Monday, April 29, 2013

Elämä on ihmisen kiireisintä aikaa

Sananlaskua mukaellen siis. Ja näin ainakin kuvittelisin. Mistä sitä tulevista tietää.


Kevät on roihahtanut huikeaan vihreyteen. Ja pahoin pelkään, että kesä on jo alkanut. Niin meille aina käy. Ei ole kukkeaa, leutoa kevättä vaan hikinen, kuuma kesä. Tosin kukkea sellainen. 

Olen ollut auttamassa ystäväni fixer-upperilla (kirjoitin siitä joku tovi sitten). Huh, huh mitä hommaa. Mutta nyt alkaa näyttää todella hyvältä. Se vesiremppakin tuli maksamaan vain $800. Putkimies suostui katsomaan siitä ulkona olevan putken päästä, että jos vuoto olisi lähellä. Ei sittenkään tarvinnut kaivaa talon betonipohjaa auki. Näin kätevästi säästyi $7200... 

Lauantaina oli asujaimistomme pihakirppari. Heti ensimmäisenä aamulla klo 7 pihaan porhalsi rouva, joka oli varannut mukaansa pari kassia. Ja kyllä me sitten kauppaa tehtiinkin. Hän oli pihamaallamme myös vuosi sitten, oli painanut mieleensä mahdollisen apajan ja tuli tarkistamaan saaliin. Eikä mennyt monta minuuttia, kun toinen viime vuotinen asiakas tuli kauppaa hieromaan. Tuntuu kivalta, kun on vakkariasiakkaita :) 

Kirpparilla näkee kyllä monenlaista hiihtäjää, ihmiselämän kirjo koko komeudessaan. Yksi ostaja laskeutui polvilleen ja kontilleen mönkimään tavaroita. Hän huudahteli ilosta ja oli silmin nähden onnellinen. Mukaan lähtikin kolmisenkymmentä vaatekappaletta. Toinen rouva taas jemmasi kainaloonsa nipun ja tarjosi kahta dollaria. Kohteliaasta kysyin, että tarvitaanko muovipussi ja laskin siinä samalla tuotteet: kuusi vaatetta, kuusi dollaria. Ai että, kun ostajaa kiukutti mutta kaivoi kuitenkin lompakosta puuttuvat rahat. Ja sitten oli ostaja, joka kysyi, että ovatko muka NÄMÄKIN vaatteet dollarin? Kerrassaan närkästyneenä. Siinä oli miltei uusia poikien talvisia neuleita. Tuli mieleen kysäistä, että paljollako itse myisit kun rouva nakkeli niskojaan ja tuhautteli nenäänsä viskaten neuleet takaisin myyntipöydälle. Päivä oli kuitenkin onnistunut. Valtaosa ostajista oli hyväntuulisia, kohteliaita. 

Lapset olivat sillä aikaa urheilemassa kolmen olympiamitalistin kanssa. Heillä oli mahtava päivä. Tulivat kotiin intoa puhkuen, uusien tarinoiden kanssa. Tuomisina oli yhteispotretti urheilijoista ja lapsista, lapsilla urheilijoiden mitalit kaulassa: yksi Ateenasta, yksi Pekingistä ja yksi Lontoosta. 

Kävin myös kampaajalla. Kampaaja sitten sanoi, että sulla on aivan liian pitkät hiukset. Ei sun ikäisellä voi olla enää noin pitkiä. Vanhentavat ja muutenkin. Sinulla pitää olla lyhyempi tukka. Tykkään kyllä, kun ihmsiet ovat rehellisiä. Kampaajalla varmasti on silmää. Mutta en mä nyt hip hip hurraata huudellut. Sanoin kampaajalle, että mieskin tykkää. Tykkää, tykkää, kaikki miehet tykkää pitkistä hiuksista oli hänen kommenttinsa. Mies sanoi alakuloisen naamani nähtyään ja tarinan kuultuaan, että kaikki kampaajat tykkää että pitää olla lyhyempi tukka... 

