Thursday, January 31, 2019

Tee työtä ja rakasta - Kiitos Anne-Marie!!!!

Anne-Marie on keksinyt kivan jipon saada mut päivittämästä blogia: hän lähettää kirjoja. Tietää, että kun lukutoukka saa mieluisan kirjan käsiinsä niin eipä sitten juuri muuta tee. Kiitos, tämä Tove Janssonin elämänkerta on vienyt mukanaan ja kyllähän Janssonista saa erilaisen kuvan kuin koskaan aikaisemmin olen ymmärtänyt. Sikälikin ihanan ajankohtainen, että Muumit ovat taas maailmaa valloittamassa uuden sarjan myötä. Maaliskuussakohan se julkaistaan?



Syksyisillä Helsingin kirjamessuilla pysähdyin Muumimuseon osastolle vähän pidemmäksi aikaa ja juttelin Janssonista ja hänen elämästään. Osasto oli yksi messujen ystävällisimpiä ja informatiivisimpia. Hyvin muumihenkinen etten sanoisi :) 



Teemuki on erityisen tärkeä: tytär toi tämän vuosi sitten keväällä, kun kävi tutustumassa nykyiseen opinahjoonsa. 

Meillä on ollut ihan samplarin kylmä, nytkin iltapäivällä vain muutama hassu lämpöaste. Takat ovat päällä, villasukat jalassa, lämmitys puhaltaa ja pitää juoda kuumia juomia. Mies katsoi aamulla värjöttelevää minua ja totesi, että mitenhän sun siellä Suomessa kävisi. Huonosti. Nytkin tuntuu, että kylmyys on luissa ja ytimissä, vaikka sisälämpötilakin on ihan kohtuullinen. 



Tammikuu on kulunut ihmetellessä. Töitä on ollut todella vähän, tammikuut ovat hiljaisia. Sen sijaan olen lukenut sitäkin enemmän. Ja kuljettanut junioria. Olen harjoitellut neulomista, mutta mulla on kyllä pitkä ja kivikkoinen tie ennen kuin sukeutuu salonkikelpoinen neuloja. 


Mittasuhteet paljastuvat tästä kuvasta: pikkukoira Felix painaa n. 6 kg ja toiseksi jää isoimmalle lyhdylle, joka taas näyttää aika pieneltä takan vieressä :)

Kiitos vielä Anne-Marie! Tiedät kyllä niin hyvin mistä tykkään. Mulla on nytkin sun tekemät sukat jalassa. 

Iloa helmikuuhun!

❤:lla Johanna

Saturday, January 19, 2019

Charlie-possun kanssa antiikkikaupan avajaisissa

Uusia tuttavuuksia syntyy ihmeellisissä paikoissa. Aamulla en vielä arvannut, että iltapäivällä tapaan Charlie-possun. 


Meidän pikkukylillä on ihan huomion arvoinen asia, kun avataan uusi antiikkikauppa. SuzAnna olikin saanut kivan liikkeen aikaiseksi: ei ylitsepursuva, vaan juuri sopiva. Hinnat olivat kohtuullisia ja avajaistarjoilukin kohdillaan. Viileänä, 13 C asteisena päivänä siemailin mielelläni lämmintä omenasiideriä. Kesken kiertelyn törmäsin mieheeni, jonka olin jättänyt autoon Felixin kanssa. Hyvä olikin, että törmäsin, en nimittäin enää löytänyt ulko-ovea. Hän myös vinkkasi Charliesta. Luulin ensin, että myynnissä oli jokin possupysti, mutta Charlie olikin ihan oikea possu, avajaisvieras rusetti kaulassaan. Herrasmies.



Otin kuvan näyteikkunan sohvasta sen enempää ajattelematta. Nyt kun katson sohvaa, niin sehän on ihan tavattoman kaunis ja uudelleen verhoiltukin. Pitää käydä jonain päivänä katsomassa onko sohva vielä ikkunassa ja kuinka paljon se maksaa. Antiikkihuonekalut ovat kyllä pieniä, mutta toisaalta tykkään kun kaikki ei ole jättisuurta. 


Sata harjanvetoa iltaisin ja hiukset ovat tuuheat ja kiiltävät. Niin joskus aikoinaan luin tyttökirjoista. Kampauspöytään mulla ei ole koskaan ollut, sellainen olisikin ihan hauska. 



