Sunday, February 24, 2019

Sain palkinnon!

Oscarit vuodelle 2018 on jaettu ja nyt kävi niin hienosti, että sain elämäntyöpalkinnon. Go Johanna!!!! Kuten kuvasta näkyy, palkinto tupsahti sekä kesken elämän että työn. Tukka pörrössä ja muutenkin aika naturel. Aurinkolasien heijastumista näkyy, että ainakin yksi virkeä paparazzi oli paikalla. Ihan aluksi haluan kiittää kolmea kelpo kasvattajaani, S, A ja J. Sen lisäksi aviopuolisoa, kumppania, sijaiskärsijää - what ever you prefer. I'm easy like Sunday morning - just saying. 




Meillä oli ihana matka lasten synnyinseuduille viime elokuussa. Lapset tykkäsivät ja me kaikki. Kakarat suunnittelevat jo nyt jatko-opintoja Kaliforniaan. Mieskin on alkanut höpistä omituisia, haluaisi palata takaisin länsirannikolle. Mullekin sopii, niin kauan kun pääsen myös ikuisesta auringonpaisteesta välillä sateeseen.







Oscareiden katsomisesta on tullut jonkin asteinen traditio. Vähän kuin linnan juhlat, mutta ilman poliitikkoja. Tänä vuonna olisi ollut tosi kiva nähdä Jasper Pääkkönen, vilahti sentään valkokankaalla. Mutta ihan aluksi ja lopuksi: Lady Gaga ja Bradley Cooper! Mä olen aika nöösi näissä jutuissa, mutta jotenkin näytti siltä että ystävyys oli muuta laatua. Alla oleva kuva on Las Vegasin konsertista. Ja jotenkin, aivan vähän ja jotenkin, toivon että katsojille välittyvä kemia olisi ihan oikeaa. Lady Gaga on kyllä omaa luokkaansa, naista ei voi olla rakastamatta. Mutta olisiko Bradley riittävän hyvä... Mene ja tiedä. Lady Gaga ansaitsee parasta. 


Mutta joo! Kiitos vaan Elämäntyö -palkinnosta! Työ jatkuu.

❤: lla Johanna

Sunday, February 17, 2019

Elokuva The Wife - ainakin 10 pistettä ja pari papukaijanmerkkiä

Musta on tullut aika ronkeli elokuvien suhteen. En viitsi ihan kepein perustein edes alkaa katsoa, elokuvassa pitää olla jotain mieltä kutkuttavaa. The Wife elokuvassa oli kaksi asiaa joista pidin jo etukäteen: Glenn Close ja Tukholma.  Kumpikaan ei pettänyt, tosin Tukholmaa olisin voinut katsella enemmänkin. Bonus oli hurmaava Max Irons, ihan kuin Esko Salminen. 


Amerikkalainen Joe Castelman (Jonathan Pryce) on menestyskirjailija, jolla on tukenaan ja muusanaan vaimo Joan Castelman (Glenn Close). Vihdoin viimein elämäntyö palkitaan, aamutuimaan tulee puhelu Tukholmasta, Castelman on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. 

Matkalle Tukholmaan lähtee mukaan myös pariskunnan poika David (Max Irons, Jeremy Ironsin poika). Samalla lennolla on toimittaja (Christian Slater), joka suunnittelee elämänkertaa Castelmanista.


Päältäpäin katsoen matkaa tekevät miestään palvova vaimo, suuri kirjailija, kirjailijanalku David ja tungetteleva toimittaja. Nobel juhlan lähestyessä kaleidoskooppi kierähtää kerran jos toisenkin ja mikään ei ole aivan sitä miltä aluksi näyttää. Takaumat Joen ja Joanin yhteisen taipaleen alkuvaiheisiin kertovat toisenlaista tarinaa. En paljasta juonta sen enempää, mutta kerrankin nautin siitä että sipulia kuoritaan kerros kerrokselta, verkkaisaan tahtiin. Lopulta käsissä on vain kuoria ja hetken voi pohtia onko sipuli sipuli vai kenties porkkana. Soppa on kuitenkin sakea eikä sattumia puutu. 

Elokuva sopisi myös näyttämölle, niin selkeitä ovat kohtaukset ja siirtymät. Kamera keskittyy näyttelijöihin, dialogiin. Olen aika varma, että viihtyisin teatteriversionkin parissa. 

Meillä on viime päivinä sadellut ja tämä elokuva oli kyllä mitä mainiointa sadepäivän viihdykettä. Jos pidät kiireettömistä, mutta koko ajan juonellisesti etenevistä tarinoista tämä on juuri passeli leffa. Rauhallinen, kiireetön, yllätyksellinen, jännittävä. Ja tietysti upea Glenn Close arvoituksellisena vaimona. Ruotsalaisohjaaja Björn Runge on tehnyt monisyisen elokuvan. 

