Friday, September 29, 2017

Tove Jansson: Sanojen lahja - Valitut sitaatit

Olen viime päivinä ollut kuin lapsi, joka odottaa joulua. Pitää olla varuillaan ja varpaillaan, vartoa, saada aika kulumaan. Sitten juhla on käsillä: 

Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee.
(Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär: Joulu)

Odotuksesta, miss Frey, tulee aikaa myöten harvinaisuus jota on huolella vaalittava. 
(Aurinkokaupunki)



Tiesin odottaa mieluisaa pakettia kustannusyhtiöiltä, mutta jo paketin paino yllätti. Tämähän painaa kuin tiiliskivi! Paketista kääriytyi esiin kaksi kirjaa, kaksi toivomaani ja odottamaani kirjaa. Kiitos WSOY ja Tammi.

Sanojen lahja. Oivaltava nimi. Sitaaattikirja on lahja lukijalleen, mutta taiteilijalla se lahja vasta on ollutkin: kuvia ja kirjoituksia, mielikuvitusta ja eletettyä elämää.  

Sitaatit ovat sikäli ihania, että ne tarkoittavat lukijoilleen eri asioita. Kirjoittajan alkuperäinen idea saattaa olla ihan jotain muuta kuin lukijalla 50 vuotta myöhemmin. Jokainen saa kuitenkin sen mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee, jokainen tulkinta on omansa ja oikea. 

- Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. - Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus. 
(Muumipappa ja meri)

Ensimmäisen kerran näin tämän Janssonin lausahduksen postikortissa. Silloin olin kolmen alakoululaisen äiti ja menoa ja vilskettä piisasi. Ostin kortin omaksi, pistin kehyksiin ja ajattelin että päivä tulee jolloin päivä on vain ja ainoastaan minun. Nyt kun niitä päiviä on ollut ja mennyt ymmärrän, että vaikka ajatus antaa voimia on se myös vähän surullinen. Enää minua ei niin tarvita. Pitänee ehkä viettää vielä jokunen uusi pitkä päivä ennen kuin päivät kallistuvat hauskuuden puolelle.

Minulla olisi kahvi valmiina, juottehan te kahvia, eikö niin? En, vastasi Katri ystävällisesti, minä en yleensä juo kahvia. Anna ällistyi, ei niinkään loukkaantunut kuin ihmetteli. Kaikkihan kahvia juovat jos sitä tarjotaan, se kuuluu asiaan, jo emännän takia. Hän sanoi: Mutta jospa teetä? Kiitos, ei, vastasi Katri Kling. 
(Kunniallinen petkuttaja) 

Opin juomaan kahvia todennäköisesti 7-8 -vuotiaana. Täkäläisille ystäville ja tutuille kerron, että jos joskus eteen tulee tietovisakysymys siitä mikä kansa juo eniten kahvia  maailmassa niin vastaus on Finns, in Finland. Sitaatti kertoo myös hyvin siitä kuinka ajat ovat muuttuneet: ennen juotiin kahvia kohteliaisuuden vuoksi vaikka vähän närästi, otettiin pala leivonnaista joka ehkä aiheutti myöhemmin vaivoja. Huomaavainen piti olla kyläillessä. Nykyisin taidetaan laittaa emännälle lista kaikesta siitä mitä ei voi syödä tai juoda. Täkäläiset ystäväni muuten tietävät mieltymykseni kahviin ja sitä on aina kyläillessä tarjolla. Vaikka itse eivät joisikaan. 


Sanojen lahja -kirjaa on mukava selailla: kirja on jaettu useaan aihealueeseen. Jos haluaa lukea ajatuksia pelosta ja rohkeudesta tai kodeista ja asuinsijoista mietteet löytyvät helposti.



Vuonna 2014 olin pahoillani (lue: lähes tukehduin harmitukseen) kun en päässyt Tove Janssonin näyttelyyn Ateneumiin. Olen nähnyt Muumi-näyttelyn Tampereen Metso-kirjastossa 80-luvun lopulla. En ole koskaan kuitenkaan ihan ymmärtänyt kuinka laaja Janssonin tuotanto on, niin paljon muutakin kuin Muumit. Kuten kirjan lopussa kirjan toimittaja Katariina Heilala toteaa, on kirjan tarkoitus myös valottaa Janssonin elämäntyötä: "nostaa esiin Muumilaakson varjoon jäänyttä, mutta muumitarioita sivuuttamatta, saati väheksymättä."

Muumeja ei voi tietenkään ohittaa. Meillä amerikkalaisilla on Walt Disney Ankkalinnoineen ja Dr. Seuss Cat in the Hat -hahmoineen. J.K. Rowlingin Harry Potter ja Beatrix Potterin Petteri Kaniini elävät omissa maailmoissaan. Mikä tekee Tove Janssonista ainutlaatuisen tässäkin nerokkaiden taiteilijoiden ryhmässä on hahmot, joille ei vastinette ihan elävästä elämästä löydy.

