Wednesday, June 5, 2019

Kesää ja mansikoita

Aurinko on paistanut omiksi tarpeiksi. Kuivaa on ollut useamman viikon. Päivälämmöt nousevat jo reilusti yli 30 C asteen. Tuntuu, kuin olisin vankina. Ulos ei päivällä viitsi juuri päätään pistää ja ilmastointi hyrrää reilumman puoleista sähkölaskua. Mutta minkäs teet, pakko on viilentää. 


Kesä tuo kuitenkin tullessaan maailmalta lapset ja se jos mikä on mansikkakakun paikka! Mä olen kyllä onnellinen, kun lapset ovat taas kotona. Edes muutaman viikon voimme viettää aikaa yhdessä. Felix-koira on innoissaan, kun lauma on koossa. 

Tuntuu, että itselläkin on enemmän taas virtaa kun on joukkue kasassa. En ole kovin viime aikoina leiponut, vaikka leipomisesta pidänkin. Ei vaan viitsi, kun ei ole syömäreitä. Nyt voi taas hyvillä mielin pöllytellä jauhoja. 


Näissä muutamissa viikoissa on omanlaista haikeutta. Mulla on hytinä, että enää emme ihan näin pitkiä aikoja vietä yhdesssä. Ensi kesänä lapsilla on jo toisenlaiset suunnitelmat. Mennyt vuosi osoitti, että kaksoset pärjäävät maailmalla, osaavat huolehtia itsestään ja opinnoistaan, tekevät ihan fiksuja valintoja. On ollut hauska huomata kuinka kaikkien kolmen sisaruksen suhde on lujittunut ja kuinka tärkeitä he ovat toisilleen. 

Sisarusten suhteita olen joutunut miettimään töissä välillä tosissaan. On hurjaa kuinka dominoivia vanhemmat sisarukset ovat, pienempää ja nuorempaa jallitetaan mennen tullen. Näyttää myös siltä, että esikoinen on silmäterä ja odotukset sen mukaiset. Toisaalta esikoisen mahdollisia "vikoja" ei haluta edes nähdä eikä nuorempien lasten vahvuuksista välitetä samalla tavalla. Kaikille sisaruskatraille kerron saman asian: olette tässä maailmassa ne kaikkein läheisimmät ihmiset, olkaa kilttejä toisillenne. Parhaimmillaan sisaruus/veljeys on huikea voimavara, auttaa yli karikoiden ja ilotkin moninkertaistuvat. Olen ymmärtänyt, että olimme hurjan onnekkaita kun saimme kaksoset ensin: heillä on aina ollut toisensa ja kun juniori ilmaantui ei ollut aikaa kateudelle tai pienen kiusaamiselle. Päinvastoin, Cool Baby haluttiin joukon jatkoksi ja häntä autettiin minkä osattiin. Tilanne olisi varmasti hyvin toisenlainen, jos yksönen olisi syntynyt ensin. 


Mulla on muutama kirja plakkarissa kesäpäiviä varten, niistä tuonnempana. Selkäpiissä kihelmöi, kun ajattelen tulevia lukuelämyksiä. 

Olen kesäkuun lapsia ja jotenkin tämä aika vuodesta on aina tuntunut mystiseltä, ihan kuin kesäkuussa olisi vastaus kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Suomen valoisia kesäöitä täällä ei ole, mutta omanlaisensa tenho kuitenkin. 

❤:lla Johanna

Saturday, May 11, 2019

Äitienpäivän aattona

Äitienpäivä voi olla vähän ristiriitainen. Suhde äitiin on jokaisella omanlaisensa. Ja omat lapset luku sinsänsä. Joissakin perheissä juhlitaan pitkän kaavan mukaan ja toisissa ei. Meitä äitejä on joka lähtöön. 

Pari päivää sitten toivotin yhdelle äidille hyvää äitienpäivää. Hän sanoi: sinä olet meille toinen äiti; lapset, sanokaas Ms. Johannalle hyvää äitienpäivää. Sitten hän lisäsi: olet minullekin toisinaan kuin toinen äiti. Mun sydämeen hiipi iso kiitos, sellainen keskiverto kaupungin kokoinen. Ja vähän yli. 

