Monday, March 24, 2014

Ilmestyskirja Nyt

Olipas viikonloppu. Molemmat päivinä urheilukisoissa alkaen klo 7 ja päättyen iltamyöhällä. Ajoa molempina päivinä vielä puolisentoista tuntia. Olin sunnuntai-iltana aika virttynyt, kun pääsin kotiin.


On hienoa, kun lapset pärjäävät. Mutta kyllä mun teki mieli purra hammasta, kun illan finaalipaikka varmistui eilen. Lauantaina se oli ok, koska jäimme hotelliin yön yli. Olen oppinut nukkumaan autossa pienen pieniä nokkiksia ja niin se vain eilenkin auttoi. 

Olimme illalla kotona joskus yhdeksän paikkeilla ja yöllä piti lähteä hakemaan tytär, urheilumatkalta saapuja niin ikään. 



Sillä aikaa kun hiiri on poissa, niin kissa pistää ranttaliksi. Vai miten se sanonta menee. No, meille oli ilmestynyt family roomin kattoon tällainen tuuletin joka on kuin Ilmestyskirja Nyt -elokuvan helikopterin roottorin lavat. Suloinen chateu -tyylinen lamppu oli pistetty living roomiin. Siellä se nyt olla möllöttää tosi orvon näköisenä. 

Tuuletinlamppu on itseni hyväksymä, tosin olisin halunnut valkoisen mutta ruskeakin menetteli. Lampun piti mennä living roomiin. Kun asiasta etukäteen puhuttiin sanoin ehdottoman ein lampun sijoittamiselle family roomiin. No, siellä se nyt on ja ei puutu kuin Wagnerin Valkyyrien sotaanlähtö taustalta ja Ilmestyskirja Nyt -elokuvan helikopterikohtauksen voisi kuvata meillä. 


Toki elämässäni on sattunut paljon dramaattisempaakin kuin yksi (tai siis kaksi) lamppua. Meillä nämä sisustus- ja hankinta-asiat menevät yleensä niin, että minä säädän mutta jumala päättää. En kannata sitäkään koulukuntaa, jossa nainen sisustaa kaiken soinnuttaen myös miehen ja mahdolliset lapset sisustukseen. Ei sekään oikealta tunnu. Mites teillä, kuka sisustaa? 


Joskus olisi kiva vain tehdä jotain niin, että kaikki ei olisi kompromissiä. Olisi omannäköistä ja -tuntuista. 

Nyt family roomissa on ruskeat nahkasohvat (ei valkoiset eivätka harmaat joista haaveilen) ja helikopteri. Yhdessä ne vievät kaiken energian ja ilmavuuden huoneesta, muodostaen varsinaisen Bermudan kolmion. Taulut seinillä eivät enää näytä miltään. Tuo coffered ceiling oli sellainen, jota jaksoin ihastella chateu-lampun kanssa. Se näytti jotenkin runolliselta, katon palat kehystivät lampun ja tuntu oli vanhahtava, hämyisän romanttinen, salaperäinenkin. 

Pitää olla tyytyväinen, että on katto pään päällä. Ehkä jonain päivänä mun sisäinen sisustajani voi toteuttaa jotain ihan omaa ja olisihan se jännä nähdä, mitä siitä seuraisi.

Kuten kuvasta näkyy on heitetty jo keväisempi vaihde päälle. Perjantaina huhkin risusavotassa takapihalla kolmisen tuntia. Ekan kerran varmaan viiteen vuoteen kiskaisin shortsit jalkaan, kun lämpöä riitti. Minkä vuoksi juuri silloin, kun pullataikinan värinen iho ei ole vielä päivettynyt yhtään päättävät tuntemattomat naapurit tulla esittäytymään? Ei ainoastaan yksi, vaan kaksi. Oi miksi? Taitaa taas mennä viisi vuotta ennen kuin kalman kalpeat reidet näkevät muutakin, kuin farkkujen sisäpuolen. Ja toden sanoakseni, ei se muotokaan ole enää ihan kuin kevättipusella...