Kirjassa on jo nyt monta sitaattia, jotka olen merkinnyt omakseni: 

Unelma on unelma ja jos se on ennättänyt tulla vanhaksi se on voimakas.
(Seuraleikki: Matka Rivieralle)

Jonnalla oli se onnellinen ominaisuus, että hän aina aamulla heräsi kuin uuteen elämään, joka käyttämättömänä ja aivan puhtaana levisi hänen eteensä iltaa myöten ja jota vain aniharvoin varjostivat eilispäivän huolet ja erehdykset.
(Nukkekaappi ja muita kertomuksia: Nukkekaappi)

Mikä mua ilahduttaa ihan vimmatusti: 

Jeesus sentään, kukaan teistä ei ole normaali nykyisin, olipa ikäloppu tai vastasyntynyt.
(Aurinkokaupunki) 

Minä rakastan yksinäisiä saaria ja minä rakastan kukkia ja lunta. Mutta en osaa kuvailla millaisia ne ovat.
(Kevyt kantamus: Kirjeenvaihto)

Kirja on ollut yöpöydälläni jo useamman illan. Joskus otan sen mukaan aamiaiselle. Otan kirjan käteeni, avaan satunnaisen sivun ja katson mitä Tove minulle tarjoaa. Toisinaan silmäilen sisällysluetteloa ja valitsen lausahduksen eteenpäinmenosta, pelastumisesta tai naiseuden mysteeristä.



Sanojen lahja on nimensä mukaisesti oivallinen lahja. Lahja, jonka voi ostaa itse itselleen tai läheiselleen. Lahja, joka jatkaa antamista vuosista vuosikymmeniin, ajasta ja paikasta toiseen.


Omaan elämääni liittyy mysteeri jota en voi enää selvittää. Opin Muumien olemassaolosta vasta lukiossa, kun joku luokkatoveri kirjoitti aiheesta aineen. Olen miettinyt miksi Muumit eivät tulleet tutuiksi lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa. Omalle kohdalle muumilaaksolaiset kolahtivat lopullisesti tv-sarjan myötä. Lapsena kävin sekä kirjastossa että kirjastoautolla. Uskoisin, että Muumejakin oli tarjolla. Miksi Muumit eivät koskaan tulleet meidän kotiin? Eemelit ja Pepit, Melukylät ja Onnelit ja Annelit siellä kyllä viihtyivät. Kumma juttu. 

Joskus kauan sitten isoäitiä olisi haluttanutkin kertoa kaikesta mitä he tekivät, mutta siihen aikaan kukaan ei viitsinyt kysyä. Ja nyt se halu oli mennyt. 
(Kesäkirja) 

Syksy on vihdoin tullut, ilma viilentynyt. Kuistilla on mukava istuskella. Ystäväni Anne-Marien neulomat sukat ovat päässeet tositoimiin. Kiitos Anne-Marie! Arvasit koonkin oikein. Ja lopuksi syksyisiä tunnelmia, paremmin kuin kukaan muu sen osaisi kertoa, Tove Janssonin Syyslaulun sanoin: 

Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen. 

Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan, 
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan. 

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu, 
päivän ei hetket niin pitkiä lie. 
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie. 

Suomi aina sydämessä, nyt sinivalkoisen lipun heijastuma oikeassa yläkulmassa :)

Tänä viikonloppuna Bulevardi ja muita kertomuksia kömpii kanssani sänkyyn. Siitä sitten myöhemmin. 

Onnellista viikonloppua!
❤:lla Johanna 


Wednesday, September 27, 2017

Michael Kors -arvonnan voittaja

Kaunis kiitos teille kaikille arvontaan osallistuneille! Sain paljon ideoita ja vinkkejä. Kiitos myös sähköposteista, musta on tosi kiva saada sähköpostipalautetta.

Mua on vaivannut vähän sellainen vähättelevä suhtautuminen elinympäristööni ja meidän osavaltioon. Ihan lähelläkin on kauniita rakennuksia, upeita museoita ja ravintoloita. Mutta kun se ei ole joku maailman metropoli niin ei sitä viitsi kuvata eikä sen enempää kirjoitella. Tätä on vähän vaikea selittää. Jotenkin se liittyy siihen, että olen pitänyt asuinpaikkaamme aina väliaikaisena vaikka täällä ollaan oltu jo kohta 15 vuotta. Kun on väliaikainen, niin mitäpä siitä sitten sen enempää kertoilemaan :) Varmuudella en osaa sanoa jäämmekö tänne vai jatkammeko jossain vaiheessa jonnekin muualle, mutta kovasta ikävästä huolimatta en usko enää paluumuuttoon Suomeen. Siksi on niin ihana seurata teidän blogeja, saada kommentteja, pitää yhteyksiä yllä. 


Random.org suoritti arvonnan puolestani. Michael Kors -huivi matkaa kolmannen kommentin jättäneelle Ansulle Tuuliannikantuvassa: 

"Luen blogiasi, koska kirjoitat elämästä realistisesti ja huumorilla sävytettynä. Kiva lukea asioista, jotka ovat eri tavalla järjestettyjä (esim. koulu) kuin Suomessa."

Laitathan Ansu osoitteesi ja nimesi sähköpostiini Omamaamansikka1@yahoo.com

Kiitos vielä kerran kaikille kommentin jättäneille. Olette kyllä ihan elämän suola ja sokeri!

Sunday, September 24, 2017

Naama palaneena ja 160 dollaria rikkaampana

Pihakirppis sujui hyvin. Ostajia ja myyjiä ei ollut niin paljon kuin kevään myyjäisissä, mutta mukavasti tein kauppaa. Nyt on huushollissa 160 tavaraa vähemmän ja 160 dollaria enemmän. Mun hinnoittelu on yksiviivaista: kaikki maksaa dollarin. Nuorimmaisemme kyllä motkotti, että liian halvalla menee. Hän onkin hyvin merkkitietoinen. 

