Friday, November 8, 2013

Slipping through my fingers

Sain Pauskalta blogista Pauskan Elämää haasteen (klik klik). Pitäisi näyttää kodista tai blogin aihepiiristä jotain sellaista, mitä ei ennen ole blogissa näyttänyt. Uusi kuvakulmakin riittäisi. 


Tämä nyt pisti silmään. Vanhemman pojan oveen ilmestyi ilmoitusluontoinen plakaatti. Jos ei olisi ollut tuota mainintaa "trespassing" niin olisin keksinyt jonkinlaisen jäynän. Mietin jo, että pakastan ämpärillisen jäätä ja menen huoneeseen kairaamaan sitä. Viinipullon kierreavaajalla tosin kun kairaa ei ole. 

Meillä on nyt talossa murkkuja ja yksi esimurkku. Mun on pitänyt ottaa käyttöön järeitäkin keinoja kuten vastaaminen samalla sävyllä kuin minulle puhutaan. Se on herättänyt ansaittua riemua ja kommentteja, että ei toi suomeksi toimi. On vain jotenkin niin vaikea tottua, että ne suloiset pellavapäät kulkevat hiukset silmillä ja murahtelevat. Kaikille muille kyllä jaksavat olla aurinkoisia ja reippaita, mutta minä olen se joka saa kokea myös vesisateen. No, parempi niin. 


Mutta älkää ihmiset hyvät missään nimessä katsoko Youtubesta Meryl Streepin esitystä Abban biisistä Slipping Through My Fingers.

 Katson joka aamu, kun lapset reput selässään vaeltavat koulubussille. Huikkaavat ovelta vähän poissaolevasti i-love-you ja bye-bye. Jaamme päivän aikana muutaman hymyn, naurun, mutta jotenkin tuntuu että en saa ajasta otetta. Kaikki tärkeät hetket soljuvat ohi. 

Aamiaispöydässä nuokkuvat pellavapäät valmistautuvat tulevaan päivään, kouluun ja treeneihin. Urahtelemme vähän väsyksissä kaikki. Ajattelin viedä lapset niin moniin paikkoihin: Pariisiin. Roomaan, Lontooseen, eväsretkelle, teatteriin, konserttiin. Hetket katovat, vilistävät ohi. Mihin aika kuluu? 

Aikaa ei voi pysäyttää. Tätä päivää ei voi pistää piirongin laatikkoon ja ottaa esille sopivampana hetkenä. 

Löysin muuttolaatikosta kuvan, jossa kaksoset poseeraavat reput selässä valmiina ensimmäiseen pre-school päivään. Tuntuu, että se oli vasta hetki sitten. Oikeasti siitä on kohta kymmenen vuotta. Slipping through my fingers. 

16 comments:

  1. Me asutaan mettässä ja lapset kulki koulumatkan (2,5km) talvisin taskulamppujen valossa, lähinnä kyllä autojen takia, että itse näkyisivät. Tässä yhtenä päivänä huristelin sitä samaa tietä töihin ja jos en olis kiivaasti halunnut varjella työmeikkiä, niin itku olis tullu, kun näin hyvin pienen ihmisen taapertavan huomioliivissä taskulamppu kädessä ja valtava reppu selässä kohti koulua. Mun omat on jo maailmalla vallan muita teitä kulkemassa ja kyllä tuli taas yhtäkkiä ikävä pikkulapsiaikaa, vaikka on hauskaa seurata näiden aikuistenkin lasten elämää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan ensiksi, wau! Itselleni on paha pala katsoa niitä eskarilaisia, jotka nousevat koulubussiin ensimmäisenä koulupäivänä. Saatikka sitten, että menisivät reppuselässä metsätietä pitkin. Toisekseen, toivon että jonain päivänä pääsen sille asteelle että meikki säilyy. Kun mä pärähdän niin sille ei voi mitään :(

      Kiitos kommentistasi. Mietin, että on kai tässä toivoakin. Kyllähän ne lapset on lapsia vaikka tie lavenee ja elämä on suuremmalla säteellä.

      Delete
  2. Niin haikeaa ja niin todellisuutta, nykyistä tai tulevaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Älä muuta virka. Mutta miksi sitä tulevia miettii, kun voisi vain keskittyä tähän päivään. Mulla on opittavaa.

      Delete
  3. Kiitos :) Teillä nuo kyltit näkyvät olevan astetta järeämpiä kuin täällä kotimaassa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Pauska hauskasta haasteesta. Joo, kyllä näiden kylttien on tarkoitus pitää asiaankuulumattomat loitolla.

      Delete
  4. Niin tuttua, aika kuluu tosiaan joutuin...!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Mari, niin se vain menee. Minkäs tässä teet. Joko hyppäät ajan virtaan tai yrität tarkkailla virran reunalta. Sama aika kuluu kuitenkin.

      Delete
  5. Aika menee uskomattoman nopeasti! Tuntuu,että vasta sain pienen tyttäreni syliini ja nyt hän täyttää 1.1. jo 20v.!!!
    Onneksi itse ei vanhene yhtään,mutta pelottavaa miten aika lipuu käsistämme!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihana syntymäpäivä! Wau.

      Joo, tosi hyvä että itse pysyy ihan samana. Ei vais, kyllä ikä alkaa jo tuntua vaikka ei kai sitä ääneen saisi sanoa. Onkohan mulle tulossa joku kriisi?

      Delete
  6. Nyt täytyy ehdottomasti katsoa tuo Merylin pätkä ! Mihin se aika menee ? Meillä lapsi on sanonut ensimmäistä kertaa menevänsä ystävänsä luo 'kalkkunapäivänä' - se tuntuu tosi oudolta ! :)

    ReplyDelete
  7. Äitiys ei lopu koskaan, vaikka henkistä napanuoraa venytetään pidemmäksi ja pidemmäksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että aika ei kulu mihinkään. Sitä tulee onneksi koko ajan lisää... Kyse on vain siitä, miten millainen aikakäsitys meillä on.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Johonkin pisteeseen saakka... 80-vuotias ystäväni totesi joka ilta ajattelevansa, että taas meni yksi näistä jäljellä olevista vähistä päivistä, käytinkö päivän sen ainutlaatuisen arvon mukaisesti.

      Delete
  8. Tuo aika on kyllä ihanaa ja aina välillä kaipaan sitä kun oli vielä lapsi kotona...

    ReplyDelete
  9. When someone writes an article he/she retains the thought of a user in his/her brain that how a
    user can be aware of it. Therefore that's why this article is great.
    Thanks!

    Here is my web site - set up a website - -

    ReplyDelete
  10. I am curious to find out what blog system you happen to be using?
    I'm having some small security issues with my latest blog and I would like to find something more secure.
    Do you have any suggestions?

    My web site ... how to get rid of acne scars

    ReplyDelete