Friday, February 2, 2018

Työhuolia

Valtaosin työni tuo iloa ja hyvää mieltä. Suurimpia murheenaiheitani on ollut oikeastaan oman vanhemmuuteni märehtiminen: miksi en viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa, miksi en lukenut enemmän, miksi en viennyt erilaisiin tapahtumiin. Yritän kuitenkin olla armollinen, en ole supernainen ja olin sentään lasten kanssa vuorokaudet ympäriinsä, ilman lomia ja sen kummempaa omaa aikaa ensimmäiset 14-15 vuotta. Sitten oli pitkä viikonloppu omissa oloissa, kun mies vei lapset Disneyworldiin Orlandoon.

Lukeminen harmittaa eniten. Ehkä olisi pitänyt vain lukea kirjoja lapsille englanniksi sen sijaan, että luin suomeksi. Lasten sanavarasto ja kieli olisi kehittynyt terhakkaammin. Ei tilanne huono ole, mutta lukeminen on vain niin tärkeää. 


Jokin aika sitten olin uuden tilanteen edessä. Ihmettelin, kun perhe ei useaan viikkoon tarvinnut apuani. Ajattelin, että ehkä ovat palkanneet jonkun toisen. Sitten taas tuli tekstari ja olikin ihana nähdä pienet asiakkaani monen viikon jälkeen. Toinen oli ulkona jo anivarhain (klo 6) vastaanottamassa ja halaamassa, toinen odotteli pyjamissaan rappusilla. Lasten isovanhemman kanssa tervehdimme ja työpäivä alkoi. 


Joissakin perheissä olen melkein kuin perheenjäsen. Olen ajantasalla lasten kuulumisista, vaikka olisi vähän pitempikin väli tapaamisissa. Saan tekstareita kuvien kanssa tai ilman. Perheen ja lasten suunnitelmat ovat selvillä. Sitten on perheitä, jotka kertovat kulloinkin tarvittavat ajankohtaiset asiat. Olennaista lasten kannalta esimerkiksi on, milloin isi tai äiti tulee töistä, ehtivätkö ennen nukkumaanmenoa. Turvallinen olo tulee siitä, kun tietää mitä tapahtuu. 

Tämän perheen kanssa en koskaan oikein voi varmaksi kertoa lapsille mitään. Siksi taas päivän kulkua yhdessä miettiessämme sanoin, että sitten isi tai äiti tulee klo yhdeltä kotiin. Pikkuinen katsoi vähän oudosti ja sanoi, että isi kyllä asuu kerrostalossa, ei tule kotiin. Hölmistyin, mutta yritin jatkaa eteenpäin kuten muulloinkin. Vaivihkaa sitten kysyin isovanhemmalta, että kuulinko oikein. Kyllä vain. 

Aamu oli leppoisa, koulun alkua oli lykätty pari tuntia joten meillä oli aikaa touhuta. Pikkuhiljaa hoidokkini kulkeutui kylkeeni. Ms. Johanna, meillä on niin monta nannyä. Sormia apuna käyttäen laskettiin neljä hoitajaa. Ja sitten Ms. Johanna on vielä isoäiti, mummu, täti ja serkku. Hoitajia on niin paljon, että en osaa kaikkia laskea. 

Tuntui pahalta. Lapsi oli vähän allapäin, onneton. Siihen viereen olisi tarvittu isä tai äiti. Yritin parhaani mukaan silitellä pientä päätä, kapeaa selkää, jutella mukavia, olla lähellä. Värittelimme yhdessä, vitsailimme, höpöttelimme. Kouluun lähti suhteellisen tyytyväinen lapsi. 

Äiti tuli iltapäivällä ja ripeästi laittauduin matkoihini. Jotkut haluavat tietää päivän askareista, syömisistä, vaippojenvaihdoista. Ymmärrän, että kun työmatkalta tullaan ei kauheasti jaksa enää vieraita kotonaan, mutta mielelläni kertoisin mikä kulloinkin on tilanne. Muuttuneesta perhetilanteesta äiti ei maininnut. Tarkkoja kun ollaan, niin eihän asia minulle kuulu. Pienille asiakkailleni se kuuluu ja näkyy sitten sitäkin enemmän. Tuntuu typerältä vastailla ympäripyöreitä, kun lapset kyselevät isästä. "Hired help" -termi kuvaa hyvin rooliani tässä perheessä. 


Eilen oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Olin toisen perheen apuna ja päivällä puuhastelimme talon takana olevalla leikkipaikalla ja metsässä. Lehtien ja neulasten seasta löytyi pikkuinen keiju. Illalla läksimme taskulamppujen kanssa etsimään aarteita, kuten kastematoja ja muurahaisen pesiä. Yöpuulle laittautui kaksi aika tyytyväistä veitikkaa. 