Aloitin aamulla seitsemältä ja lopetin iltapäivällä yhdeltä. Olin pakannut kaiken siististi säilytyslaatikoihin ja olin raahaamassa niitä toisen autotallin vintille. Postilaatikolle pysähtyy auto ja suunnilleen ikäiseni nainen sieltä harppoo kohti. Hihkaisen vain, että "sorry, we are closed". Nainen pysähtyy ja aloittaa "but my mama said..." Seisahduin niille sijoille. Jos mama on niin sanonut, niin täällä etelässä on tapana kuunnella. Jatkoa seurasi. Rouvan äiti oli sanonut, että siellä yhdessä pihassa oli tosi söpöjä ja hyväkuntoisia lasten ja nuorten vaatteita. Äiti ja tytär olivat ajelleen asujaimistoa ristiin rastiin ja etsineet oikeaa pihaa. Mun punainen t-paita sitten johdatti oikeaan paikkaan. Availin laatikot ja yhdessä etsittiin sopivia vaatteita. Kaupat syntyi. My mama said. 

Olin aivan poikki kauppapäivän jälkeen. Paljastui, että t-paidan lisäksi oli muutakin punaista. Poltin itseni syyskuun lopun auringossa. Tapasin mukavia ihmisiä ja kohteliaita nuoria miehiä, jotka auttoivat kaatuilevan rekin kanssa. Hyvästä työstä sai aina valita jonkin tuotteen palkaksi. Kohteliaat nuoret miehet olivat n. 12-vuotiaita ja latinotaustaisia. Hyvin oli kasvatettu. 


Tänään lähdimme miehen ja Felixin kanssa haikkaamaan. Kävelimme puolisentoistatuntia järven ympäri. Eikös näytäkin aika suomalaiselta maisemalta. Huomaan, että järviin tottuneena kaipaan järvimaisemia, tuulta, lehtien havinaa, metsän hiljaisuutta. Jokunen maastopyöräilijä viiletti ohi, mutta muuten saimme olla rauhassa. Felix rakastaa metsää. Taitavat metsästäjänvaistot herätä. 



Kävin kastelemassa rappusilla olevat krysanteemit. Chiminy Crickethän se siellä nautiskeli kukista. Samu Sirkan joulutervehdys on yksi ihanimpia joulumuistojani. Joulupaketti -ohjelmaa katselimme kun äiti ja isä touhusivat joulua. Sitä tunnelmaa ei enää nykyisin jouluna tavoita. 

Mulla piti olla tällä alkavalla viikolla pari vapaapäivää, mutta sain avunpyynnön. Pitää mennä auttelemaan naskaleiden kanssa. Muikeaa viikkoa Sinulle!

❤:lla Johanna, punaisena kuin paloauto 

Friday, September 22, 2017

Kolme kuukautta jouluun, laskin aivan itse

Piti melkein hieraista silmiä eilen kaupoilla. Joulukuustahan siellä koristeltiin. Räknäsin omia aikojani, että jouluun on vielä kolme kuukautta ja pari päivää. Aika tuntuu pitkältä, mutta tiedän että ei tässä taas ennätä kissaa sanoa kun joulu kolkuttelee ovella. 

Mä olen ollut tällä viikolla huono blogikaveri. En ole ehtinyt vieraisille.  Eilen tein töitä aamusta alkaen 5:30 ja työpäivä päättyi klo 21. Tämän päivän kymmenen tuntia meni yhdessä hujauksessa. Kävi ilmi, että Irma -hurrikaani sittenkin vaikutti elämääni: yritykset ovat lähettäneet täkäläisiä työntekijöitään apuu Floridaan. Kun yksi vanhempi on ulkomaan työmatkalla, toinen Floridassa ja isovanhemmat eivät enää jaksa niin mut kutsutaan hätiin. 

Vanhalla perheellä on ongelma, ei löydy nannyä. Luulen, että moni ei voi sitoutua siihen että työviikon aikataulun saa vasta viime tipassa. Olen käynyt apuna aina kun ennätän. 

Huomenna on asuinalueemme pihakirppis, yard sale. Huomasin ilmoituksen vasta tänään aamulla töihin ajellessa. Tarkoitus on ollut koota myytävää kaikessa rauhassa, mutta tänään kuuden jälkeen töistä päästyä piti sitten hoitaa sekin homma vikkelästi. Varmaan kotiin on tullut jonkinlainen ilmoitus ja netistäkin tieto olisi löytynyt. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, nyt kolottaa kun olen raahannut säilytyslaatikoita edes takaisin. 



Tämän vuoden joulukuusi olisi sitten vissiin trendikkäimmillään valkoinen. Koristeet mereneläviä. Ne olivat kyllä hyvin lystikkää näköisiä, samoin beach house -teemaa sivuavat ornamentit. Mä taidan olla niin vanhanaikainen, että kuusen pitää olla vihreä. 

Hyvää viikonloppua! Mun pitää kömpiä seitsemäksi myymään. Pihakirppis on ollut perinteisesti hyvä tapa päästä eroon lasten pieneksi käyneistä vaatteista. Toivottavasti huomennakin.

P.S. Arvontaan ehtii vielä mukaan, aikaa on maanantaihin puolilleöin meidän aikaa (klik, klik).