Mulla on aina ollut pitkät hiukset. Olen toki ajatellut, että hiuksia on syytä lyhentää kun naama alkaa roikkua. Ei sitten roiku naama JA hiukset. Mutta kampaajan kommentti kyllä herätti kapinahengen. On se nyt kumma jos naisella ei voi olla pitkät hiukset, vaikka harmaata jo pilkistelisikin. Sitä paitsi tarpeeksi pitkillä hiuksilla saa kätevästi roikkuvat rinnat piiloon. Näppärästi ne voi kynttilän valossa ravistella kasvoilleen, niin eivät erotu rypyt.

Ihanaa vappua kaikille vaputtelijoille! Vähän on haikea mieli. Viimeisestä Suomessa vietetystä vapusta on jo 14 vuotta. Silloin oltiin Don Huonojen keikalla, paleltiin keikan jälkeen taksijonossa ja edes taskumatin konjakki ei lämmittänyt. 

Monday, April 22, 2013

Moi äiti!

Kuuntelin NPR:n (National Public Radio) lähetystä ja keskustelua kouluista. Lähetys olisi voinut olla ihan yhtä hyvin YLE:llä, käsiteltävät asiat olivat niin samanlaisia. Miten taataan kaikille oppilaille turvallinen ja hyvä oppimisympäristö? Kuinka opettajia voidaan tukea työssään? Miten puututaan käytöshäiriöihin? 



Varsinkin puhuttaa No Child Left Behind Act, jonka presidentti Bush allekirjoitti vuonna 2001. Idea on hyvä, tarkoituksena oli taata kaikille lapsille tasalaatuinen koulutus. Laatua tietysti mitataan erilaisin tasotestein. Opettajat ja koulut rankataan sen mukaan. Ongelmiahan tästä syntyy. Mm. Floridassa eräs rehtori ehdotti, että luokista pitää poistaa akateemisesti huonommin pärjäävät oppilaat. Näin saadaan oppimistulokset kohdalleen. Jossain on innostuttu korjaamaan tasotestien tuloksia - näyttää opettaja ja koulu hyviltä.

Opettajat kertoivat näkemyksiään siitä miten kouluista tehdään parempia. Tietysti opettajien koulutus on tärkeä asia, mutta mä yllätyin kuinka opettajat tilanteen näkivät. Moni sanoi, että luokkahuoneisiin pitää saada enemmän vapaaehtoisia vanhempia. Lapset tarvitsevat enemmän aikuisia ympärilleen. Koulun ja kodin pitää ponnistella yhteistuumin. 

Itse käyn vapaaehtoistumassa kerran parissa viikossa. Jos on jotain erityistä, niin vähän useamminkin. Juniorin käydessä Kindergartenia opetin kerran viikossa äänteitä luokalle. Toinen vapaaehtoistuja oli Etelä-Koreasta. Siinä sitä oppivat lapset ääntämystä oikein aksenttien kanssa. On vanhempia, jotka ottavat vapaata töistä jotta voivat vaikka käydä lukemassa ääneen luokassa kerran viikossa. Yksi tuntemani äiti tekee joka tiistai vain puolikkaan työpäivän, jotta voi aamupäivän työskennellä koululla. Meillä vapaaehtoistuminen on vielä voimissaan, mutta tilanne ei taida olla sama ympäri maan. 

Mulle vapaaehtoistuminen oli outo juttu. Tuntui, että opettajahan siinä häiriintyy kun vapaaehtoiset liehuvat luokkahuoneissa. Ajattelin, että opettaminen on tukalaa kun on korvapari jos toinen kuuntelemassa että miten se opetus sujuu. Väärin. Meillä opettajat tosissaan haluavat vanhemmat luokkahuoneisiin. Monenlaisten rutiinitöiden lisäksi osa vanhemmista myös opettaa. Apua tarvitsevat oppilaat saavat tukea erityistarpeisiinsa. Joskus saattaa joku matematiikan osa-alue tai kielioppiasia olla hankala ja sillä aikaa kun muu luokka paahtaa muuta saa yksi tai kaksi oppilasta tukiopetusta. Jonkun toisen oppilaan vanhemmalta. 

Omalta kannaltani on erityisen mukavaa, kun tunnen ja tiedän lasten luokkakaverit niin nimeltä kuin ulkonäöltä. Tunnen koulun henkilökunnan. Moikkaan rehtoria ja toimiston väkeä vähintään kerran parissa viikossa. Tiedän kirjastontädin ja talonmiehen. Ylilpäänsä tunnen sen ympäristön jossa lapseni työskentelee monta tuntia joka päivä. 

