Sunday, March 31, 2013

Pupun terveiset

Pupu ei pettänyt tänäkään vuonna vaan toi suklaata perheen pilteille. Piltit varmistelivat muutama päivä sitten, että eihän se pupu ole niin höhlä, että laittaa suklaat sängyn alle. Felix-koira kun saattaisi pistellä suklaat poskeensa ja sairastua pahemman kerran. Vakuutin, että pupu tietää vastuunsa ja laittaa tervehdyksensä varmasti riittävän korkealle. 


Tytär ripusti porkkanoita ovenripaan. Pupu oli puraissut jokaisesta pienen palan...


Mulle selvisi vasta ihan vähän aikaa sitten, miksi meiltä ei saa kunnon yllätysmunia, sellaisia joissa olisi jokin lahja sisällä. Siksi, kun niissä on tukehtumisvaara. Ja tottahan se on, että lapset kiireissään saattaisivat popsia myös sormuksen tai Batmanin sieltä sisältä suuhunsa. Silti tosi kurjaa, kun munien maahantuonti on kielletty. Olisi ihana saada vielä joskus oikea yllätysmuna, jonka sisällä on sormus. 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! 

Thursday, March 28, 2013

Toiveuusinta: Semi Freddo

Sain lukijalta viestiä, että tosi kiva se semi freddon ohje, mutta kun siinä ei aineksien määristä minkäänlaista mainintaa. Tässäpä ohje sellaisenaan, kun se on Fazerin Marianne Crush -pussin kyljessä. Kiitos myös muistutuksesta, semi freddo on mainio jälkiruoka pääsisäisen aikaan. Meidän Marianne rouheet on aikaa sitten syöty, mutta tästä voisi tulla ihan vinkeä M&M Dark Chocolate Mint -karkeilla. 

1.75 dl sokeria
2.5 dl kuohukermaa
3 munaa
1 dl Fazer Marianne Crush -rouhetta

Vaahdota kerma. Vaahdota munanvalkuaiset ja 0.5 dl sokeria kovaksi, valkoiseksi vaahdoksi. Vaahdota munankeltuaiset ja lopun sokerin kanssa valkoiseksi ja kuohkeaksi. Sekoita kaikki kolme vaahtoa keskenään ja kääntele Marianne-rouhe joukkoon. Jäädytä ja tarjoile puoliksi jäätyneenä. 


Myöhäinen lounas oli sen verran kevyt (kalaa ja vihanneksia), että jälkiruuaksi tein vähän tuhdimman herkun. Semi Freddo eli Mariannekarkkijäädyke on suurta herkkua.

Valkuaiset ja hiukan sokeria vatkataan kovaksi vaahdoksi. Tästä olisi tullut jo marenkeja.

Lisäksi kermavaahto ja keltuaisvaahto. Vähän aristelen jäädykkeitä raakojen kananmunien vuoksi, mutta joskus on vain riskeerattava.


Lopuksi sekaan käännellään Mariannerouhe. Kesäisen Suomenmatkan tuliaiset pääsivät käyttöön.


Vadelmat vähän raikastivat muuten raskasta jälkiruokaa. Mintunlehti on myös kaunis koriste ja keventäjä. Espressokupit ovat mainiot jäädykkeitä varten: annoskoko on juuri sopiva ja muutoin harvemmin käytössä olevat astiat pääsevät tosi toimiin.

Wednesday, March 27, 2013

Diplomatiaa

Pääsiäinen lähestyy, mutta juhla ei  tunnu niin juhlavalta kuin Suomessa tuntui. Lapsilla on perjantai koulusta vapaata. Ei tosin pääsiäisen vuoksi vaan nimellä "spring break". Ikävä on Suomen pitkiä pääsiäispyhiä, hyörinän hiljenemistä. Vasta täältä käsin olen tajunnut kuinka vahvasti uskonto näkyy suomalaisten elämässä: sunnuntaisin rajoituksia kaupankäynnille (pyhitetään lepopäivä), vapaapäivät ja juhlat ovat taustaltaan kirkollisia. Vappu ja itsenäisyyspäivä taitavat olla ainoat "maalliset" juhlat. 


