Sunday, September 24, 2017

Naama palaneena ja 160 dollaria rikkaampana

Pihakirppis sujui hyvin. Ostajia ja myyjiä ei ollut niin paljon kuin kevään myyjäisissä, mutta mukavasti tein kauppaa. Nyt on huushollissa 160 tavaraa vähemmän ja 160 dollaria enemmän. Mun hinnoittelu on yksiviivaista: kaikki maksaa dollarin. Nuorimmaisemme kyllä motkotti, että liian halvalla menee. Hän onkin hyvin merkkitietoinen. 

Aloitin aamulla seitsemältä ja lopetin iltapäivällä yhdeltä. Olin pakannut kaiken siististi säilytyslaatikoihin ja olin raahaamassa niitä toisen autotallin vintille. Postilaatikolle pysähtyy auto ja suunnilleen ikäiseni nainen sieltä harppoo kohti. Hihkaisen vain, että "sorry, we are closed". Nainen pysähtyy ja aloittaa "but my mama said..." Seisahduin niille sijoille. Jos mama on niin sanonut, niin täällä etelässä on tapana kuunnella. Jatkoa seurasi. Rouvan äiti oli sanonut, että siellä yhdessä pihassa oli tosi söpöjä ja hyväkuntoisia lasten ja nuorten vaatteita. Äiti ja tytär olivat ajelleen asujaimistoa ristiin rastiin ja etsineet oikeaa pihaa. Mun punainen t-paita sitten johdatti oikeaan paikkaan. Availin laatikot ja yhdessä etsittiin sopivia vaatteita. Kaupat syntyi. My mama said. 

Olin aivan poikki kauppapäivän jälkeen. Paljastui, että t-paidan lisäksi oli muutakin punaista. Poltin itseni syyskuun lopun auringossa. Tapasin mukavia ihmisiä ja kohteliaita nuoria miehiä, jotka auttoivat kaatuilevan rekin kanssa. Hyvästä työstä sai aina valita jonkin tuotteen palkaksi. Kohteliaat nuoret miehet olivat n. 12-vuotiaita ja latinotaustaisia. Hyvin oli kasvatettu. 


Tänään lähdimme miehen ja Felixin kanssa haikkaamaan. Kävelimme puolisentoistatuntia järven ympäri. Eikös näytäkin aika suomalaiselta maisemalta. Huomaan, että järviin tottuneena kaipaan järvimaisemia, tuulta, lehtien havinaa, metsän hiljaisuutta. Jokunen maastopyöräilijä viiletti ohi, mutta muuten saimme olla rauhassa. Felix rakastaa metsää. Taitavat metsästäjänvaistot herätä. 



Kävin kastelemassa rappusilla olevat krysanteemit. Chiminy Crickethän se siellä nautiskeli kukista. Samu Sirkan joulutervehdys on yksi ihanimpia joulumuistojani. Joulupaketti -ohjelmaa katselimme kun äiti ja isä touhusivat joulua. Sitä tunnelmaa ei enää nykyisin jouluna tavoita. 

Mulla piti olla tällä alkavalla viikolla pari vapaapäivää, mutta sain avunpyynnön. Pitää mennä auttelemaan naskaleiden kanssa. Muikeaa viikkoa Sinulle!

❤:lla Johanna, punaisena kuin paloauto 

Friday, September 22, 2017

Kolme kuukautta jouluun, laskin aivan itse

Piti melkein hieraista silmiä eilen kaupoilla. Joulukuustahan siellä koristeltiin. Räknäsin omia aikojani, että jouluun on vielä kolme kuukautta ja pari päivää. Aika tuntuu pitkältä, mutta tiedän että ei tässä taas ennätä kissaa sanoa kun joulu kolkuttelee ovella. 

Mä olen ollut tällä viikolla huono blogikaveri. En ole ehtinyt vieraisille.  Eilen tein töitä aamusta alkaen 5:30 ja työpäivä päättyi klo 21. Tämän päivän kymmenen tuntia meni yhdessä hujauksessa. Kävi ilmi, että Irma -hurrikaani sittenkin vaikutti elämääni: yritykset ovat lähettäneet täkäläisiä työntekijöitään apuu Floridaan. Kun yksi vanhempi on ulkomaan työmatkalla, toinen Floridassa ja isovanhemmat eivät enää jaksa niin mut kutsutaan hätiin. 

Vanhalla perheellä on ongelma, ei löydy nannyä. Luulen, että moni ei voi sitoutua siihen että työviikon aikataulun saa vasta viime tipassa. Olen käynyt apuna aina kun ennätän. 

Huomenna on asuinalueemme pihakirppis, yard sale. Huomasin ilmoituksen vasta tänään aamulla töihin ajellessa. Tarkoitus on ollut koota myytävää kaikessa rauhassa, mutta tänään kuuden jälkeen töistä päästyä piti sitten hoitaa sekin homma vikkelästi. Varmaan kotiin on tullut jonkinlainen ilmoitus ja netistäkin tieto olisi löytynyt. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, nyt kolottaa kun olen raahannut säilytyslaatikoita edes takaisin. 



Tämän vuoden joulukuusi olisi sitten vissiin trendikkäimmillään valkoinen. Koristeet mereneläviä. Ne olivat kyllä hyvin lystikkää näköisiä, samoin beach house -teemaa sivuavat ornamentit. Mä taidan olla niin vanhanaikainen, että kuusen pitää olla vihreä. 

Hyvää viikonloppua! Mun pitää kömpiä seitsemäksi myymään. Pihakirppis on ollut perinteisesti hyvä tapa päästä eroon lasten pieneksi käyneistä vaatteista. Toivottavasti huomennakin.

P.S. Arvontaan ehtii vielä mukaan, aikaa on maanantaihin puolilleöin meidän aikaa (klik, klik).

Tuesday, September 19, 2017

Scarlet and Gold - Tulipunainen ja Kulta

Pikkuhiljaa alkavat värit muuttua. Persimonipuun hedelmät ovat parina viime päivänä saaneet oranssimman sävyn. Vieläkin päivisin lämpötila nousee piirun yli 30 C asteen. Syksyä on silti ilmassa. 

Olen saanut kivoja viestejä tuohon edeltävään postaukseen. Kiitos niistä! Olette ihania. Marja-Liisa kirjoitti jotain sellaista, jota itsekin olen paljon ajatellut: "Ja jotenkin nyt on oman mielen päällä paljon ajatuksia myötätunnosta, miten helppoa onkaan jyrätä toisia ja vaikeaa asettua toisen asemaan... Jokaisella meillä on omat taistelumme ja haasteemme."

Helposti tulee oltua vähän ajattelematon, ei tule ottaneeksi toisia huomioon. Parin viime vuoden aikana kuitenkin mielestäni on lisääntynyt silkka ilkeys. Ainakin täällä meillä. Viimeisimpänä muutama ilta sitten, kun tytär lähti kaverinsa kanssa käymään jäätelöllä. Pihaan oli sattunut pick up -mallinen auto samaan aikaan, auto täynnä nuoria miehiä. Ensin oli huudeltu tyttärelle, että isäs auto vissiin. Sitten oli innostuttu, että toinen mimmihän on tosi hyvännäköinen. Ai, eipäs olekaan, sehän on aasialainen. 

