Friday, August 30, 2013

Vain Elämää

Olen myöhäisherännäinen. Kävin Pauskan blogissa (Pauskan elämää, klik klik) ihmettelemässä, että Cheekistä olen kuullut mutta musiikkiaan en tunne. Pauska kehotti katsomaan Youtubesta. Ja sieltä mä sitten löysin Vain Elämää -ohjelman jaksoja. Vain Erinin, Neumannin ja Cheekin päivät jäivät puuttumaan. 


Tokihan olin kuullut ohjelmasta ja etenkin siitä risuparrasta, joka siistimmällä parralla olisi muistuttanut Kaj Chydeniusta tai Kari Rydmania. Risuparta oli sitä mieltä, että ihan kökkö ohjelma, kuka tommoseen lähtee mukaan. Käsittääkseni hänkin on musiikkialalla töissä ja ihmettelin ohjelmaa katsoessa, että mihin kummaan sekin mielipide perustui. Nimittäin voiko artisti parempaa mainosta ja nostetta uralleen saada. Mutta ehkä hän tuottaa omakustannelevyjä ja kaupallisuus on pahasta. Vai olisiko ollut roudari. 

Mä olin ihan hurmoksissa niistä ohjelmista. Ensinnäkin tuli kaksi uutta musiikkituttavuutta, joiden musiikkia en ollut kuullut aikaisemmin: Cheek ja Jonne Aaron. Olivat jotenkin kovin hellyttäviä poikia molemmat. Neumannin, Jari Sillanpään, Kaija Koon ja Katri Helenan musiikki on sitten paljon tutumpaa. Erin taas siinä välimaastossa, kun osa biiseistä oli tuttuja ja osa koskaan kuulemattomia. Katsellessa ymmärsin, että aika kauan olen ollut erossa suomalaisesta musiikista. 


Hittibiisien uudet sovitukset ja esitykset olivat valtatavan hyviä ja hauskoja. Olen kuunnellut nyt muutaman kerran Puhelinlangat laulaa Cheekin versiona. En olisi ikinä uskonut, laulu oli puhkikuluneiden listalla. Mutta mikä ilahdutti vielä enemmän oli artistien aitous, herkkyys. Jakso jaksolta taiteilijat rentoutuivat, avasivat enemmän sielunmaisemiaan. Olivat ihan oikeita ihmisiä. 

Yritin kuunnella Areenalta viisituntisen lähetyksen Katri Helenasta. Ei onnistunut, kun on kuultavissa vain Suomessa. Mä luulen, että jos pääsisin halaamaan Katri Helenaa se olisi samanlainen kokemus kuin toisille Äiti Amman halaaminen :) Kaunis ja viisas nainen. 

Vesi kielellä odotan uutta tuotantokautta ja josko joitakin jaksoja päätyisi Youtubeen. Juha Tapio, Laura Närhi ja Anna Abreu ovat ihan uusia jälleen, nevöhööd. Jukka Pojan biisejä kuulin ainakin kaksi viime syksyisellä Suomen matkalla. Ja sitten on vanhaa kaartia. 

Nykyisin innostun aika harvoin mistään kovin paljon. Kevyttä innostusta on aika ajoin havaittavissa, mutta tällaista ukkospilvet taivaalta pois puhaltavaa puhuria harvemmin enää koen. Puhutteliko ohjelma ketään muuta teistä rakkaat lukijat? Vai onko tää taas mun Suomi-nostalgiaa? 

Wednesday, August 28, 2013

Pöytätavoista

Joskus aikaisemminkin olen ajatellut kirjoittaa tästä aiheesta. Nyt Kati (Katinkanssa -blogi, klik klik) kommentoi edelliseen postaukseeni ja kertoi kuinka 4-vuotiaan sukulaislapsen haarukan ja veitsen käyttöä ihasteltiin täällä Uudella Mantereella. 


Amerikkalaisten pöytätapojen omaksuminen on vaatinut vähän harjoittelua. Hyvin harva esimerkiksi käyttää haarukkaa ja veistä yhtäaikaa ruokaillessaan. Joskus haarukka isketään keskelle pihviä ja pihvi paloitellaan ja sen jälkeen käytetään pelkkää haarukkaa. Jalallista lasia pidetään ihan huolettomasti kiinni siitä lasiosasta ja jälkiruuan kanssa on turha kattaa lusikka ja haarukka. 

