Thursday, May 4, 2017

24 tunnin kello

Kaipaan sitä, että aika ilmoitetaan 24 tunnin kellolla, siis klo 19, 20 jne. En ymmärrä miksi elämästä pitää tehdä hankalaa ja kirjoittaa kellonajan jälkeen am tai pm. Sain tänä aamuna taas karvaasti kokea, että eurooppalainen tapa OLISI parempi. Olin asiakkaan oven takana klo 5:30. Hämmentynyt asiakas ihmettelee, että mitä siinä teet, illallahan sun piti tulla. Aijaa. Tarkistettiin tekstari ja viestin perässä ei lukenut am tai pm, pelkkä aika. Vaikea olisi ollut päätelläkin, sillä yleensä teen tälle perheelle töitä aamuisin. 

Kohti kotia. Kävin matkalla hakemassa lapsille aamupalalle donitsit. En oikein kovasti aamupaladonitseja ja --muffinseja harrasta, joten lapset ilahtuivat epätavallisesta herkusta. Tämäkin turha retki olisi voitu jättää tekemättä ilmoittamalla kellonaika 17:30. 

Toinen hämäävä juttu on päivämäärä. Kuukausi kirjoitetaan ennen päivää ja vuosi tämän perään. Meillä on tänään siis 5/4/17. Jos pitää olla ihan varma viestin perillemenosta kirjoitan kuukauden aina kirjaimin. Ja tokihan mä kaipaan metrijärjestelmää. 

Kasvit ovat alkaneet kukoistaa, koko pihamaa vihertää. Eilen istutimme raparperejä. Ne ovat kaupassa aivan törkeän hintaisia, 450 g maksaa 4 dollaria. Kukoistuksen ikävämpi puoli on, että tästä kesästä veikataan kaikkien aikojen runsaslukuisinta punkkikesää. Enkä nyt puhu Sex Pistolsista...


P.S. Iltavuorosta palattu. Mut haluttiin loppujen lopuksi aikaisemmin paikalle ja myöhemmin päästettiin kotiin. Iskin kyllä oikein jackpottiin: kaksi oksennustaudin kourissa olevaa lasta. Ei sen enempää, mutta kyllä Niagaran putoukset olisivat olleet kevyttä tämän rinnalla. Piti stripata ennen kuin astuin kotikynnyksen yli. 

12 comments:

  1. Nuo päiväykset minuakin ovat joskus hämänneet. Toivottavasti hoitolapsesi ovat jo toipuneet.
    Hyvää viikonloppua.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Menin tänään jatkamaan siitä mihin eilen jäi... Pikkuinen on kyllä ihana,ilmoittaa aina etukäteen "more coming" eli lisää tulossa. Tuntui niin pahalta, kun toinen oli aika vetämätön.

      Hyvää viikonloppua Unelma!

      Delete
  2. Heipähei!

    IHANAA!! Blogitauko on ohi! Olen aina käynyt kurkkimassa, aluksi päivittäin, viikottain ja kuukausittain. Lopulta satunnaisesti. Nyt yläpalkista klikkasin ja huomasin että blogi on päivittynyt <3 Ja monta postausta pääsen lukemaan... nyt kun minulla on aikaa (pitempi sairasloma ja paljon vuodelepoa).
    3 vuotta tässä on paahdettukin... opiskelu uuteen ammattiin ja jo opiskelujen aikana alkanut 3-vuorotyö sekä iso(hko) perhe; lasten harrastukset, kilpailumatkat, puolison työreissut, omat terveysongelmat jotka ilmaantuvat tasaisin väliajoin. Tällä kertaa selvisin ilman sairaalahoitoa ja letkuissa makaamista. 3:n vuoden tauon jälkeen odotan ihan oikeaa kesälomaakin, jospa silloin olisin jo toipunut niin että jaksan ja pystyn tekemäänkin jotain perheen kanssa. Pieniä reissuja ainakin :)

    Ihanaa että olet palannut blogia kirjoittamaan! Mukava lukea teidän arjesta ja sinun ajatuksista!

