Wednesday, October 18, 2017

Arpa on heitetty

Ensimmäiset yliopistohakemukset lähtivät matkaan. Kumpikin kaksosista haki kahteen yliopistoon ja vastaukset saamme joulukuussa. Sikäli hassua, että yli puolet vuodesta on vielä opiskelematta. Ei ollut muuten ihan halpaa lystiä tämä pelkkä hakeminenkaan: hakemuksen käsittelymaksu $85 ja todistusten siirto elektronisesti $25. Yksi hakemus siis yhteensä 110 dollaria, neljästä hakemuksesta pulitimme 440 dollaria. 

Hakeahan saa vaikka kaikkiin maan yliopistoihin. Mitään rajaa ei ole. Yleensä haetaan 7-9 oppilaitokseen. Esseen, suosituskirjeiden, todistusten ja valtakunnallisten testien lisäksi pitää vastata yliopiston esittämiin kysymyksiin: miten juuri sinun valintasi monipuolistaisi opinahjoamme, miten ikätoverisi ovat vaikuttaneet sinuun, miksi haluat juuri meille opiskelijaksi. 


Tämä on vähän kuin työpaikkaa hakisi. Tietysti jos on paksu lompakko, niin moni oppilaitos ottaa vastaan mielellään. Opintoja ei tarvitse sen enempää koulun puolesta tukea, oppilas maksaa täyden hinnan ja business pyörii. Jos niin onnellisesti ei ole, niin sitten pitää vain pitää peukut pystyssä että onnistui vastaamaan toivotulla tavalla. Suomalainen systeemi pisteytyksineen tuntuu reilummalta, vaikka pääsykokeisiin pänttäämistä vastustankin. Mulle ei ole koskaan valjennut miksi joku joka osaa jonkun opuksen ulkoa on parempi kuin joku, joka osaa kertoa sisällön omin sanoin. Kai tämäkin on 30 vuodessa muuttunut. 


Rakkaushan on myös aikamoista arpapeliä. Olen joskus ollut hämilläni amerikkalaisesta tavasta rakastaa kaikkea ja kaikkia, mutta olen jo tottunut. Lauantaina kävimme tyttären kanssa kirjakaupassa ja tytär sai ostaa kaksi kirjaa. Pihalla tytär nappasi syliinsä (mä olen jo aika paljon pienempi) ja julisti siinä kaiken kansan kuullen selvällä suomen kielellä "minä rakastan sinua".

Leadership -viikonlopun satoa oli chaperonin eli esiliinan video viikonlopun vietosta. Toisena iltana poika sai pitää hyvän yön -puheen. Puhe päättyi sanoihin "I love you guys". Siinä mun 17-vuotias julisti 50 muulle kakaralle rakastavansa heitä. 

Työn kautta näen miten perheet hyvästelevät toisensa. On aika lutuista katsoa miten 15-20 vuotta (ennättää kun aloitetaan high schoolissa) yhdessä olleet pariskunnat suukottavat toisensa ja sanovat love you. Mä kyllä yleensä hiippailen loitommalle, että saavat rauhassa sanoa hei heit. 


Suomesta kaipaan mm. kuunnelmia. Noita Nokinenän pääsiäis- ja jouluhypyt olivat vertaansa vailla olevaa ajanvietettä. Varsinkin kun kodissani pidettiin kiinni tavasta, että juhlapyhinä ei lähdetty kylille kiertelemään. Mitähän Noita Nokinenä, Vilma Väkäleuka, Hanna Harvahammas ja Kissa Kippurahäntä saisivat aikaiseksi Halloweenistä.

❤:lla Johanna

20 comments:

  1. Kuunnelmissa on tosissaan lumoa 💕Sanon sen vaikka en ole niitä montakaan kokenut, enkä melkein koskaan kuuntele radiota.

    Olipa taas hienoa lukea blogimerkintöjäsi hakumenettelystä ja kustannuksista. Johanna, I love you and your blog 😀🌹💕 Nyt olen vihdoinkin linkittänyt sinut.

    Ihanaa syksyn jatkoa, Halloweeniä, Kiitospäivää, joulun odotusta 🇺🇸

    ReplyDelete
    Replies
    1. Love you too ❤ Ja olitpa tosi ihana, kun linkitit.

      Tuntuu, että syksy menee ihan hirveän nopeasti. Kohta on Halloween. Karkit on vielä ostamatta, hui kamala. En uskalla kuitenkaan ostaa liian aikaisin, sillä joku käy sitten namikätköllä päivittäin (en se minä ole, vissiin...)

      🇫🇮 ❤ 🇺🇸

      Delete
  2. Ritan kautta löysin blogiisi. Ihanaa luettavaa :) Toivottavasti lapsesi pääsevät opiskelemaan! Pidetään peukut pystyssä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Minä olen kanssa löytänyt Ritan kautta monta kivaa blogia. Pitää tulla vastavierailulle. Ja kiitos kauniista sanoistasi. Peukut on pystyssä ja varpaat. Olen sanonut lapsille, että yleensä kuitenkin käy ihan hyvin vaikka ei ihan suunnitellusti menisikään. Nähtäväksi jää.

      Delete
  3. Vanhempani syntyivät Karjalassa ja karjalaisethan ovat kovia halaamaan (ja puhumaan), mutta tuota rakastan sinua...mie rakastan siuta, ei niin hirveesti käytetä. Olen sitä opetellut lapseni ja lastenlapsieni kanssa.♥♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä meidän jälkikasvu on kyllä 1/4 karjalaisia. Siitä ehkä tuo halailuvimma. Olen joskus hätää kärsimässä kun rutistetaan ja nostellaan ilmaan. Siinä tuntee itsensä pieneksi.

