Tuesday, July 16, 2013

Miksi minä blogikirjoitusta väsään

Joskus sitä on perimmäisten kysymysten äärellä, kuten miksi kirjoittaa internettiin. Filosofisesti viisastellen voisi todeta, että en kirjoittaisi jos nettiä ei olisi. Nykyisin vaihtoehtoja on enemmän kuin perinteinen päiväkirja, kirje ystävälle tai mielipidekirjoitus lehteen. Mulle oli suuri kynnys ryhtyä tähän toimeen, sillä kaikesta huolimatta tunnen olevani aika yksityinen ihminen.


Toisaalta mun käsitys lukijoistakin oli erilainen. Olin sitä mieltä, että jos 10 lukijaa olisi niin olisin onnellinen. Kirjoittamisessa kun on tärkeää, että joku lukisikin. Kiitos siitä teille, rakkaat lukijat ja kommentoijat. Tämä oli sellainen asia jota en edes ymmärtänyt aloittaessani. Omaksi iloksi kirjoittelusta on tullut sitä tärkeämpää kun on saanut vastakaikua. 

Appelsinipuun alla -blogin Jael (klik, klik) oli ensimmäisiä lukijoitani. Viime päivinä olen lukenut Jaelin Suomen matkasta kateudesta vihreänä. Haluaisin itsekin kovasti matkata Suomeen, mutta taitaa haaveeksi jäädä tältä kesältä. Mä olen aina niin samperin realisti, matkarahalla saan yhden lapsen urheilut maksettua koko vuodeksi. Toisekseen aika käy tiukille: jos en elokuun aikana pääse matkaan on ajankohta siirtynyt vuodeksi eteenpäin. Syyskuusta ensi kesän heinäkuun loppuun Mutsin Taxi on telakalla joulunpyhät ja viikon keväällä, muuten palvelu pelaa kuutena päivänä viikossa. 

No nyt mä taas rönsyilen. Siis tästä blogikirjoittamisesta. Olen monta kertaa kiittänyt onneani, että eletään tätä aikaa. Maastamuuttajista sanotaan, että eivät oikein osaa päästää irti entisestä kotimaasta ja jalka hakee paikkaansa uuden maan kamaralla. Vähän sellaista välimaastossa haahuilua. Mun täytyy tunnustaa, että olen edelleenkin valtavan kiinostunut Suomen tapahtumista: politiikkaa, kulttuuria, viihdettä, urheilua. Taivas olisi päästä katsomaan suomalaista teatteriesitystä. Viimeksi näin "Munaako herra ministeri" - kyljet kipeinä hytkyin teatterin penkillä. Esko Salminenkin näytti siinä parin penkin päässä viihtyvän ja lämpiössä törmäsin Jyrki Hämäläiseen. Tähän välimaastossa harhailuun bloggailu on hyvä rohto, Suomi-ikävä laimenee ja välimatka ei tunnu niin tolkuttoman pitkältä. 

Kieli on aina ollut mulle tärkeä. Suomen kieli on se väline, jolla ajattelen. Niin se vain on kaikkien näiden vuosien jälkeen. Jos tulee mutkikkaampi laskutehtävä, niin laskukieli vaihtuu välittömästi suomeksi. Kirjoista ja lehdistä nautin eniten, kun ovat suomen kielisiä. On mun kieli varmasti köyhtynyt, toisaalta aika usein on sellaisia Fingerpori -hetkiä. Älyän, että sanoilla on ihan toisenlaisia merkityksiä.   


Bloggailu on tuonut mukanaan asioita, joita en ole osannut edes odottaa. Tämähän on verkostoitumista parhaimmillaan. Olen "kohdannut" ihmisiä, joilla on samanlaisia elämäntilanteita, intressejä tai muuten vain juttuja. Ja nyt mä tajusin, että muistinko koskaan kiittää Benvenuti al Sud -blogin Ciacya (klik, klik), joka auttoi meitä lasten harrastukseen liittyvässä pulmassa? Ciacy, kiitos! Vinkeistäsi oli paljon apua!

