Friday, August 23, 2013

Miksi jouluvalojen kanssa ei lykästä

Tänään aamutelkkaria katsellessa selvisi, miksi meillä ei ole viime vuosina onnistunut jouluvalojen ostaminen. Virittelemme valot pihamaalle joulukuun puolenvälin paikkeilla. Viime vuonnakin oli tarkoitus hankkia uusia valoja himmeiksi käyneiden tilalle niin ulos kuin joulukuuseenkin. Helpommin sanottu kuin tehty. Ei niitä tuikkuja enää ollut kaupoissa. 


Kuvat ovat Teksasista. Ylin kuva Costcolta, tukkumyymälästä. Siellä ovat hyvässä ojennuksessa lahjapaperit, koristeet, lelut. 


40% joulukaupasta on käyty ennen Halloweeniä. Kauppiaat haluavat tietysti jokainen saada oman siivunsa joulukaupasta ja parhaiten se onnistuu laittamalla tuotteet esille hyvissä ajoin. 


Toisaalta mitäs sitä muutakaan tekisi pimeinä, sateisina syysiltoina kuin käärisi lahjapaketteja. Voisi ostaa itsellekin pari lahjaa. Ehtisi unohtaa kätevästi ennen joulua että mitä paketissa on.


Ohjelmassa näytettiin useampi kauppa, joka on jo ampaissut liikkeelle joulutarjontansa kanssa. Hobby Lobby on askartelukauppa, kuten Michaelskin. Oma lukunsa ovat ympäri vuoden toimivat joulukaupat.


Costcolla pari viikkoa sitten käydessäni ihmettelin, kun esille oli laitettu paljon leluja. Mutta joulukauppaahan ne siellä odottelivat. Toisaalta on hyvä, että asiat eivät jää viime tippaan. Toisaalta tämä tuntuu melkein rienaukselta. Sitten kun joulu on ajankohtainen, ihan siinä juuri käsillä, niin kaupoissa on bikineitä, aurinkorasvoja, hiekkaämpäreitä. Suomessa ei taida olla markkinatalous vielä ihan näin pitkällä? 

14 comments:

  1. Costco on kiva kauppa,kaikki niin suurta ja paljon maistiaisia,sen ainakin muistan;D Kylläpä joulu teillä alkaakin aikaisin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Käyn aika usein lauantaina tai sunnuntaina Costcolla ja silloin niitä maistiaisia vasta onkin. Kerran oli kokonaisia hampurilaisia :) Tuli maiteltua sitten sellainen. Monta kertaa on tullut tuote ostettua sen jälkeen, kun sitä on ensin maistellut.

      Kohta joulutavarat varmaan jätetään paikoilleen kauden loputtua - seuraava kausi kun alkaa ihan justiinsa :(

      Delete
  2. Huoh, sanoppa muuta. Sanoin miehelleni juuri kun kävimme kaupoissa, että jos meinaa jouluvaloja ja niitä isoja palloja ostaa, niin nyt pitäisi toimia :D. Parhaat myydään nopeasti loppuun. Viime jouluna jäimme ilman :D.

    Hih, hih, sitä vain luulisi, että jokavuotisen joulukoristeiden ym. krääsän ostamisen jälkeen ihmisillä olisi kotona pienen kaupan verran tavaraa. Mutta ilmeisesti ei ole, koska pitää joka vuosi uutta ostaa. Minulla on samat koristeet kun ostin silloin kun tänne muutettiin. Joka vuosi himoiten katselen uusia, mutta ei kai siinä ole mitään järkeä niitä joka vuosi ostaa.

    no name

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meidän pitää ostaa ainakin joulukuusen valoja, entiset alkavat olla sellaisia että joka toinen valo toimii ja joka toinen ei. Viime vuonna niitä etsittiin aika monesta kaupasta, mutta valoja ei löytynyt. Ja kuusi tuli sisälle kuitenkin jo joulukuun alussa.

      Mä luulen, että aika moni pistää surutta roskiin vanhoja koristeita ja ostaa sitten uusia. Ja tuntuisi siltä, että joulukuusenkin pitää olla eri värinen eri vuosina. Joillakin on kuusi sisällä ja porchilla/deckillä, ja niihin sitten omat koristeensa. Onhan tää aika älytöntä. Itse pitäydyn aina vaan niissä samoissa...

      Delete
  3. Kyllä joulutarvikkeet ja hilpetöörit tulevat täällä Suomessakin mun mielestä kauppoihin vuosivuodelta aiemmin. Ei onneksi ihan vielä kuitenkaan:) Mä en uusi joka vuosi kaikkia joulujuttuja, mutta aika usein tulee kuitenkin hankittua jotain uutta. Nyt kyllä mietinnässä ois ne "lumipallo"valot, jotka voisi jo ripustaa, ne kun eivät ole jouluiset:)

    Meillä ei ole tuo jouluvalokulttuuri ihan yhtä pitkälläkään kuin teillä:) Muistan,että siellä ollessani käytiin katselemassa lähialueiden jouluvalokoristeluja, kyllä oli jos jonkinlaista! Itseäni ei haittaa moinen, jokainen laittaa miten tahtoo ja ihan hyvähän se on jos tarvikkeet on ajoissa tarjolla, ei ainakaan jää viimetippaan tai sitten jää...:))

    Kivaa viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi, mitkä ovat lumipallovalot? Kuulostaa ihanalta, varsinkin kun meillä ei saa lumipalloja tehtyä kuin aniharvoin. Viime talvena jäivät tekemättä.

