Saturday, December 9, 2017

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Maailmani muuttui, kun olin tarpeeksi vanha käydäkseni kirjastossa. 12 -13 -vuotiaana aloin lukea Utrioita, Pirita, Karjalan tyrär, taisi olla ensimmäiseni. Ystäväni ei saanut Utrioita lukea, kirjat olivat turhan uskallettuja. Kupeiden polte ja rakkauden huuma olivat liikaa. Onneksi kotonani ei taidettu ymmärtää, että kirjoissa oli ripaus erotiikkaa. Olisi jäänyt moni hyvä kirja lukematta ja seikkailu seikkalematta.

"Kannen kuva P.A. Kruskopfin maisemakuvan Kymijoen Korkeakoski mukaan teoksessa Finska vyer 1834."

Näinköhän lukutaitoiset lukivat kirjojaan:
arvokkaasti ja selkä suorana? 
Aikoinaan ahmin kirjat. Toki kuvaukset tavoista ja miljööstä tuli luettua, mutta enemmän keskityin juoneen. Kuinka kävi Viipurin kaunottarelle, Sunnevalle, pappilan neidoille. Maailma oli juonikas ja arvaamaton, neidon piti olla tarkkana kuin porkkana. Sikäli Hupsu rakkaus ei poikkea edeltäjistään: ei sovi neidon järjen seistä ja jalkojenkin on syytä olla ketterät. Omaa lukuiloani lisää googlailu: tarkistelen tuon tuosta miltä näyttää jokin asuste tai rakennus, etsin historian henkilöitä.

Olen omistanut monta muutakin Utrion kirjaa. Ikävä kyllä ne jäivät Suomeen odottamaan paluumuuttoa ja sittemmin joutuivat vieraisiin käsiin. Harmittaa. Ruusulaakson luin useamman kerran ja vieläkin sen lukisin mielelläni. 
Nimensä mukaisesti kirjassa rakkaus tekee fiksuistakin ihmisistä hupsuja. Juonta en paljasta, mutta Kaari Utrionsa tuntevat tietävät että ennen pitkää maailma palkitsee jokaisen ansionsa mukaan. Se on yksi syy, miksi tästäkin kirjasta pidän. Tosin välillä piti laittaa kirja sivuun, kun jännitys äityi.

Noran, Heddan ja Harryn matka alkaa Helsingistä maaliskuussa 1832 ja yhdessä he taivaltavat heinäkuuhun, mesiangervojen tuoksuun. Helsingin korttelit vaihtuvat Kymenlaakson kartanoihin ja sahoihin, rikkaudet rääsyihin ja toisinpäin. Vesi Angerjoessa virtaa. Tarina polveilee kuin englantilaisessa hupaelmassa, käänteiden kanssa ei kursailla. Mieleen voisi tulla, että tokkopa tämä olisi mahdollista mutta ei tarvitse kuin tutustua vaikkapa Alfred Kordelinin elämään ja karuun kuolemaan ja huomaa että totuus on vähintään tarun veroista. 

Utrion hahmot tulevat lähelle. Siitä pitävät huolen puheenparret, jotka muistuttavat omista vanhemmistani ja isovanhemmistani. Siinä missä isäni totesi Antin ajelevan aisoilla sanoo tilanhoitaja Timgren: "Erkin sade ja mittumaarin pouta on parempi kuin kuninkaan ruokapöytä." Elämänkokemus kuuluu Harryn ajatukessa: "Helpompi oli valloittaa linnoitus kuin oma mieli." Ja entäpä Hedda maistaessaan helluntaina viinakupista: "Parempi kyyneleet viinan kuin surun vuoksi." Siinä on jotain suomalaiskansallista. 

Heddalla on ollut viisas Maman, jonka ohjeet tulevat mieleen järkytyksen ja surun hetkellä, silloin pitää "syödä lämmintä ruokaa. Se vahvisti ihmistä kestämään iskun." Ja "oli tartuttava johonkin arkiseen, hoidettava pienet asiat... Pienistä askareista sai voimaa selvitä suurista asioista."

