Wednesday, March 14, 2018

18 päivää pääsiäiseen

Rakastan joulua, mutta pääsiäinen on vähintään yhtä mieluisa juhla. Lapsuuden pääsiäisiin liittyy lämpimiä muistoja ja juhla on ollut aina vähemmän stressaava kuin joulu. Joulu taisi jo olla lapsuudenkodissa niin ladattu kaikenlaisella suorittamisella, että se on vähän vienyt juhlasta terää. Pääsiäisenä sen sijaan auringonvaloa jo riittää, ei tarvitse huolehtia lahjoista ja muusta. Ruokakin on yksinkertaisempaa. Uuusi alku, uusi elämä. 

Luin, että Suomessa on pyryttänyt lunta kunnolla ja lumenluontia on täytynyt harrastaa. Olen tätä tainnut jo blogissani muistella, mutta muistellaan uudelleen. Joitakin vuosia sitten meilläkin tuli lunta niin paljon, että pääsin lumitöihin. Olin innoissani, kerrankin kunnon hyötyliikuntaa! Muutaman tovin aherrettuani naapurin rouva ilmaantuu vierelleni konjakkilasin kanssa, minulle tarkoitetun. Tokihan otan lämmikkeen vastaan. Vaivihkaa ystäväni myös kyselee, että eihän toi sun mies laittanut sua lumia luomaan... Ööö. Ei, kun musta tää on kivaa. Suomessa naiset tekee lumitöitä ja vaihtaa autonrenkaita. Siitä sitten päästään uuteen aiheeseen, renkaanvaihtoon. Että sellaistakin pitää tehdä pari kertaa vuodessa. 


Olen ollut huono blogikaveri. En ole ennättänyt lukemaan enkä kommentoimaan. Jotenkin on muka olevinaan kiirettä. Olen ollut myös tavallista väsyneempi. 10-tunnin työpäivän jälkeen olen vain möllötellyt, laitellut lasten eväät, tehnyt kotitöitä, laittanut ruokaa, hakenut kaupasta mitä pitää. Taitaa olla kevätväsymystä ilmassa. Ja niin, siirryttiinhän me jo kesäaikaan. Sekin vaikuttaa. 


Takamustaan näyttävät puput on aika söpöjä. Koristeet löytyvät Kirklanland'silta

Lapset marssivat tänään 15 minuutiksi ulos koulurakennuksesta. Vastustavat aseita, aselakeja, haluavat parannuksia lainsäädäntöön. Osa kouluista on uhannut lapsia määräaikaisella erottamisella, mutta meidän koulussa taitaa hallinto kuitenkin katsoa läpi sormien. Määräaikainen erottaminen ei näyttäisi hyvältä opintotiedoissa. Jotkut koulut käyttivät maanlaajuista tapahtumaa hyväksi opetuksessa. Lapset marssivat ulos ja kirjoittavat kokemuksestaan sitten esseen. Mulla on luja usko, että tulevat sukupolvet ovat niin paljon fiksumpia monissa asioissa. 



Ihanaa loppuviikkoa!

❤:lla Johanna

29 comments:

  1. Oi miten ihania kuvia <3 Mahtaa siellä välillä ihmiset ihmetellä suomalaisia tapoja :D Aina ei jaksa ja kerkiä blogimaailmaan. Se on ihan okei <3 Täällä myös pysytään, joten ei hätää :)
    Kivaa loppuviikkoa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä on yksi lempikauppojani kierrellä. Nämä kausitavarat on ihania. Voisin katsella ja hypistellä vaikka kuinka.

      Olet kyllä kultainen. Mua vaivaa oikea luterilainen tuska, kun en käy blogeissa kommentoimassa. Vähän kuin olisi pahanteossa :)

      Ihanaa loppuviikkoa!

      Delete
  2. Ihania pääsiäisjuttuja:) PIdän paljon pääsiäisen keväisesta värimaailmasta:) Tänä vuonna juutalainen Passover osuu ihan yhteen kristillisen pääsiäisen kanssa.
    Ei ihme että olet väsynyt pitkän työpäivän jälkeen. Hyvällä asialla ovat koululaist, toivottavasti ei tule siitä ongelmia.
    Oikein hyvää loppuviikkoa Johanna:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin tykkään näistä vihreistä ja pastilleista. Ja pupuista. Olen ihan hulluna pupuihin. Tytär ihmettelee, että mitä niissä oikein näen.

