Saturday, September 28, 2013

Chloé parfyymi ja pari muuta mietettä

Kylpyhuonetta pakatessa käsiini osui vanha Chloé, siis se hajuvesi. Suihkautin tuoksua ranteeseen ja pistin pullon sitten roskiin. En ollut hajustetta käyttänyt vuosiin. Päivän aikana kuitenkin tuttu tuoksu leyhähteli ympärilläni. Mielestäni Chloé on aina tuoksunut vähän villalle.  


Muistan vieläkin sen päivän kun ostin hajuveden. Olin silloin opiskelija ja rahat vähissä. Halusin tuoksun ja säästin sitä varten pidemmän tovin. Se oli parasta mitä tiesin. Kaupassa törmäsin kaveriin, joka kysyi ostoksistani. Ylpeänä esittelin putelini. "Oi, mä annoin mun Chloén naapurin mummolle kun musta se on aika kamala tuoksu" virkkoi kaverini. Tiedättekös, mun iloni uudesta parfyymistä lopahti siihen. Joka kerta kun pullosta suihkautin tuli mieleeni kaverin kommentti. 

Ensimmäisen asunnon ostaminen oli kovin jännittävää. Kavereille kerroin etsiväni asuntoa, mutta sitten kun kala kävi koukkuun tiedotin vasta kun kaupat olivat varmistuneet. Työn kautta löytynyt kaveri katseli mua kuin vähän vinksahtanutta ja toivoi että työpaikka säilyy. Suomi rämpi lamassa ja juuri oli raskaalla kädellä poistettu työtätekeviä yhdestä jos toisesta organisaatiosta. Ystäväni (pidin häntä silloin ihan oikeana ystävänä) kertoi omistusasunnon hankkimisen olevan kerrassaan tyhmää. Ainoa oikea vaihtoehto on asumisoikeusasunto. Kyllä kauppatieteiden opiskelija tietää.

Olen minä itsekin möläytellyt. On ollut tilanteita joissa olen varmaan päätynyt silmät ymmyrkäisinä ihmettelemään tilannetta enkä ole osannut myötäelää. Mutta mietin kyllä miksi on niin vaikea sanoa tutulle ihmiselle, että voi kun kiva, mä olen iloinen sun puolestasi. Miksi on joskus niin tärkeää kertoa oma kanta, vaikka juuri sillä hetkellä olisi ehkä tärkeämpää iloita toisen ilosta. Eihän niitä ilon ja onnen hetkiä koskaa liikaa ole. 


Kuten Jalalla Koreasti -blogin kirjoittaja Terhi (klik klik ) kommentoi, niin muutto on terapeuttista. Monta ajatusta on tullut mieleen ja joku ajatus mietittyä loppuunkin. Ainakin toistaiseksi. Ja miksi on niin helppo unohtaa kaikki hyvät ja kauniit hetket ja mielessä myllertävät vain epäonnistumiset, karikot ja matalikot. Aavoilla ulapoilla sopivan puhurin voimin kun on kuitenkin seilattu valtaosin. 

Meillä on yksi asukas jota ei muutto häiritse. Felix löytää mukavan paikan, käpertyy siihen, välillä vähän haukottelee ja seuraa tapahtumia uteliaana. Mies on muuten tänään laittanut meidän lämmityksen/ilmastoinnin kuntoon. Mun pitäisi tehdä tästä ihan oma postaus. Seinässä on ufomötikkä ja se nyt alkaa opiskella lämmönsäätelyä ja kohta tekee sen omia aikojaan. Kaupantekijäisiksi vielä yrittää löytää taloudellisesti fiksut ratkaisut. Esim. liiketunnistin tunnistaa jos kotona ei liikuta ja silloin lämpö laskee automaattisesti.

Perheen verhovammainen (siis minä) on saanut yhden ikkunan peittoon. Verhoja tarvittiin kaksinkertainen määrä. Mä tunnustan kyllä reilusti, että verhomaailma on mulle sekä outoa että kärsimystä. Mutta muu ei nyt auttanut. Koti alkaa muotoutua.

