Saturday, December 27, 2014

Mä tarinani mistä alkaisin

Jouluun oli tänä vuonna totisesti pitkä matka. Vaikka se sitten melkein yllättikin. Aamuisin ennen silmien avaamista mietin aina päivän aikatalut. Vähän kuin palapeliä kokoaisi: klo 6 ylös, 6:15 lapset ylös, 6:45 kaksoset ajaen kouluun, klo 9 kauppaan (tässä vaiheessa mietin kaappien kätköt), 12:30 potut kiehumaan, 13:45  lapsen harrastuskamat autoon, 14 tien päälle....Nyt vain oli paljon muutakin mietittävää. Postiin, lahjaostoksille, koulujen menoihin, harrastusten ylimääräisiin rientoihin. Viikko ennen joulua alkoi perhe sairastua, yksi kerrallaan kuin dominonappulat kaatui jokainen vuorollaan sänkyyn. 

Lasten ajoitus oli ihan nappi, sillä koulutyöstä ei paljon jäänyt paitsi. Toisaalta isot kisat oli kisailtu ja autokoulukaan ei vielä alkanut. Ja kyllä vaan, meidän alle 15-vuotiaat kaksoset ovat nyt autokoulussa. Ensi viikolla on vielä kolme päivää teoriaopintoja, sitten alkavat ajotunnit ja sen jälkeen ajeleminen vanhempien kanssa. Vuoden päästä on kortit takataskussa ja kumitassut alla. 


Minä sairastuin viimeisenä. Juuri kun olisi pitänyt valmistella joulua oikein urakalla, leipoa ja leikkiä, askarrella ja laulaa :) Olen oppinut vähän väkisinkin pyöristelemään kulmia ja lasten koulun uintijoukkueen illanistujaisiin lähetin tällaisen tekeleen: 


Terveellistä, maukasta ja oikein hyvän makuista jos ei muuta. Hedelmävadin kokoaminen oli siinä vaiheessa suurin ponnistus johon jaksoin ryhtyä. Pipareiden paiston jätin suosiolla  muille.


Kuume oli jo jättänyt, joten ei tästä varmasti kukaan tartuntaa saanut. Ainakin toivon niin. 


Lahja-asioita miettiessä ymmärsin, että yksi hyvä ystävä on jäänyt listalta pois. Suunnittelemme matkaa Lontooseen ensi kesälle ja molemmat tykkäämme Downton Abbeystä. Googlailun jälkeen löysin nämä tuotteet: 


Jos toisen kerroksen väelle ei kelpaisi niin ehkä ensimmäisen kerroksen kuitenkin. Mulle tulee aina mieleen Dame Maggie Smith, Dowager Countess of Grantham, joka kysyy "What is a weekend?" 


Jouluaamu on taikaa. Visualisoin itseni laskeutumassa portaita alas ja katsomassa kohti joulukuusta, katettua aamiaispöytää. Yritän nähdä näkymän kuten lapset sen jouluaamuna näkevät. Ja kuulkaa niin kävi, että jouluyönä puolenyön tietämillä joulupukki lahjat tuodessaan vielä luuttusi lattiat ja silitti  pöytäliinan. Tai tässä tapauksessa Mrs. Santa. 


Jättikokoinen pähkinänsärkijä on joululahjani. Vielä marraskuun puolella vihjasin miehelle, että muuta en jouluksi tarvitsisi kuin tämän sotilaan seisomaan vahdissa. Yhtenä iltana ovikello soi ja parimetrinen pähkinänsärkijä seisoi oven takana.Tarkoitus oli jättää sotilas ulko-oven pieleen, mutta oli niin kylmää ja pimeää, että kutsuin veijarin sisälle. 


Lahjojen avaaminen alkaa yleensä joulusukkien tyhjentämisestä. 


Pyörittelin kotvan jos toisenkin tätä lahjaa käsissäni. Siis mitä ihmettä....?


Sisäpuolikaan ei juuri helpotusta tuonut. Hetken mietin, että mies on mennyt sekaisin ja  ehdottelee yhteistä huumetrippiä. Sitten alkoi raksuttaa. Tämähän on DNA-pakkaus, jolla selvitetään mun alkuperä. Paljonko on eurooppalaista, aasialaista ja afrikkalaista syntyperää. Itse veikkaan, että hyvin paljon lipsahtaa slaavilaisille alueille. Miten muuten voi selittää melankolian, koti-ikävän ja kaihon? Mutta kohta se tiedetään. Muutama sylkäisy putkeen ja sekin salaisuus on selvillä.


