Friday, October 17, 2014

Ikkunanapesijä

Kauppaan porkkiessa katse kiintyi erikoisen näköiseen autoon. Piti ottaa oikein kuva. Ikkunanpesijähän siinä olisi tarjolla. Mietiskelin, että noinkohan pesijät sentään kilteissä häärivät. Mietteeni osoitettiin vääriksi miltei heti miten. Vastaan nimittäin porhalsi lähes kaksimetrinen korsto. Näytti oikeastaan aika paljon sarjakuvahahmo Obelixilta. Kiltti taisi olla vähän pieni hänelle, kinnasi vyötäröltä. Helmat heiluen herra suuntasi autolleen. Oli kuitenkin sen verran pelottavan näköinen, että en uskaltanut ottaa kuvaa. 


Näyttäisi olevan franchise -ketju, joten Suomeenkin voisi tämän ilahduttavan firman perustaa. Mua vähän vaivaa tuo "no peeking". En nyt toki ajatellut tikkaiden alle mennä vasiten, mutta mitäs jos on tuulinen päivä?


Olen joutunut funtsimaan myös ystävyyttä. Tässä jokunen vuosi sitten autoin ystävää tyhjentämään talon ja puuhaamaan sitä myyntikuntoon. Talossa oli sisältöä useammalta vuosikymmeneltä, pintoja ei kai ollut näkynyt vuosiin. Ja se vähä mitä näkyi oli kipeästi pesun tarpeessa. Tein talossa töitä pari viikkoa. Tyhjensin, lajittelin, siivosin. Jynssäsin kynnet sormistani. Ajattelin, että olen todellakin apuna. Ystävä ei ole sen tyylinen, että vuolaasti kiittelisi. Ajattelin kuitenkin, että on hän varmaan avustani tyytyväinen.

Toki on muukin elämä ja iltapäivisin piti sitten huolehtia lapsistani. Tänään ystävä muistutti mua, että silloinkin jätin hänet pulaan. Kun kuuntelin tarinaansa, niin ymmärsin että hän ei muistanut yhtään mitään siitä mitä talossa tein. Hän ajatteli tyhjentäneensä ja siivonneensa talon ihan itse. Minä nähtävästi kävin hänen mielestään vain ovelta kurkkimassa.

En jaksaisi uskoa, että hän ihan silkkaa ilkeyttää muistaa asiat niin eri tavalla. Kerroin sitten mitä tein: tyhjensin keittiön kaapit, eteisen vaatehuoneen, useat lipaston laatikot, yläkerran vaatehuoneen. Kaikki oli niin täynnä, että hyvä kun uskalsi ovet avata. Tyhjensin lattioita, pöytiä, sängyn päällisiä. Kävin kaiken läpi, ettei hukkaan menisi mitään tarpeellista.Pesin keittiön uunin, kaapit, laatikot, kaappien ovet. Työ oli enemmänkin räjäytystyötä kuin pesemistä. Oli pinttynyttä. Lastasin roskasäkin toisensa jälkeen kaatopaikalle vietäväksi. Imuroin ja pesin. Mutta ystävän mielestä mä en niiden kahden viikon aikana tehnyt mitään.

Tottakai tuli apea mieli. Ehkä itsekin muistan yläkanttiin tekemiseni. Onko Sinulla tuttavia, jotka kuvittelevat olevansa kaikkivoipia ja iloisesti unohtavat saamansa avun?



9 comments:

  1. Jopas jotakin - nuo ikkunanpesijat - ei ole viela nakynyt meidan hoodeilla ! Ihan melkein sanattomaksi vetaa. :)

    Tuosta avusta ja miten se muistetaan - ystavani lapsella oli graduation juhlat aikoinaan ja itsella oli taloudellisesti aika tiukka aika - lupasin ystavalleni etta tulen heille keittioon toihin juhliin, tuon aineksia ja laitan ruokaa. Pari viikkoa juhlien jalkeen - ystavani sanoi, etta minulle ei riittanyt kiitos korttia - ja en kai tuonut mitaan lahjaakaan... Nyt myohemmin tulee mieleen, etta eihan minun keittiossa uurastaminen ollut mikaan lahja lapselle, mutta kaikista pienista sita joskus on ottanut nokkiinsa...
    Hyvaa viikonloppua sinne - ja yritan olla ajattelematta omia likaisia ikkunoita :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä muuten ikkunat olisivat pesun tarpeessa :)

      Tää on oikeastaan aika pelottavaa. Aloin miettiä, että kuinka paljon itseltäni menee ohi asioita joita toiset tekevät auttaakseen tai hyvän hyvyyttään.

      Ja oletpas ihana ystävä! Itse sain olla apuna yhdelle ystävälle jokunen vuosi sitten valmistujaisjuhlissa. Hän kiitti monta kertaa ja vei syömään. Ja mä en loppujen lopuksi paljon muuta tehnyt kuin katsoin päältä, että pöydässä on tarjottavaa ja paikat pysyvät siisteinä.

