Thursday, July 11, 2013

Aurinkohattu ja uimalasit naulassa

Olemme palanneet päiväjärjestykseen ja aurinkohatun ja uimalasien on aika palata paikalleen eli naulaan. Koulu alkoi maanantaina ja nyt meillä on kolme Middle Schoolin oppilasta. Olen kirjoittanut tästä meidän ympärivuotisesta koulujärjestelmästä mm. täällä (klik klik)


Juniorin kohdalla meinasi tulla mutka matkaan heti alkumetreillä. Mä nimittäin "misplaced" lapsen rokotustodistuksen. Tdap/Pertussis -rokotus otettiin jo joulukuussa ja sain siitä vielä erillisen todistuksen koululle toimitettavaksi. Joululomalla ajattelin, että vien sitten kun koulut alkavat. Unohdin. Pääni olisin voinut pistää pantiksi, että todistus on vaaleankeltaisessa Nalle Puh -kansiossa. Etsin ja etsin, vaaleankeltaista ei löydy. No ei löydy, kun väri on vaaleanvihreä. Kansiota katselin monta kertaa, mutta ei tullut mieleenkään avata. Kävimme hakemassa lukujärjestykset viikko sitten keskiviikkona ja silloin toimitin rokotustodistuksen, kun vihdoin viimein kurkkasin vaaleanvihreään Nalle Puh kansioon. 

Koulupiirin säännöt ovat tiukat. Jos ei rokotukset ole kunnossa ei kouluun ole asiaa. Ensimmäisenä päivänä olisi saanut mennä, mutta sitten sen jälkeen vasta kun olisi ollut esittää rokotustodistus. Lapsilta vaaditaan todistus ajantasaisista rokotteista myös Preschooliin ja Kindergarteniin riippumatta siitä onko koulu yksityinen vai yleinen. 


Aika on ollut kortilla muutenkin. Neljän viimeisen lomaviikon aikana oli kolmena viikonloppuna urheilukisat ja kesäuintijoukkueen kisat aina tiistaisin. Lapset saivat vakikoutsiltaan hyviä uutisia: syksyllä uuden kauden alkaessa heidät siirretään seuraavalle tasolle. Mä olen varmistanut useamman kerran, että haluavatko lapset todella siirtyä tähän valmennusryhmään. Matka treeneihin pitenee ja päivät venyvät. Kouluun lähdetään 7:15 ja kotiin tullaan klo 20:30. Sanoivat jaksavansa. Nähtäväksi jää. Toisaalta emme mieheni kanssa halua iskeä kapuloita rattaisiin, lapset ovat tehneet kovasti työtä ylennyksensä eteen. 


Syksyllähän sen sitten näkee laulaako meille kunnian kukko vai jokin muu. 

Olen mä muutenkin tyhmäillyt. Menin päivänä muutamana ottamaan autotallin jääkaapista maitotölkkiä. Varovasti raotin ovea, kun edessä oli se maalausta odottava kirjoituspöytä. Ujutin pääni kaappiin ja etsin maitotölkin käteeni. Kiskaisin pään kaapista ja siinä kiskaistessa älysin, että ei irtoa. Olin sujauttanut pääni jotenkin niin, että sitä oli miltei mahdoton saada kaapista ulos. Hädissäni tunnustelin jo taskuja josko löytyisi puhelin, voisin soittaa miehen hätiin. Ei ollut puhelinta. Piti sitten oikein pohtia, että missä asennossa pää saatiin kaappiin... On mulla vielä pää harteilla, mutta kyllä siinä hetki meni. 

6 comments:

  1. Huh, huh - rankoilta tuntuvat nuo teidän lasten työpäivät! Mutta sitä, mistä tykkää, tekee mielellään.
    Olehan varovainen siellä niiden jääkaappien kanssa - ihmisen pää - ja varsinkin naisen - on aika tärkeä kapistus;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muakin hirvittää, mutta sittenhän sen tietää kun kokeilee. Tämä aikataulu on maanantaista perjantaihin ja sitten vielä lautantaiharkat päälle.

      Mä tunnen itseni aina aika ajoin vähän tyhmäksi, mutta pää jääkaapissa jumittuneena tunne oli jotenkin ihan ylivoimainen. Ja kun sieltä ei meinannut päästä edes pois!

      Delete
  2. Siis lapsesi on ma-pe koulussa/harrastuksessa klo 7-20:30?? Onko välissä vapaa-aikaa? Kuullostaa tosi rankalta - tuollainen tahti olisi aikuisellekin raskas. Koulu on kuitenkin lasten työ ja uuden oppiminen ja omaksuminenkin vielä energiaa. Lisäksi heillä on siis harrastus, joka sekin ymmärtääkseni hyvin tavoitteellinen ja käy työstä.

    Mikä on lapsillanne ts. teillä vanhemmilla tavoite? Tejdä heistä ammattiurheilijoita? Vai yliopistomaksujen ja stipendien minimointi urheilusuoritusten kautta.

    Onneksi Suomessa voi vielä harrastaa yhtä sun toista ilman jatkuvaa tulosten mittausta, tasoja ja järkyttäviä tuntimääriä. Toki kilpailullisiakin harrastuksia löytyy, mutta on myös vaihtoehtoja. Ja lapsuuden ja nuoruuden arvoa ei mitata pelkästään suoritusten (koulusuoritukset, harrastussuoritukset jne.) kautta. Amerikkalainen kilpailu- ja ranking -yhteiskunta aiheuttaa minussa puistatuksia...