Mutta kuukausi pari takaperin mut lyötiin ällikällä. Astuin lapseni luokkahuoneeseen. Vaihdoin hänen kanssan hymyjä. Jostain kuului "moi äiti". Lapseni huulet eivät likkuneet. Osaako se puhua vatsasta? 

Salaisuus selvisi iltapäivällä, kun hain lapsen koulusta. Yksi luokkatoveri oli kysynyt lapselta, että miten suomeksi sanotaan "hi mom". Nykyisin luokasta kuuluu aina "moi äiti", kun oven aukaisen. 

Luokkakaveri on muuten se villikko, jonka vahdiksi oma lapseni on laitettu. Opettaja tekee yleensä rauhallisista ja vähän villimmistä lapsista pareja. Jos on epäilys, että villikko saattaisi eksyä vieraille reiteille asioidessan kylppärissä tai toimistossa laitetaan rauhallinen saattaja mukaan. 

Friday, April 19, 2013

Sitä sun tätä ja Bridgetin kalsarit

I love America.  Ei huutomerkkiä, pelkkä piste. Rakastan sitä, miten jokainen asianosainen tulee kertomaan kuinka ARVOSTAA juuri tämän toisen osapuolen panosta. Illan viimeisillä hetkillä tv-kameroiden eteen tuli presidentti Obama. Väsymys näkyi kasvoilta. 

Olen sanonut lapsille, että mitä ikinä haluattekin tehdä, niin harkitkaa vakavasti jos mieleen tulee USA:n presidentin virka (palkka nelisensataatuhatta).  Vastuu näkyi tänäkin iltana presidentti Obaman kasvoilta. Toinen Bostonin pommittaja saatiin kiinni, nippa nappa hengissä. Teksasissa on lisäksi räjähtänyt tehdas, Pohjois-Korea uhitellut, Isossa-Britanniassa vuosisadan hautajaiset ja myrkkykirjeitä postissa... Plus kaikki se josta meillä perusjenkeillä (hih!) ei ole aavistustakaan. Ja silti presidentti Obama tulee kameroiden eteen, sanoo oikeat sanat.

Tästä päästäänkin  näppärästi Bridget Jonesin kalsareihin. Mä nimittäin otin ohjenuorakseni johtaa joukkoja kuten panssarikenraali Patton. Tai  kenraali Montgomery. Tai Adolf Ehrnrooth. Edestä. 

Juttu meni niin, että lapsi sanoi ettei tahtoisi millään juosta urheilukisoissa mailia ja 800 metriä. Kun on niin kuumakin. Lämpötila oli vasta vähän yli 20 C astetta. Jos oltaisi huideltu yli 40 C asteen olisin varmasti tullut toisiin ajatuksiin. 

Sunnuntai. Perhe juoksuradalla. Perheen äiti ei ole kuulu juoksusuorituksistaan. Venyttelee, vanuttelee, kävelee kierroksen radalla. 400 metriä.Huitoo sitten perheelle että hei, nyt mennään. Maili ja 800 metriä tarkoittavat yhteensä kuutta kenttäkierrosta. Ihmiselle, joka on kävelijä - ei juoksija - se on maailmanloppu. Paitsi, että tämä juoksija on päättänyt johtaa joukkoja edestä. Ja sitten mennään! 

Ja kuulkaa, mä menin. Juoksin kuusi 400 metrin kierrosta niin, että hippulat vinkui. No, hinkui siinä mammakin. Kävelin vielä 400 metriä lopuksi. Lapselle sanoin, että jos sun mutsi juoksee 2400 metriä niin mikset sinä. Siinä on välissä vielä reilu tunti odostusaikaakin. Toisin kuin sun mutsilla, joka juoksi matkan yhtä soittoa.



Lapsi katsoi kotvan jos toisen aika arvioiden. Sanoi, että me vedetään toi harkoissa lämppäreiksi. Kisoissa siten sprintataan ensin maili ja sitten 800. Ilme oli aika velmu, kun ilmoitin myös sprintanneeni koko matkan...  Hyvä uutinen on, että tämän jälkeen ei enää keskusteltu siitä mitä itse kisoissa juostaan. Ja Bridgetin kalsarit... jos mä jatkan tätä menoa, niin ehkä niihin mahdutaan jo ennen kesää :)

Wednesday, April 17, 2013

Koiran elämää...