Olen ihastunut puuvillan kukkiin. Meillä näitä vain ei paljon kodeissa näe. Suurin syy taitaa olla, että puuvillaan ja sen korjaamiseen, plantaaseihin ja orjiin liittyy niin paljon onnetonta historiaa. 





Toinen asia joka jäi kaihertamaan on yläkuvan kutsu. Onpas aika upea ja käsinkirjoitettu. Siitä voisi ottaa juhlien järjestäjät mallia. Kyllä tämä pesee SignUpGenius -ym. nettikutsut mennen tullen. En edes äkännyt katsoa hintaa. 




Ollapa ompelutaitoa hyppysissä! Näillä kaavoilla voisi surautella jos jonkinlaisia nostalgisia asuja. Mun täti oli ompelija ja lapsena mulla oli ihania mekkoja, liivihameita, puhvihihapuseroita, kellohameita... Yksi suosikkiasuistani oli tädin ompelema farkkutakki ja farkkuhousut. Tyyliin kuului nahkapaloista ommeltu olkalaukku, viininpunainen. Olin n. 8-vuotias. Harmi, yhtään valokuvaa asukokonaisuudesta ei ole. Toinen suosikkini oli tirolilaistyylinen liivihame nyörityksineen. Eikä pidä unohtaa harmaa-valko pepitaruudullista liivihametta kapealla punaisella vyöllä. Se päällä ja popliinitakki yllä aloitin koulutieni, keltaista Jopoa polkien. 





Toivottavasti kauppa menestyy. Aivan naaapurissa oli antiikkikauppa useammankin vuoden, mutta se on kadonnut. Näitä rompekauppoja meidän kulmilla piisaa. 

Felix jaksoi odottaa aika kiltisti, päivysti että milloin sieltä tullaan. Oli hypännyt jo kuljettajan paikalle, kun miehen kanssa kaupasta tulimme. Onneksi ei kaahannut matkoihinsa. 




Vanhempi poika on vaihteeksi kotona viikonlopun. Maanantaina on Martin Luther King Jr. muistopäivä ja pidempi viikonloppu. Mukana on tällä kertaa yliopistokaveri New Jerseystä. Poika on puhunut kaveristaan, mutta vasta nyt mulle selvisi miksi pojat viihtyvät niin hyvin yhdessä: molemmilla on kaksoissisko. Kuvauksista päätellen kaverinkaan sisko ei ole mikään hissuttelija, vaan enemmän tyyliä Hurja Hanna. Tähtäin on laivaston palveluksessa. Meidän tyttö on myös hakeutumassa aika maskuliiniselle alalle. 

Iloa alkavaan viikkoosi!

❤:lla Johanna

Tuesday, January 15, 2019

HopLop versus RealLife

Vai pitäsikö sanoa käpylehmät vastaan todellisuus? Mulla oli erikiva päivä tänään yhden hoidokkini kanssa. Tehtiin kaikenlaista. Ehkä vähän mollivoittoisen sävelen lisäsi lapsen aamiainen: brownies. Siinä oli paha lapsenlikan kilpailla. Lounaaksi tarjosin sitten porkkanoita. Onneksi maittoivat. Ja vähän se muu josta lapsi pitää. 


Tämä on nähty lasten kanssa aikaisemminkin, omien lasten. Vaikka kuinka järkkäisi playdates, hoplops and whatsoever, niin voiton vievät käpylehmät. Tai ainakin tammenterhot, pähkinät, puunoksat, kivet. Niitä kun nakkaa järveen tai jokeen, niin jo elämä kirkastuu pienimmälläkin.

Hetken tie on kevyt, tai leikkipuisto. Sitten se on suoritettu. Valmiiksi mietitty ei houkuttele niin paljon kuin ihan itse funtsittu.







Mussa asuu vieläkin se pikkuihminen, joka tykkää heittää leipiä veteen. Jos ei leipiä synny, niin heitetään sitten käpyjä, kiviä, pähkinöitä, tammenterhoja, keppejä. Onneksi mulla on näitä pieniä ystäviä, jotka tykkää samoista puuhista. Hetken aikaa valmiiksimietitty leikkipuisto ilahduttaa, mutta sitten on aika tehdä jotain muuta.


