Monday, August 24, 2015

Farmers Market

 Suomesta ikävöin etenkin toreja. Helsingin kauppatori on tietysti ihan omaa luokkaansa, mutta kyllä mä tykkäsin Hakaniemen toristakin. Jyväskylän tori oli aikoinaan vilkas, mutta viimeksi kun kävin se tuntui hengettömältä. Ja sitten tietysti Kuopion ja Savonlinnan torit. Toki olen käynyt monella muullakin markkinapaikalla, mutta nämä ovat jääneet mieleen. Savonlinna erityisesti lörtsyjen vuoksi. Se ompputäytteinen on ihan mielettömän hyvä.  


Täällä olemme etsineet toreja ja käyneet monella pienemmällä torilla, jotka toimivat vain muutamana päivänä viikossa. Sitten on tämä ISO tori, joka on auki seitsenänä päivänä viikossa. Ongelmana on, että ajomatkaa suuntaansa on n. 40 minuuttia. Siis valtatietä pitkin. Viikonloppuna kävimme ja ilahduin siitä, kuinka paljon oli tarjontaa ja kuinka paljon oli ihmisiä. 

Eka käynti oli kymmenisen vuotta sitten ja ei siellä meidän lisäksi hirveän paljon ihmisiä ollut. Uskon, että lähiruoka ja terveellinen ruokailu ovat trendeinä sellaisia, että ihmiset lähtevät liikkeelle. Paras sesonki on alakuvan persikoille. Vuorilta niitä kelkotaan alavammille maille. Ovat makeita ja napakoita. Yläkuvan omenoiden sesonki ei ole vielä ihan parhaimmillaan. 





Mä löysin meidän takapihalta sitruunamelissaa ja piparminttua. Mielestäni vuosi sitten keväällä haistoin laventelinkin ja mies sanoi, että jossain kulmassa kasvaa rosmariinia. Pitää mennä pikkupussien kanssa pussittamaan ja laittaa pakastimeen. Alakuvan suklaaminttu tuoksui aivan minttukaakaolle. Piti nuuhkia useampaan kertaan.  




Alakuvan valmiiit kukkakimput olivat näyttäviä ja tosi kivan hintaisia. Nämä asetelmat maksoivat $15.




Löytyi kunnon sekaleipä, jossa oli mm. ruista. Tuli mieleeni siinä leipää ostaessa Hakushun sanat: "Ostin leipää ja sain lahjaksi punaisia ruusuja: minä onnellinen, saan pitää näitä molempia käsissäni!" 


Sweet Banana Pepper ja Chili Pepper päätyivät höystämään kasvisvokkia. Oli hyvää... ja tulista. 






Leivonnaisia tarjosi Cheese Cake Lady. Koju oli syötävän värikäs, kuten itse Ladykin. Hän luikahti kuvista pois. 



Melonien sesonki on myös nyt. Eivätkä olleetkaan mitään pikkutyttöjen meloneja vaan kunnon jässiköitä. Piti viedä jo välillä kantamuksia autoon.  






65 maissintähkää olisi saanut $25. Siinä sitä olisi popsittavaa pidemmäksi aikaa. Truckit oli ajaettu suoraan kojujen viereen ja maissit oli korjattu aamulla. 


Kävimme kauppahallissa ruokailemassa. Vähän kaipailin kyllä torikahvilaa, olisin mielelläni ottanut jälkiruuaksi kunnon kahvit. 

P.S.
Hei sinä ihana anonyymi, joka jätit kommentin katsastusmiehestä ja suodattimista.  Harvoin olen hekotellut niin antaumuksella. Kommenttisi iski nauruhermoon. Kiitos siitä. Oli ihan tarpeen. Meinasi olla vitsit vähissä.

Thursday, August 13, 2015

Ranteessa Reva

Eikä mikä tahansa Reva vaan Tory Burchin Reva Mini. Ihastuin tähän turkoosiin vivahtavaan kellonrannekkeeseen. Kello olisi nyt -40% alemyynnissä Nordstromin sivuilla. Hiukan alle $240 jäisi hinnaksi.