18 comments:

  1. Juu on sitä tullut itsekin möläyteltyä, ja joskus ajatus ehtii suusta ennenkuin se on ihan loppuun saakka harkittu, mutta yleensä sellaiset kommentit ovat enemmänkin sanojalle nolostusta aiheuttavia ja sitten niille voi nauraa. Eri juttu on tuollaiset "besserwisser"-tyyppiset, jolloin sanoja selvästi haluaa vielä tuoda omaa mielipidettään julki huolimatta siitä, että toinen loukkaantuu tai harmistuu. Höh. Se kauniin lauseen tai kivan kommentin sanominen toiselle on ihan ilmaista ja tuo hyvän mielen molemmille; miksiköhän niitä tulee silti pantattua ihan liikaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuttua, tulee sanoneeksi ennen kuin asian perin pohjin ajattelee. Ja joskus mulle on käynyt niinkin, että ryhdyn selittämään sanomaani ja menen entistä enemmän metsään... Häpeän puna polttelee pitkän aikaa postia.

      Tahdikkuus on taitolaji ja eihän siinä auta kuin yrittää olla parempi. Miksi se jalka menee niin helposti suuhun, ihmettelen ma. Ja kuten sanot, toisen ilosta iloitseminen. Olen täällä oppinut kyllä myötäelämistä ja sellaisia kannustavia ja ilahtuneita sanontoja, huudahduksia. Jokainen voi toki tykönään miettiä mitä haluaa, mutta pakkoko sitä on ääneen sanoa :)

      Delete
  2. Mietin sitä aika usein, että kuinka toisen ilo olisi toiselta pois? Että mikä kylvää jo pieneen sellaisen kateuden siemenen, että toisen onni saa lähes harmin kyyneleet silmiin? Olen kyllä ymmärtänyt, että miksi Suomessa on sananlasku: "Kel onni on se onnen kätkeköön", mutta en siltikään ole suostunut elämään sen mukaan. Minusta näkee tunteet jo kilometrin päähän. En osaa teeskennellä. Jos on aihetta onneen, julistan sen koko maailmaan. Jos on suru, senkin näkee. Toisaalta itken itse itkevien kanssa ja ystävän ilo on minullekin aihe juhlaan. Kateellisiin ja ilkeisiin kommentteihin törmätessä olen lähinnä surullinen sen kommentin sanojan puolesta. Mietin, mistä se pahamieli oikein syntyy. Miksi on tarve tylyttää? Sanoa, vaikka itsekin tietää, että siitä sanasta ei ole mitään iloa kenellekään?

    ONNEA siis teille uudesta kodista! Tulkoon siitä ihana pesä, rakas koti, oma linna ja turvapaikka maailman myrskyjen keskellä! Olkaa onnelliset siellä, antakoon se teille lepoa ja iloa. Asukaa hymyillen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Mine, mun pitää varmaan tämä onnentoivotuksesi printata ja pistää seinälle :) Siinä on niin paljon hyviä ja kauniita asioita.

      Kyllä mustakin näkee, kun on surua ja murhetta. En osaa sitä kätkeä. Iloa tai onni taitaa olla enemmän sellaista myhäilyä. Johtuneeko suomalaisuudesta vai mistä, mutta aina on vähän varovainen olo ja ajattelee että itku pitkästä ilosta. Että äläpäs nyt vallan riehaannu, kohta se tuuli taas kääntyy. Näin siis mietin itsekseni omista asioistani. Ehkä siinä on jonkin lajin taikauskoakin. Todellakin onni pitää kätkeä, että sitä ei kukaan nappaisi pois.

      Delete
  3. Minä kyllä viehätyin näihin eka kuviin uudesta talostanne, kaariportti ja vehreä piha, tiilitalo, ei punatiiltä ja puiset isot ikkunan pielet. Sitä lamppua elä poista, hyvän näkönen!!!

    Tykkäisin muuttaa, mutta onneksi voin vedota ikääni, ettei se muuttotouhu suoraan sanoen kiinosta...liian raskasta tämmöiselle rinsessalle! Viimeinen iso muutto meni hyvin kun ei tarvinut ite tehdä mitään, työnantaja maksoi koko helahoidon.

    Jossain vaiheessa ostelin hajuvesiä ja nämä klassikot on yhäkin mieleisiä, en vain muista niitä käyttää, vaukka tossa hollilla olisivat. Minä vahvana ja vankkana naikkosena muuten tykkää kukkaistuoksuista kaikista eniten ja jopa ominani niitä pidän!

    Ne verhot ja ikkunat on ikuinen riesa, mutta taaskin olen itteni totutannut siihen helpompaa ja kivasti pärjäilen....ei nyt sillä kyllä pitäisi noi pari ikkunaa pestä joista pääasiassa tirkistelen. Heti kun pääsen tikkaille ni pesasen verhot....no en muuten pidä suurempaa kiirettä!

