Saturday, August 30, 2014

Helpot suomalaiset naiset

Jokin aika sitten Hesari kirjoitti australialaismiehen koikemuksista Suomessa ja suomalaisista naisista. Oli aika hupaisaa, että tämä useamman eri naisen mukaan lähtenyt mies koki suomalaiset naiset helpoiksi. Mun mielestä se päinvastoin kertoi kyseisen herrahenkilön helppoudesta, suoranaisesta kevytkenkäisyydestä. Ja meni vielä kertomaan julkisesti. 


Aloin miettiä, että koskeeko tämä "helppous" vain suomalaisia naisia ja mistä johtuu, että ulkomaalaiset miehet kiehtovat. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että monella muualta Suomeen tulleella miehellä on hyvät tavat. Ovea pidetään auki, tarjotaan takamuksen alle tuoli ja hyppysiin drinkki. Keskustellaan, ruokaillaan, seurustellaan. 

Hyvätapaisuus on edelleenkin sellainen juttu, että välillä vielä kaikkien täällä vietettyjen vuosien jälkeenkin on vähän hankala reagoida. Kuten tässä joku päivä sitten, kun salilta lähtiessäni vastaantuleva mies jäi pitämään ovea auki vaikka hänellä oli toisessa kädessä treenikassi ja toisessa kädessä kahvimuki. Musta tilanne oli hassu, minunhan sitä ovea olisi pitänyt auki pitää. Tai vesisateisena päivänä kaupan parkkipaikalla, kun olin saanut ostokset kärrystä autoon ja olin lähdössä viemään kärryjä katokseen niin omalta kärrynvientireissultaan palaamassa oleva mies elehti, että annas kun vien sinunkin kärryt. Eihän siihen voinut sanoa muuta kuin että kiitos, vaikka olisinhan mä saanut ne kärryt sinne katokseen itsekin. 

Hyvät tavat on iskostettu niin topakasti jo lapsiin ja nuoriin, että toisten huomioiminen on toinen luonto. Poika oli kolmannella luokalla ymmärtänyt ottaa kantaakseen raskaana olevan opettajan tuolin, kun luokka meni ulos tekemään töitä. Tästä kiitokseksi opettaja lähetti kotiin kiitoslappusen.

Ja sitten on tietysti se aksentti. Mun ikäpolvi on hurmaantunut Hugh Grantin brittiaksenttiin. Mutta näyttäisi brittiaksentti toimivan täälläkin. Yhden tuttavan mies on ihkaelävä engelsmanni ja ei hänen tarvitse yksinään olla missään kokoontumisissa. Olen joskus kuullut naapurin rouvan huokaavan, että puhu nyt vielä. Ihan mitä vaan, mä vaan kuuntelen. Ei ole sattumaa, että maailman tunnetuimman salaisen agentin aksentti ei ole saksaa tai ranskaa vaan kauniisti soljuvaa englantia. Well, well. 

Saimme tässä joku aika sitten ravintolassa oikein hyvää ja huomaavaista palvelua. Tytär kysi etukäteen, että sopiikos jos hän harjoittelee brittiaksenttiaan, vähän sellaista yläluokkaista. Sovittiin, että ok, mutta roolissa pitää sitten pysyä koko ilta. Meidän tarjoilija hurmaantui. Kertoi kuinka rakastaa tätä kaunista aksenttia ja toivoisi itsekin voivansa sellaisen oppia. Tytär oli onnesta soikeana. Meidän "englantilainen vaihto-oppilas" meni täydestä.

Ulkomaalaisten miesten, ja miksei naistenkin, on mahdotonta käsittää kuinka tasa-arvoisia suomalaiset naiset ovat. Ei meidän tarvitse miettiä, että mitä tästä nyt tuumitaan tai kysellä lupia. Suomalainen nainen tekee juuri niin kuin mieli halajaa. Osin tekee myös sitten esimerkiksi ne työt, jotka täällä katsotaan puhtaasti miesten hommiksi: asentaa lamput ja pyörän ketjut, vaihtaa renkaat, luo lumet, nostaa verkot, kiroilee ja ryyppää kuten kunnon jätkä. Meillä tämä roolijako on niin tiukka, että seutukunnalla ei ole monta naista itseni lisäksi joka vie roskikset tienposkeen tyhjennystä varten kerran viikossa. Sekin kun on vähän jo miesten hommia. 