Tuesday, September 19, 2017

Scarlet and Gold - Tulipunainen ja Kulta

Pikkuhiljaa alkavat värit muuttua. Persimonipuun hedelmät ovat parina viime päivänä saaneet oranssimman sävyn. Vieläkin päivisin lämpötila nousee piirun yli 30 C asteen. Syksyä on silti ilmassa. 

Olen saanut kivoja viestejä tuohon edeltävään postaukseen. Kiitos niistä! Olette ihania. Marja-Liisa kirjoitti jotain sellaista, jota itsekin olen paljon ajatellut: "Ja jotenkin nyt on oman mielen päällä paljon ajatuksia myötätunnosta, miten helppoa onkaan jyrätä toisia ja vaikeaa asettua toisen asemaan... Jokaisella meillä on omat taistelumme ja haasteemme."

Helposti tulee oltua vähän ajattelematon, ei tule ottaneeksi toisia huomioon. Parin viime vuoden aikana kuitenkin mielestäni on lisääntynyt silkka ilkeys. Ainakin täällä meillä. Viimeisimpänä muutama ilta sitten, kun tytär lähti kaverinsa kanssa käymään jäätelöllä. Pihaan oli sattunut pick up -mallinen auto samaan aikaan, auto täynnä nuoria miehiä. Ensin oli huudeltu tyttärelle, että isäs auto vissiin. Sitten oli innostuttu, että toinen mimmihän on tosi hyvännäköinen. Ai, eipäs olekaan, sehän on aasialainen. 

Tuntui pahalta, kun tytöt kertoivat kotiin tultuaan. Ensinnäkin ystävätär on kaunotar, klassisen kauniit piirteet. Hän on toivottavasti ylpeä sukujuuristaan. Kerroin sitten omasta kokemuksestani kymmenisen vuotta sitten. Olin lasten kanssa syömässä buffetissa. Taaempana istui poikajoukko, joka päätti arvioida minun nelikymppisen äidin olemusta. Ikävä kyllä niin, että en itse sitä kuullut, lapset kuulivat. Muuten oli mamma ok, mutta takamus oli "ugly". Ei ole tosiaankaan mallia kardashian, mutta hyvin tällä on tähän saakka pärjätty. Jos olisin kuullut olisin käynyt kysymässä pojilta, että näinkö on äiti teidät tosiaan kasvattanut. Ja jos on, niin nyt olisi parasta parantaa tapoja. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu eikä haukku haavaa tee, mutta eihän se kivaa ole. 

Pari päivää sitten oli jälleen uutinen kuntosaliharjoittelijasta, joka päätti ottaa kuvan toisesta harjoittelijasta ja pistää someen ivallisen kommentin kanssa. Meidän presidentin vaalien tuloksen selvittyä tytärtä ja muita tyttöjä odotti luokkahuoneessa nuorukainen, joka nyökytteli tyytyväisenä päätään ja totesi "crapping by the pxxxy". Sitä pienet perässä mitä isot edellä. 

Toivon, että tämä aika menee ohi. Että oltaisiin taas ihmisiksi. Netti on mahdollistanut sen, että kasvattomona ja nimettömänä voi sanoa mitä vain. Sellaista mitä ei koskaan sanoisi kasvotusten. Mulla on luja usko siihen, että tulevat polvet on fiksumpia. Sitä aikaa odotellessa yritän itse olla ystävällinen. Jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, niin olen sitten hiljaa. 

Mulle syksy on aina tarkoittanut uuden alkua, uusia mahdollisuuksia. Kävin tänään treffaamassa taas yhtä uutta perhettä, joka saattaisi silloin tällöin tarvita apuani. Miehelle sanoin kotiuduttuani, että olen kyllä aika etuoikeutettu: voin mennä ihmisten koteihin, nähdä heidän arkipäivänsä. 






Sunday, September 17, 2017

Arvonta - Michael Kors Huivi

Kun tauon jälkeen aloitin jälleen kirjoittelun mietin, että tokko enää lukijoita on entiseen malliin. Kävijöitä on ollut päivittäin niin paljon, että ihan iloksi on pistänyt. Aika järjestää siis jotain kivaa. Löysin klassisen Michael Korsin huivin, pehmeä väritys käynee useimmille. Arvontaan osallistut jättämällä viestin tähän postaukseen. Kerro mistä aiheista haluaisit lukea lisää tai kerro jotain itsestäsi. Useammankin viestin saa jättää. Arvonta päättyy maanantaina 25. syyskuuta klo 24 meidän aikaa.

Huivia (n. 25 x 168 cm) voi käyttää molemmin puolin, värit ovat vastakkaiset puolesta riippuen. Materiaali pehmeää akryyliä, vesipesu viileällä. Palkinnon arvo $58.





Onnea arvontaan! 

Ja onnellista viikkoa,

❤:lla Johanna


Friday, September 15, 2017

Mitä päivähoito maksaa

Yksi syy miksi nannyt ovat niin suosittuja on päivähoidon hinta. Meidän osavaltiossa yhden lapsen päivähoito lastentarhassa maksaa $17 000 ja rapiat per vuosi. Olemme yksi kalleimpia osavaltioita suhteutettuna perheen tuloihin. 

