Tuesday, November 21, 2017

Aamuja

Aloitin aherruksen aamulla klo 5.30. Lapset nukkuivat vielä, joten ehdin vähän ihmetellä. Tiesin, että yksi lapsi pitää saada kouluun ajallaan. Tarkistin repun sisällön, eväät, etsin jalkineet ja päällystakin valmiiksi. Lasten syödessä aamiaista hipsin lapsen huoneeseen. Olisikohan kouluvaatteet valmiina. Eivät olleet. Vaatelipasto ammotti tyhjyyttään. Osa vaatteista löytyi märkinä pesukoneesta, jotain oli kuivausrummussa ja valtaosa likapyykeissä. Täkäläisittäin päivän käytön jälkeen vaatteet laitetaan jo pyykkiin, joten tilanne ei ollut toivoton. Yhdistelin näistä lähteistä kelpo asun, jonka lapsi sitten tyrmäsi täysin. Piti suostutella ja viimein kertoa, että this is it. Parempaan en tällä kertaa pysty. Vuosien saatossa hioutuneet etsijän taidot olivat tarpeen: jos mä en jotain löydä niin sitten se on hukassa. Tumppuja etsiskelin pitemmän tovin.
Huomenna aloitan päivän toisten lasten kanssa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin pienelle fläppitaululle on kirjoitettu mahdolliset ylimääräiset ohjeet päivää varten ja valmiiksi mietityt vaatteet löytyvät lipastojen päältä. Yhdistelmät on sunniteltu hiusrusettia ja sukkia myöten. Saan joskus valita rusetin hiuksiin. Siinä onkin miettimistä, kun katselen n. 30 koristeen kokoelmaa.

Omien lasten kanssa päästiin Kindergartenvuoden loka- marraskuulle ennen kuin ymmärsin alkaa laittaa kaiken valmiiksi iltaisin. Muistan vieläkin yhden kiireisen aamun, kun piti saada lapset koulubussiin ja tukka putkella juoksentelin ympäri taloa. En juossut sen jälkeen: opin kattamaan pöydän illalla, etsimään vaatteet ja pakkaamaan reput ja eväät, kysymään pitääkö printata tai allekirjoittaa jotakin. Lähdöt ovat olleet rauhallisia. Oma mausteensa tietysti oli, että silitin lasten vaatteet. Sitä jaksoin siihen saakka, kun isommat lapset olivat Middle Schoolin viimeillä. Ymmärsin, että saan vaatteet suorittua kun otan ne kuivurista ja oion viikatessa.

Pakkaan iltaisin nykyään omat evääni, tarkistan laukun sisällön (mulla on askartelutarvikkeita ja luettavia lapsille mukana) ja laitan seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Usein on mukana vaihtovaatteita ja kahvia ja teetä pitää olla varmuuden varoiksi. Kerrankos talosta on kahvi loppu ja päivä alkaa äkkiä tuntua pitkältä. Teetä juon lämmikkeeksi. On koteja, joissa lämpö pidetään matalana tai veto on sen verran voimakas, että sukat pyörivät jaloissa. Millainen lähtijä sinä olet? Rynnitkö matkaan sukkahousut hampaissa vai mietitkö ja järjestelötkö kaiken lähtökuntoon etukäteen?

Torstaina on kiitospäivä. Tiedossa on hyvää ruokaa ja oman perheen seuraa.

Saturday, November 18, 2017

Joulukalenteri kotiseurakunnalta

Joistakin asioista ilahtuu vain niin tavattomasti. Kuten siitä, kun saa kotiseurakunnalta yllätyspostia. Kuoressa oli joulukalenteri ja syy postille: " Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi kalenteri lähetetään myös ulkomailla asuville Espoon seurakunnan jäsenille."

En ole ihan tällaista kalenteria koskaan nähnyt, aikuisten joulukalenteria jossa on 25 luukkua aikuisten arkeen ja joulunodotukseen. Malttamattomana jo odottelen, että pääsisin availemaan. 


Tanja kyseli muutama postaus sitten meidän joulukalenteriperinteistä. Ihan ensimmäisinä vuosina lapset saivat kalenterit Suomesta, sukulaiset lähettivät. Joulukalentereja oli hyvin vähän tarjolla. Ei niitä vieläkään ole mitenkään runsaasti ja ne mitkä olen onnistunut löytämään ovat yleensä saksalaisia. Sellaisia notkuvia kalenterihyllyköitä kuin Suomessa meillä ei ole. 

