Friday, March 1, 2019

Hello! Hi! Hey!

Tervehtiminen on taitolaji. Olen pikkuhiljaa oppinut, että meillä etelävaltioissa en käytä muotoa Hi, etenkään erisnimen Jack kanssa. You know. Mieluummin Hello tai Hey. Yleensä paikalliset aloittavat viestinsä Hey Johanna, pohjoisesta tulleet käyttävät Hello ja Hi. 

Karikatyyri amerikkalaisesta on, että hän puhua pälpättää on sitten sanottavaa tahi ei. Kyllä täälläkin on ujoja, hiljaisia, introverttejä, itse asiassa aika paljonkin.  Sosiaalisen kanssakäymisen perustat ovat kuitenkin hyvin hanskassa, tervehditään, hymyillään, katsotaan silmiin, esitellään. Ja ihmekös tuo, kun sitä harjoitellaan aika paljon. 

Päivähoitopaikassa/eskarissa oli otettu uusi ohjelmanumero aamutoimiin. Vuorollaan jokainen oppilas on viikon ajan "early greeter". Tehtävää varten kouluun pitää mennä 10 minuuttia aikaisemmin. Luokakahuoneen aulassa on taulukko eri tavoista tervehtiä (oppilas saa valita mieleisensä tavan). Serasin sivusta, kun pieni neljävuotias hoidokkini puki huomioliivin yllensä ja alkoi urakan. Luokkatoverit osoittivat kuvaa toivomastaan tervehdyksestä, ja sitten heitettiin ylävitosia, halattiin, käteltiin.

Jos viiden viikkoaamun aikana tervehtii 15 luokkatoveria niin siitä tulee jo 75 tervehdystä. Opintovuoden aikana kun toistetaan kerran pari niin ollaan jo aika isoissa luvuissa. Ei ihme, että amerikalaiset osaavat tervehtiä.  Meidän lapset päättivät aikanaan uintiharkkansa aina kättelyyn valmentajan kanssa. 


Hoitopaikka/eskari on muutenkin itselleni mieluisa. Aamutuimaan on mukava kaataa kotimatkalle muki kahvia mukaan. Koulun rehtori on aamulla ulko-ovella vastassa puhuvan gepardin kanssa. Gepardi tervehtii kaikkia sisälletulijoita, toivottaa hyvää huomenta. Joskus apina on tuuraamassa, kun gepardi on aamu-uninen. Lapset odottavat käsinuken tapaamista ja silmä kovana tuijottavat, että liikkuuko reksin huulet vai ei. Eivät liiku, kyllä gepardi puhuu. Urakka on aika mittava, sillä lapsia on kuitenkin aamuisin reilusti yli 100. 


Mukavaa perjantaita! Poika on tulossa monen viikon jälkeen yliopistosta viikon lomalle ja olen innoissani. Nyt on ensimmäisen kerran koettu sekin, että lapset eivät ole kotona syntymäpäivänään. Ei ole viety täytekakkua sänkyyn ja laulettu muun perheen voimin. 

❤:lla Johanna

6 comments:

  1. Oi että, kyllä oppivat hyville tavoille. Aikanaan siskoni oli Svetsissä 70-luvulla niin siellä kyllä tervehdittiin ihan vieraitakin vastaan tullessa, taisi olla Gruess Got tai sillei:-))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jo vain vieraitakin moikataan. Jos tässä omassa naapurustossa tulee kenen tahansa kanssa vastatusten, niin tervehditään. Juuri pari päivää sitten huudahdin hello! vanhemmalle daamille, joka näytti aivan erityisen viehättävältä Aldi-kaupan pihassa. Hymyilimme molemmat ja tervehdimme. Vastaantulija yleensä huomataan jotenkin; nyökkäys, hymy, tervehdys.

      Suomessa kun lomalla käyttäydyin näin niin tietysti vaikutin avohoitopotilaalta... Lapsikin jo pukkasi kylkeen ja sanoi, että ei täällä noin tehdä. Niin se jälkikasvu on viisaampaa.

      Delete
  2. Ei voi olla totta! Onko siellä vatsastapuhuva rehtori, vai mikä ihme?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta on, vatsastapuhuja reksi. Aika ihana juttu kyllä, mukava on mennä koululle kun ovella on tuttu ihminen gebardi käsivarrellaan. Ja ne aamukahvit sitten vasta ovatkin ihan oma juttunsa! Siinä viimeistää silmät avautuvat :)

      Delete
  3. Oho, vatsastapuhuja rehtori! Lapset varmasti tykkäävät...
    Meilläkään ei poika moneen viikkoon ole käynyt kotona, nyt tuli muutamaksi päiväksi, kun oli töitä. Niin se aika menee!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan tää reksi ihan mahdoton! Mutta lapset tykkää. On myös kirkon pastori.

      Eikös ole aika hurjaa miten tämä aika kuluu ja kulkee. Jotenkin niin kummallista, että ensin ollaan napanuorasta kiinni, sitten muutama minuutti erossa, vähitellen tunteja, ehkä joskus päivä. Ja ihan yks kaks yllättäin muutama viikko ja kuukausi. On siinä totuttelemista.

      Delete