Tuesday, July 18, 2017

Hyvää naistenviikkoa meille yli 600 000!

Toivon, että kesätuuli heiluttelee leppeästi verhoja, aurinko hymyilee ja naisten itkusta ei ole tietoakaan. Lueskelin, että perimätiedon mukaan naistenviikolla aina sataa, koska naiset ovat niin kovia itkemään. Juhlitaan me 18. - 24.7. nimipäiviä viettävät niin, että jos vaikka sataisi ei haittaisi!

Amerikkalaiset ovat olleet ihastuneita nimipäivä -ajatuksesta. How charming! En sitä tietenkään kaikille selosta, harvoille valituille olen kertonut.  Vasta nyt täällä ollessani olen ymmärtänyt kuinka hieno keksintö nimipäivä on: moni ei tiedä syntymäpäivistä tai muista merkkipäivistä, mutta nimipäivä on kalenterissa, se painetaan lehtiin, kerrotaan radiossa. Edes kerran vuodessa saa onnittelut, ilman omaa ansiota tai ponnistelua, ihan vain siksi että joku on halunnut juuri tämän nimen antaa. 

Etsin kuvaa postaukseen ja tämä on julkaistu täällä aikaisemminkin. Suomen kesäpaikkaa ikkunaverhoineen ei enää ole olemassa käsittääkseni sellaisessa muodossa kuin sen tunsimme, mitään ei ole jäänyt jäljelle. Lapsille kesäpaikka oli ainoa paikka, jonka he Suomesta tiesivät ja tunsivat omakseen. Kirjoittelen tätä tippa silmässä. Itse en ehtinyt hyvästejä heittämään, paikka myytiin jokunen vuosi sitten. Talossa oli säilytyksessä 30 vuoden siihen astisen elämäni tavarat. Tänne sain joitakin kirjoja, valokuvia, nallen. Kaikki muu katosi kuin tuhka tuuleen: keräämäni astiat, liinavaatteet, kirjat, taulut. En edes muista mitä kaikkea. Toisaalta tavaraahan se on, mutta olisi ollut ihana päästä vielä kerran katsomaan minkä haluaa kuljettaa mukanaan, minkä antaa jatkaa elämäänsä muualla. Meidänhän oli tarkoitus palata Suomeen vuoden jälkeen tänne tulosta. Kaksoset vain sattuivat tupsahtamaan sitä ennen. Seuraavaksi pohdimme, että mennään takaisin Suomeen kun kaksoset ovat parivuotiaita. Silloin sitten tuli yksönen. Aaa, no tota mennään takaisin kun lasten koulu alkaa... Vuoden kuluttua kaksoset ovat yliopistossa, toivottavasti.  

Aamu sai mukavan alun. Vein nuorimmaisen harkkoihin ja menin itse joogatunnille. Opettaja ja tunnin sisältö olivat uusia. Joskus vähän leipiinnyn vakituisiin tunteihin, aika paljon teemme samoja harjoituksia, variaatiota on aika vähän. Theresa oli virkistävä poikkeus. Ensinnäkin tunti oli tarkoitettu venyttelemiseen, kropan tunnusteluun. Mua alkoi siinä vaiheessa hymyilyttää, kun piti liikuttaa häntäluutaan ja kuvitella heiluttavansa häntää :) Joogan jälkeen menin vielä 40 minuutiksi juoksulaitteeseen. Laite näytti juoksua, mutta kyllä se enemmän oli reipasta kävelyä. Mä en ole kovin hyvä aamuliikkuja. Vähän aamukahdeksan jälkeen oli päivän harjoittelut pulkassa ja mieli muikea. 


Tunnin lopussa kun oli hiljentymisen aika kuvittelin itseni laiturinnokkaan, aamu-usvaan katselemaan kesäpaikan järven joutsenparia. Vaikka kesäpaikkaa ei ole on sentään kivoja muistoja. Ja tosiasia taitaa kyllä olla, että aika on käyttänyt kultapensseliä.

Sunday, July 16, 2017

Summertime, and the livin' is easy

Aamulla otimme kumitassut alle ja suuntasimme läheiseen Hillsboroughin kaupunkiin. Matkaan menee isoja teitä pitkin reilu puoli tuntia, mutta ajoimme maisemareittiä. Mies yleensä käy Hillsboroughssa moottoripyörällä joko yksinään tai kavereidensa kanssa. Matkan päämäärä on  useinmiten Weaver Street Market, sekatavarakauppa, jossa on tarjolla niin paikan päällä syötäviä herkkuja kuin kotiintuotavia ruokaostoksia. Ruuat ovat paikallisia, lähiruokaa, pienten osuuskuntien toimittamia. Joimme aamukahvit kuunnellen lempeää kitaralla säestettyä jazzia - tai ainakin tapahtuma oli jazz&brunch. Musiikki kuulosti kyllä enemmän balladimaiselta. 