Olenko valmis siihen, että vielä alle 15-vuotiaat lapset ajavat autoa? No en. Ja muutoinkin ajatus siitä, että lapset kaasuttelevat omille teilleen 16-vuotiaina tuntuu aika hurjalta. Mutta maassa maan tavalla. Kai sitä tähänkin tottuu. 



Sunday, December 14, 2014

Vain 0.3 sekunnin tähden - kloorinhuuruiset muistelmat

Hei hulinaa vaan kaikille! Kuten otsikossa lukee on viime viikkojen muistot kloorin värittämiä. Jopa siinä määrin, että kun viikko sitten olin ottamassa aikoja piti kotona jo yökkiä. Klooria oli niin reilusti altaassa, että mulla tuntui palaneen kurkun värekarvat. Moni muu valitteli silmiään. On aika meininki, kun puolessa tunnissa ajastetaan lähes 600 uimaria. Munkin radalla pulahti uimari altaaseen puolen minuutin välein 50 vapaata uimaan. Lähdöt olivat sellaisia, että edelliset odottivat altaassa kun seuraava lähti. On aika huikeaa katseltavaa, kun matka kauhtotaan 20 sekunnin pintaan. Siinä kastuu kyllä ajanottaja päästä varpaisiin. Tosin yards, ei metrejä. Mutta silti. 

Jouluvalmistelut ovat alkaneet. Lyhtyjen seuraan liittyivät ankat jo muutama viikko sitten, mutta marjakranssi ihan vastikään. Kuusi tuli tupaan eilen. Joulukortit ovat työn alla. Yksi lapsi on ollut lomalla jo viikon. Pari lahjaakin on valmiina. Ei hullumpaa. 


0.3 sekuntia  on paljon. Viime aikoina olen alkanut ymmärtää huippu-urheilijoiden vanhempia. Meillä ei ole huippu-urheilijoita, urheilijoita ja vanhempia kylläkin. Kolmena päivänä viikko sitten läksimme aamulla klo 6 kisapaikalle. Alkukarsinnoista pääsi 8+2 jatkoon. Iltakisan paikka. Ja niinhän me olimme iltakisoissa. Perjantaina ehdotin lapsille, että voivat jäädä kotiin huilaamaan, mutta väenvängällä euforiaa puhkuen halusivat pariksi tunniksi kouluun. Jos tästä urheilusta ei jää muuta käteen, niin ainakin taju siitä että tuloksia tulee kun tekee töitä. Ajoimme illalla 45 minuuttia suuntaansa, lämmittelyt, oman kilpailun odotus. Useampi tuntihan siinä kului. Ja kaikki vain siksi, että vielä sai karsinta-ajasta 0.3 sekuntia pois. 


Joulumieli iski muhun eilen. Taas siellä altaan reunalla. Jokainen urheilua harrastanut tietää, että joukkueessa on yksi, joka rehentelee, vertailee, pitää itsestään melua ja on niin vallan mainio. Välillä pahoittaa joukkuetoverin mielen niin, että kaveri ei enää halua urheilla. Kiusoittelu äityy fyysiseksi, kun sanoilla ruoskiminen ei riitä. Urheilija erotetaan seurasta määräajoiksi, ajetaan altaasta pois. Soitetaan vanhemmille, pidetään puhutteluja. Vaihdetaan harjoittelupaikkaa seuran sisällä. Mutta ei kiusankappale opi. Muut oppivat karttamaan häntä. 

Eilen uitiin 500 vapaauinti. Kellotin naapurin poiikaa omien lasteni lisäksi. Naapurin poika on verraton freestyleri. Vieressä oli joukkueen kiusankappale. Kisa alkoi hyvin naapurin pojan kannalta. Kiusankappale pääsi nippa nappa altaanvälin. Hän palasi lähtöpäätyyn, kyynelsilmin. Ankara hatutus oli meneillään. Pojan isä yrittää kysyä varovasti, että mikä tuli. Lapsi sanoo, että no se sama. Mä en saa henkeä, en saa hengitettyä! Kaikki katselevat jonnekin muualle, valmentaja levittelee käsiään. Ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä urheilija saa kohtauksen.