Nämä Marimekon purkit lähetti Jael minulle Israelista. Odotin yhtä purkkia, mutta Jael oli laittanut kaverin mukaan. Purkeista on tullut ihan erityisiä ja aina muistan miten ne meidän kotiin löysivät tiensä. Maailma näyttää niin erilaiselta, kun on ystäviä joita ei ole koskaan tavannut, mutta jotka ovat mielessä siitä huolimatta. Vähän kuin olisi Pikku Prinssi ja miettisi onko lammas pistellyt ruusun poskeensa kotiasteroidilla. 

Tämä on taas niitä asioita, joista täytyy vain todeta että jos joku olisi sanonut 15 vuotta sitten... Eihän internetin yleistymisestäkään ole juuri sen kauempaa ja nyt ei ilman osaisi olla. Ja 15 vuoden kuluttua tämä puuhastelu näyttää varmaan ihan pöllöltä. Vähän kuin C-kasettiin nauhoittelisi hyviä biisejä Nuorten sävellahjasta.




32 comments:

  1. Hei! Anonyyminä vakilukijanasi haluan vain sanoa, että kaltaisesi kirjoittajat ilahduttavat valtavasti! Olen itse kokenut millaista on olla maahanmuuttaja Yhdysvalloissa, siinä kuvaamassasi välitilassa - hyvässä ja pahassa. Aina uuden kirjoituksesi ilmestyttyä sitä tulee muisteltua niitä aikoja. On ihanaa huomata, että joku muukin ajattelee samalla tavalla... on niin vaikea kuvailla tuntemuksiaan henkilöille, joilla ei vastaavia kokemuksia. Siksi blogisi on kuin laastaria konsanaan. Kiitos siitä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentistasi! Mua tietysti helpottaa kuulla, että joku toinen on nämä samat aatokset ajatellut, tuntemukset tuntenut. Miellään on ainutlaatuinen, mutta joidenkin asioiden suhteen on kiva löytää sielunkumppaneita.

      USA on varmasti yksi helpoimpia kohteita Suomesta muuttavalle. Näin olen ajatellut. Kuitenkin kieli ja kulttuuri ovat tuttuja niin monilla tavoin. Siitä huolimatta välillä on olo kuin peuralla ajovaloissa - ansassa ja ihan pihalla.

      Itseäni harmittaa, että en Suomen aikoinani enemmän ollut tekemisissä maahanmuuttajien, vaihto-oppilaiden, vaihtotyöntekijöiden kanssa. Yleensä olin työpaikalla yksi niistä harvoista, jotka pyysivät vaihtarin mukaan kahvitauolle jne. mutta enemmänkin olisin voinut tehdä.

      Tulin juuri uittamasta lapsia. Kesäuintijoukkueen viimeinen tapaaminen piti olla tänään. Mutta ukkonen sotki jälleen kerran kuviot ja huomenna uudelleen. Ilahduin siksikin ihan valtavasti kommentistasi :)

      Delete
  2. Ruudun tällä puolen luetaan mielenkiinnolla kirjoituksiasi:)
    Minä en ole tehnyt kuin yhden aurinkolomamatkan ja Ruotsissa käynyt, joten on mukavaa "matkustella" näin netin välityksellä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minäkin nautin nettimatkailusta! Ja varsinkin Suomen matkailusta. On ihana katsella kuvia Suomen vuodenajoista, joskus on ihan tuttujakin maisemia. Ja paljon olisi tietysti paikkoja joihin mieli tekisi matkata Suomenkin lisäksi. No, kunhan lapset vähän kasvavat eivätkä tarvitse alvariinsa kyyditystä.

      Delete
  3. Minusta on niin kiva lukea kirjoituksiasi, en ole siellä puolella maailmaa käynyt, saatikka sitten asunut. Saa hyvin käsityksen minkälainen arki teillä siellä pyörii, se on mielenkiintoista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuossa tarutikille kommentoin, että on ihana katsella kuvia Suomesta. Sun blogissa on aina upeita kuvia vuodenajoista ja pysyn hyvin kärryillä miltä näyttää. Multa taas puuttuu kokonaan kokemus siitä minkälaista on lapsiperheen arki Suomessa. Mutta se jo havaittiin, että poikien yökyläilyt ovat samantyylisiä :)

      Delete
  4. Oi, sitä onnea jos olisi netti ollut keksittynä kun olin au pairina ja myöhemmin harjoittelussa. Olin aika ulkona kotimaan kuvioista. Toisaalta kielitaito ei olisi kehittynyt yhtä vauhdikkaasti. Eikä olisi tullut kirjoitettua 400 pitkää kirjettä...