    Lapsuudella on omassa perheessäni arvo sinänsä, leikki ja juokseminen pitkin "metsiä" kavereiden kanssa on arvokasta, kirjan lukeminen sohvan nurkassa on arvokasta, kissan rapsuttelu on arvokasta, kiipeily kesämökin puissa on arvokasta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei vaan! Kiitos kommentistasi, vaikka vähän siinä on sellaista "jump on the gun" tunnelmaa.

      Tuossa kirjoitinkin, että "emme halua mieheni kanssa iskeä kapuloita rattaisiin" mitä harrastamiseen tulee. Kyllä tavoitteet ovat ihan lasten omia. Tällä hetkellä suurin tavoite taitaa olla päästä harrastamaan vanhempien kavereiden kanssa, urheilla ja pitää hauskaa. Ei kaikki harrastaminen ole tiukkailmeistä puurtamista, vaikka lajissa kilpaillaankin.

      Meille vanhemmille olisi huomattavasti helpompaa laittaa rahat suoraan lasten opintosäästötileille. Laji on niin kilpailtu, että stipendeistä tai maailmanlaajuisesta menestyksestä on aika turha edes unelmoida. Mukavaahan se on, mutta kaikkien pitää olla realisteja.

      Mitä "amerikkalaiseen kilpailu- ja ranking -yhteiskuntaan" tulee, niin ei se mielestäni poikkea suomalaisesta. Vanhemmat lapset käyvät nyt yhdeksättä vuotta julkista koulua. Keväisin parhaimmat oppilaat saavat kunniakirjoja, mutta esimerkiksi rahastipendejä, elokuvalippuja ja sellaisia ei ole. Suomessa näitä jaettiin jo 70- ja 80-luvuilla, ehkä vieläkin. Käsittääkseni oppilaitoksiin, työpaikoille, urheiluun jne. valitaan Suomessakin menestyksen mukaan ja pistetään hakijat paremmuusjärjestykseen. Eilen näytti olevan uutinen, että suurin kilpailu tullaan kohta käymään työpaikoista joihin ei tarvita kuin peruskoulun opinnot.

      Varmasti vanhempana (?) tai ainakin itse joskus lapsena ja nuorena olleena tiedät, että kannettu vesi ei kaivossa pysy. Lasta ja nuorta ei voi pakoottaa harrastamaan vanhempien oikkujen mukaan, kyllä siinä pitää olla oma tahto. Ainoa sääntö meillä on, että jos valitsee harrastaa, niin sitten pitää käydä kausi loppuun. Siksi aina varmistetaan, että haluatko todella tehdä tätä. Ja toisekseen koulumenestys ei saa kärsiä.

      USA:ssakin voi harrastaa monenlaista, monenlaisissa sarjoissa, joukkueissa. Naapurin 11 v. poika käy kaksi kertaa viikossa auttamassa paikallisella YMCA:lla. Harrastus ei maksa mitään. Kirjastoja on, on leikkipuistoja, seuroja, seurakuntia, koulujen kerhoja.

      Niin kauan kuin lapset ovat tyytyväisiä, onnellisia, hymyilevät, nauravat... mä en valita. Vaikka kyllähän tämä vanhemmilta vaatii niin ajallista kuin taloudellista panostusta. Selvitykseni mukaan Suomessa saman lajin harrastaja maksaa omasta pussista n. 10% meidän maksuista. Sen lisäksi me maksamme urheilupaikan ylläpitokustannuksia kuukausittain. Suomessahan nämä maksetaan verovaroin ja Veikkauksen avustuksella.

      Delete
  3. Minusta on aina niin lohduttavaa kuulla, että jollekulle muullekin sattuu (sinänsä vaarattomia) kömmähdyksiä: en tunne oloani niin orvoksi ja maailman ainoaksi toheloksi. Muistatko, miten Vaahteramäen Eemelille purnukan kanssa kävi? Juu, antaa lasten harrastaa, kun mieli tekee. Kyllä he sitten protestoivat, jos motivaatio loppuu. Minun sanavarastooni ei muuten lapsena maalla kuulunut lainkaan sellainen sana kuin "harrastus". Joskus murkkuna opin, että lukemista, käsityöntekoa tai kirkkokuorossa laulamista voi sanoa harrastuskseksi.;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Muutama päivä sitten mietin sitä Eemelin soppakulhon toista sanaa, pilkkumia. Itse tulee pilkkumi -sanaa harvemmin käytettyä. Et tosiaankaan ole yksin maailmassa, mulle näitä sattuu aina silloin tällöin :)

      Olet muuten oikeassa, lapsuudessani ei harrastamisista puhuttu. Hiihtolenkit, luistelu tai vaikka kesäaikaan uinti ja onkiminen - nehän olivat vain tekemistä eivät harrastamista.

      Olemme miehen kanssa ajatelleet, että niin kauan tuemme kun lapsia innostaa. Ja tuntuisi, että harrastus kannustaa muuhunkin aktiivisuuteen. Elokuu on vapaa kuu urheilusta, mutta he haluavat mennä pelaamaan vesipalloa. Samoin kesäuintijoukkue oli heidän päätöksensä. Mä olisin pärjännyt oikein hyvin ilman tätä ylimääräistä ohjelmanumeroa. Toivottavasti halu liikkua säilyisi läpi elämän.

      Delete