Thursday, September 26, 2013

Muutama kuva meiltä

Laatikot vähenevät lattian rajasta tuskallisen hitaasti. Mihin taas on mennyt melkein yksi kokonainen päivä? Mutta sain sentään otettua muutaman kuvan. Viimeksi kun muutimme melkein tarkalleen 10 vuotta sitten uuteen kotiin tuli räiskittyä samoin tein varmaan satakunta kuvaa. Nämä ovat ensimmäiset jotka olemme täällä ottaneet. 


Edellinen asukas oli vähän sellainen laissez faire -puutarhuri. Luonto on saanut aika vapaat kädet. Tyyli ei ehkä kovin paljon tule muuttumaan :) Varsinkin jos purkua vailla olevat laatikot eivät ala joutuisasti huveta. Tämän kaaren alta astellaan etuovelle. 


Autotallin pikkuikkunakin tarvitsisi kaihtimet sisäpuolelle. 


Takapihalle johtava portti. Meidän vanhan kodin mäntypuut vaihtuivat lehtipuiksi. Jos mä nyt yhtään puita tunnen, niin puiden joukossa on myös koivu. Ainakin lehti näyttää koivun lehdeltä ja runko on valkoinen. 


Täkäläisen tavan mukaan lamput ja muut valolähteet jäävät taloon. Family roomin katossa on tämä veikeä lamppu. Se on alkanut kasvaa mun makuuni. Edellinen omistaja oli matkaillut maailmalla ja tuonut valaisimia tullessaan. Joten tavoista poiketen pari valaisinta hän vei mennessään. Ja ymmärrän kyllä. Jos on Venetsiasta löytänyt mieleisensä niin kyllä veisin minäkin.  

Ensi viikolla alkaa taas lasten koulu. Sen verran pitäisi saada ojennusta aikaiseksi, että maanantaiaamuna ei paniikissa etsitä koulutarvikkeita, jumppavaatteita. Ja nyt mä vasta älysin: missä ovat lounaslaukut? En ole nähnyt niitä sitten koulun loppumisen.

14 comments:

  1. Ihana tuo ensimmäisen kuvan sisäänkäynti ja muutenkin aika kivan näköistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se ei ihan ole yellow brick road, kun on punatiilestä tehty :) Kiitos, vielä kun osaisi vähän katsella sillä silmällä ja laittaa tavarat passeleille paikoille.

      Delete
  2. Kauniita portteja, viihtyisännäköinen ympäristö ja jos autotallin ikkunakin on noin kaunis, niin kiva nähdä, miten kaunis koko koti on. Ja lamput.
    Mukavia hetkiä uudessa kodissa ja onnea uuteen tupaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, arvon Lady! Tykkään kyllä täkäläisestä tavasta laittaa ikkunoiden sivuille näitä myrskyluukkuja (mikähän tämän nimi nyt olisi suomeksi) vaikka vain ihan koristeiksi. Ulkoasu on huolitellumpi, vähän kuin olisi ripsiväriä laittanut ;)

      Delete
  3. Oih, niin olisin halunnut lisää kurkkia ja suuremmilta aloilta ;)
    Oikein hyvältä näytti nämä pienet kuvakulmat!
    Tykkään myös noista ikkunaluukuista. Suomessahan Kannustalot myy mallistoa, josta tuollaiset löytyy.
    Tuo tapa jättää valaisimet kuullostaa erikoiselta, vai onko siellä niin vallitseva sisustustyyli, että lamppu istuu joka kotiin? =D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ehkä mä vielä jossain vaiheessa näytän vähän enemmänkin ;) Juuri nyt ei olisi muuta tarjolla kuin enemmän ja vähemmän täysiä pahvilaatikoita. On tää kyllä ikuisuusprojekti!

      Olen muuten tainnut nähdä sen Kannustalon mallin. Kannustalo tekee muutenkin taloja, jotka näyttävät täkäläisiltä.

      Yksi iso ongelma lamppujen suhteen taitaa olla, että kesiverto-Jones ei osaa niin vain lamppuja vaihdella. Ihan oikeasti. Sitä varten soitetaan sähkömies. Toisaalta valaisimet on mietitty talokohtaisesti ja jotkut ovat aika mielettömän raskaitakin.

      Delete
  4. Houkuttelevan näköinen piha ja ihania portteja pihoille! Onnea uuteen kotiin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pihassa on myös aika ihana keinu. Sellainen yhdenistuttava lastenkeinu, joka kohoaa korkealle puiden oksien tasalle kun oikein vauhtia antaa. Paikka on valittu hyvin, sillä heti keinulta alkaa jyrkähkö mäki. Kiitos. Kyllä onni on aina paikallaan :)

      Delete
  5. Ihanan näköistä!!! Onnea uuteen kotiin!!
    Jännä tapa jättää lamput,mutta löytöjäkin voi näköjään "tehdä" ;-)
    Mukavaa viikonloppua!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anne-Marie! Usein viedään mennessä myös jääkaappi, mutta meidän tapauksessa se jäi. Mä kyllä tykkäsin muutamasta lampusta jotka myyjä vei mukanaan. Onneksi en ehtinyt katsoa niin perusteellisesti, että olisin kiintynyt. Kaupat olisivat saattaneet peruuntua jos olisimme lamppuja alkaneet vaatia :)

      Delete
  6. Onnea uuteen kotiin! Kivalta näyttävät nuo mustat ikkunaluukut!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, kyllä ne antavat huolitellun ilmeen. Kiitos, Anne!

      Delete
  7. Ihan mielettömän ihania kuvia. Ja tuon lampun ottaisin heti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jännä tämä lamppu. Itse sitä aluksi vähän oudoksuin, mutta nyt olen jo ihan innoissani. Tyyli on kovin erilainen kuin lampputyyli yleensä täällä meillä. Mun pitäisi kysyä myyjältä, että onko tämäkin hänen löytöjään maailmalta.

      Delete