Tuesday, March 18, 2014

Master Bathroom

Olen aina arvostanut jos kylpyhuoneessa on tilaa. Ei tule niin herkästi riitaa siitä, kenen hammasharja on kenenkäkin puolella ja onko putelit oikeilla paikoillaan. Siivouskin on jotenkin helpompaa. 


Tosin tän kattovalaisimen putsaukseen ja lampunvaihtoon tarvitaan kunnon tikkaat. Kuvissa valaisin näyttää onnettoman pieneltä, mutta kyllä se on ihan reilun kokoinen. Holvimainen katto vain kohoaa niin korkealle. 


Kylppäriin saa kolmesta ikkunasta valoa. Ja talvipakkasilla tietysti myös auringon lämpöä. 


Poreilevassa ammeessa rentoutuu kyllä rankemmankin päivän jälkeen. 


Kuvassa vasemmalla oven takana on wc. Ja suihkutila on oikealla heti ammeen jatkeena. Ikkunapenkillä mahtuu istumaan vaikka ystävän kanssa jalat vastakkain. Olen mä joskus unohtunut siihen lukemaan kirjaa.

L

Toisen talon vuokraamisen suhteen oli onni myötä. Ainakin toivon niin. Loppuviikosta taloa tuli katsomaan henkilö, joka oli tehnyt kotiläksynsä huolellisesti: koulut, palvelut, ihan kaikki oli selvitetty. Talo oli sopivan kokoinen ja katselijan mielestä ihanteellinen perheelle, joka muuttaa maahan myöhemmin. Suunnitelmatkin ovat selkeät, kaksi vuotta vuokrausta, oman talon hankinta, lapset collegeen (nekin jo katsottu valmiiksi) ja anoppi huolehtimaan taloudesta :) Kävin sunnuntaiaamuna vielä aamupuhteiksi pyyhkimässä pölyjä, tarkistamassa että kaikki on kunnossa. Vuokrasopimus on allekirjoitettu ja nyt vain sitten toivotaan, että kaikki on juuri niin hyvin kuin miltä näyttää. 

Saturday, March 15, 2014

Kuulumisia ja Restoration Hardware - Bye Bye Pottery Barn!

Kyllä täällä hengissä ollaan. Lapset ovat olleet viimeisen viikon lomalla ja vielä on pari viikkoa lomaa jäljellä. Tosin ihan heti sitä lomailua ei huomaa. Urheiluharrastus ja kuorotoiminta ovat saavuttaneet huippunsa. Meidän vuokralaiset päättivät sanoa sopimuksen irti yhdeksän kuukautta etuajassa ja talon putsaus & kunnostus ja nyt vuokraaminen ovat vaatineet aikansa.  


Oli aikamoinen takaisku, kun vuokralainen soitti ja sanoi muuttavansa kahden päivän sisällä. Orastava parisuhde ei ollut sitten kestänyt asumista saman katon alla, uusperhe kävi liian hankalaksi. Vaikka vuokrasopimuksessa jotain sovitaankin on vuokranantaja aika voimaton tällaisessa tilanteessa. Jälleen on peukut pystyssä, että uudet vuokralaiset löytyvät. Suoraan sanottuna otti päästä jynssätä taloa taas esittelykuntoon. En jaksanut olla kovin empaattinen päättyneen parisuhteen vuoksi. Pitäisi kai, mutta varsinkin kun kuljetin vesiä talolle saavissa alkoi hatuttaa. Sopimuksen mukaan talo olisi pitänyt olla "professionally cleaned". Vedet oli tottakai katkaistu ja meni muutama päivä ennen kuin ne saatiin päälle. Ja irtisanomisajankin piti olla kuukausi. Puhumattakaan sopimuksesta, joka oli tehty vuodeksi...


Kaksi lapsista oli koulun kuoron mukana produktiossa, jonka näytös oli keskiviikkona. Esitykseen oli koottu eri koulujen ohjelmanumeroita: tanssia, laulua, akrobatiaa, taikatemppuja. Show kesti kolmisen tuntia ja se esitettiin osavaltion pääkaupungin konserttisalissa. Vähän kuin vietäisiin koululaisten show Finlandia- tai Musiikkitalolle. Harjoituksia oli kahdet ennen näytäntöä. 