Ihmiset ja säädyt ovat tarkassa järjestyksessä ja jokainen tietää paikkansa. Virkamiehet, upseerit, kauppiaat, kirkonmiehet, tilallalliset, taiteilijat ja aateliset tuntevat oman ja toistensa arvon. Virkamies Höökenbergin perhe on kuin hullunkurisista perheistä. Kirkkoherra Molin sisarineen pyörittää pappilan lisäksi paljon muutakin. Utrion hahmot ovat tragikoomisia, viihdyttäviä ja omanarvontuntevia. Nenälle ei hypitä ja vanhan sotilaan tarinoita kuunnellaan vaikka hammasta purren. Naisten maailma on oma lukunsa: leskirouva voi päättää kohtalostaan holhoojastaan välittämättä, mutta naimattoman naisen osana on toimia palvelijana seuraneidin nimikkeellä tai löytää kosija. Ilman myötäjäisiä se on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. 


Ruuan suhteen Utrio ei petä. Kirjasta löytyy niin ohje omenaputinkiin kuin kuvaus voileipäpöydästä. Vesi kielellä luen paahdetusta leivänsiivusta, jonka päällä on hauenmätiä konjakkitilkan ryydittämänä. Hyytelöity ankerias, Lyypekin kinkku, sinapilla ja pirparjuurella täytetyt murekepihvit... Voileipä piti käydä tekemässä ennen kuin tarinaan pystyi taas keskittymään.

Kirjassa on valtavasti yksityikohtia, 1830 -luvun maailma avautuu vauhdilla. Puhuin pari vuotta sitten rengvistiläisyydestä tuttavani kanssa, siitä miten se vaikutti lasten kasvatukseen 1900 -luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Piiskaa ei säästelty. Kirkkoherra Molinkin joutuu pohtimaan: "Oliko mahdollista, että rengvistiläinen rukoilevaisuus levisi hänen pitäjässään kuin sumu syksyn pelloilla? Molin ei halunnut sellaista ajatella, mutta ehkä oli pakko. Tiukka uskonnollisuus alkoi olla muotia säätyläisten keskuudessa... (Molinin) saarnastuolista oli kuultu enemmmän ohjeita talonrakennuksesta ja metsänhoidosta kuin synnistä ja katumuksesta." Rukoukseen polvistuminen oli protenstanteille vierasta ja Renqvistin kirkkokuriin kuuluivat jalkapuut. Hurmahenkisyys toi ruokarukoukset aatelistenkin pöytiin ja viina ei enää kuulunut tavalliseen tarjoiluun.

Toivon, että pinon päälle ilmestyy vielä monta uutta teosta kirjailijalta. 
Ensimmäinen lukukerta meni aika vauhdilla, vaikka paljon myös googlailin. Kaari Utrion kirjat ovat siitä ihania, että lukukerta toisensa jälkeen löytyy uusia kiinnostavia yksityiskohtia. Miksi en tuota aikaissemmin huomannut käväisee mielessä. Ja lopuksi vielä vastaus siihen, mitä on klassinen maku: "Rosina Höökenberg ...alkoi vilkkaasti esitellä nuorille naisille uutta viuhkaansa. - Pariisista, neiti kehui. - Muilla on kukkia, mutta minullapa on temppeli... - Joillakin on klassinen maku ja joillakin ei."

Kiitos Amanita!

Kirja tempaa mukaansa 😄

12 comments:

  1. Olen löytänyt Utrion kirjat vasta pari vuotta sitten. Siihen asti pidin niitä mummojen kirjoina, mitä ne eivät suinkaan ole. Tähän asti lukemistani olen pitänyt eniten Vendela-nimisestä kirjasta, se tempasi mukaansa.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle sinne kauas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vendela on tuttu. Ja eivät nämä tosiaan ole mummojen kirjoja :) Tai sopivat toki mummoillekin, ei sen puoleen.

      Hyvää toista adventtia, Kristiina!

      Delete
  2. Olen lukenut aika monta Utrion kirjaa nuoruudessani. Isä, joka oli kova lukimies ja halusi kannustaa lapsiaankin lukemaan, osti minulle aina uuden Utrion kirjan joululahjaksi. Nuorelle tytölle kirjat olivat myös "rohkeita", kun ne sisälsivät eroottisia kohtauksia. Nyt on vierähtänyt jo vuosikymmeniä, kun olen lukenut Utriota, mutta sen sijaan olen ihan hurahtanut Enni Mustosen (= Kirsti Mannisen) historiallisiin romaaneihin ja kirjasarjoihin. Mustonen vangitsee lukijansa upealla kerronnalla. Historiallisiin faktoihin sekoittuu fiktiivisten naishahmojen elämäntarina (aivan kuin Utrionkin kirjoissa) ja juuri siksi se onkin niin kiehtovaa. Mustonen kirjoittaa joka vuosi uuden kirjan ja se on aina kirjastovarausten ykkönen. Viimeksi ilmestynyttä kirjaa sai odottaa todella pitkään, esim. Jkl:n kaupunginkirjaston lainajonot olivat pahimmillaan viidensadan varauksen luokkaa.

