Thursday, January 29, 2015

Autojonoraivo eli carpoolraivo

Luin joku päivä sitten iltapäivälehteä ja törmäsin termiin laturaivo. Vakava juttu, mutta kyllä mua termi alkuunsa nauratti. Apinan raivolla olen kuullut tehtävän erilaisia asioita. Ainakin isot pojat aikanaan kuntosalilla treenasivat apinan raivolla. 


Viime viikolla törmäsin autojonoraivoon eli carpoolraivoon. Odottelin lasta koulun edessä siistisi jonossa. Edessä olevan auton edestä lähti jonottava auto pois. Kellon soittoon oli vielä aikaa. Tapana on, että kun tilaa tulee niin eteenpäin siirrytään. Parin auton päässä takanani oli tiukka kaarre, joka oli mennyt tukkoon. Ohi ajavat joutuivat venkslaamaan, että pääsivät autojonon ohi. Käynnistin auton. Odottelin kotvan jos toisenkin, että edellä olija siirtyisi eteenpäin. Kun mitään ei tapahtunut menin muina mieheni koputtamaan auton ikkunaan. Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Munkin ikkunaan on koputettu, kun olen ollut ajatuksissani.

Rouva raotti sen verran auton ovea, että juuri ja juuri sain silmäkontaktin. Hei, anteeksi kun häiritsen, mutta voisitko sä siirtää sun autoa eteenpäin? 

Kanssaeläjä katsoi aika murhaavasti, totisena. No jos se on sulle kerta niin tärkeää, niin voinhan minä.

Mulla meni konseptit jo vähän sekaisin. Yritin pukea sanoiksi, että kaarre takana on tukossa, saataisiin väljyyttä. Kyllä minä tiedän miten carpoolissa toimitaan kuului napakka vastaus.

Äkkäsin, että nyt ei ole hyvä päivä. Pyysin anteeksi ja sanoin, että tarkoitukseni ei ollut käyttäytyä hyökkäävästi tai ikävästi. Pahoittelin vielä ja menin takaisin autooni. Tyhmä minä.

Rouva siirsi autonsa melkein edessä olevan auton takakonttiin. Hyvä ettei polttanut kumia. Jono liikkui, suma kaarteessa purkautui.

Olin vähän hölmönä, mutta ajattelin että eihän se kyllä mun homma ole jotain jonoa järjestellä. Olin vähän yli-innokas. 

Viiden minuutin päästä edessä avautui auton ovi. Katselin visusti sylissä olevaa kirjaa. Ikkunaan koputettiin. Rullasin sen auki sydän pamppaillen. Rouva on auton vieressä nolona ja pyytää anteeksi. Minä pyydän puolestani. Sanon, että enhän mä mikään järjestysmies ole. Kanssa-autoilija sanoo, että tänään on ollut sikasurkea päivä. Sanon, että kaikki on unohdettu, meni jo. Toivotamme hyvää päivänjatkoa. 

Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta, kun normaalissa kanssakäymisessä törmään töykeään käytökseen. Ihmiset ovat yleensä kohteliaita, vaikka taivas kolisisi kanveesiin.


xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Itselläni on yksi raivo, joka ei ota laantuakseen. Kauppakärryraivo. Mies väitti jokin aika sitten, että läksin kuin pikamatkanjuoksija lähtötelineistä, kun joku onneton meinasi viedä kärryt Costcolla. Olimme ottamassa huikopalaa ennen ostosten tekoa ja kärryt olivat muutaman askeleen päässä tyhjinä. Eihän siinä mitään, mutta hehtaarihallissa pitää tarpoa monta sataa metriä suuntaansa, että saa uudet tyhjät kärryt kaupan ulkopuolelta. Mun kärryjä ei viedä! Eivätkä muuten vieneet. 

Pari vuotta sitten korotin ääntäni Kohlsiin kaupassa. Jätin tyhjät kärryt rekkien väliin ja puikkelehdin tutkimassa tarjontaa. Kun palasin kärryille niitä ei ollutkaan missään. Vieteristä vetäen kädet nousivat tukevasti nyrkissä vyötäisille ja karjaisin että nyt hei, kuka otti mun kärryt! Kukaan kolmesta neljästä shoppaajasta ei tohtinut vastata, näyttivät päätä pudistamalle että en se minä ollut. Katselin kaikkia epäluuloisesti, hyvä etten lähtenyt kärryjä tarkastamaan. Siinä katsellessa sitten silmäkulmasta näin yksin rekkien välissä könöttävät kärryni. Vaivihkaa hakeuduin niiden suuntaan, yrittelin kai jotain vihellyksen tapaista. Onhan tässä kaupassa muitakin osastoja. Nehän pitääkin tsekata....

En osaa sanoa mistä raivo kumpuaa. Jotain alkukantaista siinä on. Sen verran alkukantaista, että en ennätä miettiä ennen kuin toimin. Raivoterapiaan, mars.



