanssa juttelimme niitä näitä siitä miten päivä oli kulunut. Välillä oli ollut vähän erimielisyyksiä, oli pitänyt erottaa pukareita toisistaan. Kaikki kuitenkin sovittiin ja lapset olivat hyvällä tuulella kun äiti tuli kotiin. Puhuimme siitä, kuinka äitinä on välillä vaikeaa kun tunteet tahtovat itselläkin kuohahtaa. Oman lapsen suusta on vaikea kuulla, että äiti on ilkeä tai tyhmä. Lohdutin, että eivät ne lapset siitä rikki mene vaikka äiti joskus vähän karjaiseekin. Vastaus yllätti: "Olet yksi vahvimpia naisia, ihmisiä, jonka olen tavannut. Olen iloinen että olet mallina meidän lapsille. Toivon, että heistä kasvaa yhtä vahvoja."

Kukaan ei ole profeetta omalla maalla. Mä olen näistä palautteista erityisen iloinen. Omilta lapsiltani saan yleensä enemmän tai vähemmän kieliposkessa väsätyn äitienpäiväkortin jossa yleensä kiitetään heidän parasta äitiään... Miehen kanssa olemme kahdestaan hoitaneet kasvatuksen, joten palaute on sikäli jäänyt vähäiseksi. 


Aika on tuonut malttia. On hyvin rentouttavaa katsella, kun pikkuinen touhuaa kurapöydän parissa, rakentaa hiekkaesteitä, vallihautoja, taputtelee mutakakkuja. Lauantaiaamuna ei tunnu mitenkään ylivoimaiselta herätä kukonlaulun aikaan ja viedä lasta jalkapallomatsiin. Siinä missä ehkä vanhemmat näkevät tulevan Messin tai Ronaldon minä näen lapsia joilla toivottavasti on hauskaa. Ennen harrastusten alkua kysyn lapsilta aina "What is the most important thing?" Vähän vanhemmista ja valmentajista riippuen saan erilaisia vastauksia: tehdä maaleja, tehdä oma ennätys, yrittää parhaansa, olla kunnioittava joukkuekavereita kohtaan... Kaikki hyviä vastauskia. Mun vastaus on vähän erilainen: "The most important thing is to have fun." Balettiesityksen tai matsin jälkeen kysyn ensimmäisenä oliks kivaa. 


Mulla on sellainen tunne, että olen saanut elämässäni uuden tilaisuuden. Omien lasten ollessa pieniä en osannut pysähtyä ja nauttia riittävästi elämästä. Elämä oli aikamoista suorittamista oli sitten loma tai tavallinen arki. Pyykkäämistä, kokkaamista, kuljettamista, läksyjä, siivoamista, kaupassa käyntiä... Vielä kun mies matkusti työkseen viikottain olin aika oman onneni nojassa. Nyt tekisin toisin. Keskittyisin enemmän yhdessäoloon ja vähemmän siihen, että lapsilla on joka aamu silitetyt vaatteet yllä. Vaatteiden silittämisen lopetin vasta silloin, kun vanhemmat lapset olivat 13-vuotiaita. Harrastuksetkin otettaisiin kevyemmin. Nyt saan kuitenkin ihmetellä ja ihastella kasvavia lapsia ja ehkä tuoda heidän elämäänsä vähän rentoutta. Toivottavasti omat lapseni käsittävät, että parhaani tein vaikka se ei ehkä ollut se paras mahdollinen heidän kannaltaan. 

Torstaina tuli epätoivoinen tekstari yhdeltä isältä. Voisitko kuule Johanna laittaa ne meidän lapset tekemään äidilleen äitienpäiväkortin. Vastasin, että sorry, nyt en ole teidän talossa. Eilen tosin olin ja lasten kanssa puhuttiin nämä asiat selviksi. Koulussa on tehty kortit ja lahjat, lepo vaan. Lapsia olen opastanut olemaan aivan erityisen kivoja sunnuntaina. Vastaukseksi sain monta vekkulia emojia. 

Mä jatkan äitityranniaa. Miehen kanssa raahaamme pojat tänään katsomaan Tolkien-elokuvaa. Olen ylpeä siitä, että ohjaaja on suomalainen Karukoski. 

❤:lla Johanna


Sunday, May 5, 2019

Kreikkalaisilla markkinoilla

Kun maassa asuu paljon eri maista tulleita imigrantteja niin markkinoita ja tapahtumia kansalaisuuksien teemoilla piisaa, omaa taustaa ja kulttuuria esitellään ylpeästi. Eilen kävimme naapurikaupunki Durhamissa järjestetyillä kreikkalaisilla markkinoilla.


Sellaista tapahtumaa ei taida ollakaan jossa ei olisi pomppulinnaa. Pienet pomppijat eivät tarvinneet edes alkulämmittelyä, lämpömittari huiteli jo lähes 30 C asteessa. Alueelle astellessa vastaan tulvahtivat grillatun ruuan tuoksut. Moni näyttikin tulleen varta vasten ruokailemaan. 

Nämä seuraavien kuvien taideteokset ovat käsityötä, paikallisen taiteilijan tekemiä. Hän valitteli, että lapset ennen auttoivat kovastikin mutta nykyään teini-ikäisiä ei saa puhelimistaan irti. Yhden teoksen tekemiseen menee n. 15 tuntia.




Pysähdyimme katselemaan kansantansseja ja nämä lapset olivat kyllä ihania. Ilmeet vakavina, välillä hyppyjen ja askelten määrää ilmiselvästi laskien esityksestä suoriuduttiin. 







Kahvihammasta alkoi kolottaa. Perinteisesti valmistettu kahvi ei maistunut kovin vahvalta, mutta kofeiinia siinä ilmiselvästi oli. Päässä alkoi mukavasti humista, lämpö hiipiä niskaan ja vähän kuin olisi näkökykykin kirkastunut :) 


Kahvinkeittäjän kynnet olivat huikeat







Ihailin keramiikkaa ja astioita, valaisimet olivat tenhoavia. Ja kreikkalaisethan ovat keksineet periaatteessa koko modernin maailman. Asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta kreikkalaisvaikutteet näkyvät kyllä yhdessä jos toisessa asiassa. 




Olen vähän kehno markkinavieras, katselen mutta en juurikaan ostele. Kahvikupillisen lisäksi kotiin matkasi kalastajan lakki, joka istui miehen päähän kuin valettu. Myyjä vielä kehui kuinka sininen sointuu niin kauniisti sinisiin silmiin. Sointuihan se. Ei tästä enää puutu kuin laiva. 




Kotvan kuuntelimme vielä musiikkiesitystä. Se oli jotenkin hyvin hypnoottinen, meditatiivinen. Nälkäkin alkoi kaihertaa. Soittajien takana kiemurteli ruokajono. Näytti, että se ei juurikaan lyhene, vaikka tulijoita ei enää yhtä paljon ollut kuin aiemmin. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme lähitienoilta kreikkalaisen ravintolan jossa voimme syödä ilmastoidussa tilassa. Meillä on huikea valikoima erityylisiä ravintoloita ja välimerelliset ruokapaikat ovat suosittuja. 
Kotiin palattua alkoi ahkera netin selailu. Katselimme kuvia ja matkoja. Ei hyvät hyssykät, kyllä nyt pitäisi Kreikkaan päästä. 

❤:lla Johanna, matkakuumeessa