Burchilla on paljon kivannäköisiä tuotteita. Ainoa mikä näissä häiritsee on tuo t-kirjaimista askarreltu logo. Onhan se tavattoman veikeä, mutta kun sen pitää olla kissankokoisena laukun syrjässä, kenkien kärjessä ja nyt kellotaulussa. Pieni hillitty tt-yhdistelmä jossain päin kellotaulua olisi ok. Toisekseen epäilen, että nämä kultaiset rinkulat hihnassa alkaisivat kesän jälkeen tuntua turhan prameilta. 


Käytän hyvin vähän koruja (skottimiehen unelma!), kello on oikeastaan ainoa minkä aamuisin ranteeseeni virittelen. Tämä ruskea Reva näyttäisi jo enemmän käyttökapineelta. 

Aikani netissä seikkailtuani löysin sitten Sturhrlingin Original kaksikon. Ylempi pyöreällä kellotaululla maksaisi alle $70 ja alemman kellon saisi omakseen lisäämällä hintaan vajaat $20. Suorakaide on mun makuuni enemmän poislukien timantit. 

Mitäs sanot? Ranteeseen Reva vai Original?

Saturday, August 8, 2015

Kateelliset suomalaiset

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä, miten mua ärsyttää suomalaisten leimaaminen itsetunto-ongelmaisiksi. Ihokarvat saa pystyyn myös kaikkien nimeäminen kateellisiksi. Usein kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa, kateus vie kalatkin vesistä, taidat vaan olla kateellinen. En usko, että suomalaiset ovat kansana sen kateellisempia kuin muutkaan. Keeping up with the Joneses on tuttu ilmiö ympäri maailman.


Itse olen kokenut kateuden piston aika ajoin. Joskus ihan vihlaisee. Esimerkiksi kun naapurin kaksosten äitiä kävi auttamassa äidin äiti kerran viikossa, silitti pyykit, maalasi keittiön - olin mä kade. Olen kadehtinut myös äiti-tytär -suhteita, jotka ovat näyttäneet läheisiltä, tasaveroisilta, kannustavilta. Nythän mulla on tilaisuus olla se toinen osapuoli suhteessa. Katsotaan miten käy. Joskus tuhahtelen vähän happamana, kun näen hölkkääjän anivarhain. Ai että ne viitsii. Aineellisten asioiden suhteen olen aina ajatellut, että moni asia on kyllä tavoitettavissa. Vaatii työtä, säästämistä, toisinaan ehkä onneakin, mutta uusi laukku, auto tai asumus on mahdollisuuksien rajoissa. 

Keeping up with the Joneses -oppitunnin sain jokunen vuosi sitten, kun perheeseemme tuli uusi auto. Miehellä oli autokuume ja ehdotin sitten, että lennä Floridaan ja käy ostamassa se auto. Olen oppinut, että kuume ei hellitä muutoin kuin ostamalla. Sitä paitsi alkoi olla jo uuden aika. Auto ei ollut mitenkään erityinen. Naapureiden pihateillä oli samanhintaisia, uudempiakin. Ainoa mikä autosta teki erilaisen oli se, että katon sai alas. Vielä silloin meidän naapurustossa ei kauhean monta avoautoa ollut. 

Yleensä kun uusi auto ilmaantuu pihatielle naapurit onnittelevat uusista kumitassuista. Tällä kertaa kukaan ei oikein virkkanut mitään. Eikä sitä edes odotettu. Business as usual. Mutta parin päivän kuluttua alkoi kuulua. Ja mistäs muualta kuin lasten suusta. Poika tuli yksi päivä koulusta ja kysyi, että luotollakos isi ton auton osti? Minä äimänä, että mitä. Luotollako osti? Kysyin, että mistä olet saanut mieleesi. No, kun toi naapurin B. kysyi multa koulubussissa, että luotollako te sen auton ostitte. Mitäpäs muutakaan, pankkiirin poika.

Naapurin pikkupoika M. oli leikkimässä pihassamme. Joo, mun isälläkin on ollut tollanen auto. Aha, vai niin. Joo, mutta isä sanoi että ei kyllä enää sellaista hanki, kun se takaronkki on niin pieni. Niin, onhan se vähän pieni.