Tarkkaan kun katsoo näkee pöydät ja ihmiset puiden takana. Koirat ovat tervetulleita terassille ja laskin ainakin viisi karvaturria nauttimassa musiikista ja atmosfääristä. 



Aamukahvissa olisi pitänyt maistua nougat ja vihreät omput. Taisin pilata koko herkun maidolla. Kaupassa oli irtomyynnissä viljaa, papuja, pähkinöitä. En edes tiedä ihan mitä kaikkea. 




Maapähkinävoi ei tästä enää tuoreemmaksi käy. Sen voi itse jauhaa punaisella myllyllä. Hinta oli ihan kohtuullinen $4.99 paunalta (n. 450 g). Kukan siemenillä voi yrittää pelastaa kutistuvaa mehiläiskantaa. Oma sekoituksensa oli myös kolibreille. 



Harvoin olen lukenut yhtä iskevää mainoskylttiä. Voin allekirjoittaa kaiken mainoksessa mainitun. Kuten, että pitäisi saada palkka jolla tulee toimeen. Tai että mikä tahansa meitä yhdistää on paljon suurempi kuin se mikä meitä erottaa. Hammastahnaa ja huulirasvaa käyttäessä voi ajatella näitä yleviä ajatuksia. 



Tuttuja tuotteita hyllyssä! Pandan lakut on Wasan näkkäreiden kanssa niitä tuotteita, jotka yleensä kaupoista löytyvät. Weaver Street Market oli sijoittanut lakut erilaisten energiapatukoiden yhteyteen. 



Autolle päästessä meinasi mennä sormi suuhun. Mihin meloni? Jos se koko matkan heiluisi takakontissa, niin kotona olisi tarjolla melonimehua tai -mössöä. Tarjouduin pitelemään melonia sylissäni, mutta mies nosti takakontin pohjaa ja taikoi sieltä esiin tällaisen kuljetuskorin. Vakiovaruste, josta mulla ei ollut aavistustakaan. 

Mun hyväntekeväisyysprojekti ei mennyt ihan kamalan hyvin. Kuntosalikäyntejä tuli joko 9 tai 10 ja rahaa siis hyväntekeväisyyteen 18-20 dollaria. Kävin taas iltapäivällä rääkkäämässä juoksumattoa. Vartti kävelyä ja 45 minuuttia juoksua. Illalla lämmitin vielä saunan ja nyt olen valmis vällyjen väliin. 

Kivaa viikkoa! Heinäkuu jo puolessa, vauhti vain kiihtyy. 

Wednesday, July 12, 2017

Ketkut autokauppiaat

Ohi ovat ne ajat, kun ajelin minivanillä. Ei kiitos enää. Kaksoset opettelivat ajamaan minivanillä ja ajokorttien saamisen jälkeen huristelivat sillä puolisen vuotta. Meillä oli hetken aikaa neljä autoa, mutta nyt täytyy pärjätä kolmella. Niinkin on käynyt, että mies on joutunut hyppäämään moottoripyörän selkään päästäkseen kauppaan. 

Mun auto oli eilen huollossa ja tilalle sain siksi aikaa tämän kaunokaisen. Autolla oli ajettu kokonaista 18 mailia. Autossa oli siis luontaisesti uuden auton tuoksu. Mulle ei ole koskaan noussut autokuumetta, mutta eilen alkoi tuntua että tämähän olisi aika kiva. Ja ihan vain siksi, että auto oli uunituore! Oma autoni on vähän isompi ja tilavampi. Itse asiassa tämä tuntui kauppakassilta, mutta kun se tuoksu oli niin hyvä... Tykkäsin myös vaaleasta sisustuksesta. Oma autoni on musta ja sisus sen mukainen. 










Totuin niin Hondan ylimalkaiseen palveluun, että nyt on yhtä juhlaa viedä auto huoltoon. Ovi tullaan avaamaan, saatellaan sisälle tapaamaan omaa huoltohenkilöä. Sitten jo ohjataankin laina-auton luokse. Ihan parasta on, että huollossa auto myös imuroidaan ja pestään.

Vähän mä tämän kaunottaren perään haikailen. Ja etenkin sen tuoksun. Kyllä autokauppiaat tietää mistä naruista nykiä. Mies vie huomenna toisen auton huoltoon ja saas nähdä minkälainen laina-auto tulee siksi aikaa. 

Monday, July 10, 2017

Anoppi

En saanut tuntea mieheni äitiä. Joskus ajattelen, että hän olisi ollut se isovanhempi joka olisi jaksanut ja halunnut lasten kanssa touhuta. Kerron nyt ystäväni anopista, anopin terveyvakuutuksesta. 