Mun ensimmäinen nanny-työ oli auttaa aamuisin isää viemään vauva ja taapero hoitopaikkaan. Siinä aamutuimaan ajellessamme ja mun hoitaessa vauvaa juttelimme paljon ja monenlaista. Puhuimme myös päivähoidon hinnoista. Ammattilainen äiti olisi voinut yhtä hyvin jäädä kotiin ja hoitaa omat lapset ja samalla säästää päiväkodin hinnan. Perhe kuitenkin päätti, että äidin on tärkeä pitää ammattitaidostaan kiinni. Näiden kahden lapsen kuukausikulut päivähoidossa olivat n. $2400. Hoitopaikka ei ole mitenkään luksusta tai muuten erityinen, hoitopaikka hoitopaikkojen joukossa. Isä sanoi, että summalla lyhentäisi toista asuntolainaa. 

Omat lapsemme kävivät luterilaisen seurakunnan päiväkerhossa kolme kertaa viikossa kerrallaan 3 tuntia. Tarkistin juuri hinnat ja ilmoittautumismaksu per lapsi on $288 ja kuukausimaksu $288. Ilmoittautuminen maksetaan siis vain kerran ja sitten joka kuukausi koulumaksu. Päiväkerhot ovat hurjan suosittuja ja lähes kaikki seurakunnat niitä tarjoavat. Lapsi sosiaalistuu ja saa samalla tuntumaa koulutyöskentelyyn. 

Taitavat meidän hinnat olla kokolailla toista luokkaa kuin Suomessa. Ainoa helpotus on, että etukäteen säästämällä voi välttää veroja. Kuukausittain laitetaan palkasta osa säästötilille, josta voi sitten maksaa lastenhoito- ja terveydenhoitokuluja. Tästä säästöön menevästä osasta ei tarvitse siis maksaa veroja, ainakaan meidän osavaltiossa. 

Melonit kasvavat! Yksi jos toinen perheenjäsen käy kuvaamassa ja ihailemassa viljelmää. Tämä yläkuvan meloni löytyi vasta viime viikolla, en edes ymmärtänyt katsoa tästä suunnasta. Se on suurin ja terhakkain.

Meillä on monella tapaa rauhallinen viikonloppu. Mies lähti tänä aamuna motskarilla kohti vuoria ja kokoontumisajoa. Päivä on kulunut pyöräillessä Appalakkien vuoristoreittejä. Lapsilla on yökyläläisiä täällä meillä, konsertteja, vesipalloa, kutsuja yökylään. Minä olen lenkkeillyt Felixin kanssa, tehnyt hyviä kirpparilöytöjä ja saunonut & valmistanut Mac&Cheese lapsille. Erityisenä ilonaiheena pirskahtelee uuden hoidokkini sonoma: you are the best nanny ever. Mainen kunnia katoaa pian, mutta nautin nyt vielä kun voin :) 




Yhdestä pienestä siemenestä roihahti tällainen viljelmä!

Wednesday, September 13, 2017

Meet the teacher - treffaa opet

Olipa taas puolivuosittainen tilaisuus treffata lasten opettajat. Mä sain tuntiin tervehdittyä 14 opettajaa... paitsi että kaksi jäi tervehtimättä. Omasta mielestäni erinomainen suoritus. Yhdelle opettajalle on varattu aikaa 10 minuuttia, siirtymiseen luokkahuoneesta toiseen 5 minuuttia. Käytin siirtymät hyödyksi.



Aluksi home roomin, oman luokkahuoneen, opettajat näyttivät filmin jossa rehtori, PTA:n presidentti (vanhempien ja opettajien yhdistys) sekä pää-counselor (oppilaanohjaus) kertovat koulusta ja tehtävistään. Hmm. Katsoimme videota 15 minuuttia ilman ääntä ja sitten 5 minuuttia äänen kanssa. Sen jälkeen oli lupa poistua lasten luokkahuoneisiin.

Oli sosiologian opettaja, joka oli käynyt Helsingissä ja Lahdessa. Tervehti mua moi moi ja muisteli Lahden hyppyrimäkiä ja maauimalaa. Sekä ruokaa. Yksi opettaja halasi ja kyseli kuulumisia. Mä muistan sut, kun sulla on niin kaunis aksentti. Kemian maikka: taitaa tämä yksi jälkikasvu pärjätä paremmin fysiikassa kuin kemiassa. Totesin, että anteeksi taisi se kemia mennä vähän pelleillyksi. Osin nukkumiseksi. Numero oli silti kiitettävä. Toivon totisesti, että jälkikasvu terhakoituu. Pyysin anteeksi. Onneksi lapsi on kertonut toilailuistaan, joten tiesin missä mennään. Ohjelmoinnin ope: mun paras kaveri opiskeluaikoina oli Antti Suomesta. 

Eniten mua taisi kuitenkin puhutella ap-englannin (advanced placement, korvaa yliopisto-opintoja) ope. Hän kertoi, että moni näistä lapsista päätyy hoitoalalle. Hänen tehtävänsä on saada oppilas ymmärtämään kielen merkitytys esimerkiksi siinä tilanteessa kun potilaalle ja omaisille kerrotaan, että aika on käymässä vähiin. Ope pyyhki kyyneliä silmistään. Kokemukseni on, että amerikkalaisilla lääkäreillä on bed side manners, tiedetään miten käyttäytyä sairasvuoteen äärellä. Eikä edes sairas-, vaan tutkimusvuoteen äärellä. Mun oma lääkäri soitti kuultuaan, että olin varannnut ajan toisen raskauden vuoksi. Onnitteli, juteltiin, mietittiin, pohdittiin. Ei George Clooney ole niin kaukana oikean lääkärin mallista tv-sarjassa ER, Teho-osasto.