Saturday, January 24, 2015

Kännykkä vankilassa

Loppuviikosta koulusta kotiin tuli hyvin tuohtunut poika. Ette voi uskoa mihin ne on koulussa rahaa syytäneet! Siis mihin älyttömään on rahaa pantu! Ei niin mitään järkeä. 

Murinoitten jälkeen selvisi, että High Schoolin luokkahuoneisiin oli ostettu cell phone jail eli kännykkävankiloita.



Siellä ne kännykät istuvat kakkua kärsimässä, kun lapset oppia pakertavat. On rakennettu oikein kerrossängyt, että on lokoisat olot. Hintaa vankiloilla näyttäisi olevan $20 ylöspäin. Jotenkin mun nauruhermoon iski mielikuva tiilenpäitä lukevista kännyköistä ja tuohtuneista oppilaista. Känny joutuu pahnoille, jos käyttö on häiritsevää tai sopimatonta. Hiljaa mielessäni mietin, että voisivat pistää sähkötupakat samaan tyrmään. Niitäkin joku kuulemma aina välillä pössyttelee takarivissä. Ovatko tällaiset vankeinhoitolaitokset yleistyneet Suomessa?

Olen viime aikoina katsonut muutaman Oscar-ehdokkuuksia kahmineen leffan. Niistä ja parista Netflix-sarjasta tuonnempana. 

Katsoimme perheen kanssa suuren kohun herättäneen The Interview -leffan. Jos vessa- ja alapäähuumori naurattavat, rode movie -genre puhuttelee ja sanan vapauden puolesta on valmis uhrauksiin: go for it! Mua vähän harmitti, kun päätimme elokuvaan ryhtyä lasten kanssa. Toisaalta ehkä kuitenkin parempi katsoa vanhempien kanssa kuin yksinään. Ja onhan siinä jotain säväyttävää, kun pojat hoilottavat Katy Perryn "Firework" huristellessaan tankeilla. 

Wednesday, January 14, 2015

Työnantaja vaatii laihtumaan, savuttomaksi tai maksamaan

 Eilen osui silmiini Taloussanomien artikkeli "Työnantaja vaatii - laihduta tai  maksa" (klik klik). Jutussa hyvin valotetaan USA:n  varsin haastavaa sairasvakuutusviidakkoa. Meidän perheellä vakuutukset ovat miehen työpaikan kautta ja se tuo mukanaan vuosittaisen verenvuodatuksen myös aviopuolisolle. Kävin kesällä antamassa verinäytteen. Voisin toki jättää näytteen antamatta, mutta vakuutus olisi $50 kalliimpi kuukaudessa.


Tupakoimattomuudesta saan hyvitystä toisen kuukausittaisen $50. Säästöt siis vuodessa $1200 ja yhteensä miehen kanssa $2400. Toisaalta on ihan kiva tietää, miten veri suonissa virtaa, minkä verran on kolestrolia ja ovatko sokerit kohdallaan. Minua tämä yksityisyyden menettäminen ei haittaa. Kotiin tulee hieno monisivuinen lehtinen, jossa oma verenkuva on pääosissa. Nämä kuvat ovat heinäkuisen tarkastuksen satoa.


Täkäläinen kummajainen on ns. flex account, jolle voi tallettaa rahaa suoraan palkasta. Säästetyt varat käytetään sairasmenoihin. Tästä osasta palkkaa ei tarvitse makseaa veroja, joten säästämällä hyötyy verojen verran. Aikaisempina vuosina ongelmana on ollut, että jos tilille on jäänyt rahaa on sen menettänyt. On siis pitänyt osata jokseenkin arvioida paljonko perursterveydenhoito maksaa: hammaslääkärin, lääkärin ja lääkkeiden omavastuu.  Nyt toista vuotta on käytössämme ollut tili, jolta rahoja ei menetä vaikka osa jäisikin käyttämättä. Helpottaa kummasti suunnittelua. 


Sain muuten tässä viimeisimmässä mittauksessa verenpaineen aisoihin. Mulla tuppaa aina vähän pomppaamaan, kun joudun hoitohenkilöstön kanssa nokikkain. 


Tänään oli ensimmäinen aamu tänä vuonna, kun koulut alkoivat kaksi tuntia myöhemmin. Yöllä ripotteli hyisen kylmää vettä, ei lunta kuitenkaan. Monelta onnettomuudelta säästyttiin, kun vasta kortin saaneet high school -autoilijat eivät sännänneet aamuliukkaille. Felix on kaivautunut pesäänsä. Pysytellään lämpiminä! 

Thursday, January 1, 2015

Kuin viimeistä päivää

Ennen vuoden vaihdetta pitää touhuta kuin viimeistä päivää. Muutaman tunnin aattopäivästä on jo useamman vuoden ajan vienyt lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Aloitan aina hyvissä ajoin, mutta viimeiselle päivälle se aina jää. Eilen pakkailin ja etsin kaikkea mahdollista lahjoitettavaa. Periaatteena on, että talosta pitää poistua vähintään yhtä paljon tavaroita kuin vuoden aikana on tullut. 


