Saturday, June 1, 2013

Yksi etappi

Menneellä viikolla ohitin yhden merkkipaalun: ei enää vapaaehtoistumista lasten kouluilla. Nuorimmainen sai Elementary Schoolin loppuun ja Middle Schoolissa vanhempia ei tarvita kuin keväisin tasotestejä valvomaan. On vähän orpo olo. Kuuden vuoden ajan kävin tällä koululla milteipä kerran viikossa, joskus useamminkin. Moni tuli tutuksi, vähän kuin olisi kotiin mennyt. 


Eilen perjantaina vitosluokkalaisen viimeisenä koulupäivänä riitti tapahtumia. Ensin lapset kävivät rullaluistelemassa parin tunnin ajan. Poikkesin katsomaan menoa ja ottamaan pari valokuvaa. Sitten lapsi ilmoitti, että äiti saa jo mennä.

Iltapäivällä vanhemmat kokoontuivat koulun ulkopuolelle. Kindergartenilaisista nelosluokkalaisiin muut oppilaat kokoontuivat kunniakujaksi. Koulun jättävät saivat kerrankin kirmata ja pitää mölyä koulun käytävillä, ulkona. Yleisön tehtävä oli aplodeerata mahdollisimman raikuvasti. Kuusi vuotta opetusta oli tehnyt tehtävänsä ja vaikka oikein luvan kanssa olisi saanut juosta ja huutaa kävelivät lapset rauhallisesti, vilkuttivat, hymyilivät. Näyttivät kovin vastuuntuntoisilta, vakaviltakin hymystä huolimatta. Oltiinhan tässä koulun suurimpia.

Koulun parhaalla lukijalla oli kissanpäivät. Hän sai osan päivää istua kirjastossa, syödä popcorneja ja katsoa haluamaansa elokuvaa. 

Opettaja oli tehnyt jokaiselle oppilaalle muistotaulun. Laminoidussa taulussa on luokkatovereiden mietteitä kustakin oppilaasta. Juniorin taulussa sanottiin mm.

- You are a great athlete and a good friend.
- You are polite when someone's talking.
- Keep knocking out those math problems and you'll go far!
- You are very, very, very funny.
- You are a good friend and you always help people out.
- You are my best friend. You're the best ever, I will see you later on.

Lapset heittivät toisilleen hyvästejä. Osa jatkaa yhteistä opintaivalta, osa menee eri kouluihin, muuttaa paikkakuntaa. Oli aika liikuttavaa nähdä 10-11 -vuotiaiden halaavan toisiaan, takovan selkää. See you, good luck, you are amazing. 

Mullehan tää oli taas itkun paikka. Matka lapsen luokkahuoneesta ulko-ovelle oli hyvin tunteikas. Niin moni opettaja oli tullut tutuksi. Halattiin, kiiteltiin. Porattiin oikein porukalla :) 


Lapsen opettaja antoi minulle lahjan. Nimikirjaimella varustetussa wristletissä säilytän hänen kirjoittamaansa kiitoskorttia. Aina kun otan pikkulaukun käyttöön lukaisen myös kortin. Niin mukavia asioita, niin mukavia muistoja. Yksi merkkipaalu on taas ohitettu: nyt on kaikki lapset Middle Schoolissa ja mä tukevasti middle-aged.

6 comments:

  1. Tunteellisia hetkiä ovat aina nuo lasten päättäjäiset - ja varsinkin ne viimeiset kerrat. Viime keväänä oli meillä viimeinen näitä herkistelyitä, kun poika pääsi ylioppilaaksi. Nyt kaipasin Suvivirttä. Oli pakko kuunnella ja laulaa nuorten kanssa kotona. No, nuoret piti melkein pakottaa;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suvivirttä minäkin kaipaan, mikään ei tuo kesää kuten Suvivirsi. Se on jotenkin hyvin lohduttava, kauneudessaan koskettava, ihan kuin Suomen kesä.

      Mua hirvittää ne suuret valmistujaiset. Toivoin, että tämä herkistely olisi vähentynyt kun tilaisuuksia on ollut enemmän. Mutta ei, aina vain pahemmaksi käy. Aina jotenkin näkee ne pienet piltit ja sitten ovatkin kovin suuria. Ainakin yrittävät käyttäytyä niin :)

      Delete
  2. Niin ne lapset kasvaa ja vuodet vierii :)
    Meilläkin "pikkuinen" menee ensi vuonna kutoselle. Miten siinä niin pääsi käymään?!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meidän "pikkuiset" taitavat olla samanikäisiä. Täällähän koulu, tai siis kindergarten, alkaa vuotta aikaisemmin. Mutta se täytyy sanoa, että suomalaist lapset ovat kyllä monessa asiassa itsenäisempiä.

      Kyllä munkin teki mieli mennä ja rutistaa tätä meidän totista torvensoittajaa, kun hän kunniakujaa saapasteli. Taitavat aina pysyä äidin pikkuisina...

      Delete
  3. Meillä sama homma ensi keväänä, yksi middle schooliin ja yks collegeen!!! Hui!!!

    Sun oikea nimi ei taidakaan olla Johanna :-)?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meillä on siis samanikäisiä tenavia! Meillä menee vuoden kuluttua kaksi High Schooliin ja tämä yksönen jatkaa sitten Middle Schoolia.

      Kyllä mä Johanna olen. Meillä ollaan niin muodollisia, että olen Mrs M. Sukunimen mukaan siis :) Sikäli hauska, että voin lainata wristlettiä myös tyttärelle. Hän siihen jo silmänsä iski.

      Delete