Meidän kuoro esiintyi vasta finaalissa. Nelisenkymmentä kuorolaista esitti laulun "The Power of One". Laulu on sävelletty kiusaamista vastaan. Aivan erityisen laulusta tekee, että osa siitä esitetään viittomalla.

Katsomo oli hiljaa. Punaisiin pukeutunut kuoro kokoontui lavalle. Kohdevalot syttyivät. Laulu alkoi. Yleisö liikehti vähän rauhattomasti. No, kohta tämä olisi ohi, sentään viimeinen esitys. Kertosäkeen aikana kuoro alkoi viittoa. Yleisö havahtui, hajanaisia taputuksia, pari huudahdusta. Ja sitten kuulkaa tunnelma repesi. Lasten takana oleva esirippu nostettiin ja takaa paljastui koko näyttämöllinen lapsia. Lapsia jotka viittoivat, lauloivat samaa laulua. Katsomossa istuvat lapset nousivat ja aloittivat viittomisen, laulamisen. Tunnelma oli kuin herätyskokouksessa. Yleisö hullaantui, villiintyi. Yksi ihminen voi pysäyttää vihan. The Power of One. 

Lapset lopettivat laulun, kädet vaipuivat sivuille. Esirippu laskeutui päänsä alas painaneiden, liikkumattomien lasten eteen. Taputuksista ei ollut tulla loppua. Esiripun takana halattiin, lasten opettaja ja kuoronjohtaja pyyhkivät kyyneleitä. Niin tehtiin katsomossakin.  

Autoon sain kaksi laulajaa, jotka kokivat ensimmäisen kerran "standing ovation" ja koko esiintymisen taian. Taitaa olla yksi niitä iltoja, joka ei unohdu koskaan. 


Samaan aikaan on treenattu tarmolla ja vimmalla viikon päästä oleviin kisoihin. Tytär lähtee ensimmäistä kertaa pidemmälle kisamatkalle. Tähän saakka on mitelty taitoja oman osavaltion urheilijoiden kanssa, mutta nyt mennään kisoihin joissa on useamman osavaltion parhaimmistoa. Porukkaa on tietysti kuin pipoa ja ei tässä mestaruuksia odoteta, mutta viisipäiväinen kisamatka on varmasti mieluisa. Pojat lähtevät sitten vähän vaatimattomampiin kisoihin mun kyydillä. Tulosparannuksia kuitenkin saattaisi olla tiedossa. Kaikilla on vielä vuosi aikaa urheilla omassa ikäluokassaan, joten  hyvältä näyttää. 


Kuvat ovat Restoration Hardware -kuvastoista (klik, klik). Mä olen aina tykännyt Pottery Barnin jutuista. Mutta kun sain RH-kuvastot käsiini tuli ihan oikeasti sellainen olo, että näitä voisi vaikka hankkia. Kuvastoja on moneen lähtöön: Objects of Curiosity, Tableware ja Interiors. Interios-kuvasto on kuin sisustuskirja. Olen selaillut sen kohta puhki. Joo, kyllä tää voittaa Ikean-kuvaston. Ja Pottery Barnin. 


Pää jotenkin nytkähti, kun älysin että tällaisia tuotteita tehdään sarjatuotantona. Kemistin vempaimista sommitellun koristeen voi valita kolmesta eri koosta, hinta alkaen $495. Takuulla herättää keskustelua. Yllä on drinksusekoitin, jonka kyljestä löytyvät monet ohjeet ($69). Tuotteet ovat skandinaavisen oloisia, kuten pelkistetyt ruokailuvälineet ja pellavaiset lautasliinat. 


Kirjaston voisi sisustaa näillä päiväkirjoilla. Sivut vain odottavat täyttämistään. Käsin tehtyjä. Meikäläiselle kirjahullulle (ja kokonaisen makuuhuoneen seinän peittävän kirjahyllyn omistajalle) ihan hykerryttävä ajatus.


