Tuesday, July 23, 2013

Pikku Prinssi

Vauvauutiset ovat pitäneet pauloissaan. Tänään jo vierähti kyynel poskelle, kun katselin miten Kate ja William esittelivät uuden tulokkaan koko odottavalle maailmalle. Kaikkea hyvää heille. 
Tietysti tällainen tapahtuma herkisti muistelemaan niitä kahta kertaa, kun on itse lähtenyt sairaalasta nyytti kainalossaan. En koskaan unohda, miten ensimmäisellä kerralla mies kantoi molemmissa käsissään vauvanistuinta. Mä tulin perässä juhlallisesti pyörätuolissa lykittynä. Amerikkalaisesta sairaalasta ei poistuta jalkaisin. 

Oli siinä draamaakin. Pieneen punaiseen urheiluautoon ei mahtunut kahta turvaistuinta. Minä jo hädissäni soitan kotiin, että pitäisi tulla hakemaan. Tai soittaisin jos kodin puhelin ei hälyttäisi varattua. Mies yritti löytää sopivaa kulkupeliä. Tietokone oli silloin vielä samassa piuhassa kuin puhelin. Taksikyydiksihän se loppujen lopuksi meni. Taksikuski ajoi mahdottoman varovaisesti ja taivaalla oli kaksi sateenkaarta rinnakkain.  


Toisella kertaa oli perheellä jo tila-auto ja matka taittui kuin konkareilta konsanaan. Oli tullut kiinnitettyä lapsia ja turvaistuimia muutaman kerran, vaikka ei näillä kyydeillä ollut kuin pari vuotta väliä. Kolmas lapsi missasi vanhempien kolmannen hääpäivän parilla viikolla :)


Joskus katson kuvia vastasyntyneistä lapsistamme. Kaksoset alkavat olla jo meidän vanhempien mittaisia ja juniorikin venyy ihan vaivihkaa. On mahdottoman hyvä asia, että silloin ihan alussa ei ymmärrä kuinka nopeasti aika kuluu. Tai olisihan se ehkä ollut siinä vaiheessa mukava tieto, kun lapset, kaksi 3 v. ja yksi 1 v., etenivät kolmella rintamalla kylväen hävityksen kauhistusta. Silti, mua olisi pelottanut tieto kuinka nopeasti lapset kasvavat. Kuinka paljon on ainutlaatuisia hetkiä ja kuinka usein ne menevätkään ohi, kun on väsynyt tai muuten vain muissa maailmoissa. Kun pitäisi olla juuri tässä ja nyt.


14 comments:

  1. Voih,varmaan jokainen muistaa sen ilon ja rakkauden tunteen kun lähtee sairaalasta lapsen kanssa kotiin...ja he joutuvat elämään kuitenkin suurennuslasin alla.

    Lomareissu tehty ja kotiinpalattu!
    Tuohon vanhempaan postaukseesi haluan vielä sanoa,että Kiitos Johanna kun jaksat kirjoittaa ja ilahduttaa meitä kirjoituksillasi vaikka arkesi onkin kiireistä! Monta asiaa on opittu,monenlaisia tunteita käsitelty ja hymyissä suin juttuja luettu.Kiitos ja halaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mietin katsellessani, että nämä kaksi ovat kyllä hyvin erikoislaatuisia ihmisiä. Kuka jaksaa olla koko ajan huomion keskipisteenä, henkilökunnan ympäröimänä... Siihen rooliin pitää kyllä kasvaa.

      Toivottavasti matka oli hyvä. Toivottavasti sait ajatuksia vähän muualle. Olet ollut mielessäni useat kerrat. Halaus Sinulle! Ja kiitos kauniista sanoistasi.

      Delete
  2. Niinpä, tässä ja nyt. Lasten kanssa. Ja yhtäkkiä ne ovatkin jo aikuisia. Alle disse dagene som kom og gikk… ikke visste jeg at de var selve livet.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin. Mulla on nyt vähän sellainen vaihe, että mietin osaanko olla riittävän hienotunteinen ja etten tungettele liikaa. Ohjata ja opastaa pitäisi, mutta varpaille ei saisi astua. Tai kuten Tommy Tabermann sanoi: "Värisevää sielua ei saa tallata".

      Mikä siinä onkaan, että monet asiat kuulostavat niin paljon paremmilta muilla kielillä?

      Delete
  3. Oi, niin totta mitä sanot!
    Yleensä laitan vain rastin ruutuun, mutta nyt oli pakko sanoakin jotain pitkästä aikaa =) Oli niin osuva aihe. Meilläkin isoja junkkareita jo -tuntuu kuin eilen vasta olisivat olleet 2v ja 4v.
    Oma blogi edelleenkin telakalla kun aika ei riitä kuin töihin, kotiin ja lasten + omiin harrastuksiin. Ehkä sitten taas joskus...

    aurinkoisia päiviä
    t. Assari

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Assari! Ai kun kiva kun jätit puumerkin! Sinä ja junkkarit tulette aika ajoin mieleen. Olit niitä ensimmäisiä lukijoitani silloin kun aloittelin. Ymmärrän kyllä, että kädet on täynnä ja blogin kirjoittelu ei ole päällimmäisenä mielessä :)

      Nämä ovat niitä asioita, joita uutena äitinä ei ymmärrä. Silloin tuntuu, että aikaa on rajattomasti. Mutta jonnekin se hupsahtaa: keitttämiseen, paistamiseen, tiskaamiseen, siivoamiseen, pyykkäämiseen...

