Sunday, July 12, 2015

Mintje ja Monica - ihanat ystävät

Oli taas kolmipäiväiset uintikisat. Kun kisapaikkana on kuplahalli ja ulkona lämmintä 35 C astetta ja risat, niin siinä rassataan sekä uimareiden että kannustajien sielun- ja ruumiinvoimia. Uimarit istuivat vielä kaiken hyvän lisäksi ulkona. Ilmankosteus oli aikamoinen. Ystäväni tuomaroi koko lauantain. Hänen piti olla tuomarina vain kahdessa sessiossa, mutta joutui sitten tekemään kolmannenkin. Hän näytti aika kypsältä oltuaan jalkeilla klo 9-19. Järjestävällä seuralla ei ollut tarpeeksi tuomareita omasta takaa. Ilman ystäväni työtä olisi kolmas sessio jäänyt pitämättä. Ajanottajia ja juoksutyttöjä sen sijaan oli, joten mä sain nauttia kerrankin tekemättä mitään.


Saksalaisen ystäväni Monican kanssa istuimme vieretysten. Puhe siityi jouluun. Kerroin, että tänä jouluna saattaisi olla asiat niin hyvin että saisimme ensimmäisen kerran perhettä vieraisille.  Monica kertoi, että he ovat kerran viettäneet saksalaisen joulun. Ystäväni silmät kyyneltyivät. Hän kaipasi joulun rauhaa, perhettä, ruokia, tunnelmaa. Minä kerroin omasta haaveestani viedä perhe joskus Suomeen joulunviettoon. Ehkä Lappiin, niin että olisi lunta. Siinä me haaveilimme silmät kosteina oikeasta joulusta. Ymmärsin heti mistä Monica puhui. Täällähän jouluksi ei hiljennytä samoin kuin Suomessa tai Saksassa. Kaupat ovat auki, kaikki pyörii. "Silent" oli sana jota molemmat käytimme. 

Kuvat ovat tanskalaisen ystäväni Mintjen talosta. Talo on ihan tässä meidän lähellä. Ja nyt se on tyhjä. 



Tapasimme viime keväänä, kun Mintje oli perheineen ollut vuoden verran maassa. Hänen miehenstä työsopimuksen piti jatkua vielä kaksi vuotta. Kesäkuun alussa ystäväni kertoi, että miehelle on tarjottu hyvää paikkaa Tanskasta ja he lähtevätkin jo vuotta aikaisemmin. Kaikki kävi sitten todella nopeasti. Muuttoauto oli pihassa ennen kuin huomasinkaan. Mintje perheineen on takaisin Tanskassa.

Mulla on merkillisen haikea olo. Olen melkein vähän kateellinen ystävälleni. Hän on palannut kotiin, tuttuun ja turvalliseen. Mintjeä rassasi kovasti kotona olo. Puhuimme siitä muutaman kerran. Varsinkin tanskalaiset ystävät kyselivät usein, että etkö ole vielä mennyt töihin ja miten saat aikasi kulumaan. Alunperinkään ystäväni ei ollut tarkoitus työskennellä, mutta silti omatunto kolkutteli. Pitää tuottaa. 

Toisaalta Monica on ollut kotiäitinä koko täällä oloaikansa. Niin hän olisi varmasti myös Saksassa. Ei hän edes haikaile työn perään. Hänen työnsä on koti ja lapset. Mies matkustaa ja pyörät pitää pitää pyörimässä. 

Välillä mulla on sellainen olo, että se oikea elämä olisi Suomessa. Että täällä mä olen jotenkin elämästä syrjässä, ikuinen turisti. Niin hullua se on, että kadehdin vähän jo sitä viileää ja sateista kesääkin. Meillä vain paistaa ja paistaa, päivästä toiseen. 

En oikein osaa sanoa mikä kaihertaa. Mulla on koti-ikävä, Suomi-ikävä. Haluaisin mennä marjametsään ja syödä metsäsienistä tehtyä salaattia. Haluaisin katsella suomenkielistä näytelmää ja lukea Hesaria aamukahvilla. Haluaisin kävellä vesisateessa neuletakki yllä ja taivastella sään viileyttä. Haluaisin porhaltaa töihin ja tuntea itseni tärkeäksi. 

Ja sitten toisaalta tiedän, että mulla olisi aina ikävä tänne, tätä elämää, tätä aikaa. 