 Ette muuten usko tätä koirauroksen elämää. Mäkin olen kettukoira. Ainakin kaikissa koirakirjoissa sanotaan niin. Wuff! Wuff! Ja vartiokoira kanssa. Ja alfauros, räyh! Tänne ei tulla ilman mun lupaa.  


Nyt mun ihmismutsi on seonnut lopullisesti. Täällä on mekkoja joka puolella. Mekko siellä, mekko täällä. Tässäkin mekossa on jotkut ihmeelliset valjaat. Vähän niinku semmonen juoksuhihna, mutta tän kanssa juosta. Kissan viikset ja wuff.  


Täältä ei enää löydä kunnon hikistä sukkaa. Tai tennaria. 


Tossa vieressä on ihmismutsin Kaupparatsu -blogin linkki ja tästäkin sinne pääsee kun painaa tassulla tästä. Niitä mekkoja on sielläkin. Lopullisesti ne mekot ja muut on jossain Huutonetissä


Käykää kattomassa jos siellä olis jotain mikä olis tarpeellista. Please! Ei tää oo enää miehisen, raavaan uroskoiran elämää. Mekkoja, my tail! 


Monday, April 15, 2013

Miks ne vihaa meitä?

Hain lapset koulusta urheiluharkkojen jälkeen. Kello oli viisi.

- Tänään on sattunut ikäviä.
- Joo, me tiedetään. Bostonissa. Miks ne vihaa meitä?
- Vielä ei tiedetä kuka sen teki.
- Mutta miksi ne vihaa meitä?
- Vielä ei tiedetä kuka pommit räjäytti.
- Oliks ne Pohjois-Koreasta? Kun ne uhkaili?
- Vielä ei tiedetä kuka sen teki. Ei kannata alkaa vielä osoitella ketään. Tekijä voi olla yhtä hyvin kotimaasta.
- Tuleeks ne pommittamaan tänne meille?
- Enpä usko. Meillä ei ole sellaista keskustaa tai paikkaa jossa olisi paljon ihmisiä. Ei tänne varmaan kukaan vaivaudu.
- Me muuten tänään luettiin mitä Roosevelt sanoi Pearl Harborin jälkeen ja mitä Bush sanoi 9/11 jälkeen. Puhuuks Obama tänään?
- Eiköhän.
- Se varmaan sanoo, että niiden (Obamat) ajatukset ja rukoukset on uhrien ja niiden omaisten kanssa ja tekijät otetaan kiinni.
- Niin kai.
- Miksei ihmiset voi vain puhua asiat selviksi? Miks pitää tappaa?
- En tiedä. Me ihmiset ollaan erilaisia. Kaikki ei ajattele samalla tavalla.

Jep, jep. Lapsi laittoi telkkarin päälle kun pääsimme kotiin. Asiantuntijat olivat sitä mieltä, että isku voi olla yhtä hyvin kotimainen. Kotimaiset kahjot hyökkäävät yleensä keväisin huhtikuun 15. - 20. päivän välillä. 15. huhtikuuta on viimeinen päivä jättää veroilmoitus, Oklahoman viraston pommituksen vuosipäivä osuu ajanjaksolle, samoin uusnatsien juhlima Hitlerin syntymäpäivä. Siinähän sitä on jo syytä mennä ja tappaa ihmiset, jotka ovat juoksemassa maratonia tai juhlimassa läheisiään, jotka urakkaan ovat ryhtyneet. Siteeraan tähän lopuksi lastani: "sairasta".

Saturday, April 13, 2013

Koulu ja järjestys

Multa kysyttiin miten meillä suhtauduttaisiin tilanteeseen, jossa oppilas ei suostu poistumaan ruokasalista kehotuksista huolimatta. Elementary Schoolissa eli alakoulussa tilanne kai sujuisi niin, että vanhemmat soitettaisiin paikalle ja oppilas poistuisi koulusta vanhempiensa kanssa. Joko muutamaksi päiväksi tai kokonaan. Koulusta erottamiset voivat olla joko väliaikaisia tai pysyviä. 