Lapset katselivat tätä kalenteria vähän hämillään. Kerroin, että tällaisia ne olivat kun olin lapsi. Ettäkö ei suklaalta? Ei suklaata, mutta sitäkin jännempiä kuvia. Vaikea kai nykylasten on käsittää kuinka joskus on voinut innostua lahjapaketin tai pupujussin kuvasta. Kiiltokuvat kai menisivät jo ihan yli hilseen. Tavarakalentereja meillä ei ole koskaan ollut. Karmea oli se vuosi, kun pikkuveli kävi tyhjentämässä isompien sisarusten kalenterit sillä aikaa kun toiset olivat koulussa. En löytänyt mitään tilalle enää siinä vaiheessa, piti antaa vain pala suklaata aamupalan jälkeen. 


Kalenterin takana on poimintoja joulun ajan tapahtumista. Olisipa kiva käydä jouluhartaudessa taivasalla Nuuksion kattilassa, kävellä kynttiläpolkua pitkin (su 17.12. klo 16) tai laulaa kauneimpia joululauluja Karhusuon kalliolla omalla kynttilälyhdyllä varustautuneena glögiä maistellen (17.12. klo 18). Nämä ulkoilmatapahtumat taitavat olla aika uusia, en muista sellaisia omilta Suomiajoiltani. 

Sydäntä lämmittää, kun huomaa että kirkko yrittää huomioida kaikki yksinäisistä joulunviettäjistä (jouluaatto Hilan kurssikeskuksessa 24.12.) lemmikkeihin (kynttilähartaus 24.12. klo 15.30 Sökövikens amfilla). 


Annastiina Mäkitalon suojatie tuo mieleen vanhan suojelusenkelitaulun. 

Olin muuten lapsena aina varma, että tekijöiltä oli jäänyt yksi luukku puuttumaan, ei vain meinannut osua silmiin. Mitenhän nyt käy?  Espoon seurakuntien jouluohjelmasta enemmän tietoa espoonseurakunnat.fi/joulu. 

Mukavaa sunnuntaita!

❤:lla Johanna, lempeällä matkalla jouluun 

Thursday, November 16, 2017

Kampaajalla

Valokuviin ilmestyi vanha nainen, harmaat hiukset, kalvakka naama. Odotettuahan se oli, jollain tavalla toivottuakin. Olen aina kuvitellut, että elän elämäni kukkeinta aikaa kun keski-ikä alkaa olla vankalla pohjalla. Ajattelin, että antaa harmaiden tulla, ryppyjen näkyä. Mutta perhana, kaikki muut näytti vielä jotenkin niin tuoreilta, jopa muutaman vuoden vanmhempi aviomieheni. 

Tiistaiaamuna soitin kampaajalle. Googlailin aikani ja Yelp -appia apunakäyttäen löysin kampaamon, joka oli lähellä, kohtuuhintainen ja saanut mainintoja enemmän puolesta kuin vastaan. Aika järjestyi samalle iltapäivälle. (Valokuva on kuvituskuva, ei liity kampaamoreissuuni. Eksyin pari vuotta sitten oikein kunnolla ja kulkeuduin vähän epämääräisille seuduille. Kuva piti kuitenkin ottaa, harvoin sitä tällaiseen salonkiin törmää.)


Kampaamossa hääräsi kolme nuorta naista, arvioni mukaan alle 25 vuotiaita kaikki. Yksi otti vastaan ja kaksi kampasi. Istahdin tuoliin ja Taydem kyseli, että mitäs tehdään. Kerroin, että haluan harmaat piiloon, mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen, hiukset tasoitetaan ja siinäpä se. Taydem häipyi. Ihmettelin, että mikähän tuli. Odotellessani Jordan (vastaanottaja) kertoi tulevan illan treffeistään. Hän ajaa parin tunnin päähän ja poikaystävä omasta kaupungistaan parin tunnin matkan, kohtaavat puolivälissä. Nuori nainen näytti rakastuneelta päästä varpaisiin, kiharsi hiuksiaan. Kysyin, että oletteko kauankin seurustelleet. Reilun kuukauden. Mikään ei ole niin ihanaa kuin nuori rakkaus. 

Reilun 10 minuutin kuluttua Taydem palasi värikipon kanssa  ja työ alkoi. Juteltiin Chicagosta, Chicago Bullseista, Lauri Markkasesta, matkailusta, joulunvietosta ja Kiitospäivästä sekä Taydemin perheestä ja ensi kesän matkasuunnitelmista. Kampaajan otteet olivat varmat, mutta kiire ei ollut mihinkään. Meinasin nukahtaa hiusten pesuun. Sakset heiluivat aikansa ja föönaus tehtiin taiten. Taydem oli lukenut mun ajatukseni: peilistä katseli näköiseni nainen ilman harmaita, mutta hyvin saman värisenä kuin kampaajalle mennessä. 