On aika yleistä, että lapset täällä huolehtivat vanhemmistaan. Isovanhemmat asuvat lastensa luona, lapset kustantavat vanhainkodit ja hoitolaitokset. Ystäväni on huolehtinut miehensä äidistä kattonsa alla jo kymmenisen vuotta. Ratkaisu on ollut taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta järkevin. Anopin naapurusto ei ollut ihan se rauhallisin.

Ystäväni huolehtii miehensä kanssa myös anopin sairausvakuutuksesta. Obama caren myötä (affordable care act) vanhan rouvan kuukausittainen vakuutusmaksu nousi 400 dollarista 1000 dollariin. $1000 kuukaudessa on muuten aika iso maksu maksettavaksi mille tahansa perheelle saatikka, että perheessä on vielä kolme kasvavaa lasta, joiden jatkokoulutus kurkkii kulman takana. Omavastuu on $7000. On aika hurja kuvitella, että perheen tuloista menisi mahdollisesti lähes $20 000 vuodessa yhden perheenjäsenen terveydenhoitokuluihin. Asiaa ei ystäväni kannalta helpota yhtään, että isoäiti ei ymmärrä että lääkkeet jotka ovat hänelle ilmaisia menee lapsen ja hänen puolisonsa pussista. 

Ystäväni kertoi jotenkin tutun kuuloisen tarinan. Anoppi skypettää joka toinen päivä toisella mantereella asuvan lapsensa kanssa. Sieltä matkan päästä kulkeutuu monenlaisia viestejä ystäväni puolisolle, joka sitten kysyy ystävältäni että onks tää nyt taas totta. Viimeksi ystäväni sai kuraa niskaan, kun ei kuljettanut anoppiaan lääkäriin. En tiedä oliko unohtunut kertoa, että ystäväni tekee varsin vastuullista työtä, vapaaehtoistuu lasten harratuksissa, päivät ovat ohjelmaa täynnä perheen ja yhteisön hyväksi. Anopille oli tilattu Uber lääkärireissua varten. Ystäväni ei vain kertakaikkiaan päässyt lähtemään töistä kesken päivän. Tuhansien kilometrien päästä se näyttää selkeältä laiminlyönniltä, suoranaiselta ilkeydeltä. 

Hassua on, että kukaan ei syyllistä vanhan rouvan poikaa. On ihan ok, että hän suunnittelee tulonsa ja menonsa miten haluaa eikä toimita äitiään lääkäriin. Sanoin ystävälleni, että miksipä ette laittaisi äitiä nyt reissun päälle toiselle mantereelle ja te alkaisitte skypettää parin päivän välein. Vastalahjaksi sain halauksen.

Ystäväni on väliinputoaja mitä tulee affordable care actiin. Heidän vakuutusmaksunsa nousivat poskettomasti ja yksi syy on se, että anoppi ei ole Amerikan kansalainen. Sairastaminen ilman vakuutusta olisi tietysti vielä kalliimpaa. Nykyinen hallitus suunnittelee terveysvakuutusta, jossa nyt vakuutetuista n. 20 miljoonaa menettäisi vakuutuksensa. Vanhusten asema olisi vielä huonompi.  Mun päähän ei mahdu, että tämä monessa suhteessa niin varakas ja edistyksellinen valtio ei pysty toimittamaan kaikille kohtuullista terveydenhuoltoa. Kuuhun päästiin, mutta ei kohtuuhintaiseen terveydenhoitoon. 

Alkaa kylmä hiki nousta selkäpiihin. En halua olla lapsilleni taakka sitten joskus. Olisi aika kamalaa jos he joutuisivat maksamaan kulujani, keskustelemaan puolisoittensa kanssa että tähänkin pitäisi rahaa löytyä.  Sitä silmällä pitäen 17 vuoden kotiäitiys ei ole ollut kovin fiksu vaihtoehto. Mulla on pari mielenkiintoista tarinaa taas nanny-maailmasta, mutta katsotaan miten kehitys kehittyy. Voin vain todeta, että it's jungle out there.

Mulle passeli tyyny. 

Thursday, July 6, 2017

Oh deer!

Mikään ei ilahduta vajaan 15 tunnin työpäivän aikana niin kuin takapihalle tulla tupsahtaneet peurat. Tässä tapauksessa citypeurat, duunipaikka on osavaltion pääkaupungin Raleighin postitoimialueella. Peurat olivat melkein iholla, talon takaseinässä kiinni. 

Illansuussa alkoi kuulua kiljunta Ms Johanna, Ms Johanna. Lapset osoittivat takapihalla laiduntavia peuroja. Juttelimme lasten kanssa siitä millaista olisi lähteä etsimään aamiaista, lounasta, päivällistä pihamailta, metsistä, niityiltä.

