Saturday, May 13, 2017

Toukokuun toinen sunnuntai

Sanoin lapsille, että jos haluavat jotenkin äitienpäivänä muistaa niin itse tehty kortti ilahduttaa eniten. Kielsin myös kaikkinaisen aamuhäirinnän, olemme kaikki aamu-unemme ansainneet. Jokunen viikko sitten perheen kalenteriin ilmaantui maininta kolmen ruokalajin lounaasta mukavassa ravintolassa. Ehdottelin jo miehelle, että voisimme tehdä kotonakin ruokaa yhdessä, mutta sitten yksi lapsista kertoi kuinka kovasti odottaa yhteistä juhla-ateriaa. Lapset ovat ateriansa ansainneet: aina ei ole kiva olla mun lapseni.

Haluaisin, että äitien- ja isienpäivinä juhlittaisiin myös niitä huoltajia, huolenpitäjiä jotka eivät näihin kahteen kategoriaan solahda. Ehkä olisi aika alkaa viettää yhteistä huolenpitäjienpäivää. On vanhempia, jotka hoitavat molemmat tontit, ulkopuolisia jotka välittävät. Isovanhempia, joille on langennut enemmän kuin kuuluisi ja vapaaehtoisia joilla ei ole omaa lasta, mutta suuri sydän ja avara syli. 

Omalle osalleni äitiys lankesi vähän varkain. Olin jo reippaasti ylittänyt 30 vuoden iän ja ajattelin, että jos on lapsi tullakseen niin tulee. Jostain syystä kuvittelin, että biologiset lapset eivät niin vain tulisi. Kaksosten ja yksösen maailmantulot ovat muovanneet elämäni, en varmastikaan olisi tässä ilman heitä. Suunnitelmat ja unelmat olivat toisenlaisia. Ei lopputulos ole varmastikaan sen parempi tai huonompi, ainoastaan erilainen. 

Mulle äitiys on välittämistä, huolehtimista, toisinaan murehtimista. Murehdin tulevia ja en osaa iloita tästä päivästä. Vaikka tolkutan itselleni, että kyllä se siitä mietin ja tuskailen silti tulevia. En halua, että lapset ovat koskaan missään kylmissään, nälissään, epätoivoisia, rahattomia, neuvottomia. Haluan, että he tietävät aina, että perheenä välitämme ja huolehdimme toisistamme, autamme ja kuuntelemme. Tuli mitä tuli olemme yhdessä, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme, onnistuessamme haastamme toisiamme olemaan parempia ihmisiä, tekemään parempia päätöksiä. Tulevaisuus kantaa.

Äitiydestä ajattelen, että ei se tee ihmisestä sen parempaa tai huonompaa, ainoastaan erilaisen. Mun utopiassa naiset vetävät yhtä köyttä ja varsinkin äidit tukevat toisiaan, hyväksyvät kaikki erilaiset tavat olla äiti. Äidit eivät ole tukkanuottasilla  synnytystavan suhteen, tappele onko parempi olla ura- vai kotiäiti, täysimettää vai ruokkia pullosta. Äidit myös hyväksyvät sen, että joku ei halua olla äiti. 

Äitienpäiväkortin valitseminen omalle äidilleni oli hankalaa. Nuorena vihaisena naisena melkein raivostuin kun luin tekstejä. Kiitos äiti tuestasi ja kannustuksestasi, kiitos kun huolehdit ja autoit, kiitos rakkaudestasi ja hellästä huomasta. Katin kontit ajattelin. Nyt ajattelen, että äitini oli oman aikansa kasvatti. Hän teki sen mihin pystyi, mitä jaksoi. Minä teen äitinä ja vanhempana nyt ihan omat virheeni. Olen viime aikoina soimannut itseäni siitä, miksi en opettanut lapsille ABC -laulua ennen kuin menivät eskariin, numeroita 1-100 ennen kolmatta ikävuotta. Miksi en pitänyt sylissä enemmän, lukenut useammin tarinoita, seikkaillut, leiponut, pelleillyt, hullutellut, hupsutellut. Miksi murehdin asioita, jotka eivät murehtimalla parane.