Mun piti auttaa naisia vähän maksupäätteen buuttauksessa. Suurin yllätys lähtiessä oli, kun Taydem antoi kunnon halauksen. Arvaapas vaan menenkö uudelleen. Ihan varmasti. 

Opin taas uutta. Ensinnäkin tykkäsin ihan valtavasti miltä kaikki kolme työntekijää näyttivät: luonnollisilta, huolitelluita. Kellään ei ollut kirkuvan purppuraa tukkaa eikä viivottimella vedettyä geometristä leikkausta. Ilmapiiri oli rento, välitön, kuten kampaamon sisustuskin. Mä viihdyin. Ensimmäisen kerran elämässäni mulla oli kivaa kampaajalla. Nautin nuorten energiasta ja innosta, välittömyydestä. Kuten kaikissa suurissa rakkaustarinoissa: musta tuntui että mut hyväksyttiin sellaisena kuin olen. 

Taydemilla on takanaan 1600 tuntia opintoja, puolitoista vuotta kampaamotyötä. Hän tekee myös juhlameikkejä. Kampaajan lisenssi pitää uusia säännöllisesti ja uusintaan vaaditaan tietty määrä tunteja ja näyte. Hänen haaveenaan on matkustaa USA:n ulkopuolelle. Taydem on unelmiensa työssä. 

Mä lähetän nyt mun kampaamoenkelin matkaan. Toivon, että jokainen voi kokea sen tunteen, kun toiveet toteutuvat ja ajatukset ymmärretään, työteliäät kädet ovat varmat ja huolehtivat. 

❤:lla Johanna, vähän vähemmän harmaana

Saturday, November 11, 2017

Photo bombed

Kohdalle sattui lumottu metsä ja puisto. Pitihän niistä saada kuvia. Tuuli pyöritteli lehtiä, aurinko paistoi, kaunis syksyinen päivä. 

Aloin tarkastella kahta seuraavaa kuvaa tarkemmin. Joku oli tullut ihmettelemään ihmisten kotkotuksia. Näkyy kuvissa suurinpiirtein keskellä. Puiden takana virtaa joenuoma, joten sieltä on hyvä seurata tapahtumia. Kuvat olisivat menneet roskiin, mutta vieras tekee niistä erityisen. 


Peurahan se siellä kurkkii


Valmistauduin viettämään rauhallista lauantai-iltaa. Tytär on yökylässä. Ystävätär lähtee parin viikon kuluttua Ranskaan puoleksi vuodeksi aupairiksi ja tänään perhe viettää joulua. Tytär on vähän kuin perheenjäsen, joten hän pääsi juhlaan mukaan. Juuri tällä hetkellä keittiössä puuhaa pari nuortamiestä iltapalaa. Pekonia, pastaa, kananmunia, juustoa... Yläkerrassa kaksi muuta puuhaavat filmiprojektia. Välillä olisi kiva jos saisi katsoa kaikessa rauhassa telkkaria, mutta onhan se kiva kun on vilinää ja vilskettä. Vuoden päästä tuntuu varmaan ihan liian hiljaiselta. 

Koko keittiö tuoksui vakuuttavasti ja rauhoittavasti ruualta, 
keittiöstä oli tullut taas keittiö, lämmin ja huolehtivainen huone talon sydämessä, 
kodin turvallinen keskipiste. 

(Tove Jansson, Sanojen lahja, Valitut sitaatit, Muumilaakson marraskuu)

Hyvää isänpäivää! 
Onnellista alkavaa viikkoa! 

❤:lla Johanna



Friday, November 10, 2017

Onko kaikki nyt nähty

Yksi mun lempikauppoja kierrellä ja katsella on HomeGoods. Se kuuluu samaan yritysryppääseen kuin T J Maxx ja Marshalls, kaksi muuta suosikkiani. Nämä ovat ihania rompeaittoja, tavarat kiertävät vinhaa vauhtia ja aina on jotain uutta. Olen löytänyt mm. Ralph Laurenin pitkän silkkisen hameen $15 ja American Eagalin pitkän neuletakin $9. HomeGoodsissa on kaikkea mahdollista ja mahdotonta sisustamiseeen liittyvää. Joskus on tarjolla ollut Marimekon tuotteitakin. Nyt sitten tein elämäni löydön, joulukuusen jota ilman VOIN elää (ainakin tämän joulun): 



Tällekin kuuselle löytyy varmasti jouluinen ja tyylikäs paikka. Hinta oli joko 229 tai 299 dollaria. Sen verran olin hämilläni löydöstä, että dollarit vain pyörivät silmissäni. Alakuvassa on taas sellainen kuusi, jolle voisin löytää paikan kodistamme. 


