Tuesday, January 30, 2018

Vesimelonit, tavallaan osa II

Kirjoitin viime kesänä siitä kuinka törkkäsin vesimelonin siemenen maahan ja ryhdyin vesimeloniviljelijäksi. Sadonkorjuukin syksyn aikana koettiin. Olin töissä, kun talkooväki päätti pistää melonin lihoiksi. Pyysin ottamaan kuvia. Tytär on ikuistanut tapahtumat ja julkaisen ne tässä sellaisenaan. 





Tämän kuvan jälkeen alkoi yllätys. Tavallisen punalihaisen vesimelonin siemenestä syntyi sitten albiino, valkoinen vesimeloni:





Vesimelonin maku on kuin kurkun ja melonin risteytys: ei yhtä makea kuin meloni eikä yhtä kurkkuinen kuin kurkku. 

Olen nyt lueskellut monia puutarhablogeja ja mun selkäytimessä hyrisee pieni, hyvin vaatimaton ja hyvin hiljainen puutarhuri. Mutta siellä se on lapionsa ja siemeniensä kanssa. Osan ensi kevään sadosta taisi hoidella pois päiviltä Felix-koira: kukkasipulit oli hienosti kaivettu esille. Felix oli istuttamisessa mukana joten hyvin todennäköistä on, että halusi kaivaa aarteet ylös. Ja koirista puheen ollen: tänään juttelin rouvan kanssa joka kertoi vieneensä koiran lääkärille. Korvatulehdus vaivasi. Pieni koira (rodusta en ole varma, painoa ehkä 3 kiloa ja paljon karvaa) jännitti jo etukäteen ja sitten lääkärin hoivissa stressaantui niin, että menetti tajuntansa. Ressukalle laitettiin happinaamari ja elvytettiin taas tajuavien kirjoihin. Vielä kesken kotimatkan oli pelko iskenyt, pikkukoira ei ollut varma ollenkaan siitä minne ollaan menossa. Kertoessaan tarinaa rouva piti pikkuista koiraa sylissä ja posket olivat vastakkain. Vaikka tarina oli surkuhupaisa ei tullut mieleenkään hymyillä. Ensimmäisen kerran kuulin, että koirakin voi pyörtyä. 

❤:lla Johanna, melonien ja pyörtyilevien pikkukoirien lumoissa






14 comments:

  1. No voi ihmettä; albiino vesimeloni 🍉ja kurkkuun vivahtava maku.
    Olipa muhkea ilmestys sekä ulko- että sisäpuolelta. Onneksi olkoon!

    Pieni koiraressukka. Voi olla että minäkin olisin pyörtynyt lääkärissä.
    Olen vähän arkatassu 🐾jos minua sorkitaan 😀

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä myös olen arkatassu ja kierrän mielelläni lääkärit kaukaa... Kamala ajatuskin. Olen vieläkin pienen pyörtyilevän koiran lumoissa.

      Ja tämä albiino oli kyllä hyvin eriskummallinen.

      Delete
  2. Minä pidän monenkin melonin mausta. Pitääpä taas ostaa! Voi, pikkukoiraa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pikkukoira oli edelleenkin niin liikuttava, että multa melkein itku pääsi. Sitä stressiä on vaikea ymmärtää.

      Sinuna ostaisin sen punaisen melonin. Tämä oli ok, mutta melonin meheys ja makeus puuttui. Toisaalta sitten oli taas kurkun hyvät puolet vähän tuplaten :)

      Delete
  3. Oih, hieno meloni! Ihana postaus!!!
    Voi pientä hauvvaa <3 Onneksi on huolehtivainen emäntä <3 Mukavaa päivää Sinulle <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minua liikuttaa kyllä pikkuinen koira. Kieltämättä hän on vähän säikky, kiertää esimerkiksi minut kaukaa vaikka olen kovin eläinrakas.

      Mukavaa päivää!

      Delete
  4. No empä ole minäkään kuullut, että koira pyörtyy..:)
    Meidän naapurissa asui mäyräkoira rouva-vanhus. OLisi täyttänyt 24.1, 14 vuotta, mutta jouduttiin nukuttamaan ikiuneen 23 päivä...todella surullista, mutta se on onneksi eläimen oikeus, ettei tarbitse kitua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. On surullista sanoa lemmikille hyvästit. Ja on hyvä, kun saavat lähteä ennen kuin kivut yltyvät. Koirat ovat kyllä niin pyyteettömiä, elävät hetkessä. Kuten nyt tämä pyötyilevä pikkukoira :)

      Delete
  5. Tulipa niistä komeita! Keltaisia vesimeloneja olen nähnyt mutten albiinoja. Voi koiraressua kun pyörtyi.
    Tuosta se puutarhahulluus alkaa;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Anteeksi nyt kummitädille, kun esittely meni näin pitkälle. Minä olen katsellut kaikenlaisia kasveja. Pitää kyllä olla varovainen, sillä kasvit eivät yleensä kauheasti kukoista käsissäni.

      Minä en edes ymmärrä miten pikkukoiralle saatiin happimaski. Koira on ihan onnettoman pieni.

      Delete
  6. Teidän perheessä on siis yksi innokas puutarhuri, Felix 😊. Ja kyllä sinullakin on niihin hommiin selvästi taipumusta, kun melonin kasvatus onnistui noin hyvin. Pyörtynyt koira, merkillistä, en ole ikinä kuullut, mutta hymy hiipii suupieleen nyt, vaikka ei kai saisi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä vain, Felix osaa puutarhahommatkin. Tässä oli kyllä valtaosin moukan tuuria, otollinen maaperä ja ponteva siemen :)

      En minäkään ole kuullut pyörtyvistä koirista, mutta kai koirankin tajunnantila vaihtelee. Ja tämä pikkuinen kyllä säikkyy aika lailla kaikkea.

      Delete
  7. Melonit on kyllä herkkua:) Voi tuota pientä koira reppanaa♥ En minäkään ole koskaan kuullut että koirat voivat pyörtyä..Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hyvää helmikuuta Päde! Meillä ensimmäinen päivä oli lämmin ja kaunis.

      Mietin, että jos pikkukoira ja Felix tapaisivat niin saattaisi tulla isompikin kohtaus. Felix painaa viitisen kiloa, mutta olisi pikkukoiran rinnalla jätti ja vielä kamala haukkumaan. Ei pidä päästää koirapoikia nokikkain.

      Delete