Perheiden lemmikeistä pitää huolehtia myös. Palkinnoksi saa paljon märkiä pusuja. Yksi veijari tapittaa herkeämättä silmiin pallo hampaissaan ja haluaa leikkiä. Jos istahdan alas on sylissäni hyvin nopeasti karvaturri.


Amerikkalaiset ovat erinomaisia kertomaan kiitollisuudestaan. Mulla on tällä hetkellä muutama perhe joita autan enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Viikossa on monta luppopäivääkin. Aloitin uuden perheen kanssa jokunen aika sitten. Olen tutustunut lapsiin ja yrittänyt päästä selville miten perheessä toimitaan. Sain äidiltä viestin muutaman yhteisen päivän jälkeen: "They really like you, a lot! Tuesday they were talking about something and M said "well Ms. Johanna or Grandma can just come and stay with us"..."you make a difference in our lives. Already, this soon after you starting we have noticed a decrease in our stress level. We all enjoy you work with our kids!". Olen aika otettu, että hoidettava rinnastaa mut isoäitiin :) 


Kolmivuotias oli harjoitellut mun nimen kirjoittamista. Ihan parasta on mennä töihin ja huomata olevansa odotetettu. 

Viime aikaisia ilon lähteitä on ollut yhden perheen koiranpentu. Perhe kyllä ehdotti, että pentu voidaan viedä päivähoitoon siksi aikaa, kun olen lasten kanssa. Onhan siinä oma vaivansa, kun huolehtii ettei vahinkoja satu, käyttää ulkona säännöllisesti ja leikkiäkin pitää. Toisaalta sitä vastarakkauden määrää! Pari aamua sitten mua oli vastassa kolme koiraa ja yksi kissa. Naapurin koirakin oli liittynyt tervehdyskomiteaan. Jokainen tuli rapsuteltavaksi, taputeltavaksi. Suukoista kieltäydyin kohteliaasti. 


Yhden äidin kanssa juttelimme niitä näitä siitä miten päivä oli kulunut. Välillä oli ollut vähän erimielisyyksiä, oli pitänyt erottaa pukareita toisistaan. Kaikki kuitenkin sovittiin ja lapset olivat hyvällä tuulella kun äiti tuli kotiin. Puhuimme siitä, kuinka äitinä on välillä vaikeaa kun tunteet tahtovat itselläkin kuohahtaa. Oman lapsen suusta on vaikea kuulla, että äiti on ilkeä tai tyhmä. Lohdutin, että eivät ne lapset siitä rikki mene vaikka äiti joskus vähän karjaiseekin. Vastaus yllätti: "Olet yksi vahvimpia naisia, ihmisiä, jonka olen tavannut. Olen iloinen että olet mallina meidän lapsille. Toivon, että heistä kasvaa yhtä vahvoja."

Kukaan ei ole profeetta omalla maalla. Mä olen näistä palautteista erityisen iloinen. Omilta lapsiltani saan yleensä enemmän tai vähemmän kieliposkessa väsätyn äitienpäiväkortin jossa yleensä kiitetään heidän parasta äitiään... Miehen kanssa olemme kahdestaan hoitaneet kasvatuksen, joten palaute on sikäli jäänyt vähäiseksi. 


Aika on tuonut malttia. On hyvin rentouttavaa katsella, kun pikkuinen touhuaa kurapöydän parissa, rakentaa hiekkaesteitä, vallihautoja, taputtelee mutakakkuja. Lauantaiaamuna ei tunnu mitenkään ylivoimaiselta herätä kukonlaulun aikaan ja viedä lasta jalkapallomatsiin. Siinä missä ehkä vanhemmat näkevät tulevan Messin tai Ronaldon minä näen lapsia joilla toivottavasti on hauskaa. Ennen harrastusten alkua kysyn lapsilta aina "What is the most important thing?" Vähän vanhemmista ja valmentajista riippuen saan erilaisia vastauksia: tehdä maaleja, tehdä oma ennätys, yrittää parhaansa, olla kunnioittava joukkuekavereita kohtaan... Kaikki hyviä vastauskia. Mun vastaus on vähän erilainen: "The most important thing is to have fun." Balettiesityksen tai matsin jälkeen kysyn ensimmäisenä oliks kivaa. 


