Saturday, November 29, 2014

Dawson's Creek

Jokunen viikonloppu sitten ajelimme miehen kanssa rannikolle. Mies on saanut päähänsä, että pitäisi päästä kalastamaan. Kalastusta varten pitäisi olla mökki, laituri ja mieluusti vene. Pääsy Atlantin ulapoille. Päädyimme pikkuruiseen rantakaupunkiin. Vastassa meitä oli kiinteistönvälittäjä, joka omisti sunnuntaipäivänsä ihan vain meille.

Olikin kyllä uskomaton välittäjä! Hän tiesi, että olemme tunnusteluretkellä, mutta vaivojaan säästelemättä tarjosi elämyksellisen turneen. Käyntikohteita oli ennakkoon kolme. Tässä kuvassa istuskelen ensimmäisen kohteen pihakeinussa. Laituri on tuosta  katsoen oikealla. Kuvassa näkyy naapurin laituri. Ihan hyvinhän mä tohon keinuun passaisin. Huomasin kyllä, että minulla on ollut ikävä järvimaisemaa. Vai pitäisikö  sanoa vesimaisemaa. Veden äärellä rauhoittuu. 


Talon pihassa oli uima-allas eikä talokaan ollut hassumpi. Laiturissa oli venehissi, joten vesillelaskukin kävisi näppärästi. Oli vielä venevaja, johon voisi nikkaroida saunan. Mielikuvitushan siinä alkoi lentää. Lento tyssäsi lyhyeen, kun talon nurkalla törmäsin naapuriin. Oletteko ostamassa talon alkoi tenttaus. Katso tänne, katso tätä istutusta! Tämä on minun PUOLELLANI! MINUN PUOLELLANI! Jos omistaja ei poista tätä heti, niin minä haastan OIKEUTEEN! HAASTAN OIKEUTEEN! Varovasti otin muutaman askeleen taaksepäin, en kääntänyt heti selkää. 

Olivathan ne kukat naapurin puolella. Ainakin viisi senttiä. Välittäjä kertoi, että asukasyhdistys on tehnyt sekä alueen vihersuunnitelman että istuttanut kasvit. Naapuri vasta rakentaa taloaan. Aloin miettiä miksi katselemamme talo on pistetty myyntiin. Onneksi ei tapahtunut mitään äkkinäistä rakastumista, joten saatoimme talon unohtaa. Onnea vain myyjälle. 

Kiinteistönvälittäjä lennätti meitä paikasta toiseen. Hän esitteli  kotikyläänsä meille neljän, viiden tunnin ajan. Siinä ajassa käytiin katsomassa paljon muutakin kuin etukäteen valitut kohteet. Välittäjä tunsi ja tiesi jokaikisen asukkaan, talon. Hän kertoi mihin neliöhintaan mikäkin talo on rakennettu, kuka on rakentaja. Katsottiin harrastuspaikkoja (purjehduskouluja parikin, nyrkkeilyleiri, uintiseura...), kylän muutamat ravintolat, galleriat, lossi. Etukäteen en tiennyt, mutta tältä alueelta on kotoisin Dawson's Creek tv-sarjan kirjoittaja. Päivän aikana alkoi selvitä, mistä innoitus ja miljöö ovat saaneet alkunsa. 


Tässä kuvassa olemme lähdössä lossilla pikkukylästä ja selän takana on Dawson's Creek. 

Olemme nyt sulatelleet asiaa. Molemmat olemme sitä mieltä, että kyllä rantapaikka olisi paikallaan. Mä en ole mikään perinteinen mökki-ihminen. Hui kauhistus oikeastaan! Mutta näissä maisemissa viihtyisin. Kylästä on puolen tunnin matka aavistuksen suurempaan kaupunkiin, joka on rakennettu vähän jo eurooppalaiseen tyyliin. Toinen pikkukaupunki on puolituntia taas toiseen suuntaan. Hiekkarannat ovat myös puolisen tunnin päässä. Mä näen Felixin laivakoirana, lähdössä kalaan, haistelemassa tuulia oranssit kelluntaliivit yllä. Näen lapset ajamassa viikonlopuksi ystäviensä kanssa mökille. Itseni istutan lasitetulle terassille ja jostain kumman syystä näyttäisi siltä, että kirjoitan. Myrsky pauhaa hillitysti, lasissa on viinitilkka, takassa roihuaa tuli, harteilla on viltti ja jalassa villasukat. Etäällä salamoi. 

Haaveitahan nämä ovat. Mun mies on kyllä sikäli erikoinen, että kun hän saa jotain päähänsä hän myös yleensä keksii keinot päähänpiston toteutukseen. Mutta itsepähän olen valinnut. 

P.S. Torstaina oli Kiitospäivä. Kävimme perinteiseen tapaan tutussa ravintolassa. Söin niin paljon, että en saanut yöllä unta. Mutta mikä oli erityisintä - meidän highschoolilaiset kertoivat olevansa kiitollisia koulustaan ja opettajistaan. Poika viihtyy design -akatemiassa niin hyvin, että ei tarvitse kauheasti miettiä mikä hänestä tulee isona. 

Tuesday, November 11, 2014

Kirjallinen projekti - I'm too old for this!

 En osaa sanoa kumpi meistä enemmän kammoksuu seitsemättä luokkaa, minä vai poika. Projektia lykkää projektin perään. Meininki on sellainen do or die. Jyvät karsitaan akanoista ja veri punnitaan.


Projekti alkaa aina vähän pahaa-aavistamattomasti. Tälläkin kertaa lapsi pyysi kovakantista kirjaa, jonka voisi tuhota. Menin kirppikselle. Muuten hyvä kirja, mutta pojan veli tahtoikin lukea sen. Menin kirjahyllylle. John Irvingin Playing for Pizza uhrattiin. Yey, projekti on hanskassa!


