Thursday, June 25, 2015

Minne lemmikki loma-ajaksi? Ja saunaprojektia

Felixin hyvinvointi loman aikana tuotti päänvaivaa. Kenneliin emme halunneet koiraa laittaa. Felix olisi joutunut parhaissakin paikoissa olemaan häkissä. Aika lähellä on koirien täysihoitola. Nettisivuilla kaikki näyttää oikein hyvältä, paitsi  mun oli vaikea sulattaa yhden dollarin ($1) rapsutusmaksua. Siis eikö tosiaankaan niitä  koiria rapsutella joista ei makseta yhtä ylimääräistä taalaa?  Olen myös nähnyt mikä on extrahinnasta tarjottava kävelylenkki: viitisen minuuttia tien reunaa yhteen suuntaan ja sitten toiseen. 


Päädyimme siihen, että Felix on kotona ja kotona käy hoitaja. Firmoja löytyi haulla vaikka kuinka monta. Arvioita lukiessa raakkasin jo muutaman pois. Pariin lähetin sähköpostin, pariin yritin soittaa ja  jätin viestin. Yksi näistä firmoista vastasi kahden vuorokauden sisällä. Heilläkään ei ollut kapasiteettia ottaa uusia asiakkaita. Ja minä kun luulin, että homma hoituu vain yhteyttä ottamalla.

Saimme pari ystävällistä tarjousta ottaa Felix matkan ajaksi hoitoon. Tyttären fysioterapeutti oli toinen näistä. Ongelmaksi tulivat terapeutin kissat. Felix ei oikein kissoista välitä. Emme voineet myöskään antaa Felixiä paikkaan, jossa karkaamisriski olisi suuri: ei aidattua takapihaa ja paljon liikennettä sisälle ja ulos. Felix kun saa vainun jostain, vaikka pikkulinnusta, niin kaikki järki katoaa ja metsästysvietin viemänä mennään vaikka auton alle jos ei kokonaan kadota maisemista.

Mietin pääni puhki mitä tehdä. Muistin sitten babysitterin, joka vuosia aiemmin kävi muutaman kerran vahtimassa lapsia. Hän oli silloin itse 15-vuotias neitonen, nyt jo collegessa viimeistä vuottaan aloittava. Ja se naula veti! Taylor ja sisarensa Tara lupautuivat tulla huolehtimaan Felixistä aamuin ja illoin. Lisäksi ystäväperheen toimeliaat tyttöset kävivät pitämässä koiralle seuraa iltapäivisin. 

Yksinäiset yöt huolettivat eniten. Ostin Felixille hyvissä ajoin katollisen nukkumakopin, kun nyt ei olisi kukaan peittelemässä. Koiruli on hyvä nukkuja ja tykkää muutenkin rauhallisista yksinäisistä hetkistä, mutta kyllähän tilanne mua hirvitti. 

Hoitajat kävivät muutaman kerran tutustumassa jo etukäteen. Varasin Felixille herkkuja ja vannotin hoitajia ottamaan yhteyttä heti jos jotain epätavallista ilmenee. Olin valmis lentämään aikaisemmin kotiin jos näyttäisi siltä,  että Felix ei pärjäisi. Tilanne oli koiralle stressaava, koko lauma kadonnut. 

Tämä koirahan on taistelija ja selviytyjä ja sen lisäksi tavattoman älykäs. Toisen päivän iltana pikkuinen oli ymmärtänyt, miten kuvio toimii ja hoitajat olivat selvinneet huomattavasti vähemmillä haukuilla. Mua lohdutti, että Felix sai kuitenkin olla tuttujen hajujen lähellä omassa kodissa ja omalla takapihalla. 

Tulimme iltamyöhällä kotiin. Odotin, että Felix olisi juossut ovelle vastaan. Talo oli hiljainen ja koiraa ei näy missään! Mielessä kävi jo, että jotain on sattunut ja hoitajat päättivät jättää kertomatta ettei lomamme menisi pilalle. Ja sitten Felix jo olikin toisen kerroksen portaiden yläpäässä, katseli meitä hetken kuin ei tuntisi. Jo alkoi häntä heilua ja koira rynnisti kohti.

Felix alkaa olla toipunut kokemuksesta. Ensimmäisen päivän aikana koira vahti laumaa herkeämättä ja aloitti älämölön jos joku puuttui. Nyt olemme palanneet arkeen ja ei haittaa, vaikka kaikki vähäksi aikaa häviäisivätkin.

Lomalla katselin Felixin kuvia ja tuo yläkuva sai mut poraamaan. Kuinka voikaan olla ikävä! Joo, oon mä vähän höpsö.


Sauna etenee hitaasti, mutta varmasti. Rakentamiseenhan tuli viikon breikki, kun olimme lomalla. Eihän tänne voinut rakennusmiehiä päästää Felixin kiusaksi.


Kaupungin tarkastaja on ihailtavan huolellinen. Joka vaiheen jälkeen hän käy katsomassa, että työ on tehty asetusten mukaan. Eilen tulivat eristeet ja tarkastaja kävi aamutuimaan hyväksymässä työn. Nyt päästään pintamateriaaleihin.