    Sulla on mukava ja mielenkiitoinen aika menossa, saat rakentaa uutta ihanaa kotia. Varmaan monta kertaa tulee tuolien paikkoja siirettyä ennenkuin sopivat omaan silmään ja sitten samalla sitä pihaa rapsuttamaan ja suunittelemaan.

    Viellä kerran onnea päätökseen ja näin mukana eläen tämmöselle joka ei varmaan lähiaikoina muuttoa tee on milenkiitoista seurata toisten muuttohommia....:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siinä on vähän dilemma kun haluaisi olla kannustava mutta samalla on vähän eri mieltä....
      Oi teidän Felixiä ,on se suloinen! Koirat ovat kyllä ihania kavereita:)
      En ole koskaan tainnut käyttää Cloeta,vaikka ihan tuttu onkin(tosin tuoksua en muista)

      Mahtavasti onnea uuteen kotiin ja siihen,että kodista tulee mieluinen:)

      Delete
    2. Maikku, lamppu on ja pysyy. Ainakin jos se on minusta kiinni :) Siihen on kyllä joltisenkin hankala vaihtaa lamppuja, mutta onneksi mies on kätevä. Multa jäisi vaihtamatta.

      Mulla on sellainen ikävä tapa, että kun jonkun saan mielestäni paikoilleen, niin en sitä sitten millään raaski siirtää. En edes kokeilla olisiko joku muu paikka parempi. Yhdet verhot löytyi ihan vahingossa ja nämä toiset olivat työvoitto. Tässä on kyllä sitäkin, että nyt en ensimmäisenä tohtisi lähteä mittojen mukaan teettämään. Verhothan ovat täällä usein kuin taideteoksia. Myyjä jätti kahteen huoneeseen verhot ja pitäisikin ihan kuvata ne. Vaihtoon menevät, kunhan se aika koittaa. Toistaiseksi auttaa porotukseen. Nimittäin auringon.

      Sinä olet kyllä varmaan muuttanut aika monta kertaa.Olisihan tämän voinut fiksumminkin suunnitella, mutta tuli vähän yllättäin. Jospa oppisin ja pitäisin kaapit ja tavarat järjestyksessä. Ja ennen kaikkea luopuisin siitä, mitä ei tarvita.

      Delete
    3. Jael, no sepä se. Ainakin lasten kanssa on nyt sitä, että kovasti huomaan varoittelevani, neuvovani. Vaikka asiantuntijoiden mukaan olisi tärkeää antaa jälkikasvun myös epäonnistua ja mokata. Siitä sitä vasta oppiikin. Tärkeintä on tietysti, että yrittää.

      Felix on ottanut muuton tosi hyvin. Takapihalle ei vielä pääse kirmaamaan omin nokkinensa, ensin pitää laittaa pienempää verkkoa ympärillä olevan aidan eteen. Aidan raot ovat sen verran suuret, että Felix pääsisi karkuteille.

      Delete
  4. Ihan ekaksi onnea uuteen kotiin! =)

    Olen sinisilmäinen mitä ihmisiin tulee, uskon aina ekaksi hyvää ja sitten sitä saa katua. Mulla oli vanhassa työpaikassa ollessani paljon ystäviä -luulin. Sitten kun meillä ajettiin tuotanto alas, niin mulla olikin "ystäviä". Tulin siihen tulokseen, että moni oli "ystävä" siksi, että oli aika kiva titteli. Sitten kun olinkin lähtevien joukossa jäi moni joulukortti tulematta, moni kaveri lopetti yhteydenpidon ja minäkin ymmärsin lopettaa siinä vaiheessa kun oli aina se joka soitti/mailasi. Ihmisluonteen opettavaisin kommentti oli se joka tuli yhdeltä hyvin korkealle arvostamaltani "ystävältä" kun kerroin hakeneeni unelmieni paikkaan "ei sun kuule kannata tuollaisista haaveilla, kun sinne on niin paljon hakijoita ettet sä tuu edes haastatteluun pääsemään". Paikka on muuten minun. ;)
    -Hanna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onnea työpaikasta! Mä luulen, että tässä tällaisessa varoittelussa on toisinaan hyviäkin ajatuksia takana. Jotenkin halutaan auttaa, että toinen ei pettyisi suotta odotuksissaan :) Vaikka kannustavampaa kai olisi sanoa, että sulla on ainakin yhtä hyvät mahkut kuin muilla ja mä pidän sulle peukkuja.