Lähinaapurin tytöt olivat kylässä. Meidän isi sanoi, että se ostaa BMW:n! Muut avoautot ei ole niin hyviä kuin BMW. Ja siinä ei tarvii kuljettaa lapsia, kun on vaan kaksi paikkaa. 

Vastapäisen talon lapset tulivat pihalle. Meidän isillä ei ole ollut autolainaa moneen vuoteen. Meidän isi osaa hoitaa taloutta. 

Ja vielä yksi lapsukainen avasi sanaisen arkkunsa: meidän äiti on aina halunnut ton auton ja nyt se on teillä!

Sattuipa niinkin, että pihamaalle käyskenteli kaukaisempi naapuri, jonka kanssa juuri ei olla oltu tekemisissä. Minkäs vuosimallin auto tuo on? Aha, vai niin. Ja niine hyvineen hän jatkoi matkaansa.



En sano, että nämä kaikki tai edes mikään kateudesta olisi kummunnut. Yllätyimme kuitenkin siitä, että niin monen lapsen kotona oli asiasta puhuttu. Ehkä lisäpontta toi, että asialla olivat mamut. Sellaiset, jotka eivät osaa hoitaa raha-asioitaan ja tuhlaavat vähäisetkin rahansa autoihin. Mene ja tiedä. Enää en kuitenkaan purematta niele väittämää, että suomalaiset ovat geneerisesti kateellisempia kuin muut kansat. Olen sitä mieltä, että terve kateellisuus on hyvästä. Siis sellainen, että ai, tuokin on mahdollista, noinkin voi toimia tai tuollaista voi hankkia. Siinä vaiheessa kun kateus johtaa kiusantekoon ja pahansuopuuteen joko sanoissa tai teoissa kateus on ajautunut väärille urille. Se ei ole enää kateutta, vaan ilkeyttä ja toisinaan myös pahuutta.

Tarinan opetus: älä koskaan sano lasten kuullen sellaista, minkä et halua leviävän koko naapuruston korviin. Olen pitänyt mielessä.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Mä olen kateellinen teille siellä Suomessa oleville juuri nyt. Teillä on syksyn sato kohta parhaimmillaan, ilmaiset mustikat ja puolukat  mättäissä, viinimarjat ja vadelmat pensaissa, lakat ja karpalot suolla, omenat puissa ja sienet metsissä. Tai kaikki edellämainitut toreilla. Ja kohta ne pihlajanmarjatkin! Happamia....

Mutta ei nämä tomaatitkaan hullumpia olleet. Costcolle oli tullut oikealle tuoksuvia, kiinteitä kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja. Ainoa ongelma on, että tomaatteja voi ostaa vain kilokaupalla, kun yksittäin niitä ei Costcolta saa.


Wednesday, August 5, 2015

Jamaica - mitä tehtäis?

Kävin läpi vielä viimeiset matkakuvat ja siinä samalla äkkäsin, että en ole ollenkaan kertonut mitä Jamaican matkalla teimme. 


Lapsille resortissa on vaikka mitä hommaa uinnin lisäksi. Ihan pienimmät voivat aloittaa aamun Sesam Streetin hahmojen kanssa. Cookie Monster käveli mua vastaan ja me tehtiin fist pump! Yksi niitä asioita, joita en ole edes ymmärtänyt toivoa. C is for cookie!

Resortissa oli huikea vesipuisto lazy rivereineen ja vesiliukumäkineen. Meidänkin jo vähän varttuneemmat lapset viihtyivät siellä. Lisäksi oli mahdollisuus pelata koripalloa, lentopalloa ja minigolfia. Tarjolla oli maksullinen dj-kurssi. Iltaisin lapset olisivat voineet mennä teinidiscoon ja usein päälavan ohjelmakin oli sellaista, että lapset viihtyivät: taikureita, tanssia, laulua ja musisointia. Kaikessa oli huomioitu, että aikuisen kainalossa saattaa viihtyä vähän pienempikin piltti. Sikäli muuten kumma juttu, että niitä rääkyviä ja rähjääviä kakaroita ei ollut mailla eikä halmeilla. Ihan pieniä vaippaikäisiäkin joukkoon mahtui.  