Parin minuutin jälkeen uimari kömpii altaasta. Istuu ihan siihen lähelle. Isänsä näyttää neuvottomalta. Kysäisen haluaisitko mun pyyheliinan lämmikkeeksi. Ei. Isä lähtee vaivihkaa altaan reunalta ja poika jää yksikseen. Pojan äitikin on jossain lähellä, mutta ei tule luo. Äh, mua alkaa itkettää. Tässä nyt on se kaikkien karttama kiusankappale kyynelsilmin, märkänä, lähes alasti. Istun pojan viereen ja yritän keksiä jotain fiksua sanottavaa. Kuule, kun mä olin nuorempii niin mulle sattui paljon kaikenlaista. Kokeista tuli huonoja numeroita ja ei mennyt aina hyvin. Mun isä sanoi kuitenkin joka kerta, että yrität sitten seuraavalla kerralla paremmin. Olen oppinut, että se on aika hyvä neuvo. Seuraava kerta voi mennä paremmin. Tai sitä seuraava. Me kaikki tiedämme, että olet hyvä uimari ja nopea. Mä olen pahoillani sun puolesta tänään. Todella pahoillani. Mutta seuraavalla kerralla menee paremmin.

Ei kummoinen pep-talk, mutta ei siinä ollut ketään muutakaan. Hetken kuluttua poika nousi ja näin hänen menevän valmentajan luo.

Illansuussa katsoin kokkausohjelmaa muiden askareiden ohessa. Tänä vuonna olisi trendikästä valmistaa ankkaa joulupöytään. Ankan laardissa paistetut potut olisivat torta på torta ankkapaistin lisäksi. Jostain syystä on hankala ajatella, että joulupöydässäkin on trendejä. Että jos mä tykkään kalkkunasta niin nyt pitääkin olla ankkaa jotta on trendikäs. Aikani kun asiaa ajattelen tulen siihen tulokseen, että trendit ovat belzebuubista. Trendien tarkoitus on vain saada ihmiset tuntemaan olonsa mitättömiksi sellaisina kuin ovat. Heja kalkkuna! Ja kinkku! Ja miksei ankka ja joululanttukin. Mutta ihan muista kuin trendisyistä.



Saturday, November 29, 2014

Dawson's Creek

Jokunen viikonloppu sitten ajelimme miehen kanssa rannikolle. Mies on saanut päähänsä, että pitäisi päästä kalastamaan. Kalastusta varten pitäisi olla mökki, laituri ja mieluusti vene. Pääsy Atlantin ulapoille. Päädyimme pikkuruiseen rantakaupunkiin. Vastassa meitä oli kiinteistönvälittäjä, joka omisti sunnuntaipäivänsä ihan vain meille.

Olikin kyllä uskomaton välittäjä! Hän tiesi, että olemme tunnusteluretkellä, mutta vaivojaan säästelemättä tarjosi elämyksellisen turneen. Käyntikohteita oli ennakkoon kolme. Tässä kuvassa istuskelen ensimmäisen kohteen pihakeinussa. Laituri on tuosta  katsoen oikealla. Kuvassa näkyy naapurin laituri. Ihan hyvinhän mä tohon keinuun passaisin. Huomasin kyllä, että minulla on ollut ikävä järvimaisemaa. Vai pitäisikö  sanoa vesimaisemaa. Veden äärellä rauhoittuu. 


Talon pihassa oli uima-allas eikä talokaan ollut hassumpi. Laiturissa oli venehissi, joten vesillelaskukin kävisi näppärästi. Oli vielä venevaja, johon voisi nikkaroida saunan. Mielikuvitushan siinä alkoi lentää. Lento tyssäsi lyhyeen, kun talon nurkalla törmäsin naapuriin. Oletteko ostamassa talon alkoi tenttaus. Katso tänne, katso tätä istutusta! Tämä on minun PUOLELLANI! MINUN PUOLELLANI! Jos omistaja ei poista tätä heti, niin minä haastan OIKEUTEEN! HAASTAN OIKEUTEEN! Varovasti otin muutaman askeleen taaksepäin, en kääntänyt heti selkää. 

Olivathan ne kukat naapurin puolella. Ainakin viisi senttiä. Välittäjä kertoi, että asukasyhdistys on tehnyt sekä alueen vihersuunnitelman että istuttanut kasvit. Naapuri vasta rakentaa taloaan. Aloin miettiä miksi katselemamme talo on pistetty myyntiin. Onneksi ei tapahtunut mitään äkkinäistä rakastumista, joten saatoimme talon unohtaa. Onnea vain myyjälle. 