Olen katsellut jättisuurta, seinää vasten nojaavaa peiliä. Tosin vähän häveliäänä immeisenä asettelisin sen jonnekin muualle kuin makkariin. 


Mikä erityisesti puhuttelee on maanläheiset, hillityt värit. Tässä on tätä porvariston hillittyä harmia.  


Nykyisessä kylpyhuoneessa on riittävästi säilytystilaa, mutta tällainen lasikaappi olisi kyllä siltikin ihana. Hinta alkaen $999. Sitten ei tarvittaisi kuin pieni näppärä kodinhengetär, joka taittelisi pyyheliinat  prikulleen pinoihin. Opin muutama viikko sitten, että kunnon emäntä pesettää liinavaatteensa pesulassa. Alkaen verhoista, vuodevaatteista ja pyyhkeistä. En muuten enää avaudu siitä, että mankeli olisi tarpeen...


Pitää alkaa kuikuilla, jos RH pitäisi joskus alemyyntejä. Luulin ensiksi, että myyvät jotain kodin kunnostukseen tarkoitettuja välineitä :)  Kuvastokuoret olivat jäädä avaamatta, kun ajattelin etten viitsi kaikenlaisia tonkia ja pihtejä katsella. 



Tässä välissä kävin näyttämässä vanhaa taloamme. On jotenkin hassu tunne, kun ventovieraille esittelee omaa kotiaan vaikka siellä ei ole vähään aikaan asunutkaan. Ensimmäisillä kerroilla oli totuttelua, kun potentiaaliset vuokralaiset availivat kaappien ovia, nykivät laatikoita. Tänäänkin mietin, että voi jåsses, muistinks mä pyyhkiä tuon laatikon puhtaaksi. Piti sitten käydä tarkastamassa, kun katselijat olivat poistuneet. 




Saturday, March 8, 2014

Ostereiden höyryttelyä

Etelän ihmiset ovat herkkusuita. Kertakaikkisia herkkumaakareita. Ystävältä kävi kutsu saapua ostereiden paahtamiseen. Tai oikeammin höyryttämiseen. 15. maaliskuuta päättyy ostereiden kalastusaika, joten tänään oli viimeisiä tilaisuuksia järjestää kekkerit. Osterit on pyydystetty reilu vuorokausi sitten. 


Toinen ystäväni avusti lautaseni täytössä. Kun ostereita on availlut koko ikänsä käy se mahdottoman näppärästi. Ystäväni naapuri oli valmistanut tulisen soossin, jonka kanssa mereneläviä nautiskeltiin. 


Tämä yläkuvan saavi on valtaisa. Pääsimme juhliin parin tunnin viiveellä. Muut olivat saaneet saavin jo lähes täyteen. Ystäväni isä, joka toimi höyryttäjänä höyrytti meille ihan uunituoreet annokset. 

Kekkerit piti järjestää varmuuden varoiksi osittain autotallissa, sillä viime päivinä on satanut. Seremoniamestari on itse koonnut höyrytinsysteemin. Pari vuotta sitten nautimme mahdottoman hyvää nyhtöpossua samaisen kokin valmistamana. Nyhtöpossun valmistukseen oli rakennettu omat järjestelmänsä. Ystäväni isä on ammatiltaan saarnaaja. Aiemmin elämässään hän on viljellyt tupakkaa ja ystäväni on hankkinut taskurahoja tupakkasatoa korjaamalla. 


Tässä vielä herkku suoraan kuoresta.


Palanpainikkeeksi oli tarjolla mm. maissileipää, tässä tapauksessa flat cornbread. Rasva vain tirisi suupielistä, kun tätä maistelin. Turha kai sanoa, että aivan älyttömän hyvää. 


Jokainen vieras toi jotain lisäkettä tai tarjottavaa. Peruna-papulisäke oli erinomaista. Mä aina hämmästelen, että miten ihmiset osaavat. 