Olen aikaisemmin  kertonut, kuinka isommat lapset halusivat koulunsa yleisurheilujoukkueeseen. Ei ollut ihan helppo homma. Mamma sai puhua kuin Ruuneperi, vetää yhden naisen neuvottelukuntaa ja harrastaa ylimaallista lobbailua. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lapset pääsivät koulun Track and Field -teamin jäseniksi ja lasten varsinainen urheilukoutsi näytti viime kisoissa tyytyväiseltä. 

Ongelmana oli aika. Lapset eivät voi olla yhtä aikaa kaksissa harkoissa. Aloitin neuvottelut hyvissä ajoin syksyllä. Kysyin koulun urheilutirehtööriltä (kyllä vain, koulussa on "Athletic Director") voivatko lapset osallistua edes karsintoihin. Lupa tuli. Varsinaisen valmentajan kanssa aloitin myös neuvonpidon, liikenisikö puolentoista kuukauden aikana lapsille kaksi päivää viikossa vapaata varsinaisista harkoista? Lupa tuli pitkin hampain ja loppujen lopuksi päädyimme ratkaisuun, että lapset treenaavat varsinaisen joukkueen kanssa viisi kertaa viikossa. Yhtenä päivänä he harjoittelevat koulun joukkueen ja varsinaisen joukkueen kanssa. 

Karsinnat menivät hyvin. Tytär voitti 800 metrin juoksun ja molemmat olivat kolmansia maililla. Ei hassumpaa, kun näiden seiskaluokkalaisten lisäksi kasiluokkalaiset olivat samoissa karsinnoissa. Alkoi neuvottelu valmentajien kanssa. Lapset ovat kaikin puolin hoitaneet asiat mallikkaasti, arvosanat ovat hyvät, ei käytösongelmia, liikunnalliset suoritukset ok. Mutta kun kaikkiin harkkoihin ei pääsisi. Viikossa jäisi kahdet harkat väliin. Poikien valmentaja sanoi suoraan, että jos hän olisi tiennyt valintoja tehdessä että lapsi ei pääse kaikkiin harkkoihin ei lasta olisi valittu. Tyttöjen valmentaja sanoi, että pitää puhua urheilutirehtöörin kanssa. 

Joten taas tirehtöörin puheille. Hänen kantansa oli, ettei hän puutu yksittäisiin valintoihin, hän johtaa vain suuria linjoja. Mutta hänen periaatteesa on, että Middle Schoolissa voisi vielä ottaa vähän lungimmin, antaa lasten testailla eri lajeja. 

Lapset kävivät jo joukkueen harkoissa, mutta lopullinen siunaus paikoille tuli pari viikkoa myöhemmin. Taputin silloin itseäni olkapäälle, well done. Jos asia ei olisi ollut lapsille niin tärkeä olisin heittänyt hanskat tiskiin. Heille on kuitenkin kunnia-asia edustaa omaa koulua. 

Onnittelin itseäni siitä, että pidin suuni kiinni. Kertaakaan en vedonnut niihin argumentteihin, jotka olisivat olleet ne ilmiselvimmät (hyvät arvosanat, hyvät urheilutulokset, koulun kunniaoppilaita). Jätin väliin veronmaksajan näkökulman. Urheiluohjelma rahoitetaan verovaroin ja sillä tavoin ajatellen sen pitäisi olla kaikille avoin. Sen sijaan puhuin siitä, kuinka tärkeää lapsille olisi olla joukkueen jäseniä, saada edustaa kouluaan. Kuinka mahtavaa olisi jos heille tulisi ihan erilainen urheilukokemus. Ja totta on, että lapset ovat kuudennen luiokan alusta alkaen puhuneet halustaan päästä joukkueeseen. 


Viikonloppu meni varsinaisissa urheilukisoissa. Varsinainen valmentaja loihe lausumaan, että ilmiselvästi se yleisurheilu on parantanut lasten tuloskuntoa. Eilen oli koulun kisat ja lapset juoksivat koululleen pisteitä, kannustivat muita ja saivat olla osa joukkuetta. 

Tyttöjen valmentaja on äidinkielen opettaja, joka iltapuhteikseen valmentaa tyttöjä. Kyllä hänellä on ihan  meriittejä siihenkin, hän on aikanaan edustanut Jamaicaa pikajuoksijana. Poikien valmentaja on Social Studies -maikka, ex-mariini, nykyinen triathlonisti.

Nuorin lapsi ilmoitti viikonloppuna, että hänkin sitten haluaa pyrkiä Middle Schoolin Track an Field -teamiin. Mitä isot edellä sitä pienemmät perässä. 

