Thursday, August 3, 2017

Häätapoja

Ajelin aamulla töihin ja kuuntelin paikalliskanavaa. Paljastui taas näistä amerikkalaisista häistä asioita joita en ole tiennyt. Meillä ei ole ollut kuin parit hääjuhlat täällä ja olemme tunteneet parit jokseenkin hyvin. Tilaisuudet ovat olleet maltillisia. Toinen vihkiminen oli katolisen kirkon menojen mukaan. Pari oli ollut naimisissa jo reilun kymmenisen vuotta, jälkikasvuakin oli. Sulhanen päätti vihdoin ja viimein ryhtyä katoliseksi, jotta morsian olisi naimisissa myös oman kirkkonsa silmissä.  Papin pitämä puhe on varmaan yksi hauskimpia kuulemistani. 

Kuvat ovat David's Bridal -sivustolta ja Oleg Cassinin Women -mallistosta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä peittävämpi on paljastavampaa. Olen ihmetellyt prinsessahääpukujen voittokulkua, sitä jossa on sweetheart -mallinen, olkaimeton yläosa. Käytännön ihmisenä kummastelen miten joku haluaa stressata mahdollisesta lipsuvasta pääntiestä niin monien silmäparien edessä. Mun hermot eivät pitäisi. 






Mutta niistä tavoista. Ensinnäkin keskuteltiin siitä kuka maksaa morsiusneitojen ja kaason asut. Artisti maksaa eli sekä morsiamen että sulhasen apujoukot maksavat itse asunsa. Naisillahan ongelmana on, että asu pitää ostaa omaksi. Miehet sentään voivat usein vuokrata pukunsa. Toivoa vain sopii, että ei tarvitse ostaa mitään houte couture -luomusta. Etiketin mukaan myös hääseurueen jäsenten pitää antaa lahja. Pelkkä assistentin roolin kustantaminen häissä ei siis riitä panostukseksi. 

Ja siitä lahjasta. Nyrkkisääntö kuului olevan, että jos hääjuhla järjestetään country clubilla, jossa yhden hengen ateria maksaa $125, niin yksinäinen vieras antaa lahjaksi $125 ja pari $250. Jos häät järjestään vanhassa latomiljöössä tai oman kodin puutarhassa, niin $50 per nuppi riittää. Oli toinenkin näkökanta, jonka mukaan hyvä ystävä tai läheinen sukulainen antaa kalliimman lahjan kuin hyvän päivän tuttu. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan etiketin mukaista.  

Suurin yllätys oli, että sekä bridal shower -tilaisuuteen että hääjuhlaan molempiin pitäisi viedä lahja. Tässä oli paikallinenkin toimittaja mennyt vipuun: lahja oli toimitettu vain bridal showeriin. 

Muuten, mun elämäni hauskimpia kesätöitä on ollut olla kirkossa oppaana. Sain istua muutamissa häissä lehterillä, piilossa kaikilta.  Joka kerta itkeä tirautin. Jos sade vihkipäivänä tietää onnea, niin toivon että kirkonoppaan kyyneleet tuovat tuplaonnen. 

Eilen mun hoidokkini joka on vasta viime aikoina oppinut laittelemaan ulosantiinsa useamman sanan peräkkäin yllätti mut täysin, kesken leikkien hän loihe lausumaan "I am happy". Ei mitenkään alleviivaten, elämäntapavalmentajien innoittamana, itsensä esilletuomisen paineesta. Ihan vain siksi, että oli hyvä meininki. Kaksivuotiaan mielenliikkeistä on paljon opittavaa. 

6 comments:

  1. Luetko ajatuksia 😀???
    Täällä suunnittelemme ja touhuamme uuden vuoden hääjuhlaan... tyttäreni on menosa naimisiin!!
    Rakas lapsenlapseni haluaisi ottaa mummon mukaan honeymoonille..hih.. tuleva hääpari ei ollut ihan samaa mieltä! 😁

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihania uutisia! Ja mikä lapsenlapsi. No, hääparin ajatuksenkulun ymmärrän myös. Mutta siis kertakaikkiaan kivoja uutisia. Olen tavattoman onnellinen teidän kaikkien puolesta!

      Delete
  2. Tuo lahjan hankkiminen on ihan tavallisissa suomalaisissakin häissä se vaikein asia; mitä ostaa ja minkä hintaista?
    Tämän ikäisillä ei noita hääkutsuja ei ihan tiheään tahtiin tule, mikä on harmi sillä häät ovat kyllä aina mukavia tapahtumia.
    Tyylikkäitä morsiuspukuja kuvissasi ja sopivan yksinkertaisia minunkin makuuni!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Usein ihmisillä on lahjoista toivelista ja se auttaa lahjan hankinnassa. Nykyisin taitaa vain olla se hankaluus, että parit asuvat pitkään yhdessä ja vanhemmalla iällä avioidutaan - kaikkea on jo. Kehottivat muuten ohjelmassa vielä välttämään muiden tavaralahjojen antamista kuin mitä lahjalistalla on. Jos niistä ei mikään miellytä antajaa, niin sitten rahalahja.

      Minäkin tykkään häistä. Kukapa ei. Mutta sama juttu, ikää on sen verran että kutsuja harvemmin enää tulee. Monet kivat häät Suomessa on jääneet väliin, kun välimatkaa on ollut niin paljon.

      Delete
  3. Täällä on kauheasti hääpukupaikkoja, eli kai paljon häitä;D VIimeksi olin häissä toissa kesänä- Kun katselee hääpukukauppojen ikkunoita ,niin aika paljastavia ovat monet asut.Esim. Minttu Räikkösen kaunis ja aika paljastava hääasu oli täkäläisen hääpukusuunnittelijan.https://www.galialahav.com/
    Rahaa täälläkin on tapana antaa häälahjana, hääjuhlien maksu tulee aika paljon kuitattua häälahjoilla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hääpukuja on kyllä ihan vain katsellakin. Kiitos tuosta linkistä. Huokailin katsellessa, että ollapa nuori ja kaunis. Tarkemmin harkittuani tulin siihen tulokseen, että ei taitaisi ihan riittää. Pitäisi olla vielä pitkä ja solakka myös. Mutta ihan mielettömiä asuja.

      Toisaalta ihan järkevää, että raha käytetään mieluisiin juhliin. Jotenkin tuntuu, että Suomessa on sitä henkeä että hääjuhlat pitää kustantaa muulla kuin lahjarahoilla. Tai häämatka. En tiedä kuvittelenko vaan. Täällä asiaan suhtaudutaan kai rationaalisemmin.

      Delete