Tuotteita oltiin vasta laittamassa esille. Meillä on ihan riittävästi koristeita, mutta joka joulu seuraan liittyy jotain uutta. Kierrellessä mulle tuli ähky, koristeita oli niin paljon että mikään ei enää oikein näyttänyt miltään, mikään ei pistänyt silmään erityisellä tavalla.  



Paitsi ehkä koiraherra, joka toivottaa vieraat tervetulleiksi. Tämä olisi aika lystikäs ulko-oven edessä. Oikein jos innostuisi voisi ostaa takana seisovan koiran pariksi. Siinä olisi livreepukuiset oven molemmin puolin :)


Eilen illalla saunan jälkeen pistin villasukat jalkaan ja istuin takan ääressä. Ensi yö saattaisi olla ensimmäinen pakkasyö. Olen odottanut syksyä monta kuukautta ja tämä on yhtä juhlaa. 

Onnellista viikonloppua!

❤:lla Johanna, kaiken nähneenä

Wednesday, November 8, 2017

Mangoa ja mansikoita & vähän omppua

Mua on aina huvittanut mainos, jossa todetaan että munalla töihin. Toinen mieleenjäänyt mainos kyseli mitä saa 10 pennillä (olikohan se 10 penniä): lautasellisen ravitsevaa Elovena-kaurapuuroa. Moni muukin mainos on takaraivossa ja sloganit tulevat mieleen sopivilla ja sopimattomilla hetkillä. Mä en esimerkiksi koskaan ymmärtänyt miksi helmat paukkuu, kun Jaffat tulee :) 


CNN julkaisi oman mainoksensa omenoista pari viikkoa sitten. Mainos kyllä puhuttelee. Saa miettimään, että eletään me aika hurjia aikoja. Mä yritän blogissani esittää asiat aikalailla sellaisina kuin ne ovat: ei tässä glamouria tihkuta, kutakuinkin tavallista elämää vietetään. En kyllä myöskään ihan kaikesta kirjoita enkä esittele valokuvin pölykoiria sängyn alta - sen verran kaunistelen ja olen vieraskorea. Olen onnistunut löytämään blogeja, joissa on aito ja realistinen ote asioihin, iloinen ja avoin asenne. Seuraan niitä mielelläni. Merkkilaukut, luxusmatkat, gourmet-ateriat ovat toki mukavia asioita ja sulostuttavat elämää, mutta aika harvan elämä kai kokonaan pyörii näiden asioiden ympärillä. Olen miestiskellyt, että someihmisillä on aika suuri vastuu, kun elämäänsä esittelevät. Joku vielä uskoo sadun todeksi - toisaalta voihan moni satu olla tottakin. 

Kaksivuotias poikani aikoinaan tiivisti tämän erinomaisesti saatuaan polkupyörän syntymäpäivälahjaksi: polkupyörä on polkupyörä, polkupyörä ei ole auto. Sanojaan nuorimies ryyditti taputtamalla uutta kulkupeliään. CNN pukee sanoiksi saman asian: omena on omena eikä banaani, vaikka joku niin kivenkovaan väittäisi. Ja ei, en joka aamu syö aamiaiseksi mangoa ja mansikoita, yleensä kaurapuuroa ja kanamunia. Mutta mangoaamujakin on. 








Tuesday, November 7, 2017

Sinivalkoinen Suomi100

Tiiu Puutarhahetki -blogista oli tehnyt kivan postauksen ja laittanut liikkeelle sinivalkoista -haasteen.  Eilen leikkipuistossa näin tennarit, jotka toivat postauksen mieleen. Tarkoitus on juhlia 100 vuotiasta Suomea sinivalkoisin kuvin ja postauksin.  Ja vaikka mua ei ole haastettu, niin aloin katsella ympäristöä  tennareiden innoittamana sillä silmällä olisiko mitään sinivalkoista kuvattavaa. 