Kiinteistönvälittäjä lennätti meitä paikasta toiseen. Hän esitteli  kotikyläänsä meille neljän, viiden tunnin ajan. Siinä ajassa käytiin katsomassa paljon muutakin kuin etukäteen valitut kohteet. Välittäjä tunsi ja tiesi jokaikisen asukkaan, talon. Hän kertoi mihin neliöhintaan mikäkin talo on rakennettu, kuka on rakentaja. Katsottiin harrastuspaikkoja (purjehduskouluja parikin, nyrkkeilyleiri, uintiseura...), kylän muutamat ravintolat, galleriat, lossi. Etukäteen en tiennyt, mutta tältä alueelta on kotoisin Dawson's Creek tv-sarjan kirjoittaja. Päivän aikana alkoi selvitä, mistä innoitus ja miljöö ovat saaneet alkunsa. 


Tässä kuvassa olemme lähdössä lossilla pikkukylästä ja selän takana on Dawson's Creek. 

Olemme nyt sulatelleet asiaa. Molemmat olemme sitä mieltä, että kyllä rantapaikka olisi paikallaan. Mä en ole mikään perinteinen mökki-ihminen. Hui kauhistus oikeastaan! Mutta näissä maisemissa viihtyisin. Kylästä on puolen tunnin matka aavistuksen suurempaan kaupunkiin, joka on rakennettu vähän jo eurooppalaiseen tyyliin. Toinen pikkukaupunki on puolituntia taas toiseen suuntaan. Hiekkarannat ovat myös puolisen tunnin päässä. Mä näen Felixin laivakoirana, lähdössä kalaan, haistelemassa tuulia oranssit kelluntaliivit yllä. Näen lapset ajamassa viikonlopuksi ystäviensä kanssa mökille. Itseni istutan lasitetulle terassille ja jostain kumman syystä näyttäisi siltä, että kirjoitan. Myrsky pauhaa hillitysti, lasissa on viinitilkka, takassa roihuaa tuli, harteilla on viltti ja jalassa villasukat. Etäällä salamoi. 

Haaveitahan nämä ovat. Mun mies on kyllä sikäli erikoinen, että kun hän saa jotain päähänsä hän myös yleensä keksii keinot päähänpiston toteutukseen. Mutta itsepähän olen valinnut. 

P.S. Torstaina oli Kiitospäivä. Kävimme perinteiseen tapaan tutussa ravintolassa. Söin niin paljon, että en saanut yöllä unta. Mutta mikä oli erityisintä - meidän highschoolilaiset kertoivat olevansa kiitollisia koulustaan ja opettajistaan. Poika viihtyy design -akatemiassa niin hyvin, että ei tarvitse kauheasti miettiä mikä hänestä tulee isona. 

Tuesday, November 11, 2014

Kirjallinen projekti - I'm too old for this!

 En osaa sanoa kumpi meistä enemmän kammoksuu seitsemättä luokkaa, minä vai poika. Projektia lykkää projektin perään. Meininki on sellainen do or die. Jyvät karsitaan akanoista ja veri punnitaan.


Projekti alkaa aina vähän pahaa-aavistamattomasti. Tälläkin kertaa lapsi pyysi kovakantista kirjaa, jonka voisi tuhota. Menin kirppikselle. Muuten hyvä kirja, mutta pojan veli tahtoikin lukea sen. Menin kirjahyllylle. John Irvingin Playing for Pizza uhrattiin. Yey, projekti on hanskassa!


Kuule äiti, kun kirjan sivuille pitäisi saada reiät samoihin kohtiin ja laittaa narut aina yhden nipun läpi. Oisko erivärisiä nauhoja ja osaatko tehdä kiharaa. Rei'itämme ja kiharramme. Yey, projekti hanskassa!


Äiti hei, tässä olisi tämä rubric projektille. Tässä vaiheessa äiti vetelee henkeä syvään, useamman kerran. Mitähän ne opettajan sähköpostit oli. Sanottiinks siinä, että tämä projekti vastaa puolia kvartaalin pisteistä...  Iskee ymmärrys, projekti on tärkeä ja en voi auttaa jos en lue kirjaa. Kirjan pikalukua parina päivänä erinäisissä autojonoissa. Done. 


Viikko meillä vierähti... Minä tein reserchiä eli tutkintaa päivisin ja illalla puhuimme ja kirjasimme projektia. Plot diagram eli juonikaavio oli mulle ihan tuntematon käsite. En ole koskaan sellaista tehnyt ja tuntui kyllä, että olen liian vanha tähän. Herran jestas, mähän olen kohta 50 ja projekti on 12-vuotiaille tenaville! 


