Thursday, January 31, 2013

NPR radiouutiset ja Mikko Hyppönen

Autoillessa aika usein kuuntelen NPR:n (National Public Radio) uutisia. Muilla kanavilla poppi ryskää (kyllä mä popistakin tykkään, ei sen puoleen) melkein taukoamatta. Uutisetkin keskittyvät... no, milloin mihinkin. Mutta NPR tuottaa laatu-uutisia, laatuohjelmia. Siis samantyylisiä kuin YLE. Ja vaikka YLEstä ollaan mitä mieltä tahansa, niin kyllä siinä on suomalaisten sivistyksen kulmakivistä ainakin yksi. 


Kesken ajon juniori kysyi että äiti, kuuliksä? Helsinki. Ne sano Helsinki, Finland! Hyvä etten paukuttanut käsiä yhteen, kiljunut herran pieksuja ja hyviä hyssyköitä: on niin harvinaista herkkua kun sanotaan Helsinki ja Finland. Oli hilkulla etten laittanut hätävilkkuja päälle ja jäänyt kuuntelemaan uutisia tienposkeen. F-Securen Mikko Hyppönenhän se siellä antoi asiantuntijalausuntoaan The New York Timesin tietomurrosta. En ymmärrä teknologiasta mitään, tietomurroista vielä vähemmän. Mutta oli ilo kuunnella selkeäsanaista Hyppöstä. Lapselle sanoin, että voitko kuvitella että suomalaiselle asiantuntijalle soitetaan tässä asiassa, pyydetään kommenttia. Lapsi kysyi kovin terävänä, että tuliko suuretkin puhelinmaksut. 

Haa, mutta tänään on muutenkin jännä päivä. F-Securen tilinpäätös tulla tupsahtaa julki.Yksi mun harrastuksia on osakesijottaminen ja nyt tietysti osakkeenomistajana (erinomaisen vähäpätöisenä, mä vaan harjoittelen tätä it-alaa) toivon, että viime vuosi oli menestyksekäs. 

Wednesday, January 30, 2013

Kenen sääri?

45 vuotta on vierähtänyt arvaillessa kenen sääri on "The Graduate" (Miehuuskoe) elokuvan julisteessa. Eilen se selvisi. Moni veikkasi säären kuuluvan pääosan esittäjä Anne Bancroftille. Ei kuulunut. 


Linda Gray (mm. Sue Ellen Ewing tv-sarjassa Dallas) kertoi eilen illalla Anderson Cooperille, että hänen säärensä se siinä vangitsee katseen. 


Vuonna 1967 eivät tainneet kuvauspalkkiot päätä huimata. $25 irtosi tämä klassikkoposeeraus. 


Levy on yksi mun kirpparilöytöjäni. Oli pakko ostaa. Tässähän alkaa kohta olla Mrs. Robinsonin ikätovereita :)

Ja tässä vielä lemppariversioni tunnusbiisistä: 



Sunday, January 27, 2013

Kirpparilöytö

Kävin pari päivää sitten ihastelemassa Silkkiä Samettia -blogissa emalista pesuvatia, joka näytti aivan hedelmävadilta. Petriina oli löytänyt sen kirpparilta. Petriinallahan on aivan loistava nenä näiden löytöjen suhteen. Ei voi kuin huokailla. Jotkut vaan osaa. No anyway, Petriina sitten kommenttiini kommentoi, että olisi kiva nähdä joskus näitä mun kirpparilöytöjä. 


Tänään oli vähän luppoaikaa, kun kuljetin tyttöä synttäreille. Poikkesin matkalla kirpparille, jossa käyn ehkä kerran pari vuodessa. 


Kirppari on suosittu ja en yleensä löydä mitään. Vaan tänäänpä löysin jotain, mikä oli pakko tuoda kotiin. 


Norjalainen ruokarukous könötti nurkassa yksinään. Ei kai tämä englantia puhuvalle oikein aukea. 


Kehystystyö on tehty 2. helmikuuta 1984. Taakse oli kehystetty myös lautasliina ja rukouksen englanninnos. Mua on pidemmän aikaa vähän melkein harmittanut, kun en ole lapsille opettanut edes "Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme, amen."  