Tuntui pahalta, kun tytöt kertoivat kotiin tultuaan. Ensinnäkin ystävätär on kaunotar, klassisen kauniit piirteet. Hän on toivottavasti ylpeä sukujuuristaan. Kerroin sitten omasta kokemuksestani kymmenisen vuotta sitten. Olin lasten kanssa syömässä buffetissa. Taaempana istui poikajoukko, joka päätti arvioida minun nelikymppisen äidin olemusta. Ikävä kyllä niin, että en itse sitä kuullut, lapset kuulivat. Muuten oli mamma ok, mutta takamus oli "ugly". Ei ole tosiaankaan mallia kardashian, mutta hyvin tällä on tähän saakka pärjätty. Jos olisin kuullut olisin käynyt kysymässä pojilta, että näinkö on äiti teidät tosiaan kasvattanut. Ja jos on, niin nyt olisi parasta parantaa tapoja. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu eikä haukku haavaa tee, mutta eihän se kivaa ole. 

Pari päivää sitten oli jälleen uutinen kuntosaliharjoittelijasta, joka päätti ottaa kuvan toisesta harjoittelijasta ja pistää someen ivallisen kommentin kanssa. Meidän presidentin vaalien tuloksen selvittyä tytärtä ja muita tyttöjä odotti luokkahuoneessa nuorukainen, joka nyökytteli tyytyväisenä päätään ja totesi "crapping by the pxxxy". Sitä pienet perässä mitä isot edellä. 

Toivon, että tämä aika menee ohi. Että oltaisiin taas ihmisiksi. Netti on mahdollistanut sen, että kasvattomona ja nimettömänä voi sanoa mitä vain. Sellaista mitä ei koskaan sanoisi kasvotusten. Mulla on luja usko siihen, että tulevat polvet on fiksumpia. Sitä aikaa odotellessa yritän itse olla ystävällinen. Jos ei ole mitään kivaa sanottavaa, niin olen sitten hiljaa. 

Mulle syksy on aina tarkoittanut uuden alkua, uusia mahdollisuuksia. Kävin tänään treffaamassa taas yhtä uutta perhettä, joka saattaisi silloin tällöin tarvita apuani. Miehelle sanoin kotiuduttuani, että olen kyllä aika etuoikeutettu: voin mennä ihmisten koteihin, nähdä heidän arkipäivänsä. 






Sunday, September 17, 2017

Arvonta - Michael Kors Huivi

Kun tauon jälkeen aloitin jälleen kirjoittelun mietin, että tokko enää lukijoita on entiseen malliin. Kävijöitä on ollut päivittäin niin paljon, että ihan iloksi on pistänyt. Aika järjestää siis jotain kivaa. Löysin klassisen Michael Korsin huivin, pehmeä väritys käynee useimmille. Arvontaan osallistut jättämällä viestin tähän postaukseen. Kerro mistä aiheista haluaisit lukea lisää tai kerro jotain itsestäsi. Useammankin viestin saa jättää. Arvonta päättyy maanantaina 25. syyskuuta klo 24 meidän aikaa.

Huivia (n. 25 x 168 cm) voi käyttää molemmin puolin, värit ovat vastakkaiset puolesta riippuen. Materiaali pehmeää akryyliä, vesipesu viileällä. Palkinnon arvo $58.





Onnea arvontaan! 

Ja onnellista viikkoa,

❤:lla Johanna


Friday, September 15, 2017

Mitä päivähoito maksaa

Yksi syy miksi nannyt ovat niin suosittuja on päivähoidon hinta. Meidän osavaltiossa yhden lapsen päivähoito lastentarhassa maksaa $17 000 ja rapiat per vuosi. Olemme yksi kalleimpia osavaltioita suhteutettuna perheen tuloihin. 

Mun ensimmäinen nanny-työ oli auttaa aamuisin isää viemään vauva ja taapero hoitopaikkaan. Siinä aamutuimaan ajellessamme ja mun hoitaessa vauvaa juttelimme paljon ja monenlaista. Puhuimme myös päivähoidon hinnoista. Ammattilainen äiti olisi voinut yhtä hyvin jäädä kotiin ja hoitaa omat lapset ja samalla säästää päiväkodin hinnan. Perhe kuitenkin päätti, että äidin on tärkeä pitää ammattitaidostaan kiinni. Näiden kahden lapsen kuukausikulut päivähoidossa olivat n. $2400. Hoitopaikka ei ole mitenkään luksusta tai muuten erityinen, hoitopaikka hoitopaikkojen joukossa. Isä sanoi, että summalla lyhentäisi toista asuntolainaa. 

Omat lapsemme kävivät luterilaisen seurakunnan päiväkerhossa kolme kertaa viikossa kerrallaan 3 tuntia. Tarkistin juuri hinnat ja ilmoittautumismaksu per lapsi on $288 ja kuukausimaksu $288. Ilmoittautuminen maksetaan siis vain kerran ja sitten joka kuukausi koulumaksu. Päiväkerhot ovat hurjan suosittuja ja lähes kaikki seurakunnat niitä tarjoavat. Lapsi sosiaalistuu ja saa samalla tuntumaa koulutyöskentelyyn. 

Taitavat meidän hinnat olla kokolailla toista luokkaa kuin Suomessa. Ainoa helpotus on, että etukäteen säästämällä voi välttää veroja. Kuukausittain laitetaan palkasta osa säästötilille, josta voi sitten maksaa lastenhoito- ja terveydenhoitokuluja. Tästä säästöön menevästä osasta ei tarvitse siis maksaa veroja, ainakaan meidän osavaltiossa. 

Melonit kasvavat! Yksi jos toinen perheenjäsen käy kuvaamassa ja ihailemassa viljelmää. Tämä yläkuvan meloni löytyi vasta viime viikolla, en edes ymmärtänyt katsoa tästä suunnasta. Se on suurin ja terhakkain.

Meillä on monella tapaa rauhallinen viikonloppu. Mies lähti tänä aamuna motskarilla kohti vuoria ja kokoontumisajoa. Päivä on kulunut pyöräillessä Appalakkien vuoristoreittejä. Lapsilla on yökyläläisiä täällä meillä, konsertteja, vesipalloa, kutsuja yökylään. Minä olen lenkkeillyt Felixin kanssa, tehnyt hyviä kirpparilöytöjä ja saunonut & valmistanut Mac&Cheese lapsille. Erityisenä ilonaiheena pirskahtelee uuden hoidokkini sonoma: you are the best nanny ever. Mainen kunnia katoaa pian, mutta nautin nyt vielä kun voin :) 




Yhdestä pienestä siemenestä roihahti tällainen viljelmä!

Wednesday, September 13, 2017

Meet the teacher - treffaa opet

Olipa taas puolivuosittainen tilaisuus treffata lasten opettajat. Mä sain tuntiin tervehdittyä 14 opettajaa... paitsi että kaksi jäi tervehtimättä. Omasta mielestäni erinomainen suoritus. Yhdelle opettajalle on varattu aikaa 10 minuuttia, siirtymiseen luokkahuoneesta toiseen 5 minuuttia. Käytin siirtymät hyödyksi.



Aluksi home roomin, oman luokkahuoneen, opettajat näyttivät filmin jossa rehtori, PTA:n presidentti (vanhempien ja opettajien yhdistys) sekä pää-counselor (oppilaanohjaus) kertovat koulusta ja tehtävistään. Hmm. Katsoimme videota 15 minuuttia ilman ääntä ja sitten 5 minuuttia äänen kanssa. Sen jälkeen oli lupa poistua lasten luokkahuoneisiin.

Oli sosiologian opettaja, joka oli käynyt Helsingissä ja Lahdessa. Tervehti mua moi moi ja muisteli Lahden hyppyrimäkiä ja maauimalaa. Sekä ruokaa. Yksi opettaja halasi ja kyseli kuulumisia. Mä muistan sut, kun sulla on niin kaunis aksentti. Kemian maikka: taitaa tämä yksi jälkikasvu pärjätä paremmin fysiikassa kuin kemiassa. Totesin, että anteeksi taisi se kemia mennä vähän pelleillyksi. Osin nukkumiseksi. Numero oli silti kiitettävä. Toivon totisesti, että jälkikasvu terhakoituu. Pyysin anteeksi. Onneksi lapsi on kertonut toilailuistaan, joten tiesin missä mennään. Ohjelmoinnin ope: mun paras kaveri opiskeluaikoina oli Antti Suomesta. 