Like a bridge over troubled water - I will lay me down 


Kiviesteen ylityksen ollessa parhaimmillaan/pahimmillaan Ms. Johanna touhotti "be careful" "watch out" "wet feet - we are leaving right away". Jalat pysyivät kuivina. 




Ja tää on ihan huikea: kahden puunvarren koloon pikkuinen keksi kasata keon "spikycones"  -  muistutti lapsukaisen mielestä kuumailmapallon pesää, jota puiden rungot nostavat. 

Patagonia on suosittu vaatemerkki täällä. Vähän hillitympi kuin NorthFace, mutta ei kuitenkaan Columbia
Metsä ilman seikkailijaa




Metsä seikkailijan kanssa

❤:lla Johnna

P.S.
Hah, justiin juttelin miehen kanssa. Vuodelta 2018 oli selaillut tekstiviestejänä. Olin 28.1. pyytänyt tuomaan keltaista Jaffaa. Kehotti (siis mies) menemään lääkäriin, kun alati sairastelen. Ja niin se vain on, että tämänkään sairastamisen aikana en ole lähdetietojen mukaan tehnyt ruokaa, siivonnut, käynyt kaupassa tai tehnyt mitään muutakaan, maannut ja hapantunut vain omissa oloissani. Mites se jouluruoka, uudenvuodenateria, työpäivät (joulusta tähän jo useampi) juniorin kuljetukset herätyksineen aamukuuden jälkeen, pastankeitot ja kaupassakäynnit, pyykit... 


P.S.½

Tämän työpäivän palkka ei ihan riitä edes yhden tyttären matkalaukun maksamiseen, menihän siinä 11 tuntia. Taas teki mamma väärin. 

Sunday, January 13, 2019

Matkailu avartaa - ainakin rahapussia

Nyt ovat lapset taas matkoissaan. Tyttären viimeinen päivä kotona oli sikäli tukala, että olin sairastumassa. Päätin kuitenkin saada lapsen kunnialla matkaan ja ibuprofenin ja sisun avulla siitä selvittiin. Olen nyt ollut aikamoisessa röhässä viimeiset neljä päivää, mutta pikkuhiljaa helpottaa. 



Tytär varasi menolipun takaisin yliopistoon ja otti tietysti halvimman. Ei olisi kannattanut, näin voimme jälkeenpäin todeta. Mies, joka on aikanaan matkannut maapallon ympäri varmaan muutaman kerran tarkasti lennot ennen maksua mutta ei hänkään hoksannut sitä olennaisinta. En voi edes oikein edellyttää että tytär itse olisi tajunnut. 

Matkatavarat oli pakattu yhteen matkalaukkuun ja reppuun. Täältä meiltä Pohjois-Carolinasta New Yorkiin matkalaukusta tuli ylimääräistä maksua $150. New Yorkissa laukku piti hakea karusellista ja sen kanssa painella toiseen terminaaliin ja taas check-in. Tällä kertaa matkalaukkumaksu Amsterdamiin oli $190. 

Amsterdamissa jälleen laukku piti hakea hihnalta ja tsekata se Skotlannin-koneeseen. Hintaa vain 40 euroa. 


Kyllähän meitä tyttären kanssa harmitti, mutta lohduttelin että toista kertaa ei samaa virhettä tehdä. Tuolla lähes 400 dollarilla olisi melkein ostanut matkalaukun sisällön siellä perillä. Mäkin olin niin tyhmä, että en katsonut että matkan hintaan kuuluu vain 10 kiloa käsimatkatavaroita. Tähän saakka ulkomaanmatkoilla olen saanut tsekata tavarat lähtöpäässä ja ne ovat palanneet hoteisiini perillä. Mulle ei tullut mieleenkään, että on ulkomaanlentoja joilla matkalaukkunsa joutuu kerta toisensa jälkeen hakemaan karusellista ja tsekkaamaan taas. 

400 dollaria on iso lovi tyttären budjettiin, opintolainalle olisi parempaakin käyttöä. Lupasin sponsoroida osan rahdista. Surkuhupaisinta on, että jos tytär olisi varannut pari sataa kalliimman matkan olisivat lennot olleet suoremmat (yksi vaihto) ja matkalaukku kuulunut samaan hintaan. Lisäksi mannertenvälisellä lennolla olisi saanut jotain syötävääkin pariin kertaan. Norwegianilla kaikki oli maksullista, eikä ihan halpaa. 