      Olen siivonnut laatikoita ja käsiin on osunut monta aarretta. Sellaisia juttuja joita en muistanut edes tapahtuneen. Kuten episodi, kun pieneen kindergartenilais poikaamme ihastunut luokkatoveri (tyttö) antoi pojalle lounasrahansa lahjaksi. Ja miten sitten lähetettiin lounasrahat takaisin ja vastaukseksi tyttö oli kirjoittanut kiitoskirjeen :)

      Delete
  4. Voi että. Tästä tuli itku. Meillä on lapset 1v2kk ikäerolla, ja arvannet että äiti on välillä ollut aika väsynyt. Nyt kun murut ovat jo 7 ja 8 v., välillä harmittaa ihan hirveästi, kun aika monta juttua on tullut kuitattua "joojoolla" tai "aijaalla", åihan muissa maailmoissa. En siis olekaan ainoa! Teidän lapset vaikuttaa niin fiksuilta, että ehkä noista meidänkin omista tulee, vaikka äiti ei aina ihan kartalla olekaan <3 Kiitos Johanna ihanasta blogista! -Piia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiedän tunteen. Ei ole kivaa. Mä muistan kuinka tuntui pahalta, kun ei ollut kaksosille juuri sellaista aikaa että olisin voinut keskittää huomioni vain toiseen. Olivat aina paketti. Ja sitten kun vauva tuli hän sai enemmän huomiota kuin kaksoset, jotka olivat edelleen pieniä.

      Sun tilanne on ollut kyllä hurja! Mä lohduttaudun sillä, että ehkä kuitenkin on tärkeintä että lapset tietävät mistä tuki ja turva löytyy kun tarve vaatii.

      Kiitos kehuista :) Mä olen aina sanonut, että joku jossain yhmmärsi, että meille pitää antaa sellaiset suhteellisen helpot ja mukavat tapaukset. Mun äitiys on aika nopeasti tyyliä "management by p**kele" vaikka kirjaimellisesti en ärräpäitä käytäkään. En jaksa kauan katsella yletöntä kiukuttelua tai pienistä hikeentymistä. Olen yrittänyt kasvattaa pinnaa, mutta joskus ei vain jaksa. Ja sitten pyydetään anteeksi - puolin ja toisin.

      Mulle tuli kommentistasi sikäli hyvä mieli, että jotenkin helpottaa kun ei ole ainoa joojoo -äiti maailmassa. Kiitos siitä!

      Delete
  5. Ha! Sama täällä. Tosi huono laskemaan kymmeneen. Päivä päivältä parempi, välillä tulee reilusti takapakkia...

    Ehkä meitä joojoo -äitejä on enemmänkin, mutta ainakin nyt kaksi ;)

    Piia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihan kuin mun kokemuksiani! Tässä taannoin lapsi ei olisi millään halunnut tehdä espanjan läksyä. Yritin jos vaikka mitä, mm. katsoin kuinka paljon tehtävään menee aikaa (vartti) ja jos nyt aloittaa niin kohta on tehty. Lupasin apua. Lupasin, että kun on tehty niin voi tehdä jotain kivaa. Uhkailuksikin taisi välillä mennä: tulee huono arvosana ja kielitaito jos jää läksyt tekemättä, sillä kielten opiskelussa ei voi jättää välistä kovin paljon. Epätoivo vain yltyi. Yleensä epäilen näissä tapauksissa, että on energiat vähissä ja pitää tankata vähän voileipää ja maitoa mutta sekään ei ottanut tulta alleen.

      Lopulta nappasin kirjan käteeni, lennätin sen huoneen toiselle puolella ja sanoin että homma ratkaistu. Sanot vaan opettajalle, että äiti väsyi sun vinkumiseen ja paiskasi kirjan matkoihinsa.

      Lapsi katsoi hetken, haki kirjan, pyyhki kyyneleet (niin minäkin) ja vartin päästä läksy oli tehty. Pyydeltiin anteeksi puolin jos toisin.

      En ole tästä kovin ylpeä, mutta joskus tarkoitus pyhitti keinot, ihan vahingossa. Tosin lopputulos ei ollut sellainen kuin luulin, sillä olimme loppuillan mitä parhaissa väleissä.

      Maincraft aivan erityisesti inspiroi näihin joojoo -kommnetteihin. Kun ei jaksaisi aina katsoa uusinta hienoa rakennelmaa...

      Delete
    2. Voi että. Ihan kuin mun kirjoittamani :) Aika lohdullista kuulla, harvemmin äitikavereiden kanssa tällaisilla kehuskellaan...

      Meillä joojoo-kommentteja herättää useimmiten neidin piirustukset. Neiti on melko tuottelias, neljästoista Top Model väritetyissä vaatteissaan ei ihan oikeasti enää jaksa kiinnostaa mua.

      Mutta eiköhän meillä kaikilla ole hyvät puolemme?! Sovitaan ainakin niin :)

      Piia

      Delete
    3. Aikaansaannosten ihailu riittävän vakuuttavasti ja joka kerta yhtä aidosti... pitäisi kai mennä johonkin näyttämötaiteen ahjoon opiskelemaan. On upeita ja hienoja ja olen oikeasti ihmeissäni miten osaavat, mutta silti.

      Mulle sopii, että sovimme olevamme aivan erinomaisia (öhöm!) kasvattajia :)

      Delete
    4. Sounds like a plan :)

      Piia

      Delete