Tytär on monta kertaa sanonut, että hän ottaa sitten suomalaisen  tai ruotsalaisen miehen. Kun niiden ääni on niin paljon  matalampi. Ja ovat jotenkin niin paljon komeampia. Jännempiä kuin amerikkalaiset pojat. Toinen pojista taas hiljeni aivan mykäksi nähdessään intialaisen tytön. Jähmettyi suolapatsaaksi. Tyttö oli kyllä tavattoman kaunis. 

Olen itsekin retkahtanut jenkkiin. Ei tarvinnut monta kertaa jenkkipojan ruskeilla silmillään vilkuilla, kun olin myytyä naista. Muutaman päivän jälkeen oltiin jo samassa sängyssä. Felixin mielestä mä olen aivan erityisen helppo.  



Thursday, August 28, 2014

Lukiolaisen lukujärjestys

High School alkoi maanantaina. Lukujärjestykset julkaistiin puolitoista viikkoa sitten netissä ja niitähän odotettiin kuin kuuta nousevaa. Ja kuten kaikissa suurissa julkistuksissa, niin tässäkin oli legendaarisia vaiheita kuten että järjestys lipsahti nettiin ennen aikojaan ja sitten se piti ottaa pois. Tyttären valinnaiset olivat vinksin vonksin ja niitä venkslasimme toivotunlaisiksi. Ensimmäisenä aamuna lukujärjestyksessä oli kaikki mitä haluttiin.



Syyslukukaudella tytär opiskelee: 

Theater Arts I 
Biology Honors 
World History Honors
Multimedia and Webpage Design 

Pojan opinnot näyttävät taas tältä:

Scientific & Tech Visual I
English I  Honors
Biology Honors
Visual Arts I 

Kukin oppitunti kestää 90 minuuttia ja näitä paahdetaan joka päivä, viitenä päivänä viikossa vuoden loppuun saakka.

Lapset ovat ihan tohkeissaan. Koulusta tullaan onnellisena kuin pienet peikot ja kaikki on vaan niin tosi kivaa. Mutta toden sanoakseni mä sain slaagin kun näin lukujärjestykset. Tiesin, että opinnot on jaettu neljään blokkiin. Yhdessä katsottiin valinnaiset. Mutta eihän kukaan nyt voi käydä lukiota tällaisella lukujärjestyksellä! Missä on matematiikka, fysiikka, kemia, kielet? Missä sivistys ja oppi? Tätä myös manailin kohtuullisen kovaan ääneen, kun lapset järjestyksensä näyttivät. Ai kun heillä oli hauskaa. Kuule äiti, japanilaiset vanhemmat ihmettelevät ihan samaa. 

Eilen kyselin koulupäivän kuulumisia. Poika sanoi, että ekalla tunnilla ei voitu tehdä mitään kun piti lukea järjestyssääntöjä. Luokka jaettiin kahteen osaan ja vuoron perään käytiin tankkaamassa sääntöjä ja ohjeita. Muu aika oltiin Youtubessa. Ahas. Viimeisellä tunnilla oli askarreltu spagetista, vaahtokarkista ja kuminauhasta mahdollisimman korkea torni. 

Tytär kertoi innoissaan, että teatteritaiteen opettaja on opettanut Megan Foxia. Pää punaisena kysyin, että sitäkö luonnerooleistaan tunnettua näyttelijääkö. Sitäpä juuri. Mies pudisteli jo mulle päätään, antaa lapsen olla innoissaan. Ei tässä nyt kuitenkaan Kansallisteatteria olla valloittamassa. Mutta te ette tiedä miltä musta tuntuu. Voiko näillä opinnoilla ihan oikeasti päästä collegeen? Menestyä ja pärjätä elämässä?

Keväällä on molemmilla sentään espanjaa ja matematiikkaa. Mutta en kyllä enää yhtään ihmettele niitä vaihto-oppilaita jotka tulevat takaisin Suomeen ja sanovat, että helppoa oli. 