Middle Schoolissa eli yläkoulussa kaiketikin soitettaisiin paikalle koulun poliisi, joka johdattaisi oppilaan rehtorin kansliaan. Vanhemmille soitettaisiin ja vanhemmat hakisivat lapsen pois. Koulusta erotettaisiin joko muutamaksi päiväksi tai kokonaan. 

Meillä säännöt on aika simppelit: koulussa sääntöjä noudatetaan,  opettajat ovat pomoja ja jos pöllöilee soitetaan vanhemmille. Pienistä rikkeistä kuten opettajalle vastaansanomisesta (tyyliin "en halua tehdä") saa ruokatuntijälkkäriä eli lounas syödään joko yksin tai opettajien kanssa. Vähän isommista rikkeistä, kuten kiroilu, nimittely, kiusaaminen saa sitten jo kovennettua: viikon palvelus esimerkiksi ruokasalin siivoojana. Siivoushommiin pääsee kyllä muutoinkin, sillä jokainen oppilas vuorollaan on ruokasalin järjestäjä ja auttaa pyyhkimään pöytiä tai lakaisemaan lattioita. Mutta ylimääräistä palvelusta siis. 

Jos oppilas huorittelisi opettajaa, käyttäytyisi väkivaltaisesti, toisi kouluun sinne kuulumattomia tavaroita, kajoaisi toisten omaisuuteen tai ei suostuisi noudattamaan käskyjä/ohjeita seuraisi koulusta erottaminen. Siinä ei pahemmin neuvoteltaisi, pulinat pois. Osavaltiossa ja koulupiirissä on sallittu myös fyysinen rangaistus, mutta en ole kuullut että sitä olisi käytetty. 


Säiden lämmettyä on käynyt niin, että etenkin tytöt ovat menneet kouluun liian lyhyissä shortseissa. Shortsien pitää olla sen mittaiset, että sormet ylettyvät niiden lahkeisiin. Tällaisessa tapauksessa soitetaan vanhemmille ja pyydetään tuomaan peittävämpi vaate. 

Opettaja oli sanonut poikaoppilaalle, että ei ole kohteliasta tuijottaa rintamusta, siitä ei yleensä tykätä. Oppilas oli sanonut, että kyllä jotkut tykkäävät. Seuraus: lounasjälki-istunto viikoksi. Se kirpaisee, sillä lounas on yksi niitä harvoja hetkiä jolloin ehtii kavereiden kanssa seurustella. Väleitunteja ei ole. 

Jo pienet eskarilaiset (nuorimmat saattavat olla vasta nelivuotiaita, yleensä viiden vanhoja) opetetaan viittaamaan, istumaan aloillaan, liikkumaan käytävillä jonossa HILJAA. Aluksi tuntui melkein pahalta, kun olivat kuin pieniä sotilaita. Lapset olivat ilmiselvästi myös huolissaan, että jos tulee munanneeksi. Mutta sitten hoksin, että malli toi mukanaan melkoisesti turvallisuutta. Jokainen tiesi mitä pitää tehdä. Jokaisella on oikeus rauhalliseen oppimisympäristöön. Ei tarvitse olla huolissaan kaverin mölinöistä tai käytöksestä. 

Wednesday, April 10, 2013

Tasavallan ykköshame

Innoissani seurasin presidentin virkamatkaa Tanskaan ja Kiinaan. Ja tietysti kaunista rouva Jenni Haukiota. Sitten mä onneton luin mm. muodin ammattilaisten kommentteja. Meni yöunet. Kiukutti. Kuten nyt tämä ehdotus, että Haukion matka-asu Tanskaan mennessä olisi näyttänyt MIELENKIINTOISEMMALTA jos hän olisi käyttänyt sen kanssa aurinkolaseja. Ei olisi tarvinnut auringonpaisteessa siristellä silmiään.


Joo-o, siinä sitä oltaisi oltu arskat silmillä, kun muut valtionpäät puolisoineen olisivat tervehtäneet toisiaan silmästä silmään, kuten tapana on. Rouva Haukiota olisi vielä luultu turvanaiseksi. Filmitähdet on erikseen. 



Joku loihe lausumaan, että ykkösrouvan tyyli on kymmenen vuoden takaa. Suupielissä nyki, sillä lausunnonantajan habitus oli niin hiuksineen kuin vaatteineen suoraan mun ekan luokan opelta, 70-luvun alusta. Mutta RETRO on kai sitten asia erikseen. 