Lapset ovat hyvissä käsissä, en epäile hetkeäkään. Näissä tapaamisissa on helppo loistaa: valtaosa vanhemmista ei saavu paikalle. Lapset kertovat, että seuraavana aamuna opettajat aina kommentoivat että sillä sun äidillä on niiiiin kiva aksentti. Lisäksi olen niitä harvoja, joilla on kolme lasta High Schoolissa.



Nuorempana musta ei olisi ollut opettajaksi. Nykyisin mielenmalttia ja ymmärrystä on enemmän. Ennen kaikkea: arvostan heitä, jotka jaksavat opettaa. Niin me ihmiskuntana mennään eteenpäin.

Sunday, September 10, 2017

Pienesti ajateltu - lasten sängyt

Ihan aluksi lapset nukkuivat pinnasängyssä, kaksoset peräti jakoivat saman pinniksen. Sen jälkeen oli vuorossa Ikean taaperosängyt ja sitten twin -kokoiset normaalisängyt. Ajattelin, että vuoteet ovat oikein passelit siihen saakka kun lapset joskus kotoa lähteävät.

Eilen illalla olin parivuotiaan taaperon seurana. Pikkuinen kertoi innoissaan, että on iso sänky. En ollut ihan varautunut valtamerilaivaan, mutta sitä kokoa vuode oli. Tuntui hassulta peitellä taapero keskelle sänkyä, molemmille puolille olisi mahtunut monta nukkujaa. Sinne vällyjen väliin ihan hukkui. Mutta näin se on näköjään joka paikassa, pinnasängyn jälkeen siirrytään suoraan queen size -punkkaan. Siis suomalaisittain parisänkyyn. 

Lapset ovat kertoneet, että kavereilla on aina hauskaa heidän pienten sänkyjensä kanssa. Miten noin pienessä voi nukkua! Jotkut asiat mussa on näköjään edelleen hyvin suomalaisia. Yksi syy varmaan suurin sänkyihin on se, että huoneet ja talot on tilavia. Ei tarvitse miettiä, että mahtuuko sänky huoneeseen vai ei ja viekö se liian paljon tilaa. Vuodevaatteitakin on reilusti. Joissan paikoin raivaan kokonaisen eläintarhan tai tyynymeren sängyn päältä, ennen kuin saan tenavat nukkumaan. Lasten huoneet on kauniisti sisustettuja ja yleensä vuoteen seurana on saman sarjan lipastot, kaapit, yöpöydät. 

Valkoinen sänky Wolf -furniture

Disney -malliston sänky löytyy Rooms to go -kaupasta. 

Irma -hirmumyrsky näyttäisi jättävän meidän armollisesti rauhaan. Vähän vettä satanee, mutta sillä pitäisi selvitä. Jose kaartoi merelle, kohti itää. Huokaisen helpotuksesta. Kaapit ovat täynnä ruokaa ja juomaa, joten kaupassakaan ei tarvitse ihan pian poiketa.

Kivaa viikkoa! Pihlajanmarjoja olen kurkistellut blogien kuvista. Voiko kauniimpaa näkyä olla.

❤ Johanna

Thursday, September 7, 2017

Pumpkin Spice Latte ja Tai Chi

Pumpkin spice -tuotteita alkaa olla taas joka lähtöön: teetä, kahvia, piirakoita, pikkuleipiä, jogurttia, purkkaa, tortillalastuja, soijamaitoa, vodkaa, Oreo -täytekeksejä, maapähkinävoita, tuoksukynttilöitä, kaurahiutaleita ja kondomeja. Lähikaupan Starbucks tarjosi maistiaisia Pumpkin Spice Lattestaan. Olihan se kyllä hyvää, maku muistuttaa lähinnä piparkakkutaikinaa. Mulle riitti äkkimakeaa juomaa melkein tämän verran. 

Kirjastolla järjestettiin paikallisen Tai chi -seuran esittely. Tai chi on kiinnostanut kohta varmaan 30 vuotta, vaan enpä ole saanut aikaiseksi tutustua. Kuulijoita oli kymmenkunta, ohjaajia kolme. Mä olin nuorin vaikka en enää ihan eilisen teeren tyttöjä ole. Porukka innostui valtavasti, kun Tai chin terveysvaikutuksista puhuttiin: parantaa melkein kaiken muun paitsi huonon kuulon kuului tuomio. 

Ohjaaja-ladyt oli ihania! Kolme tyylikkäästi harmaantunutta mummelia (ja tämä on hyvällä sanottu, itsekin voisin olla mummeli ikäni puolesta) jakoi tietoa. Ihan aluksi he esittivät kaikessa hiljaisuudessa 17 ensimmäistä liikettä. Ilmeet olivat niin keskittyneitä, tunnelma niin juhlava että mua kakaraa alkoi melkein hymyilyttää. Piti keskittyä tarkkailemaan käsiä ja jalkoja. Sitten saimme opastuksen kolmeen ensimmäiseen likkeeseen. Oli ihan hauskaa. Tai chi sopisi sikäli mulle hyvin, että mitään ei puhuta vaan oppiminen tapahtuu toisia katselemalla ja kopioimalla. 