Rannalla oli lapsille rantaleluja ja pyyheliinoja oli taiteiltu värikkäiksi taideteoksiksi.





Päivisin olisi voinut opetelle jamaicalaista ruuanlaittoa ja varsinkin jerk-maustamista. Paikallisen rommin kanssa olisi voinut harjoitella drinkkien sekoittamista. Rannalla järjestettiin Jamaica-päivä asiaankuuluvine ruokineen ja illalla olisi voinut katsella tulitanssia tai istua rantanuotion lämmössä. Mieleenpainuva oli ilta, kun uima-altaan viereen oli koottu jättimäinen suklaabuffet. One love...


Kuntosalilla oli ohjattua liikuntaa ja reggea-tanssitunteja. Iltaisin niitä askeleita etsittiin tanssilattialta bändin säestyksellä päälavan tuntumassa. 



Bob Marley ja Usain Bolt. Tällä tietämyksellä pääsee jo aika pitkälle. 




Ilman eri maksua pääsi merelle kurkistelemaan lasipohjaisesta veneestä vedenalaista elämää. Samoin snorklaus ja laitesukellus olivat maksuttomia. Vene lähti rannasta pari kertaa päivässä. Resortilla järjestettiin maksullinen laitesukelluskurssi. Mua vähän harmitti, kun en tätä heti älynnyt. Kaksoset ja mies ovat kurssinsa käyneet, mutta nuorimmainen olisi nyt voinut opiskella sukeltamisen salat. 



Perhe ja muutama muu etsimässä kanuunaa ja ankkuria.

Alueella oli kauneushoitola, day spa. Itse kävin hieronnassa. Hinta oli melkein kaksinkertainen näihin meidän täkäläisiin hierontoihin verraten, mutta olipa huikea kokemus. Hierojan kädenpuristus oli hyvin maskuliinen ja hän muistutti aika tavalla Serena Williamsia aina hiustyyliä myöten. 80 minuuttia kimpussani hääri jamaicalainen pyörremyrsky. Olin kiljaisemassa, että voisi ottaa vähän hellemmin mutta sitten tulivat mieleen kaikki ne kerrat kun lihaksia on vain hivelty. Harvoin olen ollut niin rento kuin tämän hieronnan jälkeen. Menin vielä saunaan toipumaan. What a bliss!

Rannalla oli hierontaa varten oma majansa. Oi voi, mikäs sen romanttisempaa kuin kullan kanssa olla parihieronnassa. Kokeilin hoitolan palveluita toisenkin kerran, kun tytär kieltäytyi hänelle varatusta kynsihoidosta. Kun pojat ja mies vielä sanoivat ei, niin mun piti uhrautua. Donna hoitelikin kynnet kauniiksi. Juttelimme kaikenlaista, kuten naisten asemasta Jamaicalla. Naiset eivät ole mitään kynnysmattoja ja taitaapa olla yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, missä naisia on enemmän pomojen paikalla kuin miehiä. Donna kertoi, että venäläisiä asiakkaita oli aikaisemmin paljon, mutta nyt on hiljentynyt. Olivat kuulemma ihan parhaita asiakkaita, sillä hoitoja otettiin päivittäin ja rahassa ei säästelty. Tosin eivät jättäneet tippiä. Siinä vaiheessa taputin hiljaa itseäni olalle. Googlasin ennen hoitolaan lähtöä tippauskulttuuria ja vaikka sivuilla  sanottiin, että tippi ei ole välttämätön niin olin varannut pienen juomarahan mukaan. Well done. Donna ilahtui ihan ilmiselvästi.

Resort mainostaa tipittömyydellä. Juomarahat kuuluvat jo hintoihin. Joissakin kohteissa henkilökunta voi saada potkut jos ottaa tipin vastaan. 

Vielä Donna kertoi, että englantilaiset ovat ihan kamalimpia turisteja, ryyppäävät ja rälläävät. Toisaalta skotlantilaiset ovat erittäin pidettyjä. Tässä kohtaa mä huokasin, sillä moni henkilökunnan jäsen oli arvellut mua skotiksi. Huh. Suomesta ja sen sijainnista ei ollut kellään tietoa eikä oikeastaan mielenkiintoakaan. Kaikkihan Jamaicalle jostain tulevat. 