Max Ironsista en ikävä kyllä löytänyt roolikuvaa. Hänet oli stailattu vielä sillä tavoin, että tuntui kuin olisi katsellut nuorta Esko Salmista. Tästä hyvästä elokuva sai toisenkin papukaijanmerkin 😀


⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹⇹


Ajat ovat hyvät ja meillä rakennetaan ihan hurjasti joka puolella. Uusia ravintoloita tupsahtelee kuin sieniä sateella. Tänä aamuna kävimme uudessa aamiaispaikassa. Annokset ovat n. 11-14 dollarin paikkeilla, pöytää odotellessa voi juoda mukin kahvia tai sitrusvettä. Toki mukin voi ottaa mukaansa poislähtiessäänkin. 


Ruokajuomaksi tilasimme Morning Meditation -mehut: sitruunaa, appelsiinia, inkivääriä, punajuurta. Kyllä tuli meditatiivinen olo. Mä söin Eggs Benedict Florentine. Ciapatta leipä sopi oikein hyvin alustaksi ja mukavaa makua antoi avokadokin. Tykkäsin myös siitä, että suolaa ei oltu tuhlailtu. Aika usein meillä ruuat ovat vahvasti suolattuja. Tunnelma oli mukava, palvelu nopeaa, annokset hyviä ja aamiainen kahdelta juomarahoineen kustansi alle 50 dollaria. 


Mukavaa viikkoa!

❤:lla Johanna

Saturday, February 9, 2019

Paras on tulollaan - the best is yet to come

Mun puheenvuoro liittyy tällä kertaa sekä elämänfilosofiaani että trollaamiseen. Olen vankka uskoja, että paras on vielä edessäpäin. Liittyy se sitten kokkaamiseen, sukkien neulomiseen, lasten kasvatukseen tai blogikirjoittamiseen. Huippusuoritus on vielä jossain siellä horisontissa, ahoi! 


Olen pienten ja vähäisten puolustajana löytänyt ihan uuden ulottuvuuden. (Kävin parisenkymmentä vuotta sitten astrologin juttusilla ja hän kysyi, että ainako sä otat sen heikomman puolen. Mietin hetken ja sanoin joo. Mulla on astrologin  laatima kartta aiheeseen liittyen.) En voinut koskaan kuvitella, että pitää elämän puolenvälinkieppeillä (jos oikein vanhaksi elää) puolustaa vielä Ison-Britannian kuningashuoneen uusinta jäsentä. Haluaisin hoilottaa megafoniin:  "Jättäkää Meghan rauhaan!". 

Ihmiskunnalla on vielä toivoa. 5-vuotiaan synttärikutsusta bongasin tämän tekstin, tekstillä varustettu t-paita oli sankarin yllä. 

Sussexin herttuatar Meghan on joutunut hillittömään pyöritykseen. Teki hän niin tai näin niin aina se tulkitaan väärin päin. Olen itse törmännyt joskus ilmiöön rikkinäinen puhelin, broken phone. Tiivistäen: mitä ikinä puhelinlinjan toiseen päähän sanot, niin toisen pään tulkinta on erilainen. Mitä useampi viestinviejä on ketjussa sitä kummallisemmaksi tarina muuttuu. Omalla kohdallani uskoisin viestien muuttumisessa olleen sekä pahanilkisyyttä että vahinkoa. Katsoin parhaimmaksi sitten lopettaa ainakin suullisen viestittelyn, kun aina vain näytti menevän mönkään. Kirjeissä on se hyvä puoli, että kirjoitettu sana pysyy. Ja ikävä kyllä täytyi jonkun kanssa lopettaa viestittely kokonaan. Pahaltahan se tuntui, mutta vielä inhottavampaa oli kuulla asioita joita ei ole koskaan sanonut. Tai jos on, niin ihan eri merkityksessä. 

Someaika on muuttanut moraalikäsityksiä. Siinä missä ennen sanottiin, että valehdellaan ja nimitellään nykyisin trollataan. Valehtelijat ja nimittelijät, kunnianloukkaajat ovatkin "vain" trolleja. Ihan kuin sellaisia vähän söpömmän puoleisia pieniä peikkoja hyppisi näppiksillä kirjoittamassa hassun hauskoja sutkautuksia. 

Olin aika järkyttynyt, kun näin ketkä esimerkiksi herttuatar Meghania netissä kiusaavat. Nuoria ja keski-ikäisiä naisia, hyvin koulutettuja, kirkkonsa tai yhteisönsä tukipylväitä, perheenäitejä ja  olivatpa vielä valtaosin valkoisiakin. He surutta nimittelevät, levittävät valheita, puhuvat pahaa. Ennen pidettiin pahana jos joku juoruili, sellainen helkutin juoruämmä. Nykyään se näyttäisi käyvän maineteosta. 