14 comments:

  1. Mä tiedän ton fiiliksen toisella tapaa. Olen kotoisin maalta, ns. keskeltä ei mitään. Kilometri lähimpään naapuriin, yli 20km keskustaan. Ympärillä vain peltoja ja metsiä. Päädyin asumaan kaupunkiin, kun nain kaupunkilaispojan. Kummassakin elämänmuodossa on puolensa, mutta joskus kaipaan maalle. Sitä rauhaa, hiljaisuutta (eli luonnon ääniä), sitä ettei ole ketään missään... Ja kolikon toisella puolella arvostan suunnattomasti sitä, että kauppaan, kirjastoon, elokuviin on kävelymatka.
    Kuopukseni sanoo aina "voimahali" kun iskee jokin alakuloisuus jollekin. Empaattinen pikkujunkkari aistii tunnetiloja helposti. Semmoisen voimahalin lähetän nyt sinulle.
    -assari-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiteytit hurjan hyvin! Meillä oli täällä muuten kerran sen verran reilusti lunta, että se vaimensi ääniä. Se hiljaisuus oli jotenkinkäsittämätöntä! Kukaan ei ollut liikkeellä, joten hiljaisuus oli aika täydellinen.

      Teillä on fiksu junkkari. Meillä on vähän samanlainen. Voimahalia ei anna edes verbaalisti, mutta kautta rantain kyselee et onks jo parempi.

      Aamulla heräsin sateen ropinaan ja vaimeaan ukkoseen. Tuntui ihanalta! Päivä ei ollut ihan niin tukahduttavan kuuma.

      Hali sinnekin!

      Delete
  2. Välillä se ikävä iskee - jonnekin muualle. Ja uskon kyllä, että siellä kaukana vielä herkemmin. Se ihmisen ikuinen ikävä - ihmistä, paikkaa, kotia.
    Tsemppiä sinne - ja haleja ison suomalaisen sylin täydeltä <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin juuri ystävääni Mintjeä. Hän käytti kahdesta täällä olovuodestaan paljon murehtimiseen. Eikä se murehtiminen oikein muuttanut mitään. Ehkä uudesta ei voinut iloita ihan täysillä.

      Kiitos halauksesta! Kyllä mun pitäisi päästä taas Suomeen taas pyörähtämään. Viime käynnistämon jo kolme vuotta. Kun aika tuppaa kultaamaan kaiken :)

      Delete
  3. Aivan samat tuntemukset olivat myös minulla, kun siellä ulkomailla asuimme. Kaikki ystäväni Suomessa olivat töissä, itse "vain" kotiäitinä. Ja vaikka nautinkin suunnattomasti siitä, että minulla oli mahdollisuus olla kotona lasten kanssa, oli silti sellainen tyhjä olo ja kaipuu Suomeen, töihin ja siihen "normaaliin elämään" kotona. Mutta sitten, kun Suomeen palasimme ja menin töihin, tulikin ihan kamala ikävä takaisin Amerikkaan ja kotiäitiyteen. Nyt olen äitiyslomalla ja kotona, mutta kauhulla jo odottelen sitä aikaa, kun palaan töihin, eikä paluuta enää kotiäitiyteen näillä näkymin ole :/ Jotenkin se kotona olo ja huushollin pyöritys on siellä sallitumpaa ja ihan tavallista niidenkin naisten osalta, joiden lapset ovat jo vähän isompia eivätkä välttämättä äitiä niin tarvitsisikaan (ainakaan koko aikaa), mutta Suomessa on paine mennä töihin eikä kotiäitiyttä arvosteta samalla tapaa. Toisaalta tiedän, että itse itselleni luon ne paineet ja olo on sellainen, että "jotain tarttis tehdä". Mutta pointti oli siis se, että haikea oli olo, kun asuimme Amerikassa, mutta nyt on ihan yhtä haikeaa, kun ikävöin sinne takaisin :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa, kun kommentoit! Joo, kyllä mä silloin alkuunsa tänne muutettuani näin lähes joka yö unta siitä Suomeen jääneestä työpaikasta. Olihan se kova paikka monella tapaa, kun on tottunut olemaan riippumaton ja itsenäinen.

      Olen pistänyt merkille, että eniten tätä tuskailua tuntuisi olevan pohjoismaisilla naisilla. Muilta tuntuisi asiat sujuvan luontevammin. Ja totta, kotiäitiyttä ei täällä katsota karsaasti. Mutta perhe onkin yksikkönä ihan erilaisessa arvossa.

      Mä olen niin hölmö, että edelleenkin käytän ihan liikaa aikaa murehtimiseen. Ole sinä viisaampi ja nauti ajasta, jonka olet vielä kotona. Elämä on sikäli hauskaa, että tulevasta ei tiedä. Mun pitäisi esimerkiksi lähes 50 v. keksiä itselleni työ. Mieluummin selkainen, josta saisi palkkaa :)

      Delete
  4. Minullakin on ikävä Suomeen kun olen täällä ,ja sitten taas siellä ikävä tänne (niin oli kun asuin siellä) Suomi-ikävä tulee etenkin kesällä,kun tietää että siellä on niin valoisaa ja metsissä marjoja ja luonto niin kaunista.Tsemppejä ja Bambi lähettää Felixille hau hau-terveisiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seurasin Suomen reissuasi. Ihanaa, kun pääsit käymään! Munkin pitäisi.