Taulun sijoituspaikaksi ajattelin joko keittiön ruokapöydän läheisyyttä tai dining roomia. Kehyksen väristä en kauheasti pidä ja ajattelinkin antaa sen pojalle askarreltavaksi. Joko punainen tai valkoinen olisi itselleni mieluisa. Ehkä se punainen. 


Ja jos taulu alkaisi kyllästyttää, niin ei tässä konkurssia tehdä. Neljällä dollarilla teos lähti mukaani. Tässä itsekseni hämmästelen, miten taulu näytti jotenkin niin kotoisalta. Melkein kuin suomalaiselta. 

P.S. 

Poika lupasi tarttua toimeen, mutta ehdotti harmaata reunaa. Mitäs mieltä olet? Meidän seinät on (toistaiseksi) ihan neuraalit. 

Friday, January 25, 2013

Ajokortti

Tuli naapurin rouvan kanssa puheeksi ajokortti. Päiviteltiin sitä, kun lapset ajavat jo parin, kolmen vuoden kuluttua. Jos koulutyönsä hoitaa hyvin saa osallistua koulun kautta järjestetyille ajo- ja teoriatunneille jo alle 15-vuotiaana. 6 ajotunnin ja 30 teoriatunnin jälkeen voi käydä paikallisella DMV:llä yrittelemässä teoriakoetta. Teoriatestin jälkeen harjoitellaan vanhempien kanssa. Aikaisemmin koulun tarjoama opetus oli ilmaista, mutta vuosi sitten tuli raju korotus: lysti maksaa nykyisin $45. 


16-vuotiaana voi ajaa ajokokeen. Ihan hulvattomasti ei uuden kortin kanssa ajella. Alkuunsa ajaminen rajataan niin, että  ajaa voi vain kouluun, harrastuksiin tai töihin. Kyytiliäisiä ei saa olla. Monelaisia muitakin rajoituksia on. 

Olin vähän hermostunut oman ajokorttini hankinnan suhteen. Otin yhden maksullisen ajotunninkin, jotta tiedän missä ajokoe ajetaan. Ajotunnista maksoin $30. Teoriatestiä varten piti lukea ohut kirjanen ja opetella liikennemerkit. Teoriakokeessa oli 25 kysymystä. Sen verran googlailin, että opin ettei kirjasen tiedoilla välttämättä pitkälle pötki ja ostin netistä 100 kysymyksen cheat sheetin - kompakysymykset eivät päässeet yllättämään. Ajokoe oli n. kolmen mailin mittainen, hiljaisia sivuteitä ajettiin. Peruutustestiksi riitti, kun sain auton peruutettua pysäköintiruudusta liikkeelle lähdettäessä. Kymmeneksi vuodeksi kortti maksoi $40. 

Naapurin rouvalle kerroin, että Suomessa kortin hankkiminen on huomattavasti hankalampaa ja kalliimpaa. Jutellessa arvelin kortin maksavan n. €1000, mutta taitaa se olla lähempänä €1300. Rouva hämmästeli tätä tietysti kovasti ja kysyi sitten, että mihin se raha käytetään. Tiestön parannuksiin, rattijuoppojen uhreille vai mihin? Kun sanoin, että maksu menee pääsääntöisesti yksityisille yrittäjille loksahti jo leuka. Että sellainen "socialism" siellä hyvinvointivaltiossa vallitseekin. 

Wednesday, January 23, 2013

Miljonäärit luistimilla

NHL:n työsulku oli niin pitkä, että olin jo heittää kaiken toivon peliin pääsemisestä tältä vuodelta. Mutta niin vain ihme tapahtui ja sopimus syntyi. 


Eilen illalla istuimme jännäämässä, miten ne miljonäärit luistimillaan pysyvät. Toinen joukkue ilmiselvästi tarvitsi vielä treeniä, toinen oli jo löytänyt jonkinlaisen tuntuman :) Mukana oli pojan hyvä ystävä, jolle poika antoi synttärilahjaksi lipun otteluun. Esiteineille on vaikea keksiä kivoja lahjoja, mutta tämä tuntui olevan mieluisa. Tavaraa kaikilla on, kokemuksia ja elämyksiä on mukava hankkia yhdessä. 