Mulla on sellainen tunne, että olen saanut elämässäni uuden tilaisuuden. Omien lasten ollessa pieniä en osannut pysähtyä ja nauttia riittävästi elämästä. Elämä oli aikamoista suorittamista oli sitten loma tai tavallinen arki. Pyykkäämistä, kokkaamista, kuljettamista, läksyjä, siivoamista, kaupassa käyntiä... Vielä kun mies matkusti työkseen viikottain olin aika oman onneni nojassa. Nyt tekisin toisin. Keskittyisin enemmän yhdessäoloon ja vähemmän siihen, että lapsilla on joka aamu silitetyt vaatteet yllä. Vaatteiden silittämisen lopetin vasta silloin, kun vanhemmat lapset olivat 13-vuotiaita. Harrastuksetkin otettaisiin kevyemmin. Nyt saan kuitenkin ihmetellä ja ihastella kasvavia lapsia ja ehkä tuoda heidän elämäänsä vähän rentoutta. Toivottavasti omat lapseni käsittävät, että parhaani tein vaikka se ei ehkä ollut se paras mahdollinen heidän kannaltaan. 

Torstaina tuli epätoivoinen tekstari yhdeltä isältä. Voisitko kuule Johanna laittaa ne meidän lapset tekemään äidilleen äitienpäiväkortin. Vastasin, että sorry, nyt en ole teidän talossa. Eilen tosin olin ja lasten kanssa puhuttiin nämä asiat selviksi. Koulussa on tehty kortit ja lahjat, lepo vaan. Lapsia olen opastanut olemaan aivan erityisen kivoja sunnuntaina. Vastaukseksi sain monta vekkulia emojia. 

Mä jatkan äitityranniaa. Miehen kanssa raahaamme pojat tänään katsomaan Tolkien-elokuvaa. Olen ylpeä siitä, että ohjaaja on suomalainen Karukoski. 

❤:lla Johanna


Sunday, May 5, 2019

Kreikkalaisilla markkinoilla

Kun maassa asuu paljon eri maista tulleita imigrantteja niin markkinoita ja tapahtumia kansalaisuuksien teemoilla piisaa, omaa taustaa ja kulttuuria esitellään ylpeästi. Eilen kävimme naapurikaupunki Durhamissa järjestetyillä kreikkalaisilla markkinoilla.


Sellaista tapahtumaa ei taida ollakaan jossa ei olisi pomppulinnaa. Pienet pomppijat eivät tarvinneet edes alkulämmittelyä, lämpömittari huiteli jo lähes 30 C asteessa. Alueelle astellessa vastaan tulvahtivat grillatun ruuan tuoksut. Moni näyttikin tulleen varta vasten ruokailemaan. 

Nämä seuraavien kuvien taideteokset ovat käsityötä, paikallisen taiteilijan tekemiä. Hän valitteli, että lapset ennen auttoivat kovastikin mutta nykyään teini-ikäisiä ei saa puhelimistaan irti. Yhden teoksen tekemiseen menee n. 15 tuntia.




Pysähdyimme katselemaan kansantansseja ja nämä lapset olivat kyllä ihania. Ilmeet vakavina, välillä hyppyjen ja askelten määrää ilmiselvästi laskien esityksestä suoriuduttiin. 







Kahvihammasta alkoi kolottaa. Perinteisesti valmistettu kahvi ei maistunut kovin vahvalta, mutta kofeiinia siinä ilmiselvästi oli. Päässä alkoi mukavasti humista, lämpö hiipiä niskaan ja vähän kuin olisi näkökykykin kirkastunut :) 


Kahvinkeittäjän kynnet olivat huikeat







Ihailin keramiikkaa ja astioita, valaisimet olivat tenhoavia. Ja kreikkalaisethan ovat keksineet periaatteessa koko modernin maailman. Asiaa ei tule ajatelleeksi, mutta kreikkalaisvaikutteet näkyvät kyllä yhdessä jos toisessa asiassa. 




Olen vähän kehno markkinavieras, katselen mutta en juurikaan ostele. Kahvikupillisen lisäksi kotiin matkasi kalastajan lakki, joka istui miehen päähän kuin valettu. Myyjä vielä kehui kuinka sininen sointuu niin kauniisti sinisiin silmiin. Sointuihan se. Ei tästä enää puutu kuin laiva. 