Eniten mua taisi kuitenkin puhutella ap-englannin (advanced placement, korvaa yliopisto-opintoja) ope. Hän kertoi, että moni näistä lapsista päätyy hoitoalalle. Hänen tehtävänsä on saada oppilas ymmärtämään kielen merkitytys esimerkiksi siinä tilanteessa kun potilaalle ja omaisille kerrotaan, että aika on käymässä vähiin. Ope pyyhki kyyneliä silmistään. Kokemukseni on, että amerikkalaisilla lääkäreillä on bed side manners, tiedetään miten käyttäytyä sairasvuoteen äärellä. Eikä edes sairas-, vaan tutkimusvuoteen äärellä. Mun oma lääkäri soitti kuultuaan, että olin varannnut ajan toisen raskauden vuoksi. Onnitteli, juteltiin, mietittiin, pohdittiin. Ei George Clooney ole niin kaukana oikean lääkärin mallista tv-sarjassa ER, Teho-osasto.

Lapset ovat hyvissä käsissä, en epäile hetkeäkään. Näissä tapaamisissa on helppo loistaa: valtaosa vanhemmista ei saavu paikalle. Lapset kertovat, että seuraavana aamuna opettajat aina kommentoivat että sillä sun äidillä on niiiiin kiva aksentti. Lisäksi olen niitä harvoja, joilla on kolme lasta High Schoolissa.



Nuorempana musta ei olisi ollut opettajaksi. Nykyisin mielenmalttia ja ymmärrystä on enemmän. Ennen kaikkea: arvostan heitä, jotka jaksavat opettaa. Niin me ihmiskuntana mennään eteenpäin.

Sunday, September 10, 2017

Pienesti ajateltu - lasten sängyt

Ihan aluksi lapset nukkuivat pinnasängyssä, kaksoset peräti jakoivat saman pinniksen. Sen jälkeen oli vuorossa Ikean taaperosängyt ja sitten twin -kokoiset normaalisängyt. Ajattelin, että vuoteet ovat oikein passelit siihen saakka kun lapset joskus kotoa lähteävät.

Eilen illalla olin parivuotiaan taaperon seurana. Pikkuinen kertoi innoissaan, että on iso sänky. En ollut ihan varautunut valtamerilaivaan, mutta sitä kokoa vuode oli. Tuntui hassulta peitellä taapero keskelle sänkyä, molemmille puolille olisi mahtunut monta nukkujaa. Sinne vällyjen väliin ihan hukkui. Mutta näin se on näköjään joka paikassa, pinnasängyn jälkeen siirrytään suoraan queen size -punkkaan. Siis suomalaisittain parisänkyyn. 

Lapset ovat kertoneet, että kavereilla on aina hauskaa heidän pienten sänkyjensä kanssa. Miten noin pienessä voi nukkua! Jotkut asiat mussa on näköjään edelleen hyvin suomalaisia. Yksi syy varmaan suurin sänkyihin on se, että huoneet ja talot on tilavia. Ei tarvitse miettiä, että mahtuuko sänky huoneeseen vai ei ja viekö se liian paljon tilaa. Vuodevaatteitakin on reilusti. Joissan paikoin raivaan kokonaisen eläintarhan tai tyynymeren sängyn päältä, ennen kuin saan tenavat nukkumaan. Lasten huoneet on kauniisti sisustettuja ja yleensä vuoteen seurana on saman sarjan lipastot, kaapit, yöpöydät. 

Valkoinen sänky Wolf -furniture

Disney -malliston sänky löytyy Rooms to go -kaupasta. 

Irma -hirmumyrsky näyttäisi jättävän meidän armollisesti rauhaan. Vähän vettä satanee, mutta sillä pitäisi selvitä. Jose kaartoi merelle, kohti itää. Huokaisen helpotuksesta. Kaapit ovat täynnä ruokaa ja juomaa, joten kaupassakaan ei tarvitse ihan pian poiketa.

Kivaa viikkoa! Pihlajanmarjoja olen kurkistellut blogien kuvista. Voiko kauniimpaa näkyä olla.

❤ Johanna

Thursday, September 7, 2017

Pumpkin Spice Latte ja Tai Chi

Pumpkin spice -tuotteita alkaa olla taas joka lähtöön: teetä, kahvia, piirakoita, pikkuleipiä, jogurttia, purkkaa, tortillalastuja, soijamaitoa, vodkaa, Oreo -täytekeksejä, maapähkinävoita, tuoksukynttilöitä, kaurahiutaleita ja kondomeja. Lähikaupan Starbucks tarjosi maistiaisia Pumpkin Spice Lattestaan. Olihan se kyllä hyvää, maku muistuttaa lähinnä piparkakkutaikinaa. Mulle riitti äkkimakeaa juomaa melkein tämän verran. 

Kirjastolla järjestettiin paikallisen Tai chi -seuran esittely. Tai chi on kiinnostanut kohta varmaan 30 vuotta, vaan enpä ole saanut aikaiseksi tutustua. Kuulijoita oli kymmenkunta, ohjaajia kolme. Mä olin nuorin vaikka en enää ihan eilisen teeren tyttöjä ole. Porukka innostui valtavasti, kun Tai chin terveysvaikutuksista puhuttiin: parantaa melkein kaiken muun paitsi huonon kuulon kuului tuomio. 

Ohjaaja-ladyt oli ihania! Kolme tyylikkäästi harmaantunutta mummelia (ja tämä on hyvällä sanottu, itsekin voisin olla mummeli ikäni puolesta) jakoi tietoa. Ihan aluksi he esittivät kaikessa hiljaisuudessa 17 ensimmäistä liikettä. Ilmeet olivat niin keskittyneitä, tunnelma niin juhlava että mua kakaraa alkoi melkein hymyilyttää. Piti keskittyä tarkkailemaan käsiä ja jalkoja. Sitten saimme opastuksen kolmeen ensimmäiseen likkeeseen. Oli ihan hauskaa. Tai chi sopisi sikäli mulle hyvin, että mitään ei puhuta vaan oppiminen tapahtuu toisia katselemalla ja kopioimalla. 

Seuran toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja niinpä esimerkiksi $140 jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen. Mulla oli mielessä monta kysymystä, mutta en sitten uskaltanut kysyä mitään. Jokainen yleisön kysymys nimittäin aiheutti ohjaajien kesken pitkällisen pohdinnan ja vastaukset olivat monisyisiä. Saimme kolme kopioitua tiedotetta: yksi oli vanha, toisesta puuttui puolet ja kolmas oli nettiosoite. Se onneksi oli oikein. Kysymykset otti vastaan lajia useamman vuoden ohjannut rouva, mutta koska hänen kuulonsa oli vähän heikko kaksi muuta ohjaajaa vastasivat sen jälkeen kun pääohjaaja oli saanut kysymyksen selville näiden kahden välityksellä. Mun teki mieli halata arvon ladyjä. Ekat harkat olisi maanantaina ja nyt pitää tosissaan miettiä olisiko minulla mahdollisuutta osallistua kurssille seuraavan neljän kuukauden ajan pari kolme kertaa viikossa. 



