Sunday, October 11, 2015

Kukkaketo metsän siimeksessä


Mulla oli monia ennakkoluuloja nykyistä kotimaatani kohtaan ennen kuin olin käynyt ensimmäistäkään kertaa. Pintaa, neonvaloja, luksusautoja, drinkkejä aamu- ja iltapalaksi, kovaäänisiä meikkipeikkoja, välkkyviä hampaita ja pumpattuja haukkareita, hampurilaisia ja ylipainoa. En ymmärtänyt ajatella lukemattomia luonnonpuistoja ja tuhansia maileja kunnostettuja maastopolkuja. 

Käymme usein viikonloppuisin tutkimassa uusia polkuja jo ihan Felixin (meidän koira) mielenterveyden vuoksikin. Pikkuinen inspiroituu ihan selvästi ennenkokemattomista tuoksuista ja maisemista. Viimeksi törmäsimme luonnontilassa olevaan kukkapeltoon keskellä metsikköä. Perhoset lentelivät värikkäiden kukkien yllä ja ympärillä oli vain puiden hiljainen humina.  

Meidän pikkukylän asukasluku tuplaantuu kymmenvuosittain. Pari läheistä kaupunkia on äänestetty USA:n parhaimmaksi paikaksi asua lapsiperheille. Yksi valintakriteeri on ollut monipuoliset ulkoilumaastot. Reittien varsille rakennetaan grillikatoksia, leikkipaikkoja, käymälöitä. Lemmikeille on tehty omia juottopaikkoja ja erilaiset infopisteet kertovat alueen historiasta, kasvillisuudesta. Kuntoilijoille on rakennettu jumppatelineitä. 


Olen taas ajanut ja ajanut. Aloitan urakan iltapäivällä kahdelta ja kotona olemme kaksosten kanssa vähän ennen iltayhdeksää. Eilen lauantaina vein kaikki kolme harkkoihin, kahteen eri paikkaan. Itse vaeltelin kirjastoon. Viereisestä huoneesta kuului kitaransoittoa ja miehen laulua. Ikkunasta näin sen verran, että äidithän (oli siellä joku isäkin) siellä leikittivät vauvojaan. Olikin varsinaiset kukkakeppien kokoontumisajot. Ei ollut näillä äideillä tietoakaan raskauskiloista tai vauva-ajan ankaruudesta. Huone pullisteli hoikkia, huoliteltuja, porkkanan pirteitä äitejä. 

Satutunnin päätyttyä en sitten enää ihmetellyt äitien kokoontumista niinkin aikaisin lauantaiaamuna. Kitaraa soitteli pitkähiuksinen ja sangen miellyttävännäköinen nuorimies. Jotkut äidit jäivät vielä hengailemaan tunnin päätyttyä ja pikkuisia palleroita tungettiin kilvan soittoniekan syliin.

Harkkojen jälkeen vein kaksoset lähiravintolaan hakemaan smootheja ja purtavaa. Matka jatkui hyväntekeväisyys vesipalloturnaukseen, jossa molemmat  pelasivat iltakuuteen saakka. Ihailen sitä energian määrää, mikä lapsilla on. Intoa puhkuen tulivat monituntisen urheilupäivän jälkeen kotiin ja ketään ei tarvinnut illalla erikseen patistella nukkumaan. Varsinkaan minua. 


Presidentin vaalien alkueriä käydään. Tämän alakuvan tekstin bongasin autosta, jossa oli paljon muitakin samansisältöisiä iskulauseita. Mua on alkanut oikeasti jo vähän hirvittää, että Trump saattaa päätyä presidentin paikalle. Moni uhoaa muuttavansa Kanadaan jos tämä uhkakuva toteutuu. 


Oli viittä vaille, että en olisi kävellyt kukkapellon ohi. Ensin huomion kiinnittivät perhoset ja sitten vasta kukat. Kuinkahan monen kauniin ja tärkeän asian ohi tulee päivässä kävelleeksi, ei ymmärrä hetken ainutlaatuisuutta, osaa hidastaa askeliaan oikealla hetkellä.  

Ainutlaatuisen upaa viikkoa!

6 comments:

  1. "Kuinkahan monen kauniin ja tärkeän asian ohi tulee päivässä kävelleeksi, ei ymmärrä hetken ainutlaatuisuutta, osaa hidastaa askeliaan oikealla hetkellä." Tämä lause, tähän kiteytyy ihan kaikki se mitä olen tässä jo jokusen viime vuoden miettinyt. Kun juoksee oravanpyörässä, ei välttämättä tule hidastaneeksi tarpeeksi ja huomanneeksi jotain todella upeaa.

    Jonne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä olen viime aikoina ajatellut, että elän ihan väärällä vuosisadalla. Tai siis tuhannella. Iloinen olen toki tieteen ja tekniikan suomista elämää helpottavista keksinnöistä. Jotenkin vaan tuntuu, että kaikki tapahtuu liian nopeasti, telkkarin tai netin kun aukaisee niin sieltä se maailma vyöryy syliin. Mun rytmini on paljon verkkaisampi kuin ympäröivän maailman.

      Voihan tämän tulkita tietysti niinkin, että olen vain yksinkertaisesti tulossa vanhaksi :)

      Delete
  2. Hmmm...muuten mukava teksti, mutta tuo "kukkakeppien kokoontumisajot" jäi vähän irralliseksi ja oudoksi kommentiksi??

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi. Tämä onkin ensimmäinen kerta varmaan vuosikymmeniin, kun saan tällaista rakentavaa palautetta tekstistä.

      Kommentistasi en nyt ihan osaa päätellä jäikö kielikuva ymmärtämättä. Annas kun selitän. Ensimmäisen kerran kuulin termiä "kukkakeppi" kuvaamassa pitkää ja hoikkaa ihmistä. Asialla oli Juoce ja elettiin (muistaakseni) 80-lukua. Juice taisi viitata silloin kilpakosijaan, joten sanan käyttö kuvasti jonkinlaista matalamielisyyttä, ehkä. Kokoontnumisajoja harrastavat mm. motoristit. Auttoiko tämä?

      Delete
  3. Rauhallisen hitaasti kiiruhtaminen pidentää elämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja olen myös kuullut, että jos kodissa on portaikko elinikä senkun pitenee :)

      Delete