Saturday, May 12, 2018

Äitienpäivänä 2018


Yllätin tyttären tänään toteamalla, että äitienpäivän voisi poistaa. Aikansa elänyttä ja mennyttä. Vielä 50-luvulla varmasti paikallaan, mutta ei enää. Parempi olisi jos vietettäisiin huolenpitäjien tai välittäjien päivää. Isän- ja äitienpäivänkin voisi yhdistää. Vanhempienpäivä ei kuulostaisi hullummalta. 

Onhan se ihanaa olla äiti. Kun lapsi tavailee sanaa, ätä ätä, tätä, tätä, ätätätä (tai mmm, mmm, umm,umm momm, moomm). Kun lapsi tarttuu käteen ja on vain luontevaa, että isompi ihminen  johdattaa. Mutta en  ole ollenkaan varma, että siihen tarvitaan äitiä. Rakkautta kylläkin. 





Oman elämäni hankalin ihmissuhde tähän saakka on tainnut olla suhteeni äitiin. En koskaan osannut olla tarpeeksi, riittävästi, juuri oikein. Toisaalta olin onnekas, että olin vasta kolmas  lapsi: äiti kasvatti vanhempia sisaruksia ja mulle jäi isä. Iän karttuessa olen oppinut ymmärtämään, että äitinikin oli oman aikakautensa kasvatti. Jos sairaus oli viennyt äidin, sota isän suurimmaksi ajaksi ja tuli polttanut kodin niin eväät kävivät aika vähiin. On aika hurjaa ajatella näinä yltäkylläisyyden päivinä, että puute ja kurjuus ovat vain yhden sukupolven päässä. Äitini eli ajan, kun kaikki oli kortilla, kengät tehtiin paperista, appelsiini oli harvojen herkkua. 



Pari kuukautta sitten tapasin superäidin. Joka kerta tavatessamme ihmettelen. Keittiön liitutaululla on lista tehtävistä asioista. Liitutaululla on myös kalenteri puoleksitoista kuukaudeksi. Koti ei ole vimpan päälle kalustettu, mutta takapihalla on paratiisi lapsille: trampoliini, harjoittelureikä golfiin, zip glide eli köysirata, vuorikiipeilypaikka, keinut, liukumäki. Leikkihuoneessa on trapetsi, katon ja lattian välillä heiluva riippukeinu, soittimia, liitutaulu, leluja, kirjoja. Lapselle ja minulle on jätetty joka kerta keittiön islandille valikoima kirjoja, askarteluja, pelejä. Lounas on valmiina jääkaapissa. Perheessä on kolme lasta parin vuoden ikäeroin. Lapset halaavat toisiaan tavatessaan ja erototessaan, katsovat toistensa perään. Vanhin alkaa olla jo äitinsä hartioiden tasalla.

Sain viime maanantai-iltana tekstarin: Kiitos kun tulet huomenaamulla.  Pannussa on vastakeitettyä kahvia ja pakastimessa kotonaleivottuja kurpitsa- ja suklaahippumuffinseja. Jääkaapissa on melonia ja ananasta annospaloina. Ole hyvä ja nauti antimista. 

Minähän nautin. Nautin myös lapsen seurasta. Kaksivuotias keskustelee, leikkii, on interaktiivinen. Kenkiä jalkaan laittaessa meinasi tulla voivotus, mutta äti totesi lehmänhermoisesti että hei, sinun ei tarvitse marmattaa, käytä normaalia puheääntä. Lapsi rauhoittui ja esitti asiansa vakaasti. 

Aivan erikoista tässä äidissä on, että kolme lasta ovat 2-, 5- ja 7-vuotiaita. Äiti on kahdeksannella kuukaudella raskaana. Tulevakin pienokainen on poika, neljäs veljes. Kolme veljestä jo nyt halatessaan joko lähtiäisiksi tai tavatakseen sanovat "brotherly love", veljellistä rakkautta. Mun tekee mieli ottaa äiti siipieni suojaan: 155 cm jykevää rakkautta hyvin pienen (kroppaan nähden suuren raskausmasun kanssa) ihmisen puitteissa. Se rakkaus riittää siihenkin, että nannystä pidetään huolta. Respect. 


Viime aikoina omaatuntoa on pistellyt kuin fakiirin matolla. Tunnen osin pistot, jotka kasvattajana ovat menneet pieleen. Tämänkin olisi voinut tehdä toisin, yrittää enemmän. Äitiyden, ja vanhemmuuden, vakavin haaste taitaakin olla kyky antaa itselleen anteeksi, ymmärtää vuosien päästä että ei ihan putkeen mennyt. Jos mulla olisi ollut tämä nykyinen  pää silloin kun lapset syntyivät tekisin monet asiat toisin. Puhuisin, kuiskuttelisin ja puhuisin. Lukisin, loruttelisin ja lukisin. Saattaisinpa vaikka laulaa. Pitäisin lähellä ja kertoisin kuinka rakas lapsi on. Kertoisin kertomastani päästyäni "to infinity and beyond". Nyt täytyy vain toivoa, että lapset kokemansa jälkeen ymmärtävät että siltikin ja niillä voimavaroilla mentiin yli äärettömän ja ylikin. 

Hyvää äitienpäivää! Oletpa sitten äiti, isä, kummi, mummi, ukki, ystävä joka tekee lapsen elämästä erityisen. 