Nyt tunnustan, että aluksi olin sitä mieltä että onpas barbaaria. Huomasin myös, että syrjäkarein katseltiin omaa haarukka-veitsi -operointiani. Joku sanoikin, että tuo eurooppalainen ruokailu näyttää ihan kirurgiselta toimenpiteeltä. 

Nykyään nappaan käteeni jo ihan luontevasti pelkän haarukan ja selviän ruokailusta lähes jo ilman veistä. Kotona kuitenkin syömme perinteiseen tapaan tai jos olemme vähän fiinimmässä ravintolassa. Lapsille olemme opettaneet ruokailuvälineiden käytön ja hienosti sujuu. Jossain vaiheessa ymmärsin, että amerikkalaisen silmin mun "kirurginen operaationi" varmaan on aikamoista snobbailua. 

Tölkistä en osaa vielä juoda ainakaan ruokapöydässä. Pullonkin kanssa on hankalaa. Ihmettelin myös aluksi kovasti, kun kolmen ruokalajin herkkuaterian kanssa paikalliset ystävät tilasivat Cokista ruokajuomaksi. Tuntui, että siinä menevät herkkukeittiön tuotokset harakoille. Ja suklaakakku + Cokis jälkiruokana... En taitaisi pystyä nielemään. Ruokajuomista en ole tinkinyt ja terveysinnostuksen levitessä nykyisin on paljon muitakin vedenjuojia. 

Opetetaanko Suomen kouluissa miten kynää pidetään kädessä? Siis sellainen siisti pinsettiote? Meidän kouluissa ei opeteta ja olen itse näyttänyt otteen lapsille. Täkäläinen tapa on kahmaista kynä koko kouraan. Vähän samoin kuin lusikkakin. 

Kuvan seinätaide on kotoisin Napastyle nettikaupasta (klik klik). Myymälässä on paljon hauskoja sisustustuotteita.

Sunday, August 25, 2013

American Idolsiin vai Olympialaisiin

Viime päivinä olen alkanut miettiä osaanko kannustaa lapsiani oikein. Vein kaksi lapsista laulutunneille. He haluavat yrittää pääsyä koulunsa kuoroon ja koska itse en ole musiikkinaisia piti turvautua ulkopuoliseen apuun. Tunnin jälkeen kyselin lasten tuntemuksia ja vaikutelmia. Opettaja oli kysynyt molemmilta yrittävätkö he kenties American Idolsiin. Etukäteen hän tiesi lasten pyrkimisestä kuoroon. 


Lauantaiaamuna kaikki kolme olivat pelaamassa joukkueensa kanssa vesipalloa ja vieraana ollut valmentaja oli pitänyt kannustuspuheen. Hän mm. sanoi, että tästä altaasta alkaa teidän tienne olympia-altaisiin. Lapset olivat vähän ihmeissään, kun omasta mielestään pelaavat kesävesipallojoukkueessa.

Aloin kuitenkin miettiä. Kannustanko lapsiani oikein? Meillä ei puhuta olympialaisista, American Idolsista, Oscareista tai muusta. Toki sanomme, että voit tehdä ihan mitä vain kun asiaan paneudut ja päästä vaikka kuinka pitkälle. Musta on vain jotenkin epärealistista edes mainita näitä huippusaavutuksia. Yhtä voitokasta urheilijaa, näyttelijää tai laulajaa kohden on kai tuhansia muita, jotka ovat melkein yhtä hyviä. Kirkkain kruunu ei vain koskaan osu omalle kohdalle.

Yritämme opettaa työntekoa. Tässä juniorin taidonnäyte siitä, miten pestään painepesurilla pihaa. Ahkerasti onkin tänään pesty: hän aloitti urakkansa ennen puoltapäivää, kävi välillä lounaalla ja kello on kohta viisi iltapäivällä. Työnteolla on selvä päämäärä, oma läppäri. Lapsella on käytössään yksi läppäri, mutta hän haluaa erityisen iMacin. Sitä varten on jo säästetty pidemmän aikaa ja nykyisillä palkkatuloilla kone olisi hyppysissä joulun paikkeilla. 

