Saturday, September 28, 2013

Chloé parfyymi ja pari muuta mietettä

Kylpyhuonetta pakatessa käsiini osui vanha Chloé, siis se hajuvesi. Suihkautin tuoksua ranteeseen ja pistin pullon sitten roskiin. En ollut hajustetta käyttänyt vuosiin. Päivän aikana kuitenkin tuttu tuoksu leyhähteli ympärilläni. Mielestäni Chloé on aina tuoksunut vähän villalle.  


Muistan vieläkin sen päivän kun ostin hajuveden. Olin silloin opiskelija ja rahat vähissä. Halusin tuoksun ja säästin sitä varten pidemmän tovin. Se oli parasta mitä tiesin. Kaupassa törmäsin kaveriin, joka kysyi ostoksistani. Ylpeänä esittelin putelini. "Oi, mä annoin mun Chloén naapurin mummolle kun musta se on aika kamala tuoksu" virkkoi kaverini. Tiedättekös, mun iloni uudesta parfyymistä lopahti siihen. Joka kerta kun pullosta suihkautin tuli mieleeni kaverin kommentti. 

Ensimmäisen asunnon ostaminen oli kovin jännittävää. Kavereille kerroin etsiväni asuntoa, mutta sitten kun kala kävi koukkuun tiedotin vasta kun kaupat olivat varmistuneet. Työn kautta löytynyt kaveri katseli mua kuin vähän vinksahtanutta ja toivoi että työpaikka säilyy. Suomi rämpi lamassa ja juuri oli raskaalla kädellä poistettu työtätekeviä yhdestä jos toisesta organisaatiosta. Ystäväni (pidin häntä silloin ihan oikeana ystävänä) kertoi omistusasunnon hankkimisen olevan kerrassaan tyhmää. Ainoa oikea vaihtoehto on asumisoikeusasunto. Kyllä kauppatieteiden opiskelija tietää.

Olen minä itsekin möläytellyt. On ollut tilanteita joissa olen varmaan päätynyt silmät ymmyrkäisinä ihmettelemään tilannetta enkä ole osannut myötäelää. Mutta mietin kyllä miksi on niin vaikea sanoa tutulle ihmiselle, että voi kun kiva, mä olen iloinen sun puolestasi. Miksi on joskus niin tärkeää kertoa oma kanta, vaikka juuri sillä hetkellä olisi ehkä tärkeämpää iloita toisen ilosta. Eihän niitä ilon ja onnen hetkiä koskaa liikaa ole. 


Kuten Jalalla Koreasti -blogin kirjoittaja Terhi (klik klik ) kommentoi, niin muutto on terapeuttista. Monta ajatusta on tullut mieleen ja joku ajatus mietittyä loppuunkin. Ainakin toistaiseksi. Ja miksi on niin helppo unohtaa kaikki hyvät ja kauniit hetket ja mielessä myllertävät vain epäonnistumiset, karikot ja matalikot. Aavoilla ulapoilla sopivan puhurin voimin kun on kuitenkin seilattu valtaosin. 

Meillä on yksi asukas jota ei muutto häiritse. Felix löytää mukavan paikan, käpertyy siihen, välillä vähän haukottelee ja seuraa tapahtumia uteliaana. Mies on muuten tänään laittanut meidän lämmityksen/ilmastoinnin kuntoon. Mun pitäisi tehdä tästä ihan oma postaus. Seinässä on ufomötikkä ja se nyt alkaa opiskella lämmönsäätelyä ja kohta tekee sen omia aikojaan. Kaupantekijäisiksi vielä yrittää löytää taloudellisesti fiksut ratkaisut. Esim. liiketunnistin tunnistaa jos kotona ei liikuta ja silloin lämpö laskee automaattisesti.

Perheen verhovammainen (siis minä) on saanut yhden ikkunan peittoon. Verhoja tarvittiin kaksinkertainen määrä. Mä tunnustan kyllä reilusti, että verhomaailma on mulle sekä outoa että kärsimystä. Mutta muu ei nyt auttanut. Koti alkaa muotoutua.

Thursday, September 26, 2013

Muutama kuva meiltä

Laatikot vähenevät lattian rajasta tuskallisen hitaasti. Mihin taas on mennyt melkein yksi kokonainen päivä? Mutta sain sentään otettua muutaman kuvan. Viimeksi kun muutimme melkein tarkalleen 10 vuotta sitten uuteen kotiin tuli räiskittyä samoin tein varmaan satakunta kuvaa. Nämä ovat ensimmäiset jotka olemme täällä ottaneet. 