Seuran toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja niinpä esimerkiksi $140 jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Mulla oli mielessä monta kysymystä, mutta en sitten uskaltanut kysyä mitään. Jokainen yleisön kysymys nimittäin aiheutti ohjaajien kesken pitkällisen pohdinnan ja vastaukset olivat monisyisiä. Saimme kolme kopioitua tiedotetta: yksi oli vanha, toisesta puuttui puolet ja kolmas oli nettiosoite. Se onneksi oli oikein. Kysymykset otti vastaan lajia useamman vuoden ohjannut rouva, mutta koska hänen kuulonsa oli vähän heikko kaksi muuta ohjaajaa vastasivat sen jälkeen kun pääohjaaja oli saanut kysymyksen selville näiden kahden välityksellä. Mun teki mieli halata arvon ladyjä. Ekat harkat olisi maanantaina ja nyt pitää tosissaan miettiä olisiko minulla mahdollisuutta osallistua kurssille seuraavan neljän kuukauden ajan pari kolme kertaa viikossa. 



Näyttää siltä, että Irma-hurrikaani olisi tulollaan maanantaina illansuussa. Sitten ehkä Jose hiukan myöhemmin. Kuten me täällä sanomme epätoivon ja surun hetkellä, mun rukoukset ja ajatukset ovat nyt heidän luonaan jotka myrskystä kärsivät. Olemme käyneet pari kertaa Florida Keys, Key Westissä saakka. En ymmärrä miten saaret voisivat tästä selvitä. Viimeisten uutisten mukaan Miami saa suoran iskun. Uutiset Irman tekosista jo aikaisemmin, kuten myös Harveyn toimista, ovat jo riittävän karuja. 


Tuesday, September 5, 2017

Kyllä lähtee - kukkasipulit nimittäin

Meloninkasvatuksen innoittamana olen saanut lujan uskon, että nyt lähtee sipuli kuin sipuli, siemenistä puhumattakaan, kasvuun. Mulla on täällä kohta vahva kasvuyritys johon pitää kai kysellä startuppia. Vieläköhän sitä kanankakkaa käytetään? Tiedä vaikka musta tulisi munafarmari, olisi kakat omasta takaa. Luomumunilla olisi varmaan kysyntää.  Ensi kesänä hyräilen keveitä kesälaulelmia ja keräilen kukkavihkoja omalta pihamaalta. Melko varmasti. 



Alliumin nimi piti googlata. Laukka on suomeksi ja olisikohan tämä jättiläislaukka, kun luvataan kasvavan 30 tuuman mittaiseksi. 76.2 cm näyttäisi olevan tarkka mitta. Nyt tyhmä, mutta innokas, puutarhuri ja kasvuyrityksen (pro)moottori kysyy: onko siitä sipulille jotain haittaa jos sen laittaa maahan jo syyskuussa? Pussin takana sanotaan, että meillä istutusaika on syyskuusta joulukuulle. Jospa vasta laitankin joulukuussa, onko haittaa tai hyötyä? 


En pidä kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta usein mietin päivän parasta antia. Tämä opetettiin lapsillekin. Illalla nukkumaan peitellessä ja suukotellessa kysyttiin päivän kohokohdat. Kerran se oli hammaslääkäri kaikilla kolmelle. Kertoo enemmän ehkä kuitenkin meidän hammaslääkäreiden ammattitaidosta kuin äidin tylsyydestä. 

Aamulla ensitöikseen pikkuinen hoidokkini hihkui "school bus, Ms. Johanna, SCHOOL BUS". Viiden vanha Kindergartenin aloittaja kulki tänään koulumatkan ensimmäistä kertaa koulubussilla. Oli ihan eka oikea koulupäivä. Varmistin, että kaikki on mukana, katsottiin yhdessä lounas ja välipala, varavaatteet, pyyheliina jonka päällä ottaa torkut. Sitten bussipysäkille. Pikkuinen liimautui kylkeeni, ujosteli muita. Minä höpöttelin mitä bussipysäkillä nyt höpötellään (tarkistellaan aikoja, reittejä, kuljettajan persoonaa, bussin kulkusuuntaan, lasten ikiä, luokka-astetta, opettajia). Bussi tuli, oma koululaiseni malttoi tuskin pysyä aloillaan. Heitimme hyvästit ja aloin kuvata bussiin nousua, jotta voin laittaa vanhemmille edes kuvat. Siinä samassa silmät täyttyivät kyynelistä: niin pieni ja urhea lapsi, suuri reppu, jyrkät raput ja palava into. Toivon, että elämä kohtelee sinua hyvin, palava into ei koskaan sammu. Ja bussi kulkee kuten pitää.  

Sunday, September 3, 2017

Vesimeloniviljelijä, öhöm!

Muinaiset puhelinluettelot olivat metkoja. Nimen lisäksi oli ammatti: toimitusjohtaja, pienviljelijä, sekatyömies, emäntä. Mä voisin lisätä nimeni perään nykyisin vesimeloniviljelijä. Kävin katsastamassa viljelyksen eilen ja löysin kolme pientä melonin alkua! Saattaa siellä lehtien alla olla enemmänkin, mutta en tohtinut kovin pöyhiä. Vaikea uskoa, että tällainen siitä yhdestä pienestä melonin sisältä löytyneestä siemenestä kasvoi. 




Heinäkuun 25. päivä kasvi näytti näin vaatimattomalta. 
Innostuin nyt sen verran, että taidan tänä syksynä tökkiä muutaman kukan sipulinkin maahan. Olen haaveillut suuresta narsissiryppäästä puiden lomassa, sellaisesta joka näyttää luonnonvaraiselta. 

