Saturday, March 25, 2017

Kuinka uros kellistetään

En nyt varsinainen parisuhdeneuvoja ja flirttikonsultti ole, mutta näin kevään korvalla on hyvä muistella miten uros kuin uros kellistetään. Tai ainakin kesytetään. Kuvasarja havainnollistaa tapahtumat vaihe vaiheelta. 

Aloitus: makoillaan pehmeällä taljalla, takan ja kynttilälyhtyjen loimussa, kaikki omissa mietteissään.


Siirretään katse kohteeseen. Tästä eteenpäin mitä tahansa teetkin, niin kuten meillä sanotaan: KEEP EYE ON THE BALL. 


Kun katseet on lukittu siirrytään silittelyyn. Mieluummin myötäkarvaan.


Ja voilà, kellistetty on! 



Vatsan kautta sydämeen pääsy on myös hyväksi havaittu ja kelvollinen menettely. Yhteiset lenkit ja leikkiminen vahvistavat suhdetta.


🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓🍓

Kaunis aurinkoinen viikonloppu on alkanut mukavasti. Aamulla heräsin viideltä sen verran, että katsoin päältä lasten lähtöä uintikisoihin. Elämä on kyllä muuttunut valtavasti sen jälkeen, kun kaksoset saivat ajokortit. Kolmikko hyppäsi autoon ja huristeli matkoihinsa. Meet mobile -sovelluksesta seurasin tuloksia myöhemmin aamupäivällä. Illalla lähden mukaan finaaleihin. Lasten päivä on ollut sen verran pitkä, että tarvitsevat illalla kuskin. Huomenna sama uudelleen, mutta ajattelin mennä aamun alkukarsintoihin mukaan. 

Ihmeiden aika ei ole ohi. Pitempään blogiani seuranneet ehkä muistavat tuskailuni, kun tarvittavia raaka-aineita ruuanlaittoon ei löydy. Rahka, smetana, creme fraiche on lähes mahdottomia löytää sellaisenaan. Kreikkalainen jogurtti, sour cream ja kerma erilaisina yhdistelminä ovat paikanneet aukkoa. Eilen löytyi uudesta Sprout -kaupasta quark -purkki: maitovalmiste jossa vähän rasvaa ja paljon proteiinia! Kalifornian mansikat maksoivat dollarin paunalta (vajaa 500 g), joten mansikkarahka oli illan jälkiruoka. 

Onnellista, iloista viikonloppua! Me siirryttiin kesäaikaan pari viikkoa sitten. Pahin aamu-unisuus on jo ohi. 

Halauksin,

Johanna

Thursday, March 23, 2017

Thanks a lot Zara!

Osuipa lehtijuttu silmiin, jossa sanottiin Zaran printtitakin olevan taas tarjolla vähän uudistettuna. Kulttitakiksihan tätä sanotaan. Innoissani aloin tutkia online sivuja. Hintakaan ei lehtijutun mukaan ollut pahan paha. 

Siinä tutkiessa alkoi hiljalleen muistua mieleen miksi minulla ei ole Zaran vaatteita. Ihan vain siksi, kun meillä hinnoissa on jokin Amerikka-lisä. 70 euron takki maksaa 130 dollaria. Ei mene jakeluun. Muistan tätä pähkäilleeni joskus aikaisemmin mekko-ostoksen yhteydessä ja kysyin asiaa Zaralta. En saanut siihen jostain syystä koskaan vastausta. Ihana tarjoussilkkimekko oli meillä suunnilleen hinnaltaan kaksinkertainen Suomeen verrattuna.









Olisihan sieltä löytynyt paljon muutakin mielenkiintoista. Muiden tuotteiden kohdalla Amerikan hinnat eivät olleet ihan niin suolaisia. 

Entisessä elämässäni toimiessani muodin ja pukeutumisen parissa kuului työkuvioihin käydä Zaran liikkeissä kun maailmalla matkaillessa sattuivat kohdalle. Toinen innoituksen lähde oli Gap. Olihan se ihmettä, kun Gap tuli Sokoksille. Näistä ajoista on kohta 20 vuotta, mutta vieläkin muistan minkälaisia elämyksiä nämä kaupat olivat Pariisissa ja Lontoossa. Siinä oltiin isojen asioiden äärellä :) Gap on hävinnyt monelta meidän ostarilta ja ei sitä enää näe ihmisten ylläkään samalla tavoin. Gap -printti on kokenut inflaation. 

Multa nyt jää Zaran kuviotakki ostamatta. Kaunis ja klassinen, mutta ilmankin pärjää.

Tuesday, March 21, 2017

Villasukat

Täällä on kuulkaa kevättä rinnassa. Aurinko paistaa ja mittari näyttää 26 C astetta. Viikko sitten sunnuntaina satoi pikkiriikkisen lunta ja myrskysi. Villasukkahommiksi meni. Yksi mun työpaikoista on niin viileä, että alun kursailun jälkeen olen pakannut pässinpökkimät mukaan ja vetänyt ne kylmän viileästi jalkoihin. Talo on rakennettu muutama vuosikymmen sitten ja vaikka kaunis onkin, niin kylmyys on hyytävää.

