Thursday, February 6, 2014

Muiden maiden mustikat ja oman maan mansikat

 Aamupalalla  nautin kahvikupillisen mansikoita ja mustikoita. Molempien maku oli mainio, makea ja tuore. Piti jo ihan kurkistaa, että mistä ovat kotoisin. Mansikat ovat oman maan tuotoksia, Floridasta. Mustikat ovat Chilestä. 


Tuoreista ja raikkaista hedelmistä, marjoista ja vihanneksista voi nauttia ympäri vuoden. Tämä on yksi niitä juttuja, josta ei ymmärrä aina olla kiitollinen kun tuntuu niin itsestään selvältä. 


Kahvikuppi ja lautanen on Syracuse China Corporationin tuotoksia. Löysin kuppiparin viitisentoista vuotta sitten kirpputorilta San Diegossa. Kupin pohjaa tutkiessa äkkäsin miksi kuviointi vangitsi katseeni: mallin nimi on Nordic. Olen sittemmin koonnut astiastoa pikkuhiljaa Ebayn avustuksella. 

Mä alan nyt tekemään lounasta. Argh! Jotenkin tuntuu lähes häväistykseltä käyttää muotoa alkaa tekemään. Niin lujaa nuiji muinoin opettajat silloisen oikean muodon, alkaa tehdä, päähän. Oppia ikä kaikki. Kuten että kyllä ne muiden maiden marjatkin on ihan kelvollisia :)


16 comments:

  1. Meillä on nyt mansikka-aika,eli myös täällä mansikat lähiruokaa tähän aikaan.Joka vuosi tuntuu että mansikka-aika venyy ja venyy ja nykyään se kestää lähes puoli vuotta...Kaunis kuppi ja lautanen:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toisaalta mansikoista on mennyt vähän ilo, kun tarjolla on jatkuvasti eikä vain kerran kesässä... mutta kyllä sen kestää :)

      Delete
  2. Ihastuttava tosiaan tuo astiasarja :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Zella! Itselleni tästä tuli silloin heti nähdessäni mieleen Arabia. Kysyin asiantuntijalta tästä ja mallia on tehty 60- ja 70-luvuilla. Osat joita olen löytänyt ovat olleet kuin uusia. Laatu on uskomattoman hyvä.

      Delete
  3. Eilen muuten Jklän Sokosksella oikein kiinitin huomioni tuoreisiin marjoihin, oli mansikoita, mustikoita ja vattuloita saatavilla niinkuin ainakin, en vain kattonut mistä ne olivat sinne tulleet....tarkistan asian seuraavalla reisullani.....;)
    Puolukkaa ja karpaloa sais varmaan metästäkin kun lunta on niin vähän, nämä vähän pakkasen panemat marjat ovat tähän aikaan mehevän makeita tuolla luonossa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No tätä mun oikeastaan oli tarkoitus kysyä, mutta unohdin. Silloin kun itse olin Suomessa muuhun kun marja-aikaan, niin mielestäni ei marjoja myyty kuin pakastettuina.

      Puolukoita kyllä kaipaan. En ole löytänyt kuin ruotsalaisessa hillossa ja se on ihan liian makeaa. No, meidän karpalo ajaa sitten sekä puolukan että karpalon hommat.

      Delete
  4. On se niin ihmeellistä nykyisin minusta, kun mustikat, mansikat ja vatut ovat kokovuotista herkkua. Varsinkin mustikoita ostan aika usein. Ja ne kaiken lisäksi maistuvat hyviltä. Mutta kyllähän ne kaukaa tuodaan tänne pohjoiseen, joten eihän niiden syöminen kovin ekologista ole... Tosin eipä juuri tee edes mieli vetisiä pakastemustikoita, kun tuorettakin saa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan totta, eiväthän nämä mitään lähiruokaa ole :( Maistuvat kyllä silti. On mulla kyllä toisinaan ikävä suomalaisia mustikoita etenkin. Nämä pensasmarjat eivät ole ihan niin maukkaita. Joskus syksyllä olen onnistunut ostaa vadelmia, jotka ovat pieniä ja meheviä.

      Delete
  5. Kaunis kuppi ja lautanen. Tuli heti mieleen joku 60-luvun Arabia.
    Ihanaa kun nykyään Suomestakin saa tuoreita mansikoita ja mustikoita läpi vuoden. Oma esikoiseni tottui aikoinaan Kiinassa asuessamme saamaan syntymäpäiväkakuksi aina mansikkakakun kun mansikkasesonkiaikaan synttäreitään juhli. Nyt hänen täyttäessään 18-vuotta yllätin sankarin ja tein mansikkakakun tuoreista (espanjalaisista) mansikoista keskellä tammikuuta, sankari oli tyytyväinen :).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, arvaa alkoiko tehdä mieli ihan oikeaa mansikkakakkua! Meillä on aika hyvä korvike strawberry shortcake. Joskus se on maistunut melkein suomalaiselta :)

      Delete
  6. Olen aina säälinyt uussuomalaisia ja muita suomen kielen opiskelijoita, kun kirjoitettu ja puhuttu kieli eroavat niin paljon toisistaan. Nyt ne lähenevät, vaikka omaan korvaan särähtää...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun korvassa tuntuu ihan pahalta... ei kai se niin kamalaa ole, mutta kun opetettiin niin pontevasti! Ja sitren kun jotain vihdoin viimein opin, niin eikö heti (lue: 30 vuoden kuluttua) muuteta. Epistä.

      Delete
  7. Mullekin tuli vanha Arabia mieleen tuosta..onpa kaunis kuppi!!

    Kyllä ulkomailla käydessä on ihana kun saa milloin vaan tuoreita hedelmiä ja marjoja.Täällä kuitenkin, jos jotain on kaupoissa ,ne ovat melko mauttomia.
    Mukavaa viikonloppua!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olen alkanut tykätä astiastosta aina vain enemmän. Yksinkertainen, hillitty, kaunis. Ja kestävä.

      Eilen juuri ostin verkkomelonin ja vesimelonin. Ihanan raikkaita ja makeita! Muutama vuosi sitten kesällä en melonia löytänyt Suomessa ollessa, mutta ehkä mä etsin vääristä paikoista. Tuore ananas oli myös silloin hakusessa.

      Delete
  8. Kaunis kuppi! Mansikoita ja mustikoita täälläkin näytti ainakin Lidlissä olevan... Ensi kesänä täytyy istuttaa mustikkapensas pihalle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä taitaa olla myös mustikkapensas pihamaalla. Saas nähdä tuleeko siihen marjoja.

      Olen funtsinut monta kertaa, että miten se silmä kiintyy aina vain samantyylisiin asioihin. Arabian muotoilua olen ajatellut aina hyvin ainutlaatuiseksi, mutta näitä sukulaiskippoja ja -kuppeja löytyy muualtakin :)

      Delete