Ihan paras jälkiruoka oli ystäväni äidin tekemä 12-kerroksinen suklaakakku. Sokeri vain ritisi hampaissa. Hetki nauttimisen jälkeen vaivuin ihanaan sokerikoomaan, olla möllöttelin auringonpaisteessa. Nyt harmittaa, kun en ottanut kakkua lisää. 


Ruokajuomia oli joka lähtöön. Michelob on SE olutmerkki, jota jokaisen itseään kunnioittavan yksilön pitäisi nauttia. Harmi, kun mä tykkään Budweiserista :) Täkäläisittäin Budin juominen on ihan junttia. Ystäväni tuntee makuni niin hyvin, että minulle oli jätetty lämpimään pullo pari Red Stripe -olutta. Mä tykkään nauttia juomani huoneenlämpöisinä. Myös oluen. 


Päivä oli kaunis. Eilisen sade oli muisto vain. Siitä huolimatta takapihan pation tulisijassa roihusi.  


Tätä ystäväni pergolaa mä kadehdin. Kesäisin katosta koristavat köynnöskasvit ja illaksi syttyvät pienet valot.


Etelän ihmiset ovat vieraanvaraisia, sydämellisiä. Meidän ystävyys alkoi, kun vasta naapuriksi muuttanut silloin vielä tuntematon ystäväni joutui sairaalaan kesken kiireisen illan. Heillä oli silloin kaksi pientä tytärtä ja koska olimme vaihtaneet muutaman sanan kysyivät he voivatko tyttäret tulla meille siksi aikaa, että saavat muuta  apua lastenhoitoon. Pienet tytöt kannettiin meille, sijattiin vuoteet leikkihuoneeseen. Myöhemmin yöllä lasten isä kävi hakemassa tytöt kotiin, minä kannoin toisen sylissäni, tyttöjen isä toisen. Tämän jälkeen ystävyyttä ja avunantoa on ollut puolin ja toisin. Ystäväni perhekin on ottanut meidät omakseen. Suunnittelemme ystäväni kanssa matkaa Lontooseen. Se olisi hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa ja en mäkään mikään Lontoon asiantuntija ole vaikka kaupassa tänään myyjä kysyikin, että olenko kotoisin Lontoosta :) 

Wednesday, March 5, 2014

Apinaenglantia

Aikani kuluksi lapsia autojonossa odotellessa katselin Ilta-Sanomien sivuilta Lenita Airiston ja Rita Tainolan keskustelua (täältä). Olen aina pitänyt diplomiekonomi Airistosta. Hän on rohkea oman tiensä kulkija. Sujuvasanainen, säkenöivä, eläväinen ja naurukin on hersyvä. Lenita Airisto on ihminen, jonka haluaisin tavata, kuunnella mitä hänellä on kerrottavaa. Viisautta ja kokemusta on muillekin jaettavaksi. 


Apinoihin voi tutustua Wikipedian-sivuilla. Kuvakin on täältä. Mutta apinoiden englannin kielen taidosta ei löytynyt mainintaa. 

Keskustelussa mua alkoi harmittaa peijakkaasti, kun taas kerran parjattiin ja mietitiin että miten me suomalaiset ollaan niin paljon huonompia. Suomalaiset sitä ja suomalaiset tätä. Ja sitten Lenita loihe lausumaan suomalaisten APINAENGLANNISTA. Kuulemma nykypolvilla menee jo paremmin, mutta firmojen pitäisi huolehtia että apinaenglannin puhujat eivät pääse pilaamaan suomalaisten mainetta. 

Olen itse sitä ikäpolvea, jonka kieliopinnot painottuivat kielioppiin. Puhumisesta viis kunhan lause on oikein koottu. Muistan kun kuudennella luokalla pyysin englannin opettajalta tukiopetusta. En suinkaan kieliopin vuoksi vaan siksi, että älysin ettei th-yhdistelmän lausuminen suju kuten pitäisi. Tunnin verran jankkasimme the car, there, that, those, the monkey. Ei se kuulkaa suju vieläkään. Aika helposti kaikessa kiireessä sanon tö tai thö (kuulostaa hö) tai jotain muuta. Tähän mennessä kukaan ei kuitenkaan ole minua täällä oikonut tai asia jäänyt ymmärtämättä. Broken English on kuitenkin maailman puhutuimpia kieliä.