Monday, March 25, 2013

Ikean pääsiäispöytä

 Silloin kun Suomeen tuli eka Ikea en osannut siitä kauheasti innostua. Halpaa Kiina-kamaa, kertakäyttöistä roinaa olivat syvimmät mietteeni. Haa, niin vain on taas aika muokannut käsityksiä. 


Olisin joltisenkin onnellinen jos lähimpään  Ikeaan ei tarvitsisi posottaa neljää tuntia. Menisin nauttimaan pääsiäisenä lounasta. 


Onko tällainen myös Suomessa tarjolla? Vähän mietin, että taitaa olla aika sillipainotteista amerikkalaiseen makuun. Lohta ja salaattiakin on enemmän kuin moni syö koko kuukauden (tekisi mieli sanoa vuoden) aikana. Lapset kertovat, että valtaosa koulukavereista ei kalasta tykkää. 


Nähtävästi Ikea oli joutunut perimmäisten kysymysten äärelle myös täällä meillä. Onko hevosta vai ei ? Likapulla-annoksen kyljessä oli tiedote, että kaikki liha on tuottettu USA:ssa, lihapullissa käytetään vain nautaa ja possua ja että tuote on viranomaisten hyväksymä. Sen jälkeen kun luin Eric Schlosserin kirjan "Fast Food Nation" ei tarvinnut vähään aikaan syödä varsinkaan lihatuotteita. Onneksi muutama tovi on kulunut ja karmivimmat yksityiskohdat unohtuneet. Mukavaa grillikauttakin ajatellen. 


Suomalaisesta näkökulmasta asiaa tarkastellen mua harmittaa turkasesti, kun kaikki on "Swedish". Yhtä hyvin näihin tarjoiluihin voisi pistää tekstiksi "Finnish". Ja eikö voileipäpöytä ole alun alkujaan tanksalainen?



Thursday, March 21, 2013

Sattuman sanelema juttu

Olisi pitänyt olla taas kahdessa paikassa yhtäaikaa. Kaksosilla oli koulun yleisurheilukisat ja yksösellä kuoroesitys. Valjastettiin jo naapureitakin apuun, mutta selvittiin sitten omin voimin. Mies meni yleisurheiluihin, minä laulua kuuntelemaan. 


Molemmat harrastukset ovat tulleet koulun puolesta. Ei kustanna ylimääräistä. Kuorolaiselle piti hankkia smokkipaita, mutta rusetti ja smokkivyö saatiin koululta lainaksi. Ainoastaan kuljetukset työllistävät meitä vanhempia. Yleisurheilijat saavat asut koulun puolesta ja koulu jopa pesee ne. 

Kuorotapahtuma oli Downtownissa ihan oikeassa konserttisalissa. Yhteensä 16 alakoulun kuorot esiintyivät tapahtumassa kahtena iltana. Tilaisuus oli juhlava, oli puheita ja jaettiin palkintoja. Tapahtuman pääsponsori antoi konsertin lopuksi shekin jokaiselle osallistuneelle koululle. Laulantaa kuunnellessa ehdin miettiä monenlaista. Kuten kuinka upeaa on, että nämä 1000 lasta pääsivät esiintymään. Opettajat valmentavat kuorolaisia vapaaehtoisesti, ilman palkkaa useampana aamuna viikossa ympäri vuoden. Vanhemmat kuljettavat lapset ylimääräisiin harkkoihin. Vapaaehtoiset järjestävät konsertin ja sponsorit tukevat. Kaava on sama oli kyseessä hengen- tai ruumiinkulttuuri. 

Tuli toinenkin ajatus mieleeni. Miten minä päädyin juuri tähän konserttisaliin, tähän kaupunkiin, tähän maahan, tämän koulun kanssa, tämän lapsen äidiksi. Vankasti uskon, että elämä on sellaista miksi sen rakennamme. Valintoja toisensa jälkeen. Mutta on siinä sattumaakin. Minunkin suuntaviivoiltaan valmiiksi pohdittu elämä sai ihan uuden kurssin, kun tapasin lasteni isän. On kyllä mahdottoman hyvä, että tulevista ei tiedä. Itse olisin hermostunut pahemman kerran. 