Näyttää siltä, että Irma-hurrikaani olisi tulollaan maanantaina illansuussa. Sitten ehkä Jose hiukan myöhemmin. Kuten me täällä sanomme epätoivon ja surun hetkellä, mun rukoukset ja ajatukset ovat nyt heidän luonaan jotka myrskystä kärsivät. Olemme käyneet pari kertaa Florida Keys, Key Westissä saakka. En ymmärrä miten saaret voisivat tästä selvitä. Viimeisten uutisten mukaan Miami saa suoran iskun. Uutiset Irman tekosista jo aikaisemmin, kuten myös Harveyn toimista, ovat jo riittävän karuja. 


Tuesday, September 5, 2017

Kyllä lähtee - kukkasipulit nimittäin

Meloninkasvatuksen innoittamana olen saanut lujan uskon, että nyt lähtee sipuli kuin sipuli, siemenistä puhumattakaan, kasvuun. Mulla on täällä kohta vahva kasvuyritys johon pitää kai kysellä startuppia. Vieläköhän sitä kanankakkaa käytetään? Tiedä vaikka musta tulisi munafarmari, olisi kakat omasta takaa. Luomumunilla olisi varmaan kysyntää.  Ensi kesänä hyräilen keveitä kesälaulelmia ja keräilen kukkavihkoja omalta pihamaalta. Melko varmasti. 



Alliumin nimi piti googlata. Laukka on suomeksi ja olisikohan tämä jättiläislaukka, kun luvataan kasvavan 30 tuuman mittaiseksi. 76.2 cm näyttäisi olevan tarkka mitta. Nyt tyhmä, mutta innokas, puutarhuri ja kasvuyrityksen (pro)moottori kysyy: onko siitä sipulille jotain haittaa jos sen laittaa maahan jo syyskuussa? Pussin takana sanotaan, että meillä istutusaika on syyskuusta joulukuulle. Jospa vasta laitankin joulukuussa, onko haittaa tai hyötyä? 


En pidä kiitollisuuspäiväkirjaa, mutta usein mietin päivän parasta antia. Tämä opetettiin lapsillekin. Illalla nukkumaan peitellessä ja suukotellessa kysyttiin päivän kohokohdat. Kerran se oli hammaslääkäri kaikilla kolmelle. Kertoo enemmän ehkä kuitenkin meidän hammaslääkäreiden ammattitaidosta kuin äidin tylsyydestä. 

Aamulla ensitöikseen pikkuinen hoidokkini hihkui "school bus, Ms. Johanna, SCHOOL BUS". Viiden vanha Kindergartenin aloittaja kulki tänään koulumatkan ensimmäistä kertaa koulubussilla. Oli ihan eka oikea koulupäivä. Varmistin, että kaikki on mukana, katsottiin yhdessä lounas ja välipala, varavaatteet, pyyheliina jonka päällä ottaa torkut. Sitten bussipysäkille. Pikkuinen liimautui kylkeeni, ujosteli muita. Minä höpöttelin mitä bussipysäkillä nyt höpötellään (tarkistellaan aikoja, reittejä, kuljettajan persoonaa, bussin kulkusuuntaan, lasten ikiä, luokka-astetta, opettajia). Bussi tuli, oma koululaiseni malttoi tuskin pysyä aloillaan. Heitimme hyvästit ja aloin kuvata bussiin nousua, jotta voin laittaa vanhemmille edes kuvat. Siinä samassa silmät täyttyivät kyynelistä: niin pieni ja urhea lapsi, suuri reppu, jyrkät raput ja palava into. Toivon, että elämä kohtelee sinua hyvin, palava into ei koskaan sammu. Ja bussi kulkee kuten pitää.  

Sunday, September 3, 2017

Vesimeloniviljelijä, öhöm!

Muinaiset puhelinluettelot olivat metkoja. Nimen lisäksi oli ammatti: toimitusjohtaja, pienviljelijä, sekatyömies, emäntä. Mä voisin lisätä nimeni perään nykyisin vesimeloniviljelijä. Kävin katsastamassa viljelyksen eilen ja löysin kolme pientä melonin alkua! Saattaa siellä lehtien alla olla enemmänkin, mutta en tohtinut kovin pöyhiä. Vaikea uskoa, että tällainen siitä yhdestä pienestä melonin sisältä löytyneestä siemenestä kasvoi. 




Heinäkuun 25. päivä kasvi näytti näin vaatimattomalta. 
Innostuin nyt sen verran, että taidan tänä syksynä tökkiä muutaman kukan sipulinkin maahan. Olen haaveillut suuresta narsissiryppäästä puiden lomassa, sellaisesta joka näyttää luonnonvaraiselta. 

Puhtia viikkoosi!

Friday, September 1, 2017

Takki tyhjänä

Voi mikä viikko. Vaihdoin mun vakkariperheen toiseen ja tänään oli ensimmäinen työpäivä uudessa perheessä. Vanhan perheen lapsia on ikävä, toivottavasti näen vielä silloin tällöin. Hoidokkeihin kiintyy. Alun perin sovimme vanhan perheen kanssa, että saan seuraavan viikon työvuorot perjantaisin. Pikku hiljaa aika siirtyi lauantaista sunnuntain kautta joskus maanantaillekin. Kesäkuussa ymmärsin, että nyt on jonkun toisen vuoro ottaa vetovastuu tästä perheestä. Sunnuntai-iltana vähän ennen klo 22 sain tekstarin, että ollaan pari viikkoa lomalla, hyvää viikonloppua. Kukaan ei varmaan tehnyt mitään ilkeyttään tai pahuuttaan, mutta olisihan lomasta ollut kiva tietää vaikka siinä vaiheessa kun perhe teki matkavarauksensa. 



Sillä samalla hetkellä kun aloin etsiä uutta työpaikkaa sain yhteydenoton. Kirjaimellisesti. Selailin nanny-ilmoituksia ja sain perheeltä mailin. (Nyt pitää kiittää suomalaisia insinöörejä.) Vastasin perheelle ja vaikka tunteja ja töitä oli vähemmän, kiinnostuin. Tietäisin työt kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin, yhteydenpito oli jämptiä ja ystävällistä. Pääsin haastatteluun. Yksi vakioperhe suositteli. Paikka oli mun. Ja ne suomalaiset insinöörit. Tämä on kolmas perhe, jonka isä on insinööri ja työskennellyt suomalaisten kanssa. Kun hoksasivat mun suomalaisen taustan oli yksi ylimääräinen suositus taskussa. Kiitos suomalaiset insinöörit! 

Ensimmäinen päivä. Suunnittelin, että leikitään ja touhutaan ulkona. Ei leikitä eikä touhuta, kun vettä sataa, ukkostaa ja kesken kaiken tulee vielä tornadovaroituskin. Puolitoistavuotias on korvatulehduksen ja antibioottien kourissa - toisin sanoen mun sylissä. Kolmivuotias verbaalinero on on pitkästynyt, kyllästynyt ja uhmaa täynnä. Uudesta nannystä otetaan mittaa oikein olan takaa. Se siitä pehmeästä alusta. Päiväkään ei ollut ihan lyhyt, 11 tunnilla selvittiin. Puolitoistavuotias ottaa 40 minuutin päikkärit, vanhempi ei ollenkaan. Uuteen totutellaan kaikki. 

Kuitenkin mulla on hyvin positiivinen olo. Juttelin isän kanssa päivän päätteeksi. Tekstailin molempien vanhempien kanssa päivän mittaan. Olin ollut kotona puolisen tuntia kun puhelin soi. Perheen isä sieltä soittaa. Mulla jo vähän pulssi nousee, mitähän meni pieleen, tuliko potkut. Kolmivuotias tulee puhelimeen. I'm sorry Ms Johanna. I'll be nice next time. Muutama muukin sana vaihdettiin. Kiitin lasta puhelusta. Sitten isä tuli puhelimeen ja juteltiin vielä vähän lisää. Sanoin, että lapsi teki tahkoamisen jälkeen kyllä oikeita valintoja ja muistutin, että kovin on vielä nuori päättämään mikä olisi hyvä ratkaisu. Ja niin, isä tuli kotiin tuntia aikaisemmin päästämään nannyn huilaamaan. Arvaapas vaan haluanko tehdä tämän perheen kanssa töitä. Kyllä ja ehdottomasti!