Perhe teki veneretken Rick's cafelle. Se on kuuluisa turistirysä, jossa voi sukeltaa kalliolta mereen. En halunnut lähteä huolestumaan ja pilaamaan toisten iloa. Niinhän siinä oli käynyt, että perheen miehet hyppivät mereen puolesta välistä kalliota ja tytär niin korkealta kuin pääsi. 

Mies ja tytär kävivät ratsastamassa hevosilla. Erikoisen ratsastusretkestä teki se, että hevosten selässä paineltiin mereen. Varsinaisia merihevosia.

Lapset tekivät kolmistaan zip lining ja -kajakkiretken. Lykkäsimme kolmikon aamulla bussiin ja olivatkin ajelleet puoleen väliin Montego Baytä. Lapset olivat ainoat retkeläiset meidän resortista ja kuljettaja oli käyttänyt ajan hyväkseen ja kertonut maastaan ja sen ihmisistä. Nyt mäkin tiedän mitä lipun värit tarkoittavat. Meidän silloin vielä 12 v. oli ollut nuorin osallistuja, mutta hienosti oli kajakki kulkenut koskessa ja zip lining sujui, kun lasta vähän nostettiin että saatiin koukut kiinni. Pakkasimme mukaan juotavaa ja välipalaa, mutta lapsille oli tarjottu myös ruokaa. Mä en tiedä kuuluiko se retken hintaan. Olivat kai katsoneet, että lapsiparat lähetetty ihan yksinään matkaan. Annoimme mukaan tietysi ruokarahaa ja poika olikin jättänyt anteliaan tipin retkioppaalle :)  Saivat vielä vuorilta laskeutuessa istua jonkin päristimen ohjaamossa ja opastuksen kasveihin ja eläimiin. Vuohihan on Jamaican reindeer. 


Resortin työntekijät olivat valtavan ahkeria. Huoltotöitä oli meneillään vähän joka puolella ja aluksetkin kuurattiin ehtimiseen. 


Näitä alakuvan katoksia sai vuokrata n. $100 päivähintaan. En ensiksi ymmärtänyt miksi joku haluaisi maksaa niin paljon, mutta selkisihän se sitten. Hintaan kuului täysi ylöspito. Säännöllisin väliajoin katokseen kannettiin ruokaa ja juomaa.  Saipa elvyttävän hivelyn kosteilla pyyhkeilläkin kaupantekijäisiksi. Pikkulapsiperheet näyttivät nauttivan täysin siemauksin. Ja jalkansa satuttanut vanhempi rouva. 



Meillä on ollut Jamaica pop. Jokainen haluaisi takaisin ja mies kyseli pari päivää sitten syyslomien ajankohtaa. Haluaisin ehdottomasti palata Negril Beaches resortille, mutta saattaisihan Golden Eye -resortkin olla kokemisen arvoinen. Musiikkituottaja Chris Blackwell on ottanut hellään huomaansa Ian Flemingin  huvilan ja rakentanut ympärille lomakohteen. Martini, shaken, not stirred.


Kotimatkalle lähtiessä törmäsin Montego Bayn lentokentällä tähän tauluun. Siinä sitä olisi voinut ottaa kuvan hain kanssa. Jamaicallahan hait ovat paikallisten mukaan kasvissyöjiä. Ya man.


Saturday, August 1, 2015

Amerikanpersimoni - American Persimmon

Etupihalla kasvoi puu, joka oli kitukavuinen ja väärän vänkkyrä. Mies laittoi puun keväällä valjaisiin, kiskoi ryhdikkääseen pystyasentoon. Parisen viikkoa sitten aloimme ihmetellä, että mitä pallukoita puussa kasvaa. Googlen kuvahaku ehdotti tomaattia. Aikani Pohjois-Amerikan hedelmäpuita tutkailtuani kasville löytyi nimi, Amerikanpersimonihan se siinä kasvaa. 


Puu on ebenpuiden sukua. Raakana hedelmä on tanniininen. Syyskuussa pallukan pitäisi olla raikuvan oranssi ja makea kuin mikä. Jos aiomme hedelmiä saada pöytään pitää olla nopea: mm. oravat ja peurat ovat näiden perään. Molempia on nähty pihamaalla. 