Toivottiin, että rouva Haukio olisi kuin Carla Bruni. Tämä takavuosien superbändäri, joka kyöhnäsi Claptonin kyljessä kunnes Jagger alkoikin tuntua jännemmältä, laulaja ja näyttelijä jonka yhtään tuotosta en (ikävä?) kyllä ole kuullut tai nähnyt. Rouvaa, joka sitten nai napoleonkompleksisen pikkumiehen ja päätti siloittaa ja kohottaa kasvoja, vaikka niissä ei mitään vikaa ollutkaan.

Siinä vaiheessa lopetin kommenttien seuraamisen, kun joku alkoi vertailla vartalonmuotoja. Musta tuntui, että maan ensimmäistä naista riepoteltiin kuin vasikkaa karjanäyttelyssä, missiä perähikiän kaljakuppilan bikininäytöksessä, Hollywood-tähteä punaisella matolla. Siis ihan asiaankuulumattomasti. Ensimmäinen rouva ei ole esillä tätä varten. Hän on esillä, koska osallistuu miehensä työmatkalle. 


Pidän Jenni Haukion tyylistä. Yksinkertaista, hillittyä, rauhallista. Ihan hänen omaansa ja varmasti harkittu monelta kantilta. Maailman carlabrunit ovat erikseen, heidän päällimmäinen tehtävä tuntuisi olevan jonkinlainen kohauttaminen. Ja sitten ovat kumppanit, jotka tukevat puolisoaan hillitysti mutta jämäkästi, kunnioittaen niin itseään kuin mahdollista isäntäväkeä tai vieraita. 


Vielä on ikityyli-ikoni Jacqueline Kennedy. Ei taida nykyään yksikään maailmantähti selvitä elämästä niin, ettei jossain vaiheessa verrattaisi rouva Kennedyyn jos erehtyy laittamaan ylleen laatikkomaisen jakun, moninkertaiset helmet tai kotelomekon. Rouva Kennedy oli toki tyylikäs nainen, mutta paljon myös aikakautensa edustaja. Hänkin otti käyttöönsä oman aikansa hillityimmät, klassisimmat mallit. Olisihan tarjolla ollut vinyylisaappaita, tupeerattuja hiuksia, rauhanmerkkejä, mokkanahkaisia hapsuliivejä... Ei häntä moitittu siitä, ettei pukeudu riittävän nuorekkaasti vaikka leveälahkeisia lantiohousuja ei juuri nähtykään rouvan yllä, korokesaappaista puhumattakaan. Rintaliivitkin taisi jäädä polttamatta...

Marimekon lisäksi Jacqueline Kennedy teki tunnetuksi Lilly Pulitzerin tuotteet. Yläkuvan mekko on raikkaan valko-keltaruudullinen. Itse kuulin Pulitzerista vasta tänne muutettuani. Törmäsin valtavan suloisiin tyttöjen mekkoihin, ihastuin oikopäätä ja odottelin alemyyntejä. Painettujen puuvillakankaisten mekkojen kuviot ovat raikkaita, värikkäitä. Niissä on usein jotain hauskaa. Sama konsepti kuin Marimekolla. Eipä ihme, että Kennedyn silmä näihin kiintyi. 

Lilly Pulitzer nukkui pois viime viikonloppuna, 81-vuotiaana. Kuvat ovat Bloomingdale'sin sivuilta

Thursday, April 4, 2013

Aita

Amerikkalaiset ovat yleensä huomioonottavia, noudattavat sääntöjä, haluavat tehdä hyvän vaikutuksen. Mutta joskus joku individuaali haluaa toimia kuten... no, individuaali. Tapauksesta on jo jokunen vuosi, huomasin kuvat kun puhdistelin tiedostoja. 


Asuinalueellamme on tarkoin määritelty minkälaisia aitoja saa rakentaa (materiaali, väri, malli, korkeus). Ehdottomasti kiellettyjen joukossa ovat valkoiset vinyyliaidat. Aita ei saa myöskään olla korkeampi kuin puolitoistametriä. Aidanrakentajan pitää hyväksyttää suunnitelmansa niin naapureilla kuin asukasyhdistyksellä.