    Netti, blogi ja sen myötä tulleet blogitutut kotimaassa ja saman tapaisessa tilanteessa ympäri maailman antavat varmasti paljon iloa, vertaistukea ja elävämpää kontaktia kotimaahan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet muuten oikeassa, kyllähän tämä varmasti kielitaitoon vaikuttaa. Samat uutiset voi lukea suomeksikin. Tosin mun täytyy sanoa, että esim. Ylen uutiset ovat ihan vertaansa vailla. Mä en ole vieläkään tottunut oikein näihin nopeatempoisiin uutisiin, joissa naurun räkätys näyttäisi olevan tärkeintä. Mä olen tosikko!

      Sinun blogistasi olen kirjannut ylös monta kohdetta, joissa haluaisin Helsingissä käydä. Ei kyllä taitaisi viikon matka riittää eikä mun budjetti :)

      Delete
  5. Asiaa kirjoitit taaskin Johanna, monen meidän suulla, ainakin minun!

    Onhan näitä täälläkin blogissa niitä jotka ovat tulleet Suomivihaajaksi ulkomailla olon aikana! Suurin osa asioista on sitten ihan kauheen-hirveen-uskomatonta Suomessa, että....mutta siellä missä hää nykyisin yrittää saada elämäänsä jonkinlaisen kuntoon on tosi hyvin kaikki maholliset asiat!? Vaikkakin lehet ja muutkin uutiset kertovat ihan toista. No, kukin tyylillään, annetaan vain kaikkien kukkasten kukkia tyylillään, siitähän tämä bloggaus onkin hyvä juttu.....tänne voi purkaa tosiaan sitä sun tätä.

    Mulla tämä Suomalaisuus kyllä on ja pysyy aika sitkeesti, vaikka olen uittanut itteeni aika monissa vesissä. Ulkomaillakin viihdyin hyvin, koskka siellä olen asunut. Vielläkin matkustelen paljon, vaikka en enään työni takia, viivynkin kuukausia reissuillani!
    Odotan kylläkin kinttuloitteni parantumista jotta pääsisin taas kohteisiin.....;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aijai, tämän olen kyllä kantapään kautta oppinut. En tosin omieni, mutta vierestä seuraten. Töissä oli työtoveri, joka hankki uuden duunipaikan. Viimeisenä päivänä läksiäiskahveja tarjoillessa hän sitten totesi, että taidatte rotat mennä uppeluksiin laivanne kanssa. Hänpä ei. Olimme kaikki hyvin hämmästyneitä, kun ensimmäisen työpäivän jälkeen uudessa paikassaan hän palasikin takaisin. Uusi työpaikka ei ollutkaan ollut kiva. Hyvä työntekijä otettiin tottakai takaisin. Mutta minä ajattelin, että ei koskaan eikä milloinkaan pidä alkaa moittia sitä mennyttä. Kaikesta löytyy hyvät puolensa.

      Olen ajatellut kerran jos toisen, että sulla varmaan menojalkaa vipattaisi. Et ole tottunut olemaan yhdessä paikkaa niin pitkästi.

      Kyllä kai se niin on, että tytön voi ottaa pois Suomesta, mutta ei Suomea tytöstä :)

      Delete
  6. Blogiasi on todella mukava lukea, koska kerrot monesti minulle aivan tuntemattomista asioista Amerikan mantereella :). Olen oppinut todella paljon kaikenlaista. Saapa nähdä, tuleeko joskus lähdettyä valtameren taakse itsekin käymään.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ilman muuta matkaan! Luulisin, että nauttisit. Sitä ei aina itsekään tajua mitä kaikkea täällä on tarjolla. Helposti metropolit tulevat ensiksi mieleen, mutta esim. luonnonpuistot ovat uskomattomia. On vuoria ja rantaa, järviä, merta, erämaata.

      Minä aina kaiholla luen kuvauksia mielenkiintoisista tapauksista ja hyräilen "oi jospa oisin saanut olla mukana".

