Monday, July 27, 2015

Matkalla tyttären kanssa

No joo, siis matkalla ja matkalla. Läksimme tyttären kanssa perjantaiaamuna aikaisin ajamaan uintikisoihin. Takaisin tulimme sunnuntai-iltana. Kisat menivät hienosti. Tytär teki yhden aivan erinomaisen ajan, kolme tosi hienoa aikaa ja sitten yksi uinti meni penkin alle. Kolmannen päivän vika uinti vaan ei enää lähtenyt. 


Aikaa kun oli kävimme kävelemässä läheisellä mallilla. Kävimme myös hautausmaalla ja etsimme kauniita nimiä. Nettie, Ina, Martha olivat ihan parhaimmasta päästä. 


Hää- ja juhlapuku liikkeessä kiertelimme tovin jos toisenkin. 

Alakuvan siniharmaan mekon väritys on ihan täydellinen. 


Olen aikaisemmin tehnyt uintimatkan vanhemman pojan kanssa ja huomasin, että on tämä vähän erilaista. Seisoimme nimittäin tyttären kanssa valmiina lähtöön hotellin oven edessä. Sitten tytär hoksaa ja kysyy, että odotatko sä että mä aukaisen oven. Kyllä vaan, molemmat kädetkin täynnä. Pojan kanssa liikkuessa mun ei tarvitse koskaan aukoa ovia, kantaa tavaroita. Poika pakkaa tavarat autoon ja purkaa autosta kuin isompikin herrasmies. Samoin ravintolassa hän tyhjentää pöydän ja vie roskat roskiin. Toista se oli meidän tyttöjen kesken. 


Aamupalalla huomasin pienen pojan, joka pontevasti kertoi äidilleen "I WANT" eli minä haluan. En kuullut ihan mitä poika halusi, mutta mieliteko oli vahva. Äiti kumartui pojan puoleen ja supisi jotain korvaan. Hetken kuluttua poika näytti ikään kuin korjaavan ryhtiään ja aloitti "I'd like to have..." ja lopetti pyynnön oikeaoppisesti "Please". Poika sai haluamansa, osoittautui viinerin puolikkaaksi. Kysäisin lähtiessä pojan ikää ja kokonaista neljä vuotta oli jo mittarissa. Kehuin, että on niin hyvätapainen nuorimies. Nice manners!


Viime viikkoina on Suomen iltapäivälehdissä taas kirjoitettu kauheista kirkuvista kakaroista ja kuinka he eivät osaa käyttäytyä ja lapset pitää saada ihmisten silmistä heti pois. Tuntuu kovin surkealta, että tuosta noin vain moni on valmis luopumaan niinkin hauskasta seurasta. 

Olen miettinyt jonkin verran sitä, miksi suomalaiset lapset muka ovat niin kurittomia ja huonotapaisia. Mä luulen, että suuri syy on kielessä. Suomessa kun ei ole konditionaalin lisäksi oikein muuta kivaa tapaa pyytää. Saisinko, voisinko, antaisitko kuulostavat aika vaatimattomilta. Toisekseen sinuttelun yleistyminen kyllä taisi olla vihon viimeinen asia. Ms., Mrs. ja Mr. sukunimeen (toisinaan myös etunimeen) liitettynä ilmaisevat jo kunnioitusta  ja auktoriteettiä. 

Mä olen siitä ikäpolvea, joka opetettiin niiaamaan. Koulun kevätjuhlassa todistusta haettaessa opettaja käteltiin ja niiattiin. Niin tehtiin käsipäivää sanottaessakin. Puhelimeen piti vastata "Virtasella, Veera puhelimessa". Ja olin kyllä aika otettu, kun isäni kertoi naapurin kehuneen hienoa puhelinkäyttäytymistä.

Vihon viimeisin juttu on, että Suomessa näyttäisi yleistyneen lasten peuhupaikat ravintoloiden yhteydessä. En ymmärrä. Peuhupaikka oikein kutsuu heittämään vapaalle ja miten se vapaalle heittäytynyt lapsi sitten malttaa pöydässä istua. En ole täällä nähnyt leikkipaikkoja muualla kuin McDonaldsilla. Pöytään tuodot väriliidut väritettävine kuvineen vielä menettelevät, mutta ei lapsi ihan hirveitä tarvitse viihtyäkseen.

Olen sitä mieltä, että lapsi ei opi hyviä tapoja muutoin kuin olemalla mukana siellä missä perhe menee ja missä tapahtuu. Nuorena on vitsa väännettävä. 

Kun ajoimme Amerikan halki päätimme, että autoon ei osteta lapsille videosysteemiä. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, että pääosin tämä elämä on ajan tappamista, aika asiapitoista ja vähän tylsääkin. Tärkeintä on oppia viihtymään tylsyyden ja arkisuuden kanssa. Koko ajan ei voi olla huvipuistoa ja pellehermannia. 

