Friday, August 16, 2013

Päivä Nasu

Kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen kommentoinneille. Mähän kyselin mitä haluaisitte tähän blogiin lisää. Päivän asuja ei toivottu. Tässä sen asemasta Päivä Nasu.


Nasu on mulle hyvin rakas. Olen sitä ikäpolvea, jonka erityislelut heitettiin empimättä tuleen. Pidettiin jotenkin haitallisena jos lapsi kiintyi riepuun tai rättiin. Mä kiinnyin kahteen pieneen nalleen, jotka olivat mukana mm. koulussa. Muistan vieläkin kuinka koululaukku oli pulpetin vieressä auki lattialla ja nallet istuivat kuuntelemassa opetusta. Varmistin aina välillä, että kuuluvuus on hyvä jotta oppi menee perille. Kerran ne nallet sitten hävisivät. Mut kutsuttiin kotona keittiöön ja sillä aikaa veijarit hävisivät olohuoneen sohvalta. Veikkaisin, että päätyivät takkatuleen. 

Anonyymistä kommentoivan "no name" ei-toivomuksesta - tässä on nää mun Converset! Niitä Burchin baltsujahan ei ole. Nämä Converset perin tyttäreltä, kun jalkansa hujahti koosta ohi. Kuten huomaatte, mun poseeraukseni teemasta "I need to pee like a racehorse" ei vielä ihan lähde. Jotenkin on väkinäinen ote. Lupaan harjoitella. Jos vaikka olis joskus esitellä niitä toribaltsuja. 


Lady of The Mess -blogisti (klik klik) sai lupauksen, että pistän bikinikuvat odottamaan aikoja parempia. Tätä te nyt jäätte vaille! 


Bikinit - ei aavistustakaan, läppäri Dell, aurinkolasit Ray Ban, rusketus - ei ole. 

Nyt sitten salaperäisen ilmeettömästi tähyän tulevaisuuteen ja funtsin uusia juttuja. Mutta edelleenkin saa kommenttilaatikkoon hihkua, jos tulee mieleen mitä haluaisit kuulla. Leppis antoi jo hyvän vinkin. Pistin sen muhimaan. 


Ja tässä vielä Päivä Nasu.On maailman suloisin ja pehmoisin pikkuötökkä. Mun vaan pitää vahtia, ettei Felix vohki Nasua. 


26 comments:

  1. Eipä minullekaan ole yhtä pupua lukuunottamatta jäljellä lapsuuden leluja. Ei niitä kai haitallisia pidetty, mutta vanhemmat olivat ilmeisesti sitä mieltä, että turha säästää, tuskin tulen kaipaamaan. Kaipaan kuitenkin sitä nallea, jolta veljeni oli pienenä nyppinyt karvat irti. Myöhemmin minä puin sitä, kun ajattelin, että sitä paleltaa karvatta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin muuten, että ehkä mun vanhemmat olivat sitä ikäpolvea. Olivat vähän vanhempia kuin ikätovereillani.

      Onpas jotenkin surku ajatus nallesta ilman karvoja. Ymmärrän, että halusit laittaa lämmintä ylle. On muuten aika jännä, kuinka pieninä lapset ymmärtävät että pitää olla lämmintä yllä.

      Delete
  2. Voi kun minun rakkaat nallet Panu ja Milla olisivat säilyneet. Panu oli panda ja sillä oli joku soittorasia tms sisällään, se kyllä särkyi. Milla oli ruskea ja sillä oli kova musta nenä. Sun onnekkaat kaverit pääsivät ihan oppiin asti :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Panu ja Milla ovat varmaan siellä Nalle-taivaassa yhdessä mun nallejen kanssa. Outo juttu on, että en muista kutsuneeni pikkuystäviäni millään nimellä. Ne olivat vain nalleja.

      Delete
  3. Mulla on nalle,jonka olen saanut 1 vuotiaana tallessa,mutta kaikki muu on kyllä kummallisesti hävinnyt...varmaan sinne samaan paikkaan minne kaikken muidenkin lelut ;-)
    Ennen ei varmaan ajateltu/arvostettu mitään tuollaista?? Minä olen nyt säilyttänyt jokaiselle lapselle (varmaan kaikkea turhaakin) kaikenlaisia "tärkeitä" juttuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla ei ole lelun lelua tallessa lapsuudesta. Siksi kai Nasusta olenkin niin innoissani.

      Täällä oma tunto pistelee: lasten leluja ei juuri ole jäljellä. Jokunen on tallessa, mutta eipä taida olla nallen nallea.