Näin pieni on puu. Takana naapurin talo. Satoa odotellessa ehtii vielä tehdä monenlaista. Vasta syyskuun puolella hedelmien pitäisi olla parhaimmillaan.


Aamulla pakkasin lapset autoon ja vaihteeksi hurautimme uintikisoihin. Mulla alkaa olla henkinen kloori-ihottuma. Tänään pääsin taas altaan laidalle kellottamaan. Meidän seura oli järjestämässä ja kun yksi koutseista tuli katsomoon huutelemaan vapaaehtoisia, tiesin olevan tosi hätä. Siinä meni rattoisasti seuraavat neljä tuntia. Ja kertaakaan en missannut kellon käynnistystä tai pysäytystä. Oon mä aika pro, vaikka itse sanonkin. Toisaalta alkaa olla kokemustakin. 

Huomenna sunnuntaina on viimeinen kisapäivä. Sitten alkaa LOMA! Siis uintiloma. Mun ei tarvitse kuskata ketään uintiharkkoihin kuuteen viikkoon. Tosin tytär on tilaillut kyytiä vesipalloharkkoihin (neljä kertaa viikossa), taekwondo -treeneihin (?) ja joogaankin pitäisi mennä. Pojilla on sitten omat kotkotuksensa. Ensi viikonloppuna yökyläsynttärit n. 50 km päässä ja retki outleteille kouluvaatteiden ostoon. Sanonko mä mitä? Taas saa painella renkaat soikeina ja jarrulevyt punaisina. Tyhjälllä tillalla on tapana täyttyä.

Toivottu ja odotettu uutinen tuli pari viikkoa sitten. Kaksoset siirtyivät seuraavaan treeniryhmään. Siitä on sitten enää yksi askel ylöspäin. Paikka on tavoiteltu ja haluttu. Meidän yli 500 uimarisesta seurasta vain 19 pääsee tälle asteelle ja seuraavassa ryhmässä on myös alle 20 uimaria. Juniori ui seuraavaan porukkaan. Treeni on mennyt putkeen.

Moni vanhempi on ollut pahoillaan ja osa treenikavereistakin on möksähtänyt. Valintakriteerit ovat selkeät, mutta klausuuli "total package" jättää valinnoille liikkumavaraa. Meidän kaksoset eivät ole niitä kaikista nopeimpia, mutta toisaalta tekevät harjoituksissa kovasti töitä eivätkä ole jättäneet harkkoja väliin. Valmentajan mukaan ovat helposti koutsattavia ja hyviä joukkuetovereita. 

Sisarusten siirtyminen eteenpäin ei ole  mikään automaatti. Nyt onkin ollut kinkkinen tilanne, kun toinen kaksospari (tyttä ja poika myös) on erotettu. Poika ui jo ihan huipulla ja tyttö ei päässyt siirtymään seuraavaan ryhmään. Äiti on ollut jostain syystä erityisen huonolla tuulella kisoissa nähdessämme. 

Opin myös, että mä olen aivan liian hiljainen ja kiltti. Paljastui, että muutama vanhempi oli pitänyt valmentajien kanssa palaveria varmistaakseen lasten siirtymisen eteenpäin. Mä vaan ajattelin, että siirtyvät jos rahkeet riittävät. Olen politikoinnissa huomattavasti parempi nykyisin, mutta näissä kuvioissa en aina osaa ajatella ihan loppuun saakka. Mutta onneksi kaikki sujui hyvin.

Edessä siis syksy, jolloin mulla ei ole apuna carpoolia kaksosten harkkoihin. Lasten koulu käy vaativammaksi ja nyt todellakin punnitaan sekä uimareiden että huoltojoukkojen veri. Olen miettinyt, että jouluun mennessä näemme saammeko palaset sopimaan yhteen. Lapset ovat ansainneet mahdollisuuden treenata ja uida seuraavalla tasolla.

Persimoni pitäisi maistua viikunalle. Hedelmiä voi syödä sellaisenaan, tai niistä voi tehdä hilloja, mehuja, kakkuja. I'll keep you posted.