Tuesday, August 13, 2013

Kuka on rohkea?

Minkälainen on rohkea ihminen? Tarttuu tapparaan ja käy tulta päin? Luikkii matkoihinsa, ottaa vastaan joukon paheksunnan, mutta pelastaa nahkansa? Onko rohkea mitään pelkäämätön vai pelkää kaikkea?


Mä olen aina ajatellut niin, että ihmiset jotka punnitsevat tekojensa seurauksia ja ymmärtävät mahdolliset ongelmat ja siitä huolimatta tekevät mitä tekevät - he ovat rohkeita. Jos ei osaa pelätä ei voi myöskään voittaa pelkoaan. Pelon voittaminen, toimiminen pelosta huolimatta, on rohkeutta. 

Mulle oli aikamoinen hyppy muuttaa tänne silloin aikoinaan. Päätös oli vaikea. Oli hyvä työ, ystävät, ihanat työkaverit, nousujohteinen ura, omat tulot ja menoistakin sai päättää ihan itse. Oli suomen kieli, Ylen iltauutiset, joulurauha ja kuulaat kesäillat. Kertyi eläke ja oli yhteiskunnan turvaverkko jos huonosti kävisi. Mutta tarjolla oli jotain enemmän, jonka vuoksi kannatti kaikki saavutettu jättää - rakas ihminen, erilainen kuin kukaan muu.

Muutos saa aikaiseksi vastarintaa. Sanotaan, että muutosta pelätään. Tässäkin uskon, että ne jotka ymmärtävät muutoksen mahdolliset seuraukset muutosta vastustavat. Ainakin muutokseen pitää tottua. Parhaimmillaan muutos on sellainen, jossa voi vaikuttaa omaan olemiseensa eikä sitä ylhäältä päin sanella. 

Olen vasta nyt ymmärtänyt, kuinka rohkea Felix-koiramme on. Haimme hänet meille viime vuonna joulukuun kuudentena päivänä. Reippaasti pikkuinen lähti lasten ja minun matkaan, istui autossa kiltisti tyttären sylissä. Innoissaan hän nuuhki uutta kotia, tutustui uuteen perheeseensä. Illalla sitten tuli tärinä ja vapina. Harmi, kun ihmiset eivät ole enemmän kuin koirat :)

13 comments:

  1. Mielestäni rohkea ihminen on sellainen ,kuka tekee omat päätöksensä sydämellänsä ,vaikka kaikki muut olisivat toista mieltä.

    En tiedä liekö ollut joku neljänkympin kriisi muutamia vuosia sitten,kun vaihdoimme paikkakuntaa,työpaikkaa ja kotia.Saimme paljon arvostelua ja ihmetystä aikaiseksi,mutta en ole päätöstä katunut.Joskus pitää sukeltaa tuntemattomaan ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ja joskus sitten järkeilee ja pähkäilee, ajattelee olevansa rohkea, mutta osoittautuukin tyhmän rohkeaksi :)

      Teillä on ollut iso elämänmuutos. Joskus sellainen saa kyllä ymmärtämään mikä elämässä on tärkeintä. Mulle se on ollut aina aika selkeää, läheiset ja rakkaat ovat ne tärkeimmät. Ja sittenhän siitä tulee hankalaa, kun on niin monelaisia arvostuksia: toisille on työ tärkeintä, jollekin raha.

      Delete
  2. Jos ihmiset olisivat enemmän kuin koirat, maailma voisi olla enemmän oikeudenmukaisempi :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koirat ovat kyllä ihania. Ainakin meidän Felix. Muuten mulla ei kovin kokemusta ole. Niin paljon pyyteetöntä rakkautta, sitä on vaikea ymmärtää. Me ihmiset kun aina haluamme jotain vast

      Delete
    2. hö, no nyt se karkasi. Piti sanoa, että me ihmiset aina halutaan jotain vastavuoroon, jotenkin pitää selusta turvata.

      Delete
  3. Olen tehnyt useita rohkeita päätöksiä ja "jälkeenpäin tärissyt". Joskus mietityttää mistä sen voiman silloin on saanut,mutta se tulee juurikin siitä että kuuntelee sydäntään loppuun asti. Kun istuu hiljaa ja kuuntelee...sisältä kumpuaa kaikki vastaukset kriiseihimme.

    http://capitaloffinland.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on ollut tilanteita, joissa pää sanoo jotain ihan muuta kuin sydän. Todella keljua, kun olen olevinani jotenkin rationaalinen olento :)

      Delete
  4. Kylläpä TAAS osui ja upposi tämä aihe!