Entäs sitten nämä lapset. Ovat kuin keväisiä puroja, lirittelevät ihan omilla urillaan. Minulla ei ollut edes aavistusta ennen konserttia, että lapsi osaa kokonaisen laulun hepreaksi ja Mozartin kaanonin kaupan päällisiksi. Samaan aikaan yksi lapsista kaatui mailin juoksun aluksi, nousi pystyyn ja rynnisti matkoihinsa. Toinen rynnisteli ihan muuten vaan.

Siellä konserttisalissa istuessa mieleni valtasi syvä rauha. Yksi niitä onnen hetkiä, jolloin tietää olevansa perimmäisten kysymysten, ja vastausten, äärellä. Tässä on minun paikkani, tänne minä kuulun. Kuuluu huomenna sitten taas mitä kuuluu. 

Tuesday, March 19, 2013

(Koti)äidin helmasynti



Olen tehnyt äidille tyypillistä syntiä. Vyyhti alkoi purkautua, kun istuin parin naapurin rouvan kanssa iltaa nuotiolla. (Joo, tosi glamouria elämää, tunnustan. Ihan kuin Kauniista ja Rohkeista - not. Tai olis se kohtaus voinut olla siinäkin. Kolme tenutätiä istuu nuotiolla lipittämässä asiaan kuuluvia virvokkeita ja näyttää seinästä revityiltä. Ohi käyskentelevä Brooke tunnistaa yhden naisista kauan kadonneeksi kolmoisiskokseen. Pian se sisko vie Brooken miehen ja sitten siitä tulee siskolleen anoppi.)

 Ystäväni alkoi muistella, kun hän pari aamua aikaisemmin kävi pyytämässä miestäni auttamaan lapsensa fillarin kanssa. Siinä oli ohjaus pielessä. Ystäväni kysyi, että treenaks se sun miehes ihan säännöllisesti. Kun sillä oli yllään se ihonmyötäinen aluspaita ja lihaksia ei voinut olla huomaamatta. Niin on tiukassa ja timmissä kunnossa. Kaula-aukosta vain rintalihakset vilkkui. Että ei hän ole ennen huomannutkaan, kun muuten mies käyttää niin väljiä vaatteita.  Että sieltähän ne teidän lasten urheilugeenit sitten tulevatkin. Lapset kun ovat niin sutjakoita ja sporttisia. 


Oli mukava kuulla kohteliaisuus miehestä. Ja tuntui jotenkin kurjalta, kun ajatteli miltä itse näytän toisten silmissä. En mä ihan ole kuosistani retkahtanut. Paino on osapuilleen sama kuin lukioaikoina ja vaatekoko  numeron suurempi. Karvas totuus kuitenkin on, että siinä haukkarin kohdalla on paremminkin piimää sukassa kuin sellainen kiveäkin kovempi patti. Yäk. Olen tehnyt äitien suurimman synnin. Unohtanut itseni. 

Michelle Obama ratkaisi asian aikanaan siten, että heräsi pikkutunneilla ja hipsi kuntosalille ennen kuin perhe heräsi. Naisella onkin upeat käsivarret. Ja muutenkin. 

Meillä muuttui lasten treeniajat vuosi sitten niin, että mä en enää luontevasti siinä kuljetuksen yhteydessä päässyt salille. Asiasta ei edes keskustelta tai kummemmin pohdiskeltu. Oli luonnollista, että mies jatkaa omaa aikatauluaan ja minä muutan omaani. Onhan mulla aikaa. Voin hyvin ajella salille silloin, kun lapset ovat koulussa. 

Teen tätä oman aikatauluni rukkausta aina kun tarve vaatii. Tarve vaatii alati. On ihan tolkullista, että minä joustan jotta saadaan muuten kaikki sujumaan. Mutta ikävä kyllä siinä tuppaa käydä niin, että kaikki kiireellinen menee tärkeiden asioiden ohi. Kuten nyt itsestään huolehtimisen. Millään ei viitsisi ajaa ylimääräistä lenkkiä päivän aikana kuntosalille, kun muutenkin tulee ajattua niin paljon. Lopputulos näkyy nyt mun käsivarsissa. Kohta olisi Paasikiven Allikin mulle näistä löllyistä kade. 