Toisinaan lapset valittavat. Ei meidän kavereiden tarvii tehdä pihatöitä. Ei niiden tarvii tyhjentää ja täyttää tiskaria. Ei niiden tarvii imuroida. Voihan tämä olla NIITÄ juttuja, mutta havaintojeni mukaan naapureiden lapset eivät esimerkiksi leikkaa nurmikkoa, trimmaa pensaita, pese pihatietä, haravoi. Palkataan joko firma tai vanhemmat tekevät. 

Lapset tekevät myös viikonloppuaamuisin aamupalan vuoron perään. Puuroa, kananmunia ja pekonia, munakkaita, vohveleita, pannareita - kaikkea syntyy. Ohessa tiputetaan kahvit vanhemmille, katetaan pöytä ja lopuksi siivotaan jäljet. Perhe on firma, jossa jokainen tekee sen verran kuin resursseja piisaa. Vaikka ei kavereiden tarvitsekaan aamupalaa tehdä koko perheelle.

Lasten ikätoverit tietävät jo tarkkaan, mihin collegeen pyrkivät high schoolin jälkeen. Yleensä vanhempien käymä college on parasta mitä tarjolla on. On selkeät suunnitelmat ammatista. Vaan ei meidän lapsilla. Koulun suhteen jankutan, että kun teet paljon töitä niin voit valita collegen ja alan joka kiinnostaa. 

Olenko mä nyt liian epämääräinen? Pitäisikö olla selvät sävelet ja tavoitteet? Vilautella huippuyliopistoja ja tulevaisuuden näkymiä? Olenko nyt liian suomalainen ja ajattelen jotenkin pienesti ja vaatimattomasti. Tällaisia olen pohdiskellut. Meillä päin sanotaan think big. Itse näen että luovasti ajattelu voi olla vielä tehokkaampaa kuin isosti funtsiminen. Kiertotietä pitkin voi tehdä hauskemman matkan ja päästä kuitenkin päämäärään. Mutta ajattelenko mä nyt jotenkin liian kapeasti ja humanistisella haahuilullani tuhoan lasten mahdollisuuden menestymiseen. Mitäs sanotte?

Friday, August 23, 2013

Miksi jouluvalojen kanssa ei lykästä

Tänään aamutelkkaria katsellessa selvisi, miksi meillä ei ole viime vuosina onnistunut jouluvalojen ostaminen. Virittelemme valot pihamaalle joulukuun puolenvälin paikkeilla. Viime vuonnakin oli tarkoitus hankkia uusia valoja himmeiksi käyneiden tilalle niin ulos kuin joulukuuseenkin. Helpommin sanottu kuin tehty. Ei niitä tuikkuja enää ollut kaupoissa. 


Kuvat ovat Teksasista. Ylin kuva Costcolta, tukkumyymälästä. Siellä ovat hyvässä ojennuksessa lahjapaperit, koristeet, lelut. 


40% joulukaupasta on käyty ennen Halloweeniä. Kauppiaat haluavat tietysti jokainen saada oman siivunsa joulukaupasta ja parhaiten se onnistuu laittamalla tuotteet esille hyvissä ajoin. 


Toisaalta mitäs sitä muutakaan tekisi pimeinä, sateisina syysiltoina kuin käärisi lahjapaketteja. Voisi ostaa itsellekin pari lahjaa. Ehtisi unohtaa kätevästi ennen joulua että mitä paketissa on.


Ohjelmassa näytettiin useampi kauppa, joka on jo ampaissut liikkeelle joulutarjontansa kanssa. Hobby Lobby on askartelukauppa, kuten Michaelskin. Oma lukunsa ovat ympäri vuoden toimivat joulukaupat.


Costcolla pari viikkoa sitten käydessäni ihmettelin, kun esille oli laitettu paljon leluja. Mutta joulukauppaahan ne siellä odottelivat. Toisaalta on hyvä, että asiat eivät jää viime tippaan. Toisaalta tämä tuntuu melkein rienaukselta. Sitten kun joulu on ajankohtainen, ihan siinä juuri käsillä, niin kaupoissa on bikineitä, aurinkorasvoja, hiekkaämpäreitä. Suomessa ei taida olla markkinatalous vielä ihan näin pitkällä? 

Wednesday, August 21, 2013

Bloggarin terveydentila

Kerroinkin muutama tarina taaksepäin terveystarkastuksesta. Tulokset tulivat jokin aika sitten ja ihan hyvältähän se näyttää. 