      Juu, kesä on haikeaa aikaa. Ja sitten mulle tietysti se joulun seutu. Vielä kun joskus pääsisi metsämarjojen pariiin! Ja on ne pensasmarjatkin, kuten herukat ja karviaiset, jotenkin vaan niin paljon parempia. Mattopyykkiäkin haikailen, mutta sen suhteen on tainnut aika kullata muistot. Ei se nyt niin kivaa ollut.

      Felix kiittää. Villiintyi vähän terveisistä. Käymme nyt lenkillä vasta auringon laskettua, päivät on aivan liian kuumia.

      Delete
  5. Sydämeen käyvä teksti. En osaa kuvitella elämää toisessa maassa, kun en ole koskaan asunut, mutta välillä asuminen muualla kuin kotikaupungissa (Jyväskylä) tuntuu hyvältä, välillä olisi ihana asua siellä, tutussa, tuttujen keskellä. Mutta minun matkani on muutaman tunnin, en voi valittaa. Mä toivon, että sä pääsisit Suomeen kylään, olemaan ja tuntemaan juuria. Ehkä sekin auttaisi ja kotiin olisi kuitenkin kiva palata. Sinne sun nykyiseen kotiin. Sydämiä sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mullekin Suomi ja koti-ikävä on melein yhtä kuin Jyväskylä. Vaikka onhan kaupunki aikatavalla muuttunut, esimerkiksi kaipailemaani toria ei ole tainnut olla sellaisenaan enää vuosikymmeneen. Viimeksi kun kävin ei myyjiäkään juuri ollut.

      Aina tulee jotain, mikä on kiireellisempää ja tarpeellisempaa kuin matka Suomeen. Esim. lentolipun hinnalla mä saan ostettua kaikille kolmelle uimarille yhdet kohtuu hyvät kilpa-asut. Nyt lapset ovat niin isoja, että pärjäävät jo viikon ilman äitiä. Paitsi jos tarvitsevat kuljetusta jonnekin :)

      Delete
  6. Voi kun pääsisit tänne ;-)
    Tuntuu,että monella on ikävä jonnekin..kenellä se on lähelle,kenellä kauas...itsellä ehkä vähän syrjäisempään..mutta olen ajatellut, että koti on siellä missä perhe on :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinhän se taitaa olla, ei tämä ikävöinti niin harvinaista ole. Mä en ole viime aikoina oikein saanut tehtyä kauppaa, joten matkarahat on vähissä :( Kauhulla jo katselen juniorin ensi kauden uintimaksuja, että miten niistä selviän. Aikaisemmin maksoin kaikkien lasten harrastamisen, mutta enää on nuorimman maksut mun osalla. Sitten kouluvaatteiden hankinta, uintivälineet, puvut, kisapuvut... Ja kokopäiväisen kuskin hommat. Olen miettinyt, että pitäisikö alkaa tehdä uber-keikkoja kun kuitenkin koko ajan ajelen :)

      Delete
  7. Terkut Suomesta, täällä vielä muutaman päivän. Olen päässyt nuuhkimaan ja kuulemaan metsää, syömään marjoja ja sieniä, fiilistelemään. Mutta sitten on paljon kulunut aikaa ihmisten tapaamiseen ja matkusteluun, mikä on ollut kivaa mutta hiukan stressaavaa. Mietiskelin juuri kuinka mahtavaa olisi voida olla pari-kolme kuukautta joka vuosi täällä. Ehtisi relatakin. Mutta se $$$.
    Ihan kiva lähteä takaisin kotiinkin, vaikka toisaalta aika tuntuu loppuvan kesken.
    Ja sitten se tunne, kun tajuaa, että asiat on entisessä kotimaassa muuttuneet, eikä enää tajua tai tiedä monia juttuja...
    Toivottavasti pääsisit lähiaikoina fiilistelylomalle Suomeen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa! Olen mä pikkasen kyllä kade. Mietin jo Go Fund me -sivustoakin. Varsinkin nyt, kun on aivan tikahduttavan kuuma. Haluaisin jonnekin, missä on helppo hengittää. Suomessa ilmakin on muka jotenkin raikkaampi.

      Ruokakauppahan se on sitten aina iso järkytys. Tuttuja tuotteita ei löydykään - joko pakkaus tai nimi vaihtunut. Ja osa tuotteista vain kadonnut. Ja sitten on uutuuksia, joita ihmettelee. Kurjinta on kuitenkin, kun rakennuksia häviää tai uusia tulee paikkoihin, jotka muistaa ihan toisenlaisena.

      Delete