Mutta mikä siinä onkin, että vaikka kuinka näkee että vuoteen ei ole tullut jotain vaatetta käytettyä niin sen tahtoisi vielä jemmata. Jos sittenkin löytyisi käyttöä. Jospa tytär haluaisi ottaa tämän. Jospa, jospa. Viime muuton yhteydessä opin, että parempi vain karsia reippaalla kädellä. Lahjoitukset pitää tehdä ennen vuoden vaihtumista, jotta ne saa verovähennyksiin. 

Tänään lounastimme ystäväperheen kanssa takkatulen loimussa. Golfradan klubitalolla olemme ruokailleet nyt muutamana vuonna, joten traditiosta voidaan kai puhua. Ystäväperhe palasi toissapäivänä Hawaijilta ja oli mukava kuulla retkestä. Joululoma oli ollut mitä mainioin. 


Takkatulta vastapäätä avautuu maisema golfkentälle ja lammelle. Kävelemme Felixin kanssa muutaman kerran viikossa klubitalon sivuitse. 


Ystäväni tietää kuinka paljon tykkään kahvista. Hän antoi miehelle ja minulle lahjaksi espressokupit. 


Yhteen ääneen miehen kanssa totesimme, että sehän on kuin suomalainen kuusipuu, havumetsä. Tässä on jo kyllä ihan selkeästi suomalaista designia. Kävisi vaikka Marimekosta. 


Ystäväni työllistää lapsiamme säännöllisesti. Loman ajan tytär kävi hoitamassa perheen kissaa, Rascal-neitoa. Aikaisemmin syksyllä ystäväni palkkasi poikamme pesemään painepesurilla pihatien ja jalkakäytävän heidän talonsa kohdalta. Kesäisin vanhempi poika käy kerran viikossa leikkaamassa nurmikon. 


Tytär otti kissanhoitohommat tosissaan. Hän ei tyytynyt pelkästään antamaan ruokaa ja putsaamaan kissanhiekkaa, vaan kisu sai  leikkiäkin ja yrittää tavoittaa taskulampun valoa. Istuin yleensä eteisen matolla sillä aikaa kun tytär teki työnsä. Rascal tuli puskemaan päätään ja hieromaan selkäänsä. 

xoxoxoxoxoxoxoxoxoxo

Kaiholla muistelen aikaa, kun uudenvuodenyö oli jotenkin aivan erityinen. Kun tähtitaivaan alla pienessä pakkasessa ilotulitusta katsellessa tuntui, että huomenna on elämä toisenlainen. Kulunut vuosi voitiin merkitä aikakirjoihin ja aloittaa kaikki alusta. Moneen vuoteen en ole enää tavoittanut samaa tunnetta. Sen sijaan, että aika tuntuisi helminauhalta on siitä tullutkin ohutrenksuista panssariketjua. Vuosi liittyy toiseen saumattomasti, tänään jatketaan siitä mihin eilen jäätiin. 

En ole vuosiin enää oikein luvannutkaan mitään. Mun pitää nimittäin yrittää koko ajan, jotta kiinnikurottavaa ei olisi sitten liikaa. Toki ajattelen tekeväni asioita fiksummin, yrittäväni enemmän, oppivani ehkä jotain uutta, olevani parempi ihminen, puoliso, äiti, ystävä. 

Kirjassaan Acquired Tastes: A Beginner's Guide to Serious Pleasures kirjailija Peter Mayle kertoo minkälainen on hänen täydellinen uudenvuodenpäivänsä. Kirjailija juhlii sängyssä pyjama yllä nautiskellen kaviaaria ja shampanjaa. Molempia kohtuudella ja parasta mitä rahalla saa. Mä voisin ottaa uutta vuotta vastaan tuolla tavoin. Kristallipallon tai korkokengän putoaminen ei enää hytkähdytä samalla tavoin. Rymyäminen kapakassa tuntuu ajatuksena kaukaiselta ja San Diegon vuodet pilasivat ilotulituksen. Kun joka ilta saatoin asunnon parvekkeelta katsoa Sea Worldin ilotulitusta alkoi välkkyvät värivalot taivaalla tuntua... no, välkkyviltä värivaloilta. 

Kun tapasin mieheni isän viimeisen kerran hän saatteli lapset ja minut junaan. Siinä asemalla hän antoi lujan halauksen ja toivotti Jumalan siunausta. Niille blogini lukijoille, joille siunaus sopii: siunausta vuodelle 2015! Heille, jotka tuntevat pärjäävänsä ilman siunausta toivotan onnellista vuotta 2015! Söin tänään mustasilmäpapuja, jotta vuosi olisi onnekas ja hyvä. Sitähän me kaikki tarvitsemme yrittämisen ja ahertamisen lisäksi, onnea ja hyvyyttä.