Tällä tavoin hampaat vilkkuen mun pitäisi kyyditä parsakaalia, salaattia, paprikaa ja monta muuta vihannesta. Vähemmälle on jäänyt. Voi hitsi. Mutta mulla ei ole polkupyörää. Eikä kumisaappaita. Ei sen puoleen pitkiä kalsareitakaan. 


Posti toi tällaisen hienon neliväripainatuksen, oikein monisivuisen. Etukannessa on oma nimi ja sisällä mun verenkuva ja terveydentila. Kuvioita on helppo lukea, kun ymmärtää että vihreä tarkoittaa kaiken olevan hyvin, oranssi ilmaisee vaaraa ja punaisella on toivo (ainakin vähäksi aikaa) menetetty. 


Kolestrolit ovat kohdallaan, itse asiassa ihan mallikkaat. Triglyserideissä ei ole moittimista ja kokonaiskolestrolin ja HDL-kolestrolin suhdelukukin on ihan yes. Tosin tämä luku on aavistuksen noussut viime vuodesta. Sitä se vyötärön paksuuntuminen varmaan on saanut aikaiseksi. 


LDL luku on myös viime vuodesta noussut aavistuksen. Sokeriarvot ovat ok. Mutta se VERENPAINE! Tiedättekö, kun hoitaja viritteli sitä mustaa rinkulaa mun käsivarteen tunsin kuinka suonissa kävi kohahdus. Mua alkoi jännittää! Hyvä etten siihen paikkaan pudonnut tuoliltani. Miten voikaan aikuinen nainen jännittää verenpaineen mittaamista on mulle ihan mysteeri. Mutta niin vain tein ja oranssilla alueella liikutaan. Mittaan verenpainetta kotioloissa aina silloin tällöin ja luvut ovat onneksi vähän erilaiset. 


Tarkastus järjestetään miehen työpaikan puolesta ja nytkin kävin heidän neukkarissaan vuodattamassa verta. En ehkä menisi, mutta näiden lukujen ansiosta säästämme terveysvakuutuksessa kuukausittain $25. Toinen $25 tulee tupakoimattomuudesta. Yhteensä säästämme vuodessa siis $1200 sairasvakuutuksessa ja sehän on jo ihan tuntuva tukku riihikuivaa. Ja totuuden nimessä täytyy tunnustaa, että en ole enää mikään kevätkananen joten onhan näitä asioita syytä tarkkailla.

Toivottavasti 5:2 -dieetti auttaisi siihen, että LDL -kolestroli pysyy aisoissa ja suhdeluku saadaan taas siihen lähemmäksi kahta. Tai vaikka sen alle. Ja vyötärö kapeammaksi.

Käytkö Sinä säännöllisesti terveystarkastuksessa? Tiedätkö omat kolestroliarvosi ja muut luvut? Suomessa ei taida terveysvakuutukset vielä tällaista tietoa vaatia.

Sunday, August 18, 2013

5:2

Huomasin surukseni kevään korvalla, että vyötärö ei ole ihan entisensä. Ruoka- ja liikuntatottumukset ovat jokseenkin samanlaiset kuin muutama vuosi sitten, mutta nähtävästi ikä tuo kiloja vaivihkaa. Olen juossut myös muutaman kuukauden aika säännöllisesti, joten odotukset olivat kyllä erilaiset. 


Oli aika korjata suuntaa, mutta olin vähän hukassa metodin suhteen. Annoskokoja voi toki pienentää ja liikuntaa lisätä. Nykyisin en enää juurikaan syö jäätelöä, leivonnaisia, makeisia. Makeat juomatkin jätän rauhaan. Vähän oli sormi suussa, että mitä tässä pitäisi tehdä. Luin 5:2 dieetistä ja kummasti se alkoi kolkutella mielen pohjalla. Olen joskus aikaisemmin pitänyt viikossa yhden paastopäivän ja kokemukset olivat kivoja. Tuumasta toimeen. 


Olen nyt kokeillut parisen kuukautta 5:2 -systeemiä ja olen valtavan tyytyväinen. Mulle tämä sopii kuin nakutettu. Viitenä päivänä viikossa syön normaalisti ja kahtena päivänä viikossa 500 kaloria. Vähäkalorisiksi päiviksi valikoituivat maanantai ja torstai: kurinpalautusta viikonlopun jälkeen ja viikonloppuun valmistautumista. Paino on pudonnut, mutta ihan tarkkaa tietoa määrästä minulla ei ole. Mun mittarina toimii vetoketju: kun vaatteet alkavat ahdistaa on aika tehdä jotain. 