Lenkkareiden omistaja tuli leikkipuistoon äitinsä kanssa. Sanoin, että tämä on nyt vähän hassu juttu, mutta saisinko kuvata lenkkarit kun ovat maani lipun väreissä. Kerroin haasteesta ja satavuotissynttäreistä. Äiti ja poika olivat innoissaan ja kyselivät Suomesta kaikenlaista. Ei sitä aina tule ajatelleeksi, mutta meitä pieniä Suomi-lähettiläitä on ympäri maailmaa ja kai me aika usein synnyinmaasta puhutaan. Tässäpä kuvasaalista Suomen lipun väreissä: 


Alussa oli suo, kuokka ja Jussi. Tässä tapauksessa hiekkalaatikko ja lapio. 

Sininen liukumäki ja valkoista hiekkaa

Tähän kuvaan piti saada mukaan pensaan takaa pilkottavaa sinistä taivasta. Ei ihan onnistunut :)


En ole aikaisemmin huomannut, mutta meidän rekisterikilvet ovat sinivalkoisia.


Sinivalkoinen vesiliukumäki ja sinisellä peitetty uima-allas

Sinivalkoista oli niin paljon ympärillä, että kuvattavaa olisi riittänyt. En ole tajunnut aikaisemmin kuinka paljon väriyhdistelmää käytetään kylteissä, etiketeissä, vähän kaikessa mikä pitäisi huomata. 

Ihana idea Tiiulta. Hänen blogiinsa pääsee klikkaamalla joko tuolta tekstin alusta tai sitten tästä

Sunday, November 5, 2017

Hymy

Aamulla herätessä oli mielessä se aika, kun lapset olivat pieniä. Silloin en ymmärtänyt kuinka erityisen kohtelun he saivatkaan osakseen, kun aina joku vastaantulija hymyili. Lapsille vilkutettiin, tervehdittiin, sanottiin hello sweetie tai big guy. Lapset näkivät ympärillään hymyileviä, hyväksyviä ilmeitä ja kasvoja. 

Nyt oikeastaan asian vasta ymmärrän, kun hoitolasten kanssa olemme ihmisten ilmoilla. Havahduin hymyjen puuttumiseen. Vaikka aikuisetkin toisiaan tervehtivät, niin hymyjä ei niin vain jaella. Lapsille edelleenkin hymyillään. 

Olen aina ajatellut, että auringonkukat ja sitrushedelmät ovat luontoäidin hymyjä meille ihmisille. Vahvoja, kauniita,  valloittavia hymyjä. Nuorempana luin tutkimuksen, jonka mukaan hymyily saa aikaiseksi enemmän ryppyjä kuin totinen ilme. Ajattelin, että siinäpä oiva syy pitää naama peruslukemilla. Vuosien jälkeen voin vain todeta, että rypyt ilmaantuvat hymyili tahi ei. Elämä on vain paljon hauskempaa iloisen ilmeen kanssa. 





Toivon pienempiä ja suurempia ilonpilkahduksia marraskuiseen maanantaihisi!

❤:lla Johanna

Thursday, November 2, 2017

Päiväunelmoijille synninpäästö

Olen ollut aina kova unelmoimaan. Rakentelen pilvilinnoja oikein mielelläni. Jos päivällä en ehdi riittävästi saada aikaiseksi, niin illalla ennen nukahtamista uppoudun ajatuksiin oikein tosissani. Siksikin odotan iltaa ja nukkumaanmenoa. Tunnettua suomalaista mäkimiestä vapaasti lainaillen: "nukkuminen on ihmisen parasta aikaa."

Mutta toisaalta se on ihan jonninjoutavaa touhua, hukkaan heitettyä aikaa. Taivaanrannanmaalareita tuommoisesta vaan tulee. Eikö yöllä nukuta, kun päivällä pitää kulkea pää pilvissä? Varmaan muillekin tuttuja toteamuksia. 

Saatan lukea kirjaa monta sivua ajatellen niitä näitä. Elokuvissa käy samoin ja keskustellessa ajatus karkaa. Tv-sarjoja seurailen touhuten kaikenlaista siinä samalla: käyn täyttämässä ja tyhjentämässä pesukonetta, googlailen mieltäaskarruttavia asioita, seuraan sivusilmällä korismatsin kehitystä. Jotenkin oudolla tavalla pysyn juonessa mukana. 