Oli kyllä aikamoiset voittajafiilikset meillä molemmilla, kun edellisenä iltana projektin saimme valmiiksi. Miehelle manailin, että kerrassaan takapäästä ovat tällaiset projektit jotka on niin laajoja ja hankalia, että lapsi ei niistä yksinään suoriudu. Mitä järkeä. Mies sitten muistutti, että teillä taisi olla kuitenkin aikamoista bondingia. Ja totta, luulen että lapsen kanssa muistamme molemmat tämän työrupeaman. Kyllä siinä iskettiin viisaat päät yhteen ja pureskeltiin pähkinöitä ja kynsiä urakalla. Ja mikä ettei, taisi kynttiläkin kärytä molemmista päistä.



Lapsi kaiveli repustaan eilen seuraavan projektin. Voisitko sä äiti auttaa tän kollaasin kanssa. Ööö, joo? Onko mulla vaihtoehtoja?


Saturday, November 1, 2014

Oli synkkä ja pimeä aamu

Lujaa menee. Tänäänkin aamutuimaan klo viisi hoputin Hondaa. Ajoin kaksosten kanssa uintikisoihin. Satoi vettä, tie uhkui pimeyttä. Ja kuinka ollakaan juuri se liittymä josta olisi pitänyt kääntyä oli kolarin vuoksi suljettu. Pukkasi melkein kyyneleitä ja hikeä. Verenpaine ainakin nousi. Ei ole kivaa olla viisikaistaisella valtatiellä pilkkopimeässä, vesisateessa, lämmittelyjen alkuun aikaa vartti eikä aavistustakaan mistä ajaa. Onneksi navigaattori tiesi ja ehdimme juuri ja juuri lämppäreihin. Koutsilla oli ollut sama ongelma. Hän myöhästyi.


Tätä mun arki nyt on. Ajan joka iltapäivä kaikkia kolmea harkkoihin. Kahtena iltana carpoolaan kaksoset vajaan tunnin päähän harjoituksiin. Suhaan edes takaisin. Kisoja on ollut melkein joka toinen viikonloppu. Eilen perjantaina vein lapset High Schoolin uintijoukkueen karsintoihin. Sunnuntaisin lapset pelaavat vesipalloa. Suomalaisittain tämä tuntuu älyttömältä. Amerikkalaisittain epäilen toisinaan olevani varsinainen laiskijainen, emmehän käy sunnuntaisin kirkossa. 

Tämä kuvapari on kahden viikon takaa. Silloin oli kaksipäiväiset uintikisat. Saimme kaikki kolme lasta samaan aamusessioon. Välillä oli kaksi lasta yhtä aikaa altaassa: tyttö vasemmalla ja poika oikealla. Kausi on vasta aluillaan ja vanhempien uimareiden huippukuntoon on vielä useampi kuukausi. Vasta helmi-maaliskuulla alkaa ennätykset paukkua. Tosin tänään kaksi aikaa parani :) 


Välillä mietin, että kuinka paljon tässäkin on järkeä. Eilen jäi Halloweenit juhlimatta, kun oli try outs ja tänään kisapäivä. Funtsin myös ovatko nämä ihan oikeasti mun lapsia. Meidän kolme murkkua on oikeastaan aika hyvällä tuulella ja yhteistyökykyisiä suurimman osan ajasta. Kuuden päivän pulikoinnin jälkeen haluavat vielä sunnuntaisin altaaseen vesipalloa pelaamaan. Iltapäivisin jäävät koulun jälkeen koululle tekemään projekteja ja kaivavat oppikirjat esille mukisematta. Kapinaa odotellessa ristin kädet kyynärpäitä myöten.

Siitä kirkossa käynnistä. Juttelin yhden joukkuetoverin äidin kanssa. Hän kertoi kuinka eivät oikeastaan aviomiehen kanssa toisiaan tapaa. Mies lähtee aamulla klo 4 töihin. Iltaisin hän on nukkumassa, kun muu perhe kotiutuu uintiharrastuksista. Sunnuntaisin muu perhe käy ensin aamukirkossa ja jäävät sen jälkeen seuraavaan jumalanpalvelukseen auttamaan. Siinä menee sunnuntaista valtaosa. Mies katsoo iltapäivällä urheilua telkkarista ja viikko voikin jälleen alkaa. Ateismi on nopeimmin lisääntyvä suuntaus USA:ssa. Miksiköhän.