Dieettipäivät ovat olleet yllättävän helppoja. Aamiaiseksi kokeilin ensiksi kaurapuuroa, mutta se osoittautui liian kevyeksi ruuaksi. Nyt teen yleensä yhden munan munakkaan, johon lisään tonnikalaa ja vihanneksia. Kyytipojaksi pala hapankorppua ja kahvia. 

Lounas on yleensä salaatti, jossa mukana kanaa/kalkkunaa/kalaa. Ilta-ateria seuraa samoja suuntaviivoja. Hapankaalia lisään surutta vähän joka aterialle. Pieni määräkin tuntuu jo täyttävältä. Olen ollut yllättynyt kuinka paljon ruokaa voi syödä ennen kuin 500 kaloria on täynnä. 

Kahvia ilman en voi olla, joten sitä tulee juotua pitkin päivää. Jälkiruuaksi otan muutaman marjan: pari mansikkaa tai kirsikkaa saavat jo suun makeaksi ja tuntuu, että on syöty kokonainen ateria. Yogi-merkkiset teet ovat mainiota vatsantäytettä ja auttavat makeanhimoon. Esimerkiksi Egyptian Licorice on lakritsijuuren ansiosta todella maukas. Salainen aseeni on sitruuna, jota lisään niin juomaveteen kuin salaatin päälle.


Jos olen oikein ymmärtänyt dieettiä ei ole luotu edes laihdutukseen vaan mm. kolestrolitasapainon parantamiseen ja verensokerin tasaamiseen. Itse olen huomannut eron jaksamisessa. En nyt ole ihan yhtä pirteä kuin porkkana, mutta ei se kaukaa heitä. Olo on energisempi, reippaampi. Odotan oikein vähäkalorisia päiviä. Niiden jälkeisinä päivinä tuntuvat juoksulenkit sujuvan ja pinnakin vaikuttaisi pidentyneen. Perhe on viime aikoina kommentoinnut, kuinka näytän hyvältä. 

Mun ainoa ongelma on toistaiseksi ollut paastopäivää seuraavan päivän aamiainen. Mun ei tee mieli ruokaa ja syömisen aloittaminen on vaikeaa. Olenkin varannut aina tiistai- ja perjantaiaamuiksi jogurttia, luumuja ja jopa piimää. Annoskoot ovat pienentyneet, kylläinen olo tulee vähemmästä. Myös ruokien maut tuntuvat tulevan paremmin esille. Ja mä en ole varma mistä johtuu, mutta tuntuu että hajuaistikin olisi parantunut.

Epäilen, että tästä on tullut minulle elämäntapa. Voisin kuvitella, että vietän tulevaisuudessa viikottain vähintään yhden vähäkalorisen päivän. Olo on päivän jälkeen aina mitä mainioin. 

P.S.

Blogiystävistäni ainakin Lumo Lifestyle (klik, klik) on dieettillä ja häneltä saa kyllä loistavia ruokaohjeita! Etten saniosi lumoavia. Kannattaa käydä kurkkimassa. 

Friday, August 16, 2013

Päivä Nasu

Kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille. Mähän kyselin mitä haluaisitte tähän blogiin lisää. Päivän asuja ei toivottu. Tässä sen asemasta Päivä Nasu.


Nasu on mulle hyvin rakas. Olen sitä ikäpolvea, jonka erityislelut heitettiin empimättä tuleen. Pidettiin jotenkin haitallisena jos lapsi kiintyi riepuun tai rättiin. Mä kiinnyin kahteen pieneen nalleen, jotka olivat mukana mm. koulussa. Muistan vieläkin kuinka koululaukku oli pulpetin vieressä auki lattialla ja nallet istuivat kuuntelemassa opetusta. Varmistin aina välillä, että kuuluvuus on hyvä jotta oppi menee perille. Kerran ne nallet sitten hävisivät. Mut kutsuttiin kotona keittiöön ja sillä aikaa veijarit hävisivät olohuoneen sohvalta. Veikkaisin, että päätyivät takkatuleen. 