Viikosta tuli rankemman puoleinen, koska vanha perhe tarvitsi vielä tällä viikolla. Aamut alkoivat 5:30 ja kotiin piti päästä klo 18. Kesken päivän tuli viestiä, että jos voisin olla tunnin pari pitempään. Annoin hyvissä ajoin eroilmoitukseni, mutta olen luvannut auttaa milloin muilta töiltä ennätän. Työajat ovat aika hurjat ja monen perheellisen tai lemmikkieläinten omistajan on aika mahdoton tehdä 14 tunnin tai yli työpäiviä. Aina tarve ei ole samanlainen, mutta silloin tällöin. Aika monen on hankala sitoutua siihen, että työvuorot tulevat miten sattuvat. 


Joten takki on vähän tyhjä. Tänään en ehtinyt oikeastaan edes syödä. Onneksi varasin matkaan Starbucksin proteiinipitoisen kylmäkahvin. Olen todennut sen vievän vaikka läpi harmaan kiven. Kuvan takin täyttäisin mielelläni. Hinta ei päätä huimaa, $32.54 on hintaa LE3NO -anorakilla. Tosin tänään tuli lasten seniori-valokuvien pinnakkaiset ja yhden kuvan hinnalla saisi kaksi takkia.

Unelmaista syyskuun ensimmäistä viikonloppua! Mulle syksy tuo mieleen aina uuden alun, unelmat, lämmön, ainutlaatuisuuden, vähän myös haikeutta. Nyt kesä mennyt on syksy saapuu. 

Monday, August 28, 2017

Senior Parade - kouluvuosi pärähti käyntiin

Tänään alkoi koulu. Kaksoset lähtivät viettämään viimeistä vuottaan High Schoolissa poliisisaattueessa. Yksi kaveri haettiin matkalla kokoontumispaikalle ja tytär vaihtoi hyvän ystävänsä kyytiin. Tytöt koristelivat illalla auton, pojat eivät viitsineet. Traditiona on, että seniorit aloittavat kouluvuoden paraatilla, ajaen yhdessä kouluun. Poliisit turvaavat, että liikenne soljuu ja senioreiden ei tarvitse välittää punaisista valoista. 

Eihän se ihan mennyt kuten piti. Yksi seniori pökkäsi autonsa toisen seniorin auton perään ja poliisit joutuivat selvittelemään kolaria. Mutta vähän matkaa oli päästy suunnitelmien mukaan. Perillä odotti vain senioreille tarkoitettu aamiainen. Paikalliset yritykset kuten Krispy Kreme, Dunkin Donuts, McDonald's, Chick-fil-a lahjoittivat aamupalan. Kyllä kelpasi aloittaa opinnot. 


Seniorikuvassa lapset kävivät ennen kouluvuoden alkua. Olen aina ihmetellyt, kun elokuvissa ja tv-sarjoissa on vuosikirjojen kuvia ja kaikilla on puvut ja leningit päällä. Selvisi sekin salaisuus. Kuvaamossa tytöille viriteltiin yläosaan joustava kangas, joka näyttää iltapuvulta. Helmet kaulaan ja kuvausasu oli valmis. Meidän koulun oppilaat saavat valita B-ryhmän helmistä eli keskikokoisista ja suurista. Samalla tavoin pojalle löytyi smokkipaidan rintamus, rusetti ja pikkutakki. Hän näyttikin varsin hauskalta, kun yläosa oli yhdistetty kilpauikkareihin. 

Lapset valitsivat kaksi muuta kuvausasua. Tyttärellä oli yksi housuasu ja toinen setti otettiin mekon kanssa. Poika halusi rennon kuvan shortseissa ja tennareissa ja toisen uikkarit yllä. Lapset liikkuivat studiosta toiseen ja erilaisia taustoja oli yhteensä kahdeksan. Kuvausmaksu oli $40 per lapsukainen ja mulla ei ole aavistustakaan mitä kuvat tulevat maksamaan. Monta onnistunutta otosta siellä näytti olevan. Musta oli ihana nähdä kuinka lapset poseerasivat ja olivat innolla mukana. Retki oli niin onnistunut, että poika poislähtiessä herrasmiehenä avasi mulle auton oven. Kyllä mua hymyilytti. 


Yksönen ei pettänyt tänäkään vuonna. Veimme hänet aamulla kouluun ja tuomio iltapäivällä oli "boring". Joillakin tunneilla on vanhoja kavereita, mutta paljon on tunteja ilman hyviä ystäviä. Meidän sophmore ottaa nyt ensimmäisen AP-kurssinsa, psykologiaa. 

Elokuun viimeinen viikko, tunnelmoidaan!

Halauksin,

Johanna

Saturday, August 26, 2017

Mayweather vs. McGregor


Muutama viikko sitten sain ilmoitusluontoisen tiedotteen, että 26. Elokuuta meillä on nyrkkeilyilta. Ok. (Mitä tuohon nyt muuta sanomaan.) Vanhempi poika kutsui varmaan tusinan uintikavereitaan, nuorempi poika yhden, kuten myös tytär yhden ystävän. Ja mies pyysi paikalle muutaman ystävänsä. Itse luin kirjaa siihen saakka, kun kuulin että toiminta alkaa.. Nämä bileet tuntuivat olevan enemmän muulle perheelle. 

Olihan tämä hullu matsi, vapaaottelija vastaan nyrkkeilijä ja nyrkkeilyn säännöin. Musta tuntuu ihan pikkuisen, että vastoin nyrkkeilyn sääntöjä iskettiin niskaan... Mutta mähän en mitään mistään ymmärrä, en varsinkaan nyrkkeilystä. 

Matsin hinta pay per view -palvelussa oli sen verran suolainen, että tuskinpa olisimme katsoneet oman perheen voimin. 100 taalaa voi sijoittaa paremminkin. Vieraat lahjoittivat omantuntonsa mukaa ja meille ei jäänyt enää ihan hurjan suurta laskua maksettavaksi. Vanhempi poika askarteli päivällä jääkaappiin hampparipihvit ja muut tilpehöörit ja paistoi ne kavereidensa kanssa illalla. Osa kavereista oli tuttuja, osa ei. Sana oli kiirinyt ja serkkukin tuotiin katsomaan matsia :)

En ole nyrkkeilyn asiantuntija, mutta eka erä näytti siltä että katsomossa olisin huutanut "take a room". Hmm. Nojailua. Matsi jää varmaan historian kirjoihin, koska se oli McGregorin DEBYYTTI nyrkkeilyssä. Mutta mistä mä tykkäsin oli se, että kehässä näytti olevan kaksi herrasmiestä. Tai kaksi herrasmiestä, jotka hymyilevät koko matkan pankkiin. Yllätyin, kun McGregor käytti sekä oikeaa ja vasenta, sai vastattua iskuun ja vielä vastaiskuunkin. Osasi väistää. Ennustin, että matsi päättyy kuudennessa erässä. Kymmenen erää Mayweatheriä vastaan on aika suoritus.

Kuvassa on osa laumasta. Alkumatseja vasta käydään. Yksi pojista toi mulle kotipihan kukkasista kimpun. Jokaisella oli jotain tuotavaa nyyttäripöytään. Jälleen kerran tuli mieleen, että lapsilla on tosi kivoja kavereita. Ja kuten kuvasta näkyy, kolmannen kerroksen jätti-tv raahattiin ykköseen, jotta kaikki varmasti näkevät. Mua tämä jättisuuri telkkari lähinnä ärsyttää. Nimittäin alakerran telkkarikin jo kahmii energiaa hartiavoimin. 