Pikkuinen hoidokkini on muuttanut Floridasta ja muutama taistelu on käyty, kun rumaa (oikeasti kaunis!), isoa (sopivan kokoinen) ja jäykkää (topattu) takkia ei vaan voi laittaa päälle. Sukat eivät millään meinaisi mennä jalkaan ja koko meidän Pohjois-Carolina on ihan kökkö, kun on kylmä. Floridassa on kivempaa. Olen yrittänyt opettaa kerrospukeutumista. Hyvähän se sun on pukeutua kerroksittain kun olet aikuinen oli topakka vastaus. Mutta ihmeitä tapahtuu. Muutama päivä sitten pikkuinen pukeutuja kiskoi lipastosta pari t-paitaa ja pitkähihaisen puseron ja pakkasi päälleen. Nyt me molemmat pukeudutaan kerroksittain.

Mutta mulla on ihan oikea kysymys jos joku lukijoista olisi käsityöihmisiä. Toisin kuin minä. Löysin nämä kauniit sukkatossut tai tossusukat mieheni lapsuudenkodista kun sitä jokunen vuosi sitten tyhjensimme. Uskoisin näiden kuuluneen mieheni äidille. Siinä tapauksessa ne ovat monen vuosikymmenen takaa. 


En millään raaskinut ottaa tossuja käyttöön, mutta Konmarini luettuani tulin siihen tulokseen, että käytettäväksi nämä on tarkoitettu. Varmistin vielä mieheltä, että asialle on hänenkin siunauksensa. Ja kuten Tuhkimo, niin minäkin olin siinä siunatussa tilassa, että jalkani oli ainoa johon tossu meidän talossa mahtui. Pienijalkaisia ollaan kaikki, mutta mulla on nykyisin perheen pienin jalka. Olen myös perheen tappi, lapset ovat huristaneet ohi. 


Kysymys kuuluukin, että onko tällaisia vaikea tehdä? Onko tällaisille tossuille ohjetta olemassa? Minä sureksin etukäteen jo sitä päivää, kun olen käyttänyt sukat loppuun. Nämä ovat kertakaikkisen ihanat. Töihin en laita, ainoastaan kun istun fiinisti illalla sohvalla Netflixiä katsellen. Mieluiten vielä saunapuhtaana ja hampaat harjattuina. Ovat sen verran spesiaalit. 


Mulla on ollut sukat kutimella nyt seitsemän vuotta. Ihanaa punaista Seitsemän Veljestä lankaa. Kotiin löysi maailmalta (kesäpaikan vintiltä, sinne olin pakannut säilytykseen) myös kirja pari vuotta sitten, jossa on oiva sukan ohje. Nyt kun yhdistän nämä kaksi asiaa, niin kohta on kotona tehtyjä sukkia meidänkin lapsilla. Lapset nimittäin rakastavat villasukkia! Väkisin piti vanhemman pojan jaloista riistää raidalliset sukat pesuun. Ne ovat jostain syystä niin rakkaat, että ennakkoluulottomasti ne asustetaan Vanseillä ja muilla jalkineilla. Sukat ovat isotädin tuomisia, siksikin varmasti aivan erityiset. Eikä kenelläkään muulla ole samanlaisia. 


Hoitopaikan isäntä vähän hämillään katseli, kun taas yksi aamu kiskoin sukkia jalkoihini. Kerroin, että Suomessa sukkien kutominen on kansallisurheilua. Meille kehkeytyikin mukava rupattelu sukista ja näytille tuotiin myös miehen kylmän kelin sukat. Eivät ne niin kauheasti poikenneet mun kotonatehdyistä. Tosin niitä käytetään vain lasketellessa. 

💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜💜

Ja sitten se tärkein: kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen puumerkin jättäneille! Teidän viestit on lämmittäneet enemmän kuin kaikki maailman villasukat yhteensä. Kyllähän mä näin, että blogissani oli välillä aika paljonkin kävijöitä, mutta jotenkin aina kuvittelin että kunhan lämpimikseni kirjoittelen. On ollut ihana huomata, että mulla on ollut ihan oikeita lukijoita! 

Sunday, March 19, 2017

Pitkästä aikaa

Heissulivei kaikki!

Olen viimeksi päivittänyt blogiani kaiketikin puolitoistavuotta sitten. Suunnilleen. Monia kivoja asioita on tapahtanut. Ja joitakin vähemmän kivoja, mutta elämäähän se vain on. Meidän perheen suhteen kaikki on ennallaan: kolme lasta, yksi koira, yksi aviomies ja yksi vaimo. Lapset ovat nyt kaikki High Schoolissa ja mulla on välillä omasta mielestäni aika kovat paineet. Lääkärin mukaan oikein hyvät ja tasaiset, keski-ikäiselle naiselle erinomaiset. 