Peliä katsellessa äkkäsin, että mulle on kehittynyt jostain pitkä pinna. Nimittäin olen aina ollut ihan tuskastunut erätauoilla, ne ovat pitkiä ja keskeyttävät muuten hyvän meiningin. Tuskaa helpottaa tosin värikäs ja polveileva ohjelma. Eilen jäällä leikittiin musikaalisia tuoleja (puhallettavat muovituolit, tahatonta komiikkaa ihan kotitarpeiksi), keilailua (kolmemetriset keilat, joita jäällä liukuva liukurilla istuva ja jätti ritsalla ammuttu katsoja yritti kaataa), visailuja, arvontoja ja kisatytöt ampumassa t-paitatykillä kyseisiä vaatekappaleita. 

Pelikin oli ihan jees. Omia kannustetaan ja vastustajan tehdessä maalin koko halli on hiljaa. Piti oikein valpastaa katsetta, että syttyikö maalin takana punainen valo vai ei. Edessäni istuva ponteva nainen yritti aloittaa aallon pari kolme kertaa, mutta lyhyeksi jäi. Jumbotronilla vilkkui muutamat synttärionnittelut ja yksi kosinta. Huulet tötteröllä odottelin jos sattuisi vaikka kiss cam omalle kohdalle, mutta piti sitten pussata muuten vaan. Ja mukillinen olutta hulahti kurkusta alas. 

Tarkistin miten palkka korreloi maalinteon kanssa.  Hämmästyksekseni huomasin, että ne harvat alle miljoonalla taalalla pelaavat olivat eilen niitä aktiivisimpia. Tuli vain mieleen, että oliko siinä työsulussa sittenkin jotain järkeä. Ovatko pelaajien palkat jo turhankin suuria. 



Tuesday, January 22, 2013

We The People

Applea mukaillakseni: iHappy! 


Huu, eilinen päivä meni telkkarin ääressä. Mies tietää mieltymykseni, joten hän kävi lounasaikaan tuomassa perheelle pari pizzaa ettei nääntyminen yllätä. Mä en kaikelta tohinalta a) tuntenut nälkää, b) malttanut tehdä asialle mitään vaikka olisin tuntenutkin. Lapsilla oli vapaapäivä, olihan Martin Luther Kingin päivä. 


Virkaanastujaiset ovat juhlalliset ja monivaiheiset: jumalanpalvelus, virkavalat, lounas, paraati, tanssiaiset. 


Obamat ja Bidenit olivat iloisia, vakavia, välillä vähän vallattomia. Mulla on sellainen hytinä, että vasta toisella kaudella Obama pääsee vauhtiin. Neljän vuoden päähän jo kuikuillaan ja mun ennustukseni on, että sitten meillä on edustajainhuone, senaatti ja presidentti demokraattien hallussa. No, neljä vuotta on pitkä aika ja ihmisen poliittinen muisti vain muutamia kuukausia. Mitä vain voi tapahtua. 


Trivial Pursuitia pelaavat voivat nyt vastedes muistella, että ainoastaan Franklin D. Roosevelt ja Barack Obama ovat vannoneet virkavalan neljä kertaa. Roosevelt tosin toimi presidenttinä neljä kautta, Obama vain otti vannomisen pari kertaa uusiksi. 


Martin Luther King Jr. päivä on yksi harvoista kansallisista vapaapäivistä. Sitä juhlitaan aina tammikuun kolmantena maanantaina. Moni viettää päivää osallistumalla hyväntekeväisyyteen, auttamalla vähäosaisia, avuntarvitsijoita. 


Juhlallisuuksiin liittyi monta liikutuksen paikkaa. Sykähdyttävin taisi olla hetki, kun Obama oli poistumassa Capitolilta ja pysähtyi katsomaan näkymää National Mallille. "I want to take a look, one more time. I'm not going to see again." 

Sunday, January 20, 2013

What is this stuff?