Yritän uskoa, että tässäkin asiassa paras on vielä tulollaan, että jonain päivänä on epä-coolia kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo netin nimettömille palstoille, levittää juoruja ja pahaa tahtoa. Mä luotan, että tulevat sukupolvet ovat fiksumpia, ymmärtävät kuinka typerää kiusaaminen on ja kuinka paljon se sattuu. Luotan myös siihen, että asioiden kaunistelu lopetetaan ja jossain vaiheessa taas valheet ovat valheita, valehtelijat valehtelijoita eivätkä trollaavia trolleja. Omalta osaltani olen ajatellut niin, että jos en voi pistää nimeäni reilusti hengentuotteen alle, niin ei sitä sitten tarvitse julkaista.



A little 
kindness 
can change 
everything


❤:lla Johanna

Tuesday, February 5, 2019

Alusasuostoksilla

Kaikkien näiden vuosien jälkeen mun blogissa ollaan pisteessä, jossa ei jätetä edes kalsareitakaan kääntämättä. Hmm. Mitäpä sitä ei tekisi lukijoidensa eteen. 


Kengät ja alusasut ovat sellaisia, joita en osta sovittamatta. Poikkeuksiakin on ja ne poikkeukset päätyvät lähes tyystin hyväntekeväisyyteen. Joskus aikoinaan kävin Suomessa Triumphilla liivikoulutuksessa ja opin kuinka tärkeää on sovittaa. Saman valmistajan eri mallitkaan eivät ole samankokoisia ja rinnanympärys & kuppikoko voivat hauskasti kompensoida toisiaan. Triumphilta sain myös yhä tänäkin päivänä mielessä pysyneen neuvon: arkena on tärkeää pukea ylle tukevat ja oikeankokoiset alusvaatteet, juhlaan voi mennä vaikka kokonaan ilman. No, kyllä mä juhliinkin puen alusvaatteet ylle, mutta ne eivät ole niitä alusvaatteita joihin rahani paasaan. 

Olen ollut Victoria's Secret -asiakas yli 20 vuotta. Ekat ostokset tein miehen luona vieraillessa ja sen jälkeen olen alusasuostoksille imetysliivejä lukuunottamatta käynyt Victorian pakeilla. Viime vuosina on kuitenkin löytynyt yhä vähemmän ja vähemmän malleja, joista pidän. Metallisista kaarituista luovuin kymmenisen vuotta sitten ja Victorialla ei ole enää kuin pari hassua kaarituetonta mallia. Viimeksi kaupassa käydessä ne oli laitettu ainoastaan online -myyntiin, en päässyt enää edes sovittelemaan. Toki kokoni tiedän, mutta olisin halunnut kokeilla josko olisi tullut muutoksia. 


Victoria's Secret -alusasujen laatu on mielestänyt laskenut. Kalsarit repsottavat aika nopeasti ja liivien hakaset vääntyilevät. Vielä kun hinnat ovat kuitenkin keskivertoliivejä kalliimmat ajattelin kokeilla jotain muuta. Mun lempikauppoja on TJ Maxx (UK nimellä TK Maxx). Hyvällä onnella kaupasta voi löytää jos vaikka mitä. Eilen lähdin asioimaan ja tulin kotiin kohtuullisen saaliin kanssa. 5 liivit (kuvasta puuttuvat ne yllä olevat) ja viidet pöksyt kustansivat alle 70 dollaria yhteensä. Olin liikkeellä hyvään aikaan, paljon ennestään edullisia tuotteita oli vielä alennettu. Näillä pärjää nyt jonkin aikaa. 

Muuten, parhaat liivini ikinä ovat olleet suomalaisia Patrician rintaliivejä. Ja nyt tätä kirjoittaessa harmittaa, että miksi en piipahtanut syksyllä Suomessa käydessä Patrician kaupassa? No, seuraavalla kerralla.


Sunnuntaina katsoimme enemmän ja vähemmän tunnollisesti Super Bowlin. Mä olin Los Angeles Ramsien kannalla. Juniorilla oli kavereita kylässä ja perinteisten herkkujen kuten hampurilaisten, cookie cake, cup cakes jne. voimalla tapahtumaa juhlistimme. Mainokset olivat paria lukuunottamatta aika mitäänsanomattomia ja Maroon 5 väliaikashow tylsä. En tiedä, onkohan musta tulossa vanha? 


Viime viikon pakkaset ovat hellittäneet, eilen oli jo yli 20 C astetta ja tänään pitäisi olla vielä muutama aste lämpimämpää. Aurinko paistaa kauniisti ja olen istuskellut portailla nautiskelemassa lämmöstä. Suomessa näyttäisi olevan lunta kerrankin oikein kunnolla ja ihanan talviset maisemat. Runebergin päivää!

❤:lla Johanna, kalsaritkin käännettyinä