Anu, Ritva, Leena, Piia ja Päivi kyselivät jossain välissä blogini perään. Kiitos teille! Mulle tuli sellainen olo, että olen jollain tapaa tärkeä, että joku oikeasti välittää mitä minulle kuuluu. Tiedättekös, sellaista fiilistä ei voi rahassa mitata. Kiitos. En ajatellut sen enempää blogin päivittämistä kuin lopettamistakaan - mulla vaan alkoi olla aika kiire ja ruuti märkänä. Ei syttyttänyt eikä lähtenyt. Silloin on parempi olla hiljaa. Sekä maailman karmivat tapahtumat että oman elämän tahkoaminen saivat bloggaamisen tuntumaan hölmöltä. 

Felix on aikamoinen kahvinkeittäjä. Tassunjälki maitovaahdon pinnalla kruunaa koko komeuden. Darling Fi! Ja ukkokulta! Ymmärtävät mistä naruista nykiä, jotta aamulla taas virkoan.


Mutta niistä kivoista kuulumisista. Ajoin lapsia uintiharkkoihin syksystä 2015 kesänkorvalle 2016 aloittaen joka päivä klo 14 ja palaten kotiin vähän ennen klo 21. Työpäivähän se oli, vaikka monta tuntia meni siihen että piti keksiä itselleni ajanvietettä. Ennen ajon alkamista tein kotityöt, valmistin miehelle ja nuorimmaiselle ruuat, tein ruokaostokset, pyykkäsin, milloin mitäkin. Odotusaikaa oli iltaisin niin turkasesti käsissä, että oli pakko keksiä jotain järjellistä tekemistä. Ohjauduin läheiselle YMCA:lle. Ensin hikoilin kuntopyörien, askelkoneiden, soutulaitteiden ja muiden vempeleiden kanssa. Pikkuhiljaa aloin treenata lihaksia ja sitten päädyin joogatunnille. Halleluja! Ei musta koskaan tule päällä-, tai edes käsilläseisojaa, mutta kaiken muun otan avosylin vastaan. Käsiseisontaakin yritän, mutta tulokset ovat laihoja. Olen kokeillut hathaa, vinjasaa ja restorative joogaa. Yhden ohjaajan kanssa harrastetaan kosmista uintia, toisen kanssa leikitään laskuvarjoja. Mulla on sellainen olo, että olen jollain tavalla saapunut kotiin. 

Toinen iso uutinen on, että olen jälleen työelämässä. Lapset eivät tarvitse kuljetusapua oikeastaan juurikaan, joten olen vapaa kuin taivaanlintu. Mitä kotitöiltä ennätän. Toisaalta mies on nyt kotona täysipäiväisesti ja koira on sitä mieltä että hän ei kahta isäntää tarvitse... Mä olen nanny. Toisinaan myös babysitteri. Olen löytänyt muutaman  perheen, jotka tarvitsevat apua joko useamman tunnin viikossa tai aina silloin tällöin. Amerikkalainen perhe-elämä ja varsinkin pikkulapsielämä ovat avautuneet ihan uudella tavalla. 

Surullisin uutinen on, että äitini nukkui pois vuosi sitten. Meidän suhde ei ollut ihan helppo, mutta yritän ajatella niin että jos voin välttää jotkut aika autoritäärisen, hyvin uskonnollisen äitini sudenkuopat niin hyvin menee. Äidin kädenliikkeet ovat selkäytimessä karjalanpiirakoita leipoessa. Rakkaus kirjoihin on hänen perujaan, luulisin. Joskus huomaan kauhukseni suuni avatessa, että äidin äänihän se sieltä kaikuu. Tai ainakin ajatukset. Toisaalta tiedän olevani monessa asiassa suvaitsevaisempi, rauhaa rakastavampi, oikeudenmukaisempi. Edesmenneelle isälle sanon näistä asioista kiitoksen. Molemmat olivat tavattoman ahkeria. 

En lupaa mitään. Kirjoitan ja päivitän blogia niin kauan kuin hyvältä ja mielekkäältä tuntuu. Ja entiseen tyyliin kirjoitan sydämenkyllyydestä. Mulla on niin monta juttua jo mun uusista asiakkaista, nannybisneksestä. Joogasta, hyvästä olosto & mielestä, koulusta, terveydestä, ruuasta, sisustuksesta, ehkä vähän pukeutumista, elokuvia, kirjojakin. Politiikkaan en paljon kajoa, sillä sen kanssa menee tasapaino ja mielenrauha. Keskiviikkona 9. marraskuuta tuntui maa järkkyvän ja musta nielu aukeavan, oli mahdotonta uskoa että niin monta pölvästiä tästä maasta löytyy. Jooga auttoi tähänkin, olen hengittänyt sisään ja ulos, ajatellut hyviä ajatuksia. Pimeintä on ennen auringonnousua. 

Jätä puumerkki jos kävit lukemassa. Kerro mistä haluaisit kuulla. Mun on ollut ikävä monia tuttuja lukijoita, bloggareita, kommentoijia. 

Namaste!

Johanna

sähköpostini on: Omamaamansikka1@yahoo.com