Ensimmäisestä lennosta vastasi JetBlue, toinen oli Norwegianilla ja kolmas KLM. Vasta KLM:n lennolle tsekatessa oli virkailija ystävällisesti auttanut siirtämään vajaan kilon verran tavaroita matkalaukusta selkäreppuun: ylipainosta päästiin eroon ja käsimatkatavaratkin painoivat vielä alle 10 kg. Olisihan se ollut kiva jos JetBluella ja Norwegianillakin olisi autettu nuorta matkustajaa säästämään rahojaan, mutta se ei taida kuulua lentoyhtiöiden  tapoihin. Tuntuu, että ideana on kerätä mahdollisimman paljon muita maksuja "halvan" lentohinnan kattamiseksi.  


Ystäväni isä matkusti hautajaisiin Minnesotaan muutama viikko sitten. Halvimmat liput eivät olleet ihan halvat, mutta valinnanvaraa ei kauheasti ollut. Täällähän on tapana järjestää hautajaiset aika nopeasti kuoleman jälkeen, usein jo viikon sisällä. Hautajaisissa oli kuitenkin viivästymysiä ja ystäväni isä joutui siirtämään paluumatkaa. Ennen kuin hän pääsi asiaansa puhelimessa selvittämään piti maksaa 50 dollaria, koska tilaus oli tehty ominpäin internetissä. Menomatkalla käsimatkatavaratkin olivat maksaneet ja paikka myös. Tulomatkasta sai maksaa extraa $50 puhelisän lisäksi. Ystäväni totesi, että isälle olisi tullut halvemmaksi ja vaivattomammaksi maksaa ihan normaalihintainen normaaliyhtiön matka. JetBlue oli jälleen asialla. 


Omia mokiahan nämä ovat, eikä niistä voi palveluntarjoajaa syyttää. Tällaiselle tavalliselle sukankuluttajalle taitaa kuitenkin olla parempi vaihtoehto vähän kalliimpi matka. Yllätyskuluja on vähemmän ja jos yllätyksiä tulee niistäkään ei joudu maksamaan itseään kipeäksi. Arvostan todella sitä, että KLM auttoi nuorta matkalaista säästämään pennosiaan. Seuraavalla kerralla ollaan sitten fiksumpia. 

Harmittaa, kun viikonloppukin meni sairastaessa. Sain sentään joulukuusen tänään purettua ja kannettua tienvarteen. Kunnallisiin palveluihin kuuluu joulukuusien kerääminen. Aika kiva palvelu. Halusin pitää joulukuusen loppiaiseen ja sitten vielä siihen saakka, kun lapset ovat lähteneet. Sairastaessa tulee kyllä mieleen ne huolettomat lapsuuden päivät, kun vanhemmat kantoivat keltaista Jaffaa sänkyyn ja sai potea. Itse huolehdin perheen sairaista, mutta kun itse sairastan koirakin luikkii matkoihinsa kun yskäisen. No, toi mies yhtenä iltana lasillisen vettä kun kuuli että olen tukehtumassa. Monet hommat myös pitää hoitaa: käydä kaupassa, pestä pyykkiä, kuljettaa junioria, tehdä ruokaa. Pastaa tässä nyt on keitelty, enempää en ole jaksanut. Huomenna on jo parempi päivä, olen siitä ihan varma. 

❤:lla Johanna, kantapään kautta oppineena 

Saturday, January 5, 2019

Through the rough seas

Onnellista alkanutta vuotta! Joulu ja vuodenvaihde hujahtivat ohi ja en ennättänyt mitään päivitellä. Tai istuin mä käsi poskella ja päivittelin kaikenlaista, päivät pitkät. Kuten sitä kuinka nopeasti aika rientää, kun lapset ovat kotona. Kaksoset matkaavat muutaman päivän kuluessa takaisin yliopistoihinsa ja mulla on jo ikävä. 


Tulin rappusille kirjoittamaan ja nauttimaan auringosta. Päivä on ihanan lämmin, yli 20 C auringossa. Suljen silmät ja etäinen liikenteen humina kuulostaa meren ja aaltojen kohinalta. Ihan rantalomafiilikset. 