      Yritän hihkaista aina lasten perään love you. Että tietävät jos ei muuten muistu mieleen.

      Delete
  4. Nyt pitää sitten vaan toivotella että tärppää hyvin kaksosille.
    Minä pidän Välimeren alueen ihmisten halaamishalusta. Venezuelassa olin alussa tosi hämilläni, kun joka paikassa olin "Mi amor" mutta pian tajusin että näin puhutellaan kaikkia, ja vähän ajan kuluttua minäkin jo kutsuin tuntemattomia rakkaakseni;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana, Mi amor! Pitäisikö alkaa käyttää. Menisi varmaan suomalaisena kummallisuutena täälläkin täysillä läpi. Musta on ihanaa, kun joku kutsuu esimerkiksi kaupan kassalla "sweetheart" tai "dear". Näin kävi mm. kun ajokorttia olin ajamassa, olin sweetheart. Murtaa kummasti jäätä.

      Delete
  5. Huh, no onpa kallista puuhaa tuo opiskelu ja opiskelupaikkaan hakeminen. Toivotaan, että kumpikin löytää oman paikkansa!
    Voi ihana, nostalginen Noita Nokinenä!Nämä kuunnelmat kuuluivat ehdottomasti lapsuuteni jouluihin. Itse asiassa minulla on edelleen todella monta Nokinenä-kuunnelmaa nauhoitettuna c-kaseteille, sillä niitä uusittiin silloin radiossa, kun omat pojat olivat kasvuiässä. Esikoinen muuten täyttää juuri tänään 28 vuotta!
    Mukavaa viikonvaihdetta Sinulle ja perheellesi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä en ymmärtänyt, että tämä hakeminenkin maksaa niin älyttömästi. Ihan älytöntä touhua kerrassaan. Alkaa hahmottua pikkuhiljaa miksi tätä pidetään vähän kalliina maana kouluttautua...

      Muistan vieläkin ne hahmojen äänet. Ne oli jotenkin niin täydelliset. Hanna oli sovitteleva ja Nokinenä vähän sellainen kerrasta poikki -tyylinen. Odotin niitä innolla.

      Onnea esikoiselle! Wau.

      Delete
  6. Ihania kuvia! Kyllä ne lapsen rakkaudentunnustukset lämmittää mieltä♥ Niin mukavaa kuultavaa! Täällä pistetäänkin heti peukut pystytään ja toivotaan että kummallekin hyvät/halutut opiskelupaikat tulisi!!♥ Mukavaa loppuviikkoa sinne:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, tässä projektissa tarvitaan kyllä kaikki mahdollinen hyvä energia ja kannustus. Ja varmaan ennen pitkää konjakkia. Luulen, että itse olen enemmän stressaantunut kuin lapset. Heillä on sentään vertaistukea luokkakavereista.

      Meillä on niin hassusti, että poika päättää puhelut aina "love you". Tytär taas halailee ja nostelee mua ilmaan. Hän harvemmin sanoo rakastavansa. Aamulla kun huikkaan heidän peräänsä "love you" niin vastaus on "you too". Mutta tärkeää on, että tietävät olevansa rakkaita.

      Delete
  7. Toivottavasti pääsevät mieluiseen yliopistoon.
    Minun lapseni haki neljään eri yliopistoon Skotlannissa ja onneksi pääsi yhteen sisään. Hän on nyt toista vuotta opiskelemassa ja tykkää kovasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kun hienoa! Meillä on myös Skotlanti mainittu, verenperimäkin sinne vetäisi. Mä olen vaan sitä mieltä, että onpas pitkä matka :)

      Delete
  8. Toivottavasti kaksosille aukeaa mieluinen opinahjo. Minäkin kuuntelin Noita Nokinenää ja ihan äskettäin kuuntelin Yle Areenasta Knalli ja sateenvarjo-kuunnelmia. Tykkään, kun ne ovat niin hauskoja ja harmittomia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ah, Knalli ja Sateenvarjo! Mun toinen suosikki. Kuuntelin sitä myös joku vuosi sitten Yleltä ja olihan se aikamoinen. Hyväntuulista, hyväntahtoista huumoria. Oi voi, Mikään ei ole kylllä kuin ennen...

      Delete
  9. Olipas mielenkiintoista lukea vähän paikallisesta koulutussysteemistä. Toivottavasti paikat aukeavat mieluisista kouluista! :)

    Hyvää Halloweenin odotusta teille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulle alkaa tulla paniikki, kurpitsat ja krysanteemit on rappusilla mutta siinäpä se. Mitään muuta en ole vielä Halloweenin eteen tehnyt.

      Kyllä meillä eletään jännittäviä aikoja. Kahden vuoden kuluttua uudelleen...

      Delete
  10. Mä ostin eilen Haaparannasta lisää Halloween juttuja. Kyllä se tuo lapsenmieli on aina mulla, vaikka mikä olisi. Itse osoitan hellyyttä halaamalla, että tuo amerikkalainen love you- voi olla täällä meilläpäin hiukan erilainen. Pienille on helpompi sanoa, ja sitä kyllä tuolle viisivuotiaalle sanonkin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, pienelle on helpompi sanoa. Murkkuikäistä lähestyessä pitää olla vähän varovaisempi vaikka olenkin olllut huomaavinani, että ovat mielissään :)

      Halloween on mun suosikki juhlia. Ehkä siksikin, kun silloin kun vielä olin Suomessa sitä ei niin vietetty. Toisaalta se on niin lasten juhla: pikkuiset karkki- ja keppostelijat ovat niin tohkeissaan ja käsittääkseni on aika yleinen tapa että teinit eivät enää käy karkkeja hakemassa. Saattavat pukeutua ja olla menossa mukana, mutta ovikelloja ei käydä soittamassa.

      Delete