      Taisivat selvitä ulosmarssista. Oli aika yllättävä kuulla, että luokaltaan lähti vain muutamia, enimmillään n. 30 %. Se osoittaa kyllä sitä, että vaikka tämä meidän county on valtaosin demokraattinen niin tässä meillä on paljon toisen puolueen ihmisiä. Ja mitä vanhemmat edellä sitä lapset perässä.

      Kiitos Jael. Ihanaa loppuviikkoa sinulle!

      Delete
  3. Tuon alimman pupuset hännäntypykkä sai askartelusormet syyhyämään :)
    Totta, pääsiäinen on paljon leppoisampi kuin joulu, joka saa märänkin ruudin räjähtämään. En siksi vietä enää joulua, mutta pääsiäisenä matkaan mielelläni äidin luo. Oli tänään paistanut jo karjalanpiirakoita, herkkuja tiedossa <3

    Toivotaan, että kevätväsymys menee pian ohi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aah, sehän on hieno juttu! Ja sulla onkin taitoa askarteluihin. Musta nuo pyllistelevät puput olivat hauskoja. Aika usein tässä meilläkin näkee, kun pistävät pään pensaaseen. On se aika hassuja.

      Oletkin fiksu. Meillä varmaan on edessä se päivä, kun lapset päättävät mennä jonnekin muualle ja saadaan viettää joulua ihan kaksistaan. Mitähän sitä sitten keksii. No mulla on selvät sävelet: hyvä kirja, sauna, vähän ja valittuja ruokia :)

      Toivon, että tämä hellittää. Tämäkin päivä on mennyt vähän kuin sumussa. Voi johtua myös aika paljon kesäaikaan siirtymisestä.

      Delete
  4. Joskus pitää vain möllötellä. Pitkän työpäivän jälkeen se on erityisen ihanaa. Kotityöt kaiken päälle on jo iso juttu. Möllöttely ja joutenolo kunniaan! Minulla olisi tässä paljon opittavaa. Aina pitäisi jotain tehdä, varmaan perua lapsuudesta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sama vika, oleskelu on jotenkin muka kamalan pahasta. Lukeminen onneksi menee omassa rankkauksessani vielä melkein puuhastelusta :)

      Kotityöt ovat siitä mielenkiintoisia, etät kun olin kotiäitinä sain tehdä ne ihan yksinoikeudella. Sama meno jatkuu. No, harvoinpa tässä maailmassa mitään saa ihan yksinoikeudella joten pitää olla tyytyväinen :)

      Delete
  5. Kaikenmoisia ihania pääsiäisjuttuja. Vaikka itse asun kerrostalossa nykyisin niin joudun minäkin auton päältä ja viereltä kaikki lumet kolaamaan pois, ei ole ihan yksinkertaista kaupungissakaan. Ei aina jaksa blogeja kierrellä, en minäkään...saattaa mennä useampi viikko jopa.
    Mukavaa loppuviikkoa ja pääsiäisen odotusta :-))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistan muuten mikä homma siinä oli saada tuulilasi puhtaaksi. Vaan minäpä olelnkin sitten ollut ainoa puhtaalla tuulilasilla ajelevalla täällä jos auto on jäänyt kylmään ja märkään yöksi.  Raappaamisen osaa vaikka unissaan.

      Mulla on ihan syyllinen olo jos en vieraile blogeissa. Se kun kuuluu tähän että vuoroin vieraissa.

      Olisi kiva tehdä jotain oikein spesiaalia pääsiäiseksi. Mitä sitä nyt siten taas keksisi. Itse kallistuisin mämmin kannalle, mutta perhe ei taitaisi ymmärtää.

      Delete
  6. Minäkin tykkään lumitöistä! Juuri eilen tein. En ole koskaan oikein saanut mitään makua tuosta pääsiäisestä. Ei vaan nappaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ole ihan varma kuinka paljon tykkäisin jos pitäisi useammin tehdä. Suomalaisilla on kai jotenkin selkäpiissä se tunne, kun lumia lykkii ja tuntuu mukavalta.

      Mämmi, pasha ja suklaa ovat niitä mun pääsiäisentuojia. Miellyttävät oikein kovasti makuhermoja. Tosin ilman mämmiä ja kunnon pashaa (olen tehnyt joskus itse) on mennyt kohta 20 vuotta...