Monday, August 25, 2014

61 Päivää Myöhemmin

 Edellisestä päivityksestä on tarkalleen kaksi kuukautta. Ei tämä ihan suunniteltua ollut, itsekin hölmistyin kun katsoin päivämäärää. Eilen kaupassa pitelin käsissäni salaattipussia, jonka parasta ennen päiväys oli elokuun 28. Olin ihan ihmeissäni, että säilyvätkö salaatit tosiaan NIIN pitkään. Mun sisäinen laskuri elää heinäkuuta.


Traditionaaliset koulut alkoivat tänä aamuna. Kaksoset lähtivät reput selässä bussille. Ensimmäinen päivä High Schoolissa. Meidän lukiolaiset. Mies sanoi, että mikään ei ole muuttunut sitten vuoden 2005, kun lapset lähtivät Kindergarteniin. Äiti itkee ja lapsilla on reput selässä. Tai on jokin. Nyt ne reppuselkäiset ovat mua pidempiä ja tytön hiuksia harjatessa mun pitää seistä rappusilla. Juniori on käynyt koulua jo seitsemän viikkoa ja parin viikon jälkeen hän jää ensimmäiselle kolmen viikon lomalle. Sitten on jo neljäsäosa lukuvuotta käyty.

Olipahan kuulkaa kyytiä. Siis loppukevät ja kesä. Mies oli lähes kaksi kuukautta tuosta ajasta työmatkoilla. Koulujen loputtua lasten uintiharkat olivat kaksi kertaa päivässä. Herätys ensimmäisiin harjoituksiin klo 4. Kilpailuja joka toinen viikonloppu, kausi huipentui ikäkausimestaruuksiin. Lisäksi treffaamista kavereiden kanssa, yökyläilyä, synttäreitä. Honda sai kyytiä. Välillä olin ajanut hyvän matkaa ennen kuin hoksasin funtsia, että ollaanko menossa oikeaan suuntaan. 

Nyt on kahden viikon tauko, kun  ei tarvitse kyyditä ketään minnekään. Paitsi lapset kouluun jos sataa. Leimautuisin salamavauhtia huonoksi äidiksi jos lapset vesisateessa tarpoisivat seitsemän minuuttia bussipysäkille. Ja tietysi vesipallotreeneihin ja -peleihin. Mutta niitä ei lasketa. Sitten alkaa taas harrastukset. Honda saa kyytiä.

Suunnittelin vielä jokin aika sitten kovasti Suomen matkaa. Olisin halunnut käydä Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa, kahvilla aamuisella torilla, kiertää Helsingin katuja ja kauppoja. Katsella Suomen telkkaria ja selailla suomen kielisiä kirjoja antikvariaatin hyllyjen välissä. Saunoa sydämen kyllyydestä ja rouskuttaa ruisleipää. Ihmetellä. Nauttia omasta rauhasta. Mutta mun luonto ei antanut periksi pistää tällaiseen hemmotteluun useampaa tuhatta. Lentolippujen hinnat eivät laskeneet ja alkoi hirvittää asumiskulutkin. Suomi on aika kaukana ja aika kallis. No, ehkä ensi kesänä. Tai sitä seuraavana. Tosin Janssonin näyttelyä ei sitten enää ole. Yle Areenan Jansson aiheiset ohjelmat näkyvät vain Suomessa. Plääh.

Minkälainen kesä sinulla on ollut? Näin, että Suomessa oli ennätys helteet. Ne ovat tulleet vissiin täältä meiltä sinne, sillä tänä kesänä lämpö ei ole noussut yli 40 C asteen kertaakaan. 

Mulla on monta blogijuttua plakkarissa. On vain jotenkin ollut niin vaivalloista nousta tänne kolmanteen kerrokseen ja tarttua toimeen. Itse asiassa mun pitäisi saada aikaiseksi sen verran, että alimman kerroksen vierashuone saataisiin kuntoon ja sinne työpiste. Muutostahan tulee kohta vuosi, olisi korkea aika. 

Sisäinen leipurini on ollut hissukseen. Ajattelin leipasta illaksi appelsiinikakun ja kehitellä kyytipojaksi nutellavaahdon. Saas nähdä kuinka leipurin käy.