Georgia Institute of Technology on julkaissut hiljan aiheesta tutkimuksen.  (Tämä on muuten laitos, johon lapsen 15-vuotias lukiokaveri on hakenut opiskelemaan. Lapsukainen on siis hyppinyt muutaman luokka-asteen yli ja kuuluu ylimpään prosenttiin mitä tule kansallisiin tasokokeisiin. Nero toisin sanoen.) Tutkimuksen lopputulema on, että ehkä ajatukset työkokouksessa vaeltavatkin sen vuoksi, että aivoissa on varaa, koko kapasiteettia ei tarvitse kiinnittää käsillä olevaan asiaan. Perinteinen selityshän on, että neukkarin ilma on käynyt huonoksi, kokous venyy ja venyy, takamus puutuu ja puheenvuorot ovat pitkäpiimäisiä. Vaatimattomasti johtopäätökseksi ehdotellaan "Daydreaming is good. It means you're smart." Minä vastaanotan tämän tutkimuksen iloiten ja riemuiten. En olekaan turhanpäiväinen päiväunelmoija vaan kerrassaan fiksu :)  Tosin kuulemma pitäisi ottaa huomioon pomon mielipide: jos usein huomautellaan siitä ettei pysy kärryillä saattaa olla, ettei olekaaan ihan niin älykäs vaan keskittymisen alueella on ongelmia. 





Kolmisen viikkoa Kiitospäivään. Nyt kiireenvilkkaa kaiverretut kurpitsat roskiin ja runsaudensarvia kokoamaan ruokahuoneen pöydälle. Ehkä joulukuusenkin voisi jo viritellä. Kiitospäivän jälkeisenä viikonloppuna joulukoristeet esille ja sitten onkin vuodenvaihde käsillä. Nyt menee taas lujaa, mutta ajattelin keskittyä aivan erityisesti päiväunelmiin. Siinähän voi vaikka vahingossa haaveilla itselleen ammatin, kodin, matkan tai jotain muuta kivaa. 


Karkailevien ajatusten seuraksi sopivat omenasiiderit, mulling spice (vähän kuin glögimauste) ja 
kukkaset. Korkealentoista perjantaita!

❤:lla Johanna

Tuesday, October 31, 2017

Karkit valmiina

Vielä muutama tunti kunnes alkaa hämärtää ja pienet keppostelijat tulevat hakemaan karkkeja. Nameja olen varannut kolmisen kiloa, kyllä sillä alkuun pääsee. Pienimmät saapuvat aina ensimmäisinä, joten ainakin heidän koreihinsa täytettä riittää. Kun namit loppuvat laitetaan ulkovalot pois päältä ja ovikello ei enää kilise. 

Joku on omistautunut Halloweenille täydestä sydämestään. Kuvissa oleva piha on yksi vaikuttavimmista tänä vuonna. Mustaa pääkalloviritelmä on olevinaan merirosvolaivan purje (jos nyt oikein ymmärrän). Lähemmin tarkasteltuna osoittautui, että musta lakana oli maalattu kotikonstein. Valaistus tekee pihasta sykähdyttävän. 








Kaiversin viimeisen kurpitsan tänä aamuna. Yritän saada meidän kurpitsoista vielä kuvat, kun kynttilät on sytytetty. Lapset kaiversivat kaksi ja koversivat munkin kurpitsan tyhjäksi. Kouluista oli tänään vapaata ja uimaseurakin päätti palkita ahkerat harjoittelijat tarjoamalla aamutreenit alkaen klo 5. Niin jää lapsille pitkä päivä touhuta muutakin tarpeellista. Ja kas, parhaillaan ovat yrittämässä High Schoolin uimajoukkueen aikarajojen alitusta :) 

❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

Pöh! Mulle jää varmaan ainakin puolitoistakiloa karkkia ruokakaappiin. On yksi hiljaisimmista Halloweeneistä koskaan. Luulen, että kiertäjät ovat menneet uusille asuinalueille. Meillä tässä on talojen väli vähän pidempi, joten samalla kävelymäärällä saa vähemmän karkkeja :) 

Aamulla ährystin Mikki Hiiri -kurpitsan. Ikävä kyllä se ei ihan pääse oikeuksiinsa valokuvissa, mutta näyttää aika hauskalta pilkkopimeässä. 

Hyvää marraskuuta! Kohta on Kiitospäivä...




Friday, October 27, 2017

Voihan vitalis


Vein pikkuisen viikarin aamulla kirjaston tarinatuokioon. Vähän parkkarilla jo ihmettelin, kun pienillä ihmisillä oli jos jonkinlaisia Halloween-kostuumeja yllään ja karkki- ja keppos -koritkin matkassa. Sisällä selkis: tarinatuokio olikin Halloween -juhla. Juhlaan olisi pitänyt ilmoittautua etukäteen. Voihan vitalis. Onneksi viikari on sen verran pieni, että ei sen enempää kummastellut miksi hänellä ei ollut mitään erityistä yllään. Onneksi kirjastossa oltiin varauduttu siihen, että muutama torvelo tuo tenavan ilman ilmoittautumista. Tuli sellainen huono äiti tunne. Tai siis huono nanny. Onneksi mukanani oli kirjastokäynneille varattu kassi, johon sai kerättyä kirjastonväen jakamat herkut.