Anonyymistä kommentoivan "no name" ei-toivomuksesta - tässä on nää mun Converset! Niitä Burchin baltsujahan ei ole. Nämä Converset perin tyttäreltä, kun jalkansa hujahti koosta ohi. Kuten huomaatte, mun poseeraukseni teemasta "I need to pee like a racehorse" ei vielä ihan lähde. Jotenkin on väkinäinen ote. Lupaan harjoitella. Jos vaikka olis joskus esitellä niitä toribaltsuja. 


Lady of The Mess -blogisti (klik klik) sai lupauksen, että pistän bikinikuvat odottamaan aikoja parempia. Tätä te nyt jäätte vaille! 


Bikinit - ei aavistustakaan, läppäri Dell, aurinkolasit Ray Ban, rusketus - ei ole. 

Nyt sitten salaperäisen ilmeettömästi tähyän tulevaisuuteen ja funtsin uusia juttuja. Mutta edelleenkin saa kommenttilaatikkoon hihkua, jos tulee mieleen mitä haluaisit kuulla. Leppis antoi jo hyvän vinkin. Pistin sen muhimaan. 


Ja tässä vielä Päivä Nasu.On maailman suloisin ja pehmoisin pikkuötökkä. Mun vaan pitää vahtia, ettei Felix vohki Nasua. 


Wednesday, August 14, 2013

Kotikonnut

Olen viime aikoina funtsinut blogiani, pitäisikö raottaa vähän enemmän yksityisyyttä. En ole juuri näyttänyt kuvia kodistamme ja päivän asutkin loistavat poissaolollaan. Toisaalta olen horoskoopiltani Kaksoset ja se tarkoittaa, että olen onnellinen kun ei tarvitse kauheasti miettiä linjauksia. Musta ei olisi pitämään pelkästään johonkin aihepiiriin keskittyvää blogia. Mistä Sinä olisit kiinnostunut? 


Mä kerron nyt vähän enemmän tästä meidän asujaimistosta. Tämä on rakennettu täysmittaisen golfkentän ympärille eli ns. golf course community. Meillä päin nämä ovat hyvin suosittuja. Community tuo tullessaan paljon kivoja juttuja: asujaimisto on hyvin suunniteltu, kauniit, hyvin hoidetut maisemat, alueella asuu samanhenkisiä ihmisiä. Onhan se välillä sellaista porvariston hillittyä harmia, mutta enimmäkseen kuitenkin ihmisiä joille on esimerkiksi tärkeää lasten hyvä kasvuympäristö, hyvät koulut, palveluiden läheisyys. 


Tämä ei kuitenkaan ole mikään gated community. Suurin turva on läheiset naapurit. Melkein huutamalla kyllä kuulee jos naapurissa on hätä. Mä esimerkiksi soitan joskus illalla naapurille, että sun autotallin ovi on vielä auki. Tai naapuri on soittanut mulle ja kysynyt tiedänkö miksi talon eteen on parkkeerattu auto pitemmäksi aikaa ja autossa näyttäisi olevan joku sisällä. 


Jos asuu ihan kentän laidalla, niin sitten on syytä varautua siihen että aina joskus kolahtaa golfpallo seinään. Golfaamiseen suhtaudutaan täällä vähän eri tavoin. Muistan, että Suomessa ainakin joskus vaadittiin green card tai vastaava kortti, että pääsi kenttää kiertämään. Onkohan se asia muuttunut? 


Aika moni työskentelee kotoa käsin. Taloon pitää mahtua kotitoimisto (tai -toimistot jos molemmat puolisot työskentelevät kotona). Olen kuullut käytettävän termiä "Stepford Wifes" asuinalueemme naisista, sillä lähes kaikki ovat kotiäitejä tai homemaker, kuten täällä sanotaan.  Asumismukavuuteen kuuluu tietty väljyys. En ole kuullut kenenkään puhuvan hukkaneliöistä. 


Mulle luonto on ollut tärkeä pienestä pitäen. Mä olin lintubongari jo silloin, kun koko termiä ei vielä tunnettu. Joskus olen miettinyt, että miten mun annettiin lähteä yksin samomaan metsiä, järvenrantoja. Tai hiihtämään umpihankeen. No, nykyään mun luonto on vähän viimeistellympää, mutta kyllä täällä edelleenkin kuuluu lintujen laulu, kasvit kukoistavat, sammakot kurnuttavat, kilpikonnat lekottelevat lammen rannalla. Ja iltaisin kuuluu se lännenleffoista tuttu siritys. Näin kesäaikaan aamuisin on liikkeellä paljon koirankävelyttäjiä ja lenkkeilijöitä. Ilmojen viilennyttyä ulkoilijoita on sitten enemmän kaikkina päivän hetkinä. 