      Nämä muutto-, kokkaus-, siivous- ja tarjoiluavut kai ovat sitten sellaisia, että niiden arvon ymmärtää vasta kun ostaa avun joltain firmalta. Muutoin kai se koetaan kerrassan hauskanpidoksi. Tosin olen mä joskus joissakin rippijuhlissa keittiöapuna tainut syödä niin monta lusikkaleipää, että olisi tullut palkattu apu halvemmaksi...

      Delete
  2. Ihanaa että pystyit latelemaan listan tekemisistäsi ystäväsi funtsattavaksi! Osasiko äkkiseltään kommentoida sitä mitenkään..?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jotenkin jäi aika vahvana kokemuksena mieleen... Oli aika urakka. Joo, kommentti oli lajia " joo, niiin, kyllä kai, aha".

      Mutta hei, miten loma sujuu?

      Delete
    2. Kiitos, loma sujui leijaillen! Kuin olisi paratiisissa oleillut :) Eipä taida tuollaisen kokemuksen jälkeen jatkossa paljoa napata ajatukset lomista turistiryysishelveteissä. Toisaalta en välttämättä toiste halua myöskään uida 2 metrin päässä haista ja näköetäisyydellä jättirauskusta... Mutta nämäkin on jo koettu, joten ompahan taas mitä mummona muistella!

      Delete
  3. Vuosia sitten ystäväni oli muuttamassa pois Suomesta. Itse olin juuri muuttanut asunnostani. Lupasin, että hän saa majoittua asunnossani viimeiset kaksi viikkoa Suomessa. Loppujen lopuksi hän asui siellä puoli vuotta ja oli aika närkästynyt, kun pyysin häntä muutaman kuukauden päästä maksamaan ainakin vastikkeen. Lopulta hän muutti maasta ja jätti asunnon siivoamatta ja suorastaan saastaiseksi. Siivosin pari päivää.

    Hän myöhemmin vieraili Suomessa silloin tällöin ja päätyi joka matkalla luokseni vähintään yhdeksi yöksi, vaikkei koskaan etukäteen kysynyt sopiiko se minulle.

    Itse vierailun hänen uudessa kotimaassaan viikonlopun ja tarjosin hänelle viimeisenä iltana runsaan illallisen juomineen hyvässä ravintolassa. Maksoin ja jätin hyvän tipin. Katsoin vessan ovelta, että hän puuhasi jotain pöydässä rahojen kanssa ja lähtiessämme ravintolasta tarjoilijamme oli melko tyly. Ystäväni.oli ilmeisesti ottanut tippirahat. "Ystävyytemme" viilenikin tämän jälkeen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hädässä ystävä tunnetaan. Toinen hyvä on matkailu. Usein kai ajatellaan, että opitaan tuntemaan se joka auttaa ystävää. Mutta kyllä siinä tuntee oppimaan sen avun tarpeessakin olevan. Joillekin ei mikään apu riitä.

      Itselläni on kokemus "ystävästä", joka pari päivää ennen maasta muuttoa pyysi apuani muuttoon. Asuntoon jäisi tuoli ja muutama astia, jotka hän toivpi minun pakkaavan ja varastoivan. Markka-aikaan lupasi tästä hyvästä 200 markkaa (80-luvulla) vaivanpalkkaa. Minä tietysti suostuin. Totuus oli, että kämpästä oli yli puolet pakkaamatta. Vuokra-aika päättyi muutamassa päivässä, joten mun piti palkata kaveri auttamaan muutossa. Puoliksi pistimme vaivanpalkan ja pari päivää siinä kului. Nykyään ehkä osaisin jo kääntyä ovelta. Not my problem.

      Tipeistä sen verran, että alkuunsa musta tuntui pahalta jättää se raha pöytään. Pelkäsin, että joku ulkopuolinen sen siitä kuitenkin nappaa. En ole koskaan moista nähnyt, mutta äärettömän helppoahan se on jos omatunto ei kolkuttele.

      Delete
  4. Skotlannissa huomasin,että nuori hyvännäköinen mies on aika "cool" kiltissä :) :)

    Joo, on ystäviä jotka imevät sinusta kaikki antamatta itse mitään, mutta matkan varrella on oppinut unohtamaan sellaiset ystävät.
    Vaikka ei ystävän apua teekkään sillä ajatuksella,että siitä pitäisi saada palkkaa tms. mutta joskus se kiitoskin tuntuu olevan joillekin liian vaikea sanoa !
    Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän tuntuu, että haluaa pitää lähellään vain ne ystävät,jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi. Enää ei ole tarvetta "kerätä" kaikkia ihmisiä ympärille. Kuulostaa tylyltä,mutta ymmärräy varmaan mitä yritän sanoa:)

    ReplyDelete
  5. Onneksi ei kuulu ystäväpiiriin tuollaisia... Ehkä ennen mutta nykyään olen aika tarkka ystävistä.

    ReplyDelete