Silloin 3-vuotiaat kaksoset ja 9 kk vanha yksönen selvisivät road tripistä oikein hyvin. Ei tullut kyyneleitä eikä pulinoita. Viihtyivät keskenään ja kun ei jaksanut enää viihtyä silmät laitettiin kiinni.  




Tytär iski silmänsä yläkuvan turkoosiin mekkoon. Sitten kun hän menee ihan oikeasti promiin, niin tuollainen olisi suotava löytää ylle. 



10 comments:

  1. Johanna; niiiiin totta taas kerran! =)

    Peuhupaikkoja on varmaankin siksi, että lapset saisi jotenkin lahjottua syömään ("syö ensin 3 lihapullaa niin sitten saat mennä") ja vanhemmat puolestaan saisivat syödä rauhassa. En tiedä, mutta näin oletan. Meillä junkkarit ovat viihtyneet ulkona syömässä ilman noita tuollaisiakin ja hyvin on mennyt. Etten nyt sitten voi puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. Kerran ollaan erehdytty ruokapaikkaan jossa oli peuhupaikka ja silloin 4- ja 6-vuotiaat junkkarit eivät keskittyneet yhtään ruokailuun. Oli eka ja vika kerta. Mainittakoon sekin ettei meitä hampurilaispaikoissakaan näy, junkkarit kun eivät tykkää sellaisesta ruoasta...

    Ja mitä tuohon konditionaaliin tulee, niin kyllä sekin tuntuu ihan kivalta. Helposti oppivat puhumaan fiksusti, kun tahtoaan ei saa perille tai edes keskusteluasteelle jos ei osaa olla korrekti. By the way, en muuten odota lapsiltani kirjakieltä tai muuta "pokkurointia" vaan korrektia kielenkäyttöä (vaikka sitten epävirallista) ja asioiden fiksua ilmaisua.

    En pidä poikien joistakin kavereista jotka olettavat, että kaapeille saa mennä, ottaa mitä haluaa ja ruokaa voi suurinpiirtein tilata kuin ravintolassa konsanaan. Ei noin. Olen junkkareille monesti sanonut tietyistä tavoista, että jos jokus-ikinä-milloinkaan saan selville, että ovat vastaavalla tavalla käyttäytyneet ja/tai vastaavaa kieltä käyttäneet ovat sitten kekessä. Nyt otsikoissa on ollut kehityskeskustelut (=keket, jos olet seurannut) ja musta ne on vaan hyviä. Olkoonkin että jonkun mielestä on muinaisjäänteestä kyse, mutta ehkä se on niin miten sitä sovelletaan tai ollaan soveltamatta. Me ollaan sovellettu kotioloihinkin, meillä kekeillään kun asiat ovat menneet pulkkaan ja vanhemmat ovat tyytyväisiä. Kuin myös sitten kun ollaan menty metsähallituksen puolelle ja vanhemmat ovat kaikkea muuta kuin tyytyväisiä.

    Taannoin olin yllättynyt, kun olimme lähdössä juhliin ja pikkujunkkari seisoo auton vieressä. Ilmeisesti olin hidas kun autolta kuului "etkö sä äiti voisi jo tulla niin mä saan avata tämän oven". Siinä 7-vuotiaani seisoi ja halusi avata auton oven, kysyi istunko mukavasti ja vieläpä sulki oven perässä. Turvavyötä ei sentään tarjonnut, kuten isänsä muinoin. :D

    Elämässä vaan pääsee kummasti paljon helpommalla, jos osaa olla fiksusti.
    -Assari

    Ps. Onnittelen muuten hyvästä kasvatustyöstä! Teillä selvästikin on herrasmies :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. No teillähän ne hyvin kasvatetut pojat on! Ai kun ihana. Ja täytyykin muistuttaa miestä, että pitää näyttää hyvää mallia ja avata rouvalle auton ovi. Kyllä se silloin seurustelun alkuaikoina avautui, melkein kuin omia aikojaan :) Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että isänsä esimerkistä ovat lapset valtaosin oppineet. Minä välillä vähän vain lempeästi vihjailen....

      Minä en myöskään sietäisi jos lasten joku kaveri omia aikojaan availisi kaappeja. Eri asia sitten, kun pyytää lasta kavereineen kattamaan pöydän tai kokkailevat jotain. Silloin se on ihan paikallaan.

      Mä en ole koskaan ymmärtänyt peuhupaikkojen funktiota. Kaikkialla niistä tuntuisi olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Mä ilmaisin itseäni huonosti tuon konditionaalin suhteen. Siis kivahan se on, että sanotaan antaisitko eikä anna. Tarkoitin sitä, että esim. please virittää vielä ihan erilaiseen mielentilaan. Kun vähän pitemmästi täytyy pyytämisen eteen puhua.

      Mutta siis minkälainen herrasmies (tai varmaankin miehet) teillä on siellä kasvamassa! Aivan ihana.

