Saturday, November 1, 2014

Oli synkkä ja pimeä aamu

Lujaa menee. Tänäänkin aamutuimaan klo viisi hoputin Hondaa. Ajoin kaksosten kanssa uintikisoihin. Satoi vettä, tie uhkui pimeyttä. Ja kuinka ollakaan juuri se liittymä josta olisi pitänyt kääntyä oli kolarin vuoksi suljettu. Pukkasi melkein kyyneleitä ja hikeä. Verenpaine ainakin nousi. Ei ole kivaa olla viisikaistaisella valtatiellä pilkkopimeässä, vesisateessa, lämmittelyjen alkuun aikaa vartti eikä aavistustakaan mistä ajaa. Onneksi navigaattori tiesi ja ehdimme juuri ja juuri lämppäreihin. Koutsilla oli ollut sama ongelma. Hän myöhästyi.


Tätä mun arki nyt on. Ajan joka iltapäivä kaikkia kolmea harkkoihin. Kahtena iltana carpoolaan kaksoset vajaan tunnin päähän harjoituksiin. Suhaan edes takaisin. Kisoja on ollut melkein joka toinen viikonloppu. Eilen perjantaina vein lapset High Schoolin uintijoukkueen karsintoihin. Sunnuntaisin lapset pelaavat vesipalloa. Suomalaisittain tämä tuntuu älyttömältä. Amerikkalaisittain epäilen toisinaan olevani varsinainen laiskijainen, emmehän käy sunnuntaisin kirkossa. 

Tämä kuvapari on kahden viikon takaa. Silloin oli kaksipäiväiset uintikisat. Saimme kaikki kolme lasta samaan aamusessioon. Välillä oli kaksi lasta yhtä aikaa altaassa: tyttö vasemmalla ja poika oikealla. Kausi on vasta aluillaan ja vanhempien uimareiden huippukuntoon on vielä useampi kuukausi. Vasta helmi-maaliskuulla alkaa ennätykset paukkua. Tosin tänään kaksi aikaa parani :) 


Välillä mietin, että kuinka paljon tässäkin on järkeä. Eilen jäi Halloweenit juhlimatta, kun oli try outs ja tänään kisapäivä. Funtsin myös ovatko nämä ihan oikeasti mun lapsia. Meidän kolme murkkua on oikeastaan aika hyvällä tuulella ja yhteistyökykyisiä suurimman osan ajasta. Kuuden päivän pulikoinnin jälkeen haluavat vielä sunnuntaisin altaaseen vesipalloa pelaamaan. Iltapäivisin jäävät koulun jälkeen koululle tekemään projekteja ja kaivavat oppikirjat esille mukisematta. Kapinaa odotellessa ristin kädet kyynärpäitä myöten.

Siitä kirkossa käynnistä. Juttelin yhden joukkuetoverin äidin kanssa. Hän kertoi kuinka eivät oikeastaan aviomiehen kanssa toisiaan tapaa. Mies lähtee aamulla klo 4 töihin. Iltaisin hän on nukkumassa, kun muu perhe kotiutuu uintiharrastuksista. Sunnuntaisin muu perhe käy ensin aamukirkossa ja jäävät sen jälkeen seuraavaan jumalanpalvelukseen auttamaan. Siinä menee sunnuntaista valtaosa. Mies katsoo iltapäivällä urheilua telkkarista ja viikko voikin jälleen alkaa. Ateismi on nopeimmin lisääntyvä suuntaus USA:ssa. Miksiköhän.

9 comments:

  1. Nostan kyllä hattua, kun jaksat kuskata noin! Taitaa tulla paljon kilometrejä auton mittariin :) Minä en tahtoisi enää töiden jälkeen jaksaa lähteä mihinkään...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Viime vuonna kurvasin 30 000 kilometriä. Tänä vuonna tullee vähän lisää, kun vien isommat lapset aamuisin kouluun. Mutta tämähän on oikeasti mun työtä :) Kaksosten drivers education alkaa parin kuukauden kuluttua ja sitten harjoitellaan. Vuosi ja ajokortit on toivottavasti käsissä.

      Delete
  2. Huh,klo 5 aamulla jo liikkeellä,Hurjasti joudut omasta ajastasi panostamaan lasten harrastuksiin;nostan hattua!

    Ja terkut takaisin Felixille Bambilta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Felix kiittää! Mulla on ihan oikeasti sellainen olo, että Bambi ja Felix tulisivat juttuun :)

      Silloin kun oikein ryydyttää ja tekisi mieli vedellä hirsiä ajattelen, että tämä on parempi kuin valvoa yöt ja olla huolissaan. Ainakin tiedän mitä lapset tekevät ja urheilu tuntuu väsyttävän myös heitä :)

      Delete
  3. Johanna, eikö tästä kaikesta huomaa miten tarpeellinen ja korvaamaton olet koko perheelle!
    Muutaman vuoden päästä kun muistelet näitä kiireisiä vuosia ja varmasti ihmettelet miten jaksoit.....ei muuta kuin rinta rotingille ja katse tulevaisuuteen! Lapset kyllä muistavat aina ja saavat oppia miten tulee olla perheläheinen sitten joskus omien lasten kanssa......äitikin teki niin ja näin ja sen tuntu mukavalta!!!!
    Tätähän voisi sanoa, että olet jo pikkuhiljaa jakanut "ennakkoperintöä" ja nimen omaa teidän kaikkien hyödyksi.
    Tästäkin huolimatta muista itseäsi, mahottomia ei jaksa kukaan, huili aina silloin kun siihen mahdollisuus......;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, mä olen nyt miettinyt miten jaksoin sen pikkulapsiajan. Mun johtava ajatushan oli, että koska olen kotona niin hoitelen hommat. Ensin yövalvomiset kaksosten kanssa ja sitten vielä juniori päälle. Ja mies ihmettelee, kun mulla on niin hyvät unen lahjat. Silmät lurppaa kun pään saan tyynyyn :)

      Olen tänään ajatellut ajatustasi ennakkoperinnöstä. Kävimme tyttären kanssa yliopistolla klassisen musiikin konsertissa. Sitä ennen ajoin pojan töihin leikkaamaan työnantajansa nurmikon. Sen jälkeen kuskasi. Lapset vesipallotreeneihin. Konserttiin mentiin koulutöiden vuoksi. Teatteriopintoihin kuuluu nähdä esitys "lavalla".

      Toivon, että lapset aikanaan tekevät asioita mahdollisiksi omille lapsilleen. Eihän se aina ole huippua ja ihanaa. Toisaalta tämä aika ei koskaan palaa, jos jotain haluaa tehdä niin nyt on sen aika.

      Tänään konsertissa sielu lepäsi. Joten kerrankin tuli kaksi kärpästä lätkään yhtä aikaa. Ja bonuksena vielä hyvät keskustelut jälkikäteen.

      Delete
  4. Hattua nostan jaksamisellesi!
    On monta tutkimusta siitä mitä lapset arvostavat ja mitä muistavat lämmöllä ja eikö niissä kaikissa ole tuloksena ollut yhdessä vietetty aika ja sellainen "normaali" elämä. Ei lapset tarvitse hirveitä extreme-elämyksiä vaan normaalia perhe-elämää <3

    ReplyDelete
  5. Hengästyttää jo pelkkä lukeminen! Sä olet sissi, jota lapset varmasti monesti nyt ja jatkossa kiittävät asioiden mahdollistamisesta <3

    ReplyDelete
  6. Kuluneen vuoden aikana olen seurannut kuulumisiasi, en voi kuin nostaa hattua voimavaroille jotka sinulla on kun pyörität arkea.

    ReplyDelete