Friday, October 17, 2014

Ikkunanapesijä

Kauppaan porkkiessa katse kiintyi erikoisen näköiseen autoon. Piti ottaa oikein kuva. Ikkunanpesijähän siinä olisi tarjolla. Mietiskelin, että noinkohan pesijät sentään kilteissä häärivät. Mietteeni osoitettiin vääriksi miltei heti miten. Vastaan nimittäin porhalsi lähes kaksimetrinen korsto. Näytti oikeastaan aika paljon sarjakuvahahmo Obelixilta. Kiltti taisi olla vähän pieni hänelle, kinnasi vyötäröltä. Helmat heiluen herra suuntasi autolleen. Oli kuitenkin sen verran pelottavan näköinen, että en uskaltanut ottaa kuvaa. 


Näyttäisi olevan franchise -ketju, joten Suomeenkin voisi tämän ilahduttavan firman perustaa. Mua vähän vaivaa tuo "no peeking". En nyt toki ajatellut tikkaiden alle mennä vasiten, mutta mitäs jos on tuulinen päivä?


Olen joutunut funtsimaan myös ystävyyttä. Tässä jokunen vuosi sitten autoin ystävää tyhjentämään talon ja puuhaamaan sitä myyntikuntoon. Talossa oli sisältöä useammalta vuosikymmeneltä, pintoja ei kai ollut näkynyt vuosiin. Ja se vähä mitä näkyi oli kipeästi pesun tarpeessa. Tein talossa töitä pari viikkoa. Tyhjensin, lajittelin, siivosin. Jynssäsin kynnet sormistani. Ajattelin, että olen todellakin apuna. Ystävä ei ole sen tyylinen, että vuolaasti kiittelisi. Ajattelin kuitenkin, että on hän varmaan avustani tyytyväinen.

Toki on muukin elämä ja iltapäivisin piti sitten huolehtia lapsistani. Tänään ystävä muistutti mua, että silloinkin jätin hänet pulaan. Kun kuuntelin tarinaansa, niin ymmärsin että hän ei muistanut yhtään mitään siitä mitä talossa tein. Hän ajatteli tyhjentäneensä ja siivonneensa talon ihan itse. Minä nähtävästi kävin hänen mielestään vain ovelta kurkkimassa.

En jaksaisi uskoa, että hän ihan silkkaa ilkeyttää muistaa asiat niin eri tavalla. Kerroin sitten mitä tein: tyhjensin keittiön kaapit, eteisen vaatehuoneen, useat lipaston laatikot, yläkerran vaatehuoneen. Kaikki oli niin täynnä, että hyvä kun uskalsi ovet avata. Tyhjensin lattioita, pöytiä, sängyn päällisiä. Kävin kaiken läpi, ettei hukkaan menisi mitään tarpeellista.Pesin keittiön uunin, kaapit, laatikot, kaappien ovet. Työ oli enemmänkin räjäytystyötä kuin pesemistä. Oli pinttynyttä. Lastasin roskasäkin toisensa jälkeen kaatopaikalle vietäväksi. Imuroin ja pesin. Mutta ystävän mielestä mä en niiden kahden viikon aikana tehnyt mitään.

Tottakai tuli apea mieli. Ehkä itsekin muistan yläkanttiin tekemiseni. Onko Sinulla tuttavia, jotka kuvittelevat olevansa kaikkivoipia ja iloisesti unohtavat saamansa avun?



Sunday, October 12, 2014

Ideoita syksyisen pöydän kattamiseen

Tykkään posliinista. Astiat, lasit, lautasliinnat saavat sukat pyörimään jaloissa. Kaunis kattaus on vähintään puolet ruokaa. Mutta säilytystilathan siinä tulee vastaan. Kyllä vaan kurpitsakeittoastioille olisi käyttöä. Jokaisen ruokailijan eteen voisi laittaa kurpitsaisen pippuri- ja suolasirottimen. 


Tämän alakuvassa olevan saviruukun voisin jo hyvinkin hakea kotiin ja täytää syksyisillä oksilla. 


Kaupassa (Pier 1 Imports) oli kurpitsoja joka lähtöön. Näistä pienistä kai olisi tarkoitus tehdä potpourri, tuoksuva koriste. 