❤:lla Johanna 



20 comments:

  1. Aikamoisia psykologin taitoja tarvitset työssäsi, mutta olen lukemastani saanut sen käsityksen että olet oikea ihminen näiden pienten hoitajaksi, empaattinen, turvallinen ja kiinnostunut heidän asioistaan.
    Luulen että meistä jokainen välillä miettii että tuliko tehtyä oikein omien lasten kasvatuksessa. Minä ainakin välillä mietin että tehtiinkö oikein kun muutettiin vieraskieliseen ympäristöön eivätkä lapsemme osanneet ollenkaan ruotsia. Samoin mietin sitä, että olisiko nyt koko perheemme samalla paikkakunnalla jos olisimme jääneet Turkuun. Suuria murheitani nimittäin on se kun asumme niin kaukana vanhemman tyttäremme perheestä ja tapaamiset jäävät muutamaan kertaan vuodessa. Mutta eihän sitä voi tietää miten kaikki olisi mennyt vaikka emme olisi muuttaneetkaan.
    Ehkä pitää vaan olla itselleen armollinen ja ajatella, että on tehnyt kaiken parhaaksi katsomallaan tavalla niillä valmiuksilla mitä itsellä on ollut.
    Oikein hienoa helmikuuta sinulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voisin myös ajatella, että muuttonne vahvisti perheenne suhteita kun olittekin kaikki uudessa tilanteessa ja tukeuduitte toisiinne :)

      Mulla on sellainen hytinä, että lapset hajaantuvat pitkin maailmaa. Tämä Amerikkakin on sen verran iso, että tosissaan saa tehdä matkaa jos muuttavat toiselle puolelle maata. Toivon, että saan olla isoäiti ja autta tarpeen ja kykyjen mukaan. Kun on oma kokemus siitä millaista on ilman turvaverkkoa ei haluisi lapsia siihen tilanteeseen.

      Kiitos ystävällisistä sanoistasi. Tärkeintä taitaa olla, että on siinä lapsen lähellä, kuuntelee, antaa ilojen ja surujen tulla. Lapset myös suhtautuvat moniin asioihin paljon suoraviivaisemmin, ottavat luonnollisina. Välillä vaan toivon, että olisin paremmin varustettu vastaamaan kysymyksiin.

      Minua tämä lukemisasia kyllä harmittaa. En vain tajunnut silloin ja luin suomeksi. Mies luki jonkin verran englanniksi. Nyt tekisin toisin. Yksi ongelma oli sekin, että suomenkielisiä lasten kirjoja ei ollut ihan kauhean paljon ja ne mitä ostin olivat liian vaativia ihan pienille kuuntelijoilla. Omasta mielestä kun Vaahteramäen Eemeli ja Pessi ja Illusia olivat niin ihania.

      Hienoa helmikuuta! Ollaan armollisia. Kyllä niitä arvostelijoita muutenkin riittää :)

      Delete
  2. Jälkikäteen sitä aina miettii mitä olisi voinut tehdä paremmin; minäkin aina välillä harmittelen etten poikani kanssa tehnyt ehkä enemmän.. Mutta ihan hyvä että luit suomeksi lapsillesi, kaksi kieltä kotona on rikkaus, ja oppivathan he englannin muualla. Kaunis pikku enkeli kuvissasi. Oikein hyvää alkanutta helmikuuta sinulle ; meille se tarkoitti lämpimämpää säätä ja hellettä ensi viikolla.
    Paljon vaatiikin että osaa olla muitten kotona muiden ihmisten lasten kanssa. Lapsilla on onnea kun on olemassa Ms. Johanna:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jael! Nyt kun lasten kanssa ollaan tässä pisteessä ja ainoastaan tytär käyttää kieltä aktiivisesti niin tuntuu, että oli ihan turhaa touhua. Toki jotain on tarttunut, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin ajattelin.

      Meillä oli eilen tosi lämmintä ja nyt taas viilenee. Toivon, että jatkuisi vielä viileänä monta kuukautta.

      Jokaisella perheellä on omat tapansa ja tottumuksensa. Sitten ovat vielä nämä diskreetit tapaukset. Yleensä asiakkaiden kanssa jutellessa kerron, että uskonto on sellainen asia johon en puutu mitenkään. Samoin varmistelen vähän puhutaanko joulupukista, hammaskeijusta jne.

      Delete
  3. Jos minulla olisi pieniä lapsia ja tarvitsisin hoitajaa, haluaisin sinut siihen tehtävään. Sinusta välittyy turvallisuus, lämpö ja välittäminen. Vaikka luit lapsillesi suomeksi, uskon, että se säilyy heillä mukavana muistona ja ei siitä varmaan kauheasti ollut haittaa. Lapsesi pärjäävät kyllä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Ansu, kiitos. Sanoitpa kauniisti.