❤:lla Johanna


8 comments:

  1. Minäkin niin tuskailen huonon omantunnon kanssa: olisin voinut tehdä monta asiaa toisin silloin, kun omat pojat olivat pieniä. Jos joskus saamme lapsenlapsia, yritän kertoa heille, kuinka ainutlaatuisia ja rakkaita he ovat, vietän enemmän aikaa leikkien, lukien ja lorutellen. Vaikka minulla on kasvatusalan koulutus, ei suutarin lapsella ollut kenkiä. Äitinä olo oli erilaista pienille pojille kuin hoiolapsille. Tosin en tiedä, miksi. Armollisuutta itseä kohtaan opettelen varmaan hautaan asti.
    Hyvää äitienpäivää meille keskeneräisille! <3

    ReplyDelete
  2. Minusta hyvät äidit ovat keskeneräisiä. He ajattelevat (itse mukaan lukien), että en ole toiminut oikein tai ollut riittävän hyvä. Jos kysytään lapsilta, he ovat ihan tyytyväisiä. Sitä paitsi, äiditkin ovat vain ihmisiä 😊

    ReplyDelete
  3. Lyhyesti: Jokainen tekee parhaansa! Sitä mieltä minä olen :)
    Ja varmaan jokainen tuskailee onko tehnyt oikeita ratkaisuja, mutta armollisuutta itsellemme!
    Hyvää ( jo mennyttä) äitienpäivää!!
    Ps. Meillä on helle!!!

    ReplyDelete
  4. Vähän myöhässä äitienpäivätoivotusten kanssa:) hieno kirjoitus Johanna:) Täällähän äitien-ja isienpäivä peruttiin,ja tilalle tuli perhepäivä,joka on niin huomaamaton etten edes huomaa sitä.
    Oma äitini oli vain 19 vuotias kun synnyin,ja olimme hyvin läheisiä. Hän kuoli myös nuorena,mikä oli minulle tosi suuri menetys, juuri tuon läheisyyden vuoksi, mutta ei se meidänkään suhde aina helppoa ollut. Joskus mietin että olisin jotkut asiat voinut tehdä toisin poikani suhteen,mutta hänestä kasvoi kunnon mies, joten kai toimin oikein;D

    P.S. Luin joku aika sitten että äitienpäivän keksijä katui elämänsä lopulla sitä että oli kampanjoinut tuon päivän hyväksi, sillä siitä tuli liian kaupallinen.

    ReplyDelete
  5. äitienpäivä+isänpäivä=vanhempienpäivä olisikin varteenotettava vaihtoehto nykyisille. Oikealta unelmaäidiltä kuulostaa tuo tuntemasi nainen.
    Omat tuntemuksesi omasta riittämättömyydestä lasten kasvuaikana ovat hyvinkin tuttuja minullekin. Olen monesti ajatellut, että tällä elämänkokemuksella osaisin kasvattaa lapseni mahdollisimman hyvin, kai. Mutta, pelkään että heistä olisi sitten kuitenkin kasvanut ylisuojeltuja ja ei omillaan toimeentulevia. Ehkä kuitenkin tein suurimman osan kasvatustyöstä kutakuinkin hyvin.

    Ihan toiseen asiaan: Ihmeekseni huomasin että blogisi oikeassa sivupalkissa ei ollut kuvaani lukijoissa ja kuitenkin olen ollut lukijasi jo pitkään. Niinpä klikkasin uudestaan tuota lukijaksi liittymisruutua ja nyt kuvani tuli lukijoittesi joukkoon. Enpä tiedä mitä blogger on tehnyt. Tai, mikä pahempaa, jos olet halunnut poistaa minut lukijoistasi, niin sitten ei voi mitään. En tosin tiedä pystyykö bloginpitäjä itse poistamaan jonkun lukijoistaan. En kyllä löytänyt sinunkaan kuvaasi minun blogini lukijoista. Ihmeellistä.... Jos olet itse poistunut lukijoistani, niin sinun ei tarvitse huomioida mitenkään näitä ihmettelyjäni.
    Mukavaa kevättä/kesää sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin sitä pitää vain uskoa, että ehkä sitten on ollut riittävästi. Kaksosten kanssa mulla oli kyllä se ongelma, että yksityistä syliaikaa molemmilla oli aika vähän. Onneksi heillä sitten taas on ollut toisensa. Ja ottivat kolmannen kaverusken avosylin vastaan. Sitä syliaikaa oli ehkä vielä sitten vähemmän kolmannelle, kun piti kahden perässä vilistää.

      Mä olen tosi kurja näiden seuraamisasioiden ja muiden kanssa, miten se siis käytännössä toimii. Täytyy katsoa olenko tehnyt jonkun virheen. Seuraajia en poistele (kiva vaan jos joku seuraa) ja en tiedä edes olisiko se mahdolista. Sun blogin olen laittanut tuohon omaan kiinnostavia blogeja -listaani, niin näen aina kun päivität. Blogisi on näitä päivieni iloja :)

      Delete
  6. Hienosti kirjoitettu! Minulla lapset ovat vielä pieniä, mutta silti oman riittämättömyyden tunteiden kanssa joutuu ajoittain painiskelemaan ja se varmasti kuuluu asiaan. Kaunista alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa viikkoa! Lasten ollessa pieniä ymmärsin kyllä, että an ehkä ihan ehdi kaikkea mutta en kuitenkaan käsittänyt kuinka olisin voinut paremmin toimia. Mies matkustl ja teki uraa, viikottain oli jossain menossa. Mun voimat meni aikalailla siihen arjesta huolehtimiseen. Jos olisi tämä pää keskittäisin voimat eri tavoin. Tiiu, sun blogia lukemalla mulla on vankka usko että teet hyviä ratkaisuja :)

      Delete