      Delete
  7. Hyvä postaus. Näitä asioita tulee itsekkin mietittyä. Blogien kautta olen oppinut valtavasti uusia asioita ja "tutustunut" uusiin ihmisiin. Muutaman lukijan olen tavannut, ja ne tapaamiset ovat olleet sellaisia piristysruiskeita tähän tavalliseen arkeen.
    Blogiasi käyn lukemassa, vaikka harvoin kommentoin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Minulla on sama "vika" - ei tule kommentoitua, vaikka pitäisi. Kyllähän Sinunkin asuinsijoistasi on saanut ihan erilaisen käsityksen. Pitemmän aikaa kun blogia seuraa tulevat asiat ihan eri tavalla tutuiksi.

      Joskus suunnittelen, että laitan repun selkään ja teen oikein kunnon kierroksen ja käyn kahvittelemassa bloggareiden ja lukijoiden kanssa. On niin paljon ihmisiä joita olisi kiva tavata ihan livenäkin.

      Delete
  8. Ihan samanlaisilla mietteillä täälläkin on menty tämän blogikirjoittelun suhteen. Se yksityisyyden vaaliminen - ja senkin ihmetteleminen, miten omat jutut muita jaksaa muka kiinnostaa. Mutta sitten tuo, miten paljon tämä bloggaaaminen on tuonut: enpähän muuten olisi näille sinunkaan sivuillesi eksynyt. Kiva lukea täällä Suomessa, miten ulkosuomalaiset elävät ja mitä te Suomesta ajattelette. Ja tietenkin te olette kiinnostavia myös ihan ihmisinä. Moni teistä on sellainen, että luulenpa melkein, jotta jos eläisimme samoissa ympyröissä, ystävystyisimme kunnolla;)
    Ja kyllä tämän päivän piristys löytyy tuosta sinun sivupalkistasi: tuo sleepover survivor -kuva on huippu!
    Kivaa viikkoa sinne - täällä lomaillaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, kaukana ovat ne ajat kun keskiyönaikaan onnistuin näyttämään muulta kuin monsterilta... Pysyvätpähän pienten pelimiesten lisäksi rosvot kaukana :)

      Olen ajatellut samoin. Moni varmasti olisi sellainen, että juttua riittäisi ja olisi mukava tuntea muutoinkin ystävänä. Ja sellaisia blogejahan sitä alkaa seurata, jotka jotenkin tuntuvat omilta.

      Sinun tapasi kirjoittaa on niin mukaansa tempaava, että jutut kiinnostavat meitä kaikkia! Se hääpäiväjuttu oli kyllä upea, kiitos kun jaoit sen.

      Delete
  9. Pakko laittaa tähän oma hehkutukseni. Sun blogia on tosi mielenkiintoista lukea. Ehkä just siitä syystä, kun itse aikoinaan lähdin sieltä Atlantin toiselta puolelta pois. Oli niin hurjan ikävä Eurooppaan. Ei niinkään Suomeen, mutta Eurooppaan. Nyt on silti mielenkiintoista lukea blogin kautta - elämästä rapakon takana. Että kiitos. - Me tultiin just Tarttosta tai Tartu -niin kuin se on englanniksi. Laitoin blogiini kuvia jos kiinnostaa. - Kaipaus on kyllä merkillinen juttu joka meissä ihmisissä on...kaivata Suomeen on ihanaa, mutta eläminen täällä ei aina niin. Kaikkea hyvää!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärrän. Minäkin aina välillä kaipailen sellaisia vanhoja (kaupunki)miljöitä. Tartto näytti juuri sellaiselta. En ole siellä koskaan käynyt, mutta monet kerrat selaillut nettilinkkejä, etsinyt hotelleja ja ravintoloita.

      Kyllä siinä kaipaillessa taitaa aikakin vähän kullata muistoja. Mutta hyvä niin :) Mukava se on muistella asiat parhain päin.

      Delete
  10. Hyvä pohdiskeleva postaus, kuten sulla aina;) Kullakin on oma syynsä kirjoitella blogia. Mä itse aloitin sen takia kun omakin sisko ja kavereita asustelee siellä rapakon takana. Siten saa jonkinlaisia kuulumisia välitettyä ihan reaaliajassa.