Kotvan kuuntelimme vielä musiikkiesitystä. Se oli jotenkin hyvin hypnoottinen, meditatiivinen. Nälkäkin alkoi kaihertaa. Soittajien takana kiemurteli ruokajono. Näytti, että se ei juurikaan lyhene, vaikka tulijoita ei enää yhtä paljon ollut kuin aiemmin. Tulimme siihen tulokseen, että etsimme lähitienoilta kreikkalaisen ravintolan jossa voimme syödä ilmastoidussa tilassa. Meillä on huikea valikoima erityylisiä ravintoloita ja välimerelliset ruokapaikat ovat suosittuja. 
Kotiin palattua alkoi ahkera netin selailu. Katselimme kuvia ja matkoja. Ei hyvät hyssykät, kyllä nyt pitäisi Kreikkaan päästä. 

❤:lla Johanna, matkakuumeessa

Sunday, April 21, 2019

Neljän miehen seurassa

Mies lähti juuri viemään vanhempaa poikaa kaverilleen. Kaverukset jatkavat matkaa yhdessä yliopistolle. Viimeiset pari viikkoa ensimmäistä lukuvuotta ovat edessä, sitten päästään hakemaan poika ja muuttokuorma kotiin. 


Olinhan mä onnesta soikeana torstaina, kun hain pojan kaverin luota kotiin. Pojat olivat jo pakanneet osan tavaroistaan jotta varsinainen muuttokuorma ei olisi suuri. Syksyksi on vuokrattu neljän kaveruksen kesken kimppakämppä, enää ei tarvitse asua "dorm room" ja jakaa huonetta toisen kanssa. 

Otin kuvan pääsiäiskoreista, joita lapset täällä saavat pääsiäispupun tuomina. Meidän lapset saivat tyytyä pieniin namipusseihin, näihin suuriin koreihin meillä ei koskaan ryhdytty. 


Voimatasapaino perheessämme on päälaellaan: minä neljää miestä vastaan, Felix mukaan luettuna. Mulla on tytärtä ikävä, mutta näyttää siltä että hän on kotiutunut niin hyvin Skotlantiin että kesälläkin ennättää kotiin vain muutamaksi viikoksi. Kesäloma on kuitenkin lähes neljä kuukautta. 

Lauantai-iltana nautimme ilta-aterian varsin rennosti kuistilla. Mut karkotettiin kuorimaan katkaravut ulkosalle, tuoreiden katkarapujen haju on kyllä ihan omaa luokkaansa. Mies tekee erinomaisia vähän tulisempia katkiksia. Luonto on roihahtanut keväisen vihreäksi. Oli kiva istuskella illan hämyssä ja ruokailla yhdessä ennen kuin nuoret miehet lähtivät rientoihinsa. 





Felix nautti suunnattomasti, kun sai istua samassa pöydässä meidän kanssa. Tuleen tuijottelu on rentouttavaa. Haaveilin, että takapihalla olisi jokin vesielementti, jotta siihen voisi tuijotella tulen kanssa vuoronperään. Tulisen ruuan kanssa sopi erinomaisesti hyvin kevyt ja lähes mauton meksikolainen Modelo-olut. Yleensä tykkään oluista, jossa on vahva humalan maku. 


En ole koskaan oikein saanut samanlaista otetta pääsiäisistä täällä kuin Suomessa. Mämmin ja valmiin pashan puuttuminen, ei kunnon pääsiäismunia... Kaikki on auki normaalisti, hyörinä ei hiljenny. Nyt vasta on kauppoihin alkanut tulla myyntiin rahkaa. Olen ainoa joka perheessä haluaisi syödä lammasta, mutta en sitä itselleni viitsi alkaa laittaa. Ja tietysti kaiken muun lisäksi puuttuvat palmusunnuntain pienet virpojat pajunvitsoineen. 