Ostoksilla sama juttu. Vaikka lähtisin itselleni jotain ostelemaan päädyn kotiin useinmiten ostosten kanssa, jotka on tehty lapsille tai miehelle. Enhän mä mitään tarvitse. Farkut ja t-paita päälle ja kaikki on hyvin. Ruokakaupassa sama tarina. Kaalipataa tekisi mieli tehdä, mutta kun siitä ei kukaan muu tykkää. Haluaisin kirsikkajäätelöä, mutta kun toiset sitä inhoaa. Otetaan sitten suklaata.

Joku aika sitten huomasin, että synninteko on siirtynyt uudelle asteelle. Ruokapöytää tyhjentäessä nappasin lapsen lautaselta herkkupalan suuhun. Eihän sitä hyvää ja kallista ruokaa sovi roskiin heittää. Näin musta tuli kätevästi myös jätesanko. 

Ei minua kukaan pakota tekemään syntiä. Ihan itse valitsen. Voisin yhtä hyvin ajaa aamulla kuntosalille, tehdä kaalipataa ja syödä kirsikkajäätelöä. Muut voisivat totutella mun aikatauluihini ja makuihini. Ja ainahan sitä voi valmistaa  muutakin siihen rinnalle. Ei minua tästä tulla erityisemmin kiittämään, kukaan mieti kahta kertaa olenko ottanut toisia huomioon vai en. Ei kirkastu kruunu eikä panna kirjoihin ja kansiin, että Johanna pisti tänään toiset itsensä edelle. Mun on aika alkaa opetella tervettä itsekkyyttä. Miettiä joskus muutakin kuin muita. 

Sunday, March 17, 2013

Irish Soda Bread ja laatikon sisältö

Pinkki laatikko saatiin turvallisesti kotiin ja käynnistyi ankara maistelu. Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mulle oli kaikki suklaapohjaiset kuppikakut suuri pettymys. Suklaa maistui jotenkin valjulta, mitäänsanomattomalta. Vaniljan kanssa sujui paremmin.


Ainoa ok suklaisista oli alakuvassa ensimmäisenä ylhäällä oleva Chocolate Ganache leivonnainen. Viereinen Mint Cookies & Creme oli raikas, vähän kuin olisi minttutäytteisiä Domino-keksejä pistellyt poskeensa. 


Yläkuvassa alhaalla vasemmalla näkyy mun yksi suosikkini: Key Lime. Tässä oli mukava limen maku. 


Tytär tykkäsi sydämellä koristellusta Red Velvet kakusta. Kaksi makua nousi ylitse muiden mielestäni: Coconat (ylimmässä kuvassa keskirivin ensimmäinen) ja tämä alakuvan pinkillä kukalla koristeltu Cherry Blossom. Taikinassa oli oikeita kirsikoita. 


Tänään on St. Patrick's Day ja kahvin kanssa on maistunut irlantilainen soodaleipä. Muulloin tätä ei ole kaupassa saatavilla. Leipä on paremminkin kuin pullaa tai pullan ja kakun sekoitus. Kahvitteluun siis ihan paras.  


Friday, March 15, 2013

Georgetown Cupcakes


Sokerina pohjalla oli retki Georgetowniin. 


Olemme lasten kanssa katsoneet TLC -kanavan showta "DC Cupcakes".  


Sisarukset Sophie ja Katharine päättivät joku vuosi sitten ryhytä itsellisiksi ja perustivat kuppikakkukaupan. 


Teimme 12 kuppikakun tilauksen edellisenä iltana. Jos Georgetown Cupcakes -kaupan  edessä olisi ollut jonoa olisimme päässeet hakemaan etukäteistilauksen jonottamatta. Johtuiko kylmästä lauantaiaamusta vai mistä, mutta jonoja ei ollut.


Georgetown on idyllinen, hiukan vanhanaikainen kaupunginosa. Linnuntietä Suomen DC:n suurlähetystöön ei ole kuin maili, pari. 


Kaupassa oli iloinen hyörinä. Ja tuoksu, tuoksu oli mitä huumaavin. 


Ohjelmassa kaupanpitäjät touhuavat pinkeissä esiliinoissa ja kumppareissa (taitaa olla Huntersit). 


Ja pinkkiä on kaupassakin yllin kyllin. Mua ei oikeastaan haittaisi tällainen pinkki Kitchen Aid. Oma teräksen harmaa tuntuu tämän tehovispilän rinnalla... no, harmaalta. 


Yhdessä nurkassa oli valmiita tilauksia odottamassa noutajiaansa. Moni näytti tilanneen kuppikakut yksittäispakattuina. 