Tämän illam voittajat: Mr. Mayweather ja Mr. McGregor - tämä matsi ei hevillä unohdu. Iäisesti tullaan spekuloimaan mitä sopimus sanoi, missä erässä sovittiin matsin todella käynnistyvän, oliko tekninen tyrmäys istutettu käsikirjoitukseen. Niin tai näin, kaverit käyttäytyivät paremmin kuin tämän päivän politiikot. Etenkin Valkoisessa Talossa. Navan alle ei isketty.





Thursday, August 24, 2017

High Schoolin viimeisen vuoden kustannukset


Eilen illalla oli High Schoolin senioreille ja vanhemmille infoilta. Kyllä tässä tiedon tarpeessa ollaankin. Hiki tulee jo lukiessa kaikkista niistä toimenpiteistä,  jotka kuluvan vuoden aikana täytyy tehdä. Kirjoitan näistä varmasti myöhemmin, mutta nyt jaan iloksenne laskelman tämän täkäläisen lukion viimeisen vuoden kuluista. 


Ruksin jo ne toimenpiteet, jotka olemme tehneet. Autopaikka ja sille passi on hankittu, $170. Lounaspassit eli Off Campus Pass kaksi kappaletta, $10. Seniorivalokuvat, sitting fee kahdelta $80 (pelkkä seniorikuva olisi $15 lapselta, mutta halusimme pari muutakin kuvaa).


SAT -koemaksuja on jo maksettu 6 x 54.50 eli $327. Toivottavasti kolmas kerta toden sanoo ja pisteitä on riittävästi. Koe suositellaan otettavaksi useamman kerran. ACT -koetta ei meillä taideta tarvita. Vuosikirjoja ostamme varmaankin vain yhden, valmistujaisviitta ja päähine pitää olla molemmilla omat. Sormukset taidamme jättää väliin. Promista ei ehkä selvitä ihan $70. Tämä on vain sisäänpääsymaksu. 

Kallista lystiä tulee olemaan yliopistoihin hakeminenkin. Valmistujaisjuhlasta selviämme yhteensä $50. Tämä on siis vain se maksu, jolla pääsee osallistumaan "lakitukseen". Osallistuminen edellyttää tarkkaa pukeutumiskoodia: pojilla valkoinen paita, tummat pukukengät, tumma solmio ja tummat suorat housut. Tytöillä leninki, joka ei saa olla pidempi kuin valmistujaisviitta, tummat avokkaat ja koruina helmet. Jabadabaduu.

Mikä sitten taas suomalaiseen kouluun verraten hämmästyttää on se,  että esimerkiksi kirjoihin ei mene senttiäkään. Oppikirjat saa koulun puolesta. Samoin matematiikkaa varten saa lainaksi koulun laskimen ja koulun tietokoneet ovat käytössä. Tosin ilman älypuhelinta ei oikein pärjää, sillä moni asia hoidetaan puhelimen avulla. Koulu lainaa myös valkoisen paidan, jos sellaista ei omasta takaa löydy. Viesti oli, että koulu haluaa että jokaisen seniorivuosi on mahdollisimman hyvä. 


Vuodesta tulee kiireinen. En suoraan sanottuna ole ihan varma, miten koulu ja uinti kulkevat rinta rinan. Lapset ottivat vielä todella vaativia kursseja viimeiselle vuodelle. Tänään he istuivat kolme tuntia yhden kaverinsa kanssa kahvilassa ja tahkosivat pre-calculusta eli matikkaa. 

Nämä dollarimäärät ovat summittaisia, sieltä täältä näyttäisi tulevan kymppi pari lisää kustannuksiin. Esimerkiksi jos yliopistot haluavat todistustietoja maksaa se kympin per kysely. Jokainen saa kolme ilmaista tiedonsiirtoa, mutta sen jälkeen ovat maksullisia. 

Kuvat ovat tästä naapuristostamme. Aina en ihan oikein ymmärrä kuinka kauniisti hoidetut istutukset ja viheralueet ovat. Tänään kävelyllä mietin, että lapsille on kyllä jonkinasteinen shokki lähteä tästä meidän lintukodosta oikeaan maailmaan. Jos on tottunut kulkemaan golfkentän päällystettyjä  kulkureittejä pitkin rullalaudan kanssa kouluun, kauppaan, kavereille niin voi olla vähän hankalaa. Tai kun on oppinut hurauttamaan lämpöisestä tallista autolla koulun pihaan parissa minuutissa voi alkaa bussikyyti tuntua ankealta. Mutta Siperia opettaa. Niin opettaa muakin. Olen jo melkein paniikissa näiden yliopistoasioiden vuoksi. Kohta alkaa tuntua pieneltä huolenaiheelta se miten opinnot maksetaan. Kun nyt saisi edes hakuprosessin onnistumaan. 

Tuesday, August 22, 2017

Uber ja Lyft

Luin joku päivä uutisen, että Suomessa hovioikeus oli määrännyt Uber-kuskin menettämään hankkeensa. Uber vetäytyi Suomen kamaralta ainakin vähäksi aikaa. Ymmärrän toki sen puolen, että taksi on vuosikymmenet hoitanut kuljetustoimintaa ja on maksettu lupia ja kaikkea muuta asiaan liittyvää. 

Meillä liikutaan jo pääsääntöisin Uberillä tai Lyftillä (samantapainen palvelu kuin Uber). Taksia on ollut aina vaikea saada. Itsekin olen joskus soittanut ja jättänyt vastaajaan viestin. Koskaan ei ole kuulunut mitään takaisin. Oikeastaan lentokentältä on saanut taksin takuuvarmasti, muuten ei. Tuttavapiirissä käytetään Uberiä iltaelämään, lasten harkkakuljetuksiin, vanhusten lääkärikäynteihin, koulukuljetuksiin, silloin kun muuta kyytiä ei ole tarjolla. Moni autoton tai kuljetustaidoton on saanut näin kumitassut alle. Uber-aplikaatio on valtaosan puhelimessa.

Lyft tarkastaa käytetyt ajoneuvot fyysisesti ja autojen taso on vähän korkeampi. Hinta on vähän kalliimpi, mutta Lyftiä pidetään laadukkaampana kuin Uberiä. 

Itse koen, että palvelut antavat paljon kuluttajille. Kun lapset vuoden kuluttua aloittavat collegen ainakaan alkuunsa ei tarvitse miettiä miten kampuksella liikkuvat jos opinnot sattuvat vähän pitemmän matkan päähän. Jos bussilla ei ennätä voi aina ottaa Uberin. Jos auto tekee stopin, on kulkeminen turvattu. Ihmettelen, että Suomessa palvelua ei ole otettu avosylin vastaan. Vähän sama, kun aikoinaan olisi kielletty syrjäkylien myymälä- tai kirjastoautot. Asiakkaat näistä hyötyvät pitemmän päälle. 


Kuva on parin vuoden takaa illalta, kun mulla oli lasten kuljetuksesta vapaailta. Tai siis vein lapset harkkoihin, mutta mies lupasi tuoda takaisin klo 21 paikkeilla. Kello lähestyi iltayhdeksää, ei kuulunut lapsia eikä miestä. Puhelin soi. Sorry, vähän myöhästytään ilta-aterialta, kumi meni rikki. Vaihdetaan varapyörä alle ja ollaan kohta kotona. Odottelen, kello lähestyy kymmentä. Puhelin soi. Voitko tulla hakemaan? Saatiin vararengas alle, mutta ajettiin monttuun ja sekin hajosi. Olimme kotona vähän ennen puoltayötä, rengasrikkoinen tuli hinausauton kyydissä kotipihaan. Kuljetuksista vapaa ilta...