Amaryllikset kukkivat vasta nyt, yksi ei ole päässyt vielä ollenkaan vauhtiin

Muumiviltti on lahja itselleni. Se oli täkäläisessä verkkokaupassa niin huikeassa alennuksessa, että olisi tuntunut muumipetokselta olla ostamatta sitä. 

Joulun parhaita lahjoja: kirja ja taidokkaasti neulotut villasukat

Päällimmäisenä joulusta jäi mieleen mukava tunnelma, vaikka välillä vähän yhden naisen ohjelmanumerolta tuntuikin. Päätin olla stressaamatta ja hoitaa hommani vähin äänin. Olen oppinut, että äänen korottaminen ei mitään muuta paitsi tunnelman.  Lämmitti sydäntä, kun lapsi sanoi pari päivää sitten että tämä joulu on ollut ihanaa aikaa. Tapaninpäivänä kävimme tuttavaperheen luona illastamassa. Kyläpaikka on mieluisa ja meidän lapset ovat innoissaan: perheen isä on erinomainen kokki ja ruokaa on runsaasti ja se on maistuvaa. Jouluruokien jälkeen oli kiva syödä mureketta, perunamuusia, lasagnea, kanaa. 

Ystäväni tietää mistä pidän. Starbucksin Been there -sarjan Pohjois-Carolina muki on sopivan kokoinen espressolle, tuplasellaiselle. Pitäisiköhän alkaa kerätä sarjaa? Kettukarkit ovat nostalgisia, mutta oliko niissä ennen näin paljon sokeria?
Tämän vuoden Starbucksin joulukuusenkoriste on mielestäni kaunein koskaan. En kyllä pikkutyttönä ikinä haaveillut, että alan ripustella kahvikuppeja joulukuuseen.

Uudenvuodenpäivänä kohtasimme toisen tuttavaperheen golfkentän kerhotalolla. Olen kirjoittanut aikaisemmin tästä meidän jokavuotisesta perinteestä: 1.1. klo 12 tapaamme samassa paikassa takkatulen loimussa ja nautimme yhteisen aterian sekä vaihdamme lahjat. Mustasilmäpapuja söin tälläkin kertaa salaatin muodossa varmistaakseni onnellisen vuoden 2019. 




Hankin jo hyvissä ajoin lapsille palapelin koottavaksi joululomalla. Pari iltaa sitten se kaivettiin esille ja istuin pöydän toisessa päässä katsellen kolmikkoa, joka päät yhdessä kokosi palasia ja höpötteli niitä näitä. Siinä oli hyvä istua ja ihmetellä jälkikasvua, niin suuria ja viisaita. Ja välillä ihan päättömiä. 

Uudenvuodenlupausten suhteen olen oppinut, että yksinkertainen lupaus on paras. Helpoimpia pidettäviä ovat olleet totaalikieltäytymistä koskevat: en syö karkkia, pullaa, kakkuja jne. Hankalimpia pidettäviä ovat taas ympäripyöreät pyrkimykset. Saas nyt sitten nähdä kuinka pyrkimysteni kanssa tänä vuonna käy. 


Mua harmittaa, kun menen kauppaan ilman omia ostoskasseja. Tuntuu, että teen hirveän ympäristörikoksen ja riistään pienen palan maapallon tulevaisuutta. Tämän vuotinen lupaukseni onkin käyttää omia ostoskasseja mahdollisimman paljon. Suomesta toin itselleni nämä kauniit Lidlin-kassit. Voiko somempia olla. Makian kangaskassi on myös Suomi-tuliainen itselleni. Mä tykkään näistä "oikeista" muumikuvista. Teksi saa olla mottoni tälle vuodelle: through the rough seas. Toivottavasti aallokko ei kovin heittele, mutta jos heittelee niin airoihin kiinni ja soutamaan. 

Pari muutakin asiaa haluan tänä vuonna tehdä paremmin. Molempiin näistä liittyvät kirjat ja esittelen ne  tuonnempana. Mulla on säästötavoitteita ja onhan se kamalaa, kun tämän ikäinen ihminen ei osaa vielä meikata. 


Onnellista, armollista vuotta! 

❤:lla Johanna