Olen tainnut aikaisemminkin kertoa siitä, kun lapset muutaman tutun lapsen kanssa harjoittelivat golfia. Äidit odottelivat kentän laidalla ja peurahan siellä käyskenteli. Kiljuin innoissani bambi, bambi! Look BAMBI! Muut nyökyttelivät innostukselleni. Kotvaa myöhemmin yksi äiti tuli luokseni ja sanoi mahdollisimman ystävällisesti, että vain Disneyllä on Bambi, kaikki muut ovat deer, peuroja. Oh deer. 




Mamma Peura, kovin näyttää hoikalta 


Kuvat on otettu kännykällä ikkunan läpi. Toiseksi alimmaisessa on Mama-Peura. Alimmaisessa on meillä hyvin suosittu water table -lelu kera pikkupeuran. 

Silloin kun peurat eivät takapihoilla käyskentele voi takapihoilla nähdä pupuja, pölläjä, haukkoja, kilpikonnia. Naapuri kertoi nähneensä tässä meidän pihamailla myös kettuja ja pesukarhuja. Käärmeetkään eivät ole tuntemattomia, copper head on myrkyllinen ja myös meidän autotallissa vieraillut kaunokainen. Muutamia vuosia sitten pikkuinen poikamme oli kävellä kalkkaroiden pesään, helistimien ääni vain kaikui. 

Nykyisin osaan tömistellä jalkoja, pitää ääntä kun lähestyn käärmeenpesiä. Ja nämä vauvapeurat, fawn, täplistä heidät tunnistaa. Nyt heti alkuunsa en osaa kuvitella mitään juuri suloisempaa. Varsinkin kun toinen näistä pötkötteli ruohikossa kuin Bambi konsanaa. 

Tuesday, July 4, 2017

Heinäkuun neljäs

Itsenäisyyspäivän aamu on koittanut kauniina. Ja kuumana. Kello on vähän yli yhdeksän ja mittari näyttää jo yli 30 C astetta. Mulle tulee tänään muutenkin kuumat paikat, sillä pojat ovat pyytäneet kavereita kylään ja hampurilaisia pitäisi värkätä 12 (tai vähän yli) nuorelle miehelle. Vanhempi poika hoitaa grillimestarin hommat. 

Illalla kävin auttamassa muutaman tunnin yhtä vakioperhettä. Mä aina etsin jotain hommaa, kun lapset ovat unessa. Löysin kuivurista taiteltavaa. Kotiovelle tullessa sain tekstarin: "Thank you so much for doing our laundry past two times, that is really sweet of you!" Tulin ihan älyttömän iloiseksi. On paikkoja joissa tuntuu, että vaikka kuuraisin talon lattiasta kattoon kukaan ei huomaisi mitään. Kissa kiitoksella elää, mutta mä kyllä ilahdun.

Aloin puolenyön aikaan kysellä, että missäs te pojat kuljette. Me ollaan täällä kaupassa ostamassa voileipätarpeita, meitä on viisi ja mennään metsään tekemään voileipiä. Ok. Sanoin, että voivat tulla myös takapihallemme värkkäämään voileipiä. Vajaan 15 minuutin päästä takapihalla istuikin sekalainen seurakunta mussuttamassa yöpalaa. Kulkeminen tapahtuu näppärästi rullalaudoilla. 

Tällaisen ison huivin voi tilata Amazonin kautta. Valmistaja on Fashionomics.

Kuntosaliprojekti etenee, käyntejä seitsemän ja rahaa hyväntekeväisyyteen $14. Olisin tänäänkin mennyt, mutta sali on kiinni. 

Happy 4th of July kaikille teille, jotka sitä tänään vietätte!

Sunday, July 2, 2017

Persimonipuu

Pihamaan persimonipuu on päättänyt kantaa hedelmää tänä vuonna. Vuosi sitten oli muutama raakile ja vain yksi kypsyi. Hiippailin puun alla ja lopetin laskemisen 35 raakileen kohdalla. Nyt vain pitää pitää peukut pystyssä, että pienet metsän eläimet eivät hedelmiä pistele parempiin suihin. Mielelläni sadosta jaan, mutta osan haluan pitää itse. Puu on sen verran korkea, että peurat eivät ehkä enää yllä herkkuihin. Oravia ei kyllä estä mikään. Puu tuettiin vaihteeksi taas keväällä ja väärän vänkkyrä runko puskee taivasta kohden. Yläkuvassa takana näkyvät naapureiden talot.