      Totta, toivottavasti on edes muisto niistä lukuhetkistä. Eihän siitä haittaa ole, mutta tällä nykyisellä tiedollani olisin painottanut enemmän englanniksi lukemiseen. Toisaalta silloin ajatuksissa vielä oli, että palaamme jossain vaiheessa Suomeen. Tällaista tämä on :)

      Delete
  4. En tiedä tarkalleen, mitä työksesi teet mutta varmasti tärkeätä työtä kuvauksestasi päätellen. Hyvää viikonvaihdetta sinne rapakon taakse!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Ihanaa viikonloppua sinne koti-Suomeen. Mä olen nanny ja osa-aikaisesti auttelen muutamaa perhettä lasten kanssa.

      Delete
  5. Eikö lie jokainen äiti kanna huonoa omaatuntoa, mitä olisi omien lasten kanssa voinut tehdä toisin; niin myös minä!
    Onpa surullista, että hoitalastesi perheessä ovat vanhemmat muuttaneet erilleen ja totta kai se heti heijastuu myös lapsiin. On todella tärkeää, että sait olla lapsen lähellä ja kuunnella lasta, vaikka hän ei suruaan varmasti osannut suoranaisesti sanoiksi pukea. Olet ollut lapselle korvaamattoman arvokas ja turvallinen aikuinen. Olit oikealla paikalla oikeaan aikaan! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Yksi niitä asioita, joita ei ymmärtänyt ennen kuin äidiksi ryhtyi. Kai se on sitten ihan terve merkki, että omatunto soimaa...
      Olen aikaisemmin miettinyt, että tämän työn huonoja puolia on kun lapsiin kiintyy. Koskaan ei tiedä milloin sitten ei apua enää tarvitakaan ja lapsia ei sitten enää tapaa. Monenlaisia asioita on yhdessä tehty ja koettu, ollut iloa ja surua.

      Delete
  6. Voi miten vaikea tilanne. Ehkä tilanne on äidillekkin vielä niin uusi ja kipeä, ettei pysty kanssasi asiasta puhumaan, mutta viestiähän voisi laittaa, että tietäsit vähän mitä voit lapselle kertoa ja puhua.
    Samoja mietteitä on tämäkin äiti päässään pohtinut....miksen ja miksen, mutta olen varma, että parhaamme teimme, sen mihin pystyimme♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, eihän nämä tilanteet ole kenellekään helppoja ja ei niitä halua kaikkien kanssa jakaa. Toisaalta lapset kuitenkin tarvitsevat suuntaviivoja päivälleen ja selkeyttä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
      Niin sitä pitää varmaankin ajatella, että parhaansa on yrittänyt ja tehnyt. Kummasti unohtaa, että aina ei ollut ihan parhaimmissa voimissaankaan kun pikkuväki valvotti öisin.

      Delete
  7. Työssäsi joudut varmasti usein tilanteisiin joissa joutuu vastauksia miettimään tarkoin, lapsille kun asiat pitää selittää niin eri tavoin kuin meille aikuisille. Kirjoitustesi välityksellä olen saanut kuvat, että olet lämminsydäminen, empaattinen ja luot sellaista hyvänolon/turvan ilmapiiriä. Mukavalta kuulosti että perheet laittavat sinulle viestiä muulloinkin, sekin kertoo siitä kuinka paljon sinua arvostetaan ja sinusta pidetään♥ Jokainen vanhempi tekee varmasti parhaansa lastensa kanssa. Leppoisaa lauantaita♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa lauantaita! Eilen yhden äidin kanssa tekstailtiin lapsukaisen päiväunista. Pikkuinen ei suostunut sitten millään menemään nukkumaan kun äiti oli kotona. Sanoin, että mä olen niin tylsä että lapsi mielellään ottaa nokoset, äidin kanssa taas on hauska touhuta. Äidin kannalta sikäli tylsää, että olisi saanut pienen tauon touhuta muita asioita.

      On muuten aika hauskaa, kun kelloa katsomalla suunnilleen tietää mitä pienet hoidokit milloinkin puuhaavat. Jokaisella kun on oma aikatalulunsa :)

      Delete
  8. Lasten lentäessä pesästä tulee juuri tuollaisia kaihomielisiä ajatuksia ♥ kuten miksi en viettänyt heidän kanssaan enempää aikaa. Jos ajattelee että vanhempien tehtävä on tehdä lapsista itsenäisesti maailmassa pärjääviä olentoja niin silloinhan ei kannatakaan olla liikaa läsnä. Mutta mikä on kenellekin liikaa ja liian vähän? Jos olisikin aina läsnä keijun tavoin, suihkisi vain ilmoille taikasumua ja hyvää mieltä 🙂