Elämä meni ihan hervottomaksi, kun satoi lunta! Ei tätä iloa ole pariin vuoteen taas koettukaan. 


Miehen kanssa läksimme iltakävelylle lumisateeseen ja pikkuinen koirakin ihmetteli nenäliinan kokoisia taivaalta satavia märkiä rättejä. Ja jo vain tuli kylmä melkein nollakelissä, että piti keitellä glögit. Niin, että kyllä sitä meilläkin on, lunta. Tai ainakin oli vielä jokunen tunti sitten :) 

Thursday, January 17, 2013

Toivepostaus: Raskausaika ja synnytys

Joskus aikaisemminkin on kysytty synnyttämisestä ja raskaana olemisesta tällä mantereella. Nyt ihana lukijani lähestyi ja sovimme, että teen asiasta postauksen. Aihe on tietty aika henkilökohtainen ja tyydynkin vain kertomaan käytännöistä yleisellä tasolla, kuitenkin siten kuinka asiat meidän kohdalla sujuivat. Paljon riippuu mm. sairasvakuutuksesta millainen kokemus raskaus ja synnytys ovat. Meidän vakuutus on miehen työn kautta ja sellaista kohtuullista keskitasoa. 


Tuore äiti katselemassa Grand Canyonin maisemia

Ensimmäinen suuri askel oli lääkärin valinta. Toisaalta vakuutus teki sen aika helpoksi: katsottiin vakuutusyhtiön hyväksymistä tohtoreista mieluisin. Mun ainoa kriteeri oli, että haluan naislääkärin. Netistä löytyi suosituksia ja kuvia ja niinpä suuntasin Wendy-lääkärin vastaanotolle. Firmassa oli osakkaina kuusi lääkäriä ja tarkoitus oli, että kaikkiin lääkäreihin tutustuisin. Käytännössä olin kuitenkin vain Wendyn hoivissa ja ihastuttavan topakan midwife-Wandan valvovan silmän alla. 

Ensimmäinen käynti oli tietysti kovin jännittävä. Wanda oli sydämellinen, ystävällinen, ammattitaitoinen. Kaikki hoitui kuin itsestään. Lopuksi Wanda sanoi, että tavoista poiketen nyt kyllä ultrataan. Raskaus on joko pidemmällä kuin laskelmat osoittavat tai sitten vauvoja on useampi. Ultrateknikko teki työtä käskettyä ja sanoi muutaman tovin kuluttua, että ihania uutisia tiedossa: kaksoset tulollaan. Loppu päivä taisi mennä vähän pumpulissa, niin muistaisin.

Ensimmäisellä käynnillä hoideltiin myös kaikki maksuasiat. Saimme laskelman, jossa oli arvio raskauden aikaisesta hoidosta sekä Wendyn osuudesta synnytyksessä. Maksoimme laskusta oman osamme ja vakuutusyhtiö hoiti oman osansa. Muistelisin, että lasku oli  n. $500. 

Ensimmäisellä kerralla tapasin lääkäri-Wendyä vain sen verran, että sanoimme päivää. Toisella kerralla ja kaikilla sitä seuraavilla lääkärikäynneillä tapasin sekä Wandan että Wendyn. Toisella käynnillä puhuimme Wendyn kanssa synnytystoiveistani ja kalenterista katsottiin sopiva päivämäärä. 

Aluksi kävin lääkärillä kerran kuukaudessa, mutta loppuraskaudesta kahden viikon välein, sitten kerran viikossa ja ihan lopuksi joka toinen päivä. Ultratutkimuksia oli muistaakseni neljä, viisi. Loppuajasta kuunneltiin sydänäänet joka toinen päivä puolisen tuntia kerrallaan. Sokerirasitustesti tehtiin jossain vaiheessa ja ensimmäisellä kerralla tutkimus myös mahdollisten kehitysvaurioiden kannalta. Kaduin tutkimukseen ryhtymistä syvästi, oli tuskallista odotella tuloksia pari viikkoa. Toisella kertaa en testiä halunnutkaan, vaikka ikäni puolesta sitten olinkin jo riskisynnyttäjä. 