      Delete
  4. Minä en edes muista, että minulla olisi pehmoleluja ollut - nukkeja kylläkin. Rakkain oli mummini ostama vauvanukke, jota hoivasin ja hellin. Barbit olivat ainoastaan vaatteiden ompelua varten;) Isäni joskus siivousinnossaan oli sitten hävittänyt kaikki leluni, kun olin lähtenyt opiskelemaan. Kiukkuisin oli vauvanuken häviämisestä - ja Barbin vaatteista;) Omien lasteni leluja olen jonkin verran säästänyt vintille ja ne rakkaimmat pehmolelut ovat edelleenkin molemmilla huoneissaan - ja omilleen muuttavalla pojalla taitavat muuttaa myös;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Itse en muista oikeastaan yhtään nukkea. Mulla ei ollut edes Barbeja, koska niitä pidettiin liian aikuismaisina. Mikä mua harmittaa on pikkuisen aarrearkun verran kadonneita kangastilkkuja. Mun piti päästä aina kangaskauppaan ostamaan alelaarista tilkku ja monenlaisia kertyikin. En tiedä minne sekin joutui. Olisi jännä nähdä olisivatko tilkut edelleen mielestäni kauniita.

      Delete
  5. Ihana Nasu:) Mulla oli kulunut Nalle,joka sitten hävisi jossain vaiheessa jonnekin.Niinpä sitten New Yorkissa ostin sille Build-A-Bear-workshopista uuden Nallen,joka nyt tätäkin kirjoittaessa katselee sivusta;D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nasu on niin suloinen ja pehnmeä. Jos sattuu ankeampi tuuli niin lohduttaa kyllä.

      Tyttärellä on muutama Build-A-Bear -nalle/koira. Ne olivat muutama vuosi sitten todella suosittuja ja esimerkiksi synttäreitä vietettiin nallepajalla. Mäkin olisin halunnut rakentaa oman nallen, mutta jäi tekemättä. Mutta ehtiihän sitä vielä :)

      Delete
  6. Sääli nallejasi ja kyllä sääli tuli pikku-Johannaakin kohtaan joka noin julmalla tavalla menetti nallensa.

    Minulla ei ole mitään pehmojuttuja tallessa lapsuudesta, ei niitä tuleen nakattu mutta sisarusten käsissä kokivat kovia. Rakkain oli Pipsa-nukke jonka äitini teki jollain käsityölehden kaavalla serkulleni joululahjaksi. Pakettiin se ei koskaan päätynyt sillä minä ystävällisesti ja päättäväisesti adoptoin sen =D Ei Pipsakaan eläkepäiviä ehtinyt näkemään, mutta Fischer Pricen Onnellinen Omena täytti tänä vuonna kunnioitettavat 32-vuotta! Sillä olen leikkinyt minä, 4 siskoani, 2 veljeäni, monen monta serkkuani ja vielä omat lapsenikin :)

    Rakkain lapsuudenjuttuni joutui roskiin; kiinantossut joista söin pohjalliset :) uusia tossuja en saanut ja sekös vasta harmitti. Ehkä niissä nyt aikuisena pysyisi pohjat tallessa eikä päätyisi vatsanpohjalle! Löytyisiköhän niitä vielä jostain ja olisivatko jalassa yhtä mukavat kuin miltä ne lapsena tuntuivat?

    Leppis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi Pipsaa! Mutta mahtoipa olla mieluisa nukke. Mun piti ihan googlata tuo Onnellinen Omena, Happy Apple. Multa on mennyt ihan kokonaan ohi.

      Kiinatossut! Itsellänikin oli sellaiset (kelläpä ei), mutta pohjia en tullut maistaneeksi :)

      Lapset ottavat asiat jotenkin niin rationaalisesti. Tai itse ainakin otin. Nallet katosivat ja kyllä minä heitä etsin. Miltähän mahtoi tuntua nallejen hävittäjästä olen jälkeenpäin miettinyt. Nähdä kun lapsi koluaa kaikki nurkat ja moneen kertaan. En muista itkeneeni, mutta hätä oli suuri. Sitten keksin uuden mukanakuljetettavan, perheenjäsenen kuvan. Jollain tasolla ymmärsin, että lelut otettiin pois koska kiintymystä pidettiin liiallisena ja opin sitten pitämään valokuvan visusti muiden katseilta piilossa. Niin sitä lapsi oppii elämän läksyjä.