Mies kertoi työtuttavuudesta, joka vei kotiinsa Washingtonin liepeille Chevy Chaseen. Tokihan talo esiteltiin vieraalle. Ja mm. yksi huone kellarikerroksesta, joka oli kuin kaupan varasto. Juhlaan jos toiseen sopivia astiastoja olivat hyllyt täynnään. Siitä vaan sitten sopivaa kattausta valitsemaan. Mulla ei olisi mitään tällaista huonetta vastaan. 


Kynttilöitä ja palloja.Hajusteet ovat myös iso juttu. Itse vierastan kotona keinotekoisia hajusteita. Toisinaan laitan imurin pölypussiin muutaman pisaran laventeliöljyä. Ainakin imuroijalla on  raikas nenä. 


Lyhtyjä olen rakastanut siitä saakka, kun sain ensimmäisen punaisen lyhtyni pikkutyttönä. Siihen  laitettiin kynttilä iltaisin, jotta tontut näkisivät paremmin hiippailla. 


Halloweenkuusikin on nyt sitten nähty. Vielä en tällä ajatukselle lämmennyt, vaikka aamukävelyllä tällaisen näinkin yhden naapurin oven edessä.  


Sen sijaan tällainen metsänelämillä koristeltu vähän karumpi kuusi voisi jo käydäkin. Vaikka ruokapöytään.


Näppäräsorminen taikoisi pöllön oksista. 


Vielä onnistuneen Kiitospäivän aterian resepti. Mitäpä muuta sitä tarvitaan kuin piirakkaa ja viiniä. 



Friday, October 10, 2014

Ota koppi!

 Eilen aamulla aloin miettiä, että mun tärkein tehtävä vanhempana on olla valmiina ottamaan koppi. Siis jos jokin menee pieleen. Pienimmäisellä meni. Ei pahasti eikä isosti, mutta niin että näki kuinka jurppii. 

Herätyskello herätti, mutta nukutti. Tulin kotiin viemästä isompia lapsia ja huomasin, että lautanen on pöydässä vielä koskemattomana. Uni maistui makealta ja nenä painoi. Aamupala oli vähäsanainen. Pukeutuessa oli mieleen sitten muistunut, että yksi läksy on tekemättä. Nuori mies näytti hyvin huolestuneelta ja stressaantuneelta. Lupasin viedä autolla. Googlailin vähän avuksi. Keitin Muumimukillisen verran kahvia. Puolen tunnin pakerruksen jälkeen mies oli valmis kouluun, mutta vieläkään ei hymyilyttänyt. 


Sydäntä riipi, kun katsoin ahdinkoa. Ja toisaalta mietin, että vaikka ahdinko tuntui suurelta niin pientähän tämä on. Muutaman vuoden päästä suruja ei ehkä lievennetäkään kahvikupillisella ja autokyydillä.

Isompien lasten High School on alkanut hyvin. Opettajat valitsivat pojan syyskuussa desing akatemiansa ykköseksi mitä tulee käyttäytymiseen, työskentelyyn, yrittämiseen. Pojasta kertoo aika paljon se, että hän unohti koko kunniakirjan ja -maininnan. Kuulimme siitä ihan muualta. Tytär sai teatteritaiteen opettajalta lappusen, joka oikeuttaa aloittamaan ruokatunnin viisi minuuttia aikaisemmin. Mainintoina suoraselkäisyys, esimerkillisyys, hyvä työmoraali. On upeaa, kun koulussa huomataan ja palkitaan.

Toisaalta sitten olen huolissani muuttuneesta kouluympäristöstä. Oppilas, joka käy samaa koulua kertoi aikaisemmin, että hän voisi milloin tahansa ostaa huumeita. Hän tietää kuka  niitä tarjoaa. Yksi luokkakaveri  väittämänsä mukaan osallistuu iltapäiväkerhoihin ja meneekin reilusti aikuisikäisen diilerinsä kanssa ajelemaan. Nuorimmat koulun oppilaat ovat 14-vuotiaita, vanhimmat kai jo lähempänä 19 vuotta.

Aamusumuista tietä ajaessa mietin, että olen kopparina ruispellossa. Tai maissipellossa. Lapset osaavat jo yhtä ja toista. Monessa asiassa ovat vanhempiaan etevämpiä. Mutta täällä mä olen, varmuuden varoiksi. Toivottavasti niin kauan, kun tarvetta piisaa. 