Uudet naapurit, eläkkeellä oleva pariskunta, muuttivat hiukan vinosti meidän takapihasta. Ensi töikseen he hakivat luvan rakentaa uima-altaan ja siirtää taloa vielä meistä nähden vähän kauemmaksi. Meiltä lupaa ei kysytty, vaikka uima-altaalle onkin näköyhteys. Yhtenä päivänä tulin kotiin ja etuovella ihmettelin, että mikä kumman valkoinen paketti on tuotu takapihallemme. Lähemmin kun tarkastelin huomasin siinä olevan naapurin uuden aidan.

Meidän aita näkyy tuossa edessä ja se on sääntöjen mukainen. Naapurin aita halkoi kolmen naapurin takapihaa. Eihän siitä ilman mielipahaa selvitty. Aidanomistajat olivat sitä mieltä, että ei aita ketään häiritse. Muut olivat sitä mieltä, että tontin ja talon arvo laskin justiinsa. Ei auttanut selittää, että aita on sääntöjen vastainen. Mitä, sääntöjen vastainen? Eihän se nyt ketään haittaa ja mitkä ne ovat ne sellaiset säännöt. Halutaan uima-altaalle näkösuojaa ja halvalla saatiin... Hullunkurisinta on, että jos, korostan jos, haluaisin katsella eläkeläispariskunnan uima-allaselämää voisin katsella sitä makuuhuoneeni ikkunasta toisesta kerroksesta. Siinä ei paljon aita olisi auttanut. 



Olimme mieheni kanssa onnellisessa asemassa, sillä vasta kun mietimme miten tässä pitäisi toimia oli vierusnaapuri faksannut valituksen asukasyhdistyksellä kuvien kera. Vajaan kahden vuorokauden jälkeen aidanrakentaja oli jo saanut muistutuskirjeen ja aita katosi siitä parin päivän kuluttua. Kyräilyä ja silmien pyörittelyä riitti parin vuoden ajan. Nyt ovat kaikki taas asiallisissa moikkausväleissä. 

Mutta niin se vain on, että välillä pitää kokeilla kepillä jäätä ja tehdä kiellettyjä asioita. Eläkeläispari on tänä päivänä asukasyhdistyksessä johtotehtävissä ja muistutuskirjeitä saapuu silloin tällöin. Vuosi sitten me ja kolme muuta naapuria saimme muistutuksen siitä, että roskikset eivät ole 1.5 metriä talon reunasta taakse vedettyinä. Mittasin ihan pahuuttani omamme ja kyllä siitä varmaan parikymmentä senttiä uupui :) 

Tuesday, April 2, 2013

Fixer-upper - ystäväni uusin ostos

Jos olet vailla kaunista ja ihanaa, niin tämä juttu kannattaa jättää kuvineen väliin. Taitaa jossain olla ihan sitä itseään. Olen kertonut aikaisemminkin ystävästäni, joka harrastaa asuntokauppaa ja -vuokrausta. Nyt hän vihdoin viimein uskalsi ostaa fixer-upperin, asunnon jota pitää rempata & siivota. Olen lupautunut aputytöksi, ainakin silloin tällöin :) 


Ulkoa townhouse, rivitalo, näyttää oikein mukavalta. Päätyhuoneisto on hyvällä paikalla, on rauhaa ja näköalojakin. 


Arvaa mikä  on pois paikoiltaa -leikkiä on helppo leikkiä. Jääkaappi-pakastin on jostain syystä raahattu ruokahuoneeseen.  


Ruokahuoneesta oli tehty kai toimisto...? Kolmea seinää pilkuttavat somat sinitarrat, joiden irti raaputtaminen on hyvin terapeuttista. Paitsi silloin kun se alkaa tuntua hyvin turhauttavalta. 


Ulko-ovi on raavittu reilun metrin korkeudelta. Taloudessa on kai ollut koira. Moni muukin ovi on saanut kyytiä, mutta tämä oli se pahin. 


Rappusten matto on purkautunut ja seinät likaiset. 



Master bedroomissa on tosi hyvä layout. Ja aivan sikalikaiset matot. Itse asiassa tuli mieleeni, että muuttajat ehkä tahallaan kaatoivat colajuomiaan lattialle. Asunto on ns. foreclosure eli ulosmittaukseen mennyt asunto. Lainanottaja ei ole pystynyt hoitamaan lainojaan ja pankki on ottanut asunnon haltuunsa. Foreclosureita tehdään sekä tarkoituksella että viimeisenä keinona. Moni haluaa hoitaa lainansa, pitää perheen kodissaan. Sitten on niitä lainanottajia, jotka hankkivat kaikki mahdolliset luottokortit, elävät yli varojensa häikäilemättömästi, jättävät laskut maksamatta, hakeutuvat konkurssiin ja aloittavat muutaman vuoden kuluttua puhtaalta pöydältä, velattomina. 


Suihkukaappia ei oltu kai koskaan siivottu. Oven oikeassa reunassa näkyy kirkasta lasia: tähän kokeilimme ammoniakin tehoa. Emme uskaltaneet sitä vielä suihkun sisustuksen muovipintaan kokeilla, tiedä vaikka pinta menisi mukana. Kuka voi käydä suihkussa, joka on tämän näköinen? Ja mä en tässä omaa gloriaa kirkasta. Kyllä meillä on joskus kauhea siivo ja pitää sanoa lapsille, että kavereita voi tulla vasta kun on siivottu. Mutta ei nyt ihan kuitenkaan tällaista. Perussiivous tehdään aina, vaikka ei kauheasti huvittaisi.


Lastenhuoneet pistivät miettimään. Koristelut olivat yltäkylläisiä, katosta lattiaan.   


Toivon vaan, että lastenhuoneen ikkunalaudalla on vaikka kukkamultaa. Se oli kyllä jämähtänyt. Ehkä suklaata? Samaa suklaata löytyi yhdeltä jos toiselta ikkunalaudalta. 


Mun spesiaalialakseni tulivat lattialistat. Ensin yritin putsata niitä hienokseltaan rätin kanssa. Vasta kun tartuin tiskiharjaan ja putsausaineeseen, jossa on valkaisuainetta alkoi jälkeä syntyä. 


Mutta se varsinainen haaste on vesijohdoissa. Jossain on vuoto. Putkimiehet sitä ovat käyneet kilvan ihmettelemässä ja teorioita on useita. Ystäväni pitäisi vain valita mieleisensä. 

Vaikka kuvat antavat muuta ymmärtää mielestäni ystäväni oli tehnyt ihan hyvät kaupat. Siivouksen jälkeen riittää, kun asunnon maalaa ja vaihtaa matot. Keittiönkaapit, kylpyhuoneiden kalusteet jne. ovat ehjiä. Joskus foreclosureen joutuneet asukkaat tahallaan vandalisoivat asunnon jottei siitä ole muillekaan iloa. Tässä tapauksessa epäilen, että ehkä matoille on annettu ylimääräinen käsittely, mutta muuten lienee asuntoa on asuttu ajatuksella että elämässä on muutakin hommaa kuin siivoaminen. 

Monday, April 1, 2013

Mustat kodinkoneet osa 2

Kirjoitin muutama kuukausi sitten mustista kodinkoneista. Olen taas ollut tutkimassa asuntotarjontaa ja näin mieleiseni kompromissin mustista keittiökoneista: niissä oli osin tai kokonaan teräksinen etuosa. 


Jääkaapin musta kylkikin jotenkin hukkuu ympäristöönsä eikä jääkaappi dominoi koko kyökkiä. 


Tämä asunto on ns. townhouse, rivitalo.  


Nämä teatterin pukuhuoneen valot ovat tulleet jälleen takaisin. Onhan niitä ollut toki tarjolla koko ajan, mutta nyt ne näyttäisivät yleistyvän. Ihan kivat, ei siinä mitään mutta mun keski-ikäinen ilmiasuni näyttää näissä valoissa aika hurjalta. Siinä kyllä aamulla herää, kun peilistä katsoo takaisin punasilmäinen, harmaankalpea peto. Ilmestyskirjasta päivää vaan. 


Tämä rivari poikkesi sikäli ihan standardirivareista, että huoneita kieri kauniit listat. Master bedroomissa katon lista oli muotoiltu kahdeksankulmaiseksi. Kattotuuletin on vakiovaruste. Muuten tänne etelään nuutuu.