Pitkästä aikaa on ollut mukavan rauhallinen viikonloppu. Vanhemmat lapset päättivät skipata eilen lauantaina uimatreenit ja menivät vesipalloharkkoihin. Illalla olimme koko lauma koossa ja kävimme illastamassa paikallisessa ravintolassa. Amerikkalaisittain olemme aika huonoja ravintolassa kävijöitä, yleensä vain pari kolme kertaa kuukaudessa. Oli mukava istua perheen kanssa ja höpötellä niitä näitä. 

Tänään mua ei tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun mies ehdotti ajelua uuteen Lidl -kauppaan, joka on n. 30 mailin (vajaa 50 km) päässä. Mies kävi siellä jo avajaispäivänä. Ajelimme tupakka- ja puuvillapeltojen halki. Kauppa oli suuri ja hieno, mutta ikäväkseni Cien-kosmetiikkaa ei ollut. Olin varmaan ainoa, joka käytti itsepalveluvaakaa ja tulosti hintalappuja. Olo oli niin kotoisa! Eurooppalainen etten sanoisi. Täällähän ei tuotteita itse punnita. Meidän oma Lidl aukeaa vajaan kahden viikon päästä ja sinne on matkaa sitten vain muutama hassu maili. 

Itsepalvelu vaaka, joka sai mut tuntemaan oloni kotoisaksi 😁
Miehen ostokset ekalla käyntikerralla. Nämä mahdutettiin moottoripyörän sivulaukkuihin. Jogurttikin kesti paahteisen kotimatkan.

Kiitos teille, jotka olette kannustaneet kuntosalikäynteihin! Nyt on vyön alla 6 käyntiä, 12 dollaria hyväntekeväisyyteen. Parina viimeisenä päivänä olen pyöräilyn lisäksi hölkötellyt juoksumatolla. Tänään alkoi taas löytyä se juoksijan "high", tuntui hyvältä ja hetken melkein euforiselta. Mun vaan pitää liikkua aika kauan, ennen kuin hyvänolontunne yleensä iskee. Olen vähän aristellut juoksua, sillä muutama viikko sitten kuvittelin olevani kevättipunen ja säntäilin vasemman reisilihaksen jotenkin araksi. Se on vaivannut siitä saakka. Nyt kuitenkin pyöräily on lämmittänyt sen verran, että kärsii taas ottaa juoksuaskelia. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! Heinäkuun eka viikko, kukapa uskoisi. Mun sisäinen ajanlaskuni on vielä jossain maaliskuulla.

Thursday, June 29, 2017

Hammaskeiju aka viisaudenhampaiden poisto

Hammaskeiju kävi viikko sitten. Lapselta poistettiin neljä viisaudenhammasta. Musta on aina mielenkiintoista vertailla hintoja eri maissa. Meille jäi operaatiosta (lapsi tainnutettiin unille) maksettavaksi  $1700. Sairasvakuutus maksoi n. $800 (yhteensä siis n. $2500). Lääkkeiden omavastuu (steroidit, antibiootit, kipulääkkeet) oli yhteensä vajaat $30. Oma hammaslääkäri otti röntgenkuvat (n. $60, vakuutus korvasi yli menevän osan) ja toimitti ne erikoishammaslääkärille. Nyt pidetään peukkuja, että sisaruksille ei kovin pukkaisi ylimääräisiä hampaita. 

Olin saattamassa lasta huoltajan roolissa. Mukaan pyydettiin myös paras kaveri, joka sai sitten kunnian taluttaa ja tukea tokkuraisan hammaskeijun runteleman ja uuvuttaman lapsukaisen sänkyynsä. Musta oli kyllä aika mukava jutella kaverin kanssa, kun istuskelimme odotushuoneessa. Tuntuu, että lapset osaavat valita kivoja ja reiluja ystäviä. Tämäkin kaveri oli ottanut aamuharkat vapaaksi ihan vain siksi, että voisi olla tukena. 

Syötin toipilaalle kanakeittoa ja jäätelöä. Toipuminen on sujunut hyvin ja toivottavasti ei tule takapakkia. 

Löysin ihanan hammaskeijun netistä! Everything-fairies.com (klik klik) myy tätä kaunokaista vajaan 50 dollarin hintaan. 

Tiikeri, Siili ja Koira sopivat sekä tytöille että pojille ja hoitavat näppärästi hammaskeijun hommat. Nämä myös löytyvät Everything Fairies -firman sivuilta. Hintakin on maltillisesti noin $15.




Meidän lapsille keiju toi aikoinaan dollarin jokaisesta irronneesta hampaasta. Joskus keijulla oli niin kova kiire, että hammas odotti hakua parikin yötä. Naapurin pojalla kesti vähän pidempään ennen kuin eka hammas irtosi ja liikuttunut keiju jätti $20 tyynyn alle. 