Midwife-Wanda antoi paljon hyviä ohjeita. En esimerkiksi ymmärtänyt, että talvella Kaliforniassa puhaltavat Santa Anan tuulet erämaasta ja juoda pitää tavallista enemmän. Muuten kuivuu. Miestäni Wanda opasti sormi viuhuen topakasti tyyliin: "No sex". Sain kotilukemisiksi paksun kirjan "What to expect when you're expecting", mutta lukematta se pääosin jäi. En saanut esimerkiksi koskaan ohjeita siitä, mitä pitäisi tai ei pitäisi syödä ja juoda. 

Kävimme tutustumassa sairaalaan ja synnytysvalmennusta olisi ollut tarjolla, mutta siihen emme osallistuneet. Wendy-lääkärin kanssa sovimme, että hän hoitaa suunnitellun sektion vaikka synnytys käynnistyisi aikaisemmin. Wendyn puhelinnumero oli loppuajasta aina käden ulottuvilla. 

Meitä on siunattu lapsilla, jotka ovat aiheuttaneet hyvin vähän huolta tai harmia. Niinpä syntymäpäiväkin oli se mikä Wendyn kanssa toisella käynnillä sovittiin. Lapsille oli pitänyt hankkia oma lääkäri jo sairaalaan. Monet käyttävät lastenlääkärin valintaan paljon aikaa, mutta me tyydyimme Wendyn suosittelemaan lääkäriin. 


Parikuukautiset vauvat Grand Canyonin uuvuttamina.


Edellisenä iltana ei saanut syödä eikä juoda enää puolenyön jälkeen. Aamulla huristelimme sairaalalle ja reilut kolmisen tuntia saapumisen jälkeen olivat kaksoset maailmassa. Leikkaussalissa oli väkeä ihan mahdottomasti: minun ja lasten lääkärit, anestesialääkäri, hoitajat minulle ja molemmille lapsille sekä vielä kaikenlaista varahenkilökuntaa siltä varalta, että jokin menee pieleen. Itse olin sen verran raskaana, että en jaksanut paljon stressata tai huolestua. Tiedättehän tunteen, kun haluaa vain lapset vatsasta pois. Wendy auttoikin lapset maailmaan niin sukkelasti, että he ovat syntyneet samalla minuutilla. Mieheni muistelee, että minä vain hymyilin. Itse muistan, että puristimme toistemme käsiä, katselimme vuoroin toisiamme, vuoroin vauvoja. Mies sai myöhemmin auttaa napanuorien katkaisussa, kylvetyksissä, olla mukana punnituksissa ja mittauksissa. 

Olimme toivoneet yksityistä huonetta ja sellaisen saimme. Sairaalan imetysneuvoja kävi tervehtimässä, esitteli erilaisia imetysotteita ja oli muutenkin ystävällinen. Lasten lääkäri kävi moikkaamassa vauvoja ja oma lääkärini minua. Mies oli seurassamme ensimmäisen yön, mutta sitten pidimme parhaana että mies nukkuu kotona ja minä sairaalassa. Nimittäin vauvat vietiin aina yöksi vauvalaan ja heidät tuotiin vain syöttöjen ajaksi huoneeseeni. Samoin päiväsaikaan. Lapset olivat seurassani syöttöjen ajan ja kun kävimme lenkkeilemässä. Jos otin nokoset piti vauvojen mennä vauvalaan siksi aikaa. Ruoka tuotiin kolme kertaa päivässä vuoteeseen,  juotavaa ja välipaloja sai soittamalla kelloa. Kipulääkitys annettiin pistoksina. 

Olin sairaalassa viisi vuorokautta ja sitten pyörätuolissa istuen poistuin sairaalan edessä odottavaan taksiin. Kävellen en saanut sairaalasta vauvojen kanssa lähteä :) 

Ensimmäinen kerta oli tietysti vähän poikkeuksellinen ja erityinen johtuen kaksosraskaudesta. Tämän tajusin vasta, kun toisen kerran olimme Wendyn kanssa toimittamassa junioriamme maailmaan. Ihmettelin leikkaussalissa, että missä on kaikki ihmiset kun lääkäreitä ei ollut kuin itselleni ja vauvalle, nukutuslääkäri ja kaksi hoitajaa. Where is my crew?