Yritän hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, myös vanhempana. Lasten kaveripiirissä mulla on maine, että teen aika hyvää ruokaa, olen rento, pretty cool, mutta osaan olla ärjy. Ja mulla on kummallinen aksentti. Ja siitä kaikesta muusta en onneksi tiedä mitään :) Lapsille sanon ainakin kerran päivässä "I love you". Haluan, että mitä tahansa he minusta muistavat muistaisivat sen, että aina rakastin. Ja vaikka haukun, en pure. Mun luo voi aina tulla, puhua. Tai olla puhumatta.  Hyväksyn heidät sellaisena kuin ovat. 

Hyvää toukokuun toista sunnuntaita!

Halauksin,

Johanna


Grand Canyon keväällä 2000, äitiyttä takana pari kuukautta. Ja kyllä, kaksoset rakastivat näkymää!



Vähän vanhempi, eikä juuri sen viisaampi. Ehkä vähän harkitsevampi. 



Pränikkä rinnassa äitienpäivänä 2016, perheeltä saatu.


Kolme hyvää syytä yrittää olla vähän parempi ihminen


12 comments:

  1. Kirjoitat niin kauniisti, elämänmakuisesti. Onnellista päivää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Unelma! Toivon Sinulle aivan erityisen onnellista päivää!

      Delete
  2. Replies
    1. Kiitos Tuuli! Onnellista ja toivottavasti aurinkoista päivää SInulle!

      Delete
  3. Ihanaa äitienpäivää sinulle ❤️

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa äitienpäivää Anne-Marie! Onkohan se teidän pienin viipottaja tämän päivän juhlinnassa mukana?

      Delete
  4. Ihana kirjoitus. Hyvää äitienpäivää sinulle.

    Tuulikki

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tuulikki! Aurinko paistaa, kello on kohta 9 aamulla ja olen saanut nukkua kuten pyysin. Lupaavalta näyttää :) Ihanaa päivää Sinulle!

      Delete
  5. Aivan ihana postaus. Olet superäiti. Hyvää äitienpäivän iltaa sinne kaukaisuuteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anja! En mä kyllä superia ole, mutta yritän kovasti :)

      Iltapäivää vietämme ja köllöttelen vatsa pinkeänä. Aamulla Felix ja mies toivat aamukahvit ja ruusut olivat omasta pihasta. Felix-koira halusi väen vängällä nuoleskella ruusun terälehtiä. Ateria perheen kanssa oli hyvä sekä ruuan että seuran suhteen. Musta on ihana kuunnella, kun nuoriso pölisee omiaan. Illalla vielä saunaa ja tämä onkin ollut erinomainen päivä.

      Toivon, että Sinulla on ollut ihana sunnuntai.

      Delete
  6. Myöhäiset äitienpäivätoivotukset! Äitiys on paras juttu. Ja vaikein ja raastavin myös. Juuri juttelin tänään parhaan ystävän kanssa siitä, mitä olisi toivonut omalta äidiltä, vaikka hyvän ja turvallisen kasvatuksen olemme molemmat saaneet. Todettiin että varmasti kasvatustyyli kuvasti sitä tiettyä aikakautta. Nyt suurin toiveeni on että voin olla omalle lapselle läsnä - sekä fyysisesti että henkisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei minullakaan ole valittamista sen suhteen, etteikö olisi ollut ihan turvallinen ja kunnollinen koti. Äidin määritelmä puhtaudesta oli se, että lattialtakin voi syödä :) Astioiden pesuveden piti olla 95 asteista. Mutta olet ihan oikeassa, silloin ei varmaan ollut tapana kovin hempeillä. Kehuminen oli pahasta, pelättiin että lapsi siitä vielä ylpistyy.

      Ajattelen itsekin niin, että tärkeintä on että olen läsnä. Eivät lapset varmaan vuosien päästä muista mita tavaroita ja romppeita oli, mutta sen muistavat pitikö pärjätä yksikseen vai oliko kodin tuki. Hyvää äitienpäivää nyt jo pari päivää myöhässä!

      Delete