Olen odottanut saunaa niin kauan, että kyllä tässä vielä viikko pari menee. Sitten alkaa siepata, jos joulusaunaan emme pääse :)

10 comments:

  1. Jännä kuulla, että teillä on tuollaisia hoitofirmoja, meille tulee aina joku tutun lapsi hoitamaan koiria kotiin, näin niillä ei muutu kuin ihminen ympärillä. Muu elämä säilyy ennallaan. Shelteille ehottomasti paras vaihtoehto. Koskaan en ole jättänyt koiria yöksi yksin, mutta meillä niitä on useampia eikä koskaan voi tietää, mitä ne keksivät,

    ReplyDelete
    Replies
    1. Firmat ovat enimmäkseen yhden tai kahden henkilön yrityksiä ja tarjoavat mm. työssäkäyville ulkoilutuspalveluja. Käyntikerta alkaen $20 näytti olevan useimmilla.

      Ihan parasta olisi ollut saada joku kaveriksi yöksikin Felixille. Sitäkin yritettiin, mutta näissä alkaa näkyä se ettei ole perhettä ympärillä.

      Felix on ollut aina valtavan hyvä mitä tavaroihin tulee. Nuorukaisena pureksi yhden mun kengän, mutta siihen se jäi. Ihan parasta olisi jos Felixillä olisi karvainen kaveri. Tätä asiaa yritämme lasten kanssa ajaa. Mies ei ole vielä asian tärkeyttä ymmärtänyt.

      Delete
  2. Tuo ensimmäinen kuva on niin hellyyttävä, että ! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla taitaa olla enemmän kuvia Felixistä puhelimessa ja muissa vempaimissa kuin lapsista :(

      Delete
  3. Nämä koiranhoitojutut onkin kinkkisiä, jos ei ole luottohoitajia. Tuo, että kotona käy useamman kerran hoitajat kuulostaa kyllä omaankin korvaan paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin hoitolaan laittaminen. Tuo dollarin rapsutusmaksu kuulostaa kyllä kamalalta. Luulisi, että siellä on eläinrakkaita ihmisiä töissä, jotka muutenkin tykkäisivät rapsutella koiria. Hyvä, että kaikki sujui ilman ongelmia :) Meillä onneksi anoppi tulee aina kotiimme asumaan matkojemme ajaksi, joten koirien hoito ei tuota ongelmaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä tässäkin tuli taas mieleen, että ollapa perhettä! Yritin myös sitä, että meille olisi hoitaja tullut asumaan matkamme ajaksi mutta se ei ottanut tulta alleen. Tuntui, että Felixin kannalta oli vain huonoja vaihtoehtoja. Koira on tottunut kulkemaan talossa ja takapihalla mielensä mukaan.

      Rapsutusmaksu oli ja on musta jotenkin kamala! Varmasti hyvä paikka, mutta laittaisivat sitten päivämaksuun tuon lisän suoraan. Siitä tuli kylmä ja kova vaikutelma. Jokainen kai haluaa, että sitä omaa lemmikkiä rapsutellaan ja pidetään hyvänä. Tässäkin hoitolassa Felix olisi joutunut olemaan häkissä.

      Delete
  4. Ymmärrän sinua niin hyvin. Meillä kun on tuo bokseripoika ja lomalla tulee väkisinkin ikävä. Koiraa kun ei voi viedä kaikkialle. Meillä onneksi on olemassa luottohoitaja, en minäkään koiraa minne/kelle tahansa veisi/antaisi hoidettavaksi.

    Tuo rapsutusmaksu on aivan käsittämätön. Kyllähän koiraa kuuluu paijata, kun ressu on joutunut laumastaan eroon ja vielä kotoaankin pois. Jotenkin tulee kuva kylmästä rahastuksesta.

    -Assari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luottohoitaja olisi kyllä tarpeen, joku joka tuntisi Felixin metkut.

      Luulen, että yrityksessä on mietitty kaikenlaisia lisäpalveluja. Tarjolla on rapsutuksen ja pikkulenkin lisäksi mm. leikkiaitaus ja kylvetys. Mä varmaan päästäisin kaikki koirat leikkiaitaukseen, lisämaksuista välittämättä. Jotenkin kamalaa, että joku jää häkkiinsä yksinään nököttämään kun muut leikkivät.

      Delete
  5. Ihana juttu, että saitte Felixille hoitajan kotiin. Koiralla oli varmasti turvallinen olo, kun sai olla omassa kodissa.
    Käsittämätön tuo yhden firman rapsutusmaksu... sen luulisi työtävän pois kaikki asiakkaat.
    Minullakin on matkoilla kova ikävä koiriamme.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Etenkin minä vietän paljon aikaa Felixin kanssa: olemme kotona yhdessä, käymme lenkillä, usein Felix on mukana kun ajan lapsia. Olihan se orpoa, kun sidekick viereltä puuttui.

      Felix ei muuten kovin anna vieraiden rapsutella. Tässä on saanut nyt kutitella pientä veijaria vähän ylimääräistäkin. Kouruli hiippailee viereen, heittäytyy selälleen ja tuijottaa silmiin. On se kyllä aikamoinen :)

      Delete