    Muiden blogeja on kiva seurata, koska saa ihan uudenlaisen näkökulman esimerkisksi teidän ulkomailla asuvien suomalaisten elämään ja samalla näkee kuvia ihanista paikoista (ja purkeista;)) tai muutenkin reissukuiva lomamatkoilta joille ei itse ehkä koskaan tule lähdettyä. Blogit tuovat myös ideoita ja inspiraatiota ja hyvää mieltä. Niitä ei kenenkään tulisi ottaa kovin vakavasti. Joskus saa lukea joidenkin blogien kommenttlaatikoissa jos minkälaista tekstiä, huh, jos ei tykkää niin ei kannata vierailla. No sun blogista tykkään tosi paljon ja samoin monista muistakin. Varmaan löytyisi vielä paljon josta tykkäisin, mutta tämä netissä oloaika on aika rajallista kun on niin paljon muutakin elämää. Sekin blogeja seuraavien ei blogia pitävien lukijoiden/kommentoijien pitäisi tajuta. Tarkoitan sitä, että eihän sitä blogiin välttämättä ihan kaikkea laiteta eikä tämä voi olla pääosassa.

    Mukavaa viikonjatkoa ja viikonlopun odottelua<3

    ReplyDelete
    Replies
    1. On aika tärkeä ymmärtää, että blogeissa välittyy vain osa elämästä, ympäristöstä, asioista. Muuten alkaisi oma elämä tuntua aika ankealta. Kyllä joskus niitä kauniita koteja, äitejä ja lapsia tutkaillessa tulee vähän halju olo... No, olen mä joskus löytänyt siivousinspiraationkin ihan vain blogia lukemalla :)

      Itselläni on ihan sama tilanne. Tiedän, että olisi paljon kivoja blogeja, mutta kun ei ennätä lukea ja tutkia. Muutama blogi on hukkunut, kun en ole enää löytänyt uudelleen. Sellainen harmittaa.

      Kiitos Kati kauniista sanoistasi. Ja ehkä mun pitäisi kuvata välillä maisemiakin :) Nämä ovat omalla tavallaan vain yksitoikkoiset: vihreää, vihreää, vihreää. Kaupungitkin ovat niin laajalle alueelle levinneitä, että oikein ei ole kauniit keskustoja kuvattavaksi. Aina ei tiedä mistä yksi kaupunki alkaa ja toinen loppuu.

      Delete
  11. Ihana kirjoitus Johanna! Kyllä tämä blogimaailma on ihmeellinen,minulle se ainakin on tuonut paljon iloa ja tapaamisia.Toivon kovasti että pääset taas Suomeen,ellei nyt tänä vuonna niin sitten ensi vuonna. Teiltäpäin on niin paljon pitempi ja tyyriimpi matka ettei se ihan helposti suju.Meillähän kävi nyt tuuri kun Finnair lentää suoraan ja lentolippukin oli halvempi sen johdosta. Olen iloinen että noista purkeista on sulle ollut iloa:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mun mielestä tänä kesänä on ollut vielä suolaisemmat hinnat kuin aikaisemmin. Muuten, elämäni parhaita lentomatkoja on ollut lento El Alin siivin. Finnairin lennoissa on kivaa, kun saa suomalaisen sanomalehden käsiinsä. Ja jotenkin koneet tuntuvat raikkaammilta. Mikähän siinäkin on.

      Kiitos kun olet laittanut kuvia ja juttuja. Pääsenpähän ainakin tällä tavoin nauttimaan Suomen kesästä. Sinulla on ollut upea matka.

      Kiitos vielä purkeista! Tytär halusi toisen itselleen.

      Delete
    2. Siitä lehdestä Finnnairin lennolla maksaa nykyään....muilla taitaa edelleenkin olla maksuton.

      Delete
    3. Niinpä tietysti. Niinhän se taisi olla jo viime syksynä, mutta sain lehden jostain syystä ilman maksamista. Muistan kun ekan kerran lensin tänne Finnairilla. Oli pienet pyykkipojat, joilla sai kiinnittää lautasliinan rinnukseen ettei erinomaiset viinit läikkyessään sotke rintamusta jne.