Kuule äiti, kun kirjan sivuille pitäisi saada reiät samoihin kohtiin ja laittaa narut aina yhden nipun läpi. Oisko erivärisiä nauhoja ja osaatko tehdä kiharaa. Rei'itämme ja kiharramme. Yey, projekti hanskassa!


Äiti hei, tässä olisi tämä rubric projektille. Tässä vaiheessa äiti vetelee henkeä syvään, useamman kerran. Mitähän ne opettajan sähköpostit oli. Sanottiinks siinä, että tämä projekti vastaa puolia kvartaalin pisteistä...  Iskee ymmärrys, projekti on tärkeä ja en voi auttaa jos en lue kirjaa. Kirjan pikalukua parina päivänä erinäisissä autojonoissa. Done. 


Viikko meillä vierähti... Minä tein reserchiä eli tutkintaa päivisin ja illalla puhuimme ja kirjasimme projektia. Plot diagram eli juonikaavio oli mulle ihan tuntematon käsite. En ole koskaan sellaista tehnyt ja tuntui kyllä, että olen liian vanha tähän. Herran jestas, mähän olen kohta 50 ja projekti on 12-vuotiaille tenaville! 


Oli kyllä aikamoiset voittajafiilikset meillä molemmilla, kun edellisenä iltana projektin saimme valmiiksi. Miehelle manailin, että kerrassaan takapäästä ovat tällaiset projektit jotka on niin laajoja ja hankalia, että lapsi ei niistä yksinään suoriudu. Mitä järkeä. Mies sitten muistutti, että teillä taisi olla kuitenkin aikamoista bondingia. Ja totta, luulen että lapsen kanssa muistamme molemmat tämän työrupeaman. Kyllä siinä iskettiin viisaat päät yhteen ja pureskeltiin pähkinöitä ja kynsiä urakalla. Ja mikä ettei, taisi kynttiläkin kärytä molemmista päistä.



Lapsi kaiveli repustaan eilen seuraavan projektin. Voisitko sä äiti auttaa tän kollaasin kanssa. Ööö, joo? Onko mulla vaihtoehtoja?


Saturday, November 1, 2014

Oli synkkä ja pimeä aamu

Lujaa menee. Tänäänkin aamutuimaan klo viisi hoputin Hondaa. Ajoin kaksosten kanssa uintikisoihin. Satoi vettä, tie uhkui pimeyttä. Ja kuinka ollakaan juuri se liittymä josta olisi pitänyt kääntyä oli kolarin vuoksi suljettu. Pukkasi melkein kyyneleitä ja hikeä. Verenpaine ainakin nousi. Ei ole kivaa olla viisikaistaisella valtatiellä pilkkopimeässä, vesisateessa, lämmittelyjen alkuun aikaa vartti eikä aavistustakaan mistä ajaa. Onneksi navigaattori tiesi ja ehdimme juuri ja juuri lämppäreihin. Koutsilla oli ollut sama ongelma. Hän myöhästyi.


Tätä mun arki nyt on. Ajan joka iltapäivä kaikkia kolmea harkkoihin. Kahtena iltana carpoolaan kaksoset vajaan tunnin päähän harjoituksiin. Suhaan edes takaisin. Kisoja on ollut melkein joka toinen viikonloppu. Eilen perjantaina vein lapset High Schoolin uintijoukkueen karsintoihin. Sunnuntaisin lapset pelaavat vesipalloa. Suomalaisittain tämä tuntuu älyttömältä. Amerikkalaisittain epäilen toisinaan olevani varsinainen laiskijainen, emmehän käy sunnuntaisin kirkossa. 

Tämä kuvapari on kahden viikon takaa. Silloin oli kaksipäiväiset uintikisat. Saimme kaikki kolme lasta samaan aamusessioon. Välillä oli kaksi lasta yhtä aikaa altaassa: tyttö vasemmalla ja poika oikealla. Kausi on vasta aluillaan ja vanhempien uimareiden huippukuntoon on vielä useampi kuukausi. Vasta helmi-maaliskuulla alkaa ennätykset paukkua. Tosin tänään kaksi aikaa parani :) 


Välillä mietin, että kuinka paljon tässäkin on järkeä. Eilen jäi Halloweenit juhlimatta, kun oli try outs ja tänään kisapäivä. Funtsin myös ovatko nämä ihan oikeasti mun lapsia. Meidän kolme murkkua on oikeastaan aika hyvällä tuulella ja yhteistyökykyisiä suurimman osan ajasta. Kuuden päivän pulikoinnin jälkeen haluavat vielä sunnuntaisin altaaseen vesipalloa pelaamaan. Iltapäivisin jäävät koulun jälkeen koululle tekemään projekteja ja kaivavat oppikirjat esille mukisematta. Kapinaa odotellessa ristin kädet kyynärpäitä myöten.

Siitä kirkossa käynnistä. Juttelin yhden joukkuetoverin äidin kanssa. Hän kertoi kuinka eivät oikeastaan aviomiehen kanssa toisiaan tapaa. Mies lähtee aamulla klo 4 töihin. Iltaisin hän on nukkumassa, kun muu perhe kotiutuu uintiharrastuksista. Sunnuntaisin muu perhe käy ensin aamukirkossa ja jäävät sen jälkeen seuraavaan jumalanpalvelukseen auttamaan. Siinä menee sunnuntaista valtaosa. Mies katsoo iltapäivällä urheilua telkkarista ja viikko voikin jälleen alkaa. Ateismi on nopeimmin lisääntyvä suuntaus USA:ssa. Miksiköhän.