Suloisin asiakas taisi olla pieni 4-vuotias tyttö, jolla oli  yllään monikerroksinen tyllihame ja cupcake -kuvioinen pusero. Aamuherkuttelu kahvilassa kuuluu neitokaisen lempipuuhiin :)


P.S.

Alkoi sen verran innostaa tuo tehosekoitin, että googlailin sitä aikani kuluksi. Tämä saattaisi olla toisen sisaruksen bridal shower -lahja. Juttua löytyy täältä. Kuvissa väri näyttää tummemmalta, mutta voisihan valaistus siihen vaikuttaa. Jos itse kaihoaa vatkainta, niin sellaisen saa tilattua $1500 hintaan täältä

Wednesday, March 13, 2013

Air and Space Museum - etsi kaksi suomalaista

Välipalaksi poikkesimme Smithsonian National Air and Space Museumissa. Sijainti on hyvä, National Mallin tuntumassa. Auton saimme parkkiin museota vastapäätä, 25 sentillä parkkeeraa 8 minuuttia. Sisäänpääsy on ilmainen. 


Tämä on sellainen museo, jossa lapset viihtyvät. Varsinkin poikalapset. Mutta kyllä meille tytöillekin löytyi viihdykettä. Olemme käyneet museossa pari kertaa aikaisemminkin. Oikein kuumana päivänä sisätiloissa on mukava vilvoitella kotva pari. 

Kuumailmapallot ovat aina olleet jotenkin sadunhohtoisia. Vieläkin haltioidun kun näen sellaisen taivaalla purjehtivan.  


Charles Lindbergh, The Lone Eagle, on kaikille tuttu. Mun täytyy tunnustaa, että vasta tässä museossa älysin että hänen vaimonsa Anne Morrow Lindbergh oli myös kovan luokan aviaattori. 


Rouva ei tykännyt olla toisten kyydissä, vaan lenteli mieluiten omia lentojaan.  


Mun mottoni on, että aina löytyy yksi suomalainen. Kuten nyt herra John Morton, Rautalammin Marttisia, joka allekirjoitti Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen. Tämän museon suomalaiset ovat lentäjä-ässät Eino Ilmari Juutilainen ja Hans Henrik Wind. Lapset olivat innoissaan, kun seinässä luki Finland ja ässät olivat parhaista parhaimpia.  


Muistan kun ensimmäisen kerran kävimme museossa kesällä 2003 ja olin ihan närkästynyt, kun museon yhteydessä food courtilla oli ruokapaikkana McDonalds. Niin se aika vierii. Tällä kertaa ei ollut minkäänlaisia ongelmia johdattaa katrasta nauttimaan hampurilaislounasta. Ei me usein Mäkkärillä poiketa, lähinnä matkoilla, mutta huomaan että kynnys on madaltunut. 


Museossa kannattaa käydä vaikka ihan pikaisesti, mielenkiintoisia asioita löytyy varmasti. Jokin kumma meitä ihmisiä on vetänyt taivaalle, saanut selättämään painovoiman.  Ja japanilaisilla taistelulentäjillä oli sähköisesti lämmitettävät sukat jo toisessa maailmansodassa. 

Tuesday, March 12, 2013

The Pentagon ja pari sanaa majoituksesta ym.

Pentagonin kanssa oli käydä hassusti. Jotenkin ajateltiin, että kyllähän sinne löytää. Löytää toki,  mutta parkkipaikan kanssa pitää jo miettiä. Jos omalla autolla haluaa vieraisille mennä, niin parasta on paikoittaa auto viereisen ostarin Macyn parkkipaikalle, kävellä ulos samaa tietä kuin sisäparkkiin ajoi. Edessä näkyy silta ja valtatie. Siltaa kun lähestyy löytää tunnelin suun. Kävely ensin tunnellissa ja sitten Pentagonin omalla parkkarilla kestää n. 10 minuuttia. Sen jälkeen löytyy jo opasteita. (Sorry, ei kuvia tälläkään kertaa. Kuvaaminen on alueella kielletty.)


Pentagonin kiertokävely pitää sopia etukäteen. Mielenkiintoisinta oli nähdä monet yritykset, jotka rakennuksessa toimivat. Oli kukka- ja kenkäkauppaa, ravintoloita, pankki. Kaikki mitä kaupunki tarvitsee. Hanhenmarssia porkimme salskean sotapojan perässä. Hän kertoi ja me kuuntelimme. Tosin marssi oli sen verran vauhdikasta, että multa jäi valtaosa havainnoimatta. Toinen sotapoika piti perää ja varmisti, että ryhmästä ei harhauduta. 