Kirjaston tädit pistivät parastaan. He olivat pukeutuneet ja vetivät tarinatuokion sellaisella draivilla, että ihan pyörrytti. Kädet heilui ja lantio vispasi. Musiikki oli tavallista svengaavampaa. Siinä oli tekemisen riemua. Pitkässä letkassa seurasimme ämyriä kantavaa tätiä pitkin kirjastoa ja toiset tädit jakoivat sopivia lahjoja, suolaisia ja makeita välipaloja, tarroja, tatuointeja ja lopuksi sai leiman käteen. Siitä ei juhlat parane. 


Arvonnan yhteydessä sain viestiä, että olisi kiva nähdä enemmän näitä meidän kulmia. Näissä kuvissa on meidän kalastuslampi. Tämä on tekolampi ja vain asukkaiden ja heidän vieraidensa käyttöön tarkoitettu. Talot maksavat n. 350 000 - 450 000 dollaria. Ongitut kalat pitää päästää takaisin asuinsijoilleen. Kalastuslaiturikin on rakennettu. Tykkään mennä lampea ympäri, aamupäivisin varsinkin on hiljaista. Ihan omassa rauhassaan saa hölkötellä. 





Mun mielestä paikan nimi on kaunis: Forgotten Pond. Viime yönä lämpötila laski 4 C asteeseen. Mä olen onnessani, kun saa käyttää neuleita ja farkkuja. Tänään oli töissä villasukat jalassa. Niin kauan kun viikarin perässä vipeltää kaikki on hyvin, mutta päikkäreiden aikaan tulee vilu. 

Iloa viikonloppuusi!

Wednesday, October 25, 2017

10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle

Sain parisen kuukautta sitten ihanalta Jaelilta Appelsiinipuun alla -blogista ulkosuomalaisille tarkoitetun haasteen. Sen lisäksi, että Jael on meidän vesimelonien kummitäti (ok, tää on kai sisäpiirivitsi), on hän meidän Felixin parhaan ystävän Bambin emäntä. Ja Jael myös oli ensimmäisiä bloggareita, joka kommentoi ja linkitti blogiani. Ystävällinen, sydämellinen, syvällinen ja viisas nainen. Ja kosmopoliitti. Mutta niihin kysymyksiin. 




1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi?


Ihmiset. Amerikassa on paljon fiksuja ja ystävällisiä ihmisiä. Tänään Target -kaupassa käydessäni juttelin vähän vanhemman henkilökuntaan kuuluvan rouvan kanssa. Hän päätti tapaamisemme "take care sweetie". Small talkia tietysti, mutta ystävällistä. Yhteen hiileen puhaltaminen ja tukeminen hädän hetkellä. Kyllä tästä kansakunnasta löytyy myös yhteishenkeä tarpeen tullen. 

2. Entä ikävintä?


Maa on jakautunut aivan ja täysin kahteen tai useampaankin osaan. Mietin, että mikä on tämän tarkoitus. Juuri nyt hallinto suunnittelee kaikkien aikojen suurinta verouudistusta, jolla siirretään varallisuutta varakkaimman yhden prosentin taskuun. Valkoisessa talossa huseerataan kuin mieltä vailla. Tarviiko jatkaa. 



3. Jos saisit matkustaa minne tahansa 2 viikoksi ilmaiseksi, minne matkustaisit?


Suomeen. Mutta jos pitäisi miettiä jotain muuta, niin sitten kai Kreikkaan. Olen saanut päähäni, että koko perhe pitäisi saada kreikkalaiselle huvilalle vähäksi aikaa. Syötäisiin oliiveja ja oltaisiin yhdessä. Tai voisimme lähteä tutustumaan perheen juuriin Skotlantiin. Yöpyisimme synkissä linnoissa ja talsisimme Hadrianuksen muurin vartta, viski ja Aran-neuleet (taitavat olla kyllä Irlannista) lämmittäisivät kun kura loiskuisi Wellington -kumppareiden osuessa nummen pintaan. Ja eikö vain siellä joku Inspector tulisi vastaan mysteerin merkeissä puhuen murteella, josta vain mies saisi selvän. 

4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?