    Me teimme nyt kesällä hypyn tuntemattomaan muuttamalla kauas kotipaikkakunnaltamme, emme toki merten taakse muille maille, mutta melko kauas kuitenkin. Meitä on arvosteltu ja epäilty, että palaamme piankin maitojunalla takaisin. Meitä on myös ylistetty rohkeiksi. Itse koen, ettemme ole sen rohkeampia kuin muutkaan, vaan se rohkeus löytyy jokaiselta, jos sydän niin sanelee.

    Myönnän, että helppoa tämä muutos ei ole ollut. Pelkästään päätöksen tekeminen tuntui hurjan vaikealta, vaikka se sydämessä tuntuikin oikealta. Olen yllättänyt itseni ajattelemasta, miten paljon helpommalla pääsisimme, jos olisimme jääneet kotipaikkakunnalle ja jatkaneet työtämme siellä. Olisi tutut ihmiset, tutut ihmissuhteet (työelämässäkin) ja tieto siitä, miten hommat hoituvat. Täällä on oma kulttuurinsa (vaikka maa on sama) ja omat toimintatapansa sekä kunnassa että työelämässä. On niin paljon oppimista, omaksumista ja selvitettävää!

    Minulla on ollut ajatuksissa postata kulttuurishokistani muuton jälkeen, mutten ole ehtinyt istahtaa asian äärelle. Minun shokkini ovat pieniä verrattuna ulkosuomalaisten kokemuksille, mutta sehän juju tässä onkin, että Suomen sisällä muuttaminenkin voi aiheuttaa kulttuurishokin.

    Ainakin tällaiselle "Mie en kyl ikinä muuta kotikyliltä mihinkään"-tyypille... ;D

    Hali sulle! :)

    Ylva

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muutos on aina iso juttu. Joku onnellinen onnistuu syntymään paikkaan, jonka tuntee kotipesäkseen koko elämänsä ajan mutta aika harvinaista se taitaa olla.

      Tänne lähtiessä ja päätöstä tehdessä juttelin muutaman vähän vanhemman, viisaan naisen kanssa. Olivat elämässään hyvin pärjänneitä, itsellisiä, onnellisa. Jokaisella oli kuitenkin joku juttu, johon tarttumatta jättäminen vähän kadutti. Kun olisi ollut tilaisuus, mutta ei tullut tehneeksi. Helpotti päätöstäni kovasti.

      Kyllähän itsekin huomasin, että muutto otettiin kovin eri tavoin vastaan. Ensinnäkin se tapahtui sitten kun tapahtui hyvin nopeasti. Aika pian lopetin täkäläisistä murheista puhumisen Suomeen päin, koska joku kommentoi että onko se ulkomailla asuminen sitten niin tärkeää. Älysin, että sekä ongelmani että vaikuttimeni ymmärrettiin hyvin eri tavoin kuin mitä itse ne koin. Ja se maitojuna! Miksi ei vain voisi sanoa ja sydämestään toivoa toisille onnea, pärjäämistä, menestymistä. Uskoisin, että jokainen lähtijä tietää liiankin hyvin mitä kaikkea on pelissä.

      Kiitos Ylva halista! Toivon, että olette onnellisia uusilla kotikunnailla :)

      Delete
  5. Minua joka kerta yhä enemmän alkaa ihmetyttää, miksi minun päätöksiäni ei ole kukaan koskaan kritisoinut. Minä voisin suoralta kädeltä luetella elämästäni ainakin kuusi kohtalaisen suurta päätöstä ja muutosta, joita en ole tehnyt "standardien" mukaan. Mutta kukaan ei ikinä ole arvostellut mitenkään. En osaa päättää olenko niin tyhmä, etten huomaa muiden paheksuntaa, vai olenko niin kiukkuinen, ettei kukaan uskalla sanoa mitään (ihmettelevät vain takanapäin :). Vai olenko vain sattunut pääsemään tavallista avarakatseisempien ihmisten joukkoon?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Luulen, että tuo viimeisin on se oikea vaihtoehto. Ja sellainen seurahan on ihan ylivoimaisen hyvä. Tukeminen ja kannustaminen ovat niin kovin tärkeitä. Ja miten siinä laulussa sanotaan: "Älä kieli pieni puhu mitä vain". Joskus kyllä auttaa jos se korva pienikin valikoi kuulemansa :)

      Delete
  6. Hieno kirjoitus, samaistun täysin noihin tunnelmiisi. Ja kivan näköinen blogi, jään seuraamaan... :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Terhi! Ja tervetuloa. Kiitos ystävällisistä sanoistasi.

      Delete