      Jouluvalot ovat aikamoista kilpavarustelua. Mua ihan hirvittää. Meillä on pysytty enemmän suomalaisella linjalla ja minä olen ainoa, joka sytyttelee aitoja kynttilöitä lyhtyihin ulos. Joskus on saatu tehtyä jäälyhty ja sehän on ollut tosi ihana :)

      Delete
  4. Hui! Vaikka jouluihminen olenkin niin usein koen täällä suomessakin että aivan liian aikaisin tulee joulujutut esille. Lakkaan käymästä kaupassa kokonaan jos elokuussa alkavat niitä esille laittaa :)

    Leppis

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joulukaupoista tykkään. Siis sellaisista, jotka myyvät joulujuttuja ympäri vuoden. Mutta niissä onkin paljon sellaisia koristeita, joita muualta ei saa.

      Tänä vuonna meinaan kyllä hankkia uusia valoja joulukuuseen. Vuosi sitten näytti vähän ankealta, kun johdosta oli niin moni valo palanut :(

      Delete
  5. Minä olen saanut "nauttia"koko tämän vuoden joulukoristeista, kun ne roikkuu mun partsin katosta! Yläkerrasta tulevat, en tykkää lappuja laittaa luukusta vaan haluaisin silmätysten ihan asiallisesta siitä huomauttaa. Ei vaan tulla toisiamme vastaan rapuissa tai pihassa!? Miehen tapasin kerran rappusissa mutta on vähäpuheinen, hymyilee vaan, suomeksi kyllä tervehdin ja taas vaan hymyili! Osaisin toki monellakin ulkomaan kielellä asiani hoitaa....mutta odotan rouvan kohtaamista ja jatkan jouluani partsilla!

    Oma vika siis...heh....;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ei! Onkohan ne valahtaneet jotenkin niin, että eivät itse huomaa. Mä kyllä ehkä nyppäisin omalle parvekkeelle ylettyvät koristeet pois :( En olekaan hyvä ja pitkäpinnainen naapuri.

      Hymyilevät, vähäpuheiset naapurit ovat kyllä ihan mukavia. Joskus mua ahdistaa, kun haluaisin vain hiljaa jurottaa ja naapurilta ei juttu lopu :)

      Delete
    2. Ensin ajattelin vetästä kertaheitolla alas, mutta kun se on sitä pitkää piuhaa jossa on pikkuisia valolamppuja lisäksi kulta/hopea koristenauhaa ja jonkinlainen akkukin! Siis metrikaupalla kiiltävää jolla koristetaan parveketta, kolmesta kohasta rönsyilee mun katosta, erottuu hyvin torille asti....heh..!

      Olisin tosissani ite ne poistanut mutta jos lamput rikkoutuu sitten on pietä lasimurusta mun mesta täynnä ja paljain jaloin kun siellä ollaan.....että semmosta! Jotenkin se rouva tuntuu sellaiselta maan hiljaisilta ja ukko vain hymyilee.....ja mä olen tyhmä kun en toimi...;)

      Delete
    3. Tällaisten yläkerran roikottajien kanssa on kyllä sitten hankalampaa. Mikä tuohon nyt sitten avuksi. Varsinkin jos ovat kovin vaitonaisia. Muuten, olikohan se nyt Maine jossa oli laki, että tammikuun jälkeen ei saa jouluvaloja pitää :) Kyllä senkin ymmärtää, kun täällä valoiloittelua katselee.

      Delete
  6. Ahdistus on ensimmäinen tunne lokakuulla, kun Helsingissä alkavat joulun ensi merkit näykyä kaupoissa. Pidän kyllä joulusta, mutta en liian aikaisin.

    Toisaalta... ostin viime viikolla joulun pakkausmateriaalit Ikeasta ja aika monta joululahjaakin on valmiina. Nämä puolustelen sillä, että haluan vähentää joulunalusstressiä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joululahjoissa on kurjinta jos joutuu tekemään hankintoja niin ettei ennätä oikein ajatuksella paneutua. Tykkään myös pakata kauan ja hartaasti, joskus riimittelen pitemmän runonkin lahjakorttiin. Mun täytyy tänä vuonna ryhdistäytyä ja aloittaa hyvissä ajoin. Vaikka on siinä jouluyössäkin oma tunnelmansa, kun lahjoja käärii, joululaulut soivat ja lämmin juoma höyryää mukissa :)

      Delete