      Delete
  12. Minä koen blogit ikään kuin entisaikojen kirjeenvaihtokavereiden vastineena. Mulla oli nuoruudessa varmaan kymmenen kirjeenvaihtokaveria, joita en siis tuntenut kuin kirjeiden perusteella. Joitakin tapasinkin, mutta se oli vähän riskaabelia hommaa, sillä ainkin kaks oikein hyvää kirjoittajaa ei ollutkaan livenä yhtään sellaisia, joiden ystävä olisin halunnut olla. Tosin yksi kirjeevaihtokaveri on ystävä vieläkin, neljäkymmentä vuotta on taidettu tuntea - ei, itse asiassa enemmän :-) Blogeissa vaan viesti lähtee samaan aikaan hiukan suuremmalle joukolle. Tosin oli mulla kerran sellainenkin kirjeenvaihtokaveri, joka monisti kirjettä viiskymmentä kappaletta ja lähetti saman kaikille - siinä oli jo blogin tyyliä vähän :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olet muuten ihan oikeassa! Itsellänikin oli pari kirjeenvaihtokaveria ja kyllä niitä kirjeitä odotettiin! En koskaan tavannut kumpaakaan ja nyt en enää taida muistaa nimiäkään. Tarjolla oli kirjeenvaitokaveri Australiasta. Meillä loppui yhteydenpito ensimmäiseen vaihtopariin. Tyttö kirjoitti tykkäävänsä pojista, tupakasta ja viinasta. Minä vastasin totuudenmukaisesti nauttivani kirjoista :)

      Perinteiset joulukirjeet ovat tavallaan myös blogikirjoittelun isoäitejä. Sama kirje menee monelle vastaanottajalle ja kirjeessä muistellaan mennyttä vuotta. Voisko tästä nyt päätellä, että sama asia mutta eri tavalla esitettynä.

      Delete
  13. Kiitos, että kirjoitat! Ajatuksiasi ja elämän menoa siellä rapakon takana on ilo seurata. Olen monesti kirjoituksiasi lukiessani ihmetellyt kuinka sinulla on suomenkieli säilynyt niin hyvänä ja rikkaana useiden siellä vietetyiden vuosien jälkeen.
    Minna

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Minna! Ja kiitos. Mun suomen kielen salaisuus on, että päähän ei mahdu mitää muuta kieltä :)

      Tapasin joitakin vuosia sitten rouvan, joka oli ollut täällä liki 60 vuotta. Suomi soljui, mukana oli vähän paikallismurrettakin. Ei puhettakaan, että vanhan maan kieli olisi unohtunut. Häntä oli ilo kuunnella.

      Delete
  14. Hyvää tekstiä 😊 voi olisi taas Ihana tulla sinnepäin 😊 mun mies tulee sinne kohta kuukaudeksi töihin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Wilhelmiina! Sun pitää lähteä osaksi aikaa miehesi mukaan.

      Delete
  15. Varmaan ihan eri juttu asua koko ajan toisessa maassa, kuin että on pari vuotta expattikeikalla, kuten minä aikanai. Silloin en välittänyt erityisemmin mistään suomalaisesta, ihmettelin muita naisia, kun kahvikin piti tilata jostain ihme paikasta, että saa sitä vaaleaa paahtoa. Mutta jos asuisi pysyvästi, suomalaisuuttaan vaalisi varmasti ihan eri tavalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luulen, että se on vähän sama ilmiö kääntäen kuin esim. joskus aikoinaan piti ostaa jotain sellaista suklaata ulkomaanreissuilta jota ei Suomesta saanut.

      Suomessa ollessa en kauheasti ymmärtänyt Marimekon erinomaisuutta. Mielestäni saksalaiset joulukoristeet olivat kauniimpia kuin suomalaiset. Tontut nyt oli mahdottomia ajatuksenakin :) Muumitkaan eivät paljon hetkauttaneet, ei tosin kyllä ollut lapsiakaan. Nyt on toisin: työpisteessä on Hattivatti hiirimatto, seinällä muumikortti kehyksissä, Marimekkoa pyyheissä, erilaisten joulutonttujen perään haikailen :)

      Delete