Tuesday, October 7, 2014

Myttyyn mennyt Estate Sale

Useamman vuoden ajan on pitänyt mennä Estate Saleen,  mutta kun ei ole saanut aikaiseksi. Myyjäiset ovat vähän kuin pihakirppari, mutta myynnissä on koko talon sisusta. Tuotteet ovat valmiiksi hinnoiteltuja. Sunnuntaina lähdimme toivorikkaina matkaan. Ensimmäinen yllätys oli, että kaupanteko alkoikin vasta puolenpäivän jälkeen. Kävimme kahvittelemassa ja uusi yritys. Pihamaalla oli toinen yllätys: väkeä kuin iPhone julkaisussa. Laitoin nimet listaan. Vartin seisoskelun jälkeen totesimme, että ei kannata. Sisälle oli päässyt neljä henkilöä, jonotuslistalla oli 60 ja risat henkilöä ennen meitä ja sisälläkin jonotettiin. Syykin selvisi: myynnissä oli mm. 10 000 korua. Jäivät nyt kruununjalokivet näkemättä. 


Jotain teki kuitenkin mieli nähdä. Menimme asuntoesittelyyn. Pikkuinen 275 neliön villa oikein kutsui astelemaan peremmälle. Kutsu oli niin voimallinen, että jäi ulkoa tämä rivitalonpätkä (townhome) kuvaamatta. 

Ensimmäisenä oli vastassa pikkueteinen. Eteiseen oli aseteltu lepotuoli ja build-in-penkki säilytyslokeroineen. Öljykäsitelty lattia näytti uudelta ja raikkaalta iänikuisen parketin jälkeen. 



Heti sisääntulosta oikealla oli työhuone.


Ja seinässä roihusi tuli! 


Astelimme peremmälle olohuoneeseen.


Tilaan tuli runsaasti valoa suurista ikkunoista ja huoneesta oli käynti katetulle terassille. Olohuoneessa oli build-in-kirjahylly ja takka oli toteutettu karjatilatyyliin.  


Master Bedroomissa oli myös puulattia. Aika useinhan makuuhuoneiden lattiat on verhottu kokolattiamattoon.


Katon huolittelivat tyylikkäät listat. Kiinteä tuuletin on kesäisin kyllä aika ehdoton, vaikka ei välttämättä mikään kaunistus olekaan. 


Kuppi cappuccinoa aamutuimaan ja menoksi!


Master Bathroom oli kyllä ylellinen. Suihkussa on tilaa useammallekin.


Sadesuihkut ovat yleistyneet ja tähän suihkukoppiin niitä oli laitettu kaksi. 


Eikä amerikkalainen kylppäri ole mitään ilman ammetta. Joskus olen ihmetellyt kaveripiirissä ammeiden yleisyyttä ja silloin kyllä paljastui, että aika moni pulahtaa iltaisin kylpyyn eikä tyydy pelkkään suihkuun. 


Vaatehuone oli myös mallia build-in. Mua ihan erityisesti huvitti  Tory Burchin paperikassi ja rasia. Asuntoja myydään mielikuvilla ja tähän nyt haluttaisiin Tory Burch -baltsujen käyttäjä ilmiselvästi. 


Sisustuksissa ilahduttivat yksityiskohdat. 


Joku näitäkin työkseen miettiin. Master Bathroomissa oli mukavasti tilaa kahdelle peseytyjälle. Pinnat graniittia.  


Toisessa kerroksessa oli "Media Room". Vähän kaipailin wet bar -tyyppistä ratkaisua. Tilassa oli kiinteä kaapisto esim. astioille ja tila jääkaapille. 


Pokeripöydästä pääsi kyllä kätevästi kylppäriin, mutta likaiset drinksulasit pitää kiikuttaa alakertaan pestäviksi.  






Yläkerran kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuonetta olivat jokseenkin standardia. Palataanpa siis vielä alakertaan ja keittiöön. Suuri island, courmet keittiö ja valkoiset kaapistot. Usko tai älä, mutta tässä asunnossa mun mielestä oli jo vähän modernia henkeä. 


Tiskaaminen sujuu näppärästi maisemia katsellen. 


Kaapistoista mulle tuli mieleen Ikea-keittiöt. Tällaisia läpikuultavia kaapinovia ei usein käytetä. Ja vielä alhaalta aukeavat!


Pytingin hinta oli $460 000. Sijainti on lähellä golfkenttää ja golfkärryllä hurauttaa parissa minuutissa clubille jos ei satu kokkaaminen innostamaan. 


Aika usein tällaiseen villaan asettuu asumaan pariskunta, jonka lapset ovat lentäneet omille teilleen. Ei huolta pihatöistä tai talon rassaamisesta ja upea golfkenttä palveluineen ihan vieressä.