Puhtia viikkoosi!

Friday, September 1, 2017

Takki tyhjänä

Voi mikä viikko. Vaihdoin mun vakkariperheen toiseen ja tänään oli ensimmäinen työpäivä uudessa perheessä. Vanhan perheen lapsia on ikävä, toivottavasti näen vielä silloin tällöin. Hoidokkeihin kiintyy. Alun perin sovimme vanhan perheen kanssa, että saan seuraavan viikon työvuorot perjantaisin. Pikku hiljaa aika siirtyi lauantaista sunnuntain kautta joskus maanantaillekin. Kesäkuussa ymmärsin, että nyt on jonkun toisen vuoro ottaa vetovastuu tästä perheestä. Sunnuntai-iltana vähän ennen klo 22 sain tekstarin, että ollaan pari viikkoa lomalla, hyvää viikonloppua. Kukaan ei varmaan tehnyt mitään ilkeyttään tai pahuuttaan, mutta olisihan lomasta ollut kiva tietää vaikka siinä vaiheessa kun perhe teki matkavarauksensa. 



Sillä samalla hetkellä kun aloin etsiä uutta työpaikkaa sain yhteydenoton. Kirjaimellisesti. Selailin nanny-ilmoituksia ja sain perheeltä mailin. (Nyt pitää kiittää suomalaisia insinöörejä.) Vastasin perheelle ja vaikka tunteja ja töitä oli vähemmän, kiinnostuin. Tietäisin työt kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin, yhteydenpito oli jämptiä ja ystävällistä. Pääsin haastatteluun. Yksi vakioperhe suositteli. Paikka oli mun. Ja ne suomalaiset insinöörit. Tämä on kolmas perhe, jonka isä on insinööri ja työskennellyt suomalaisten kanssa. Kun hoksasivat mun suomalaisen taustan oli yksi ylimääräinen suositus taskussa. Kiitos suomalaiset insinöörit! 

Ensimmäinen päivä. Suunnittelin, että leikitään ja touhutaan ulkona. Ei leikitä eikä touhuta, kun vettä sataa, ukkostaa ja kesken kaiken tulee vielä tornadovaroituskin. Puolitoistavuotias on korvatulehduksen ja antibioottien kourissa - toisin sanoen mun sylissä. Kolmivuotias verbaalinero on on pitkästynyt, kyllästynyt ja uhmaa täynnä. Uudesta nannystä otetaan mittaa oikein olan takaa. Se siitä pehmeästä alusta. Päiväkään ei ollut ihan lyhyt, 11 tunnilla selvittiin. Puolitoistavuotias ottaa 40 minuutin päikkärit, vanhempi ei ollenkaan. Uuteen totutellaan kaikki. 

Kuitenkin mulla on hyvin positiivinen olo. Juttelin isän kanssa päivän päätteeksi. Tekstailin molempien vanhempien kanssa päivän mittaan. Olin ollut kotona puolisen tuntia kun puhelin soi. Perheen isä sieltä soittaa. Mulla jo vähän pulssi nousee, mitähän meni pieleen, tuliko potkut. Kolmivuotias tulee puhelimeen. I'm sorry Ms Johanna. I'll be nice next time. Muutama muukin sana vaihdettiin. Kiitin lasta puhelusta. Sitten isä tuli puhelimeen ja juteltiin vielä vähän lisää. Sanoin, että lapsi teki tahkoamisen jälkeen kyllä oikeita valintoja ja muistutin, että kovin on vielä nuori päättämään mikä olisi hyvä ratkaisu. Ja niin, isä tuli kotiin tuntia aikaisemmin päästämään nannyn huilaamaan. Arvaapas vaan haluanko tehdä tämän perheen kanssa töitä. Kyllä ja ehdottomasti!

Viikosta tuli rankemman puoleinen, koska vanha perhe tarvitsi vielä tällä viikolla. Aamut alkoivat 5:30 ja kotiin piti päästä klo 18. Kesken päivän tuli viestiä, että jos voisin olla tunnin pari pitempään. Annoin hyvissä ajoin eroilmoitukseni, mutta olen luvannut auttaa milloin muilta töiltä ennätän. Työajat ovat aika hurjat ja monen perheellisen tai lemmikkieläinten omistajan on aika mahdoton tehdä 14 tunnin tai yli työpäiviä. Aina tarve ei ole samanlainen, mutta silloin tällöin. Aika monen on hankala sitoutua siihen, että työvuorot tulevat miten sattuvat. 


Joten takki on vähän tyhjä. Tänään en ehtinyt oikeastaan edes syödä. Onneksi varasin matkaan Starbucksin proteiinipitoisen kylmäkahvin. Olen todennut sen vievän vaikka läpi harmaan kiven. Kuvan takin täyttäisin mielelläni. Hinta ei päätä huimaa, $32.54 on hintaa LE3NO -anorakilla. Tosin tänään tuli lasten seniori-valokuvien pinnakkaiset ja yhden kuvan hinnalla saisi kaksi takkia.

Unelmaista syyskuun ensimmäistä viikonloppua! Mulle syksy tuo mieleen aina uuden alun, unelmat, lämmön, ainutlaatuisuuden, vähän myös haikeutta. Nyt kesä mennyt on syksy saapuu.