Mulla nousee aina karvat pystyyn, kun ihmisten kielitaitoa arvostellaan. Pitää olla erinomainen ihminen, että voi toisen osaamista arvostella. Mutta kuinka sivistynyttä se on onkin sitten toinen juttu. Toisaalta eiväthän osaaminen ja sivistys olekaan synonyymejä. 

Olen kuullut sivusta, kun kaksi onnekasta jotka ovat oppineet vieraan kielen jo melkein vauvasta (vanhemmat olleet ulkomailla töissä) ovat haukkuneet kolmannen ääntämyksen pataluhaksi. Omaan blogiini riittää irvailijoita varsinkin englannin kielen kirjoitusvirheistä. Sikäli hassua, että taidan kuitenkin tehdä prosentuaalisesti enemmän virheitä ihan suomeksi. Kertokaa mulle mikä siinä on, että toisten kielitaitoa ja ääntämystä pitää arvostella? 

Suomen koululaitos veti mun kanssa vesiperän. Kielioppiopinnot ovat hävinneet päästä lähes täysin. Puhua papatan niitä sanoja jotka aivojen salalokeroista löytyvät ja varmasti teen virheitä sekä ääntämyksessä että kirjoituksessa.  Tiedän toki, että moni kuukauden ulkomailla asunut puhuu paikalliskieltä kuin NATIIVI (voi vitsi, jos yhden sanan voisi poistaa kielestä niin tämä olisi hellurei!) ja hänet sekoitetaan paikallisiin sekä ulkonäkönsä että puheenpartensa vuoksi. Ja jos ei paikallisiin, niin ainakin näyttää enemmän ruotsalaiselta tai ranskattarelta kuin suomalaiselta. (Itse asiassa olen tutustunut täällä amerikkalaiseen, joka on oppinut lähes täydellisen suomen kielen käymättä koskaan Suomessa, seurustelematta suomalaisen kanssa. Onpahan vähän treffannut suomalaisia ja loput oppinut kirjoista ja äänikaseteilta. Kyllä näitäkin luonnonihmeitä on. Kertoi, että hänen päänsä on sellainen että sinne vain tarttuvat jotkut asiat, kuten vieraat kielet.) 

Tiedättekö,  mä olen ylpeä siitä kun voin sanoa olevani suomalainen. Kuulostan ja näytän vähän erilaiselta, mutta niin tekevät mm. etelä-afrikkalainen, meksikolainen, intialainen ja teksasilainen ystäväni. En halua näyttää ruotsalaiselta tai ranskalaiselta. Kun adoptoimme Felixiä kertoi yhdistyksen pomo käyneensä edellisenä vuonna risteilyllä Helsingissä. Hän ihasteli, kuinka kaikki olivat hoikkia ja pukeutuneet niin hyvin. Näyttivät hyvinvoivilta ja terveiltä. Mitäpäs minä muuta kuin kehumaan, että Suomessa kiinnitetään paljon huomiota terveellisiin ruokatottumuksiin ja liikutaankin kun pyöräillen ja kävellen pääsee niin näppärästi joka paikkaan. Ja yksillä kutsuilla punastuin, kun kävin keskustelua herran kanssa joka totesi suomalaisten naisten englannin olevan hyvin seksikästä. 

Vieläkö kouluissa painotetaan kielioppia? Vai joko on hoksittu, että vaikka puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen kultaa, niin joskus kannattaa myös suu avata ja puhua sillä äänellä mikä sieltä tulee? Vertailun vuoksi, lapsillamme ei ole ollut kielioppitunteja edes omasta äidinkielestään englannista. Nyt opetusohjelma muuttui ja kielioppi on taas mukana kuvioissa. Jos kysyn, että  mitä ovat verbit ja adjektiivit niin vastaus löytyy. Mutta lauseenjäsenistä on turha tiedustella mitään.