Oli mahdottoman ihanaa, kun sain palata tutun lääkärin ja midwifen luokse toisellakin kertaa. Jälleen sovimme lapsen syntymäpäivän. Ultrauksia ei ollut kuin kolme, ensimmäisellä kerralla varmistettiin vauvojen määrä. Loppuajastakaan ei tarvinnut käydä kuin parin viikon välein vastaanotolla. 

Sairaalassa olokin sujui entiseen malliin. Olisin halunnut lähteä kotiin kolmen päivän jälkeen, mutta Wendy sanoi että jää hyvä ihminen, et kuitenkaan kotona saa kaksosten kanssa huilattua. Ja oikeassa hän olikin, joten olin sairaalassa vakuutuksen sallimat viisi päivää. Kipulääkitys tarjoiltiin tällä kertaa pillereinä ja lääkitystä sai niin paljon kuin tarve vaati. Vauva sai jäädä myös rinnalleni nukkumaan päiväunia, olinhan jo kahden lapsen äiti :) Hoitaja tästä ihan erikseen mainitsi. Yönsä vauva vietti vauvalassa ja tuli vain ruokailujen ajaksi viereeni. 

Toisella kerralla maksoimme sairaalassa olosta ja synnytyksestä n. $1000. Ensimmäisellä kerralla maksu oli samaa luokkaa, sillä muistan ajatelleeni että on se kumma kun hinta pysyy samana oli vauvoja sitten kaksi tai yksi. Vakuutus korvasi 90%. Sairaalan hinnat ovat eri vakuutusyhtiöille erilaiset, samoin jos on ilman vakuutusta. Koska vakuutusyhtiömme oli yksi maan suurimmista olivat hinnatkin neuvoteltu alhaisiksi. 

Kaiken kaikkiaan olen tavattoman kiitollinen, että saimme vauvamme Kaliforniassa, Wendyn ja Wandan hoivissa. Sairaalassa olo tuntui kyllä aika luksukselta, kun ruuat kannettiin eteen, vapaaehtoiset työntekijät toivat juotavia ja syötäviä kun kelloa soitti, lääkitystä ja apua oli tarjolla niin paljon kuin tarvetta oli. Tosin kyllä mä mokasinkin: menin kerran suihkuun niin, että vauva nukkui omassa vuoteessaan. Hoitaja oli sillä aikaa kurkannut huoneeseeni ja nuhteli minua ankarasti, kun en ollut soittanut häntä hakemaan vauvaa vauvalaan. Vauvaa ei saa jättää yksin. Sairaalasta lähtiessä saimme myös yhden neuvon: älkää ravistako vauvaa. 

Maan erityispiirre on, että lapsi pääsääntöisesti saa nimensä sairaalassa. Henkilökunta täyttää paperit ja rekisteröinti tapahtuu suit sait sukkelaan. Ensimmäisellä kerralla meillä oli miehen kanssa vähän erilainen mielipide yhden nimen kirjoitusasusta. Mies voitti :) Lapsi on ollut hyvin tyytyväinen. Jos nimeä ei rekisteröi sairaalassa on nimenanto huomattavasti hankalampaa jälkeenpäin. Monenlaista paperityötä ja virastoasiointia on luvassa. Meillä oli mietittynä valmiiksi useampi vaihtoehto. Siinä parin päivän aikana sitten päädyimme nimiin, jotka mielestämme parhaiten lapsia kuvasivat. Jotain perinteistä, uutta, lainattua. Ei sentään sinistä, vaikka muodossa "Blue" se olisikin tänä päivänä trendikästä. 




Tuesday, January 15, 2013

Arvonnan voittajat

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Oli kiva lukea teidän hyvistä puolista :) Aika monella se oli positiivisuus ja siihen liittyvät "lieveilmiöt". 