Uutisista näin, että myrsky olisi lähestymässä koti-Suomea. Pysykää kuivina ja turvassa!

P.S. Kävin tänään taas kuntosalilla: kolme käyntiä ja kuusi taalaa hyväntekeväisyyteen kasassa.


Wednesday, June 28, 2017

Kylpyhuoneen kukkaset

Piste iin päälle siivouspäivän jälkeen on, kun käy keräämässä kukkakimpun takapihalta kylpyhuoneeseen. Ei tätä kyllä  usein satu. Tänä vuonna ei ollenkaan, sillä kukat olivat takapihalta kadonneet. Mies hoiti keväällä penkkien putsauksen ja siinä menivät myös kukkaset. Mutta eipä ole rikkaruohojakaan. 

Mä onneton lupauduin tekemään varainkeruuta YMCA:lle. Kuukauden ajan joku tuntematon lahjoittaja maksaa $2 per käyntikertani YMCA:lle. Viime kesänä onnistuin käymään 24 kertaa kuukaudessa. Nyt on mennyt jo reilu viikko ja yksi käynti plakkarissa. Mulle tulee kiireiset kolme viikkoa. Asiaan tietysti kuuluu, että lopuksi julkaistaan nimilista ja kuinka monta kertaa kukin on rehkinyt. Pitää ehkä alkaa tehdä aamu- ja iltatreenejä. Onneksi kukaan ei sen tarkemmin paneudu siihen mitä ja miten harjoitellaan. Eilen ajelin kuntopyörällä rauhalliseen tahtiin 130-140 sykkeellä tunnin verran. Jos jollain nyt sattuisi olemaan ylimääräistä tsemppausta ja puhtia, niin tänne voisi pistää liikenevät. Olen lähdössä pyöräilemään.


"Our anxiety does not
empty tomorrow of its
sorrows, but only empties
today of its strengths"

Charles Spurgeon 

Tämä mietelause oli kirjoitettu kuntosalin fläppitaululle. Tarvitsen kyllä muistutusta siitä, että murehtimalla en saa aikaiseksi muuta kuin energiavajetta. 


Saturday, June 24, 2017

Juhannusvarpaat

Kuvassa mun upeasti päivettyneet varpaat 😊 Muhun ei ikävä kyllä aurinko tartu muualle kuin käsivarsiin. Joskus kuvittelen niiden olevan oikein ruskeat ja sitten valokuvista näen, että pullataikina on saanut asteen verran tummemman sävyn. Aurinko ja minä tykätään toisistamme, mutta karttelemme toisiamme päiväsaikaan. 

Mielessäni mietin, että tänään on aaton aatto, kaikki istuvat autoissaan matkalla mökeille, maalle. Tänään on aatto, ilo ylimmillään, kokot loimuavat. No nyt on juhannuspäivä, uusia perunoita ja tilliä. Olen viimeksi viettänyt juhannusta Suomessa kesällä 2010. Oli kyllä ihan kivaa, muistaakseni.

Viikolla vilvoitin kahta hoidokkia puutarhaletkun suihkun alla. Voi sitä elämänriemua ja iloa! Pienet kädet ja jalat sätkivät villisti ja laulu raikasi. Rudolf the rednosed reindeer kuului varmaan mailin päähän. Mietiskelin, että kyllä tämä keskiverto suomalaisen juhannusohjelman hakkaa. Yritystä ei puuttunut, kukaan ei ollut kännissä eikä varsinkaan hukkunut. 

Joogaope tuli tunnille ja yksi meistä oppilaista totesi että jahas, nyt on jäänyt kynnet lakkaamatta. Opettaja katseli vähän nolona varpaankynsiään ja sanoi, että tämä on hänen reilun kymmenvuotisen joogin uransa aikana neljäs kerta, kun lakkaa ei ole. Ja kaiken te huomaatte. Arvaat varmaan, kuka on se poikkeus jolla ei aina ole kynnet lakassa ja säärikarvat ajeltuina... Opettaja kerran muisteli koulutuspäivää, jossa pariksi oli sattunut koulutettava joka käytti luonnondeodoranttia. En tiedä kuinka luonnonmukainen se oli, mutta opettajan kasvoille nousi kärsivä ilme. Vaivihkaa tuli nuuhkaistua. Multa unohtuu joskus myös deodorantti. Olisi kiva käydä Suomessa joogatunnilla ja vertailla kokemuksia. Tuntuu, että meillä panostetaan aika paljon ulkoiseen habitukseen. 

SinfulShine -lakka on väriltään Alfresco (1603) ja tässä on mielestäni juuri oikea vaaleansinisen sävy. Mikä parasta lakka maksoi pari dollaria ja kestää varpaankynsissä ikuisesti. Halvan hinnan ja sävyn lisäksi ilahduin, kun huomasin että tämä on kotimaassa (USA) tehty. Joogassa tulee katselleeksi aika paljon kynsiään, joten suotavaa on että väri jollain tapaa inspiroi tai rauhoittaa sekä sointuu joogamattoon. 

Mulla on juuri nyt taas hillitön ikävä Suomeen ja Pohjoismaihin. Luen parhaillaan Viveca Stenin romaania Syvissä vesissä. Olen googlaillut Sandhamnia, sen ravintoloita ja kahviloita. Siitä iloisesti siirryin Maarianhaminan ravintoloihin ja sitten Helsingin ravintoloiden ruokatarjontaan, menut on kahlattu läpi. Antaisin aika paljon ruisleivästä, muikuista, ahvenista, mädistä, nokkosista, raparperi-kardemumma jäätelöstä, tyrnistä, karpaloista, porosta, juustoista... Ja Anne-Marie, tämä ei ollut vihje Sinulle! 

Ihanaa keskikesää ystävät! Meillä helle piinaa ja olen kiukkuinen kuin ampiainen. Ilmastointi jyllää, ulos ei ole asiaa, lapset ei tyhjennä tiskaria eikä vie roskia ihan erikseen pyytämättä. Sittenkin pitää vielä käydä neuvonpito. Mies käy budjettia läpi aamiaisella, lounaalla ja illallisella. To Do -lista on aina läsnäoleva ja tuntuu, että hetkiä rentoutumiselle, ilolle ei ole kuin aniharvoin. Keski-ikä kai on taudin nimi. Mietin, että mussa mahtaa olla jotain vikaa. Sosiaalista mediaa seuraillessa näyttäisi siltä, että valtaosalla on elämä pelkkää Bruno Marshia (That's What I like): Mansikkashampanjaa jäissä koko yön, silkkilakanoita ja valkoisia timantteja. Missä on kaikkien muiden teini-ikäiset vastaanväittävät ipanat, pavunlaskija-aviomies, pureskelevat työnanajat, tarjousmaidot ja kuponkienleikkuut? Helle, joka ensimmäisen päivän jälkeen vain kasvattaa sähkölaskua ja kiristää hermoa?



Tuesday, June 20, 2017

Päiväunet

Olen yksi niitä onnettomia ihmisiä, joilla ei ole ongelmia käydä nokosille. Tai yöunille. Nukkuminen on yksi suurimpia nautintoja elämässäni. Oikein odotan iltaa ja sitä, että voin käydä nukkumaan. Olen kyllä toisaalta yöperhonen, tykkään toisinaan lepatella aamuyön tunneille. Illan virkku, aamun torkku, varhainen lintu vie kaikki madot nenäni edestä. 

Jos yöllä herään kesken unien, niin nautin hetkestä. Kohta taas nukutaan, pääsen uinumaan. Mikä ihana ajatus! Tiedän, että kaikilla asiat eivät ole näin. Olen oppinut kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että uni tulee. En ole kunnon ihminen, kun sillä tavalla vain nukun. Kunnon ihmiset eivät nuku, vaan pyörivät hereillä. Mussa on jotain vikaa. 

Mies toivoi ennen päivätyön lopettamista, että heräisin yhtä aikaa hänen kanssaan aamuvarhain. Yritin selittää, että olen  24 tuntia vuorokaudessa hälytysvalmiudessa, että silloin nukutaan kun on siihen aika. Olen tehnyt hommaa yli 15 vuotta. Hänen ei tarvitse herätä keskellä yötä on kyseessä sitten lapset, koira tai jokin muu. Näin jälkikäteen ajatelellen olin aika tyhmä, kun ajattelin että miehen ei tarvitse osallistua millään tavoin lastenhoitoon kun hän tuo leivän pöytään. Kolme alle kaksi ja puolivuotiasta oli aika työläs rupeama. Luulen, että jokin tärkeä side jäi syntymättä. Mun vika. Toisaalta on ollut kiva huomata, että kun nyt itse säntään töihin aamulla ennen kukonlaulua, niin mies vetelee hirsiä. Vetelee niitä antaumuksella hyvinkin pitkällä aamupäivään. Ei tulisi mieleenkään herätellä ihan vain seuraa pitämään. Tai siksi, että illalla olisi sama rytmi. 

Näin tämän plakaatin: Jos rakastat jotakuta, anna hänen ottaa nokoset. Olen tullut siihen tulokseen, että tosirakkaus on sitä että hyväksyy rakkaimpansa pienet torkut. Ja joskus vähän isommatkin. Puhumattakaan siitä, että arvostelisi kumppaninsa hyviä unenlahjoja. 

Sunday, June 18, 2017

Vanha koti

Vanha kotimme on tässä samassa naapurustossa ja vuokraamme sitä. Vuokrasopimus tehdään vuodeksi kerrallaan. Edelliset vuokralaiset viihtyivät kaksi vuotta. Talo on sikäli merkittävä, että se on ihka ensimmäinen tässä maassa ostamamme kiinteistö. Itse olisin halunnut toisen talon toisesta naapurustosta, mutta mies halusi tämän. Naapurustomme oli vielä alkutekijöissään ja naapuritontit tyhjinä, ei palveluja, ei mitään. Paljon on muuttunut 14 vuodessa. 

Oli vähän haikea käydä katsomassa kotia. Kauhukseni mies ja nuorempi poika harrastivat tikkailla seisontaa korkeilla paikoilla kun hurautin pihaan. Tämä ei suinkaan ollut se korkein kohta johon mies päätti kiivetä...


Vuokraamisen kurja puoli on, että kukaan ei kohtele toisen kotia kuin omaansa. Takapihalta oli kuollut istuttamani sireeni ja kieloja ei näkynyt missään. Jos olemme onnekkaita etupihan pensaat säilyvät nyt kun taas niitä kastelemme. Muuten on aika kallis paukku uusia ne. Nurmikko on mennyttä.

Uusi kaunis muisto talon historiaan on vihkitilaisuus, jonka asukkaat järjestivät takan edessä. To have and to hold...



Dining room oli mun yhdistetty toimisto, kirjasto ja tietysti ruokahuone. Ei ihan paras mahdollinen ratkaisu, sillä sisääntulijat näkivät ensimmäisenä sekasorron. Toisaalta mä näin etupihalle jos lapset sattuivat siellä leikkimään. Kuvan vasemmassa laidassa pilkottaa keittiön kaapisto. Myöhästyimme n. kaksi viikkoa ostohetkellä: jos olisimme olleet aikaisemmin liikkeellä olisimme voineet päättää mm. kaapistojen värit. En koskaan oikein lämmennyt puunvärisille kaapeille, olisin halunnut valkoiset. Toisaalta nykyisen kodin keittiön kalusteet eivät vieläkään ole valkoiset ja haluaisin harmaat. 




Taisin tykätä ihan eniten sisääntuloalueesta. Etenkin lamppu oli mun mieleen ja kaareva ikkuna. Ihan mahdoton tila puhdistaa hämähäkinverkoista, mutta valo oli juuri sellainen josta tykkäsin kovasti. 





Tyttären huoneessa oli myös kaari-ikkuna. Maalasimme huoneen vaaleanpunaisella ja vaaleankeltaisella. Ja sitten maalautimme sen turkoosiksi. Nyt väri on taas aika lähellä alkuperäistä. Sopii paremmin vuokralaisten tarpeisiin.


Talossa on vain kaksi kokonaista ja yksi puolikas kylpyhuone eli siis kolme toilettia. Tässä kylppärissä oli kouluaamuina aika vipinä. 


Master bedroomin walk-in closet. Muuton yhteydessä löysin monenlaisia aarteita tästäkin tilasta. 



Muistan kuinka pari ekaa kertaa käydessämme taloa katsomassa eksyin ja ihmettelin, että mistä sinne master bathroomiin pääsee. Talo on puolet pienempi kuin nykyinen kotimme, mutta silloin tuntui että tilaa on vaikka muille jakaa. Lapset olivat pieniä ja vähemmälläkin pärjäsi. 200 neliötä alkoi kuitenkin jossain vaiheessa tuntua pieneltä ja kolme kylppäriä riittämättömältä. 


Iltaisin oli kiva pulahtaa ammeeseen, josta näkymät on takapihalle. Kuvassa amme näyttää oikeastaan aika pieneltä, mutta kyllä siinä kaksi aikuista mahtuu hyvin pulikoimaan. 


Uusi sopimus kirjoitetaan alkuviikosta. Yritän saada lapset mukaan jonain päivänä, että voimme ottaa kuvia entisissä kuvauskohteissa. Olen käynyt siivoamassa taloa muutamana päivänä. Haluan, että se on taas putipuhdas seuraavia tulijoita varten. Katselin asumusta myös sillä silmällä, että mitä jos ottaisimme sen taas omaan käyttöön. Keittiön haluaisin valkoiseksi, ehkä kokolattiamattoja vähemmäksi yläkerrassa. Pation voisi rakentaa kunnon verannaksi, tehdä kunnollisen grillipaikan. Kolmannessa kerroksessa on tilaa kylpyhuoneelle, makuuhuoneelle/kirjastolle tms. Talosta ei sitten puuttuisi enää kuin sauna. Nykyinen kotimme on vuoden päästä taas vähän turhankin suuri, kun kaksoset aloittavat opiskelijaelämänsä.