Edellinen asukas oli vähän sellainen laissez faire -puutarhuri. Luonto on saanut aika vapaat kädet. Tyyli ei ehkä kovin paljon tule muuttumaan :) Varsinkin jos purkua vailla olevat laatikot eivät ala joutuisasti huveta. Tämän kaaren alta astellaan etuovelle. 


Autotallin pikkuikkunakin tarvitsisi kaihtimet sisäpuolelle. 


Takapihalle johtava portti. Meidän vanhan kodin mäntypuut vaihtuivat lehtipuiksi. Jos mä nyt yhtään puita tunnen, niin puiden joukossa on myös koivu. Ainakin lehti näyttää koivun lehdeltä ja runko on valkoinen. 


Täkäläisen tavan mukaan lamput ja muut valolähteet jäävät taloon. Family roomin katossa on tämä veikeä lamppu. Se on alkanut kasvaa mun makuuni. Edellinen omistaja oli matkaillut maailmalla ja tuonut valaisimia tullessaan. Joten tavoista poiketen pari valaisinta hän vei mennessään. Ja ymmärrän kyllä. Jos on Venetsiasta löytänyt mieleisensä niin kyllä veisin minäkin.  

Ensi viikolla alkaa taas lasten koulu. Sen verran pitäisi saada ojennusta aikaiseksi, että maanantaiaamuna ei paniikissa etsitä koulutarvikkeita, jumppavaatteita. Ja nyt mä vasta älysin: missä ovat lounaslaukut? En ole nähnyt niitä sitten koulun loppumisen.

Sunday, September 22, 2013

Muutto

Huu. Kohta on mennyt pari viikkoa niin, että en ole ehtinyt kissaa sanoa. Edes täällä blogissa. Moni lukija tietää, että organiseerasin taloa. Organiseeraus johti myös muuhun eli muuttoon. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti, että en itsekään tajua. Täällä sitä kuitenkin ollaan, uudessa kodissa. Ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos ja sen olen saanut taas itse tuta. Kaikkihan alkoi seitsemisen viikkoa sitten, kun mies sanoi nähneensä myynnissä yhden talon joka osuu lenkkimme reitille. Sanoin, että käypäs realtorisi kanssasi kurkkaamassa. Mie en nyt ennätä. Mies kävi ja esitteli kohteen mulle sitten virtuaalisesti. Sovittiin uusi tutustumiskäynti ja käynnin iltana mentiin paikalliseen gasthouseen miettimään tarjousta. Julmetun pitkä to do - list oli tarjouksen liitteenä. Ja se tarjous hyväksyttiin. Sitten alkoi lainapeli pankin kanssa... Onneksi valittiin se pankki, joka EI ole pistämässä pihalle n. 2 500  lainaneuvottelijaa...

The reast is history. Toivottavasti mä saan mun kompuutterin skulaamaan ja yhteydet toimimaan (sorry, mun oli pakko ilmaista näin ihan Andyn vuoksi - on aikamoinen virtuoosi!). Mutta kertokaapas mulle miksi kymmenessä vuodessa on kertynyt niin mahdootomasti sälää? Toisaalta lapset ovat näiden vuosien aikana kasvaneet enemmäm kuin koskaan tästä eteenpäin. Että pistääkö roskiin tämä eskarissa neljä vuotiaana askarreltu t- paita ( näyttää enemmän eskaritädin tekemältä) vai ei? Ja entäs tämä piirros? Entä, ainekirjoitus, jonka tavutuksen on opastanut ope tai joku vapaaehtoinen... Mitä te muut teette?

Mä en osaa sanoa milloin saan aikaiseksi kuvallisesti ja tekstillisesti suht normaalin postauksen. Olen pahoillani!  Joskus vaan elämä vie. Illat eivät käy mulla laisinkaan yksitoikkoisisiksi:  ajan lapsia harkkoihin ja carpoolaan muiden vanhempien kanssa. Päivät tyhjennän vanhaa taloa. Ja kohta siivoan. Sitten yritetään löytää vuokralaiset... Toivottavasti kaikki osuu nappiin. Muuten perii hukka ja pari hukan kaveria.

Thursday, September 12, 2013

Ihania ihmisiä herkkuterkkujen kanssa

Talo on ylösalaisin, kaappien ovet auki, tavaroita siellä ja tavaroita täällä. Hyvin vähän mitään niillä paikoilla joille kuuluvat. On pinoja odottamassa menoa kierrätykseen, roskiin, antikvariaattiin, keräyksiin... Meillä on kamala kaaos. Vähän kuin Pepin Huvikumpu, on täällä varmaan jossain apinakin piilossa kun oikein etsin. Naapurini tietää, että nyt sortteerataan tosissaan eikä tehdä pintahipaisua. 