Tytär auttoi arvonnassa. Kopioin vastaukset Wordiin kolmeen kertaan ja sitten rullasin sivuja ylös alas ja tytär pisti silmät kiinni sormensa ruudulle. Tässä ovat voittajat: 

Onkohan bloggerissa taas jotakin ongelmaa, kun eilen laitoin tähän kommentin ja sitä ei nyt näkynytkään täällä. No, kokeillaan uusiksi. Olen seuraillut blogiasi ja nyt kirjaiduin lukijaksi. Kirjoitat elävästi ulkosuomalaisuudesta siellä USA:ssa hyvine ja huonoine puolineen. Olen aina kerralla lukenut pitkiä pätkiä oikein eläytyen. Taisin löytää tänne Aili-mummon tai Minen blogin kautta.
Kysyit luonteen hyviä puolia. Mieheni traagisen kuoleman jälkeen olen löytänyt itsestäni sitkeyden, omatoimisuuden ja en enää murehdi pienistä asioista.

Pitääkö kirjautua lukijaksi? Vai voiko muka ihan kaikki osallistua? Jos voi, niin mun hyvä puoli on että uskallan kysyä.

T. Minna

Oma hyvä puoleni voisi olla se, että olen empaattinen. :-)
Kiva arvonta!




Laitathan nimesi ja osoitteesi sähköpostiini omamaamansikka1@yahoo.com 

Onnea voittajille!






Saturday, January 12, 2013

D-vitamiini

Odottelimme miehen kanssa lasten treenien päättymistä. Istuimme penkillä, aurinko lämmitti mukavasti, linnut visersivät. Tiedättehän, miten joskus vain tilanne johtaa tapahtumasta toiseen. 


Aloin siis ääneen miettiä D-vitamiinia. Auringostahan sitä saa. Mutta hoksasin, että täällä ei ole koskaan lasten terveystarkastusten yhteydessä kyselty lasten D-vitamiinin saannista. Ehkä auringosta saa yllin kyllin, en tiedä. Ei sen puoleen, ei mua raskausaikanakaan kehotettu välttämään mitään ruokia. Suomalaisella tutulla oli pitkä listä ruuista joita ei pidä missään nimessä pistää suuhunsa. Ja lääkärini oli ihan hyvä ja maineikas omalla sarallaan. 


Kotiin tultua aloin tutkia ruokapakettien kylkiä ja tuoteselosteita. Aamun appelsiinimehu lasillisessa on 25% päivän D-vitamiini tarpeesta ja maidossa toinen mokoma. 


Corn flakesit sisältävät 10 % päivän tarpeesta ja riisimurot 15 %. A, B ja C ovat myös hyvin edustettuina. Kuten kalsium ja rautakin.


En muista Suomen ajoilta, että maitoon olisi lisätty D-vitamiinia, mutta äkkiä kun googlasin niin huomasin että Valio on aloittanut D-vitamiinin lisäämisen vuonna 2010. Olen tonkinut meidän ruoka- ja jääkaapin ja näyttäisi siltä, että saamme vitamiineja ainakin riittävästi. Jopa valkoisessa höttöpaahtoleivässäkin (joo, löytyy meiltä sellaistakin. Mies kävi tänä aamuna kaupassa hakemassa aamupalatarpeita.) on kaikki vitamiinit, rautaa ja myös kuituja. Nyt hirvittää, että saamme vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita ihan liikaakin.

Friday, January 11, 2013

Kyllästynyt Baby Showereihin? Kokeile Ultrasound Partya!

Baby Shower -juhlat ovat kai rantautuneet Suomeenkin jo aika hyvin. Meillä ne ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. 


Mutta eihän sitä jaksa iänikuisia vaipanvaihtoleikkejä ja syntymäpäivän arvauskisoja. Sukupuolen ennustamisesta puhumattakaan. Ja onhan se ihan tylsää, kun juhlinnan kohde on piilossa koko juhlien ajan. Niinpä onkin alettu järjestää ultrasound partyja, joissa juhlinnan kohde pääsee päärooliin oikein live-kuvan kera. Vähän kun puhuisi satelliitin välityksellä astoronautin kanssa... 