Tosinainen voi muuten nyt tukehtua vaikka kuppikakkuun. Nuorimmaisemme käytti kevätloman (spring brake) opiskelemalla hengenpelastajaksi. Uimataidot ovat entuudestaan; ensiapua,  vedessä kuljettamista ja uimareiden tarkkailua, defibrallaattorin käyttöä ja lisähapen antoa on harjoiteltu. Mä olen aina ajatellut, että nuorimmaisella on parantava ote: hän on ainoa joka saa solmut harteissa katoamaan ja jännitykset lientymään. Näpeissä on voimaa ja taitoa. 

❤:lla Johanna, poikahuumorilla kyllästettynä (ei kannata edes kysyä)

Sunday, April 14, 2019

Libanonilaisilla markkinoilla ja Whiskey Kitchen

Istuskelen sunnuntai-iltapäivää olkkarin sohvalla ja katselen Ylen Areenalta vaalivalvojaisia. Kätevää, kun aikaeron vuoksi pääsee seuraamaan jo päiväsaikaan. Helsingin vaalipiirin tulokset antavat odottaa itseään. Ulkona on lämmintä 25 C astetta, kauhea tuuli ja hurrikaanivaroitus. 


Lauantaina oli kiva päivä. Ajelimme kolmisenkymmentä minuuttia downtown Raleighin, libanonilaisille markkinoille. Sataa tihuutteli, mutta parahikseen kirkastui kun pääsimme perille. Ihmisiä tuli pikkuhiljaa lisää ja samoin kauppiaita. 


Istuskelimme esiintymislavan edessä ja varsinkin pienten lasten ja nuorten esiintymiset olivat valloittavia. Mä en ole pitkään aikaan nähnyt niin paljon hymyjä ja iloisia ilmeitä kuin nyt. Lavan edessä oli vähän Super Marion näköinen herra, joka bailasi aikuisten tanssiessa ihan hillittömästi. Hän osasi kaikki koreografiat. Lavan edustan tapahtumat olivat vähintään yhtä hauskoja kuin itse esiintymiset. 




Kaksi napatanssiesitystä kiehtoivat isompia ja pienempiä katsojia. Mieskin kaivoi kännykän taskustaan ja eturivin pienillä pojilla oli vinhoja reaktioita. Yksi piteli kaksin käsin päätään. Olen kokeillut vatsatanssia yhden syksyn verran. Ei ole ihan niin helppoa kuin kuvittelisi. Mun oli ihan mahdoton saada lantio heilumaan kovin laajoissa kaarissa. 



Mua vaivaa jatkuta falafelinhimo. Ei saa tarpeekseen. Tämän kertainen falafelpita oli oikein hyvä, juuri passeli ostos katukeittiöstä. Tumma libanonilainen Almaza-olut sammutti jonon mallikkaasti. 


Lasten esiintymisasut olivat tosi kauniita. Näissä tansseissa oli sekin kiva puoli, että tytöt ja pojat tanssivat yhdessä. Lavalla oli myös se yksi söpöläinen, joka jähmettyi paikoillaan, katseli varpaisiinsa ja ujosteli oikein pitkän kaavan mukaan. 



Kävelimme miehen kanssa vielä kaupungilla ja reitille osui Whiskey Kitchen. Pitihän sitä mennä kurkistelemaan. 







Ravintolassa oli mukava puheensorina, naapuripöytiin tuotiin herkullisennäköisiä annoksia. Baaritiskin takana oli viskipullo poikineen. Mies valitsi munkin lasiin single malt -juoman. Oli turvetta ja savua sopivasti, lämmitti ja jälkimaku oli miellyttävä. 


Vaalivalvojaiset jatkuvat. Onpa hurja tilanne! Ei kateeksi käy tulevaa hallitustunnustelijaa. Kukaan tuskin enää haluaa sixpackiä. Matkan päästä kun katselen, niin puolueiden erot ovat kuitenkin aika pieniä. Hallitusvastuussa olevat pystyvät yleensä kuitenkin tarttumaan kulloisiinkin haasteisiin ja yhteen hiileen puhaltaminen onnistuu. Toisin kun täällä meillä. Suomen ja USA:n naiset pelaavat lätkää ja tietysti omalta kannaltani voitto on jo varma, jompi kumpi kotimaa sen voittaa. Mutta kyllä mä sen voiton silti soisin Suomen naisille. 

❤:lla Johanna