Lasten loma alkoi eilen. Kouluvuodesta on yksi neljäsosa jo takana. Tämä lukuvuosi on alkanut kyllä vauhdilla. Lasten harrastukset starttasivat maanantaina ja mä carpoolasin viittä lasta. Meitä on neljä perhettä, jotka vuorollamme kuljetamme lapset harkkoihin. Auttaa kyllä ihan valtavasti. Kaksosista on tässäkin tuplailo, sillä ajamme tuplasti muihin verraten. Mutta ihan reiluahan se on. Sitten on yksösen harkat. Eilen kaksi lapsista oli koe-esiintymässä koulun kuoroon ja yksi piti viedä harkkoihin... Ja nyt on yksi mukula sairaana. Vain elämää. 


Illalla soi ovikello kuuden jälkeen. Ovella oli ihana naapurini tämän makoisan tervehdyksen kanssa. Täkäläinen firma tekee asetelmia marjoista ja hedelmistä. Mä herahdin ihan hervottomaksi, niin teki naapurikin. Mun on vaikea käsittää, että joku näin huomioi kanssaihmistään, haluaa ilahduttaa. 

Illan askareet sujuivatkin sitten ihan toisella tavalla, kun välillä napostelimme viinirypäleitä, erilaisia meloneja, mansikoita suklaalla ja ilman. Ananassiivuja on naamioitu kuppikakuiksi. 


Tänään jatkuvat villit toimet. Pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa, on hammaslääkäriä, harkkoja, tapaamisia. Ja sitä siivoamista, järjestelyä. 

Tarkoitus on, että kun lasten koulu taas lokakuussa alkaa niin kaikki toimii kuin rasvattu ja kukaan ei aamulla etsi hiki hatussa sukkia, koepapereita. Kaikki on paikoillaan, kaikella on tarkoitus ja mä vaan sitten katson päältä kun kaikki luistaa :) 

Monday, September 9, 2013

Olipa kerran

Olipa kerran äiti, joka kulkeutui talon vintille. Siellä käytiin ylen harvoin: haettiin joulukoristeita, vietiin kausitavaroita säilytykseen. Vintillä oli tapahtunut jotain. Siellä oli silmämääräisesti arvioiden miljoona muovikassia. Kassit olivat täynnä kaikenlaista: parittomia sukkia, paperitolloja, tyhjiä vesipulloja, pattereita, leluja siltä ajalta kun vielä Pokemonit olivat kova juttu...  

Äidille selvisi miten pojat olivat siivonneet huoneensa pikavauhtia. Miten roska ja roina oli taiottu olemattomiin ja siisti ilmapiiri luotu. Kaikki oli tungettu niihin peijakkaan muovipusseihin! Löytyi sieltä loppujen lopuksi se pikkuveljen kadoksissa ollut lompakkokin. Siivousvimman vallassa ei oltu sen enempää lajiteltu mitä pussiin tungetaan. 


Näitä sotkuja tässä on selvitelty viime päivät. Ei se sadun äitikään synnitön ole. Tuntuisi olevan hamstereille sukua. Kymmenen vuoden aikana on kaappeihin kertynyt kaikenlaisia aarteita. Vaan nyt ne saavat lähteä, kun ei enää mitään minnekään muutoin mahdu. Viikko on vierähtänyt ja aika ei ole käynyt pitkäksi. Yölläkin uni maittaa. Puuhaa piisaa tulevallekin viikolle. Mutta sitten se on tehty ja edessä on toivottavasti kymmenen huoletonta vuotta. 

Samainen äiti lähti perjantaina iltapäivällä autoilemaan. Autoon astuessa vähän kummastutti, kun TomTom oli irrotettu tuulilasista, keskikonsoli irrallaan, hansikaslokero auki ja auton asiapaperikansio etupenkillä. Mitähän se mies oli taas etsinyt...? Vasta tavarat paikoilleen laitettuaan ja jonkin matkaa ajattuaan äkkäsi arvon rouva miettiä, että hetkinen, eihän se mies sellaista sotkua tekisi. Soitto miehelle varmisti asian ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi, että joku oli käynyt penkomassa pihassa yön yli seisoneen auton. Itse asiassa kun muistelen alkoi Felix murista perjantaina ja haukkua. Kävin kurkkimassa ikkunasta, mutta en nähnyt mitään. Jollekin tuli kuitenkin kiire. En säilytä autossa mitään arvokasta ja ovet lukitsen yleensä aina. Tuli kuitenkin vähän kurja olo, vaikka mitään ei hävinnyt. Ei ole kiva ajatella, että joku hiippailee pihamaalla, penkoo auton. 