      Delete
  7. Lumen kolaus on kivaa...kunhan ei lunta tule koko ajan, mutta renkaan vaihto kyllä jää tekemättä.
    Tulipa mieleeni, kun kerran nuorena lähden tyttären kanssa kyläilemään ja kotimatkalla huomasin, että auto käyttäytyy oudosti. No, rengashan se oli tyhjänä. Onneksi siinä vieressä oli puhelinkoppi, kun kännykkää en silloin omistanut....eikä moni muukaan... ja minähän pirautin taksin paikalle ja pakkasin tyttären autoon ja huristimme anoppilaan, joka oli lähempänä, kuin koti. Sieltä sitten soitin miehelle mitä oli käynyt ja mies kävi vaihtamassa töistä tullessaan renkaan..:))

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä joskus nuorena tyttönä vaihdoin renkaitakin ja eihän se ihan putkeen mennyt. Ei siitä sen enempää. Onneksi ei tarvitse säiden puolesta vaihdella.

      Sinä sen sijaan hoidit ongelmasi varsin näppärästi. Täällä meillä olen nähnyt, kun poliisit/seriffit ovat pysähtyneet auttamaan rengasrikossa ja ovat työntouhussa. Itseltäni jäisi nykyään vaihtamatta.

      Tänä talvena en tainnut lumitöihin päästä, ei tullut tarpeeksi lunta. No, ensi talvena sitten.

      Delete
  8. Lumityöt ovat minullekin mieleen, mutta usein mieheni ehtii ensin 😀 Aika vähän on tänä talvena tarvinnut lapioida. Sinulla on tosi hauskat muistot lumitöistä. Kiva kun kerroit täällä. Tulee varmaan aina konjakki mieleen lumisateesta. Bernhardilaiskoirillahan on perinteisesti ollut (kai?) lämmittävää juomaa kaulan alla pikkutynnyrissä, Aku Ankoissa ainakin olen nähnyt 😀

    Pääsiäinen on tosiaankin siitä helppo että ei tarvitse hommata lahjoja. Se kasvattaisikin kauheasti kodin tavaravuoria. Pääsiäiskoristeista nautin kovasti. Eilen näin niitä vitriinissä kun vierailin maahanmuuttajien asukastalossa. Siellä oli askarreltu 🐤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muistan tämän kyllä varmasti niin kauan kuin henki pihisee. Niin monella tapaa voi lumityötkin nähdä. Jotenkin oli myös liikuttavaa, kun naapuri ajatteli että mut on pakotettu työhön. Noinkohan berhandilaisilla on vielä tynnyri mukanaan?

      Tykkään myös pääsiäiskoristeista. Ja pienenä oli kiva niitä värkkäillä. Mulla on pupulauma kaapissa odottamassa esillepanoa. Enkä kyllä malta heti pääsiäisen jälkeen siivota pois.

      Delete
  9. Voih noita pylly-pupuja, saisipa täältäkin! Hirmu ikävä omaa pientä pupukultaa:ensimmäinen pääsiäinen ilman häntä��mukavaa kevättä sinne!-Rida

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta nämä oli ihanat. Olisi mukava laittaa pihamalle pyllistelemään. Varmasti on ikävä pupua. Lemmikeistä luopuminen on kamalaa. Hyv ää kevättä Rida!

      Delete
  10. Lumitöitä on nyt saanut tehdä oikein olan takaa. Onneksi meillä on traktori, jolla saa nopeasti lumet työnnettyä kasoihin, mutta aika usein on tartuttava kolaan ja lapioon. Onhan se hyvää liikuntaa.
    Kun perheessä on kolme miestä, ei ole tarvinnut opetella renkaan vaihtoa, vaikka olisihan se tarpeellinen taito.
    Ei ihme, jos sinua väsyttää, kun lukee työpäiviesi pituudesta. Lasten kaitseminen käy työstä! Leppoisaa, voimia antavaa viikonvaihdetta Sinulle!
    Ps. Suomessakin uutisoitiin maassanne tapahtuvista mielenosoituksista aselakia kohtaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Traktori onkin näpsäkkä. Meillä käyttävät kesäisin ruohonleikkuuseen.

      Enää en renkaita vaihtelisi eikä mun varmasti annettaisikaan. Kausittain ei renkaita tarvitse vaihtaa, joten sitä riesaa ei ole.

