Friday, July 3, 2015

Vierivät kivet eivät todellakaan sammaloidu

Pari iltaa sitten meitä hemmoteltiin. Mies tuli vähän aikaisemmin töistä. Pakkasimme mukaan rouskuteltavaa ja cooleriin juomia. Haimme nuorimmaisen yksistä harkoista ja kaksoset toisista. Pikainen illallinen Tropical Smoothie Cafessa ja auton keula kohti stadionia. The Rolling Stones ja Zip Code Tour olivat saapuneet kaupunkiin. 


Stadionin parkkarilla piti tietysti ottaa virvokkeita. Tailgate party oli jo hyvässä alussa, kun saimme auton paikoitettua. Miehen kanssa pistimme taiteen sääntöjen mukaan retkituolit pystyyn ja otimme oluet käteen -  paitsi mä join vettä. Mutta pitihän sitä yrittää. Viereisissä autoissa oli kyllä meininkiä sitäkin enemmän, viskileka kiersi, oluttölkit nasahtelivat auki ja jostain tuli imelä saunavihdan tuoksu. 

Sää suosi. Pari viimeistä viikkoa on ollut kuumia, lämpötilat reilusti yli 30 C asteen. Vaan nytpä jäätiin alle 30 C asteen ja sadettakaan emme saaneet. 

Lapsille kokemus oli uusi. Emme ole koskaan olleet heidän kanssaan stadionkeikalla. Oli se mullekin tavallaan uutta. Olen nähnyt Rolling Stonesin aikaisemmin kaksi kertaa Helsingissä ja kerran Prahassa, mutta tämä stadion oli kyllä huikean suuri. Ja tietenkään mä en tajunnut ottaa kuvia screeniltä keikan aikana. Jalka vipatti ja piti vaan eläytyä. Ei tullut kuvaaminen mieleen. Mutta sitä mietin miltä katsomo  mahtaa näyttää lavalta käsin, 40 000 ja risat katsojaa jammailemassa. 

Istuimme permannolla. Suomessa olen tottunut seisomaan siinä keskikentällä, mutta tänne olikin viritelty tuolit. Nice. 

Etukäteen kuulin paljon muka-hauskoja vitsejä herrojen muusikoiden iästä. Nestori Watts on 74-vuotias, Richards ja Jagger 71-vuotiaita ja juniori Wood 68. Joku oli sitä mieltä, että pyörätuoleilla artistit työnnetään lavalle. Toisen mielestä konsertti varmaan alkaa ajoissa, jotta vanhukset pääsevät nukkumaan. 

Jumpin´ Jack Flashillä aloitettiin. Ehkä vähän laahaten, mutta olin niin iloinen nähdessäni veijarit lavalla että väliäkös tuolla. Ja alku ei kertonut mitään lopusta! Gimme Shelter  oli kuudenneksi vika biisi ja siinä alettiin päästä todella asiaan. Taustalaulaja Lisa sai varpaankynnet rullalle. Sai ne bändin pojatkin. Siitä sitten huikeaa musisointia kahteen encore-biisiin saakka. Ensin You Can't Always Get What You Want. Esitykseen oli pestattu paikallisen yliopiston kuoro. 

Laulu oli upeaa, mutta olisittepa nähneet miten kuoron tytöt silmäili Jaggeriä. Wau! Kuten täällä sanotaan, tytöt olivat ihan smitten. Rokkarin tenho puree edelleen. 

Lopuksi sitten oli sellainen ilotulitus, että alta pois. Richards aloitti Satisfactionin riffit. Mä olin onnistunut olemaan koko illan ilman kyyneleitä, mutta nyt kyllä aukenivat jotkut hanat. Ehkä asiaan vaikuttaa, kun luin Richardsin elämänkerrasta (Life) miten hän kokee biisin. Kirjassa hän kertoo, että tuntuu kuin olisi lentoon lähdössä. Kitarasta purkautuvat tutut riffit ja hän vilkaisee olan yli ovatko kaikki mukana. Selkärangan antaa Watts rummuissa, hei nyt mennään. 

Tämä liveversio oli ihan omaa luokkaansa. Herrat todistivat, että ainoa jolla alkaa ikä painaa on korkeintaan yleisö. Mäkin istuin tuolillani hetken. Vauhti ja meininki vaan lisääntyivät loppua kohden. 

Ja sitten se oli ohi. Charlielle autettettiin takki päälle koko bändin voimin. Mick sulki vetoketjun. Ehkä se oli jokin sisäpiirin vitsi. Esimerkkiähän tästä pitää ottaa. Jos mä jaksan seitsemänkymppisenä heilua kuin Jagger, näyttää yhtä onnelliselta kuin Richards, käyttää yhtä huikeita tossuja kuin Wood ja ennen kaikkea paukuttaa rumpuja yli kaksi tuntia kuten Watts... Lapsille sanoin, että jos löydätte homman jota haluatte tehdä hamaan hautaan saakka ja näytätte yhtä onnellisilta kaikkine uurteinenne niin go for it. 


 Konsertin jälkeen olisi sauna maittanut. Siitä on tosiaankin 20 vuotta, kun ekan kerran heidät näin. Ja 17 vuotta viimeisimmästä kerrasta. Nämä molemmat keikkamatkat päättyivät  aikoinaan saunaan. 

Laattapojat ovat tehneet töitä kolme päivää. He valoivat myös lattiat, joten kyllähän siihen aikaa kuluu. Aivan älyttömän ahkeriakin ovat, kaksi työpäivää oli 12 tuntisia. Työn jälki on uskomattoman siistiä. Ja mullehan tämä on vallan hauskaa, kun suunnitelmista en tiedä tuon taivaallista. 


Yritämme tehdä tästäkin pesutilasta samanlaisen kuin talon muut tilat ovat. Kaikissa oppaissa sanotaan, että uudet rakennelmat kannattaa tehdä entisen henkeen. Ehkä tää nyt ei ihan ideaali ole, mutta lämmin ja kotoisa kuitenkin. Suihkutilan penkki oli meille yllätys. Mutta kyllähän sitä saunan jälkeen joskus tarvitsee. 




Tekijät eivät olleet ensimmäistä kertaa laattahommissa. Kivoja, kohteliaita ja ahkeria meksikolaisia. 


Pesuaineillekin oli suunniteltu oma kotelo. 


Ehkä ensi viikolla jo  pääsemme paiskomaan löylyjä. Sen jälkeen en kyllä saunomista lopeta... If you start me up I'll never stop. 

No comments:

Post a Comment