    Mariia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet kyllä sitkeä sissi. Sinua varmaan tarkoitetaan, kun puhutaan elämän ruuhkavuosista. Joskus miettii, että mitä varten kaiken pitää tapahtua aina yhtäaikaa. Kyllähän monesta asiasta suoriutuisi, kun saisi niitä asioita venytettyä pitemmälle ajalle.

      Kiitos Mariia kauniista sanoistasi. Oli ihana lukea palautettasi. Aamu ihan hytkähti käyntiin, vaikka vähän jäi unet vähäisiksi. Illalla olin kotona 11 korvilla (siis 23, mähän alan olla amerikkalaistunut!) ja aamulla piti taas kuudelta jo olla tien päällä. Ja anteeksi, kun sillä tavalla vain pistin pillit vähäksi aikaa pussiin. Jotenkin ajattelin, että ei lukijoita niin ole ja toisekseen että ei kukaan varmaan kovin välitä. Yksi blogi muiden joukossa. Nyt on kiva olla takaisin!

      Delete
  3. Aika hankalat tosiaankin ne AM/PM ,ja samoin se miten päivämäärä kirjoitetaan. Mmm ,raparperia... Torilla täällä yksi koju myy sitä lähes ympäri vuoden,kilon pakkauksissa,maksaa 5.57 dollaria tämän päivän kurssin mukaan,eli vähän edullisempaa kuin teillä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teillä on kyllä aika hyvät raparperin hinnat. Kalleimmillaan olen nähnyt paunan kuuden dollarin tuntumassa. Mä en nyt millään malttaisi odottaa raparperin kasvamista, mutta ei siinä muukaan auta. Sen pitäisi olla myös sellainen kasvi, jota puput ja peurat eivät syö. Niitähän meillä on ihan riittämiin.

      Delete
  4. On kyllä vähän hankalaa tuo kellonajan ilmoittaminen noin. Teen ruotsalaisten kanssa töitä ja jatkuvasti pitää laskea tunnin ero kaikkeen mukaan - erityisesti kokousaikojen sopimisessa pitää olla tarkkana. Ja kirjoittaessa olen alkanut ilmoittaa kaikki ajat CET, jotta ei jää epäselväksi mistä aikavyöhykkeestä puhutaan. Voi oksennustautilaisia. Se on kyllä aina yhtä kamalaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo on muuten sitten ihan oma juttunsa. Joskus pitää tarkistaa esim. ohjelmista, että mihin aikaan ne oikein meillä täällä itärannikolla näkyvät kun aikoja ilmoitetaan muiden aikavyöhykkeiden mukaan. Ja mä unohdan aina ihan kokonaan, että Euroopassa on eri aikavyöhykkeitä :)

      Opin kyllä jotain tosi liikuttavaa pieneltä oksentelijalta. Voipuneena hän alkoi puhua mukavista asioista. Tästä pitäisi kyllä tehdä ihan oma postauksensa.

      Delete
  5. Itse joudun olemaan tarkkana päivämäärien kanssa töissä, jos sieltä rapakon takaa tilaan. Ei aina tahdo muistaa ja toimitusajat voi heittää... Ihanasti teillä jo kukkii! Meillä suli tällä viikolla vasta lumet. Tosin nytkin aurinko paistaa ja räntää paiskaa...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä ainakin jossain vaiheessa yritettiin laittaa mitat metrijärjestelmän mukaisesti, mutta ei onnistunut. En tiedä olisiko päiväyksen suhteen yritetty jotain samanlaista.

      Tänään taas kukki niin paljon, että aivasteluksi meni. Odottelen, että taas sataisi ja ilma raikastuisi. Mutta ei ihan räntää sentää tarvitsisi olla :)

      Delete
  6. Oh no turhalle aamustartille ja oksutautiylityövuorolle :(. Toivottavasti raparperit kompensoivat ja kukoistavat :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen käynyt kurkistelemassa jos kasvaisivat. Vielä ei näy, ei kuulu. Minä kun haaveilen jo raparperisopasta ja -piirakasta. Joo, olihan se vähän karua, mutta kyllä siitäkin sitten selvittiin.

      Delete