Juuri nyt lepo olisi paikallaan. Olen nauttinut olostamme Floridan Keysseillä. Duck Keys ja Hawks Key Resort olisi mieluisa paikka. Tai Jamaikalle täysihoitoon. Vuonna 2000 olimme kaksosten ollessa vauvoja jossain mukavassa resortissa Arizonan Scottsdalessa. Nimeä en enää muista, mutta illalla kun vuoteet käytiin avaamassa tuotiin chocolate chip cookies, vastaleivottuja. Lasten synnyinsijoille Kaliforniaan haluaisin myös mennä. Lapset eivät tietenkään muista siellä oloajasta mitään. 

5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?

Ruisleipää, marjoja, kauraleipää, juustoja ja Jalostajan hernekeittoa, kaloja, mustikkasoppaa, leivonnaisia. Joulun lähestyessä tietysti kaipuuta aiheuttavat konvehtirasiat. Joskus olen ostanut täkäläisiä ja ne on ihan kamalia. Joulussa ei ole ihan samaa tunnelmaa, kun ei ole konvehtirasiaa suolaisen leivän ja lahjakirjan kyytipojaksi.

6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?


En varmaankaan kokonaan. Haluaisin kyllä asua Suomessa osan vuotta. Mutta kyllä mulle tulee koti-ikävä tähänkin suuntaan, kun ollaan Suomessa käymässä. Amerikkalaisittain olen kai vielä aika hiljainen, mutta suomalaisittain en saa suutani pidettyä kiinni ja pölisen tuntemattomillekin ja moikkailen kaikkia vastaantulijoita :( 

7. Mikä on asuinmaasi hauskin/mielenkiintoisin juhlapyhä?

Halloween. Siksi nämä kuvatkin, koska ensi viikolla taas juhlitaan. Tykkään joulusta ja pääsiäisestä, mutta Halloween on ihana! Lapset on innoissaan ja minä kans. Olen onnellinen kun saan jakaa nameja karkki ja keppos -kiertäjille. 



8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?


Hyvän ja rakkaan työpaikan jättäminen, kivojen ja fiksujen työkavereiden hyvästely kuten myös palkkatuloista luopuminen. Mähän en saanut alkuunsa opiskella tai tehdä töitä täällä. Työvisan kanssa taisi mennä pari vuotta. Toisaalta lasten syntymä hoiti sitten tämän ongelman pois päiväjärjestyksestä. Ja tietysti täkäläiseen ruokaan tottuminen. Valikoimat oli vielä 1990 -luvulla varsin heikot. 

9. Voisitko asua jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämänhetkisessä asuinmaassasi?


Tästä tulee mielenkiintoista. Mies haluaisi eläkepäivien viettoon jonnekin lämpimään ja eksoottiseen. Olen ehdotellut vaivihkaa esimerkiksi Espanjaa, Portugalia tai Italiaa, mutta hän haluaisi Costa Rican tai Panaman suuntaan. Saa nähdä. Lapset todennäköisesti hajaantuvat kuka minnekin, joten meidän ei tarvitse murehtia ettemme ole lasten lähellä. Joku on jokatapauksessa kaukana. Tosin kyllä mä haluan auttaa lapsia parhaani mukaan. Kokemuksesta tiedän miltä tuntuu, kun ei ole turvaverkkoa. 

10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?


Kyllä se taisi olla, kun kaikki kolme lasta olivat ensimmäistä kertaa High Schoolin uinneissa. Oma sukunimi vilahteli tulostaululla tuon tuosta. Koulun uintikisojen jälkeen lapset ovat aina innosta soikeina. On ollut hyvä meininki ja kavereiden kanssa on touhuttu sitä ja tätä. Ihmettelin kerran, kun poikien viestijoukkueella näytti olevan samanlaisia uikkareita kuin vanhemmalla pojallani on. Hän oli vienyt viestijoukkueelle ns. fast suits ja uusi koulun ennätyshän sieltä tuli. 

11. Aiotko matkustaa jonnekin tänä vuonna? Minne?


Suunnitelmia oli, mutta sitten perheen tilanne muuttui kun mies jäi töistä pois ja mä aloitin omat työkuviot. Perheen kanssa haluaisin matkustaa, viettää vielä vähän aikaa yhdessä poissa näistä kodin ympyröistä. Ehkä teemme vielä jonkun viikonloppuretken. Muuten taitavat kisamatkat olla tämän vuoden matkatarjontaa. 




Haaste on tainnut jo käydä aika monissa ulkosuomalaisten blogeissa, mutta jos joku ei ole vielä tullut haastetuksi niin nyt tulee!