      Delete
    2. Minun melkein 10v. tyttöni kuljettaa edelleen koulussa rakasta mini baby borniaan, Sampoa. Sampn hän taisi saada ennen ekaluokan alkua ja ensimmäiset kaksi kouluvuotta Sampo kulki aamuisin kädessä koululle, sujahti koulun portilla reppuun ja taas kädessä kotimatkan, toi lohtua kiusatulle.

      Nyt kiusaaminen on jo takanapäin luokan vaihduttua kolmannen luokan alussa ja tyttö aloitti juuri neljännen luokan. Edelleen Sampo matkaa repussa, edelleen hänet pestään pari kertaa viikossa ja vaihdetaan puhtaat vaatteet :) Ei tulisi mieleenikään hävittää vaikka muuten jotain leluja saattaakin kadota mustan säkin uumeniin kun ovat riittävän rispaantuneet ;)

      Eikä tyttöjen ensimmäisiin poikaystäviinkään henno kajota; isoon karvaiseen Kaapo-nalleen ja yhtä isoon Ihaa-aasi Tomppaan =D (nimet ovat naapuripihan pojilta joihin tytöt olivat joskus ihastuneet, nyt ihastukset ovat vaihtuneet justin bieberiin ym. tähtiin)

      Leppis

      Delete
    3. Kiusaaminen on muuten kamala asia! Siihen ei mun mielestä puututa tarpeeksi topakasti vieläkään. Onneksi tyttärelläsi on Sampo. On kumma, miten lelu voi olla avuksi. Ihan oikeasti siihen voi turvata ja se tuo lohtua.

      Kaapo ja Tomppa :) Jotenkin tuntuu, että mieluummin ottaisin Kaapon tai Tompan tyttärelleni kuin Justin Bieberin. Se kaveri saa mun ihokarvat pystyyn - eikä ollenkaan positiivisessa mielessä.

      Delete
    4. Samaa mieltä Justin Bieberistä! Ja kyllä tyttökin vähän heräsi ajattelemaan kun kerroin mm. fanien päälle sylkemisestä. Onneksi on suomen oma poika Isac Eliot myös suosikkina =)

      Delete
    5. Jaahas, ja mulla ei ole taaskaan hajua mistä on kyse. Siis Isac Eliot. Juuri kun selkisi Cheek ja Jonne Aaron :)

      Delete
  7. Oman mielipiteeni blokin kirjoituksiin tulee vasta nyt, mutta tokkopa se haittaa!?

    Jatka ehdottomasti samalla linjalla, siis asiasta toiseen, uuteen ja vanhaan, asiasta ja asian vierestä...tyylisi on hyvä ja mielenkiintoinen ja jokainen lukee niitä suurella mielihalulla....:)
    Tämä on hyvä kun vähän raottaa omaa reviriäänkin toisille, kuvien kera ja sehän meitä kaikkia toden perrään kiinostaakin.

    Vain muutamista ja samoista aiheesta lukeminen taitaa aika monia ruveta jossain vaiheessa vähän kyllästyttämään.

    Oma blogini sisältää niitä monenmoisia muruja joihin mahtuu mitä vain!
    Johanna toivon, että jaat edelleenkin lukuhetkiä meille kaikille....:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sinä sen taas kiteytit hyvin, kyllä tässä mennä asian viertä ihan yhtä paljon kuin asiaa :)

      Sinun murujesi parissa viihdyn. Ihan siksikin, kun se sijainti on niin oivallinen. Vähän kuin pääsisi sinne ihan oikeasti käymään. Mulla on vielä vastaamatta siihen keittiöhaasteeseen. Ehkä mie jossain vaiheessa uskallan :)

      Delete
  8. Minä löysin tennarit tänä kesänä. Toki vaan sellaiset Stadiumin alennuslaarista löydetyt alle kahdenkymmenen euron parit, mutta nätit. Edellisen kerran olen käyttänyt tennareita 45 vuotta sitten...

    Vaan ensimmäistä kertaa Etelä-Euroopan reissulla ei tullut yhtäkään rakkoa jalkaan, vaikka joka päivä käveltiin 8-10 tuntia kaupungilla. Kenkiin sopiakseen asun piti olla vähän sporttisempi kuin ehkä mieluisinta olisi ollut, mutta tässä iässä alkaa arvostaa mukavuutta. Jahka jalat vielä vanhenevat, niin ehkä siirryn vaimennettuihin lenkkareihin kaupunkilomillakin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä kunnon jalkineet saavat loman onnistumaan. Naapurini oli lähdössä Ateenaan ja esitteli puvustoaan. Kysyin sitten, että millä meinaat kävellä. Oli sieviä pikkukenkiä. Ehdotin kunnon kävelykenkiä tai sitten lenkkareita.