Sunday, August 20, 2017

Kotiintulo

Jokunen päivä sitten sain vanhemmalta pojalta tekstarin töihin: "When are you getting back home?" Kerroin ajan. Kotimatkalle sattui aikamoinen saderyöppy ja matkantekoon menikin 20 minuttia kauemmin. Vähän ennen kotia sain pojalta tekstarin: " U ok"   iPhonen Siriä apuna käyttäen sanelin vain "yes" ja Siri laittoi tekstarin matkaan.

Kotiovella vastassa oli tytär ja Felix. Felix nuoli naaman ja tytär halasi. Sisällä nuorempi poika halasi. Veljensä kehotti ottamaan ruokaa, itsensä valmistamaa. Sitä oli pidetty äidille lämpimänä. Siinä syödessäni poika vaivihkaa kysyi, että ajoinko kun vastasin tekstariin. Rehellisesti sanoin, että kyllä. Oli tulollaan ripitys tekstaamisen ja ajamisen vaaroista, mutta viime hetkellä sain hönkäistyä että Siri auttoi. 

Miten tässä näin on käynyt? Edelleenkin puhun lapsistani pikkuisina, vaikka kaikki ovat päätä pitempiä ja monissa asioissa fiksumpia kuin vanhempansa. Kotiintulo ei heti unohdu. 

Mun pitää vielä kertoa meidän koiranhoitajasta, tästä mainiosta 16-vuotiaasta nuoresta miehestä. Selvisi vasta jälkikäteen, että lapsi ei ollut sanonut kaverilleen mitään palkasta. Lupasin siis kympin käyntikerralta. Hoitaja olisi hoitanut ihan vain auttaakseen. Emme pyytäneet, mutta joka kerta käydessään hän videoi tai kuvasi Felixiä, laittoi kuulumisia. Kotiintullessa oli pöydällä laatikollinen kuppikakkuja, eri makuja mm. suklaata, toffeeta, maapähkinää. Nuorukainen leipoo itse kuppikakut ja lauantaisin käy myymässä niitä paikallisella torilla (farmers market). Nuoret miehet ovat täällä jotenkin tavattoman herttaisia, tällaisen keski-ikäisen rouvankin kanssa juttelevat sujuvasti.


Kuvassa Felix lempipaikallaan, isännän sylissä. Lämmikkeeksi asettelimme sanomalehden. Felixin karva pidetään lyhyenä kesäisin ja nyt alkoi viluttaa, kun sisällä ilmastointi puhalsi. Felix pääsee ehkä kasvattamaan karvaa: torstaina viilenee! Päivälämmön pitäisi pysytellä piirun verran alle 30 C asteen ja yön viilentyä alle 20 C. Odotan hartaammin kuin auringonpimennystä. 

Ystäväni kanssa vaihdoin ajatuksia politiikasta, maailman tilasta. Hän sanoi jotain hyvin viisasta. Tuskitteluuni hän totesi, että ainoa mitä voimme tehdä on huolehtia omista perheistä, kasvattaa avarakatseisia, tiedonjanoisia lapsia. Omilla teoilla ja toimilla osoittaa, että maailmassa on hyvyyttä, rakkautta, viisautta. 

❤:lla 

Johanna



Tuesday, August 15, 2017

Hyggeä rannalla

Pitihän munkin tutustua hyggeen. Olinkin asioista tietämättäni perillä, pakkasin lomalle mukaan kynttilän. Välillä lepuutin mieltä  vilkuilemalla Atlantin aaltoihin, rannassa hassuttelevaan perheeseeni, pieniin rantalomalaisiin. Ja sitten hyggen pariin. Siinä lukiessa taas tuli mieleen, että miksi me suomalaiset emme ymmärrä kirjoittaa kirjoja kynttilöistä, valaistuksesta, villasukista, takkatulesta, teemukeista. Kyllä hyggessä löytyy. Amerikkalaiset tutut muuten ovat aina vähän oudostelleet eläviä kynttilöitä. Ei tunnu ihan avautuvan. 

Mun hygge-elämyksestäni teki täydellisen jo hotellin aamiaiselle pelmahtanut täydellinen hyggeperhe. Ensinnä katseeni kiinnittyi vauvan potkupuvun printteihin. Aika usein vauvoilla täällä näkee yhdistelmäasuja: body ja shortsit, hame tai housut. Mutta tällä pienokaisella oli kuin konsanaan entisen Tutan printeissä potkupuku. Isällä oli älykköparta, raidallinen t-paita, vähän pitemmillä punteilla shortsit. Äiti oli puhdasta Hanna Anderssonia. Perhe tuli vielä myöhemmin rannalla vastaan ja äidillä ja lapsilla oli Marimekon kuosia yllä. Sitä, mikä oli viime kesänä Target-kauppaketjussa myynnissä. Ja en mitenkään erityisesti tarkkaillut, seuraillut, havainnoinpahan vain. Meille suomalaisille tällainen tyyli on jokapäiväistä, täällä Amerikan etelässä aika harvinaista herkkua. Tuli kotoisa olo. 


Onkohan amerikkalaisten käsityksessä kynttilöistä mennyt jokin pieleen? Oluen ja Jägermeisterin tuoksuinen kynttilä? Ehkä ei ihan niin hygge. Jos kumminkin innostuu, niin kynttilät löytyvät mm. Amazonilta. Valmistaja on Rehabulous. 



P.S. Joulua kohti kun taas mennään, niin suomalaisia lahjoja tulee etsittyä. Löysin Koruverkko -nettikaupan ja tein tilauksen. Palvelu oli ystävällistä ja erittäin nopeaa. Toimitus oli alle viikossa perillä. Valikoimista löytyy jos vaikka mitä. Toimituskulut eivät olleet ihan halvat, mutta useamman tuotteen kanssa niissä alkaa olla järkeä. Kalevala Korut kiinnostavat itseäni. Sekin on niin jännä juttu: Suomessa en jaksanut Kalevala Korun tuotteista kovin innostua, kun tuntui että niitä on kaikilla. Täältä katsellen ne näyttävätkin tosi upeilta ja harvinaisilta, vähän erilaisilta. 


Sunday, August 13, 2017

Terveisiä subtropiikista!

Terveisiä rannalta! Mulla meni simpukoiden- ja kivienkeräily ihan poskelleen, taskun pohjalla on yksi pikkuinen sydämenmuotoinen kivi. Yleensä keräilen tuntitolkulla ja metsästän erityisiä yksilöitä. Pohjois-Caroliina on sikäli upea paikka asua, että meillä on kauniit hiekkarannat ja jylhä vuoristo. Kotoa on melkein sama matka kumpaankin maisemaan, kolme neljä tuntia kun ajaa niin on vastassa joko Atlantin aallot tai Appalakkien vuoristot. Ilmastollisesti asumme subtropiikissa. 

Lapset laiturinnokassa

Tällä kertaa ajoimme Atlantic Beachille. Yövyimme Hampton Inn -hotellissa. Parin kolmen minuutin kävelymatkan päässä oli ranta. Sääennuste lupasi vettä ja myrskyä, mutta jossain vaiheessa päivää ilma kirkastui ja nautimme rantaelämästä.

Tykkään käydä syömässä ravintoloissa, jotka eivät ole piparimuoteilla leikattuja, ketjuravintoloita. Rannikon etuja ovat kohtuuhintaiset mereneläväravintolat. Yritimme ostaa katkarapuja kotiintuomisiksi, mutta veneet eivät vissiin tänä aamuna lähteneetkään merelle. 