      Tuttua on tuo, että yhteydenpito lakkaa siinä vaiheessa kun ei itse enää soittele/kirjoittele. Itselläni tähän on liittynyt sitäkin, että kavereiden kanssa on oltu niin erilaisissa elämänvaiheissa: kun itse olen kituuttanut pikkutuloilla on jollain toisella ollut jo hyväpalkkainen työ, itselle on ollut tärkeää matkustelu kun jotkut kaverit ovat eläneet perheenperustamisen aikaa jne. Onhan se surku juttu, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää.

      Mä yritän olla parempi ja kannustavampi. Voisi aloittaa noista omista lapsista :)

      Delete
  5. Onnea uuteen kotiin!

    Felix on suloinen muuttoapulainen.

    Jos olen ihan eri mieltä, mutta en halua loukata sanomalla mielipidettäni ääneen, olen yleensä hiljaa. Tosin minut hyvin tuntevat tietävät, etten välttämättä sano mitään ja osannevat lukea kasvoiltani mitä ajattelen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä sellainen ystävä on kultaakin kalliimpi, joka rehdisti sanoo mielipiteensä. Mutta sillekin on aikansa ja paikkansa. Silloin kun on aika iloita niin toivon, että en ole itse toisten iloa latistamassa.

      Hyvä ja lämmin ystävyys kestää kriittisyydenkin. Siinä kai avainsana on välittäminen, kritiikkiä annetaan siksi että ystävästä välitetään. Ei siksi, että kun mä nyt olen tätä mieltä :)

      Delete
  6. Onnea uuteen kotiin! Meillä on töissä tällainen möläyttelijä tyyppi, ikävä kyllä :( Itse en tykkää loukata toisia tieten tahtoen, koitan löytää se positiivisen puolen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joskus kun äkkää jälkeenpäin, että ymmärrettiinköhän mut ihan väärin. Tarkoitus on hyvä, mutta jotenkin asettelee sanansa niin päin mäntyjä. Sitäkin on tapahtunut.

      Olen ajatellut Sinua ja viherpeukaloasi. Nyt olisi sellainen vihertietämys tarpeen. Pihassa näyttäisi olevan ruusuja ja mulla ei ole hölkäsen pölähtämän aavistustakaan mitä niillekin tehdään :)

      Delete
  7. Mistäköhän sitä muuten muistaa kaiken ? Omassa nuoruudessa Beavers farkut olivat kova sana - minulla niitä ei ollut - muistaakseni en niitä niin edes halunnut, mutta jossain vaiheessa oli Lee-merkkiset farkut. Muistan vieläkin, kun kuulin kommentin, että Leet olivat sellaisille isopehvaisille ! Vielä kymmenien vuosien jälkeen tuon muistaa.
    Onneksi iän mukana siitä ei enää niin välitä.
    Felix näyttää ihanalta ja varmasti sopeutuu nopeasti uuteen kotiin !

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuule, mä olin Lee Cooperin myyjän pakeilla (siis sellaisen joka myy kaupoille) organisaation ostajan kanssa. Iloisesti molemmat haukkuivat Wranglerin farkut lyttyyn. Ovat NIIN junttikamaa. Sattui olemaan Wranglerit jalassa :) Muistan kuin eilisen päivän.

      Felix on tottunut oikein hyvin. Eilen illalla koiruli halusi jäädä alakertaan nukkumaan kun muut kömpi yläkertaan. Hän on nyt iso koira ja vahtii meidän muiden unta :) Tuli sitten aamulla seitsemän paikkeilla muina miehinä katsomaan, että mikä on meininki.

      Delete
  8. Jostain syystä ne on aina samat, jotka noita Chloe- kommentteja laukoo... Joku tuolla mainitsinkin "kell onni on, se onnen kätkeköön" sananlaskun. Eipä ole vaikea hahmottaa, miksi joillekin ihmisille ei halua iloaan jakaa. Onneksi ovat kuitenkin pieni vähemmistö! :) Ja onnea uuteen kotiin Johanna!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos JOnna. Nyt alkaa jo vähän tuskastuttaa, kun projekti ei etene. Jos jouluksi...

      Olet kyllä oikeassa, että taitaa olla ihan oma lajityyppinsä tämä hajuvesikommentaattoreiden ryhmä. Useinhan perustelu on, että kyllä totuuden voi ja saa sanoa. Se on vain sitä suoruutta ja rehtiyttä. Hyviä ja kannatettavia arvoja, mutta niilläkin on aikansa ja paikkansa.

      Delete