Olen viime päivinä ollut kuin lapsi, joka odottaa joulua. Pitää olla varuillaan ja varpaillaan, vartoa, saada aika kulumaan. Sitten juhla on käsillä:
Kuta pienempi on itse, sitä isompi joulu tulee.
(Tove Jansson, Kuvanveistäjän tytär: Joulu)
Odotuksesta, miss Frey, tulee aikaa myöten harvinaisuus jota on huolella vaalittava.
(Aurinkokaupunki)
Odotuksesta, miss Frey, tulee aikaa myöten harvinaisuus jota on huolella vaalittava.
(Aurinkokaupunki)
Tiesin odottaa mieluisaa pakettia kustannusyhtiöiltä, mutta jo paketin paino yllätti. Tämähän painaa kuin tiiliskivi! Paketista kääriytyi esiin kaksi kirjaa, kaksi toivomaani ja odottamaani kirjaa. Kiitos WSOY ja Tammi.
Sanojen lahja. Oivaltava nimi. Sitaaattikirja on lahja lukijalleen, mutta taiteilijalla se lahja vasta on ollutkin: kuvia ja kirjoituksia, mielikuvitusta ja eletettyä elämää.
Sitaatit ovat sikäli ihania, että ne tarkoittavat lukijoilleen eri asioita. Kirjoittajan alkuperäinen idea saattaa olla ihan jotain muuta kuin lukijalla 50 vuotta myöhemmin. Jokainen saa kuitenkin sen mitä juuri sillä hetkellä tarvitsee, jokainen tulkinta on omansa ja oikea.
- Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. - Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.
(Muumipappa ja meri)
Ensimmäisen kerran näin tämän Janssonin lausahduksen postikortissa. Silloin olin kolmen alakoululaisen äiti ja menoa ja vilskettä piisasi. Ostin kortin omaksi, pistin kehyksiin ja ajattelin että päivä tulee jolloin päivä on vain ja ainoastaan minun. Nyt kun niitä päiviä on ollut ja mennyt ymmärrän, että vaikka ajatus antaa voimia on se myös vähän surullinen. Enää minua ei niin tarvita. Pitänee ehkä viettää vielä jokunen uusi pitkä päivä ennen kuin päivät kallistuvat hauskuuden puolelle.
Minulla olisi kahvi valmiina, juottehan te kahvia, eikö niin? En, vastasi Katri ystävällisesti, minä en yleensä juo kahvia. Anna ällistyi, ei niinkään loukkaantunut kuin ihmetteli. Kaikkihan kahvia juovat jos sitä tarjotaan, se kuuluu asiaan, jo emännän takia. Hän sanoi: Mutta jospa teetä? Kiitos, ei, vastasi Katri Kling.
(Kunniallinen petkuttaja)
Opin juomaan kahvia todennäköisesti 7-8 -vuotiaana. Täkäläisille ystäville ja tutuille kerron, että jos joskus eteen tulee tietovisakysymys siitä mikä kansa juo eniten kahvia maailmassa niin vastaus on Finns, in Finland. Sitaatti kertoo myös hyvin siitä kuinka ajat ovat muuttuneet: ennen juotiin kahvia kohteliaisuuden vuoksi vaikka vähän närästi, otettiin pala leivonnaista joka ehkä aiheutti myöhemmin vaivoja. Huomaavainen piti olla kyläillessä. Nykyisin taidetaan laittaa emännälle lista kaikesta siitä mitä ei voi syödä tai juoda. Täkäläiset ystäväni muuten tietävät mieltymykseni kahviin ja sitä on aina kyläillessä tarjolla. Vaikka itse eivät joisikaan.
Vuonna 2014 olin pahoillani (lue: lähes tukehduin harmitukseen) kun en päässyt Tove Janssonin näyttelyyn Ateneumiin. Olen nähnyt Muumi-näyttelyn Tampereen Metso-kirjastossa 80-luvun lopulla. En ole koskaan kuitenkaan ihan ymmärtänyt kuinka laaja Janssonin tuotanto on, niin paljon muutakin kuin Muumit. Kuten kirjan lopussa kirjan toimittaja Katariina Heilala toteaa, on kirjan tarkoitus myös valottaa Janssonin elämäntyötä: "nostaa esiin Muumilaakson varjoon jäänyttä, mutta muumitarioita sivuuttamatta, saati väheksymättä."