Aina ei oikein edes tajua, kuinka kivoja yksityiskohtia alueelle on tehty. HOA (home owners association eli asukasyhdistys) huolehtii istutuksista, ajankohtaisuudesta, kunnossapidosta. Golfkentän hoitaa sitten taas golfklubi. Jos oma pihamaa rehottaa saa HOA:lta muistutuslapun, että jotain pitäis tehdä. 


Rivitalojakin alueella on, vaikka enimmäkseen asunnot ovat yhden perheen taloja. Mielestäni rivarit eli townhomes on toteutettu kivasti. Ne noudattelevat yhden perheen talojen traditionaalista tyyliä. 


Joskus mietin, että miten ympäristö vaikuttaa lapsiin. Ainakin sen tämä porvariston hillitty harmi saa aikaiseksi, että erikoisesti pukeutuneita nuoria ei näy. Ei ole gootteja eikä punkkareita - anteeksi, mä en edes tiedä mitä tyylejä nykyään on! Yhden pojan kapina oli ihan omaa luokkaansa: talvella aina shortsit (dress shorts, ei mitkään urheilupöksyt), vaikka lämpömittari olisi käynyt miinuksen puolella. Yllä muutoin aina kauluspaita ja solmio, pikkutakki. Poika oli aikamoinen tyylitaituri ja aina aamuisin odotin, että mikä yhdistelmä koulubussia odottaville esiteltäisiin. 


Mutta nyt saisi esittää toiveita mitä haluaisi lukea ja nähdä mun blogissa. Olen viime aikoina huomannut, että mulla on aivan erityisen ihanat lukijat ja haluaisin tarjota sellaista mikä teitä viihdyttäisi. 

Tuesday, August 13, 2013

Kuka on rohkea?

Minkälainen on rohkea ihminen? Tarttuu tapparaan ja käy tulta päin? Luikkii matkoihinsa, ottaa vastaan joukon paheksunnan, mutta pelastaa nahkansa? Onko rohkea mitään pelkäämätön vai pelkää kaikkea?


Mä olen aina ajatellut niin, että ihmiset jotka punnitsevat tekojensa seurauksia ja ymmärtävät mahdolliset ongelmat ja siitä huolimatta tekevät mitä tekevät - he ovat rohkeita. Jos ei osaa pelätä ei voi myöskään voittaa pelkoaan. Pelon voittaminen, toimiminen pelosta huolimatta, on rohkeutta. 

Mulle oli aikamoinen hyppy muuttaa tänne silloin aikoinaan. Päätös oli vaikea. Oli hyvä työ, ystävät, ihanat työkaverit, nousujohteinen ura, omat tulot ja menoistakin sai päättää ihan itse. Oli suomen kieli, Ylen iltauutiset, joulurauha ja kuulaat kesäillat. Kertyi eläke ja oli yhteiskunnan turvaverkko jos huonosti kävisi. Mutta tarjolla oli jotain enemmän, jonka vuoksi kannatti kaikki saavutettu jättää - rakas ihminen, erilainen kuin kukaan muu.

Muutos saa aikaiseksi vastarintaa. Sanotaan, että muutosta pelätään. Tässäkin uskon, että ne jotka ymmärtävät muutoksen mahdolliset seuraukset muutosta vastustavat. Ainakin muutokseen pitää tottua. Parhaimmillaan muutos on sellainen, jossa voi vaikuttaa omaan olemiseensa eikä sitä ylhäältä päin sanella. 

Olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka rohkea Felix-koiramme on. Haimme hänet meille viime vuonna joulukuun kuudentena päivänä. Reippaasti pikkuinen lähti lasten ja minun matkaan, istui autossa kiltisti tyttären sylissä. Innoissaan hän nuuhki uutta kotia, tutustui uuteen perheeseensä. Illalla sitten tuli tärinä ja vapina. Harmi, kun ihmiset eivät ole enemmän kuin koirat :)