      Delete
  2. Toivon, että asia olisi monikossa. Ja toivon, että tavat ovat hallussa vaikka sattuisi elämässä mitä.

    Joskus muinoin ennen assasiuraa olin ala-asteella töissä ja mikä ilo on tehdä töitä fiksut tavat osaavien lasten kanssa. Päätin silloin, että jos josku lapsia saan niin yrittäisin kasvattaa heidät vastaavasti. Etenkin konditionaalia käyttävät lapset ovat oikeita helmiä pyytäessään jotakin. "Voisitko", "ehtisitkö" jne. Ei jää kuvaa, että vaaditaan jotain, tai pidetään itsestään selvyytenä jotain -jää kuva että ollaan ystävällisiä muita kunnioittavia yksilöitä.
    -Assari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koulu muuten varmaan onkin sellainen paikka, että näkee erilaisten kasvatusten tuloksia. Siinä on koko kirjo tarjolla. Varmaan on ollut mielenkiintoinen työpaikka.

      Delete
  3. Minä niiaan vieläkin vanhemmille ihmisille =) Se on kyllä niin selkärangassa.

    Meillä sattui hauska tilanne kahvilassa lasten isoisoisän kanssa. Isoisoisä kehotti poikia ottamaan pullaa ja limunaatipullot ja jäätelöä ja karkkia. "minä maksan, ottakaa kaikkea mitä haluatte" sanoi vielä lopuksi. Pojat miettivät pitkään ja hartaasti. Isompi (6v) valitsi komean kristallipullan ja pillimehun. Pienempi (4v) valitsi lakupötkön ja pillimehun. Kassalla isoisoisä vielä ihmetteli ja hämmästeli, kehotti hakemaan vielä jäätelöä ja limunaatia. 4v. tuumasi "ei kiitos, nämä riittävät hyvin". <3 Vitsit että tuli ylpeä olo! Usein muulloinkin, meillä kun kiitos ja ole hyvä tuntuvat juurtuneen lapsille niinkuin niiaaminen minulle ja hyvä niin.

    Joskus toki tulee meidänkin lapsilta "mutta kun mä haluun"-parkua mutta pääasiassa toimii "saisinko, voisinko saada, antaisitko" jne.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Wau mitä poikia! Saat syystäkin olla ylpeä. Ja on kyllä upeaa, kun herkuttelun suhteen tietävät rajansa. Ja ihanan höveli isoisä!

      Mulla niiaaminen vaihtui jossain vaiheessa nyökkäykseksi ja sitten sekin on jäänyt pikkuhiljaa pois. Kyselin mieheltäkin, että olisiko hän huomannut täällä niiaamis-kulttuuria, mutta emme kumpikaan muista sitä nähneemme. Mutta kaunis tapahan se on. Ja tuskinpa siitä kenenkään polvet ylettömästi kärsivät.

      Mikä on kristallipulla? Sellainen pulla, jossa on päällä sokeria? Sokeria ja voita? Vai onko se edelleen voisilmäpulla? Voisilmäpulla on aina ollut mun ehdoton herkku. Se päihittää viinerit ja leivokset 10-0.

      Delete
  4. http://kauppa.huovisenleipomo.fi/tuote/kristallipulla/3416/

    tuollainen oli pojan valitsema herkku :) Jotain "rähmää" siellä oli kierteiden välissä ja paljon paljon sokeria päällä. Poika söi hitaasti, kierroksen kerrallaan ja lopulta totesimme että olipas sokerista kun sokeria oli pojalla niskassakin =D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos linkistä! Mie olen nyt melkein vähän äkeä: katselin ne muutkin pullankuvat vesi kielellä! Marjamuro näytti uskomattomalta. Viuhkaviinerin olen taas oppinut tuntemaan kampaviinerinä. Olisipas ihana päästä maistelemaan noita leivonnaisia. Onhan täälläkin viinereitä ja munkkeja, donitseja tarjolla, mutta suomalaiset ovat vaan niin paljon parempia.

      Juu, kyllä kunnon pullassa sokeria pitää olla :)

      Delete
  5. Meilä tuonne on matkaa 2,5km :) Putkirempan aikaan asuimme naapurissa. Keittiön ikkunasta näki leipomolle. Useampana aamuna lapset kaivoi rahaa lompakostani ja kävivät ostamassa italian maalaisleipää ja ruissämpylöitä. Kerran (tai kaksi) viikossa sai ostaa pullaakin :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. En kestä! Minä luin heidän listansa läpi ja kuolasin jokaikisen tuotteen kohdalla. Sitten kun se olisi tuoretta ja saisi aamiaiselle.... San Diegossa kun asuttiin oli viiden minuutin kävelymatkan päässä leipomo, mutta eihän siellä tuollaisia herkkuja ollut. Kohtuullisen hyvää ranskanleipää ja egg bread eli challah eli pulla.

      Delete