Wednesday, February 7, 2018

Jos katsot yhden Oscar -ehdokas elokuvan

Useana vuonna olemme miehen kanssa yrittäneet katsoa mahdollisimman monta elokuvaa, jotka ovat saaneet Oscar -ehdokkuuksia. Tänä vuonna kiireelliset toimet ovat ajaneet tämän tärkeän asian ohi. Tai sitten en vain jaksa enää niin kiinostua. Meryl Streepin ja Tom Hanksin tähdittämä The Post on listalla. 

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri kiinnosti etenkin Frances McDormandin vuoksi. Hän on upea, vahva, määrätietoinen näyttelijä. Siksi hän on myös niin mainio valinta Mildredin rooliin, äidin joka on menettänyt lapsensa karmeimmalla mahdollisella tavalla. 


Pikkukaupungin poliisi ei etene rikoksen tutkinnassa, joten Mildred päättää pistää asiaan vauhtia. Hän vuokraa kolme mainostaulua tienposkesta ja kukaan ei jää kylmäksi. Woody Harrelsonin esittämä poliisipäällikkö Willoughby on symppis, kun taas hänen varamiehensä Dixon (Sam Rockwell) on kuin suoraan  poliisipainajaisesta. Mildredin perhekuviot tuovat omat surunsa ja päänvaivansa. 

Raskaasta aiheesta huolimatta elokuva on humoristinen, tosin huumori on välillä mustaakin mustempaa. Hahmot ovat uskottavia, vaikka pikkukaupungin väkeä onkin väritetty varsin kirjavalla pensselillä, karikatyyreiksi asti. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta aina paha ei saa palkkaansa ja hyviksetkin pääsevät kuin koira veräjästä. 


Elokuvan vahvuus näyttelijöiden lisäksi on yksinkertaisesti hyvä tarina. Tämä ei ole mikään mahtipontinen  Hollywood -tuotanto, vaan jouhevasti etenevä tarina surusta, epätoivosta, ihmissuhteista, odottamattomista ratkaisuista. Kaiken alla häilyy ajatus hyvästä tahdosta, oikeudenmukaisuudesta, anteeksiannosta. 

Joten jos haluat katsoa yhden Oscar -ehdokas leffan - Three Billboards Outside Ebbing, Missouri ei ole huono valinta. 

14 comments:

  1. Tuo voisi kiinnostaa minuakin. Olen yleensä huono elokuvien katsomisessa. Katson lähinnä suomalaisia ja harvoin lähden elokuvateatteriin, vaan ne filmit jotka katson tulevat melkein poikkeuksetta tv:stä. Elokuvia enemmän tykkään sarjoista ja niitä tulee seurattua.
    Mukavaa päivää sinulle sinne kauas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on vähän sama juttu. Tutkin aika tarkkaan etukäteen mitä haluan nähdä, minusta on tullut aika ronkeli. Sitten on joitakin vanhoja tuttuja, joita voin katsoa useamminkin. Esimerkiksi Minun Afrikkani. Todella hyviä elokuvia tulee enää harvoin vastaan.

      Ihanaa päivää Kristiina!

      Delete
  2. Kiinnostava elokuva! Frances McDormand on loistava näyttelijä. Mukavaa torstaita!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin on. Hänessä on sellaista päättäväisyyttä, että voisi luonnossa ihan pelottaa. Upea nainen.

      Ihanaa kohta perjantaita!

      Delete
  3. Katselen elokuvia yhä harvemmin. Ne kestävät pitkän aikaa ja kannattaa olla aika varma että on hyvä leffa jotta ei tuhlaa aikaansa. Oscar-voittajat lienevät kohtalaisen varma tae laadusta. Muutama vuosi sitten huvittelimme siten että katsoimme leffoja joille Hesarin kriitikko antoi 1 tai 2 viidestä tähdestä. Kun katsoi sillä asenteella että tämä on kamala leffa niin se olikin mukavaa viihdettä 😀 Kovin kauan emme sitä harrastaneet.

    Kivaa tätä päivää. Terkut lumimaisemista ⛄️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä on kyllä upeasti lunta!

      Aika hurja idea, katsoa kriitikon lyttäämiä elokuvia. Mä en varmaan elokuvateatteriin uskaltaisi. Toisaalta muistan kyllä, että ei aina ollenkaan mennyt ajatukset yksiin Hesarin kriitikoiden kanssa. Yksi vanhempi rouva oli usein samoilla linjoilla ja jos näin, että hän oli kehunut leffaa menin sen katsomaan. Himputti, nyt en enää nimeä muista.

      Delete
  4. Tämän olenkin ajatellut katsoa. VIime kuussa katsoin I, Tonya-elokuvan,jolla 3 ehdokkuutta. Siinä oli hyvät näyttelijäsuoritukset;etenkin Allison Janney on siinä loistava

    ReplyDelete
    Replies
    1. I, Tonyasta meillä kohistiin jonkin verrankin. Sitä moitittiin siitä, että pahiksesta tehtiinkin symppis. Tai jotenkin sinne päin. Tätä suosittelen kyllä lämpimästi. Pitkästä aikaa tuntui siltä, että olipa hyvä leffa.

      Delete
  5. Minun tulee katsottua liian vähän elokuvia. Tämän laitan kyllä mieleeni.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuossa jo Krisiinalle vastasin, että musta on tullut aika nirso. Elokuvan pitää olla sekä viihdyttävä että puhutteleva jotta jaksan sen katsoa. Juonen yllätykselliset käänteet ovat plussaa. Jos on kovin ennalta ennustettavissa, niin alkaa tuskastuttaa.

      Delete
  6. Kiitos esittelystä, kuulosti kyllä katsomisen arvoiselta! Tämä on pistettävä korvan taakse:) Hyvä elokuva on kyllä nautinto katsoa.. siis sellainen mikä pääsee yllättämään! Ihanaa loppu viikkoa sinne♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hih, juuri tuossa Ansulle vastasin, että yllättävät käänteet ovat plussaa. Niitä tässä oli. Ihan ei voinut ennustaa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Silti kaikki tuntui ihan mahdolliselta.

      Ihanaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

      Delete
  7. Minä en ole tätä nähnyt, mutta Frances McDormand on aivan loistava näyttelijä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. McDormandin taidot pääsevät tässä kyllä täysin oikeuksiinsa :)

      Delete