      Itse tykkään sellaisesta kenkämerkistä kuin Keds. Heillä on tosi kivoja tennareita. On nää Conversetkin ihan jees, mutta musta tuntuu aina että jalka näyttää valtavan suurelta.

      Delete
  9. Julma kohtalo sun rakkailla nalleilla:( Täällä ei ole sellaista harrastettu, onneksi. Jatka kuule blogia vaan samalla tyylillä, mä ainakin tykkään tästä just tälläisenä. voihan ne päivän asutkin välillä vilahdella;)

    Mä olen ihan converse fani, käytän niitä lähes aina. Jos se nyt täällä suomen ilmastossa on suinkin mahdollista... Muutenkin tykkään matalista kengistä ja myös ballerinat on mun suosikkeja.

    Halauksia täältäkin suloiselle Nasulle sekä tietysti Johannalle<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No niin oli. Ehkä se johtui siitä, että mun vanhemmat olivat vähän vanhempaa ikäpolvea.

      Mulla oli toissapäivänä nämä Converset jalassa, kun poikkesin naapurin porchille rouvien kanssa hetkeksi turisemaan. Kaikki katsoivat mun jalkoja! Täällä ei vain tämän ikäluokan ihmiset laita Converseja jalkaan. Mutta me ollaankin vähän periferiassa.

      Kiitos kannustuksesta! Nasu kiittää halauksista. Ja minä kans!

      Delete
  10. Ihana Nasu- ja jatka samalla linjalla blogin kanssa, tänne on aina kiva tulla katsomaan mitä sinulle kuuluu:)

    Meillä on lapsilla kaikilla oma pehmo joka on seurannut vauvasta asti, Apuli, Lemmu, Tomi ja Pupu ovat olleet mukana joka paikassa ja aina tarvittaessa sylin lähettyvillä. Voisi sanoa ettá kuuluvat perheeseen:) Minulla oli tosi paljon nukkeja ja pehmoleluja lapsena. Sain joka joulu 15- vuotiaaksi asti pehmolelun isoisältä:) Ne suurenivat joka vuosi. Rakkaimmat olivat iso nukke jonka ristin Charlottaksi erään sillan mukaan (mun mielestä se oli mahdottoman kaunis nimi) ja toinen oli todella iso leijonapehmo jonka ristin Leonardiksi erään esi-isän mukaan:) Sen paikka oli sängyn jalkopäässä.Kumpaakaan ei ole enää olemassa kuin kuvissa ja muistoissa! Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Nasu muuten päätyi meille (siis minulle) niin, että ostin sen vauvalle lahjaksi. Sitä hypistelin ja kastselin ja en sitten enää voinutkaan antaa eteenpäin. Kävin ostamassa toisen Nasun tilalle. Mua tais vähän lapsettaa...

      Mulle tuli tietysti mieleen, että kuinka isoisäsi on valinnut pehmolelua. Sitä on varmasti valittu ajatuksella ja rakkaudella. Kiitos, kun kerroit tämän tarinan. Siitä tuli hyvä mieli.

      Onpas ollut uljaita nimiä! Osoittavat kyllä hyvää mielikuvitusta. Mun yhden nallen nimi taisi olla vain Nalle.

      Delete
  11. Päivä Nasu on ihana :)!

    Minulla(kaan) ei ollut lapsena juuri mitään leluja, ja kyllä niitä olisi tarvinnut terästämään mielikuvitusta. Lukeminen ja hiihtäminen ja muu liikkuminen olivat ainoat harrastukset. Nyt vasta olen alkanut keräämään itselleni "lelulaatikkoa", ja siihen on jo joitakin leluja kertynyt. Valitettavasti tulee lahjoitettua jo kertyneitä leluja lapsille, ja ihan pitäisi kiidyttää keräilyä että saisin ihan kunnollisen lelulaatikon kokoon :).

    no name

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kun kuulostaa jotenkin niin tutulta! En tosin osannut sen kummempia leluja kaivata. Tärkeintä oli, että oli pyörä, sukset ja luistimet. Niin, ja potkukelkka :) Kai niitä käpylehmiäkin tuli joskus tehtyä.

      Mulla on myös muutama pehmolelu, jotka olen täältä hankkinut. Tämä Nasu etupäässä. Jotkut lelut ovat vain niin ihania, että ei voi vastustaa. Lastenkirjojakin olen ostanut samalla periaatteella...

      Delete