Yläkuvan otin aamukävelyllä. Jättimäinen onnittelujuliste oli ripustettu sisäänkäyntiin ja kaksi pienempää kylttiä oli pihamaalla. Naapurin poika täyttää 16 vuotta ja nyt sen tietävät tutut ja kylänmiehet. Mahtaa poika olla innoissaan, kun tulee koulusta kotiin :) 


Puutarhaviirit joissa on sukunimen ensimmäinen kirjain ovat aina vain in. Tässä vaihteeksi isänmaallinen versio.

Ihanaa viikkoa meille kaikille!

Wednesday, September 4, 2013

Halloween lähestyy - Chasing Fireflies kuvasto tuli jo!

Jokasyksyinen ja suhteellisen varma merkki Halloweenin lähestymisestä on Wishcraft -kuvaston ilmestyminen (klik klik). Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: kuvaston katselu saa aikaiseksi vakavaa kuolaamista. Jonkinlainen kaulalappu on siis tarpeen. 


Jos Disney-kostuumit ovat alkaneet kyllästyttää niin Chasing Fireflies -putiikin puvut ovat sitten paikallaan. Asuissa on käytetty mielikuvitusta. Kyllä kuvastossa on prinsessa- ja prinssijuttujakin, mutta paljon myös kaikkea muuta. Kuten nyt tämä Regal Eagle:



Tai Autumn Leaves Fairy:


Tulip Flower Fairy saa ainakin mun sydämen läpättämään:


Evil Ivy Costume - en kyllä käsitä miksi tämä on niin ilkeä: 


Monarch Butterfly liihottelee suoraan sydämeen:


Ja onpas kiva, kun on tehty Miss Musketeer. Aina on vaan miehet muskettisotureina:





Cha-cha-cha Dancereriltä eivät röyhelöt lopu:



Darling Duchess on kuin historiallisesta leffasta karannut:



Birthday Cake:

Paper Doll:



Ja perheen pienimmillekin on juttuja, kuten nyt tämä Nibbles the Mouse:



Poikiakaan ei unohdeta. Viking Warrior on kyllä aika cool:



The Fly:


King Cobra: 


Harmi, kun löysin nämä asut vasta muutama vuosi sitten. Meidän kaksoset olisivat muuten saaneet olla pieniä tonttuja: 




Itselleni haluaisin Queens of Hearts -kostyymin. On muuten harvinaisen peittävä Halloween asuksi: 


Mies voisi sitten hääriä ritanrina:


Ja tälläiset kummitusviitat kyllä ovat paikallaan aina: 


Kuolasiko kukaan muu? Näistä kuvista ja samoin tuosta linkistä varmasti saa vinkkejä ja inspiraatiota Halloween-asuihin. Soitin Chasing Fliesin asiakaspalveluun ja ikävä kyllä he eivät toimita USA:n ulkopuolelle. Kehotin miettimään asian uusiksi :) Jos nyt joku löytää kuitenkin jotain sellaista, mikä on ihan pakko saada niin voin auttaa hankkimisessa. Sähköpostini on tuossa sivupalkissa. Asiaan kannattaa ryhtyä oitis, sillä kokemuksen mukaan koot loppuvat aika nopeasti. Firmalla on myös muita vaatteita ja mm. hammaskeijun tarvikkeita. Mä jatkan täällä kuolaamista :)

Monday, September 2, 2013

Nothing says I love you like...

...matching licence plates. 


Miehen auton puskurissa on ollut jo jonkin aikaa tämä sini-valkoinensymboli yhdessä leijonan kanssa (alempi kuva). Halusin omaan autoon samanlaisen, mutta tietysti suomalaisena versiona. Muutama päivä sitten sain paketin ja paketista paljastui yläkuvan kilpi!  Mies oli teetättänyt sen varta vasten mittojen mukaan :)


Autoissahan ei tarvitse olla edessä rekkaria, riittää kun sellainen on takana. Moni laittaakin eteen jonkin itselleen merkityksellisen symbolin, ajatuksen, joukkueen lipun. 


Tässä on sekin hyvä puoli, että lapset nyt tunnistavat auton. Näitä tämän näköisiä autoja on kai miljoona koulun carpool -jonossa, parkkipaikalla ja kerran harkoistakin oli ihan vieraat mukulat syöksymässä auton sisuksiin. Joten jos näkyy tien päällä, niin tööttää!