Juhlat järjestetään tavalliseen tyyliin. Tarjolla on syötävää ja juotavaa. Vieraat antavat lahjoja. Tilaisuuteen palkatut teknikot tuovat mukana kannettavat laitteet 250-375 dollarin korvausta vastaan ja sitten vain kaikki kuvaruudun ääreen lasta ihastelemaan. Varmasti ikimuistoiset kemut.

Soraääniäkin kuuluu. Lääkärit sanovat, että on aikamoinen stressi jos vauvalla onkin syntyessään jokin ongelma, joka olisi voitu ultratessa havaita. Paljon on aiheutunut pahaa mieltä. Toisaalta juhliin palkatut teknikot ovat tilaisuudessa hauskutus mielellä, eivät tekemässä analyysiä. Vauvan kuulon kannaltakaan kovin ahkera ultraaminen ei ole hyvä juttu. Ja mennäänkö tässä nyt ylijakamisen puolelle? Pitäisikö joidenkin asioiden pysyä yksityisinä?

Wednesday, January 9, 2013

Mustat kodinkoneet

Olen viime aikoina kiertänyt joitakin asuntoesittelyjä ja lähinnä uudiskohteita. Silmiin pistävää on ollut, että joka paikassa on mustat keittiölaitteet. Musta jääkaappi, tiskari, liesi ja mikro. 


Musta on yhden esittelijän mukaan uusi teräksenharmaa. Onko tämä muoti jo vallannut Suomen? Musta on ihan jees, mutta kun availin uunia ja mikroa, kurkin jääkaappiin, niin huomasin että pintaan jää heti kunnon erottuvat sormenjäljet. 


Onhan se ihan jännän näköistä, mutta mulla taitaa mennä tovi ennen kuin mustaan totun. Ja varmaan siinä vaiheessa kun olen tottunut on palattu taas... valkoiseen?

Monday, January 7, 2013

Ihanat ihmiset!

Kiitos teille ihanat Anne-Marie, Anu ja Ruusutapetilla Nanna! Teitte meille joulua ja uuta vuottakin. Mistä arvasittekaan, että meillä rakastetaan salmiakkia, lehtiä, kirjoja, ihania tuoksuja? 


Mun lisäksi postin tuomia paketteja oli avaamassa kolme innokasta tenavaa. Sitä riemua! Olette kyllä uskomattomia ja ihan uskomattoman sydämellisiä :) 

KIITOS! 

Halauksin,

Johanna

Tuesday, January 1, 2013

Rauhallisin mielin

Yksi vuoden vaihtaja simahti kuusen alle. Meillä muilla ei ole juuri sen paremmin sujunut: ihanaa laiskottelua, lekottelua - ja huomenna pitäisi olla taas täysi rähinä päällä. 


Aattona juhlimme ystävien luona. Heillä on siteitä Isoon-Britanniaan, joten vuosi vaihtuikin sitten Lontoon mukaan. Mahdottoman hyvä idea, ei mene ilta niin turkasen myöhäiseksi. Emäntä oli kutsunut juhliin vatsatanssin opettajansa ja ryhmänsä tanssijoita. Vieraat saivatkin nauttia hauskasta vatsatanssiesityksestä. Perheessä on päädytty mielenkiintoiseen ratkaisuun pojan tanssiharrastuksen vuoksi: dining roomista on rakennettu tanssisali - peilit seinillä, oikean vahvuinen lattia (kimmoisa ja kova samalla), äänentoisto. Kyllä siinä kelpaa lapsen breikata ja hiphopata. 

Meillä oli ihan oikea countdown ja Lontoon aikaa klo 24 putosi pallo. Tässä tapauksessa tietysti jalkapallo ja yläkerran parvekkeelta :) 

Tänään kävimme ystäväperheen kanssa lounastamassa naapuruston Clubitalon ravintolassa. Söin black eyed pea -salaatin alkuruuaksi. Mustasilmäpapujen pitäisi tuoda syöjälleen roimasti onnea ja rikkauksia. Nähtäväksi jää. 

Onnellista vuotta 2013 meille kaikille! 

Halauksin,

Johanna