Kävelyretki kestää n. tunnin. Koskettavinta oli pysähdys 9/11 iskun muistokappelissa. Sinne johtavan käytävän seinät on koristeltu tilkkutäkein, jotka ovat syntyneet tragedian jälkeen. Olisin halunnut tutkia töitä enemmänkin, mutta laulun sanoin jenkkipoika reipas on. 

Kuvassa keskellä näkyy Pentagonin ulkoilualue. Se on sellaista aluetta, jossa ei tarvitse tehdä sotilastervehdystä. Muuten kiskotaan kättä lippaan tuon tuosta. Siis sotahenkilöt. Pentagonissa työskentelee paljon myös siviilejä.  


Majoituimme tällä kertaa Alexandriassa, Hawthorn Suites hotellissa. Matka DC:n keskustan kestää liikenteestä riippuen 15 minuutista vähän yli. Hotelli oli vähän karu ulkoa ja sisäkäytäväkään ei ollut ihan niin kutsuva. Huoneisto oli kuitenkin tilava ja siisti. Keittiössä olisi voinut kokkailla ja vuoteita oli riittävästi. Meillä on aina matkassa mukana patterikäyttöinen ilmapatja. Joskus on käynyt niin, että Queen-sänky on osoittautunut Twiniksi tai vuodesohta vain sohvaksi. Patja on pelastanut monesta pulasta. 

Lisäbonusta oli jokailtainen Manager's Special. Useinhan se tarkoittaa drinksuja ja suolapähkinöitä. Tässä hotellissa tarjottiin virvokkeita, uuniperunoita, perunamuusia, lihamureketta, viiniä, olutta. Ihan siis kunnon iltapala. 


Ruokailusta pitää välillä suoritua sukkelasti. Union Station on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Aseman Food Courtilla on monelaisia ravintoloita kuten nyt tämä Häagen-Dazsin jätskibaari. Mango-appelsiini-vadelma -smoothiella jaksoi kummasti taivaltaa :)  Asemalle saa hyvin  auton parkkiin ja julkiset yhteydet ovat mainiot. Kiertoajelut lähtevät asemalta ja kävelymatka nähtävyyksille on siedettävä. 


Alakuvan jälkiruoka nautittiin Buca di Peppo -ravintolassa. Olimme liikkeellä vanhan ystävän kanssa, joten ravintolan kotoisa atmosfääri sopi hyvin ruokailuun ja seurusteluun. Suklaakakku oli sellainen pään kokoinen. Omenapiirakka, juustokakku ja tiramisu vähän vaatimattomampia. 


Monday, March 11, 2013

The Library of Congress

En oikein osannut ajatella ennakkoon minkälainen paikka Kongressin kirjasto olisi. Yllätys olikin sitten aikamoinen, kun sisätiloihin pääsimme.


Kirjastoon ei tarvitse tehdä ennakkovarauksia, kiertämään voi mennä ihan omia aikojaan. Suosittelen kuitenkin n. tunnin mittaista opastettua kiertokävelyä Thomas Jefferson -rakennuksessa. Siellä on nähtävillä mm. Jeffersonin alkuperäinen kirjakokoelma, joka osittain tuhoutui tulipalossa.  


Tässä kirjastossa ei turisti pääse selailemaan itse kirjoja. Ikkunasta vähän vilkaisimme yhteen kirjaston saleista. Nähtävää on muuten yllin kyllin.  


Jäimme kierokävelyn jälkeen vielä omia aikojamme tutustumaan lukuisiin yksityiskohtiin. Kolmikerroksisessa rakennuksessa riittää tutkittavaa.  


Kirjastoon kuuluu Jeffersonin rakennuksen lisäksi John Adams Building ja James Madison Memorial Building.  


"They are never alone that are accompanied with noble thoughts."  


Ja tottahan toki vastapäätä on  United States Capitol



Tämän kohteen jälkeen lapsi tuikkasi pusut meidän vanhempien poskille keskellä ihmisvilinää ja kiitti kun pääsi kirjastoa katselemaan. Yksityiskohtien runsaus oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen :)