Saturday, August 8, 2015

Kateelliset suomalaiset

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä, miten mua ärsyttää suomalaisten leimaaminen itsetunto-ongelmaisiksi. Ihokarvat saa pystyyn myös kaikkien nimeäminen kateellisiksi. Usein kuulee sanottavan, että suomalaiset ovat kateellista kansaa, kateus vie kalatkin vesistä, taidat vaan olla kateellinen. En usko, että suomalaiset ovat kansana sen kateellisempia kuin muutkaan. Keeping up with the Joneses on tuttu ilmiö ympäri maailman.


Itse olen kokenut kateuden piston aika ajoin. Joskus ihan vihlaisee. Esimerkiksi kun naapurin kaksosten äitiä kävi auttamassa äidin äiti kerran viikossa, silitti pyykit, maalasi keittiön - olin mä kade. Olen kadehtinut myös äiti-tytär -suhteita, jotka ovat näyttäneet läheisiltä, tasaveroisilta, kannustavilta. Nythän mulla on tilaisuus olla se toinen osapuoli suhteessa. Katsotaan miten käy. Joskus tuhahtelen vähän happamana, kun näen hölkkääjän anivarhain. Ai että ne viitsii. Aineellisten asioiden suhteen olen aina ajatellut, että moni asia on kyllä tavoitettavissa. Vaatii työtä, säästämistä, toisinaan ehkä onneakin, mutta uusi laukku, auto tai asumus on mahdollisuuksien rajoissa. 

Keeping up with the Joneses -oppitunnin sain jokunen vuosi sitten, kun perheeseemme tuli uusi auto. Miehellä oli autokuume ja ehdotin sitten, että lennä Floridaan ja käy ostamassa se auto. Olen oppinut, että kuume ei hellitä muutoin kuin ostamalla. Sitä paitsi alkoi olla jo uuden aika. Auto ei ollut mitenkään erityinen. Naapureiden pihateillä oli samanhintaisia, uudempiakin. Ainoa mikä autosta teki erilaisen oli se, että katon sai alas. Vielä silloin meidän naapurustossa ei kauhean monta avoautoa ollut. 

Yleensä kun uusi auto ilmaantuu pihatielle naapurit onnittelevat uusista kumitassuista. Tällä kertaa kukaan ei oikein virkkanut mitään. Eikä sitä edes odotettu. Business as usual. Mutta parin päivän kuluttua alkoi kuulua. Ja mistäs muualta kuin lasten suusta. Poika tuli yksi päivä koulusta ja kysyi, että luotollakos isi ton auton osti? Minä äimänä, että mitä. Luotollako osti? Kysyin, että mistä olet saanut mieleesi. No, kun toi naapurin B. kysyi multa koulubussissa, että luotollako te sen auton ostitte. Mitäpäs muutakaan, pankkiirin poika.

Naapurin pikkupoika M. oli leikkimässä pihassamme. Joo, mun isälläkin on ollut tollanen auto. Aha, vai niin. Joo, mutta isä sanoi että ei kyllä enää sellaista hanki, kun se takaronkki on niin pieni. Niin, onhan se vähän pieni.

Lähinaapurin tytöt olivat kylässä. Meidän isi sanoi, että se ostaa BMW:n! Muut avoautot ei ole niin hyviä kuin BMW. Ja siinä ei tarvii kuljettaa lapsia, kun on vaan kaksi paikkaa. 

Vastapäisen talon lapset tulivat pihalle. Meidän isillä ei ole ollut autolainaa moneen vuoteen. Meidän isi osaa hoitaa taloutta. 

Ja vielä yksi lapsukainen avasi sanaisen arkkunsa: meidän äiti on aina halunnut ton auton ja nyt se on teillä!

Sattuipa niinkin, että pihamaalle käyskenteli kaukaisempi naapuri, jonka kanssa juuri ei olla oltu tekemisissä. Minkäs vuosimallin auto tuo on? Aha, vai niin. Ja niine hyvineen hän jatkoi matkaansa.



En sano, että nämä kaikki tai edes mikään kateudesta olisi kummunnut. Yllätyimme kuitenkin siitä, että niin monen lapsen kotona oli asiasta puhuttu. Ehkä lisäpontta toi, että asialla olivat mamut. Sellaiset, jotka eivät osaa hoitaa raha-asioitaan ja tuhlaavat vähäisetkin rahansa autoihin. Mene ja tiedä. Enää en kuitenkaan purematta niele väittämää, että suomalaiset ovat geneerisesti kateellisempia kuin muut kansat. Olen sitä mieltä, että terve kateellisuus on hyvästä. Siis sellainen, että ai, tuokin on mahdollista, noinkin voi toimia tai tuollaista voi hankkia. Siinä vaiheessa kun kateus johtaa kiusantekoon ja pahansuopuuteen joko sanoissa tai teoissa kateus on ajautunut väärille urille. Se ei ole enää kateutta, vaan ilkeyttä ja toisinaan myös pahuutta.

Tarinan opetus: älä koskaan sano lasten kuullen sellaista, minkä et halua leviävän koko naapuruston korviin. Olen pitänyt mielessä.

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Mä olen kateellinen teille siellä Suomessa oleville juuri nyt. Teillä on syksyn sato kohta parhaimmillaan, ilmaiset mustikat ja puolukat  mättäissä, viinimarjat ja vadelmat pensaissa, lakat ja karpalot suolla, omenat puissa ja sienet metsissä. Tai kaikki edellämainitut toreilla. Ja kohta ne pihlajanmarjatkin! Happamia....

Mutta ei nämä tomaatitkaan hullumpia olleet. Costcolle oli tullut oikealle tuoksuvia, kiinteitä kasvihuoneessa kasvatettuja tomaatteja. Ainoa ongelma on, että tomaatteja voi ostaa vain kilokaupalla, kun yksittäin niitä ei Costcolta saa.


12 comments:

  1. Hihih, minustakin suurimman osan stereotypioista voi kyllä laittaa romukoppaan. Suomalaisten kohdalla esim tuo kateellisuus, huono itsetunto ja hiljaisuus. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Just näin! Usein olen kekkereillä huomannut olevani se, joka aloittaa juttelun. Oli kekkerit sitten minkä maalaiset hyvänsä :) Enkä mäkään mikään suupaltti ole.

      Delete
  2. Oikeassa olet jälleen :) Hyvä postaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Mari! Noi sun mansikat näyttää niin hyviltä! Täällä on kirjoittajan väri taas käymässä vihreäksi :)

      Delete
  3. HIh,oltiinpa sitä uteliaista uudesta autosta;D
    Minäkin olen kateellinen tähän aikaan vuodesta mustikka-ja marjasadoista,joita löytyy metsisitä,samoin kuin sienisadosta.Se on kyllä yksi juttu mitä kaipaan Suomesta.
    Costco-tykkäsin käydä niissä:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä me vähän hämmästyttiin. Siinä tuli tietysti mieleen, että mitä muuta puhutaan...

      Olen aina viihtynyt marjametsässä, mutta kohtuullisesti. Ämpäri, pari on ollut kiva poimia. Mä olen enemmän käsi- kuin poimurikoulukuntaa. Marjojen siivoaminen on työteliäs vaihe myös.

      Costcon tarjonta on parantanut vielä viime vuosina. Eilen sain mukaan orgaanisia mansikoita sekä tuoreina että pakastettuina. Tuoreet olivat kerrankin ihanan makeita. Yleensä meidän mansikat ovat vähän mauttomia.

      Delete
  4. Hieno postaus, taas kerran :)

    Olin mustikkametsässä viime viikolla. Marjastaminen on hienoa, mutta muistatteko te siellä kaukana millaista on kun on hyttysiä ihan puurona? Nyt nimittäin oli. Ja jos meni kohtaan johon paistoi pikkaisenkin aurinko, oli paarmoja. Hirvikärpäsiä ei onneksi ollut, mutta sukulaistäti ei lähde enää metsään ilman "harsohattua", hän kun inhoaa hirvikärpäsiä yli kaiken.

    -Jonne

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Jonne!

      Arghh! Ne hyttyset tuppaa unohtua! Ja paarmat! En minäkään kyllä taitaisi metsään mennä enää ilman kunnon myrkkyjä ja ehkä sitä hyttyssuojaa. Nyt kun muistia kaivelen, niin kyllähän se hyttysten ininä on ajanut monet kerrat laiturilta ihailemasta saunan jälkeistä järvimaisemaa, nuotiolta jne. takaisin sisätiloihin. Ja auta armias, kun korvan vieressä inisee hyttynen ja valvottaa yön. Tämä vähän helpotti marjametsäkaipuuta :)

      Delete
  5. Olen aina ihmetellyt tuota kateutta, tai mieluummin parjaamista toisten asioista, sillä en ole koskaan osannut olla kateellinen. Tyydyn varmaan niin vähään ja osaan iloita toisten puolesta. Tosin olisi kiva jos osaisi laulaa ja piirtää.... Mutta minä voin olla hyvä jossain muussa.

    Mustikassa tuli käytyä eilen, paras marjamätäs tietenkin löytyi siinä vaiheessa, kun lähdettiin metsästä pois :) Omenasato on tänä vuonna surkea, kun pihlajassa ei juurikaan ole tänä syksynä niitä marjoja. Jokainen raakile on jo madotettu.
    Kantarelleja näkyy löytyvän metsästä tänä vuonna ihan mukavasti, itse löysin vain keltaisia koivunlehtiä Ü

    Tänne Suomeen on vihdoin saatu kesäistä lämpöä ja pitkästä aikaa saa nauttia ihanista, lämpimistä elokuun illoista. Kynttilöitä takapihalle ja r&b soimaan. Elokuun aurinkoiset päivät ja lainehtivat viljapellot - parhautta kevään hennon vihreyden jälkeen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Parhaita kesäiltoja ovat Suomessa olleet ne elokuun hämyisät, lämpimät illat. Se alkukesän kiihkeys on jäänyt ja kesän lopusta voi nautiskella rennommin, jokainen lämmin päivä on vähän extraa. Siltä se muistaakseni tuntui :)

      Olen etsinyt muutaman vuoden kantarelleja kaupoista. Kuivattuina löytyisi, hävyttömän pieni rasia $7. Joku kertoi ostaneensa Costcolta vuosi, pari sitten. En enää tiedä mistä etsisin, kun ei tunnu olevan missään.

      Delete
  6. Hyvä kirjoitus, taas kerran. Sinulla todellakin on sana hallussa.

    Jos minä olisin sellainen ihminen, niin juuri nyt olisin 'kateellinen' Suomessa asuville sateista. Uskomatonta kyllä, mutta meillä ei ole satunut melkein puoleen vuoteen ja sen huomaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Tarja!

      Kuule, ihan samat sanat! Aina vaan paistaa ja paistaa. Kivaahan se on, mutta sade raikastaa kuitenkin ilman. Ja sitten ennen pitkää aletaan säännöstellä vettä, siis kasteluvettä. Tosin tänään on eka kerta useampaan viikkoon, kun lämpötila on alle 30 C ja pilvistä. On aika kivaa :)

      Delete