    Avioeroista: Minulla on ollut muutama tuttu jotka eivät ole pystyneet puhumaan pitkään aikaan muille siitä että perhe hajosi. Liian kipeä juttu. Harmillista sitten vaan kun ei tiedä ja tulee sanoneeksi jotain ... hämmentävää. Jonkun eron olen huomannut jälkikäteen Facebookista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. No nyt mä näen itseni suihkimassa taikasumua ilmoille 😀 Ihana ajatus, hyvin lohduttava. Tottahan se on, että jos liikaa tasoittelee tietä niin ei sekään ole hyvä. Tämä amerikkalainen meininki on suomalaiseen verraten sikäli kankea, että lapsi on vähän kuin väkisin napanuorasta kiinni kun ei julkisilla kulkuneuvoillakaan pääse omille teille. Vanhempien kuljettamisen varassa ollaan paljon. Ei niin vain otetakaan polkupyörää ja lähdetä kavereille. Ja meillä on myös monilla paikkakunnilla kotiintuloajat. Esim. meidän kylällä lapset eivät saa kartsalla hillua klo 10 jälkeen illalla.

      Avioero on tietysti raskas paikka ja ei siitä halua kaikille huudella. Toisaalta mun työssä se on jotenkin olennainen osa tietää, että ei puhele läpiä päähänsä ja osaa suhtautua lasten tunteisiin oikealla tavalla. Lapset kyllä hölpöttävät aika estottomasti. Vanhemmat eivät ehkä ihan aina edes käsitä kuinka paljon siinä päivän aikana jutellaan.

      Delete
    2. Olen joskus lapsia hoitaessani huomannut (pienellä kauhullakin) miten estottomasti he puhuvat asioista, joita äiti ja isä eivät varmaankaan soisi muiden tietävän. Mutta ei se mitään; olen kuin en olisikaan ♥ Yritän sitten vuorostani muistaa että kaikki mitä minä heille puhun kantautuu heidän vanhempiensa korviin 😎Olen muutaman kerran saanut hyvää palautetta siitä mitä lapset ovat kotona kertoilleet.

      Juu, yritetään olla hyvän tahdon keijukaisia 💞🌸♥ Kivaa viikkoa sinulle !

      Delete
    3. Näinhän se on. Ja sitten pitää vielä jättää kuulemansa omaan arvoonsa, kun ei voi olla ihan varma tulkinnasta 😀 On niitä hetkiä ollut, kun ei tiedä itkisikö vai nauraisi. Omien lasten kanssa jo opin, että jos ei halua jotain asiaa koko naapuruston tietoon niin sitten on parempi pitää asiat ihan ominaan.

      Minä nyt yritän bongailla niitä keijuja...

      Delete
  9. Yhdyn muutaman aiemman kommentteihin - toivoisin että voisin pyytää sinut oman lapsen lapsenvahdiksi, niin mukavalat hoitajalta kuulostat. Ihania puuhia teillä on ollut hoidokkien kanssa. He varmasti muistavat sinut aina. Olen tosi onnellinen että meillä mummi asuu 500 metrin päässä, se helpottaa arkea, vaikka täällä laadukkaan ja halvan päivähoidon lintukodossa ollaankin. Työmatkat painavat päälle nykyään lähes joka viikko. Reissaaminen on välillä rankkaa mutta parhaimmillaan se antaa paljon ja olen siitäkin kiitollinen. Etenkin kun tiedän että lapsi on reissatessa iskän tai mummin hyvässä hoivassa. Tämä muuten kuvaa hyvin sitä, miksi tykkään niin kovasti lukea blogiasi. Kirjoitat jotenkin niin lämpimästi ja arvostavasti elämästä, silloinkin kun on haasteita, että itsellekin tulvii mieleen asioita, jotka ovat hyvin ja joista olen kiitollinen. Kiitos siis että kirjoitat ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onko nyt itketä blogistia -päivä? Liikutuin kommentistasi. Kiitos, sanoit niin kauniisti.

      Täällä monet isovanhemmat muuttavat lasten kanssa osavaltiosta toiseen, ovat lähellä ja naapureita niin että voivat olla avuksi. Lasten olleessa pienempiä tunsin suoraan sanottuna kateutta, kun näin näitä monensukupolven perheitä. Ei sen puoleen, toivon että voin itse auttaa sitten aikanaan omia lapsiani. Turvaverkot ovat tärkeitä. Ja onpa hienoa, että teillä tällainen apu ja voima on arkielämän kuvioihin.

      Sen verran aikanaan tein työmatkoja, että opin etteivät ole pelkkää herkkua. Päinvastoin. Joskus oli aika sinnittelyä vaikka perhettä ei ollutkaan. Mutta on kyllä hienoa, kun voi tehdä sellaista työtä mistä pitää ja josta saa vastapainoa taas sille muulle elämälle.

      Kiitos vielä sydämellisestä kommentistasi. Tuli hyvä mieli.

      Iloa alkavaan viikkoosi!

      Delete