      Lapset on kyllä ihania, mutta vauhti on joskus aika reipas :) Juuri jostain olin lukevinani, että amerikkalaiset ottavat keskimäärin 5000 askelta päivässä. Lasten kanssa askelia kertyy väkisinkin aika paljon. Hyvää siis kunnonkin puolesta lasten kanssa oleilu. Ja on tuoreiden ajatusten seurassa, eivät ole kaavoihinsa kangistuneita.

      Olin yllättynyt, että vain noin puolet marssivat luokista ulos. Joltain luokalta lähti vain 10%. Meillä on täällä paljon republikaaneja ja varmaan ne vanhempien ajatukset vaikuttavat lastenkin käsityksiin.

      Delete
  11. Kivoja pääsiäisjuttuja. :) Kohta sekin jo on! Nopeasti se kevät onneksi lopulta tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pääsiäinen tulee taas niin paljon nopeammin kuin osasin odottaa... Uups. Meidän kevään ongelma on, että se on todella lyhyt. Tänään oli lämmintä jo taas lähelle 20 C astetta ja muutama viileä yö on tiedossa. Kohta lämmöt ovat yli 20 C asteen ja kuuma kesä käsillä. Mä tykkäisin enemmän näistä välivuodenajoista :)

      Delete
  12. Oi miten suloisia pääsiäiskoristeita, nuo puput on aivan ihania:) Pääsiäinen on kyllä mukava juhla kun voi laitella väriä ja voi niitä pieniä virpojia mitä ovella pyörähtää..sellaisella innolla sen loitsunsa lukevat♥ Pakkaseen herättiin tänäkin aamuna, mutta aurinko onneksi paistaa! On kyllä surullista millaiseksi maailma on mennyt..sitä kun niin toivoisi että kaikki saisivat elää turvassa ilman pelkoja ja varsinkin lapset saisivat käydä koulujaan rauhassa♥ Mukavaa viikonloppua♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Virpojat olisi mieluisia kävijöitä. Harmi, kun meillä ei sitä perinnettä ole ja lapsetkaan eivät pieninä saaneet sitä kokemusta. Kun itse olin lapsi virpomista ei vielä harrastettu. On mukava katsella kuvia pienistä noidista.

      Mä olen turhautunut näihin meidän aseasioihin. Aivan hullua. Kukaan ei tarvitse elämässään järeitä aseita, ei edes metsästykseen. Enemmistö amerikkalaisista haluaisi tiukempia aselakeja, mutta tällä hetkellä demokratia ei toteudu.

      Nautitaan kauniista viikonlopusta! Meilläkin on ihan kelposää, lämpöä lähes 20 C ja puolipilvistä.

      Delete
  13. Pääsiäinen on ihana kevään juhla! Kivoja koristuksia siellä. Tällä viikolla tuli tosiaan lunta, pukkasin töiden jälkeen yksin koko pihan -ja meidän piha ei ole pieni 😄 Mutta se on mukavaa vaihtelua, kun istuu päätteen ääressä koko päivän!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sulla on kyllä melkoisen suuri se pihamaa, mitä kuvista olen päätellyt! Olet sinä aikamoinen. Varmasti työkiireet ja -murheet unohtuvat.

      Pääsiäinen on mukava juhla. Tosin meillä ei ole samanlaisia pitkiä vapaita kuin Suomessa. Ei haittaisi ollenkaan vähän pidempi viikonloppu.

      Delete
  14. Yksi kevään huippuhetki alkaa olla jo ihan käsillä. Tänä vuonna tuntuu olevan todella pupujen pääsiäinen. Ostin itsekin juuri viikon loppuna uutta pupuhahmoa. Juhlaa odotellen.

    Vaikka välillä saattaa olla väsyksissä, on kevät kuitenkin piristävää aikaa. Virkkusta kevättä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Sinulle myös iloista kevättä. Pikkuhiljaa on alkanut tuntua virkeämmältä.

      Nyt kun mietin, niin meillä on aika paljon pupuja pääsiäiskoristeissa. Ja munia. Pajunkissoja ei oikeastaan ollenkaan. Joskus pajunkissoja on myynnissä ja muutamasta oksasta halutaan lähes 10 dollaria.

      Delete
  15. Apuaapuaapua, nuo pupunpyllypehmot! ♥
    Aivan liian ihania! :D
    Alkoi oikein naurattamaan, ovat niin hauskoja! :D

    ReplyDelete