Lähikaupunkeja ovat Morehead City ja Beaufort. Beaufortissa oli eilen illalla merirosvojuhlat. Soittajat soittelivat vanhoja englantilaisia lauluja vanhoilla soittimilla, meininki oli kuin joskus satoja vuosia sitten. Nuotio paloi ja Mustaparta itse tähysteli laivan mastossa.  


Kyllähän rantatalo alkaa aina houkuttaa, kun rantaan eksyy. Tämä talo tontteineen olisi irronnut miljoonalla, $700 000 tontista ja $300 000 talosta. Rantatalojen hinta on noussut suhteessa eniten asuntomarkkinoiden romahduksen jälkeen. 7-8 vuotta sitten paikan taloineen olisi saanut puoleen hintaan tai alle. 

Felix ei hotelliin päässyt. Lasten ystävä lupautui käymään ja hoitamaan koiraa. Joskus aikaisemmin olen yrittänyt palkata firman huolehtimaan Felixistä, mutta silloin ei joko soittopyyntöihin vastattu tai jos vastattiin, niin tilaa uusille asiakkaille ei ollut. Yritys ottaa yleensä vähintään $20 per käyntikerta. Lähellä asuvalle lasten kaverille lupasin kympin käynniltä. Ja olikin ihana kaveri: joka käynniltä saimme videotallennetta tai kuvia Felixin toilailuista. 





Kummasti muutaman päivän loma sai ajatukset pois arkisista asioista. Meillä oli kivaa lasten kanssa ja lapsetkin vaikuttivat tyytyväisiltä. Mä nautin luonnon mahtipontisesta esityksestä, kun jyrisi ja salamoi, vettä vihmoi, taivas oli tumma. Hetken päästä myrsky oli pyyhältänyt ohi ja rantaelämä saattoi jatkua. 

Onnellista viikkoa!

Sunday, August 6, 2017

Trendien aallonharjalla surffataan

Osuipa silmiini iltapäivälehden artikkeli ryijyjen uudesta tulemisesta (Kaiva esiin ullakolta!). Ei tarvitse mennä ullakolle, ryijyt ovat jo seinillä ja kerrankin, kerrankin saattaisi kotimme olla trendikäs! 


Aino Keinänen-Baeckmanin suunnittelema Elämänkukka koristaa sisäänkäyntiä miehen ja minun makkariin. Oikealta pääsee makuuhuoneeseen, vasemmalta kylpy- ja vaatehuoneeseen. Tämän ryijyn tarina on kaunis. Sen on tehnyt perin taitava ja osaava karjalaisäiti poikansa morsiamelle. Suomalainen ryijykulttuuri oli kuitenkin vieras ja lahjan saatuaan morsian kyseli vaivihkaa onko käsityö tarkoitettu pöydälle, seinälle, vuoteelle...? Halusimme säilyttää ryijyn värit vielä tuleville sukupolville, joten sijaintipaikkaan tulee aika vähän luonnonvaloa. 


Maamiehen ryijy on heti yläaulaan tullessa. Erityisen ryijystä tekee mielestäni se, että suunnittelija ei käsittääkseni ollut ollenkaan käsityöihmisiä vaan pienviljelysneuvos ja politiikko Lauri Murtomaa. Ryijyssä on kuvattu viljelijän elämää: niittää, kylvää, kyntää. Sama taidokas käsityöihminen on tehnyt tämänkin ryijyn kuin Elämänkukan. Sopii kuin nenä päähän: sekä mieheni että oman sukuni juuret ovat maataloudessa. Tämäkin ryijy laitettiin esille niin, että mahdollisimman vähän altistuisi suoralle auringonvalolle. 

Puhdistus on ollut vähän ongelma. Marttojen neuvoja olen toteutellut: tuulettanut pakkasilla (silloin kun sellaisia on) ja imuroinnut varovasti. 


Iloa viikkoosi! Meillä on vaihteeksi vähän viileämpää, päivälämpötilat kohovat vain pikkuisen yli 30 C astetta. Yksi aamu olin kokevinani syksyistä koleutta ilmassa. Ihana elokuu...

Thursday, August 3, 2017

Häätapoja

Ajelin aamulla töihin ja kuuntelin paikalliskanavaa. Paljastui taas näistä amerikkalaisista häistä asioita joita en ole tiennyt. Meillä ei ole ollut kuin parit hääjuhlat täällä ja olemme tunteneet parit jokseenkin hyvin. Tilaisuudet ovat olleet maltillisia. Toinen vihkiminen oli katolisen kirkon menojen mukaan. Pari oli ollut naimisissa jo reilun kymmenisen vuotta, jälkikasvuakin oli. Sulhanen päätti vihdoin ja viimein ryhtyä katoliseksi, jotta morsian olisi naimisissa myös oman kirkkonsa silmissä.  Papin pitämä puhe on varmaan yksi hauskimpia kuulemistani. 

Kuvat ovat David's Bridal -sivustolta ja Oleg Cassinin Women -mallistosta. Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä peittävämpi on paljastavampaa. Olen ihmetellyt prinsessahääpukujen voittokulkua, sitä jossa on sweetheart -mallinen, olkaimeton yläosa. Käytännön ihmisenä kummastelen miten joku haluaa stressata mahdollisesta lipsuvasta pääntiestä niin monien silmäparien edessä. Mun hermot eivät pitäisi. 






Mutta niistä tavoista. Ensinnäkin keskuteltiin siitä kuka maksaa morsiusneitojen ja kaason asut. Artisti maksaa eli sekä morsiamen että sulhasen apujoukot maksavat itse asunsa. Naisillahan ongelmana on, että asu pitää ostaa omaksi. Miehet sentään voivat usein vuokrata pukunsa. Toivoa vain sopii, että ei tarvitse ostaa mitään houte couture -luomusta. Etiketin mukaan myös hääseurueen jäsenten pitää antaa lahja. Pelkkä assistentin roolin kustantaminen häissä ei siis riitä panostukseksi. 

Ja siitä lahjasta. Nyrkkisääntö kuului olevan, että jos hääjuhla järjestetään country clubilla, jossa yhden hengen ateria maksaa $125, niin yksinäinen vieras antaa lahjaksi $125 ja pari $250. Jos häät järjestään vanhassa latomiljöössä tai oman kodin puutarhassa, niin $50 per nuppi riittää. Oli toinenkin näkökanta, jonka mukaan hyvä ystävä tai läheinen sukulainen antaa kalliimman lahjan kuin hyvän päivän tuttu. Tämä ei kuitenkaan ollut ihan etiketin mukaista.  

Suurin yllätys oli, että sekä bridal shower -tilaisuuteen että hääjuhlaan molempiin pitäisi viedä lahja. Tässä oli paikallinenkin toimittaja mennyt vipuun: lahja oli toimitettu vain bridal showeriin. 

Muuten, mun elämäni hauskimpia kesätöitä on ollut olla kirkossa oppaana. Sain istua muutamissa häissä lehterillä, piilossa kaikilta.  Joka kerta itkeä tirautin. Jos sade vihkipäivänä tietää onnea, niin toivon että kirkonoppaan kyyneleet tuovat tuplaonnen. 

Eilen mun hoidokkini joka on vasta viime aikoina oppinut laittelemaan ulosantiinsa useamman sanan peräkkäin yllätti mut täysin, kesken leikkien hän loihe lausumaan "I am happy". Ei mitenkään alleviivaten, elämäntapavalmentajien innoittamana, itsensä esilletuomisen paineesta. Ihan vain siksi, että oli hyvä meininki. Kaksivuotiaan mielenliikkeistä on paljon opittavaa.