    Ihanaa toista adventtisunnuntaita Sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onpas muuten aika pitkät varausjonot! Oho. Ja tietysti tästä tuli heti mieleen se Jyväskylän pääkirjasto, tuttu paikka. Mulla taitaa vieläkin olla jossain tallessa se vanha kirjastokortti. Lapsiin kirjasto teki ison vaikutuksen.

      Minä myös olen saanut Utrioita joululahjaksi. Harmittaa, kun Suomeen jäi Eevan tyttäret (eurooppalaisen naisen, perheen ja lapsen historia) ja Venus, naiskauneuden tarina. Olivat kivoja selailtavia ja tietoa pullollaan.

      Hyvää toista adventtia Piipe!

      Delete
  3. Luin Hupsun rakkauden muutama viikko sitten, tosi hyvä kirja. Minä olen myös lukenut paljon Utriota. Historia kiinnostaa ja Utrio kirjoittaa siitä taitavasti. Muita suosikkejani ovat Enni Mustonen ja Laila Hirvisaari.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minä pidän Utrion vähän kuivakkaasti huumorista, sellaisesta pilkkeestä jonka voi lukea rivien välistä. Ruma kreivitär tulee luettua ainakin kerran vuodessa, etenkin jos olen sairaana. Siitä tulee valtavan hyvälle tuulelle.

      Delete
  4. Kyllä vain, kirjat tempaavat mukaansa. Minäkin olin nuorempana aikamoinen kirjojen ahmija, nykyään yritän olla maltillisempi ja saatan lukea yhtä kirjaa viikkoja. No, toisinaan menee lähes yhdeltä istumalta.
    Ihme kyllä, Utrion kirjoja en ole koskaan muuten lukenut. Täytynee kokeilla!
    Sinulla on muuten upeat hiukset!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedän tunteen. Mulla meni nuoruudessa parhaina päivinä kirja pari, tietysti riippuen kirjan paksuudesta. Luin yhtenä kesänä kaikki käsiini saamat Sariolat, ne oli helppolukuisia ja ohuita, päivästä toiseen. Yöt meni valvoessa, kun ei malttanut kirjoja laskea käsistään. Ensimmäisten lukemieni kirjojen joukossa on mm. Tuulen viemää, ikää n. 8 v. Meillä ei tajuttu, että luin kaiken minkä käsiin sain :)

      Nykyisin lasken kirjan aika helposti käsistäni. Jos ei puhuttele, niin ei puhuttele.

      Kokeile ihmeessä. Omia suosikkejani ovat Yksisarvinen, Katariina, Vaitelias perillinen, Ruma kreivitär, Ruusulaakso. Eri aikakausia, mutta naisten kohtalot ovat muualla kuin heidän omissa käsissään. Ellei sitten ole fiksu :)

      Delete
  5. Nuo Utrion kirjat ovat tulleet tutuiksi kun ovat äitini lempi lukemista:) Leppoisia lukuhetkiä ja mukavaa alkavaa viikkoa❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sun äidillä on hyvä maku! Mulla on nyt vähän tyhjiö lukemisen saralla, olen kaivellut kirjahyllystä muutaman vanhan suosikin mutta tekisi mieli jotain muutakin luettavaa :)

      Ihanaa viikkoa!

      Delete
  6. Utriot on täälläkin luetut. Historian ystävänä pidin myös Pirjo Tuomisen Tyynimeri-sarjan kirjoista Villit vedet ja Ylpeät purjeet. Hämmentävää minne kaikkialle suomalaiset ovat ehtineetkään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, tuo Tuominen on minullle uusi. Nimi on tuttu ja olen ehkä joskus jotain lukenut, mutta nämä mainitsemat kirjasi ihan uusia. Ja on se kyllä merkillistä minne kaikkialle suomalaisia on matkannut. Kyllä meissä jotain maankiertäjän vikaa on :)

      Delete