Tuesday, November 26, 2013

Ja sitten äidillä meni sormi suuhun

Vanhemmuus on sellainen juttu, että oikeastaan vasta sitten kun käärö (tai meidän tapauksessa kaksi kääröä) on käsivarsilla valkenee koko asia: matka on vasta alullaan. Vastuu on huikea ja olisiko ihan joku kurssi pitänyt käydä. Toisaalta mielen syövereistä nousee kuvia, miten on nähnyt jonkun toisen toimivan. Vaistot ohjaavat, luontoäiti neuvoo. Mutta sitten on niitä tilanteita, että sormi menee suuhun. Mitäs nyt? 


Edelleen puran muuttolaatikoita ja sieltä löytyi tämä Suuri Vauvakirja. Kirja auttoi pulassa jos toisessa. Tykkäsin ihan mahdottomasti. Jos amerikkalaista vastaavaa opusta selailin, niin neuvo oli kääntyä lääkärin puoleen. Vauvakirjan teksti sen sijaan sai tyyntymään, analysoimaan tilannetta. 

Nykyisillä tuoreilla äideillä on sitten vielä huomattavasti parempi tilanne. Sain kutsun osallistua Ainukerhon (klik, klik) kampanjaan. Silloin kun juniori syntyi sain Suomesta lahjaksi Ainun tuotteita. Olivatkin kivoja, vieläkin muistan hauskat puiset lelut ja Ainun tuttipullojahan keitettiin urakalla, tehtiin pullokeittoa kuten isommat sisarukset tilannetta kuvasivat.

Ainukerho tarjoaa ihan käytännön ohjeita, vastaa kysymyksiin, kertoo lapsen kehitysvaiheista. Voi pojat kun olisin aikanaan tarvinnut juuri tällaista tukea! Esimerkiksi hampaiden hoidosta on oikein kattava tietopaketti. Hampiharja vain käteen ja harjaamaan, vaikka ikenet vielä paljaana ovatkin :) 

Olen aikaisemmin kieltäytynyt muutamasta yhteistyökutsusta. Tämä tuntuu kuitenkin sellaiselta, että tartuin tilaisuuteen. Sen pienen käärön kanssa kun on toisinaan vähän neuvoton olo. Kerhoon liittyvät saavat lahjaksi Ainu-pupun (klik, klik). Mun tekisi mieli liittyä ihan pupun takia, mutta meidän vekarat ovat jo vähän yli-ikäisiä :)








10 comments:

  1. Kirjan lisäksi kultaakin kalliimpi oli naapuri vastaavassa tilanteessa.Kahdestaan pähkäiltiin mitä pitäsi tehdä ja neitimme ovat pian 20v.,joten ei ihan epäonnistuttu tehtävässämme ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä neuvokas naapuri on aina paikallaan. Meidän naapurit olivat silloin vähän jo vanhempaa polvea, joko lapsettomia tai sitten omat lapset lentäneet pesästä aikaa sitten. Vertaistuki olisi kyllä ollut paikallaan. Muistan kun naapurin mummeli esitteli mut tuttavalleen sanoen, että tämä on se rouva josta oli puhetta. Se joka vie lapset ulos joka päivä :)

      En viitsinyt kertoa, että Suomessa nämä piltit ottaisivat päikkäritkin ulkona.

      Delete
  2. Mä oon sen verran jääräpäinen, että en suostunut avaamaan yhtäkään vauvanhoito-opasta, jotka mulle ystävällisesti hommattiin kun tyttöä odotin. Olin sillon (ja edelleen) sitä mieltä, että kyllä se lapsen hoito onnistuu ilman kirjojakin. Tulee vaan liikaa suorituspaineita, kun nitä lukee. Varsinkin niiden kehitysvaiheiden kanssa...

    Mutta on toki hyvä, että ko. kirjoja/nettisaitteja on olemassa. Moni löytää niistä apua ja tukea, eikä tarvitse joka asiassa mennä erehdy ja opi -metodilla kuten allekirjoittanut. :D Mutta mua nyt haukuttiin jo synnärillä itsepäiseksi. ;) (Ja on sitä viimeaikoina muutama atoopikon hoitokikka tullut netistä tarkistettua :) )

    ReplyDelete
    Replies
    1. On hyvä, kun tietää mitä tahtoo :)

      Mullekin siunaantui muutama amerikkalainen opus, kuten teos siitä millaisella ruokavaliolla kasvatetaan huikaisevan älykkäitä lapsia. Olisi kai ollut hyvä edes selailla. Siinä olin tiedon lähteillä ja jos ei älynkynttilä lapsilla loista niin itseäni voin vain syyttää :)

      Vauvakirjaan turvauduin, kun lapset sairastivat. Pikkuisen eka kova kuume tai oksennustauti on aika pelottava kokemus. Äkkiä tulin siihen tulokseen, että päänsärky on aivokalvontulehdus tai kuume johtuu Länsi-Niilin viruksesta. Kirja sitten kummasti rauhoitti.

      Lastenlääkärilläkin yleensä vain mitattiin ja punnittiin, katsottiin että kasvu on joltisenkin käyrillä. Kaikkinainen opastus ja lapsen tarkkailu uupui. Sikäli suomalainen neuvolatoiminta on kyllä ainutlaatuista.

      Delete
  3. mulla oli kanssa tuo kirja ja voi kuinka sita luinkaan silloin kun esikoistani odotin. Muut raskaudet menikin sitten omalla painollaan... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mielestäni kirja on tehty hurjan hyvin, maltillisesti ja ilman turhia krumeluureja. Mun olisi pitänyt varmasti tutkia enemmänkin, konsultoin aina silloin kun meni sormi suuhun. Ja menihän se kohtuullisen usein :)

      Delete
  4. Alkoi hymyilyttää postauksesi, niin monia hauskoja muistoja tuli mieleen. Meillä luettiin hartaudella Anna Wahlgrenin Vauvakirjaa esikoisen kanssa, kaksosten kanssa aina välillä silmäilin jotain kehitysvaiheita, mutta muuten mentiin jo rutiineilla. Hämmästys olikin sitten melkoinen kun kyseinen rouva paljastuikin varsinaiseksi neuroosimamaksi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun olisi kovin vaikea luopua tästä kirjasta. Pelkkä näkeminen tuo jo melkein sen vauvan tuokun ( enkä nyt puhu vaipoista ) nenään. Ja kuinka sukkelasti aika sitten kuluukaan.

      Kaksosten kanssa kieltämättä taitaa aika mennä enemmän käytäntöön kuin teoriaan :)

      Delete
  5. Minä sain lahjaksi lapsen syntymän aikaan Penelope Leachin "Your baby and child"-kirjan,jonka muistan olleen tosi hyvä,informatiivinen ja visuaalinen,ja josta oli alussa paljon apua.Minneköhän sekin kirja jäi....

    ReplyDelete
  6. Kiva kun kävit jättämässä blogiini linkin, niin osasin tulla kurkistamaan tänne :) Iloista joulunodotusta!

    ReplyDelete