Muumeja ei voi tietenkään ohittaa. Meillä amerikkalaisilla on Walt Disney Ankkalinnoineen ja Dr. Seuss Cat in the Hat -hahmoineen. J.K. Rowlingin Harry Potter ja Beatrix Potterin Petteri Kaniini elävät omissa maailmoissaan. Mikä tekee Tove Janssonista ainutlaatuisen tässäkin nerokkaiden taiteilijoiden ryhmässä on hahmot, joille ei vastinette ihan elävästä elämästä löydy.
Kirjassa on jo nyt monta sitaattia, jotka olen merkinnyt omakseni:
Kirjassa on jo nyt monta sitaattia, jotka olen merkinnyt omakseni:
Unelma on unelma ja jos se on ennättänyt tulla vanhaksi se on voimakas.
(Seuraleikki: Matka Rivieralle)
Jonnalla oli se onnellinen ominaisuus, että hän aina aamulla heräsi kuin uuteen elämään, joka käyttämättömänä ja aivan puhtaana levisi hänen eteensä iltaa myöten ja jota vain aniharvoin varjostivat eilispäivän huolet ja erehdykset.
(Nukkekaappi ja muita kertomuksia: Nukkekaappi)
Mikä mua ilahduttaa ihan vimmatusti:
Jeesus sentään, kukaan teistä ei ole normaali nykyisin, olipa ikäloppu tai vastasyntynyt.
(Aurinkokaupunki)
Minä rakastan yksinäisiä saaria ja minä rakastan kukkia ja lunta. Mutta en osaa kuvailla millaisia ne ovat.
(Kevyt kantamus: Kirjeenvaihto)
Kirja on ollut yöpöydälläni jo useamman illan. Joskus otan sen mukaan aamiaiselle. Otan kirjan käteeni, avaan satunnaisen sivun ja katson mitä Tove minulle tarjoaa. Toisinaan silmäilen sisällysluetteloa ja valitsen lausahduksen eteenpäinmenosta, pelastumisesta tai naiseuden mysteeristä.
Sanojen lahja on nimensä mukaisesti oivallinen lahja. Lahja, jonka voi ostaa itse itselleen tai läheiselleen. Lahja, joka jatkaa antamista vuosista vuosikymmeniin, ajasta ja paikasta toiseen.
Omaan elämääni liittyy mysteeri jota en voi enää selvittää. Opin Muumien olemassaolosta vasta lukiossa, kun joku luokkatoveri kirjoitti aiheesta aineen. Olen miettinyt miksi Muumit eivät tulleet tutuiksi lapsuudessa tai varhaisnuoruudessa. Omalle kohdalle muumilaaksolaiset kolahtivat lopullisesti tv-sarjan myötä. Lapsena kävin sekä kirjastossa että kirjastoautolla. Uskoisin, että Muumejakin oli tarjolla. Miksi Muumit eivät koskaan tulleet meidän kotiin? Eemelit ja Pepit, Melukylät ja Onnelit ja Annelit siellä kyllä viihtyivät. Kumma juttu.
Joskus kauan sitten isoäitiä olisi haluttanutkin kertoa kaikesta mitä he tekivät, mutta siihen aikaan kukaan ei viitsinyt kysyä. Ja nyt se halu oli mennyt.
(Kesäkirja)
Syksy on vihdoin tullut, ilma viilentynyt. Kuistilla on mukava istuskella. Ystäväni Anne-Marien neulomat sukat ovat päässeet tositoimiin. Kiitos Anne-Marie! Arvasit koonkin oikein. Ja lopuksi syksyisiä tunnelmia, paremmin kuin kukaan muu sen osaisi kertoa, Tove Janssonin Syyslaulun sanoin:
Kotimatka pitkä niin, ei vastaantulijaa
illat sammuvat kylmään hämäryyteen.
Jo tule lohduttamaan, synkkä mieli pujahtaa
syksyiltani yksinäisyyteen.
Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan,
mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan.
Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan,
miten vähän siitä aikaan mä sainkaan.
Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,
päivän ei hetket niin pitkiä lie.
Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,
pois kesän kukkaset syksy vie.
Suomi aina sydämessä, nyt sinivalkoisen lipun heijastuma oikeassa yläkulmassa :) |
Tänä viikonloppuna Bulevardi ja muita kertomuksia kömpii kanssani sänkyyn. Siitä sitten myöhemmin.
Onnellista viikonloppua!
❤:lla Johanna